Mielen representaatiot ja kategorisaatio

[Purdue]

Mielen representaatiot ja kategorisaatio


Elikkä, puhetta "konsepteista". Konseptien voi sanoa olevan mentaalisia representaatioita, jotka edustavat ideoita, ja joiden avulla yksilöt ymmärtävät maailmaa. Sanat viittaavat sekä objekteihin että konsepteihin, ja konseptien välityksellä yksilöt ymmärtävät sanojen ja niihin liittyvien objektien merkityksen.


Konseptit liittyvät siihen kuinka yksilöt kategorisoivat maailman objekteja, ja perinteisiä teorioita tässä mielessä ovat klassinen näkökanta, prototyyppi teoria sekä esimerkki (exemplar) teoria.

Klassinen teoria lähtee siitä, että yksilöt kategorisoivat maailman objektit mielessään määritelmien avulla, ja objektit joko kuuluvat kategoriaan taikka eivät kuulu siihen. Prototyyppi teoria taas lähtee siitä, että prototyyppi on paras esimerkki jostakin kategoriasta. Ja prototyyppien kohdalla yksilö siis pohtii sitä kuinka tyypillinen jokin objekti on verrattuna esimerkkiin. Ja kolmantena on esimerkki teoria, jonka mukaan henkilön konsepti jostakin objektista on se joukko oikean maailman esimerkkejä, joita yksilö muistaa omasta kokemuksestaan.

Prototyyppi ja esimerkki teorioiden ero on se, että prototyyppi teorian kohdalla yksilö vertaa objektia vain yhteen prototyyppiin, kun taas esimerkkiteorian kohdalla vertailukohtia on useita.


Mutta näissä kaikissa teorioissa on omat ongelmansa, ja tässä avauksessa esitänkin vaihtoehtoisen tulkinnan sille kuinka käsitteellinen ajattelu ja kategorisaatio toimii.

Tämä vaihtoehtoinen tulkinta on nimeltään "konseptien pluralistinen teoria", koskapa se lähtee siitä ettei yksilöillä ole mielessään vain yhtä konseptia maailman objekteista, vaan on olemassa "konseptuaalinen avaruus", ja tiettyjen objektien merkitys on siis sidoksissa siihen kontekstiin, jossa tuota objektia tarkastellaan, ajatellaan ja kategorisoidaan.

Tätä mallia kuvaa seuraava idea:

KONSEPTI = IDENTITEETTI (objekti) + NÄKÖKULMA (aspekti)


Idea on siis siinä, että ensiksi objekti tunnistetaan prototyyppi taikka esimerkki teorian mukaisesti tietyksi objektiksi. Ja tämän jälkeen objektille annetaan kontekstuaalinen merkitystulkinta.

Esimerkiksi niin, että henkilö tunnistaa koiran ja tämän jälkeen identifioi koiran attribuuteista sen, joka parhaiten sopii kyseiseen tilanteeseen. Tämä jälkimmäinen identifikaatio siis viittaa tietyllä tavalla klassiseen teoriaan, mutta nostaa vain yhden attribuutin esiin lukemattomien joukosta.

Koira voisi saada merkityksensä näin: Identiteetti (koira) + Näkökulma (haukkuu)

Tässä siis näkökulma on rajattu haukkumiseen, mutta yhtä lailla koiran konseptuaaliseen avaruuteen saattaisi kuulua näkökulmat: on lemmikki, heiluttaa häntää, pureskelee luita, jne.


Pointti siis tässä pluralistisessa näkemyksessä on se, että konseptit ja niiden merkitys on aina tilannekohtaisia. Ja kun me puhumme, kommunikoimme ja ymmärrämme sanojen välityksellä, ja sanat viittaavat sekä objekteihin että konsepteihin, niin se on nimenomaan kontekstiin sidoksissa oleva näkökulma, joka rajaa jonkin objektin konseptuaalisen merkityksen sillä hetkellä.

Toinen pointti on se, että prototyyppi ja esimerkki teoriat tarjoavat vain mahdollisuuden yllä mainittuun objektin identifiointiin, mutta ei sen kontekstuaaliseen merkityksen ymmärtämiseen. Mutta kun mukaan liitetään näkökulma (aspekti), eli viittaus toiseen konseptiin, joka kuvaa sitä millainen se objekti on, niin sen objektin konseptuaalinen merkitys on mahdollista ymmärtää.

Tämä pluralistinen malli siis yhdistelee näiden aiempien teorioiden eri puolia, mutta niin että kullakin objektilla on kontekstisidonnainen tarkka rajoitettu konseptuaalinen merkitys siinä tilanteessa. Jossakin tilanteessa se koira saattaa liittyä siihen että se haukkuu, toisaalta taas viitataan koiraan lemmikkinä, ja kolmannessa tapauksessa se merkitys saattaa liittyä hännän heiluttamiseen.

Elikkä objektilla nimeltä "koira" ei ole yhtä ainoaa konseptia taikka konseptuaalista merkitystä, vaan koiraan objektina liittyy "konseptuaalinen avaruus" jonka puitteissa koira saa eri merkityksiä riippuen siitä kontekstista jossa koirasta puhutaan taikka koiraa ajatellaan.


Mutta joo, tuossa yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä. Ja tässä on lanka, jossa voi keskustella siitä kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.

[Purdue]

Aika mielenkiintoista jos näin on.
Konseptin luonne on yleensä kovien tieteiden puolella täysin toisenlainen.

Konsepteja on psykologian puolella tutkittu jo varmaankin sata vuotta ja tuo alatieteenala kulkee nimellä "Psychology of Concepts".

Tossa pari linkkiä Wikipediaan, jossa käsitellään aihetta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept_learning

Tossa taas pari linkkiä artikkeleihin, joissa aihetta käsitellään:
Four Psychological Theories about Concepts
Stanford Encyclopedia of Philosophy: Concepts

Ja tossa linkki sivulle, josta voi ladata pdf-muotoisen tiedoston, joka käsittelee tuota konseptuaalista pluralismia, jonka ideaa yritin tuoda esiin aloituksessa:
The Plurality of Concepts


Ja onhan tällä psykologisella tavalla nähdä konseptien luonne myös vastineensa semantiikassa, jossa Ogden & Richardsin merkityskolmio 1920-luvulta voidaan nähdä sanojen, konseptien ja objektien suhteen erittelynä. Tuon ajatuksen mukaan ihminen ei koskaan pysty ymmärtämään objekteja pelkkien sanojen välityksellä, vaan tarvitaan konsepteja jotta niiden objektien merkitys voidaan ymmärtää.

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

[Naturalisti]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

[Stadin öljylanne]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Kysyin ChatGPT:ltä ja näkemystensä perusteelle vaikuttaisi siltä, että esittämäsi voisi toimia mekanismina sille, kuinka avaukusessa käsitelty psykologia voisi toimia. Avaus puhuu konseptuaalisesta avaruudesta, joka muuttuu riippuen kontekstista, ja vastauksesi esittää kontekstin osana minäprosessia, joka mallintaa ympäröivää maailmaa. Avaus esittää pluralistisen lähestymistavan, jossa useat konseptit vaikuttavat objektin kategorisointiin. Vastauksesi puolestaan keskittyy yksilön sisäisiin prosesseihin ja henkilökohtaiseen käsityskykyyn, joka muovaa kategorisointia. Avaus perustuu enemmän tunnettuihin psykologisiin teorioihin (klassinen, prototyyppi, esimerkki), kun taas vastauksesi tuo uuden näkökulman - neuromorfisen kategorisoinnin, joka yhdistää neurotieteellisen ja kognitiivisen psykologian elementtejä. Yhdessä nämä voisivat antaa kattavan kuvan siitä, miten yksilöt voivat käsitellä ja kategorisoida tietoa monipuolisesti ja kontekstisidonnaisesti. Ei huono.

