Eläinten älykkyys

Punkero
Reactions:
Viestit: 977
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:27

Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Punkero »

"Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että koirarotujen väliltä löytyi useita eroja muun muassa sosiaalisessa kognitiossa, ongelmanratkaisukyvyssä ja itsehillinnässä, kerrotaan SmartDOG-yrityksen tiedotteessa. Tutkimus toteutettiin juuri SmartDOG-yrityksen testien avulla.
Tutkimusaineisto koostui 1002:sta koirasta ja analysoitavana oli kaiken kaikkiaan 13 koirarotua.
Paimennustaipumuksensa ja työtaustansa ansiosta bordercollieta pidetään usein maailman älykkäimpänä koirarotuna, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan älykkäin rotu onkin belgianpaimenkoira malinois.

Testit, joihin koirat osallistuivat, testasivat muun muassa niiden itsehillintää, ihmisten eleiden ymmärtämistä (esimerkiksi sormella osoittaminen tiettyyn suuntaan), tilaan liittyvää ongelmanratkaisua, aktiivisuustasoa, tuntemattomaan ihmiseen suhtautumista, uuteen ympäristöön tutustumista ja käyttäytymistä ongelmanratkaisutilanteessa, joka on mahdoton ratkaista (pyrkiikö koira suoriutumaan itsenäisesti tehtävästä vai pyytääkö se ihmiseltä apua), tiedotteessa kerrotaan.

Tutkimustulosten perusteella älykkäimmäksi koiriksi kruunatut malinoisit ovat itsenäisiä, eteviä ratkomaan ongelmia sekä nopeita reagoijia ja hyviä lukemaan ihmisiä, kirjoittaa tutkimuksesta uutisoinut Telegraph. 

Myös bordercolliet pärjäsivät testeissä hyvin saaden roduista toiseksi eniten pisteitä."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... sa/8609240
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5038
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Joltain suomalaiselta tutkijalta kysyttiin, kummat ovat älykkäämpiä koirat vai kissat. Tämä vastasi, että molemmat ovat hyvin älykkäitä, kun ovat ainakin 10000 ihmisellä itseään elätättäneet..
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Wisti kirjoitti: 11 Tammi 2023, 23:39 Joltain suomalaiselta tutkijalta kysyttiin, kummat ovat älykkäämpiä koirat vai kissat. Tämä vastasi, että molemmat ovat hyvin älykkäitä, kun ovat ainakin 10000 ihmisellä itseään elätättäneet..
Juuri noin. Jos planeetallamme on alieneja, ne ovat todennäköisesti koiria, sillä ne ovat alistaneet ihmiset palvelijoikseen.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5038
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Voisi kuvitella, että koirat ovat suunnilleen yhtä nokkelia rodusta riippumatta. Lintujen erilaisuus on tietysti muuta kuin ”rotukysymys” ja nepä sitten eroavatkin toisistaan. Strutsi on niin tyhmä, että se ei pääse ovesta navettaan, ellei isäntä suvaitse taivuttaa kaulaa. Toisaalta tietyt varikset taivuttavat rautalangasta koukun pyydystääkseen pullosta lihanpaloja ja Nakke harmaapapukaija (kso Tuubista) tanssii viheltämänsä Kwai-joen sillan tahdissa.
Avatar
Enigma
Reactions:
Viestit: 2979
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 23:11

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Noi Malinoisit taitaa olla monen purematilaston kärjessä. Hermoheikkoja otuksia.
Avatar
Enigma
Reactions:
Viestit: 2979
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 23:11

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Wisti kirjoitti: 11 Tammi 2023, 23:52 Voisi kuvitella, että koirat ovat suunnilleen yhtä nokkelia rodusta riippumatta.
Se on tuo älykkyys melko vaikeasti määriteltävissä. Joku Beagle ei kyllä vällkkyydellään loista, mutta hyvin se jänista ajaa. Borderi ei taas vilkaisekaan jäniksen perään, kun vahtii lampaitaan. Kumpi sitten fiksumpi, mene ja tiedä.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Joo, landella tuli itsekin noiden harakoiden, varisten ja korppien kanssa puljailtua erinäisiä testejä ja kokeita. Soitin niille esim. niiden omia ääniä ja tarkkailin reaktioita, jotta oppisin ymmärtämään niiden kieltä.
Wild crow visits woman daily to play games
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9462
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Vai on rotujen älykkyyden välillä suuret erot,,, Stop the Press! Tasa-arvo onkin harha ja valhe.
Same same but different
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17683
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Seuraavaksi pääministeriksi voitaisiin harkita myös koiraa.
Koiran alku (Tieteen päivät 2023)
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Paikalla
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4772
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

Enigma kirjoitti: 11 Tammi 2023, 23:53 Noi Malinoisit taitaa olla monen purematilaston kärjessä. Hermoheikkoja otuksia.
Yksi parashermoisimmista roduista. Ei ne pure siksi että menettäisivät hermonsa vaan siksi koska se kuuluu niiden tehtävään tietyissä tilanteissa. Jos puree väärässä tilanteessa niin sitten on kouluttajan syytä katsoa peiliin.
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Paikalla
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 5868
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

