Elokuva

[asdf]

Itse en pysty katsomaan noin pian uudestaan, varsinkaan sarjaa, ja niitähän on nykyään niin paljon että aikakaan ei yksinkertaisesti riitä.

Mä olen katsonut tuon viimeksi 2017. Ykköskauden katsoin äskön.

[asdf]

Mitkä teillä on top 3 visuaalisesti kauniit leffat?

1. In the Mood for Love” (2000)
2. Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme tai Hero
3. Fountain

En harrasta listoja, mutta nuo ovat kauniita. The Cell esimerkiksi myös.

[Tuulispää]

Elsa Pataky on ok INTERCEPTORissa...2022.

[Sulervo]

Mulholland Drive saa minulta 9/10.

Oma suhteeni MD:hen on kaksijakoinen. Toisaalta arvostan Lynchin ammattitaitoa, mutta MD:lla on se ongelma, että se on poikinut valtavan määrän kommentteja ja tutkielmia siitä miten se pitäisi ymmärtää, mitä se tarkoittaa. En tiedä, pyrkikö Lynch suorastaan tähän - ainakin hänen piti nähdä, että tällaista siitä seuraa - mutta MD:n varsinaiset elokuvalliset ansiot pakkaavat jäämään kaiken tämän arvuuttelun alle, sillä tuolla ymmärtämisellä tarkoitetaan tyypillisesti jotakin älyllistä tulkintaa siitä mistä MD:ssa on kysymys. Itse olen lähestynyt sitä tunnetasolla, yrittämättäkään ratkaista mitään arvoitusta, jota mielestäni ei edes ole. Joten: onhan se aika hyvä, sanoisin 8/10, ja ainakin kiinnostavampi kuin joku Wild At Heart. Mutta en myöskään koe että MD olisi minulle mitenkään läheinen. Minusta jopa tuntuu, että jos osaa rakentaa visuaalisesti vaikuttavan kokonaisuuden, on tuollaisen sopan kokkaaminen sikäli helppoa, että sekaan voi heittää mitä aineksia vain sattuu mieleen moljahtamaan.

(...) Sidney Lumet, jonka filmografia on aika lailla laidasta laitaan.

Samaa mieltä. Kuitenkin Lumetin ohjaama The Hill on mielestäni kaikkien aikojen paras sotaelokuva siinä mustavalkoisessa maanisuudessaan ja brutaalisuudessaan, vaikka - tai kenties koska - mitään taisteluja ei näytetäkään.

[Brainwashed]

Itse en pysty katsomaan noin pian uudestaan, varsinkaan sarjaa, ja niitähän on nykyään niin paljon että aikakaan ei yksinkertaisesti riitä.

Mä olen katsonut tuon viimeksi 2017. Ykköskauden katsoin äskön.

Ok, luulin että äskettäin katsot viimeksi. Vaikuttava näyttelijäkaarti, triviana listaa katsottuani niin siinä näyttelee Plemons ja Dunst näköjään pariskuntaa, ja sitähän ovat nyt irl. Aion katsoa tuon sarjan myös, varmaan hyvin toteutettu ajankuva, asia jota itse pidän tärkeänä, jos ja kun sarja sijoittuu menneisyyteen.

[Brainwashed]

Mulholland Drive saa minulta 9/10.

Oma suhteeni MD:hen on kaksijakoinen. Toisaalta arvostan Lynchin ammattitaitoa, mutta MD:lla on se ongelma, että se on poikinut valtavan määrän kommentteja ja tutkielmia siitä miten se pitäisi ymmärtää, mitä se tarkoittaa. En tiedä, pyrkikö Lynch suorastaan tähän - ainakin hänen piti nähdä, että tällaista siitä seuraa - mutta MD:n varsinaiset elokuvalliset ansiot pakkaavat jäämään kaiken tämän arvuuttelun alle, sillä tuolla ymmärtämisellä tarkoitetaan tyypillisesti jotakin älyllistä tulkintaa siitä mistä MD:ssa on kysymys. Itse olen lähestynyt sitä tunnetasolla, yrittämättäkään ratkaista mitään arvoitusta, jota mielestäni ei edes ole. Joten: onhan se aika hyvä, sanoisin 8/10, ja ainakin kiinnostavampi kuin joku Wild At Heart. Mutta en myöskään koe että MD olisi minulle mitenkään läheinen. Minusta jopa tuntuu, että jos osaa rakentaa visuaalisesti vaikuttavan kokonaisuuden, on tuollaisen sopan kokkaaminen sikäli helppoa, että sekaan voi heittää mitä aineksia vain sattuu mieleen moljahtamaan.

