Uusi hallitus

Keskustelua politiikasta ja poliitikoista kautta linjan.
Paikalla
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 4645
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

Goswell kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:33 Jokaisen maan olisi pitänyt pitää puolustusvoimat kunnossa, myös Natossa, tästähän Trumppi raivosi, kaikki kulut kaatuu jenkkien niskaan.
Trump ei varmaan diplomaattisena tomppelina ymmärrä miksi jenkit ovat niitä kuluja maksaneet. He ovat saaneet etuja siitä, että ovat saaneet maksamalla manipuloitua Euroopan riippuvaiseksi ja kilpailussa aina alakynnessä olevaksi. Varmaan he pääsevät eroon tuollaisesta "taakasta", mutta hintana on Euroopan itsenäistyminen ja kilpailun koveneminen. Itsenäinen Eurooppa voi esimerkiksi käydä kauppaa Kiinan kanssa riippumattomammin ja asettaa USAlle kovempia ehtoja sen kauppasotiin liittymiselle. Ei mikään maa koskaan maksa hyvää hyvyyttään muille mitään, vaan jokaisella on joku ketunhäntä kainalossa. Joka dollari on sijoitus (tosin joskus se on sijoitus enemmän ideologiaan kuin talouteen).
Saksassa oli hetki jossa niillä oli 2 hävittäjää lentokunnossa, panssarit rikki, moni maa oli ajanut puolustuksen alas, onneksi ei Suomi.
Tuo on kyllä käsittämätöntä miten alas perinteinen teollisuus- ja sotilasmahti on ajautunut. Tosin sekin on tilanne, jonka säilyttämisestä moni on ihan ymmärrettävästi maksanut. Saksalainen päättäväisyys, teollisuus ja vahva armeija on monelle pelottava yhdistelmä - kokemuksesta. No, nyt sille toivottavasti tulee stoppi, kun Putlerin törttöilyt avaavat rauhanidiotismiin sortuneiden silmät. Toivottavasti vaan asiallisten puolueiden kautta eikä fasististen populistien.
Jenkkien tilanteen saa selville kun kuuntelee paikallisia asiantuntijoita, miehiä ei ole, ammusvarastot kumisee tyhjyyttään, 155mm ammukset loppu, Ukrainaan piti lähettää rypäleammuksia kun muuta ei ollut enään varaa lähettää, ne vähät tuotantolaitokset alimitoitettu ja tuotannon nostaminen vie vuosia kun pitää rakentaa uudet laitokset ensin ja kouluttaa työvoimaa.
Oletko ottanut mitenkään huomioon, onko kuuntelemillasi "asiantuntijoilla" omia kaunoja tai pyrkimyksiä vääristellä tilannetta? Tuotanto on varmasti alimitoitettu suursodan tarpeisiin, mikä on rauhan aikana ihan järkevääkin, mutta tuossa on vähän liioittelun ja katastrofifiilisten lietsomisen makua.
Susa
Reactions:
Viestit: 4975
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Susa »

Neutroni kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:52 Tuo on kyllä käsittämätöntä miten alas perinteinen teollisuus- ja sotilasmahti on ajautunut.
Kyllähän se aika alas menee kun koko armeija lakkautetaan.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2539
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Toope »

Goswell kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:33
Neutroni kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:15
Goswell kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:09 Nato on hampaaton paperitiikeri jolla on kapi ja muistisairaus eikä jenkkien tilanne ole juurikaan parempi.
Moraalittomat välistävetäjät on kyllä rikastuneet mutta varastot on tyhjät, se vähä mitä oli on ammuttu Ukrainassa.
Noin mielenkiinnosta mistä olet tällaiseen tulokseen päätynyt ja mitä NATOn olisi pitänyt tehdä, että mielikuvasi siitä olisi parempi? Se on totta mitä sanot valtion korruptiosta ja armeija on kaikissa länsimaissa tapa jakaa verorahaa eliittirälssille, mutta sen verran on kuitenkin saatu pahvikulisseja pystyyn, että kukaan ei ole koskaan uskaltanut kokeilla hyökätä NATOn jäsenmaahan. Silloin puolustusjärjestelmä toimii parhaalla mahdollisella tavalla, kun se tekee itsensä näennäisesti tarpeettomaksi, kun kukaan ei uskalla kokeilla haastaa. Viholliset tietysti naamioivat sen rauhanpropagandaksi, mutta sitä ne rauhanvalheet aina tarkoittavat, että mieli tekisi laittaa muutama prikaati tuonnekin rosvoamaan helposti lähtevät kodinkoneet, mutta kun ne perkeleet lyövät lujaa takaisin.
Jokaisen maan olisi pitänyt pitää puolustusvoimat kunnossa, myös Natossa, tästähän Trumppi raivosi, kaikki kulut kaatuu jenkkien niskaan.
Saksassa oli hetki jossa niillä oli 2 hävittäjää lentokunnossa, panssarit rikki, moni maa oli ajanut puolustuksen alas, onneksi ei Suomi.
Jenkkien tilanteen saa selville kun kuuntelee paikallisia asiantuntijoita, miehiä ei ole, ammusvarastot kumisee tyhjyyttään, 155mm ammukset loppu, Ukrainaan piti lähettää rypäleammuksia kun muuta ei ollut enään varaa lähettää, ne vähät tuotantolaitokset alimitoitettu ja tuotannon nostaminen vie vuosia kun pitää rakentaa uudet laitokset ensin ja kouluttaa työvoimaa.
Saksa on loisinut USA:n suojeluksessa, eikä ole huolehtinut omasta puolustuksestaan tai NATO-velvoitteistaan. Tuo on sitä Merkelin politiikkaa, hyvin tuhoisaa.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2539
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Toope »

