Tiede
Tiede
Keskustellaas siitä mitä tiede on ja mihin se johtaa.
Etymologisesti tiede sivuaa tietämistä ja tietäjää, se tuottaa tietoa ja tietoisuutta, on johdonmukainen tapa ajatella, ajattelun tie.
Koulutettujen-sivistyneiden Informaatioyhteiskunnassa tieteestä on tullut uskonnon kaltainen auktoriteetti, sen odotetaan johdattavan, kertovan ratkaisun ja pelastavan ongelmista.
Mutta mitäs jos tiede ei pelastakkaan, vaan tuhoaa?
Siitä on lukuisia esimerkkejä. Kasvinsuojeluaineet ovat osoittautuvat hyvin vaaralliseksi ihmisille ja luonnolle, lääketieteelliset keksinnöt ovat karanneet laboratoriosta tai siirtyneet armeijan ja markkinatalouden tavoitteiden palvelukseen. Tiede tuottaa yhä kiihtyvämmällä nopeudella kuluttajille kulutettavaa, joka aiheuttaa saastumista. Samoin tiede kehittää yhä tehokkaampia pommeja ja myrkkyjä, joiden tarkoitus on enemmän tuhota kuin pelastaa. Ongelmaa ei helpota että tieteen Herra on muuttunut, ja se ei palvelekaan enää ihmistä vaan se palvelee rahaa, rahaa joka villiintyi kun vapautettiin kultakannasta, moraalitomana se haluaa nyt vain lisääntyä ja orjuuttaa.
Aivotutkimus ja neurotiede osoittaa, että ihmisen valinta näkyy aivoissa aikaisemmin kuin ihminen itse on tietoinen valinnastaan. Tämä todistaa että ihmisen tietoiset valinnat ovat harha. Nyt kun tiede on todistanut että ihmisen vapaa tahto ja valinta on harhaa, niin se tarkoittaa että harhaa on myös kuluttajien vapaisiin valintoihin perustuva markkinatalous, sekä äänestämällä valitut kansanedustajat, siis demokratia.
Joten eihän tiede pelastanutkaan, vaan tiede tuhosi olemassaolevan arvomaailman, teki sen mitä antiteistit sen halusi tekevän: Todisti massojen uskon harhauskoksi.

Same same but different
Re: Tiede
Tuo ei pidä paikkaansa. Poliitikot ja heitä ohjaavat liikemiehet tekevät kaikkensa estääkseen tieteen vaikutuksia päätöksentekoon. Sivistyneessä maassa heidän on usein teeskenneltävä tieteellistä, mutta oikeat tutkijat ovat "kaiken maailman höpöhöpödosentteja" vai miten se porvaripuolueen entisen pääministerin kommentti menikään.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 09:32 Keskustellaas siitä mitä tiede on ja mihin se johtaa.
Etymologisesti tiede sivuaa tietämistä ja tietäjää, se tuottaa tietoa ja tietoisuutta, on johdonmukainen tapa ajatella, ajattelun tie.
Koulutettujen-sivistyneiden Informaatioyhteiskunnassa tieteestä on tullut uskonnon kaltainen auktoriteetti, sen odotetaan johdattavan, kertovan ratkaisun ja pelastavan ongelmista.
Tiede ei pelasta eikä tuhoa. Tiede tuottaa vain tietoa, jota voidaan käyttää pelastamiseen tai tuhoamiseen. Tai, niin kuin useimmiten nykymaailmassa, rahan ahnehtimiseen epäsuorista tuhoista piittaamatta.Mutta mitäs jos tiede ei pelastakkaan, vaan tuhoaa?
Nuo esimerkit ovat esimerkkejä juuri siitä tieteen halveksimisesta mitä minä sanoin. Siitä, kun tieteellinen menetelmä on osoittanut nuo asiat haitallisiksi, on kulunut vuosikymmeniä siihen, että poliitkot ovat pystyneet säätämään lakeja haittojen hillitsemiseksi, koska heille on paljon tärkeämpää suojella rahaeliitin hillotolppia ja sitä kautta omaa etuaan kuin kansalaisten hyvinvointia. Sama pätee kaikkiin merkittäviin puolueisiin.Siitä on lukuisia esimerkkejä. Kasvinsuojeluaineet ovat osoittautuvat hyvin vaaralliseksi ihmisille ja luonnolle, lääketieteelliset keksinnöt ovat karanneet laboratoriosta tai siirtyneet armeijan ja markkinatalouden tavoitteiden palvelukseen. Tiede tuottaa yhä kiihtyvämmällä nopeudella kuluttajille kulutettavaa, joka aiheuttaa saastumista. Samoin tiede kehittää yhä tehokkaampia pommeja ja myrkkyjä, joiden tarkoitus on enemmän tuhota kuin pelastaa.
