Filosofían määritelmä

[Naturalisti]

Olennaista tässä on se, että subjektiivisesti koettu mieli ja objektiivisesti ilmenevät aivojen prosessit ovat yksi ja sama asia. Ne eivät ole erillisiä vuorovaikutuksessa olevia asioita vaan mieli on aivojen toimintaa. Mielen olemassaolo päättyy, kun aivotoiminta pysähtyy.

Onko siis todistettu että tuo subjektiivisesti koettu mieli on nimenomaan aivojen tuotos, eikä aistimus?

Ja nyt en tarkoita kaikkea tauhkaa mitä ihminen elämänsä aikana liittää itseensä.

Vaan tulkitaan sitä kuten näköaistia.
Silmä havaitsee valon aallonpituuden ja aivot tuottavat siitä näkemyksen. Väriaistimukseen ihminen sitten liittää ihan mitä tahansa asioita aivoillaan.

Onko siis todistettu että minuuden kokemus ei ole ainoastaan aistimus, joka syntyy koska päässämme raksuttaa, vaan nimenomaan aivojen tuotos.

Painotan edelleen että pyyhitään nyt mieli tyhjäksi kaikista konkreettisista ajatuksista ja analyysistä.

Tämähän on Zen-tradition ytimessä nyt. Ja siinä traditiossa mitään minuutta ei ole. Vaan minä singahtaa liikkeelle juurikin aistimuksesta että ajattelemme. Kaikki sen jälkeen on aivojen tuottamaa tauhkaa, ei minuuden kokemista.

Juuri näköaistia on tutkittu hyvin paljon, mutta "todistamisesta" en nyt puhuisi vielä mitään. (Luulen, että Zen-tradution liittäminen aivotoimintaan taitaa olla vielä hatarampaa.) Jokatapauksessa jo ennen, kuin näköaistimuksista nousee mitään tietoiselle eli aivojen assisiaatiotasoille, tapahtuu hyvin paljon. Primäörillä näköalueella näköaistimus jaetaan moniksi erilaisiksi aistimuksiksi jotka tulkitaan detektoripylväiden primitiiveiksi. Niistä kootaan sekundäöritssolla monimuotousempia hahmoja (...) Lisäksi silmien jatkuvat sakkadiset liikkeet kohdistavat tarkannäön alueen kuin täplä maalari tai tutka eri kohtiin näkökenttä. Myös vartalon asento ja pään liikkeet pitää huomioida kun korvien väliin mielen prosesseilla muodostetaan kolmiulottenen kokonaishahmo kulloiseenkin kontekstiin ja skaalataan ja sijoitetaan siihen sisältyvät objektit kontekstiin.

Objektit tunnistetaan ohimolohkolke etenevässä aistiustenhaarassa ja konteksti päälakilohkolke etenevässä haarassa. Samat prosessit toimivat sekä välittömässä havainnoinnissa että mielikuvittelussa. Välitön havainnointi on tarkempaa koska reaaliaikainen näköaisti täydentää aistimusprosessrja.

Tietoisella tasolla ilmenevän jatkuvan mielikuvien virran kokeminen on tietoisuutta. Minuuden kokemus on sitä, että kokee olevansa tämän kokemusympäriston aktiivinen toimija eli osaa tehdä eron itsensä ja ympäristönsä kanssa.

Näistä itämaisiin ajatteluun liittyvistä mielentyhjenntksistä ja jostakin syvemmän todellisuuden kokemuksista en ole saanut selvää, mitä niillä tarkoitetaan. Voisit yrittää vääntää rautalangasta, miten itse asian ymmärrät. Eniten minua kiinnostaisi naturalistinen buddhalaisuus, joka on hylännyt sielunvaellukseen ja henkimaailman sekä soveltaa buddhalaisuutta tieteelliseen masilmankuvan perustuvana.

Ajattelen että minuuden kokemus liittyy juuri tuon tietoisuutena kokemamme mielikuvien virran kokijana olemiseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mitään erillistä homonkulusta vaan kokemus ja minuuden tunne syntyy tämä mielikuvien virran tuottavana aivotoimintana. Mieli ja aivotoiminta on yksi ja sama asia.

