Big Bang ?

Paikalla
ID10T
Reactions:
Viestit: 11022
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 19:41

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja ID10T »

OlliS kirjoitti: 20 Maalis 2023, 12:12 BB on epätieteellistä pseudotiedettä, koska se (sen kannattajat) väittää olevansa kosmologian tiede, ei koulukunta tieteessä, mikä taas on tieteellinen totuus. Muitakin teorioita on, eikä niitä ole kumottu.
Se, miten johonkin teoriaan suhtaudutaan, ei tee teoriasta yhtään sen parempaa tai huonompaa. Eihän autonkaan suorituskyky kehuista parane tai haukuista huonone.

Haarukka on myös edelleen haarukka, vaikka samassa laatikossa olisi lusikoita tai veitsiä kuinka monta tahansa.
OlliS kirjoitti: Olen todistanut nämä kolme asiaa kärsivällisesti, osoittanut ja osoittanut eri puolilta, mutta BBn kannattajat (tähän ei pelkkä BB oikeakielisesti sovi) ovat lahkolaisia, indoktruneita, stagnaantuneita, jäykistyneitä, dogmaattisia, eivätkä usko järkipuhetta enää. Kuten lahkolaisille tapahtuu. Tieteessä ei saisi tapahtua, mutta tapahtuu aina kuitenkin, säännöllisesti.
Niinpä niin, edelleen keskityt BB:n kannattajiin ja heidän henkisiin ominaisuuksiinsa, vaikka niillä ei ole itse asian kannalta mitään merkitystä.
Q-S
Reactions:
Viestit: 353
Liittynyt: 30 Marras 2022, 16:44

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja Q-S »

OlliS kirjoitti: 20 Maalis 2023, 12:12 BB on epätieteellistä pseudotiedettä, koska se (sen kannattajat) väittää olevansa kosmologian tiede, ei koulukunta tieteessä, mikä taas on tieteellinen totuus. Muitakin teorioita on, eikä niitä ole kumottu.
Nyt en ymmärrä miten tämä liittyy siihen, että mielestäsi metrikka ei ole oikea tapa kuvata geometrisia ominaisuuksia. Tai siihen, että mielestäsi yhtälöihin sijoitetaan vääriä arvoja. Olisi kiinnostavampi kuulla, että mitä arvoja pitää sijoittaa tai mikä on oikea menetelmä kuvata geometriaa.
OlliS
Reactions:
Viestit: 11126
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Q-S kirjoitti: 20 Maalis 2023, 19:05

Kysymys metriikasta, matematiikasta, BBstä ja GRstä on siitä, kuinka hyvin mikäkin metriikka, matematiikka ja teoria kuvaa universumin todellisuutta.

Asian ratkaiseminen tieteessä on tehdä teorioita ja testata niitä. Jos suostuu keskustelemaan vain GR ja BB kontekstissa, häviää tietysti niille. Minä tuon kehiin muutkin teoriat ja teoriat saavat kilpailla keskenään. Se on tieteellinen tapa, joka yritetään kaikin keinoin vaimentaa. Ettei tunne BBtä, ei ole kompetenssia, ei ole perusteluja, ei ole muita teorioita, ne on kumottu jne.

Minusta se on täsmälleen oikea tapa lähestyä kosmologiaa.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Q-S
Reactions:
Viestit: 353
Liittynyt: 30 Marras 2022, 16:44

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja Q-S »

OlliS kirjoitti: 21 Maalis 2023, 00:03

Tieteessä kritiikin tulee perustua johonkin eikä olla epämääräistä vihaa ja katkeruutta. Pystyn esim jopa itse esittämään puolenkymmentä rationaalista ja perusteltuakin kriittistä argumenttia pari sivua sitten esittämääni lelumalliin, joka on vain koulukirjaesimerkki siitä, miten varhaista universumia voisi mallintaa.

Kosmologit tekevät sukupolvesta toiseen työtään selvittääkseen mitä universumissa on tapahtunut, tieteellisin menetelmin. "Big Bang" on pisara valtameressä. Sekin mahdollista, että ihmiskunta ei koskaan pysty vahvistamaan varhaisen universumin teorioita. Joka tapauksessa tiede perustuu siihen, että teorialle on havaintoihin perustuva vahvistus. Muutoin ovat vain hypoteeseja. Yleinen suhteellisuusteoria vastaa erinomaisesti havaintoja, jonka takia se on tällä hetkellä ainoa teoriakokonaisuus, jonka varaan universumin tutkiminen on järkevää perustaa.
Paikalla
ID10T
Reactions:
Viestit: 11022
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 19:41

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja ID10T »

OlliS kirjoitti: 21 Maalis 2023, 00:03
Q-S kirjoitti: 20 Maalis 2023, 19:05
OlliS kirjoitti: 20 Maalis 2023, 12:12 BB on epätieteellistä pseudotiedettä, koska se (sen kannattajat) väittää olevansa kosmologian tiede, ei koulukunta tieteessä, mikä taas on tieteellinen totuus. Muitakin teorioita on, eikä niitä ole kumottu.
Nyt en ymmärrä miten tämä liittyy siihen, että mielestäsi metrikka ei ole oikea tapa kuvata geometrisia ominaisuuksia. Tai siihen, että mielestäsi yhtälöihin sijoitetaan vääriä arvoja. Olisi kiinnostavampi kuulla, että mitä arvoja pitää sijoittaa tai mikä on oikea menetelmä kuvata geometriaa.
Kysymys metriikasta, matematiikasta, BBstä ja GRstä on siitä, kuinka hyvin mikäkin metriikka, matematiikka ja teoria kuvaa universumin todellisuutta.