Raha on vain tahdoton työkalu. Ihan kuin tiede, mutta eriluonteinen ja erilaisia ongelmia ratkaiseva. Ne herrat ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka omistavat paljon rahaa ja jotka ajavat omaa etuaan. 99 % mielikuvavalehtelulla ja 1 % tieteellä.Ongelmaa ei helpota että tieteen Herra on muuttunut, ja se ei palvelekaan enää ihmistä vaan se palvelee rahaa, rahaa joka villiintyi kun vapautettiin kultakannasta, moraalitomana se haluaa nyt vain lisääntyä ja orjuuttaa.
No se on jo iso askel parempaan. Valheeseen uskomalla ei saavuteta koskaan edes sitä vähää hyvää kuin harhoja haihattelemalla.Joten eihän tiede pelastanutkaan, vaan tiede tuhosi olemassaolevan arvomaailman, teki sen mitä antiteistit sen halusi tekevän: Todisti massojen uskon harhauskoksi.
Re: Tiede
Erikoista ajattelua toden totta, ettei poliitikot ja heitä lobbaavat liikemiehet käyttäisi tiedetä hyväkseen päästäkseen tavoitteeseensa. kun joku Elon Musk rahoittaa tieteellistä tutkimusta isoilla summilla ja varmasti käyttää niiden tutkimusten tuloksia päästäkseen tavoitteisiinsa.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 18:11Tuo ei pidä paikkaansa. Poliitikot ja heitä ohjaavat liikemiehet tekevät kaikkensa estääkseen tieteen vaikutuksia päätöksentekoon.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 09:32 Keskustellaas siitä mitä tiede on ja mihin se johtaa.
Etymologisesti tiede sivuaa tietämistä ja tietäjää, se tuottaa tietoa ja tietoisuutta, on johdonmukainen tapa ajatella, ajattelun tie.
Koulutettujen-sivistyneiden Informaatioyhteiskunnassa tieteestä on tullut uskonnon kaltainen auktoriteetti, sen odotetaan johdattavan, kertovan ratkaisun ja pelastavan ongelmista.
Toinen järjettömyys on nuo syyntakeettomuus mantrat, että tiede tai demokratia on pelkkiä työkaluja, eikä ne ole hyviä tai pahoja. Sitten voisi ihan hyvin todeta myös, että kidutus ja tyrannia ei ole pahoja asioita niin hän on pelkkiä työkaluja.
Puolueeellisuutensa sokeuttama nyt vaan ei näe sitä omaa paradoksiaan, väittäessään että demokratia ei ole hyvä eikä huono, mutta kuitenkin paras olemassa olevista vaihtoehdoista.
Tai vaihtoehtoisesti väittelee, että tiede maailmankuvan hahmottamiseen ei ole hyvä tai paha, vaan ihan samanarvoinen tapa hahmottaa maailmaa, kuin esim. uskonnollinen tai holistinen.
Same same but different
Re: Tiede
Löytyisikö noihin loppulauseisiin jotain uutta netistä kopioitua sopertelua. On niin kulunutta ja säälittävää tavaraa. Ainoa syyntakeeton, ainakin kirjoitusten perusteella, olet sinä sairaine soperteluinesi.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 18:36Erikoista ajattelua toden totta, ettei poliitikot ja heitä lobbaavat liikemiehet käyttäisi tiedetä hyväkseen päästäkseen tavoitteeseensa. kun joku Elon Musk rahoittaa tieteellistä tutkimusta isoilla summilla ja varmasti käyttää niiden tutkimusten tuloksia päästäkseen tavoitteisiinsa.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 18:11Tuo ei pidä paikkaansa. Poliitikot ja heitä ohjaavat liikemiehet tekevät kaikkensa estääkseen tieteen vaikutuksia päätöksentekoon.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 09:32 Keskustellaas siitä mitä tiede on ja mihin se johtaa.
Etymologisesti tiede sivuaa tietämistä ja tietäjää, se tuottaa tietoa ja tietoisuutta, on johdonmukainen tapa ajatella, ajattelun tie.