Tuota mielen tyhjentämistä kaikesta kokemisesta ja ajattelusta en ymmärrä. Sehän tarkoittaisi aivotoiminnan pysäyttämistä. Mikä silloin kokisi ja ajattelisi?

Tämähän on Zen-tradition ytimessä nyt. Ja siinä traditiossa mitään minuutta ei ole. Vaan minä singahtaa liikkeelle juurikin aistimuksesta että ajattelemme. Kaikki sen jälkeen on aivojen tuottamaa tauhkaa, ei minuuden kokemista.

Tästä kuulisin mielelläni vähän tarkemman kuvauksen.

[Jalo Arkkivalo]

Olennaista tässä on se, että subjektiivisesti koettu mieli ja objektiivisesti ilmenevät aivojen prosessit ovat yksi ja sama asia. Ne eivät ole erillisiä vuorovaikutuksessa olevia asioita vaan mieli on aivojen toimintaa. Mielen olemassaolo päättyy, kun aivotoiminta pysähtyy.

Onko siis todistettu että tuo subjektiivisesti koettu mieli on nimenomaan aivojen tuotos, eikä aistimus?

Ja nyt en tarkoita kaikkea tauhkaa mitä ihminen elämänsä aikana liittää itseensä.

Vaan tulkitaan sitä kuten näköaistia.
Silmä havaitsee valon aallonpituuden ja aivot tuottavat siitä näkemyksen. Väriaistimukseen ihminen sitten liittää ihan mitä tahansa asioita aivoillaan.

Onko siis todistettu että minuuden kokemus ei ole ainoastaan aistimus, joka syntyy koska päässämme raksuttaa, vaan nimenomaan aivojen tuotos.

Painotan edelleen että pyyhitään nyt mieli tyhjäksi kaikista konkreettisista ajatuksista ja analyysistä.

Tämähän on Zen-tradition ytimessä nyt. Ja siinä traditiossa mitään minuutta ei ole. Vaan minä singahtaa liikkeelle juurikin aistimuksesta että ajattelemme. Kaikki sen jälkeen on aivojen tuottamaa tauhkaa, ei minuuden kokemista.

Juuri näköaistia on tutkittu hyvin paljon, mutta "todistamisesta" en nyt puhuisi vielä mitään. (Luulen, että Zen-tradution liittäminen aivotoimintaan taitaa olla vielä hatarampaa.)

Zen-harjoitteiden vaikutusta aivotoimintaan on nimenomaan tutkittu paljon tieteelisesti. Niin maallikojen, kuin sitä vuosia harjoittaneiden munkien keskuudessa. Ei varmastikaan yhtä paljon tosin kuin näköaistin vaikutusta kokemukseemme.
Koko Mindfullnes-hypen voisi sanoa olevan eräänlaista "kevyt-Zen:iä".

Olis väärin jos yrittäisin valita jonkin yhden Zen oppaan ja linkata sen tähän. Sitä kun ei voi opiskella kirjasta. Se on harjoite.

Mielen tyhjentäminen on kuitenkin juuri ehkä ironisesti se kaikkein väärin käsitys siitä, mitä Zen on.
Vaan pikemminkin päin vastoin, Zen harjoitteessa mieli jätetään rauhaan. Ja sen annetaan tehdä temppujaan, ja se yritetään nähdä sellaisena kuin se on.

Joskus harjoitteen aikana jopa vasta-alkaja voi kokea äärimmäistä rauhaa, joskus se on tuskallisen vaikeaa. Tavoitetta ei oikein saisi edes olla, mutta tavoite toisaalta on sen ymmärtäminen että minuutta ei ole ja se on harhaa. Ja mieltä ei voi kontrolloida.

Kaikki sanat joilla Zen:iä yrittää kuvata, johtavat harhaan. Minun kaltaiseni amatööri ei voi todeta muuta viisautta kuin, että se on harjoite. Jos sitä ei aktiivisesti tee, siitä ei ymmärrä mitään.

