Talousuutiset

Keskustelua uutisista ja kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Avaan tännekin tuon vanhan palstan talous-threadin, koska hallituksen huonous alkaa nyt todenteolla näkymään ihmisten arjessa. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisenä aikana (2009‒2019) valtion velka kasvoi yhteensä 52 miljardia euroa. Tuon vuosikymmenen aikana valtiontalouden kehystä ei rikottu kertaakaan. Kuluvana vaalikautena, kun kehykset on rikottu jo viisi (5) kertaa, niin valtio velkaantuu neljän vuoden aikana arviolta yli 40 miljardia euroa. Saarikko jää historiaan kaikkienaikojen huonoimpana valtiovarainministerinä.
Finanssisektorin toimintaympäristön näkymät ovat syksyn aikana muuttuneet Suomessa entistä synkemmiksi, sanoo Finanssivalvonta tänään julkaistussa raportissaan. Se käsittelee vuoden kolmatta neljännestä.

Heikkenevä talouskasvu, korkea inflaatio ja energian hinnat sekä nousevat korot rasittavat kotitalouksien velanhoito- ja kulutuskykyä ja heikentävät yritysten kannattavuutta. Tämä lisää merkittävien sijoitus- ja luottotappioiden riskiä ja heikentää kannattavuusnäkymiä myös Suomen finanssisektorilla.

Kohonneiden riskien ympäristössä toimijoiden vahvan riskinkantokyvyn ja varautumisen merkitys korostuu.

Korkea inflaatio heikentää kuluttajien ostovoimaa, ja kuluttajien ja elinkeinoelämän luottamus on ollut hyvin heikkoa.

https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-126756
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Historian valossa keskuspankit ovat yleensä joutuneet nostamaan ohjauskorkonsa ainakin pohjainflaation huippuja korkeammalle ja EKP teki jo aiemmin päätöksen, että korkoja tullaan nostamaan kuuden viikon välein niin kauan, jotta saavutamme n.2% inflaation tason, joten luulenpa, että tuo viisi prosenttia on vielä alakanttiin arvioitaessa pahimpia skenaarioita.
Nordean pääanalyytikolta pysäyttävä twiitti: ”Tarkoittaisi yli viiden prosentin korkoja”
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich toppuuttelee toiveita siitä, että epävarmuus korkonäkymistä olisi vähentynyt ja lyhyet korot saavuttamassa pian huippunsa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009256492.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Nyt näemme, että vanhalla palstalla viime keväänä esittämäni ennuste tämän vuoden korkohuipuista osui lähemmksi kuin yksikään mediassa esitetty ennuste analyytikkojemme toimesta.
Suomalaisten asuntolainojen yleisin viitekorko rikkoo maanantaina todennäköisesti uuden rajan: ”Huippu hinnoitellaan nyt 3,5 % tuntumaan”
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomal ... 631cab4819
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Talous etenee edellisellä TIEDE-palstalla tekemieni ennusteiden mukaisesti. 4%:n raja paukkuu kohta rikki.
EKP:n johtokunnan jäsen Isabel Schabel sanoi jouluna, että on mahdoton ennakoida, kuinka paljon korkoja täytyy vielä nostaa.

EKP:n ohjauskoroista päättävän neuvoston jäsen, Hollannin keskuspankin pääjohtaja Klaas Knot sanoi maanantaina Financial Timesille, että keskuspankki on nyt ohjauskorkojen nostosyklin puolivälissä. Hän vihjaa ohjauskorkojen nousevan jopa ensi heinäkuuhun asti.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/keskus ... 1cf70c870a
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Asuntojen arvot laskevat vauhdilla, ja samaan aikaan korot nousevat yhtä kovalla vauhdilla. Velkamässäyksen ensimmäinen oppitunti on alkamassa.
Nyt rysähti: Asuntojen hinnat tulevat vauhdilla alas – Helsingistä karu luku
Kuudessa suurimmassa kaupungissa hinnat laskivat viime vuoden marraskuuhun nähden viisi prosenttia. Suurista kaupungeista hinnat laskivat eniten Helsingissä, 6,5 prosenttia, ja Tampereella, 4,9 prosenttia.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-ry ... c8b297c8a8
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Siinäpä on äänestäjillä peiliin katsomisen paikka. Toivottavasti selvitys 11 miljardin euron häviämisestä jonnekin valmistuu ennen kevään eduskuntavaaleja.
Raju ennuste velasta – ”Kertoivat, että tämän hallituksen velka on nolla- tai jopa miinuskorkoista”
Valtionvelan korkomenot voivat arvion mukaan olla 2030 jo seitsemän miljardia euroa.

https://www.verkkouutiset.fi/a/raju-enn ... /#dc3a85b4
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Rere
Reactions:
Viestit: 1901
Liittynyt: 01 Joulu 2022, 15:43

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja Rere »