Koulutettujen-sivistyneiden Informaatioyhteiskunnassa tieteestä on tullut uskonnon kaltainen auktoriteetti, sen odotetaan johdattavan, kertovan ratkaisun ja pelastavan ongelmista.
Toinen järjettömyys on nuo syyntakeettomuus mantrat, että tiede tai demokratia on pelkkiä työkaluja, eikä ne ole hyviä tai pahoja. Sitten voisi ihan hyvin todeta myös, että kidutus ja tyrannia ei ole pahoja asioita niin hän on pelkkiä työkaluja.
Puolueeellisuutensa sokeuttama nyt vaan ei näe sitä omaa paradoksiaan, väittäessään että demokratia ei ole hyvä eikä huono, mutta kuitenkin paras olemassa olevista vaihtoehdoista.
Tai vaihtoehtoisesti väittelee, että tiede maailmankuvan hahmottamiseen ei ole hyvä tai paha, vaan ihan samanarvoinen tapa hahmottaa maailmaa, kuin esim. uskonnollinen tai holistinen.
Re: Tiede
Tiedettä käytetään tekniseen tuotekehitykseen, ihmisten manipulointiin ja sellaiseen. Mutta esimerkiksi sillä, että tiede osoittaa jonkin tuottavan asian olevan haitallista, ei ole mitään merkitystä. Silloin se ohitetaan armotta ja jatketaan vanhoilla tavoilla.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 18:36 Erikoista ajattelua toden totta, ettei poliitikot ja heitä lobbaavat liikemiehet käyttäisi tiedetä hyväkseen päästäkseen tavoitteeseensa. kun joku Elon Musk rahoittaa tieteellistä tutkimusta isoilla summilla ja varmasti käyttää niiden tutkimusten tuloksia päästäkseen tavoitteisiinsa.
Kidutus ja tyrannia ovat työkaluja nekin. Niitä ei tosin voi käyttää mihinkään hyvään tarkoitukseen vaan ne johtavat aina pahoihin ongelmiin. Demokratiaa tai tiedettä voi käyttä myös hyvien päämäärien tavoitteluun, jos joku sellaista haluaa.Toinen järjettömyys on nuo syyntakeettomuus mantrat, että tiede tai demokratia on pelkkiä työkaluja, eikä ne ole hyviä tai pahoja. Sitten voisi ihan hyvin todeta myös, että kidutus ja tyrannia ei ole pahoja asioita niin hän on pelkkiä työkaluja.
Uskonnolla on kanssa vähän se ongelma, että sitä on vaikea käyttää mihinkään hyvään. Ainakaan nykyajan mittapuulla, vaikka sillä on ollut hyvätkin käyttönsä joskus kun siirryttiin keräilytaloudesta maanviljelyyn.Tai vaihtoehtoisesti väittelee, että tiede maailmankuvan hahmottamiseen ei ole hyvä tai paha, vaan ihan samanarvoinen tapa hahmottaa maailmaa, kuin esim. uskonnollinen tai holistinen.
Re: Tiede
Onhan tuo nyt vähän saivartelua, että ei ole hyviä tai huonoja työkaluja. Toisia työkaluja voi vaan käyttää hyvään ja toisia pahaan.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 18:52Tiedettä käytetään tekniseen tuotekehitykseen, ihmisten manipulointiin ja sellaiseen. Mutta esimerkiksi sillä, että tiede osoittaa jonkin tuottavan asian olevan haitallista, ei ole mitään merkitystä. Silloin se ohitetaan armotta ja jatketaan vanhoilla tavoilla.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 18:36 Erikoista ajattelua toden totta, ettei poliitikot ja heitä lobbaavat liikemiehet käyttäisi tiedetä hyväkseen päästäkseen tavoitteeseensa. kun joku Elon Musk rahoittaa tieteellistä tutkimusta isoilla summilla ja varmasti käyttää niiden tutkimusten tuloksia päästäkseen tavoitteisiinsa.
Kidutus ja tyrannia ovat työkaluja nekin. Niitä ei tosin voi käyttää mihinkään hyvään tarkoitukseen vaan ne johtavat aina pahoihin ongelmiin. Demokratiaa tai tiedettä voi käyttä myös hyvien päämäärien tavoitteluun, jos joku sellaista haluaa.Toinen järjettömyys on nuo syyntakeettomuus mantrat, että tiede tai demokratia on pelkkiä työkaluja, eikä ne ole hyviä tai pahoja. Sitten voisi ihan hyvin todeta myös, että kidutus ja tyrannia ei ole pahoja asioita niin hän on pelkkiä työkaluja.
