Sodat ja konfliktit
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Kiina on nyt virallisesti EU/USA/NATO:n vihollinen ja Venäjän liittolainen.
– Toinen kylmä sota on täällä – kutsuttiin sitä millä kiertoilmaisulla tahansa. Kiina asettuu nyt entistä avoimemmin myös Venäjän tueksi. Mittelö vapaan maailman ja alistushallintojen välillä on aikamme suuri kuva, Valkonen toteaa Twitterissä.
Kansanedustajan mukaan Kiina on yhdessä maan liittolaisten kanssa päättänyt murtaa toisen maailmansodan jälkeen rakennetun kansainväliseen oikeuteen, ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon perustuvan järjestelmän.
– Toivottavasti lännessä on ymmärretty tuleva ja strateginen valmistautuminen on täydessä vauhdissa. Esimerkiksi joka ainoan suomalaisen yrityksen tulisi pikaisesti siirtää toimitusketjun osat ulos Kiinasta – tai ainakin hankkia vaihtoehtoinen ketju. Poliittinen riski on valtava.
– Toivottavasti myös länsimedia käyttää riittävästi resursseja Kiinan (ja muiden autoritaaristen hallintojen) toimien seurantaan ja niistä raportointiin sekä hybridivaikuttamisen paljastamiseen. Yleinen mielipide lännessä on keskeisimpiä vapauden pilareita. Se ei saa horjua.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kansaned ... /#dc3a85b4

"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Sodat ja konfliktit
En usko, koska kiinalaiset eivät ole tyhmiä. Eivät he Venäjään sitoudu, he käyttävät Venäjän rappeutumista hyväkseen.
Sinänsä oikein toki, että totalitaristinen Kiina on suuri ongelma lännelle. Ei ole ystävä tullessaan kohteliaasti sisään...
Sinänsä oikein toki, että totalitaristinen Kiina on suuri ongelma lännelle. Ei ole ystävä tullessaan kohteliaasti sisään...
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Tänään ratkeaa, että miten pitkä uudesta kylmästä sodasta tulee.
Kiina on esimerkiksi Wall Street Journalin tietojen mukaan tukenut Venäjän sodankäyntiä erilaisin keinoin, mutta varsinaista aseapua ei ole virallisesti annettu. Politico kuitenkin uutisoi perjantaina Kiinan lähettäneen rynnäkkökivääreitä Venäjälle, Tulevan tapaamisen arvellaan käsittelemään nimenomaan aseisiin liittyvää tukea. Länsimaissa Kiinan vastausta odotetaan varpaillaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c1a ... 32c95bf653
Kiina on esimerkiksi Wall Street Journalin tietojen mukaan tukenut Venäjän sodankäyntiä erilaisin keinoin, mutta varsinaista aseapua ei ole virallisesti annettu. Politico kuitenkin uutisoi perjantaina Kiinan lähettäneen rynnäkkökivääreitä Venäjälle, Tulevan tapaamisen arvellaan käsittelemään nimenomaan aseisiin liittyvää tukea. Länsimaissa Kiinan vastausta odotetaan varpaillaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c1a ... 32c95bf653
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Sodat ja konfliktit
"Esimerkiksi joka ainoan suomalaisen yrityksen tulisi pikaisesti siirtää toimitusketjun osat ulos Kiinasta – tai ainakin hankkia vaihtoehtoinen ketju. "

- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Sannan hallituksen uhka-arviot ovat tosiaankin olleet hyvin naiiveja, sekä lapsellisia. Miljardit on heitetty ilmaston muka romahdukseen, rehellisten setämiesten verkkokyttäykseen, NATO:lta pyysivät turvallisuusselvityksen vihapuheesta intersektionaalisia feministeja, sekä Sannaa kohtaan ja Sanna totesi, että emme ole ainakaan hänen hallituskaudellaan liittymässä NATO:on, valenazeja on metsästetty Mikkosen ja Ohisalon spektaakkeleilla, joista varsinkin Putler on ollut innoissaan, kantissetämiesten kielenkäyttöä ja käyttäytymistä on kyylätty suurennuslasilla samalla, kun matut rauhassa raiskailevat, kristittyjä on vainouttu kun ovat maininneet jotakin paremmasta uskonnosta, vaikka moskeijoissa maassamme värvätään terroristeja, viisumipakkoa ja raja-aitaa on vastustettu, että Putlerin hybridisotamamut eivät loukkaantuisi, ISIS-terroristeja on lennätelty Charterina veronmaksajien laskuun, vaikka apua tarvitsevat kantikset on jätetty kuolemaan ulkomaiden sairaalohin, katumatujengien rikokset ja koko olemassaolo on kiistetty sisäministerien toimesta ja syytetty niistä persujen muka rasismia, jne. eli olisin pystynyt laatimaan sata kertaa realistisemman uhka-arvion, kuin #Sannan intersektionaalinen fem/fasistihallitus.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Sodat ja konfliktit
Miten vakiovuodatuksesi liittyy kirjoitukseeni?John Carter kirjoitti: ↑20 Maalis 2023, 09:39Sannan hallituksen uhka-arviot ovat tosiaankin olleet hyvin naiiveja, sekä lapsellisia. Miljardit on heitetty ilmaston muka romahdukseen, rehellisten setämiesten verkkokyttäykseen, NATO:lta pyysivät turvallisuusselvityksen vihapuheesta intersektionaalisia feministeja, sekä Sannaa kohtaan ja Sanna totesi, että emme ole ainakaan hänen hallituskaudellaan liittymässä NATO:on, valenazeja on metsästetty Mikkosen ja Ohisalon spektaakkeleilla, joista varsinkin Putler on ollut innoissaan, kantissetämiesten kielenkäyttöä ja käyttäytymistä on kyylätty suurennuslasilla samalla, kun matut rauhassa raiskailevat, kristittyjä on vainouttu kun ovat maininneet jotakin paremmasta uskonnosta, vaikka moskeijoissa maassamme värvätään terroristeja, viisumipakkoa ja raja-aitaa on vastustettu, että Putlerin hybridisotamamut eivät loukkaantuisi, ISIS-terroristeja on lennätelty Charterina veronmaksajien laskuun, vaikka apua tarvitsevat kantikset on jätetty kuolemaan ulkomaiden sairaalohin, katumatujengien rikokset ja koko olemassaolo on kiistetty sisäministerien toimesta ja syytetty niistä persujen muka rasismia, jne. eli olisin pystynyt laatimaan sata kertaa realistisemman uhka-arvion, kuin #Sannan intersektionaalinen fem/fasistihallitus.

