Koska matemaattinen mallinnus mahdollistaa moisen, voi laskelmallinen mallinnus ajatus olla hakoteillä, kun avaruuden madonreikää ihmiskeksinnöillä kyetä löytämään.
Mielikuvituksen viekkaus, kuitensakin tuo meille tuntemuksia tuonpuoleisesta, joillekin useammin toisille ei koskaan, mutta onko tuntemus mielikuvituksen oikuttelua vai elävän maailman tuottamaa huomioitavaa (signaalia)?
Ajan ja avaruuden madonreiäksi voisi kelata (miettiä -kelata on synonyyminä muinaissana viimevuosituhannen 1970-luvulta), myös nauhoitukset kummallisuuksista.
Huomio lähtötilanne. Täysin sielun ja järjen voimissa oleva ohmisolio jättää digitaalisen nauhurin eli äänityslaitteen vain päälle paikkaan, jossa on jo pari vuosisataa ollut enemmälti toimintaa. Tässä kertomuksessa suurkaupungin 1800-luvulta olleeseen rakennukseen. Äänittäjä kertoo nauhoituksen olevan suora - täysin puhdas sellaisena kuin äänitetty. Tämä äänitys on nimetty maailman kauhistuttavammaksi äänitykseksi.
Äänitys on kuunneltavissa, hieman alempana sivulla kohdassa "Download EPV.." mutta lähti Täpyllä soimaan?
Mitä mielestäsi nauhoituksella kuuluu?
Voiko äänilähde olla "miniatyyrimallin" ajan ja avaruuden madonreiältä?
Onko toiminnassa olleista jollakin kyky säilöä / seisauttaa äänijälki tiettyyn avaruudenpaikkaan maapallon elonkehän koordinaatistossa?
Juonnetaanko toiminnan ääni tuonpuoleisesta, muistuttamaan tapahtumasta tähän hetkeen?
Saapuuko ääniviesti rinnakkaisesta maailmakaikkeudesta?
Kysymyksiä voi kehitellä lisää,
https://www.liveabout.com/the-most-horr ... ed-2594015
Harmillista, jotta suomalaisyliopistolla aloiteltu "Kumman tutkimus", kampittiin tiukkapipojen pillittämisellä.
Ajan ja avaruuden madonrei'ät?
Pseudotieteellistä Keskustelua. Ymmärrysrajan toisella puolen
Hyppää
- ↳ Keijonan keskusteluryhmä
- ↳ Raspun Kokoelmat
- ↳ Naturalistin keinomieliblogi
- ↳ Viitteet ja luonnokset
- ↳ Suljetut keskustelut
- ↳ Kissatädin musiikkihuone
- ↳ Varaktorin kosmologisia konahduksia
- ↳ Neutroni askartelee
- Ylläpito
- ↳ Säännöt ja Tiedotteet
- ↳ Ohjeita Palstan Käyttöön Liittyen
- ↳ Parannusehdotukset & Bugit
- ↳ Tiedepalsta.fi Kolehti
- Yleiset Tiedekeskustelut
- ↳ Biologia ja Ympäristö
- ↳ Evoluutio ja Fossiilit
- ↳ Historia, Kulttuurit ja Yhteiskunta
- ↳ Kemia, Fysiikka ja Matematiikka
- ↳ Lääketiede ja Terveys
- ↳ Psykologia, Aivot ja Aistit
- ↳ Tähtitiede ja Avaruus
- ↳ Tekniikka ja Energia
- ↳ Uskontotieteet ja Teologia
- ↳ Muut Tiedeaiheet
- Muut Aiheet
- ↳ Uutiset ja Ajankohtaiset Asiat
- ↳ Politiikka
- ↳ Nörttinurkkaus
- ↳ Naisten Alue
- ↳ Miesten Alue
- ↳ Avointa Keskustelua
- Erikoisalue
- ↳ Taide ja Musiikki
- ↳ Käyttäjien Omat Biisit
- ↳ Käyttäjien omat taidekyhäykset
- ↳ Filosofiat ja Henkisyysasiat
- ↳ Kirjallisuus & Videopelit
- ↳ TV, Videot & Huumori
- ↳ Pseudotieteet
- ↳ X-Files
- ↳ Tunkio
- ↳ Testi Alue
- Uutissyötteet
- ↳ HS Tiede
- ↳ TM Tiede
- ↳ Tähdet ja avaruus