Vihreät

Keskustelua politiikasta ja poliitikoista kautta linjan.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14255
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Käsittämätöntä, että tuo ämmä kulkee vielä vapaalla jalalla.
”Ei pidä paikkaansa” – entiseltä poliisi-kansanedustajalta tiukka viesti jengeistä Maria Ohisalolle
Kari Tolvasen mukaan katujengeistä on varoitettu jo vuosia. Sisäisen turvallisuuden selonteko oli "yksi epäonnistuneimpia ohjelmia".
Jos haluaa kuulla, mutta ei kuunnella. Siitähän tässä on kyse. Näin entinen kokoomuksen kansanedustaja ja rikosylikomisario Kari Tolvanen kiteyttää. Puhumme Ruotsissa kärjistyneestä katujengi-ilmiöstä. Ja siitä, milloin Suomessa orastavaan ilmiöön havahduttiin.

Entistä sisäministeriä Maria Ohisaloa (vihr.) on hiillostettu viime aikoina marraskuun 2020 twiitistään, jossa hän kiisti, että Suomi olisi ”Ruotsin tiellä”. Viikko sitten Helsingin Sanomien haastattelussa Ohisalo puolustautui vetoamalla siihen, että poliisi toi huolen katujengeistä poliittisille päättäjille vasta vuonna 2021.

– Ei pidä paikkaansa, tokaisee Kari Tolvanen ja lisää, että myös poliisitaustaiset kansanedustajat ovat puhuneet aiheesta jo aiemmin eduskunnassa.

Tolvanen toimi kokoomuksen kansanedustajana 2011-2023. Ammatiltaan hän on rikosylikomisario ja toimi ennen poliittista uraansa Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön päällikkönä. Katujengien rantautumisesta Suomeen hän on varoitellut todistetusti julkisuudessa jo vuosia.

Kuten marraskuussa 2019 MTV:n haastattelussa:

– Etniset katujengit tulevat meille, mutta on tehtävä päätös, missä laajuudessa me tulemme ne tänne ottamaan.

Tai jo lokakuussa 2014 Ilta-Sanomille:

– Maailmalla on aika pelottavia esimerkkejä väkivaltaisista katujengeistä, kuten Tanskassa ja Ruotsissa toiminut Black Cobra. Kovempia jengejä voi syntyä myös meille.

https://www.verkkouutiset.fi/a/ei-pida- ... /#0b64b445
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 5799
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Vasta persut toivat ne ruotsin katujengit tänne. SDP:n aikana katujengejä ei suvaittu täällä.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2542
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Toope »

Lyde19 kirjoitti: 15 Loka 2023, 11:56 Vasta persut toivat ne ruotsin katujengit tänne. SDP:n aikana katujengejä ei suvaittu täällä.
Voi olla, että jälkeenjääneet noin ajattelevat.
Vihervasemmisto toki kieltää ajatuksen siitä, että heidän politiikkansa toi jengi/mafia/monikultturirikollisuuden yhteiskuntiimme, vaikka heidän natseiksi haukkuneet oikeistolaiset/kansallismieliset varoittivat asiasta. Nyt paska on tuulettimessa, koska vihervasemmiston politiikkaa toteutettiin.
https://pt-media.org/2023/10/17/millais ... skunnassa/
Ketä vihervasemmisto syyttää? Oikeistoa ja kansallismielisiä, mutta oikeasti vasuriliberaalien omista virheistä...
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2542
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Toope »

Lyde19 kirjoitti: 15 Loka 2023, 11:56 Vasta persut toivat ne ruotsin katujengit tänne. SDP:n aikana katujengejä ei suvaittu täällä.
Kuukauden typerin kommentti. Likipitäen joka kuukausi Lyde on ehdolla.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14255
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Tynkkynen suolasi Ohisalon heti syksyn ensimmäisessä eduskunnan istunnossa
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14255
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Vihreät vajonneet politiikan pohjasakaksi. Treholt- Pekka anaalisoinut koko puolueen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6 ... 0ab4226bda
Liitteet
Screenshot 2023-11-02 15.23.30.png
Screenshot 2023-11-02 15.23.30.png (190.88 KiB) Katsottu 129 kertaa
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 5799
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Lyde19 kirjoitti: 15 Loka 2023, 11:56 Vasta persut toivat ne ruotsin katujengit tänne. SDP:n aikana katujengejä ei suvaittu täällä.
Ja myöntävätkö Persut syyllisyytensä?
SDP piti jengit kurissa.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2542
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Toope »

Lyde19 kirjoitti: 02 Marras 2023, 19:09
Lyde19 kirjoitti: 15 Loka 2023, 11:56 Vasta persut toivat ne ruotsin katujengit tänne. SDP:n aikana katujengejä ei suvaittu täällä.
Ja myöntävätkö Persut syyllisyytensä?
SDP piti jengit kurissa.
Miksi valehtelet noin. Monikulttuuria ajoivat vihervasemmisto ja osin Stubbilainen hörhöoikeisto. Konservatiivinen oikeisto tajusi vuosikymmeniä sitten, että Länsi-Euroopan mamulinja on perc:stä!
OlliS
Reactions:
Viestit: 8154
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Persuilla on äärioikeistolaiset syyt moittia aina vihreitä, pelkäävät poliittisen edistyksen ja kansan edun ja demokratian ja vapauden maassa toteutuvan ja edistyvän. Haluavat että palataan köyhät kyykkyyn elämään: syökää silakkaa! Kuin kokoomus.