[Purdue]

Aika mielenkiintoista jos näin on.
Konseptin luonne on yleensä kovien tieteiden puolella täysin toisenlainen.

Konsepteja on psykologian puolella tutkittu jo varmaankin sata vuotta ja tuo alatieteenala kulkee nimellä "Psychology of Concepts".

Tossa pari linkkiä Wikipediaan, jossa käsitellään aihetta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept_learning

Tossa taas pari linkkiä artikkeleihin, joissa aihetta käsitellään:
Four Psychological Theories about Concepts
Stanford Encyclopedia of Philosophy: Concepts

Ja tossa linkki sivulle, josta voi ladata pdf-muotoisen tiedoston, joka käsittelee tuota konseptuaalista pluralismia, jonka ideaa yritin tuoda esiin aloituksessa:
The Plurality of Concepts


Ja onhan tällä psykologisella tavalla nähdä konseptien luonne myös vastineensa semantiikassa, jossa Ogden & Richardsin merkityskolmio 1920-luvulta voidaan nähdä sanojen, konseptien ja objektien suhteen erittelynä. Tuon ajatuksen mukaan ihminen ei koskaan pysty ymmärtämään objekteja pelkkien sanojen välityksellä, vaan tarvitaan konsepteja jotta niiden objektien merkitys voidaan ymmärtää.

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

Tämä on mielenkiintoista siinäkin mielessä, että katson itse maailmaa täysin kovien tieteiden konseptikäsitteen luonteen läpi. Siis sikäli mikäli, jos pohdiskelen vaikkapa jotain filosofista teemaa.
Näin se käsitteellistäminen ohjaa ihmisen ajattelua.
Ja aiheeseen liittyen, se vaikuttanee myös siihen miten käsitämme ja käsittelemme ilmiöitä kuten representaatio.
Aika hurjaa, jos pohtii miten paljon eri tavalla sisäistetyt käsitteet voivat vaikuttaa siihen miten me ihmiset ymmärrämme toisiamme. Ja lopulta, onko mielekäs ja hyveellinen elämä ylipäätään mahdollista, jos vaikka kognitiivinen kapasiteettimme ei riitä riittävän tarkkojen representaatioiden luomiseen. Jotta voi elää oikein.
Tällainen maailma olisi kauhistuttavan armoton ja kylmä.

Tuo on nimenomaan noin, että me kaikki sisäistämme erilaiset konseptit ja niiden merkitykset hieman eri tavoin, jolloinka kun me kommunikoidaan ja puhutaan samoilla sanoilla, niin me ei kuitenkaan tarkoiteta välttämättä 100% ihan samoja asioita. Näin varsinkin mitä abstrakteimmista käsitteistä on kyse.

Mutta mä näkisin, että mielekkään ja hyveellisen elämän esteenä ei ole konseptuaalinen kapasiteettimme, vaan ongelmat on ihan jossakin muualla.

[Naturalisti]

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

(1) Tuosta lihavoimastani kohdasta voi saada käsityksen, että ajattelu on pelkästään kielellistä. Näin ei mielestäni ole, vaan se oli alunperin mielikuva-ajattelua ja kielellinen symbolinen ajattelu kehittyi vasta sen jälkeen. Tuo mielikuva-ajattelu toimii edelleen kielellisen ajattelun taustalla ja kaikki emotionasliset tuntemukset (qualiat) koetaan edelleen liskoaivojen avulla, jonne heijastuu myös meemikoneen niille lisäämä kulttuurinen kuorrutus.

(2) Luulen oman ajatteluni muistuttavan nykyisistä ajsttelutavoista lähinnä teoriateoriaa, mutta en ole tätä asiaa kovin paljon tonkinut.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Theory-theory

(3) Aivojen toiminnan näkökulmasta on mielestäni tärkeää, ettei sotke keskenään ajattelua ja jonkun teorian mukaista ajattelua. Aivojen toimintaperiaatteen on kyettävä selvittämään niin "oikea" kuin "väärä" ajattelu. Tämä on tärkeää myös neuraalisten tason kategorisoinnin näkökulmasta. On kysyttävä, niille kaikille teorioille on yhteistä?

[Purdue]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Joo, ihan mielenkiintoinen luokittelu sulla mielen prosesseista, vaikka liikutkin aika abstraktilla tasolla. Voisitko avata hiukan enemmän tuota minäprosessien, kontekstiprosessien ja objektiprosessien sisältöä ja keskinäisiä suhteita? Olisi mielenkiintoista lukea tästä lisää?

Ja sitten se kuinka nuo sun kolme mainitsemaasi prosessia liittyvät ja suhteutuvat tällaisiin mielen prosesseihin, joita listaan seuraavassa:
- yleinen aistihavaintoprosessi
- kuvallinen ajattelu
- kielellinen prosessointi
- ongelmanratkaisu
- muistaminen
- kuvittelu
- ennakointi
- intuitio
- keskittyminen (awareness)

Lisäksi Ego käyttää yllä mainittuja prosesseja näiden prosessien käsittelyssä mielen sisällä:
- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius)
- Introspektio (Minä)
- Järkeily (Uskomukset)
- Arvottaminen (Arvot)
- Arvostelu (Normit)
- Evaluaatio (Esteettinen)


Mä näkisin, että jotenkin nuo sun kolme prosessia myös liittyvät näihin yllä esitettyihin prosesseihin. Mutta siis, tässä hiukan laajempi näkökulma mielen eri prosesseihin. Ja tuo eka lista siis kuvaa sellaisia yleisiä prosesseja siellä taustalla, joita Ego käyttää hyväkseen näissä toisen listan prosesseissa.

[Naturalisti]

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Pidän itse tästä prosessin käsitteestä.
Eli ihminen kehittyessään käynnistelee mielessään erilaisia prosesseja.

Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija. Vähän kuin koneen käyttäjä (meemikone, jos haluat?), joka vain säätää ja ohjailee prosessia. Mutta ei ole koskaan täydellisesti puikoissa ja kontrollissa.

Väittäisin kutenkin että joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti. Eli esimerkiksi jonkinlainen orastava egon rakenne, joka sitten alkaa tutustumaan koneeseen nimeltä aivot. Ja alkaa opetella niiden käyttöä. Tästä jalostuu hienosyisempi tietoisuus ja täten tietoisuus ei lopulta siis ole pelkkä "minä" tai "ego".