(...) Sidney Lumet, jonka filmografia on aika lailla laidasta laitaan.

Samaa mieltä. Kuitenkin Lumetin ohjaama The Hill on mielestäni kaikkien aikojen paras sotaelokuva siinä mustavalkoisessa maanisuudessaan ja brutaalisuudessaan, vaikka - tai kenties koska - mitään taisteluja ei näytetäkään.

Lynch onnistuu luomaan elokuviinsa vireen jota muut eivät oikein osaa kopioida, vaikka moni on sitä yrittänyt, ja Mulholland Drive elokuvassa on hänen erikoinen tyylinsä kukkeimmillaan, ja vaikka elokuva on kieltämättä sekava, niin se pitää silti katsojan tiiviisti otteessaan alusta loppuun. Ei siinä ole kuitenkaan minusta sellaista tulkittavissa olevaa kuin on esim Kubrickin tuotannossa, joihin on selvästi vasiten luotu arvoituksia. The Hill on hyvä, samaten Kubrickin molemmat sotaelokuvat, genrensä aatelia.

[Sulervo]

Lynch onnistuu luomaan elokuviinsa vireen jota muut eivät oikein osaa kopioida, vaikka moni on sitä yrittänyt, ja Mulholland Drive elokuvassa on hänen erikoinen tyylinsä kukkeimmillaan, ja vaikka elokuva on kieltämättä sekava, niin se pitää silti katsojan tiiviisti otteessaan alusta loppuun. Ei siinä ole kuitenkaan minusta sellaista tulkittavissa olevaa kuin on esim Kubrickin tuotannossa, joihin on selvästi vasiten luotu arvoituksia.

Kyllä minäkin näin katson, ja onhan noita enemmän tai vähemmän omalla tavallaan arvoituksellisia elokuvia muitakin; mieleeni tulevat juuri nyt Pasolinin Teorema, Ermanno Olmin Tietty päivä (Un certo giorno), Greenawayn Piirtäjän sopimus ja Tarkovskin Peili (Zerkalo). Esim. Tarkovski ei tuota elokuvaansa halunnutkaan tulkittavan älyllisesti.

[Tuulispää]

Olin hieman hämmentynyt kuinka ideat karkaavat..aikoinaan Teslan Cyber truck idea "varastettiin" 3-pyörästäni...nut taas Cybertruckin näköinen avaruualus esiintyyy uudessa Styar Trek sarjassa..ekalla 10 minuutilla.

https://123moviesfree-ma.123caches.re/w ... watchnow=1

Maailma on niin pieni.

[Brainwashed]

https://www.imdb.com/title/tt4255304/

Hemmetin hyvä, kuin raikas tuulahdus 1980-luvulta, lähes täysin CGI vapaata gorea. Minua voisi muuten huijata väittämällä sen olevan Carpenterin tekemä raina, mutta musiikki ja hieman liian tempoileva, paikoitellen amatöörimäinen kuvaus paljastaa että ei ole hänen työnsä, mutta tämä todettuna niin oli kuitenkin katsomiskokemuksena melkein The Thingin veroinen. 8/10.

[asdf]

https://www.imdb.com/title/tt0042876/reference/

Katsoin Rashomonin ensimmäistä kertaa. Ymmärrän kyllä ylistyksen, mitä se on saanut osakseen, kuvaus ja ohjaus ovat hurjasti aikaansa edellä ja varsinkin tarina. Murhasta kuullaan neljä eri silminnäkijän versiota, joista luultavasti mikään ei ole kokonaan oikein. Vaikutus vaikkapa The Usual Suspectsiin on ilmeinen.

Kolme paikallaolijaa kertoo olleensa itse murhaaja. Se, ettei tekijä lopulta selviä, oli hyvin poikkeuksellista 1950. Sen sijaan en voi sivuuttaa teatraalista ylinäyttelemistä, joka on minusta häiritsevää. Kurosawa on sanonut ihailleensa mykkäelokuvan näyttelijöitä, jotka ylikorostivat ilmeitä, kun dialogilla ei ollut mahdollista kuljettaa tarinaa. Tämä on näkyvissä hyvin Seitsemässä samuraissa, jossa on paljon kohtauksia, joissa puhutaan vähän tai ei ollenkaan.

Ei noussut lempielokuvaksi, mutta hyvä tämä on nähdä.

[Sulervo]

Katsoin Rashomonin ensimmäistä kertaa. Ymmärrän kyllä ylistyksen, mitä se on saanut osakseen, kuvaus ja ohjaus ovat hurjasti aikaansa edellä ja varsinkin tarina.