Jos kirjoitat täysin asian sivusta, älä kirjoita kovin pitkästi. Minä en niitä viitsi lukea, joten tuskin kukaan muukaan uhrautuu.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Nyt wokettajat yrittävät jo rajoittaa sananvapauttani, mutta asiaan, eli uhkakuva on todellinen, josta Kokoomuksen uusi ärhäkkä vahvistus Valkonen muistuttikin juuri joku aika sitten.
Kansanedustaja varoittaa: Toinen kylmä sota on täällä
– Toinen kylmä sota on täällä – kutsuttiin sitä millä kiertoilmaisulla tahansa. Kiina asettuu nyt entistä avoimemmin myös Venäjän tueksi. Mittelö vapaan maailman ja alistushallintojen välillä on aikamme suuri kuva, Valkonen toteaa Twitterissä.
Kansanedustajan mukaan Kiina on yhdessä maan liittolaisten kanssa päättänyt murtaa toisen maailmansodan jälkeen rakennetun kansainväliseen oikeuteen, ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon perustuvan järjestelmän.
– Toivottavasti lännessä on ymmärretty tuleva ja strateginen valmistautuminen on täydessä vauhdissa. Esimerkiksi joka ainoan suomalaisen yrityksen tulisi pikaisesti siirtää toimitusketjun osat ulos Kiinasta – tai ainakin hankkia vaihtoehtoinen ketju. Poliittinen riski on valtava.
– Toivottavasti myös länsimedia käyttää riittävästi resursseja Kiinan (ja muiden autoritaaristen hallintojen) toimien seurantaan ja niistä raportointiin sekä hybridivaikuttamisen paljastamiseen. Yleinen mielipide lännessä on keskeisimpiä vapauden pilareita. Se ei saa horjua.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kansaned ... /#dc3a85b4
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Sodat ja konfliktit
Nyt panit saman viestin uudestaan. Lisäksi kerroit minun olevan wokettaja. Eipä taida kovin hyvin iva kohdettaan löytää. Ko. kirjoitus on naiivi. Sinulle tuli ihan oikea sana mieleen. Siitä pisteet.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Sannan hallitus on tosiaankin kaikkien aikojen naiivein, EU on vienyt Sannaa kuin litranmittaa lupailemalla samalaista pakastevirkaa, kuin Verkkosukka Jutalle. Eli pääsee suunnittelemaan uutta rahansiirtomekanismia menalaiskomissaarina afrikkalaisille, kun rahansiirroista on jo hyvä kokemus, kun lähetteli harjoitustyönä suomalaisten veronmaksajien rahat Manolitoille ja Luigeille, kuten Jutta aikoinaan kreikkalaisille.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Sodat ja konfliktit
Historiankirjat tulevat kirjoittamaan; pääministeri Sanna Marinin hallitus vei Suomen NATOon (jos sinne päästään).
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Jos kirjoittavat noin, niin kirjoittavat vaihtoehtoista totuutta, koska armeijamme ylipäällikkö Sauli Niinistö on ollut ainoa henkilö, ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa, joka on osallistunut menettelyyn. #Sanna toki kävi Ruotsissa näyttämässä nahkatakkiaan, sekä ottamassa selfieta ja kutsui itsensä Ukrainaan lahjoittelemaan Hornetejamme, mutta ne eivät liity NATO-jäsenyyteemme millään tavalla. Slavan paikka Salelle!
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Sodat ja konfliktit
Ja taas alat puhua eri asiasta. . .John Carter kirjoitti: ↑20 Maalis 2023, 10:47Sannan hallitus on tosiaankin kaikkien aikojen naiivein, EU on vienyt Sannaa kuin litranmittaa lupailemalla samalaista pakastevirkaa, kuin Verkkosukka Jutalle. Eli pääsee suunnittelemaan uutta rahansiirtomekanismia menalaiskomissaarina afrikkalaisille, kun rahansiirroista on jo hyvä kokemus, kun lähetteli harjoitustyönä suomalaisten veronmaksajien rahat Manolitoille ja Luigeille, kuten Jutta aikoinaan kreikkalaisille.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 7039
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Sodat ja konfliktit
Asiaan, eli sotiin ja konflikteihin. Kuopioon olisi hyvä sijoittaa NATO:n tukikohta ja ydäreitä.
Yhdysvaltojen valmius käyttää ydinaseita ensimmäisenä on Suomen etu
https://www.ulkopolitist.fi/2023/02/20/ ... uomen-etu/