Huonot ovat ennusmerkit, hyvin pitkälle samoja kuin 90-luvun laman alla. Tämän hallituksen positiivisiin saavutuksiin kuuluu vain kaksi asiaa: Takinkääntö suhteessa Natoon ja pääministerin pääseminen Vogue-lehden kansikuvaksi. On siinä muiden "saavutusten" tunkiossa tulevalla vaalien jälkeisellä hallituksella pöyhimistä.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Rere kirjoitti: 29 Joulu 2022, 13:04 Huonot ovat ennusmerkit, hyvin pitkälle samoja kuin 90-luvun laman alla. Tämän hallituksen positiivisiin saavutuksiin kuuluu vain kaksi asiaa: Takinkääntö suhteessa Natoon ja pääministerin pääseminen Vogue-lehden kansikuvaksi. On siinä muiden "saavutusten" tunkiossa tulevalla vaalien jälkeisellä hallituksella pöyhimistä.
Seuraava hallitus joutuu hyppäämään suoraan "lihamyllyyn", eikä urakasta selviäminen tule olemaan helppoa. Menee useampikin hallituskausi, jotta #Sannailut saadaan korjattua ja Suomi jälleen nousuun.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Suomessa on toimittu juuri päinvastoin tuosta, mitä EKP:n pääjohtaja suosittelee.
EKP:n pääjohtajalta poikkeuksellinen viesti euroalueen poliitikoille kroatialaislehdessä: ”Meidän on tehtävä tarvittavat toimet”
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ekpn-p ... 3b5113182c
Sanna Marinin päivitys keskus­pankkien toiminnasta kerää kritiikkiä – professori: ”Nyt menee pieleen”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009108068.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 4236
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja Goswell »

Kertokaapas minulle miksi tähän on tultu, jokaikinen ymmärtää mihin rahan painaminen tyhjästä johtaa, mihin kuplien puhaltaminen johtaa, aivovammaista talusosaamista kaikkialla. Miksi?
Minun mielestä noin.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Goswell kirjoitti: 31 Joulu 2022, 13:38 Kertokaapas minulle miksi tähän on tultu, jokaikinen ymmärtää mihin rahan painaminen tyhjästä johtaa, mihin kuplien puhaltaminen johtaa, aivovammaista talusosaamista kaikkialla. Miksi?
Kuplaan on puhallettu vain lisää ilmaa vuodesta 2008 asti, kun Lehman Brothers oli menossa nurin. Siitä asti keskuspankit ovat tunkeneet markkinoille katteetonta rahaa, joka on satanut lähinnä varakkaiden laariin ja saanut inflaatiolukemat hurjiksi. Kapitalismi on pidemmän päälle ihan yhtä toimimaton talousjärjestelmä kuin kommunismikin oli yhteiskuntajärjestelmänä. Kummassakin valta, sekä mammona keskittyy loppupeleissä vain pienelle klikille. Seuraavaksi on mietittävä, että mitä tehdään, kun merkittävä osa ihmiskunnasta työnnetään ulos työmarkkinoilta ja alkaa työnjälkeisen talouden ja työnjälkeisen politiikan maailma, koneiden ja tekoälyn korvatessa työntekijät.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 7595
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Finanssimarkkinoiden tarkoitus on tehdä rahalla rahaa. Markkinoiden säätely rajoittaa hullutusta mutta siellä 24/7 keksitään porsaanreikiä sääntelyä vastaan.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 4236
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja Goswell »

John Carter kirjoitti: 31 Joulu 2022, 14:01
Goswell kirjoitti: 31 Joulu 2022, 13:38 Kertokaapas minulle miksi tähän on tultu, jokaikinen ymmärtää mihin rahan painaminen tyhjästä johtaa, mihin kuplien puhaltaminen johtaa, aivovammaista talusosaamista kaikkialla. Miksi?
Kuplaan on puhallettu vain lisää ilmaa vuodesta 2008 asti, kun Lehman Brothers oli menossa nurin. Siitä asti keskuspankit ovat tunkeneet markkinoille katteetonta rahaa, joka on satanut lähinnä varakkaiden laariin ja saanut inflaatiolukemat hurjiksi. Kapitalismi on pidemmän päälle ihan yhtä toimimaton talousjärjestelmä kuin kommunismikin oli yhteiskuntajärjestelmänä. Kummassakin valta, sekä mammona keskittyy loppupeleissä vain pienelle klikille. Seuraavaksi on mietittävä, että mitä tehdään, kun merkittävä osa ihmiskunnasta työnnetään ulos työmarkkinoilta ja alkaa työnjälkeisen talouden ja työnjälkeisen politiikan maailma, koneiden ja tekoälyn korvatessa työntekijät.
Niin, ja mikähän tässä mahtaa olla se järki, mihin hyvään tämä johtaa. Puolivaloilla kulkevakin tajuaa että kohta ajetaan seinään sellaisella vauhdilla että ennen ei ole nähty.
Mites se vastuunkanto noilla talouskoijareilla.
Minun mielestä noin.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 4236
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja Goswell »

Lyde19 kirjoitti: 31 Joulu 2022, 15:38 Finanssimarkkinoiden tarkoitus on tehdä rahalla rahaa. Markkinoiden säätely rajoittaa hullutusta mutta siellä 24/7 keksitään porsaanreikiä sääntelyä vastaan.
Mahtaa suurin osa aikaa mennä niiden porsaanreikien jättämiseen lakeihin, asetuksiin ja mitä kaikkea niitä onkaan. Mikähän mahtaa olla se ilo rahalla tehdystä rahasta jos koko korttitalo kuitenkin sortuu omaan mahdottomuuteensa, kysyn vaan.
Minun mielestä noin.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Talousuutiset

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Kaikkien aikojen huonoin. Siis valtiovarainministeri.
Asiantuntijat yrittivät estää suomalaisten ylisuuret lainat, mutta Annika Saarikko hautasi esityksen
https://www.hs.fi/politiikka/art-200000 ... t=promobox
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Vastaa Viestiin