ID10T kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:14 Joka tapauksessa poliisin tai armeijan lakkauttaminen on typerää puhetta.
Vihervasemmistosta tällaista puhetta on esitetty!
Koska ovat 5:ttä kolonnaa.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2539
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Toope »

Neutroni kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:10 Luin jostain hauskan esimerkin miten 10000 miehen amerikkalainen prikaati tuo mieleen massiivisen sotavoiman, mutta tosiasiassa se oli noin 100 miestä 24/7 tositoimissa. Loppu on taistelun huoltotoimintoja ja valtaosa ukoista ja rahoista meni järjettömän massiiviseen armeijabyrokratiaan.
Varmasti byrokratiakin on ongelma, mutta ensisijaisesti pitäisi ymmärtää modernin armeijan toimintaa.
Tosiaan, vain 10% miehistöstä on etulinjan taistelijoita, 10% ehkä reserviä. Suuri osa toteuttaa huoltoa, kuljetuksia tms. Iso osa armeijasta hoitaa ohjus- , ilmavoima- tms. touhuja, osa avaruusvalvontaa/tms. teknisiä jutskia. Armeija ei ole enää vain suuri joukko sotilaita, se on nykyään jotain ihan muuta. Se on kokonainen yhteiskunta, jossa vain pieni osa hoitaa taisteluja face-to-face... :o
Moderni armeija ei toimi enää, kuin Venäjän armeija...
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14246
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Toope kirjoitti: 18 Marras 2023, 20:34
ID10T kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:14 Joka tapauksessa poliisin tai armeijan lakkauttaminen on typerää puhetta.
Vihervasemmistosta tällaista puhetta on esitetty!
Koska ovat 5:ttä kolonnaa.
Joo, crooked- Li ja crooked- Tytti levittelevät nytkin väärää tietoa julkisuuteen Venäjän hyödyksi.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN puheenjohtaja Heikki Vestman (kok) pitää ”ennenkuulumattomana”, että yhden eduskuntapuolueen puheenjohtaja eli Li Andersson (vas) ja toisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja eli Tytti Tuppurainen (sd) ovat julkisuudessa kommentoineet perustuslakivaliokunnan toimintaa.
Vestmanin mukaan he levittävät julkisuudessa väärää tietoa valiokunnan toiminnasta ja kommentoivat kesken olevaa lakiesitysten perustuslainmukaisuuden arviointia. HS:lle Vestman vielä korostaa, että erityisesti keskeneräisten asioiden arviointi ei ole hänestä oikein.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010002861.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 2274
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

John Carter kirjoitti: 20 Marras 2023, 13:21Joo, crooked- Li ja crooked- Tytti levittelevät nytkin väärää tietoa julkisuuteen Venäjän hyödyksi.
Ennen tuollaista crooked-vaahtoamista olisi kannattanut lukea AJATUKSELLA myös tämä juttu kokonaan.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009992439.html

"Oikeustieteilijöiltä poikkeuksellista arvostelua perustus­laki­valiokunnalle: ”Ei ole täyttänyt tehtäväänsä”
Oikeustieteilijöiden mukaan perustuslakivaliokunnan olisi pitänyt arvioida sosiaaliturvan heikennysten vaikutuksia yhdessä, kuten esimerkiksi sote-lakien kanssa tehtiin."