Asian ratkaiseminen tieteessä on tehdä teorioita ja testata niitä. Jos suostuu keskustelemaan vain GR ja BB kontekstissa, häviää tietysti niille. Minä tuon kehiin muutkin teoriat ja teoriat saavat kilpailla keskenään. Se on tieteellinen tapa, joka yritetään kaikin keinoin vaimentaa. Ettei tunne BBtä, ei ole kompetenssia, ei ole perusteluja, ei ole muita teorioita, ne on kumottu jne.

Minusta se on täsmälleen oikea tapa lähestyä kosmologiaa.
Toistat jälleen kerran samoja argumentteja, eikä mikään tuosta edelleenkään ole BB:n vika tai sen kritisoijien eduksi laskettavissa, koska tuo periaate sopii kaikkeen tieteeseen, ei pelkästään kosmologiaan.
OlliS
Reactions:
Viestit: 11126
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

En minä voi kun toistaa, kun olen kaikki sanonut ja selittänyt ja perustellut ja osoittanut ja osoittanut. Minä olen uuden teorian luomisen ja kehittämisen kannalla, toiset komppaavat nykyistä vallitsevaa ja minusta se ei käy, parempi pitää kehittää.

Sitten kaikilla pääsee tunteet valloilleen. Pysytään nyt vaan rauhallisesti asioissa.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Paikalla
ID10T
Reactions:
Viestit: 11022
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 19:41

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja ID10T »

OlliS kirjoitti: 21 Maalis 2023, 09:24 En minä voi kun toistaa, kun olen kaikki sanonut ja selittänyt ja perustellut ja osoittanut ja osoittanut. Minä olen uuden teorian luomisen ja kehittämisen kannalla, toiset komppaavat nykyistä vallitsevaa ja minusta se ei käy, parempi pitää kehittää.
Ei tuolla uuden teorian kehittämisen agendalla ole kuitenkaan tieteellistä asiasisältöä. Kuka tahansa kykenee haukkumaan vallitsevaa teoriaa, mutta se vaatii osaamista, että tarjoaa jotain tilalle. Tässä olet epäonnistunut toistaiseksi.
OlliS
Reactions:
Viestit: 11126
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Odotetaan mitä tieteessä tapahtuu. Ei me yksin olla miettimässä. Koko tiedeyhteisö on lähtenyt liikkeeseen. Ei enää tarvi kuin seurata artikkeleita.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Avatar
asdf
Reactions:
Viestit: 3547
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 15:04

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja asdf »

OlliS kirjoitti: 21 Maalis 2023, 16:58 Odotetaan mitä tieteessä tapahtuu.
Tarkoittaako tämä nyt, ettei joka aamuyö tarvi toistaa samoja valheita? Se olis kyllä hyvä.
Salmon Snake of the East
Kontra
Reactions:
Viestit: 2773
Liittynyt: 05 Maalis 2023, 21:29

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja Kontra »

Mitenkäs on, onko minkäänlaista edistystä havaittavissa vuosikausien saatossa Ollin mielen altistumisessa valtavirran hypoteesien houkutuksille, vai onko jokainen altruistinen uurastaja todennut ikuiseksi harmikseen hakanneensa kirvestään murtumattomaan graniittiin?
Q-S
Reactions:
Viestit: 353
Liittynyt: 30 Marras 2022, 16:44

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja Q-S »

Alan Guth on tiivistänyt hyvin: Klassinen alkuräjähdysteoria eri ole teoria räjähdyksestä vaan teoria räjähdyksen seurauksista. Se ei kerro mikä räjähti, miksi räjähti tai mitä tapahtui ennen kuin räjähti. Teoriassa mikään ei räjähdä, vaan teoria on siis räjähdyksetön.

Pidän Guthin omalaatuisesta huumorintajusta ;)
Avatar
Tauko
Reactions:
Viestit: 2392
Liittynyt: 06 Joulu 2022, 01:20

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja Tauko »

Tässä yksi näkökulma universumista mitä oli ennen BB'a.
https://bigthink.com/starts-with-a-bang ... -big-bang/
OlliS
Reactions:
Viestit: 11126
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Ennen BigBangiä oli universumi. Universumi on ikuinen.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
OlliS
Reactions:
Viestit: 11126
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

asdf kirjoitti: 21 Maalis 2023, 17:50
OlliS kirjoitti: 21 Maalis 2023, 16:58 Odotetaan mitä tieteessä tapahtuu.
Tarkoittaako tämä nyt, ettei joka aamuyö tarvi toistaa samoja valheita? Se olis kyllä hyvä.
Sinähän tuossa toistat aina tuota samaa, että minä valehtelen ja muuta sättimistä. Asiasta et osaa puhua ollenkaan, uskot vaan kosmologian establishmenttiin auktoriteettiuskoisesti, itsenäisyyttä ja luovuutta ei ajattelussasi ole. Haluat vaan ilkeästi jyrätä juuri minut. Painaa maahan, kiusata.

Nettikkusaaja.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
OlliS
Reactions:
Viestit: 11126
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Big Bang ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Kontra kirjoitti: 21 Maalis 2023, 18:53 Mitenkäs on, onko minkäänlaista edistystä havaittavissa vuosikausien saatossa Ollin mielen altistumisessa valtavirran hypoteesien houkutuksille, vai onko jokainen altruistinen uurastaja todennut ikuiseksi harmikseen hakanneensa kirvestään murtumattomaan graniittiin?
Mitähän tuokin tarkoittaa? Olen tuonut esille ACGn ja omatkin ajatukseni. Omat ajatukset ovat kehittyneet ja alkuperäinen ajatus osoittautunut oikeaksi. Nyt tiedeyhteisönkin on pakko tehdä parannus, eli ei enää tarvitse kuin seurata artikkeleita tiedeyhteisössä.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Vastaa Viestiin