[Sulervo]

Itse olen häirinnyt aivojani useasti kysymyksellä, voisinko kuvitella värin jota ei ole olemassa. Toistaiseksi ei ole onnistunut

Ihmisellä on trikromaattinen RGB-värinäkö - silmissämmehän ei ole nimenomaan keltaista väriä aistivia tappisoluja - mutta joillakin linnuilla, matelijoilla ja kaloilla on tetrakromaattinen, jopa pentakromaattinen värinäkö. Ks. esim. http://bejerano.stanford.edu/readings/c ... ds_see.pdf

Esim. haukkalinnut näkevät ultravioletin, koska se auttaa metsästyksessä: saaliseläinten virtsa heijastaa ultraviolettia, minkä haukka korkeuksistaan huomaa. Millaisena ne sen värin näkevät, sitähän me emme voi tietää.

Värit ovat ehkä konkreettisimpia aistimuksia josta vastaavan probleeman voi keksiä.

Samaten esim. kutina on aistimussisältö, jota ei voi tehdä selittämällä ymmärrettäväksi sille, joka ei ole sitä koskaan kokenut. Tämmöisiä kummajaisia ei toki ole, ja värit sekä värisokeus ovatkin filosofeille mieluisampi aihe, mm. tämä kiehtova ajatuskoe: https://en.wikipedia.org/wiki/Knowledge_argument

[Jalo Arkkivalo]

Itse olen häirinnyt aivojani useasti kysymyksellä, voisinko kuvitella värin jota ei ole olemassa. Toistaiseksi ei ole onnistunut

Ihmisellä on trikromaattinen RGB-värinäkö - silmissämmehän ei ole nimenomaan keltaista väriä aistivia tappisoluja - mutta joillakin linnuilla, matelijoilla ja kaloilla on tetrakromaattinen, jopa pentakromaattinen värinäkö. Ks. esim. http://bejerano.stanford.edu/readings/c ... ds_see.pdf

Esim. haukkalinnut näkevät ultravioletin, koska se auttaa metsästyksessä: saaliseläinten virtsa heijastaa ultraviolettia, minkä haukka korkeuksistaan huomaa. Millaisena ne sen värin näkevät, sitähän me emme voi tietää.

Värit ovat ehkä konkreettisimpia aistimuksia josta vastaavan probleeman voi keksiä.

Samaten esim. kutina on aistimussisältö, jota ei voi tehdä selittämällä ymmärrettäväksi sille, joka ei ole sitä koskaan kokenut. Tämmöisiä kummajaisia ei toki ole, ja värit sekä värisokeus ovatkin filosofeille mieluisampi aihe, mm. tämä kiehtova ajatuskoe: https://en.wikipedia.org/wiki/Knowledge_argument

Jotkut linnut pystyvät näkemään saaliin jopa lumen sisältä, ja iskemään kiinni.

Ihmisen iho toisaalta tunnistaa myös esim. lämpösäteilyn aallonpituuksia, mutta ei tietenkään kaukaa ja tarkasti.

Sokeille on kehitetty erilaisia sensoreita, jotka tuottavat kameran kuvan perusteella tuntoaistimuksia esimerkiksi kieleen. Jolloin he voivat suunnistaa ympäristössä. On raportoitu että jotkut henkilöt ovat kokeneet jopa eräänlaisia alkeellisia näköelämyksiä, vähän aikaa tällaisia laitteita käytettyään. Mutta näitähän on mahdoton todentaa tarkasti, mistä todellisuudessa on ollut kyse.

[Sulervo]

Kun sanot, että matemaattiset totuudet löydetään, niin niiden täytyy olla jollakin tavoin jostakin löydettävissä. Minä taas ajattelen, että ne pikemminkin keksitään osana memeettistä evoluutiota.

Löydetään, keksitään, miten vain, mutta ei ole makuasia, pätevätkö tuloksena olevat demonstraatiot vai ei. Esimerkiksi Hilbertin 7. ongelma on ratkaistu, eli onko a potenssiin b aina transkendenttiluku, jos a on algebrallinen mutta ei 0 eikä 1 ja b irrationaalinen algebrallinen luku, ja vastaus kuuluu: on. Tätä ei voi kukaan asettaa kyseenalaiseksi sanomalla "tuo vastaus on vain yhdenlainen fiktio jonkun aivokopassa".