Uskonnolla on kanssa vähän se ongelma, että sitä on vaikea käyttää mihinkään hyvään. Ainakaan nykyajan mittapuulla, vaikka sillä on ollut hyvätkin käyttönsä joskus kun siirryttiin keräilytaloudesta maanviljelyyn.Tai vaihtoehtoisesti väittelee, että tiede maailmankuvan hahmottamiseen ei ole hyvä tai paha, vaan ihan samanarvoinen tapa hahmottaa maailmaa, kuin esim. uskonnollinen tai holistinen.
Ja ateistimantra tuossa haisee, ettei ei ole hyvää ei paha, ei oikeaa ei väärää, ei totuutta ei valhetta.
Kannattaisi ehkä tehdä joskus käsillään jotain fyysistä työtä, niin voisi ymmärtää, että oikeesti on olemassa hyviä ja huonoja työkaluja.
Same same but different
Re: Tiede
Tuo terminologia hyvä-huono ja hyvä-paha on tässä hieman hämäävää. Tietenkin on parempia ja huonompia työkaluja ja joihinkin tarkoituksiin paremmin ja huonommin sopivia. Tiede on tietämiseen ja maailmankuvan rakentamiseen selvästi paras työkalu mitä ihmisellä on (jos nyt pidetään hyvänä jotakuinkin normaaleja objektiivisesti mitattavissa olevia asioita, kuten hyvinvointia, vaurautta, vakautta jne.). Ja käyttämällä sitä enemmän hallintotyössä lyhytnäköisen oman edun ajamisen sijasta yhteiskuntaa voisi kehittää valtavan paljon paremmaksi useimmille, vaikka tiede ei yksin riitä määrittelemään siitä mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Siinä mielessä se on "hyvä työkalu". Mutta se on hyvä työkalu myös pahoihin tarkoituksiin. Vähän kuin viimeisen päälle terävä puukko, jolla voi tehdä tarkasti ja nopeasi käsitöitä mutta myös sohaista keuhkoon.
Kyllä minä olen törmännyt molempiin. Pahoja työkaluja ei ole kuitenkaan tullut vastaan, ja pahoja ihmisiäkin onneksi harvakseltaan.Kannattaisi ehkä tehdä joskus käsillään jotain fyysistä työtä, niin voisi ymmärtää, että oikeesti on olemassa hyviä ja huonoja työkaluja.
Re: Tiede
Niin varmaan, tuon ei hyvää ei pahaa taustalla on se että kaikkien pitäisi olla erillisiä ja kaikki pitäisi ottaa yksilöitä eikä saisi rasistisesti lokeroida. Mutta todellisuus ei ole mielipide, vaan hyvä on aitoa, oikein ja kaunista, paha on valhetta, väärin ja rumaa.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:03Tuo terminologia hyvä-huono ja hyvä-paha on tässä hieman hämäävää. Tietenkin on parempia ja huonompia työkaluja ja joihinkin tarkoituksiin paremmin ja huonommin sopivia. Tiede on tietämiseen ja maailmankuvan rakentamiseen selvästi paras työkalu mitä ihmisellä on (jos nyt pidetään hyvänä jotakuinkin normaaleja objektiivisesti mitattavissa olevia asioita, kuten hyvinvointia, vaurautta, vakautta jne.). Ja käyttämällä sitä enemmän hallintotyössä lyhytnäköisen oman edun ajamisen sijasta yhteiskuntaa voisi kehittää valtavan paljon paremmaksi useimmille, vaikka tiede ei yksin riitä määrittelemään siitä mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Siinä mielessä se on "hyvä työkalu". Mutta se on hyvä työkalu myös pahoihin tarkoituksiin. Vähän kuin viimeisen päälle terävä puukko, jolla voi tehdä tarkasti ja nopeasi käsitöitä mutta myös sohaista keuhkoon.
Kyllä minä olen törmännyt molempiin. Pahoja työkaluja ei ole kuitenkaan tullut vastaan, ja pahoja ihmisiäkin onneksi harvakseltaan.Kannattaisi ehkä tehdä joskus käsillään jotain fyysistä työtä, niin voisi ymmärtää, että oikeesti on olemassa hyviä ja huonoja työkaluja.
Kyllä tiettyt asiat on sidoksissa, esim. ei tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen voi olla sitä mieltä, että tärkeintä maailmassa on se miltä ihmisestä itsestä tuntuu.