Täten meditointi, itsetutkiskelu ja omien ajatusten tarkkailun harjoitukset arjessa, ovat siis nekin vain tätä jumppaa jolla tullaan tietoisemmaksi näistä eri prosesseista. Itse asiassa kaikki ihmiset tekevät tätä reflektointia varttuesaan ja kehittäessään ymmärrystään.
Meditointi-traditiossa onkin kyse vain erilaisia harjoitusmenetelmistä. Ja ne voidaan jopa kohdistaa johonkin mielen prosessiin. Vaikka myötätuntoon tai rauhoittumiseen. Tai pelkkään aivojen lepuuttamiseen.
Näistä jotkut voivat auttaa ja nopeuttaa tietä parempaan ymmärrykseen. Ikään kuin mielen treeniohjelma. Ei sen kummempaa.

Kirjoitin tuolla Ego, Id ja Superego -keskustelussa näin:

Freudin Ego, Id ja Superego -kolmijaon tarjoama näkökulma on ollut arvokas psykoanalyysin historiassa, mutta nykytiede pyrkii yhä enemmän ymmärtämään mieltä suhteessa aivojen toimintaan. Liskoaivot tuottavat perustietoisuuden, joka ilmenee 'tässä ja nyt' -mielikuvavirtana ja sisältää geneettisesti määräytyvät reagointitavat. Tämä perustietoisuus käsittää myös emotionaalisen komponentin, joka juontaa juurensa liskoaivojen toiminnasta.

Neokorteksi puolestaan toimii kuin 'meemikone', joka mahdollistaa menneiden muistelun ja tulevan suunnittelun. Muistot eivät ole staattisia, vaan ne ovat kykyjä tuottaa mielenvirtaa, joka on samankaltainen aiemmissa kokemuksissa. Sekä Ego että Superego ovat osa tätä meemikonetta; ne ovat meemeihin tallentuneita ajatus- ja käyttäytymistottumuksia. Ego liittyy yksilön uskomuksiin ja aikomuksiin, kun taas Superego heijastaa yksilön sisäistämiä yhteisön normeja ja odotuksia.

Vaikka Freudin kolmijako antaa historiallisen viitekehyksen, se ei vielä kytkeydy suoraan aivojen toiminnallisiin rakenteisiin. Kokonaisvaltainen aivojen toiminnallinen malli on vielä kehitteillä, ja tämä on alue, jossa kognitiivinen neurotiede, psykologia ja sosiologia voivat yhdessä edistää ymmärrystämme.

On tärkeää suunnata keskustelu teoreettisista malleista kohti neuromorfisempia malleja, jotka yhdistävät sosiologian, psykologian ja kognitiivisen neurotieteen yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Tämä yhteensovittaminen on välttämätöntä aivojen toiminnallisen viitekehyksen luomiseksi ja voi olla hyödyllistä myös psykologian ja sosiologian aloille.

Ehdotan, että laajennamme keskustelua siihen, miten voimme liittää nämä mallit todellisten aivojen toimintaan ja miten ne voivat auttaa meitä ymmärtämään mielen prosesseja syvällisemmin.

Tuolla todellusuus ja sen luonne -keskustelussa
viewtopic.php?p=205634#p205634
olen yriittänyt tehdä selkoa reduktiivisen emergentismin käsitteestä esimerkiksi näin:

Joo, yritän nyt vielä tarkentaa näitä käsitteitä. Emergenssistä on olemassa erilasia käsityksiä:
(1) Karkeistava emergenssi, joka pitää emergenssinä sitä, että se häivyttää näkyvistä kokonaisuuden yksityidkohtia; mitään uutta ominaisuutta, jota kokonaisuudella ei jo ole, ei täsdä emergenssissä synny.
(2) Perinteinen emergenssi sanoo, että kokonaisuuteen emergoutuu uusi ominaisuus, jota sen osilla ei erillisinä ole. Tämä jättää kuitenkin määrittelemättä miten emergentti ominaisuus on olemassa ja mitä sille tapahtuu kokonaisuuden rakenteen rikkoutuessa.
(3) Reduktiivinen emergenssi korjaa perinteisen emergenssin määrittelypuutteen määrittelemällä, että kokonaisuuden emergentti ominaisuus on sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista. Materiaaliseen todellisuuteen ei täten tule mitään uutta materiaa. Luonnonlakien ohjaamaan materian evoluutioon vain emergoutuu uudentyyppinen rakenne ja sen mahdollistama komponenttien vuorovaikutusprosessi käynnistyy. Kun emergentti rakenne rikkoutuu, prosessi pysähtyy eli emergentin ominaisuuden olemassaolo päättyy ja kokonaisuuden komponentit redusoituvat materian kiertokulkuun.

Termin reduktiivinen emergenssi nimessä on käytetty termiä reduktio tavallisuudesta poikkeavalla tavalla: reduktiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että rakenteen rikkoutuminen päättää emergentin ominaisuuden olemassaolon ja rakenteen komponentit hajaantuvat materian kiertokulkuun.

Kysyt: "Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija."

Edellä oleviin sitaatteihin viitaten ego tai minuus on aivojen emergentti ominaisuus eli sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista.

Tämä on tietysti semantiikkaa, mutta sanoisin, että ego on pikemminkin aivojen käynnissä olevaa toimintaa kuin aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija

Olen samaa mieltä, että "joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti." Nämä liittyvät liskoaivojen toimintaan; geneettisesti määräytyneisiin lajityypillisiin reaktioihin ja tuntemuksiin (qualiat) ja ne vaikuttavat edelleen meemikoneen toiminnan taustalla.

Meemikone syntyi siten, että alunperin vain yksi tässä ja nyt reagointiin kykenevä adaptiokykyinen toimintamekanismi alkoi monistumaan useammiksi vaihtoehtoisiksi toimintamekanismeiksi, joihin tallentuneita ajatus- ja käyttäytymistottumuksia oli mahdollista mielikuvituksessa vertailla ja muunnella ennen konkreettisiin toimiin ryhtymistä.

Olen samaa mieltä myös siitä, että "jonkinlainen orastava egon rakenne oli jo liskoaivoissa, joka sitten laajeni ja täydentyi meemikoneen toiminnoilla, mistä sitten "jalostuu hienosyisempi tietoisuus", joka lopulta on liskoaivojen ja sitä täydentävän kokonaisuuden käynnissä olemista; "mieli" tai "minä" tai "ego" on olemassa näiden prosessien käynnissä olemisena.

Meditoinnista en osaa sanoa mitään, mutta olen kiinnostunut kuulemaan siitä enemmän.

[Naturalisti]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Joo, ihan mielenkiintoinen luokittelu sulla mielen prosesseista, vaikka liikutkin aika abstraktilla tasolla. Voisitko avata hiukan enemmän tuota minäprosessien, kontekstiprosessien ja objektiprosessien sisältöä ja keskinäisiä suhteita? Olisi mielenkiintoista lukea tästä lisää?

No, tämä on mulla itsellänikin työn alla (alkutaipaleella), mutta ideoiden kehittämiseksi tarjoan nämä ajatukset kritisoitavaksi jo raakileina.

Tässä joutuu väkisin määrittelemään myös uusia käsitteitä ja vanhoille uusia käyttötapoja. Laajemman kokonaisuuden hahmotaminen tarvitsee myös uusia abstrakteja käsitteitä, jotka yritetään kuitenkin ankkuroida todellisten aivojen rakenteisiin.

Lähetin äsken Jaloille pitkän kommentin, joka valottaa tätä kokonaisuutta.

Kirjoitan lyhyitä kommentteja seuraavan sitaatin sisään hakasulkuihin.