Efektiiviset teoriamme – niihin sisältyvä matematiikka mukaan luettuna – voidaan koetella vain kokonaisuutena ja näihin teorioihin on suhtauduttava pragmaattisesti. Niiden arvo on siinä miten hyvin ne ennustaa tulevaisuutta.

Tuskinpa em. tuloksen avulla on pyritty mitään tulevaisuutta ennustamaan.

Luultavasti sinä ymmärrät mielensisöllöt eri tavalla. Miten?

Kuten tapana on. Voin esim. harmitella, miten Orson Wellesin elokuva Mahtavat Ambersonit suorastaan raiskattiin lyhennyksin ja korvaavin otoksin ennen levitykseen päästämistä. Eikä sitä leikattua materiaalia enää ole jäljellä. Tämä harmittaa minua enemmän kuin jos koko elokuvaa ei olisi koskaan tehtykään. Tämmöistä mielessäni moljahtelee.

No, en usko sinun sentään väittävän, että nuo ajatussisällöt voitaisiin saada näkyviin minun aivoistani joillakin mittauksilla tai kuvantamisilla. Edes sen elokuvan kopiota, sellaisena kuin sen muistan.

en osaa sijoittaa mitenkään millään tavalla aivotoimintaan sitä, että matematiikan lainalaisuudet vain pätevät tai että tarvitsemme niitä.

Maailman looginen rakenne on mikä on.

[Jalo Arkkivalo]

Kun sanot, että matemaattiset totuudet löydetään, niin niiden täytyy olla jollakin tavoin jostakin löydettävissä. Minä taas ajattelen, että ne pikemminkin keksitään osana memeettistä evoluutiota.

Tähän on pakko vielä kertaalleen todeta että en pysty mitenkään näkemään tätä asiaa näin.

Minusta matematiikan on tieteenala ei mikään luonnonlaki. Työkalu jonka ihminen on kehittänyt jotta ihminen pystyy hahmottamaan ja tutkimaan paremmin todellisuutta.

Tieteenalalle voidaan antaa myös toinen nimi ja keksiä erilaiset metodit, mutta totuus todellisuudesta säilyy.

Helmitaulu on yksi konkreettisimmista esimerkeistä matematiikan ilmenemisestä todellisuudessa. Se on karkea instrumentti, ja moni helmitaululla laskemaan oppinut, simuloi sitä visuaalisesta päässään tehdessään vaikeampia laskutoimituksia. Samat laskutoimitukset ja logiikka toimii kuitenkin.

Itsekin visualisoin päässäni joitain vaikeita laskutoimituksia, koska se on helpompi niin. Minulla on ikään kuin virtuaalinen kynä ja paperia päässäni.

Jos joku sanoo että todellisuus on matemaattinen. Niin onhan se. Se on minulle saman kuin sanoisi että todellisuus on filosofinen tai tähtitieteelinen.

Minulle todellisuus on työmaan kaltainen, jossa yritämme selviytyä kehittämällä hyviä työkaluja joilla selviytyä. Eikä matematiikka ole niistä huonoin. Ei alkuunkaan.

[Neutroni]

Tähän on pakko vielä kertaalleen todeta että en pysty mitenkään näkemään tätä asiaa näin.

Minusta matematiikan on tieteenala ei mikään luonnonlaki. Työkalu jonka ihminen on kehittänyt jotta ihminen pystyy hahmottamaan ja tutkimaan paremmin todellisuutta.

Matematiikka on alun perin kehitetty fyysisen maailman ymmärtämiseen, mutta se on laajentunut siitä valtavasti ja suurin osa matematiikkaa ei liity enää millään tavalla todellisuuden selittämiseen vaan on täysin abstrakti looginen järjestelmä.

Jos joku sanoo että todellisuus on matemaattinen. Niin onhan se. Se on minulle saman kuin sanoisi että todellisuus on filosofinen tai tähtitieteelinen.