"”On hyvin erikoista, että perustuslakivaliokunta sivuuttaa toimeentulotukilain muuttamisesta antamassaan lausunnossaan täysin kansainväliset ihmisoikeussopimukset, vaikka ne otettu esille sekä hallituksen esityksessä että asiantuntijoiden lausunnoissa”, Tuori sanoo.
Lausunnossaan valiokunta kiinnittää ainoastaan valtioneuvoston huomiota vaikutusarvioiden puutteellisuuteen ja hallituksen esitysten yhteisvaikutusten arvioimiseen merkitykseen. Siksi se edellyttää valtioneuvostoa seuraamaan tarkasti esityksen vaikutuksia ja ryhtymään tarvittaessa havaittujen ongelmien korjaamiseen.
Puutteet kertovat Tuorin mukaan ennen kaikkea siitä, että lainvalmistelu sosiaali- ja terveysministeriössä on epäonnistunut.
”Olen ollut eduskunnan kuultavana vuodesta 1972 ja kirjoittanut satoja lausuntoja. Hallituksen esitys toimeentulotukilain muuttamiseksi on kymmenen tai viiden surkeimman joukossa.”
Kaiken lisäksi valtiosääntöoikeudellisia näkökohtia on leikkausesityksissä ohitettu vetoamalla siihen, että ne perustuvat hallitusohjelmaan tai valtion talousarvioon. Ojasen mielestä tällaiset perustelut ovat keinotekoisia eikä perustuslakivaliokunnan pitäisi niitä hyväksyä.
”Perustuslain esitöiden ja perustuslakivaliokunnan hyvin vakiintuneen lausuntokäytännön mukaan sosiaaliset perusoikeudet on otettava huomioon myös budjettivaltaa käytettäessä”, Ojanen sanoo.
Toisin sanoen taloudellisesti perustelluilla leikkauksilla on rajansa, jos ne uhkaavat liian paljon perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Nyt sitä ei ole kunnolla päästy arvioimaan."

Noin sitä toimii kaikkien aikojen paras hallitus! Tekee loistavia esityksiä!
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14246
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Niin, mainittakoon tässä kohtaa, että Marinin hallitus teki kaikkien aikojen ennätyksen huonossa lainsäädännön valmistelussa, sillä yli sata lakiesitystä tuli bumerangina takaisin ja koko Suomi romahti.
Ben Zyskowicz: Sanna Marinin hallituksen jäljiltä jää konkurssipesä
– En tarkoita siis pelkästään tätä hurjaa velkaantumisvauhtia.

– Katsotaan sitten terveydenhuoltoa, lastensuojelua, peruskoulua, varhaiskasvatusta tai katurikollisuutta, niin monelta, monelta osin tilanne on hyvin huono ja hyvin haastava, Ben Zyskowicz sanoo.

– Tämän sanon uudestaan sen takia, että te, jotka rupeatte haukkumaan Orpon hallitusta suunnilleen ensimmäisestä päivästä alkaen ja väitätte, että ongelmat johtuvat Orpon hallituksen tekemisistä, niin muistakaa minkälaisesta tilanteesta Orpon hallitus joutui aloittamaan.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ben-zysk ... /#0b64b445
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 5799
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Toope kirjoitti: 18 Marras 2023, 20:34
ID10T kirjoitti: 18 Marras 2023, 12:14 Joka tapauksessa poliisin tai armeijan lakkauttaminen on typerää puhetta.
Vihervasemmistosta tällaista puhetta on esitetty!
Koska ovat 5:ttä kolonnaa.
Oikeisto vaatii julkisen sektorin supistamista. Parempi supistaa kerralla kunnolla niin persujen vinkuminen loppuu.
Pattinero
Reactions:
Viestit: 2965
Liittynyt: 30 Marras 2022, 06:14

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Pattinero »

Hallitus on valinnut maksajiksi nuoret. Ei pelkästään tosin nuoria, vaan kaikki ne, joilla ei mitään muuutenkaan ole. Ja siksi mikään ei voi paremmaksi muuttua. Orpopetterin tollohallitus vetää tämän maan vielä pahempaan suohon kuin mitä se ennen sitä oli. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2 ... 407767730c
The faster you go, the shorter you are.
Albert Einstein
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14246
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Pattinero kirjoitti: 20 Marras 2023, 16:55 Hallitus on valinnut maksajiksi nuoret. Ei pelkästään tosin nuoria, vaan kaikki ne, joilla ei mitään muuutenkaan ole. Ja siksi mikään ei voi paremmaksi muuttua. Orpopetterin tollohallitus vetää tämän maan vielä pahempaan suohon kuin mitä se ennen sitä oli. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2 ... 407767730c
Viesti suoraan Putlerin hybridipelikirjasta? Ensimmäinen allekirjoittaja Razmyar.....
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2539
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Toope »

Lyde19 kirjoitti: 20 Marras 2023, 14:04 ...Oikeisto vaatii julkisen sektorin supistamista. Parempi supistaa kerralla kunnolla niin persujen vinkuminen loppuu.
Sinänsä totta. Marinin talousperintö on niin törkeän vastuutonta, että nykyhallituksen pitäisi korjata sitä vielä 6-7 miljardin säästöillä, yhden vaalikauden riittämättä.
Viimeksi muokannut Toope, 20 Marras 2023, 18:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 5799
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Eikun 20miljardia pitääkseen lupauksessa. Siis armeija tai poliisi lakkautettava tai hallituksen erottava.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2539
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Toope »

6-7 miljardia pitää vasuripolitiikan loisimisesta leikata. :o
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 5799
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Uusi hallitus

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Loput 14miljardia on oikeisto-hallitusten ottaman velan lyhentämistä.
Vastaa Viestiin