Ja sitten se kuinka nuo sun kolme mainitsemaasi prosessia liittyvät ja suhteutuvat tällaisiin mielen prosesseihin, joita listaan seuraavassa:
- yleinen aistihavaintoprosessi [tämä on liskoaivojen tietoisuuden tason alapuolisten prosessien hommaa. Tietoiselle tasolle nousee vasta assisiotasolla ilmenevä mielikuvavirta.]
- kuvallinen ajattelu [Tämä on kaikkien aistimusten ja tuntemusten interattiona tuotetujen kokemusvirran toistamista ja muuntelua mielikuvituksessa, joka on jo meemikoneenkin hommaa quqlioiden osalta.]
- kielellinen prosessointi [Meemikoneen rationaslista symbolista prosessointia]
- ongelmanratkaisu [Myös meemikoneen hommia]
- muistaminen [kognitiivisen psykologian kaikki lukuisat muistityypit on syytä ajatella uudelleen. Aivoissa on vain kahden tyyppisiä muistavia elementtejä: neuronien aktivaatiotiat (lyhytaikainen muisti) ja synspsit (pitkäaikainen muisti)]
- kuvittelu [muistoja ei talleteta elokuvia vaan kykyinä tuottaa uudelleen vastaavan kaltaisia tapahtumasekvenssejä samankaltaisissa tilanteissa tai niitä muistellessa eli kuvitellessa.]
- ennakointi [Ennakointi sisältyy kaikkien "mielen mikropiirien" eli aivokuoren pylväiden muodostamien tilakoneiden tilansirtofuktioiden toimintaan. Seuraava tila riippuu tilakoneen informaatioympäristöstä ja nykyisestä toimintatilasta. Meemien ajattelu- ja käyttäytymistottumukset ovat tallentuneet näiden tilakoneiden erilaisten yhdidtemien tilansiirtomatriiseihin. Ennakointi tarkoittaa vain sitä, että toimitaan tottumukset mukaan; onnistumiset ja epäonnistumiset vahvistavat tai muuttavat tottumuksia.]
- intuitio [milakoneet muodostavat hippokampuksesta aivojen primäöritasolle ulottuvia haarautuvia rakenteita joissa on varsinkin hierarkkian alaisissa yhteisiä osia. Intuitio on näiden rakenteiden uudenlaista yhdistämistä
- keskittyminen (awareness) [en ole varma mitä tällä haet, mutta tämä mielen mekanismi pitää aktiivisesti tietoisessa mielenvirrassa vain yhden skeeman prosessointia. Sen lisäksi voi olla "tausta-ajossa" varsinkin tiedostamattoman tason aistimusten prosessoinnissa useita rinnakkaisia prosesseja, jotka saattavat keskeyttää tietoisen tason prosessoinnin ja käynnistää sen tilalle toisen. Konnitiivisen tason todelliseen multitadkasmiseen suhtaudun skeptisesti ]

Otan tähän seuraavaan listaan vähän lisää tuumausaikaa. Voisitko tämän tuumailun helpottamiseksi kuvata mietteitäsi vähän monisanaisemmin?

Lisäksi Ego käyttää yllä mainittuja prosesseja näiden prosessien käsittelyssä mielen sisällä:
- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius)
- Introspektio (Minä)
- Järkeily (Uskomukset)
- Arvottaminen (Arvot)
- Arvostelu (Normit)
- Evaluaatio (Esteettinen)

Mä näkisin, että jotenkin nuo sun kolme prosessia myös liittyvät näihin yllä esitettyihin prosesseihin. Mutta siis, tässä hiukan laajempi näkökulma mielen eri prosesseihin. Ja tuo eka lista siis kuvaa sellaisia yleisiä prosesseja siellä taustalla, joita Ego käyttää hyväkseen näissä toisen listan prosesseissa.

Joo, niin liittyvät. Kysymykset ovat varsin laajoja. Voisitko vähän tuupata mua selittämisen alkuun, niin yritän sitten jatka; minkälaisiin näkökulmiin lähinnä haluat tarkennuksia?

[Naturalisti]

Kysyt: "Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija."

Edellä oleviin sitaatteihin viitaten ego tai minuus on aivojen emergentti ominaisuus eli sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista.

Tämä on tietysti semantiikkaa, mutta sanoisin, että ego on pikemminkin aivojen käynnissä olevaa toimintaa kuin aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija

Olen samaa mieltä, että "joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti." Nämä liittyvät liskoaivojen toimintaan; geneettisesti määräytyneisiin lajityypillisiin reaktioihin ja tuntemuksiin (qualiat) ja ne vaikuttavat edelleen meemikoneen toiminnan taustalla.

Ohitan nuo muut kohdat koska olemme aika samoilla linjoilla niistä, tästäkään detaljista en väitä vastaan, vaan kuvailen vain ehkä semanttisessa mielessä toisenlaista mallia, joka tulee mieleen.
Nyt ollaan mielestäni jo niin syvällä että yksi sana, ja toisen erilainen konseptuaalinen näkemys siitä, saattaa häiritä keskustelun luonnetta. Eli lyhyemmin, en siis opponoi vaan kuvailen toista perspektiiviä.

Minulle tulee jostain syystä mielen luonteesta vahvemmin kuitenkin automaatin/koneen kokemus. Eli tämä ego olisi ajattelina ja prosessina olemassa tällaisen ajattelukoneen rinnalla. Ja ego tulkitsee sitä, mitä tämä ajattelukone tulostaa pihalle. Kuitenkin niin että tietoisuuden olemassa olo edellyttää näitä kumpaakin. Sekä ajattelukonetta että tätä "tietoisempaa" egoa. Ajattelussani egolla on ehkä vähemmän kontrollia tietoisuuteen, kuin sinun mallissasi. Tämä on intuitio joka tekstistäsi tulee. Mutta en voi olla siitä varma. Koska analysoin ja kommentoin näkemystäsi tavallaan laadullisesta tulokulmasta enkä tartu yksittäiseen argumenttiin. Siis tarkoituksella, koska asia on varsin abstrakti.

Josta tullaan toiseen kysymykseen. Voiko tässä olla eroa yksilöiden välillä. Ja etenkin miten suuria nämä tietoisuuden kokemusten painotukset voivat suurimmillaan olla? Ajatellaan että laitamme ultra-analyyttisen ja ultra-luovan henkilön keskustelemaan miten he kokevat tietoisuutensa. Ja valitaan vielä henkilöt jotka ovat iäkkäämpiä niin, että mielen toiminnot ovat jalostuneet ja betonoituneet hyvin pitkälle omiin prosessimalleihinsa. Taustalla voi olla täysin sama materialistinen lähtöasetelma ja mekaniikka, mutta lopputulos näyttäytynee varmasti huomattavan erilaisena.

Pitkän pohdiskelunkaan jälkeen, en ymmärrä syytä siihen, miksi kone ja koneenkäyttäjä pitäisi ajatella erillisiksi asioiksi. Voisitko selittää tätä vähän tarkemmin?

Minusta tämä ajattelu muistuttaa dualismia. Rene Descartes hyväksyi sen, että koneen toiminta voidaan selittää luonnontieteellisesti, mutta koneenkäyttäjän hän sijoitti henkiseen subtanssiin. Tästä sikisi psykofyysinen ongelma: miten materiaalinen kone eli aivot voi vuorovaikuttaa henkisen substanssin koneenkäyttäjän eli mielen kanssa.