Tuo on kuitenkin uskonnollinen väite, jota ei voi todistaa kumpaankaan suuntaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikasta tunnetaan ilmiöitä, joita ei voi selittää millään tunnetulla matemaattisella teorialla.

Minulle todellisuus on työmaan kaltainen, jossa yritämme selviytyä kehittämällä hyviä työkaluja joilla selviytyä. Eikä matematiikka ole niistä huonoin. Ei alkuunkaan.

Osa matematiikasta on hyvn kätevää todellisuuden ymmärtämiseen. Mutta matematiikka on valtavasti muutakin. Minä näen sen keksimisasian niin, että matematiikassa on hyvin vähän keksittyjä aksioomia ja suunnaton määrä niistä löydettyjä loogisia totuuksia. Kun aksioomat valitaan, ne määräävät täysin kaikki sen järjestelmän totuudet ja ne löydetään todistamalla lauseita. Keksiminen on minusta jotain, jossa on vapaita valintoja, esimerkiksi teknisessä keksinnössä materiaalit, rakenteet jne. Loogisissa järjestelmissä, joita matematiikka tutkii, ei ole aksioomien valitsemisen jälkeen mitään vapautta.

[Jalo Arkkivalo]

Haemmeko siis nyt vastausta siihen onko todellisuus, jonkin ihmisen keksimän ja määrittelemän tieteenalan kaltainen.
Jotta voimme sitten julistaa sen kaikkein tärkeimmäksi harrasteeksi, mihin ihminen voi aikansa käyttää.

Jos todellisuuden selitysmallien vaihtoehdot pitää valita yliopistojen opinto-oppaista ja tutkimusohjelmien alakategorioista, niin itse en ainakaan pysty tällä hetkellä lukitsemaan vastaustani nykyisillä tiedoillani.

[Neutroni]

Haemmeko siis nyt vastausta siihen onko todellisuus, jonkin ihmisen keksimän ja määrittelemän tieteenalan kaltainen.
Jotta voimme sitten julistaa sen kaikkein tärkeimmäksi harrasteeksi, mihin ihminen voi aikansa käyttää.

Monet varmaan hakevat, mutta objektiivista vastausta ei tule olemaan tarjolla. En usko, että ihmiset julistavat koskaan mitään edes etäisesti tieteeseen liittyvää edes vähän tärkeäksi. Jos joku niin joskus miljoonan vuoden päästä tekee, se kuuluu jo ihmisen seuraajalajiin. Homo sapiensille tärkeää on leipä ja sirkushuvit - ja välillä pitää vähän tuuletella sotimalla.

Jos todellisuuden selitysmallien vaihtoehdot pitää valita yliopistojen opinto-oppaista ja tutkimusohjelmien alakategorioista, niin itse en ainakaan pysty tällä hetkellä lukitsemaan vastaustani nykyisillä tiedoillani.

Hyvä niin. Joku viisaana pidetty sanoi joskus, että oleskele totuutta etsivien kanssa mutta karta heitä, jotka ovat sen löytäneet.

[Jalo Arkkivalo]

]

Tuo on kuitenkin uskonnollinen väite, jota ei voi todistaa kumpaankaan suuntaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikasta tunnetaan ilmiöitä, joita ei voi selittää millään tunnetulla matemaattisella teorialla.

Älä muuta sano. Ja meillä on lukemattomia lähes uskonnollisesti matematiikkaan suhtautuvia lahjakkaita tutkijoita, jotka uskovat että matematiikan tutkiminen on tärkeää. Jopa siihen saakka, että uskovat siitä löytyvän selityksen kaikkeen. Ja he uhraavat mielettömät määrät aikaa ja energiaa työhönsä.

Jotkut sanovat sitä uskonnollisuudeksi, itse kutsun sitä intohimoksi.

En tiedä miksi ihmiset näin toimivat. Olisko syy siinä, että heittäytyminen johonkin ja itsensä täydellisesti likoon paneminen vaatii sen, että joudut kaiken maailman keskinkertaisuuksien halventamaksi julkisesti. Vaatii uskomista uskomattomaan, jotta jaksaa jatkaa sen paskasateen ja raakumisen keskellä eteenpäin.