Keijona kirjoitti: 12 Tammi 2023, 00:02 Vai on rotujen älykkyyden välillä suuret erot,,, Stop the Press! Tasa-arvo onkin harha ja valhe.
Arvo ja älykkyys ovat eri asioita. Älykkyyden arvo on hyvin pieni. Älykkäitä ihmisiä on paljon eikä älykkyys ole pullonkaularesurssi juuri missään todellisessa prosessissa. Lähinnä vain korkeiden johtajien, kuten kuninkaiden ja keisarien, tapauksissa voi tulla ongelmia, kun heidän vallan pöhöttämä ego ei pysty vastaanottamaan tietoja älykkäämmiltä neuvonantajilta ja he vaihtavat ympärilleen klikin, jossa luotettavuutta arvostetaan enemmän kuin älyä ja viisautta.
Avatar
Enigma
Reactions:
Viestit: 2979
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 23:11

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Enigma »

KultaKikkare kirjoitti: 14 Tammi 2023, 15:25
Enigma kirjoitti: 11 Tammi 2023, 23:53 Noi Malinoisit taitaa olla monen purematilaston kärjessä. Hermoheikkoja otuksia.
Yksi parashermoisimmista roduista. Ei ne pure siksi että menettäisivät hermonsa vaan siksi koska se kuuluu niiden tehtävään tietyissä tilanteissa. Jos puree väärässä tilanteessa niin sitten on kouluttajan syytä katsoa peiliin.
No eikä ole. Pari belggaria olen tuntenut ja semmoisia ladattuja haulikoita kaikki - voi poksahtaa koska vain. :) (no pieni kärjistys)
Paikalla
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4772
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

Enigma kirjoitti: 14 Tammi 2023, 17:37
KultaKikkare kirjoitti: 14 Tammi 2023, 15:25
Enigma kirjoitti: 11 Tammi 2023, 23:53 Noi Malinoisit taitaa olla monen purematilaston kärjessä. Hermoheikkoja otuksia.
Yksi parashermoisimmista roduista. Ei ne pure siksi että menettäisivät hermonsa vaan siksi koska se kuuluu niiden tehtävään tietyissä tilanteissa. Jos puree väärässä tilanteessa niin sitten on kouluttajan syytä katsoa peiliin.
No eikä ole. Pari belggaria olen tuntenut ja semmoisia ladattuja haulikoita kaikki - voi poksahtaa koska vain. :) (no pieni kärjistys)
Todennäköisesti huonosti pidettyjä molemmat. Tollaset rodut pitää kouluttaa yli siitä tasosta mihin normi sohvakoirat ikinä voi pystyä että ne voivat hyvin, ja tarjota riittävästi haastavia aktiviteettejä ettei älykäs koira turhaudu.
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Avatar
Enigma
Reactions:
Viestit: 2979
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 23:11

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Enigma »

KultaKikkare kirjoitti: 14 Tammi 2023, 19:39
Enigma kirjoitti: 14 Tammi 2023, 17:37
KultaKikkare kirjoitti: 14 Tammi 2023, 15:25
Enigma kirjoitti: 11 Tammi 2023, 23:53 Noi Malinoisit taitaa olla monen purematilaston kärjessä. Hermoheikkoja otuksia.
Yksi parashermoisimmista roduista. Ei ne pure siksi että menettäisivät hermonsa vaan siksi koska se kuuluu niiden tehtävään tietyissä tilanteissa. Jos puree väärässä tilanteessa niin sitten on kouluttajan syytä katsoa peiliin.
No eikä ole. Pari belggaria olen tuntenut ja semmoisia ladattuja haulikoita kaikki - voi poksahtaa koska vain. :) (no pieni kärjistys)
Todennäköisesti huonosti pidettyjä molemmat. Tollaset rodut pitää kouluttaa yli siitä tasosta mihin normi sohvakoirat ikinä voi pystyä että ne voivat hyvin, ja tarjota riittävästi haastavia aktiviteettejä ettei älykäs koira turhaudu.
No ei kyllä ollut, mutta ihan tavallisia kotikoiria. Molemmat vain melko hermostuneen ja osin jopa aran oloisia.

Muistan myös jostain lukeneeni, että poliisilla on vaikeuksia löytää hyvähermoisia Malinoisin pentuja työkäytöön.
Avatar
Enigma
Reactions:
Viestit: 2979
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 23:11

Re: Eläinten älykkyys

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Taitaa ne vaistot kuitenkin vielä voittaa eläimillä:

Ex-maajoukkuemies löydettiin raadeltuna omasta puutarhastaan – lemmikit tappoivat omistajansa Etelä-Afrikassa
Philemon Mulala kuoli, kun hänen omat koiransa purivat häntä kurkkuun.


Lemmikeistä kaksi oli pitbullin ja staffordshirenbullterrierin (staffi) risteytyksiä. Yhden koiran rotu oli viranomaisille tuntematon. Prosper, Blessing ja Bulldozer olivat eläneet Mulalan perheen kanssa pennuista saakka.

https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/8 ... 1c9d99cb5d
Vastaa Viestiin