Reduktiivisen emergentismin perusidea on osoittaa, että mieli on aivojen materiaalinen prosessi, mikä ratkaisee psykofyysisen ongelman. Henkistä substanssia ei tarvitse olettaa olevaksi. Aivotoiminta ja mielen toiminta on yksi ja sama asia; ego on aivojen käynnissä olevaa toimintaa; ei aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija.

[Purdue]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Joo, ihan mielenkiintoinen luokittelu sulla mielen prosesseista, vaikka liikutkin aika abstraktilla tasolla. Voisitko avata hiukan enemmän tuota minäprosessien, kontekstiprosessien ja objektiprosessien sisältöä ja keskinäisiä suhteita? Olisi mielenkiintoista lukea tästä lisää?

No, tämä on mulla itsellänikin työn alla (alkutaipaleella), mutta ideoiden kehittämiseksi tarjoan nämä ajatukset kritisoitavaksi jo raakileina.

Tässä joutuu väkisin määrittelemään myös uusia käsitteitä ja vanhoille uusia käyttötapoja. Laajemman kokonaisuuden hahmotaminen tarvitsee myös uusia abstrakteja käsitteitä, jotka yritetään kuitenkin ankkuroida todellisten aivojen rakenteisiin.

Lähetin äsken Jaloille pitkän kommentin, joka valottaa tätä kokonaisuutta.

Kirjoitan lyhyitä kommentteja seuraavan sitaatin sisään hakasulkuihin.

Ja sitten se kuinka nuo sun kolme mainitsemaasi prosessia liittyvät ja suhteutuvat tällaisiin mielen prosesseihin, joita listaan seuraavassa:
- yleinen aistihavaintoprosessi [tämä on liskoaivojen tietoisuuden tason alapuolisten prosessien hommaa. Tietoiselle tasolle nousee vasta assisiotasolla ilmenevä mielikuvavirta.]
- kuvallinen ajattelu [Tämä on kaikkien aistimusten ja tuntemusten interattiona tuotetujen kokemusvirran toistamista ja muuntelua mielikuvituksessa, joka on jo meemikoneenkin hommaa quqlioiden osalta.]
- kielellinen prosessointi [Meemikoneen rationaslista symbolista prosessointia]
- ongelmanratkaisu [Myös meemikoneen hommia]
- muistaminen [kognitiivisen psykologian kaikki lukuisat muistityypit on syytä ajatella uudelleen. Aivoissa on vain kahden tyyppisiä muistavia elementtejä: neuronien aktivaatiotiat (lyhytaikainen muisti) ja synspsit (pitkäaikainen muisti)]
- kuvittelu [muistoja ei talleteta elokuvia vaan kykyinä tuottaa uudelleen vastaavan kaltaisia tapahtumasekvenssejä samankaltaisissa tilanteissa tai niitä muistellessa eli kuvitellessa.]
- ennakointi [Ennakointi sisältyy kaikkien "mielen mikropiirien" eli aivokuoren pylväiden muodostamien tilakoneiden tilansirtofuktioiden toimintaan. Seuraava tila riippuu tilakoneen informaatioympäristöstä ja nykyisestä toimintatilasta. Meemien ajattelu- ja käyttäytymistottumukset ovat tallentuneet näiden tilakoneiden erilaisten yhdidtemien tilansiirtomatriiseihin. Ennakointi tarkoittaa vain sitä, että toimitaan tottumukset mukaan; onnistumiset ja epäonnistumiset vahvistavat tai muuttavat tottumuksia.]
- intuitio [milakoneet muodostavat hippokampuksesta aivojen primäöritasolle ulottuvia haarautuvia rakenteita joissa on varsinkin hierarkkian alaisissa yhteisiä osia. Intuitio on näiden rakenteiden uudenlaista yhdistämistä
- keskittyminen (awareness) [en ole varma mitä tällä haet, mutta tämä mielen mekanismi pitää aktiivisesti tietoisessa mielenvirrassa vain yhden skeeman prosessointia. Sen lisäksi voi olla "tausta-ajossa" varsinkin tiedostamattoman tason aistimusten prosessoinnissa useita rinnakkaisia prosesseja, jotka saattavat keskeyttää tietoisen tason prosessoinnin ja käynnistää sen tilalle toisen. Konnitiivisen tason todelliseen multitadkasmiseen suhtaudun skeptisesti ]

Otan tähän seuraavaan listaan vähän lisää tuumausaikaa. Voisitko tämän tuumailun helpottamiseksi kuvata mietteitäsi vähän monisanaisemmin?

Lisäksi Ego käyttää yllä mainittuja prosesseja näiden prosessien käsittelyssä mielen sisällä:
- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius)
- Introspektio (Minä)
- Järkeily (Uskomukset)
- Arvottaminen (Arvot)
- Arvostelu (Normit)
- Evaluaatio (Esteettinen)

Mä näkisin, että jotenkin nuo sun kolme prosessia myös liittyvät näihin yllä esitettyihin prosesseihin. Mutta siis, tässä hiukan laajempi näkökulma mielen eri prosesseihin. Ja tuo eka lista siis kuvaa sellaisia yleisiä prosesseja siellä taustalla, joita Ego käyttää hyväkseen näissä toisen listan prosesseissa.

Joo, niin liittyvät. Kysymykset ovat varsin laajoja. Voisitko vähän tuupata mua selittämisen alkuun, niin yritän sitten jatka; minkälaisiin näkökulmiin lähinnä haluat tarkennuksia?

Joo, kiitoksia kommentistasi. Hieman avaan noita mun Egon prosesseja tuossa:

- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius): Tämä on varmaankin egon päätehtävä mielen prosessina, eli arvioida erilaisia toimintavaihtoehtoja ja ratkaisuja, ja tehdä valintoja.

- Introspektio (Minä): Tässä ego tutkii itseään, historiaansa ja minäkäsitystään. Minä ei ole prosessi, vaan egon identiteetti. Introspektio on se prosessi, jonka puitteissa ego kääntää huomion itseensä.

- Järkeily (Uskomukset): Tämä liittyy egon kognitiiviseen evaluaatioon, eli tapaan jolla ego arvioi ja muodostaa faktoja.

- Arvottaminen (Arvot): Tämä liittyy egon hedonistiseen Hyvä/paha evaluaatioon, ja tapaan jolla ego luo arvoja. Samoin ego luo tämän arvottamisen kautta suhteita erilaisiin objekteihin.

- Arvostelu (Normit): tämä liittyy siihen kuinka ego arvioi itsensä ja muiden toimintaa normatiivisen kehikon kautta.

- Evaluaatio (Esteettinen): Tämä liittyy siihen kuinka ego arvioi ulkoista maailmaa ja sen objekteja esteettisestä näkökulmasta.


Lähinnä siis ajattelin, että kuinka nuo sun kolme yllä mainittua mielen prosessia näihin liittyy? Ei siis lisko- ja meemiaivojen toiminta, vaan ne kolme prosessia jotka tossa aiemmin mainitsit?

[Naturalisti]

Pitkän pohdiskelunkaan jälkeen, en ymmärrä syytä siihen, miksi kone ja koneenkäyttäjä pitäisi ajatella erillisiksi asioiksi. Voisitko selittää tätä vähän tarkemmin?