En tiedä. Olisi mielenkiintoista päästä näiden nerojen päiden sisään edes päiväksi.

[Naturalisti]

Olennaista tässä on se, että subjektiivisesti koettu mieli ja objektiivisesti ilmenevät aivojen prosessit ovat yksi ja sama asia. Ne eivät ole erillisiä vuorovaikutuksessa olevia asioita vaan mieli on aivojen toimintaa. Mielen olemassaolo päättyy, kun aivotoiminta pysähtyy.

Onko siis todistettu että tuo subjektiivisesti koettu mieli on nimenomaan aivojen tuotos, eikä aistimus?

Ja nyt en tarkoita kaikkea tauhkaa mitä ihminen elämänsä aikana liittää itseensä.

Vaan tulkitaan sitä kuten näköaistia.
Silmä havaitsee valon aallonpituuden ja aivot tuottavat siitä näkemyksen. Väriaistimukseen ihminen sitten liittää ihan mitä tahansa asioita aivoillaan.

Onko siis todistettu että minuuden kokemus ei ole ainoastaan aistimus, joka syntyy koska päässämme raksuttaa, vaan nimenomaan aivojen tuotos.

Painotan edelleen että pyyhitään nyt mieli tyhjäksi kaikista konkreettisista ajatuksista ja analyysistä.

Tämähän on Zen-tradition ytimessä nyt. Ja siinä traditiossa mitään minuutta ei ole. Vaan minä singahtaa liikkeelle juurikin aistimuksesta että ajattelemme. Kaikki sen jälkeen on aivojen tuottamaa tauhkaa, ei minuuden kokemista.

Juuri näköaistia on tutkittu hyvin paljon, mutta "todistamisesta" en nyt puhuisi vielä mitään. (Luulen, että Zen-tradution liittäminen aivotoimintaan taitaa olla vielä hatarampaa.)

Zen-harjoitteiden vaikutusta aivotoimintaan on nimenomaan tutkittu paljon tieteelisesti. Niin maallikojen, kuin sitä vuosia harjoittaneiden munkien keskuudessa. Ei varmastikaan yhtä paljon tosin kuin näköaistin vaikutusta kokemukseemme.
Koko Mindfullnes-hypen voisi sanoa olevan eräänlaista "kevyt-Zen:iä".

Olis väärin jos yrittäisin valita jonkin yhden Zen oppaan ja linkata sen tähän. Sitä kun ei voi opiskella kirjasta. Se on harjoite.

Mielen tyhjentäminen on kuitenkin juuri ehkä ironisesti se kaikkein väärin käsitys siitä, mitä Zen on.
Vaan pikemminkin päin vastoin, Zen harjoitteessa mieli jätetään rauhaan. Ja sen annetaan tehdä temppujaan, ja se yritetään nähdä sellaisena kuin se on.

Joskus harjoitteen aikana jopa vasta-alkaja voi kokea äärimmäistä rauhaa, joskus se on tuskallisen vaikeaa. Tavoitetta ei oikein saisi edes olla, mutta tavoite toisaalta on sen ymmärtäminen että minuutta ei ole ja se on harhaa. Ja mieltä ei voi kontrolloida.

Kaikki sanat joilla Zen:iä yrittää kuvata, johtavat harhaan. Minun kaltaiseni amatööri ei voi todeta muuta viisautta kuin, että se on harjoite. Jos sitä ei aktiivisesti tee, siitä ei ymmärrä mitään.

No, onko meillä muuta keinoa kertoa mitään kuin sanat. Olisko esimerkiksi tämä lukemisen arvoinen paperi?
https://plato.stanford.edu/entries/japanese-zen/

[Jalo Arkkivalo]

Olennaista tässä on se, että subjektiivisesti koettu mieli ja objektiivisesti ilmenevät aivojen prosessit ovat yksi ja sama asia. Ne eivät ole erillisiä vuorovaikutuksessa olevia asioita vaan mieli on aivojen toimintaa. Mielen olemassaolo päättyy, kun aivotoiminta pysähtyy.