Ei kansalaispalkkaa, ei mitään köyhyyden poistamista. Laki ja järjestys vaan 30- luvun tapaan. Koti, uskonto, isänmaa.

Nyt koti ja uskonto ovat maallistuneet ja isänmaa EU. Mitä silloin tehdään? Vihreät kestää tilanteen ja kehittää sitä parhaalla mahdollisella tavalla ihmisten kannalta, persut luulee, että kaikki järjestyy kun maahanmuutto kielletään ja poliiseja lisätään.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2542
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Toope »

Mutta maahanmuuton vuoksi Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa poliiseja tarvitaan lisää! Nyt Suomessakin.
Ei suomalaisten vuoksi, mamujen vuoksi, jotka tuolla hoilaavat "kuolemaa juutalaisille"
Oletteko vielä sitä mieltä, että Halla-aho oli ihan paska 2006, kun puhui ongelmastamme, josta varoitti ja nyt räjähtää silmillemme?

Jälkiviisautta en nyt mainosta. Jälkityperyyttä vastustan. Kontulan ja Honkasalon kaltaiset toki pettävät isänmaansa ideologian vuoksi milloin tahansa, mutta kuka noita äänestää...?!
Meillä oikeasti on 5:ttä kolonnaa maassamme. Porukkaa, joka myy länsimaiset arvot ja suomalaisuuden arvot, koska ideologia (vihervas).
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 2542
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Toope »

OlliS kirjoitti: 02 Marras 2023, 20:10 Koti, uskonto, isänmaa.
Äärettömän hyvä periaate! Kannatan!
Avatar
asdf
Reactions:
Viestit: 2773
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 15:04

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja asdf »

Toope kirjoitti: 02 Marras 2023, 20:49
OlliS kirjoitti: 02 Marras 2023, 20:10 Koti, uskonto, isänmaa.
Äärettömän hyvä periaate! Kannatan!
Hellyttävää, kun kaksi palstan pahinta valehtelijaa puhaltavat yhteen hiileen. Jeesus heitä varjelkoon.
The opinions of this pseudonym are by no means to be conceived as existing always in my own conviction; nor is any inference justily to be drawn from the writing above as prejudicing any philosopical doctrine of whatever kind.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 14255
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Toope kirjoitti: 02 Marras 2023, 20:39 Mutta maahanmuuton vuoksi Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa poliiseja tarvitaan lisää! Nyt Suomessakin.
Ei suomalaisten vuoksi, mamujen vuoksi, jotka tuolla hoilaavat "kuolemaa juutalaisille"
Oletteko vielä sitä mieltä, että Halla-aho oli ihan paska 2006, kun puhui ongelmastamme, josta varoitti ja nyt räjähtää silmillemme?

Jälkiviisautta en nyt mainosta. Jälkityperyyttä vastustan. Kontulan ja Honkasalon kaltaiset toki pettävät isänmaansa ideologian vuoksi milloin tahansa, mutta kuka noita äänestää...?!
Meillä oikeasti on 5:ttä kolonnaa maassamme. Porukkaa, joka myy länsimaiset arvot ja suomalaisuuden arvot, koska ideologia (vihervas).
Joo, pitää olla kyllä jonkinlainen aivovaurio, jos noita äänestelee päättämään yhteisistä asioista. Kontula sai Israeliinkiin porttikiellon rikoksistaan.
Kansanedustaja Anna Kontula yritti päästä leikkaamaan reikää piikkilanka-aitaan – näin tapahtumat Israelissa etenivät
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006372697.html
Kansanedustaja Anna Kontula halusi rikkoa lakia – miksi kenenkään muunkaan pitäisi noudattaa sitä?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006373360.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
OlliS
Reactions:
Viestit: 8154
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Edistys on edistystä, taantumus taantumusta. Mutta perheitä ei saisi hajottaa eikä avioliittoa romuttaa, siinä maallistuminen menee väärään suuntaan.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 5799
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Vihreät

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Toope kirjoitti: 02 Marras 2023, 19:59
Lyde19 kirjoitti: 02 Marras 2023, 19:09
Lyde19 kirjoitti: 15 Loka 2023, 11:56 Vasta persut toivat ne ruotsin katujengit tänne. SDP:n aikana katujengejä ei suvaittu täällä.
Ja myöntävätkö Persut syyllisyytensä?
SDP piti jengit kurissa.
Miksi valehtelet noin. Monikulttuuria ajoivat vihervasemmisto ja osin Stubbilainen hörhöoikeisto. Konservatiivinen oikeisto tajusi vuosikymmeniä sitten, että Länsi-Euroopan mamulinja on perc:stä!
..mutta persut toivat Ruotsin jengit Suoomeen vai mitä??
Vastaa Viestiin