Minusta tämä ajattelu muistuttaa dualismia. Rene Descartes hyväksyi sen, että koneen toiminta voidaan selittää luonnontietefllisesti, mutta koneenkäyttäjän hän sijoitti henkiseen subtanssiin. Tästä sikisi psykofyysinen ongelma: miten materiaalinen kone eli aivot voi vuorovaikuttaa henkisen substanssin koneenkäyttäjän eli mielen kanssa.

Reduktiivisen emergentismin perusidea on osoittaa, että mieli on aivojen materiaalinen prosessi, mikä ratkaisee psykofyysisen ongelman. Henkistä substanssia ei tarvitse olettaa olevaksi. Aivotoiminta ja mielen toiminta on yksi ja sama asia; ego on aivojen käynnissä olevaa toimintaa; ei aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija.

Tässä varmasti häiritsee nyt yksittäinen sana. Käytin sanaa "kone" tästä automaattisesta ajattelijasta.
Eli yhtä hyvin voitiasiin puhua useista prosesseista joita on menossa saman aikaisesti. Ego on näistä vain yksi. Ja egolla on tällainen koneen käyttäjän tyyppinen osa tässä kokonaisuudessa. Tästä kaikkien prosessien kokonaisuudesta syntyy tietoisuus. Yksin ego ei voi olla sama kuin tietoisuus ja ajattelija.

Ei minua "kone" sana mitenkään häiritse, päinvastoin pidän myös ihmistä koneena, joka vielä toistaiseksi on hiukan muita koneita fiksumpi. Kulutankin usein joutoaikaani miettimällä miten ihmistä mallina käyttäen olisi mahdollista kehittää muiden koneiden ja ihmisten muodostamissa sosiaalisissa ryhmissä toimimaan kykenevä autonominen artefakti.

Luulen, että näistä asioista keskustellessa eniten hämmennystä aiheuttaa se, että viipaloimme sanoilla todellisuuden kukin omalla tavallamme. Hämmennystä voi helpottaa sillä, että kukin määrittelee kuinka itse näitä termejä käyttää. Minä käytän sanoja ego, minä, itse ja mieli koko subjektiivisen mentaalisen systeemin synonyyminä, mikä koostuu erityyppisten prosessien joukosta, joita jo edellisissä kommenteissa alustavasti kuvailin.

Määrittelen tietoisuuden mielen virran kokemiseksi ja ajattelun tämän ohjaamiseksi. Mielen virtaa tuottavat aivokuoren meemikoneen sisällöksi tallentuneet meemit eli ajatus- ja käyttäytymistottumukset.

Voisitko kuvata tarkemmin, miten sinä ymmärrät ego-käsitteen ja miksi haluat tehdä eron koneen toiminnan ja koneen käyttäjänä olemisen välillä?

Itse taas en oikein osaa tehdä sellaista jakolinjaa, miksi automaattiset prosessit eivät olisi osa tietoisuutta ja ajattelua, vaikka ne automaattisia olisivatkin. Ja samoin osa minuutta ja egoa.
Toki ymmärrän jos asia halutaan sopia näin. Mutta onko meillä ylipäätään olemassa varmaa tietoa siitä että mikä prosessi milloinkin ovat automaattista, tietoista tai tiedostamatonta. Entä jos tämä liukuu eikä tarkkaa rajaa ole?

Klassinen esimerkki on autolla ajaminen jota voi tehdä varsin tietoisesti, tai ajaa kilometreja tiedostamattaan että "minä ajan".

Määrittelin edellä, että ymmärrän tietoisuuden mielenvirran kokemikseksi ja ajattelun sen ohjaamiseksi. Tämän mielenvirran tuottamisen, kokemisen ja ohjaamisen tuottaa meemien eli käyttäytymis- ja ajatustottumusten prosessien joukko, jonka synonyymisiä nimiä ovat ego, minä, itse ja mieli ja nämä meemit voidaan ryhmitellä edellä kuvaamiini tyyppeihin (minä prosessit, objektiprosessit ja kontekstiprosessit).

Saatko oman ajatteluasi taipumaan mitenkään tämäntyyppiseen kehikkoon?

[Naturalisti]

En nimenomaan tee eroa [koneen toiminnan ja koneen käyttäjänä olemisen välillä]. Huomaan vain että ns. ego on vain yksi monista prosesseista ja on välillä läsnä voimakkaammin ja välillä lähes näkymättömissä, kun muut prosessit ohjaavat toimintaa. En koe olevani pelkkä minä tai ego. Vaan tietosuuteni on valtavasti monimuotoisempi. Eikä se ole edes muuttumaton tai kiinteä.

Haluatko kertoa itse miksi haluat pitää kiinni kiinteästä egosta joka on kaikki tietoisuus? Ja mikä se on ja miten se säilyttää kiinteät rajansa ja määrittelyn joka vaaditaan, että sellainen voi olla olemassa?

Ok, tein väärän tulkinnan tekstistäsi ja huomaan itse käyttäväni käsitteitä moniselitteisesti. Selvenisikö asia mielestäsi riittävästi, jos tekisimme seuraavan täsmennyksen käsitteiden käytössä?

Mieli on korvienvälissä hyrräävän mentaalisen toiminnan kokonaisuus, joka sisältää kaikki siihen liittyvät prosessit: (1) meemikoneen minä prosessin (ego) rooleineen, objektiprosessit ja kontekstiprosessit sekä (2) liskoaivojen mentaalisuuteen liittyvät prosessit.

Ego on mielen meemikoneen minäprosessi. Se on dynaaminen prosessi, joka kehittyy koko eliniän ajan.

Superego on yksi meemikoneen objektiprosesseista. Myös se muuttuu kokoajan osana sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämää memeettistä evoluutiota.

Id on liskoaivojen lajityypilliset vietti- ja vaistotouminnot tuottavien prosessien kokonaisuus.

Kaikki aivojen prosessit kehittyvät koko eliniän ajan. Meemikoneen ajatus- ja käyttäytymistottumukset (memeettinen informaatio) kehittyy osana sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämää memeettistä evoluutiota. Ja vaikka liskoaivot ja meemikoneen biologinen perusta (geneettinen informaatio) muuttuu sukupolvisidonnaisesti, liittyy näihinkin jatkuvaa adaptaatiota.

Saatko oman ajatteluasi taipumaan mitenkään tämäntyyppiseen kehikkoon?

En saa. Ongelma on että laitat kaiken tietoisuuden egon alle. Enkä voi mitenkään samastaa koko tietoisuutta tai edes kaikkea ajattelua pelkäksi egoksi. Eli kaikki mielen prosessit nippussa ego otsakkeen alla.
Ihan jo yleisen egon määritelmän mukaan tuo ei sovi omaan oppiini:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Min%C3%A4_%28ego%29

Tästä on varmaan useita koulukuntia, mutta ajatus siitä että ainoastaan ego olisi ajattelussamme kaikki, on todella vaikea sisäistää.
Enkä näe syytä paloitella egon prosesseja pienempiin osiin ja rakentaa uudelleen samaa tietoisuuden mallia uusilla käsitteillä kuten meemeillä, mutta tällä kertaa egon pääotsakkeen alle. Koska egon käsite on mielestäni erittäin hyvä nykyisessä muodossaan. Niin että se ei pyri kattamaan kaikkia mielen ja tietoisuuden prosesseja.