Onko siis todistettu että tuo subjektiivisesti koettu mieli on nimenomaan aivojen tuotos, eikä aistimus?

Ja nyt en tarkoita kaikkea tauhkaa mitä ihminen elämänsä aikana liittää itseensä.

Vaan tulkitaan sitä kuten näköaistia.
Silmä havaitsee valon aallonpituuden ja aivot tuottavat siitä näkemyksen. Väriaistimukseen ihminen sitten liittää ihan mitä tahansa asioita aivoillaan.

Onko siis todistettu että minuuden kokemus ei ole ainoastaan aistimus, joka syntyy koska päässämme raksuttaa, vaan nimenomaan aivojen tuotos.

Painotan edelleen että pyyhitään nyt mieli tyhjäksi kaikista konkreettisista ajatuksista ja analyysistä.

Tämähän on Zen-tradition ytimessä nyt. Ja siinä traditiossa mitään minuutta ei ole. Vaan minä singahtaa liikkeelle juurikin aistimuksesta että ajattelemme. Kaikki sen jälkeen on aivojen tuottamaa tauhkaa, ei minuuden kokemista.

Juuri näköaistia on tutkittu hyvin paljon, mutta "todistamisesta" en nyt puhuisi vielä mitään. (Luulen, että Zen-tradution liittäminen aivotoimintaan taitaa olla vielä hatarampaa.)

Zen-harjoitteiden vaikutusta aivotoimintaan on nimenomaan tutkittu paljon tieteelisesti. Niin maallikojen, kuin sitä vuosia harjoittaneiden munkien keskuudessa. Ei varmastikaan yhtä paljon tosin kuin näköaistin vaikutusta kokemukseemme.
Koko Mindfullnes-hypen voisi sanoa olevan eräänlaista "kevyt-Zen:iä".

Olis väärin jos yrittäisin valita jonkin yhden Zen oppaan ja linkata sen tähän. Sitä kun ei voi opiskella kirjasta. Se on harjoite.

Mielen tyhjentäminen on kuitenkin juuri ehkä ironisesti se kaikkein väärin käsitys siitä, mitä Zen on.
Vaan pikemminkin päin vastoin, Zen harjoitteessa mieli jätetään rauhaan. Ja sen annetaan tehdä temppujaan, ja se yritetään nähdä sellaisena kuin se on.

Joskus harjoitteen aikana jopa vasta-alkaja voi kokea äärimmäistä rauhaa, joskus se on tuskallisen vaikeaa. Tavoitetta ei oikein saisi edes olla, mutta tavoite toisaalta on sen ymmärtäminen että minuutta ei ole ja se on harhaa. Ja mieltä ei voi kontrolloida.

Kaikki sanat joilla Zen:iä yrittää kuvata, johtavat harhaan. Minun kaltaiseni amatööri ei voi todeta muuta viisautta kuin, että se on harjoite. Jos sitä ei aktiivisesti tee, siitä ei ymmärrä mitään.

No, onko meillä muuta keinoa kertoa mitään kuin sanat. Olisko esimerkiksi tämä lukemisen arvoinen paperi?
https://plato.stanford.edu/entries/japanese-zen/

Ilman muuta asiasta voi keskustella. Mutta Zen-harjoittelu ja ymmärryksen ja taitojen kehitys, ei vaadi esimerkiksi tämän paperin lukemista.
Eikä Zen:in ymmärtäminen, joka itselleni on siis lähinnä kokemista, vaadi mitään oppia.

Omasta mielestäni linkkaamasi teksti alkaa heti alussa kompuroida käsitteiden kanssa.
Ei Zen:ssä saavuteta mitään: "Holistista, ei-dualistista perspektiiviä tietoisuuteen".


"demands an overcoming of this paradigm in practice by achieving a holistic and nondualistic perspective in cognition, so that the Zen practitioner can celebrate, with stillness of mind, a life directed toward the concrete thing-events of everyday life and nature. For this reason, the Zen practitioner is required to embody freedom expressive of the original human nature, called “buddha-nature"

Jos joku haluaa sitä noilla sanoilla kuvata, niin fine. Ongelma on, että nuo ovat käsitteitä jotka tarkoittavat kaikille vähän eri asioita, ja vaikkapa Japanin-kielessä ei välttämättä ole edes täydellisiä vastineita noille.
Jos pystyt lukemansa tuota tekstiä ripustautumatta käsitteisiin, niin vaikuttaa hyvältä.