Kurosawa on yksi Japanin elokuvan kulta-ajaksi sanotun kauden kolmesta suuresta, Ozun ja Mizoguchin ohella. Niin hienoja kuin Kurosawan elokuvat ovatkin, itse arvostan enemmän noita kahta muuta, ja ehkä nostaisin heidän tuotannostaan kaikkein ylimmäksi Mizoguchin Lääninherra Sanshon (Sansho Dayu / Sansho the Bailiff). Tarina on sydäntäsärkevä, mutta sen humanistinen eetos nousee kuitenkin vahvimmaksi, ei vähiten visuaalisen tyylikkyyden ansiosta. Esimerkkinä mainitsen katharsikseen johtavan loppumetrien panoroinnin.

Näissä keskusteluissa on paljon pähkäilty nk. vapaan tahdon mahdollisuutta. Sansho ratkaisee tämän kysymyksen jotenkin tyhjentävästi, tarkoitan sitä jaksoa missä oksa katkeaa toisen kerran: saamme valinnanvapauden kun tiedostamme sen meillä olevan, jos vain katsomme omaa toimintaamme ja suhdettamme lähimmäisiimme.

[Wisti]

Japanilaisten mestarien kuvissa on parasta niiden ”jylhä arkkitehtuuri”. Ohjaajalla on koko ajan fokus siinä, mitä kuvalla halutaan sanoa ja toden totta oikean ja väärän rajankäynnistä on aina kyse.
Vastakohtana voisi pitää italialaisia ”uuden aallon” kuvia, joissa yläluokkaa edustavat hahmot lörpöttelevät pitkäveteisesti osoittaen elokuvasta toiseen saman järisyttävän tosiasian :Italian yläluokka on ikävystyttävää joukkoa.
Uskoisin, että Seppo Räty sanoisi Antonionista: Hyi saatana.

[Sulervo]

Uskoisin, että Seppo Räty sanoisi Antonionista: Hyi saatana.

No, minä pidän oopperastakin. Mistä pääsenkin sanomaan: näköjään jotkut pitävät Wagnerin oopperoita raskaina, pitkäveteisinä, jopa tuomittavina (ei niinkään musiikin itsensä vaan joidenkin Wagnerin kirjoitusten perusteella). Olen kuitenkin ilokseni havainnut oopperassa käydessäni, että yllättävän suuri osa yleisöstä on ainakin Ringin esityksissä nuoria. Syy on ilmeinen: suosio, jonka ovat kirjallisuuden ja elokuvan puolella saavuttaneet Taru sormusten herrasta, Tähtien sota ym. Eikä ole ihmekään, että jos nuori jaksaa lukea monisatasivuisia Harry Potter-kirjoja - itse jaksoin lukea ensimmäisen, muut osat olivat minulle jo "too much of a good thing" - hän ei ikävysty Ringinkään parissa.

[Wisti]

Uskoisin, että Seppo Räty sanoisi Antonionista: Hyi saatana.

No, minä pidän oopperastakin. Mistä pääsenkin sanomaan: näköjään jotkut pitävät Wagnerin oopperoita raskaina, pitkäveteisinä, jopa tuomittavina (ei niinkään musiikin itsensä vaan joidenkin Wagnerin kirjoitusten perusteella). Olen kuitenkin ilokseni havainnut oopperassa käydessäni, että yllättävän suuri osa yleisöstä on ainakin Ringin esityksissä nuoria. Syy on ilmeinen: suosio, jonka ovat kirjallisuuden ja elokuvan puolella saavuttaneet Taru sormusten herrasta, Tähtien sota ym. Eikä ole ihmekään, että jos nuori jaksaa lukea monisatasivuisia Harry Potter-kirjoja - itse jaksoin lukea ensimmäisen, muut osat olivat minulle jo "too much of a good thing" - hän ei ikävysty Ringinkään parissa.

No jaa. Olen muutaman kerran oopperassa käynyt. Aarioita kuuntelen kyllä kotona halukkaasti.
Jos joku haluaa oopperasta kevytversion, voi katsoa yle areenasta sirkuksen ja oopperan naittavan spektaakkelin. Oli todella hiano.

[asdf]

Minä olen kahdesti käynyt oopperassa, enkä todellakaan pidä. Vähän huonompi ja pröystäilevämpi versio musikaalielokuvista, joista muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta en pidä. Tästä voisi ehkä päätellä, että ahkeralla tutustumisella löytäisin ehkä muutaman oopperan, joista voisin pitää, mutta tutustuminen ei minusta ole vaivan arvoista.