Yritin edellä olevalla täsmennyksellä lähentää termien määrittelyä vastaamaan paremmin vakiintuneita (esimerkiksi Wikipedian kuvaamia) käytäntöjä. Taipuisiko tämä määrittely nyt paremmin myös sinun ajatteluun? Mitä pulmia jäi vielä jäljelle?

Meemien käsite on tämän mun kuvaamaan hypoteesin peruskäsite, jolla kaikki opitut asiat eli ajatus- ja käyttäytymistottumukset voidaan kuvata mieleen tallentuvina toiminnallisina meemeinä, jotka taas voidaan kuvata aivokuoren pylväiden muodostamien adaptiivisten tilakoneiden avulla.

[Naturalisti]

Mielen virtaa tuottavat aivokuoren meemikoneen sisällöksi tallentuneet meemit eli ajatus- ja käyttäytymistottumukset.

Haluaisitko kertoa, mikä on keskeisin syy miksi olet lähtenyt hakemaan vastauksia tai mallia memetiikasta?
Mihin asiaan nykyinen psykiatria, tietoteoria, filosofia, sosiologia ja mielen tuntemus eivät vastaa tyydyttävästi, vaan tarvitaan meemimalleja?
Ja ehkä jopa joitain omia teorioita, joita olet esittänyt.
Pystyykö tavoitteistasi meemien suhteen tekemään tutkimuskysymyksen, johon ei ole löytynyt muualta vastausta?

Nykyinen psykiatria, tietoteoria, filosofia, sosiologia ja mielen tuntemus eivät vastaa tyydyttävästi siihen, miten niiden kuvaamat mallit voisi toimia konkreettisesti kognitiivisen neurotieteen tutkimien aivojen toiminnallisten rakenteiden tasolla. Kukaan ei vielä tiedä miten aivot ihan oikeasti toimivat.

Kun kokonaisvaltainen toiminnallinen viitekehys aivojen toiminnasta antaa yhä odottaa itseään, olen alkanut hauskuuttaa itseäni miettimällä millainen se kenties saattaisi olla.

Perustava tutkimuskysynys voisi olla: onko mahdollista kehittää ihmistä mallina käyttäen autonominen ajatteleva artefakti, joka on kykenevä toimimaan muiden artefaktien ja ihmisten muodostaman sosiaalisen systeemin jäsenenä?

Tämä tarkoittaa sitä, että nämä pohdinnat voivat olla tässä vaiheessa vasta esitieteellistä alustavaa filosofista arvailua siitä, mitä tuon yhä puuttuvan viitekehyksen tulisi kuvata, jotta jo kerätty valtava (osin keskenään yhteensopimaton) sirpaletiedon määrä voitaisiin ripustaa yhtenäiseen todellisten aivojen rakenteiden mukaiseen viitekehykseen.

Tämä yrittää olla vastaus myös tuohon toiseen jatkokysymykseesi.

[Naturalisti]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Joo, ihan mielenkiintoinen luokittelu sulla mielen prosesseista, vaikka liikutkin aika abstraktilla tasolla. Voisitko avata hiukan enemmän tuota minäprosessien, kontekstiprosessien ja objektiprosessien sisältöä ja keskinäisiä suhteita? Olisi mielenkiintoista lukea tästä lisää?

No, tämä on mulla itsellänikin työn alla (alkutaipaleella), mutta ideoiden kehittämiseksi tarjoan nämä ajatukset kritisoitavaksi jo raakileina.

Tässä joutuu väkisin määrittelemään myös uusia käsitteitä ja vanhoille uusia käyttötapoja. Laajemman kokonaisuuden hahmotaminen tarvitsee myös uusia abstrakteja käsitteitä, jotka yritetään kuitenkin ankkuroida todellisten aivojen rakenteisiin.

Lähetin äsken Jaloille pitkän kommentin, joka valottaa tätä kokonaisuutta.

Kirjoitan lyhyitä kommentteja seuraavan sitaatin sisään hakasulkuihin.

Ja sitten se kuinka nuo sun kolme mainitsemaasi prosessia liittyvät ja suhteutuvat tällaisiin mielen prosesseihin, joita listaan seuraavassa:
- yleinen aistihavaintoprosessi [tämä on liskoaivojen tietoisuuden tason alapuolisten prosessien hommaa. Tietoiselle tasolle nousee vasta assisiotasolla ilmenevä mielikuvavirta.]
- kuvallinen ajattelu [Tämä on kaikkien aistimusten ja tuntemusten interattiona tuotetujen kokemusvirran toistamista ja muuntelua mielikuvituksessa, joka on jo meemikoneenkin hommaa quqlioiden osalta.]
- kielellinen prosessointi [Meemikoneen rationaslista symbolista prosessointia]
- ongelmanratkaisu [Myös meemikoneen hommia]
- muistaminen [kognitiivisen psykologian kaikki lukuisat muistityypit on syytä ajatella uudelleen. Aivoissa on vain kahden tyyppisiä muistavia elementtejä: neuronien aktivaatiotiat (lyhytaikainen muisti) ja synspsit (pitkäaikainen muisti)]
- kuvittelu [muistoja ei talleteta elokuvia vaan kykyinä tuottaa uudelleen vastaavan kaltaisia tapahtumasekvenssejä samankaltaisissa tilanteissa tai niitä muistellessa eli kuvitellessa.]
- ennakointi [Ennakointi sisältyy kaikkien "mielen mikropiirien" eli aivokuoren pylväiden muodostamien tilakoneiden tilansirtofuktioiden toimintaan. Seuraava tila riippuu tilakoneen informaatioympäristöstä ja nykyisestä toimintatilasta. Meemien ajattelu- ja käyttäytymistottumukset ovat tallentuneet näiden tilakoneiden erilaisten yhdidtemien tilansiirtomatriiseihin. Ennakointi tarkoittaa vain sitä, että toimitaan tottumukset mukaan; onnistumiset ja epäonnistumiset vahvistavat tai muuttavat tottumuksia.]
- intuitio [milakoneet muodostavat hippokampuksesta aivojen primäöritasolle ulottuvia haarautuvia rakenteita joissa on varsinkin hierarkkian alaisissa yhteisiä osia. Intuitio on näiden rakenteiden uudenlaista yhdistämistä
- keskittyminen (awareness) [en ole varma mitä tällä haet, mutta tämä mielen mekanismi pitää aktiivisesti tietoisessa mielenvirrassa vain yhden skeeman prosessointia. Sen lisäksi voi olla "tausta-ajossa" varsinkin tiedostamattoman tason aistimusten prosessoinnissa useita rinnakkaisia prosesseja, jotka saattavat keskeyttää tietoisen tason prosessoinnin ja käynnistää sen tilalle toisen. Konnitiivisen tason todelliseen multitadkasmiseen suhtaudun skeptisesti ]

Otan tähän seuraavaan listaan vähän lisää tuumausaikaa. Voisitko tämän tuumailun helpottamiseksi kuvata mietteitäsi vähän monisanaisemmin?