Same same but different
Re: Tiede
Kyllä nuo ovat mielipiteitä. Esim. kauneus todellakin on katsojan silmissä, eikä pahakaan ole kiveen hakattu totuus. Jossakin osavaltioissa Yhdysvalloissa rikollisen saa tappaa oikeusistuimen päätöksellä, mutta meillä ei, ja vastaavasti meillä saa abortin melko vapaasti, kun taas yhdysvalloissa ei.Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:19Mutta todellisuus ei ole mielipide, vaan hyvä on aitoa, oikein ja kaunista, paha on valhetta, väärin ja rumaa.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:03Tuo terminologia hyvä-huono ja hyvä-paha on tässä hieman hämäävää. Tietenkin on parempia ja huonompia työkaluja ja joihinkin tarkoituksiin paremmin ja huonommin sopivia. Tiede on tietämiseen ja maailmankuvan rakentamiseen selvästi paras työkalu mitä ihmisellä on (jos nyt pidetään hyvänä jotakuinkin normaaleja objektiivisesti mitattavissa olevia asioita, kuten hyvinvointia, vaurautta, vakautta jne.). Ja käyttämällä sitä enemmän hallintotyössä lyhytnäköisen oman edun ajamisen sijasta yhteiskuntaa voisi kehittää valtavan paljon paremmaksi useimmille, vaikka tiede ei yksin riitä määrittelemään siitä mikä on hyvää ja tavoittelemisen arvoista. Siinä mielessä se on "hyvä työkalu". Mutta se on hyvä työkalu myös pahoihin tarkoituksiin. Vähän kuin viimeisen päälle terävä puukko, jolla voi tehdä tarkasti ja nopeasi käsitöitä mutta myös sohaista keuhkoon.
Kyllä minä olen törmännyt molempiin. Pahoja työkaluja ei ole kuitenkaan tullut vastaan, ja pahoja ihmisiäkin onneksi harvakseltaan.Kannattaisi ehkä tehdä joskus käsillään jotain fyysistä työtä, niin voisi ymmärtää, että oikeesti on olemassa hyviä ja huonoja työkaluja.
Re: Tiede
Aitous ja kauneus ovat mielipiteitä...Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:19 Niin varmaan tuon ei hyvä ei paha taustalla on senä että kaikkien pitäisi olla erillisiä ja kaikki pitäisi ottaa yksilöitä eikä saisi rasistisesti lokeroida. Mutta todellisuus ei ole mielipide, vaan hyvä on aitoa, oikein ja kaunista, paha on valhetta, väärin ja rumaa.
...niin kuin sekin, mikä on tärkeintä. Yleistäminen on väkisin jonkinlainen tilastollinen keskiarvo, joka jättää sijaa eriäville mielipiteille.Kyllä tiettyt asiat on sidoksissa, esim. ei tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen voi olla sitä mieltä, että tärkeintä maailmassa on se miltä ihmisestä itsestä tuntuu.
Tilastollisesti tieteellinen maailmankuva tuottaa eniten hyvää. Tuollainen omien tunteiden korostaminen johtaa usein itsekkyyteen ja vallan väärinkäyttöön, jos ei ole objektiivista kytkentää siihen mitä omien hyvin tunteiden tavoittelu aiheuttaa muille tai itselle pitemmällä aikavälillä. Suurin osa ihmisistä on myös sitä mieltä, että tekninen kehitys ja kasvu on hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia, "aitoa ja kaunista". Sen tuottamiseen tieteellinen ajattelu on täysin ylivoimainen.
Mutta toisaalta sitten taas on niitä, jotka ovat eri mieltä ja näkevät jonkinlaisen pienen ja staattisen primitiivisen yhteisön ongelmineen ja uskomuksineen parhaana mahdollisena ja ovat kovin käärmeissään siitä kun "egoistiset" massat tavoittelevat omaa ja yksityistä ja keksivät jos jonkinlaisia solvauksia.
Re: Tiede
Höpöhöpö, ei aito ole mikään mielipide.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:36Aitous ja kauneus ovat mielipiteitä...Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:19 Niin varmaan tuon ei hyvä ei paha taustalla on senä että kaikkien pitäisi olla erillisiä ja kaikki pitäisi ottaa yksilöitä eikä saisi rasistisesti lokeroida. Mutta todellisuus ei ole mielipide, vaan hyvä on aitoa, oikein ja kaunista, paha on valhetta, väärin ja rumaa.
