Jos Eusa keskustelee vain siitä todellisuudesta, joka rajoittuu hänen omaksumansa teorian piiriin, on syytä kysyä, onko ajattelu liian rajoittunutta, uskonomaista suhtautumista omaan oppiin.
Sen osoittamiseksi, ettei soperteluni ole välttämättä kaikkien mielestä tähän kontekstiin kuulumatonta, liitän alle muutamia poimintoja Carlo Rovellin Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta -kirjan viimeisestä luvusta. (s.75–90)
Mikä rooli meillä, havaintoja ja päätöksiä tekevillä ihmisillä on todellisuudessa, jota nykyinen fysiikka kuvaa?
"Nykyisen tieteen kokonaiskuvassa on monia asioita, joita emme ymmärrä, ja yksi asioista, joista ymmärrämme vähiten, olemme me itse. Tämän kysymyksen välttely olisi mielestäni olennaisen sivuuttamista." (s.75)
"Emme ole ulkopuolisia havainnoijia vaan myös olennainen osa havaitsemaamme maailmaa." (s. 76)
"Maailmankaikkeudesta muodostamamme kuvat elävät meissä, ajatusten avaruudessa." (s.77)
Samat ehdot, jotka määrittävät olemustamme subjekteina, määrittävät kokemuksiamme. Ne eivät ole universaaleja ja tosia a priori, kuten Kant kuvitteli, vaan ne ovat jatkuvassa muutoksessa ja tosiasia a posteriori. (s.78)
"Maailmasta rakentamamme kuvat elävät käsitteinä meissä, mutta ne myös kuvaavat meitä ympäröivää universumia – enemmän tai vähemmän onnistuneesti." (s.78)
Kommunikoimme maailman kanssa. Kaikki fysikaaliset järjestelmät, me mukaan luettuna, olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja kannamme siitä jälkiä eli tietoa. Tässä tiedossa, jota fysikaalisilla järjestelmällä on toisistaan, ei ole mitään tuonpuoleista henkistä ulottuvuutta; on vain fysikaalisten prosessien kantamia kokemusten tuottamia käsityksiä maailmasta. Aivot ovat täynnä kokemuksista kertynyttä tietoa. Ajatusten perusta on äärimmäisen rikas kokoelma informaatiota, jota on kertynyt, vaihtunut ja joka muokkautuu jatkuvasti. (s.80)
Miten tämä jatkuva informaatio vaihto on saanut aikaan meidät ja ajatuksemme? Ongelma on täysin avoin ja myös eräs kiinnostavimmista tieteenaloista, jossa on odotettavissa eristystä. (s.81)
Aivoissamme on sata miljardia neutronia, yhtä paljon kuin tähtiä galaksissa. Niiden välisiä vuorovaikutusyhdistelmiä on vielä tähtitieteellisempi määrä. Päätöksiä tekevä "minä" on sama "minä", joka käsittelee tietoa ja rakentaa representaatioita eli esityksiä aivoistamme; minä on koko tämä prosessi, joka muodostuu neuroniemme monimutkaiseta rakennelmasta. (s.84)
Tieteellinen maailmankuva ei siis ole ristiriidassa sen tunteen kanssa, joka meillä on itsestämme. Se ei ole ristiriidassa ajattelumme kanssa, eikä myöskään emootioiden ja tunteiden kanssa. (s.85)
Tuntemuksiamme ei tee vähemmän arvokkaiksi se, että jaamme ne muiden eläinten kanssa. Pikemminkin ne ovat arvokkaampia, koska ne ovat todellisia; kiinteä osa luontoa. Olemme yksi luonnon lukemattomista, äärettömästi varioivista ilmaisuista. (s.86)
"Rakennumme samasta tähtipölystä kuin kaikki muutkin asiat. (...) On tiedon raja-alueita, joilla opitaan lisää, ja tiedon janomme on polttavaa. Niitä ovat kaikkein pienimmät ulottuvuudet avaruuden rakenteessa, kosmoksen synty, ajan luonne, mustien aukkojen ilmiöt ja ajatusprosessiemme toiminta." (s.90)
Sen asian selvittäminen miten ajatusprosessiemme toiminta on naturalistisesti liitettävissä kosmokseen, on siis erittäin olennainen kysymys!