Lisäksi Ego käyttää yllä mainittuja prosesseja näiden prosessien käsittelyssä mielen sisällä:
- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius)
- Introspektio (Minä)
- Järkeily (Uskomukset)
- Arvottaminen (Arvot)
- Arvostelu (Normit)
- Evaluaatio (Esteettinen)

Mä näkisin, että jotenkin nuo sun kolme prosessia myös liittyvät näihin yllä esitettyihin prosesseihin. Mutta siis, tässä hiukan laajempi näkökulma mielen eri prosesseihin. Ja tuo eka lista siis kuvaa sellaisia yleisiä prosesseja siellä taustalla, joita Ego käyttää hyväkseen näissä toisen listan prosesseissa.

Joo, niin liittyvät. Kysymykset ovat varsin laajoja. Voisitko vähän tuupata mua selittämisen alkuun, niin yritän sitten jatka; minkälaisiin näkökulmiin lähinnä haluat tarkennuksia?

Joo, kiitoksia kommentistasi. Hieman avaan noita mun Egon prosesseja tuossa:

- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius): Tämä on varmaankin egon päätehtävä mielen prosessina, eli arvioida erilaisia toimintavaihtoehtoja ja ratkaisuja, ja tehdä valintoja.

- Introspektio (Minä): Tässä ego tutkii itseään, historiaansa ja minäkäsitystään. Minä ei ole prosessi, vaan egon identiteetti. Introspektio on se prosessi, jonka puitteissa ego kääntää huomion itseensä.

- Järkeily (Uskomukset): Tämä liittyy egon kognitiiviseen evaluaatioon, eli tapaan jolla ego arvioi ja muodostaa faktoja.

- Arvottaminen (Arvot): Tämä liittyy egon hedonistiseen Hyvä/paha evaluaatioon, ja tapaan jolla ego luo arvoja. Samoin ego luo tämän arvottamisen kautta suhteita erilaisiin objekteihin.

- Arvostelu (Normit): tämä liittyy siihen kuinka ego arvioi itsensä ja muiden toimintaa normatiivisen kehikon kautta.

- Evaluaatio (Esteettinen): Tämä liittyy siihen kuinka ego arvioi ulkoista maailmaa ja sen objekteja esteettisestä näkökulmasta.


Lähinnä siis ajattelin, että kuinka nuo sun kolme yllä mainittua mielen prosessia näihin liittyy? Ei siis lisko- ja meemiaivojen toiminta, vaan ne kolme prosessia jotka tossa aiemmin mainitsit?

Tässä on korjattu ja selkeytetty versio hypoteesistä. Ensin muutama sana mielen tilakonehypoteesista:

Mieli toimii meemikoneena, joka prosessoi aistimusten kautta saatua tietoa ja tuottaa käyttäytymistä.

Hypoteesi perustuu ajatukseen, että aivokuoren pylväspopulaatio – joka kattaa kaikki sen alueet – edustaa laajaa tilakoneiden joukkoa. Nämä tilakoneet ovat kytköksissä toisiinsa ja muodostavat hierarkkisen verkon informaationaapuristojensa välisillä yhteyksillä. Verkon pohjalla ovat primäärit sensoriset ja motoriset alueet, ja huipulla on hippokampus, joka yhdistää meemikoneen liskoaivoihin. Tilakoneet vastaanottavat, käsittelevät ja lähettävät tietoa omista tilanmuutoksistaan.

Tilakoneiden toimintaperiaate eroaa tietokoneiden toiminnasta. Ne eivät perustu kiinteisiin algoritmeihin ja yhteyksiin, vaan oppimiseen perustuviin kykyihin tuottaa aiemmin koettujen kaltaisia tapahtumasekvenssejä uusissa tilanteissa.

Tietokonemetafora kuvaa mielen toiminnan lineaarisena ja modulaarisena, missä erilliset 'aliohjelmat' suorittavat tiettyjä tehtäviä, kuten muistin tallennusta tai ongelmanratkaisua. Aivot vertautuvat tietokoneeseen, jossa on kiinteä ohjelmisto ja rajoitetut toiminnot.

Tilakonehypoteesin mukaan mieli on dynaaminen ja joustava verkosto, joka koostuu yhteenliitetyistä tilakoneista. Nämä kykenevät muuttumaan ja kehittymään kokemusten ja oppimisen myötä. Mallissa ei ole yleiskäyttöisiä aliohjelmia. Prosessien verkosto kehittää toimintaansa empiiristen kokemusten perusteella autonomisesti. Mielen toiminta ei ole vain reaktiivista, vaan ennakoivaa ja itseorganisoituvaa. Mieli kykenee luomaan uusia toimintatapoja ja ajattelumalleja vastauksena ympäristön muutoksiin, mihin perinteinen tietokonemetafora ei pysty.

Kysyit, kuinka nuo kolme mainittua mielen prosessia – minäprosessit, objektiprosessit ja kontekstiprosessit – liittyvät näihin listaamiisi asioihin. Tilakonehypoteesin mukaan ne eivät ole erillisiä prosesseja, vaan ne hajautuvat objekti- ja kontekstiprosessien toiminnoiksi, ja kaikkiin toimintoihin sisältyvät sekä objekti- että kontekstiprosessit. Mitään erillisiä yleiskäyttöisiä apuprosesseja ei ole konteksti- ja objektiprosessien lisäksi.

Lisään kommentit listaan hakasulkuihin:

- Intuitio [Intuitio on toiminto, jossa samankaltaiset skeemat linkittyvät ja yhdistävät tietoa nopeasti ja alitajuisesti ilman tietoista pohdintaa. Se voi perustua aikaisempiin kokemuksiin ja oppimiseen, jotka ovat tallentuneet meemikoneen tilakoneisiin.]

- Keskittyminen (awareness) [Keskittyminen on egon eli minäprosessin toiminto, joka kohdistaa tietoisen huomion tiettyyn skeemaan. Vaikka taustalla voi olla joitakin alitajuisia prosesseja, tietoinen keskittyminen vaatii resurssien kohdentamista yhteen tehtävään kerrallaan.]

- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius) [Valinta ja päätöksenteko ovat toimintoja, joissa ego arvioi erilaisia toimintavaihtoehtoja ja ratkaisuja, ja tekee valintoja perustuen sekä tietoiseen että alitajuntaiseen tiedonkäsittelyyn.]

- Introspektio (Minä) [Introspektio on toiminto, jossa ego tutkii itseään, historiaansa ja minäkäsitystään. Se on itsetutkiskelun ja itseymmärryksen mekanismi.]

- Järkeily (Uskomukset) [Järkeily on toiminto, jossa ego arvioi ja muodostaa faktoja ja uskomuksia. Se on loogisen päättelyn ja kriittisen ajattelun perusta.]

- Arvottaminen (Arvot) [Arvottaminen on toiminto, jossa ego luo arvoja ja suhteita erilaisiin objekteihin ja ilmiöihin, perustuen henkilökohtaisiin ja yhteisöllisiin arvoihin.]

- Arvostelu (Normit) [Arvostelu on toiminto, jossa ego arvioi itsensä ja muiden toimintaa normatiivisen kehikon kautta, mikä heijastaa yhteisön normeja ja odotuksia.]

- Evaluaatio (Esteettinen) [Evaluaatio on toiminto, jossa ego arvioi ulkoista maailmaa ja sen objekteja esteettisestä näkökulmasta, mikä voi sisältää kauneuden, harmonian ja muiden esteettisten arvojen pohdintaa.]