...niin kuin sekin, mikä on tärkeintä. Yleistäminen on väkisin jonkinlainen tilastollinen keskiarvo, joka jättää sijaa eriäville mielipiteille.Kyllä tiettyt asiat on sidoksissa, esim. ei tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen voi olla sitä mieltä, että tärkeintä maailmassa on se miltä ihmisestä itsestä tuntuu.
Tilastollisesti tieteellinen maailmankuva tuottaa eniten hyvää. Tuollainen omien tunteiden korostaminen johtaa usein itsekkyyteen ja vallan väärinkäyttöön, jos ei ole objektiivista kytkentää siihen mitä omien hyvin tunteiden tavoittelu aiheuttaa muille tai itselle pitemmällä aikavälillä. Suurin osa ihmisistä on myös sitä mieltä, että tekninen kehitys ja kasvu on hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia, "aitoa ja kaunista". Sen tuottamiseen tieteellinen ajattelu on täysin ylivoimainen.
Mutta toisaalta sitten taas on niitä, jotka ovat eri mieltä ja näkevät jonkinlaisen pienen ja staattisen primitiivisen yhteisön ongelmineen ja uskomuksineen parhaana mahdollisena ja ovat kovin käärmeissään siitä kun "egoistiset" massat tavoittelevat omaa ja yksityistä ja keksivät jos jonkinlaisia solvauksia.
"1. sellainen, joka on alkuperältään varma, vääristelemätön, väärentämätön; oikea."
https://fi.m.wiktionary.org/wiki/aito
On puhdasta sekoilua väittää että kaikki on vaan mielipidettä ja se on vaan tärkeintä miltä jokin tuntuu. Osa sitä hajota ihmiset itsenäisiksi ja erillisiksi yksilöiksi niin on helppo median avulla hallita, manipulaatiota. Samaa sekoittamista kuin on sukupuoliroolien, rotuinen ja kansojen sekoitus, että ei ole enää miehiä eikä naisia, eikä totuutta ei valhetta, ja ainoastaan itsekkyyden luoman subjektiivisuuden, siis harhan tunne on tärkeintä ja merkityksellistä.
Same same but different
Re: Tiede
Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:49Höpöhöpö, ei aito ole mikään mielipide.Neutroni kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:36Aitous ja kauneus ovat mielipiteitä...Keijona kirjoitti: ↑09 Elo 2023, 19:19 Niin varmaan tuon ei hyvä ei paha taustalla on senä että kaikkien pitäisi olla erillisiä ja kaikki pitäisi ottaa yksilöitä eikä saisi rasistisesti lokeroida. Mutta todellisuus ei ole mielipide, vaan hyvä on aitoa, oikein ja kaunista, paha on valhetta, väärin ja rumaa.
...niin kuin sekin, mikä on tärkeintä. Yleistäminen on väkisin jonkinlainen tilastollinen keskiarvo, joka jättää sijaa eriäville mielipiteille.Kyllä tiettyt asiat on sidoksissa, esim. ei tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen voi olla sitä mieltä, että tärkeintä maailmassa on se miltä ihmisestä itsestä tuntuu.
Tilastollisesti tieteellinen maailmankuva tuottaa eniten hyvää. Tuollainen omien tunteiden korostaminen johtaa usein itsekkyyteen ja vallan väärinkäyttöön, jos ei ole objektiivista kytkentää siihen mitä omien hyvin tunteiden tavoittelu aiheuttaa muille tai itselle pitemmällä aikavälillä. Suurin osa ihmisistä on myös sitä mieltä, että tekninen kehitys ja kasvu on hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia, "aitoa ja kaunista". Sen tuottamiseen tieteellinen ajattelu on täysin ylivoimainen.
Mutta toisaalta sitten taas on niitä, jotka ovat eri mieltä ja näkevät jonkinlaisen pienen ja staattisen primitiivisen yhteisön ongelmineen ja uskomuksineen parhaana mahdollisena ja ovat kovin käärmeissään siitä kun "egoistiset" massat tavoittelevat omaa ja yksityistä ja keksivät jos jonkinlaisia solvauksia.
"1. sellainen, joka on alkuperältään varma, vääristelemätön, väärentämätön; oikea."
https://fi.m.wiktionary.org/wiki/aito
Ja kyllä kauneudelle on olemassa määritteet ja kriteerit, sairas voi itsekkyytensä sokeuttamana kuvitella että sairas on kaunista ja tervettä, mutta eihän se oikeasti niin ole.