Mutta mielestäni rinnalle tarvitaan harjoite, jotta hahmottaa eron sanojen ja kokemisen välillä.
Itse tein sen virheen, että käytin liian paljon aikaa tekstien lukemiseen ennen kuin tein ensimmäistäkään kunnon harjoitusta, tai menin Zen-mestarin pakeille.

Puhun vain omasta puolestani, mutta itselleni paras lähtökohta on ollut opettaja
(Zen-mestari), joka on kädestä pitäen ohjannut harjoituksista läpi. Eli harjoituksen kokeminen. Opettaja tuo harjoitukseen struktuurin ja rutiinia. Ja karsii turhat kuvitelmat pois.
Lisäksi harjoituksen jälkeen käytävässä keskustelussa voi välittömästi keskustella ongelmista joita koki harjoitteen aikana. Ja ne ovat yllättäen hyvin erilaisia kaikille harjoittajille.
Siksi useamman harjoittelijan kanssa samassa ryhmässä harjoittelu ja keskustelu, tuo kullanarvoista syvyyttä myös omiin kokemuksiin.



Se mikä Zen:ssä on kuitenkin hienoa on, että sen voi aloittaa heti, ihan kuten lenkkeilyn.
Netissä on valtavasti hyviä perusohjeita ensimmäiseen istumisharjoitukseen. Niillä pääsee liikkeelle.
Harjoitus kannattaa pitää aluksi lyhyenä esim. maks. 10 min. Kaikki valaistumiset yms. mielentyhjenemiset kannattaa unohtaa.
Ja tarkastella mikä vaikutus harjoituksella on kokonaisuutena. Tuliko jälkeenpäin hyvä fiilis. Laskiko stressi. Vai nousiko peräti. Aloitko suorittaa Zeniä.

Jos innostuu niin voi tehdä joka päivä harjoituksen vaikka viikon ajan ja tarkastella miten se vaikuttaa elämään.

En voi enempää painottaa että istuminen on harjoite/treeni, ei mikään filosofia sinänsä. Se on tavallaan siis myös taito.

[Jalo Arkkivalo]

Korostetaan varmuuden vuoksi vielä, että Jalo Arkkivalo ei ole Zen-guru, eikä edes sen taitaja. Harjoitteluni on ollut viime vuosina aivan liian vähäistä. Senhän te varmasti olette aistineetkin.
Ainoa mitä Zen:sitä voin opettaa on, että hankkikaa hyvä opettaja. Ja senkin saatte etsiskellä itse.

[Neutroni]

Älä muuta sano. Ja meillä on lukemattomia lähes uskonnollisesti matematiikkaan suhtautuvia lahjakkaita tutkijoita, jotka uskovat että matematiikan tutkiminen on tärkeää. Jopa siihen saakka, että uskovat siitä löytyvän selityksen kaikkeen. Ja he uhraavat mielettömät määrät aikaa ja energiaa työhönsä.

Jotkut sanovat sitä uskonnollisuudeksi, itse kutsun sitä intohimoksi.

Lukemattomia? Minun nähdäkseni tuossa on kyseessä hyvin pieni marginaaliryhmä. Siis ne uskonnolliset, jotka uskovat, että matematiikka on perimmäinen kuvaus maailmastamme. Ei-uskonnollisesti intohimoisia matemaatikkojakaan ole kovin paljoa, mutta kuitenkin selvästi enemmän. Heille riittää matematiikan pitämiseen tärkeänä sen kiinnostavuus loogisena järjestelmänä eikä heillä ole maailmankuvallisia uskomuksia siitä, että se olisi muuta kuin abstrakti looginen järjestelmä. Käsittääkseni varsin suuri osa tuosta intohimoisesta matematiikan tutkimuksesta suuntautuu aloille, joilla ei ole käytännön sovelluksia, ainakaan fysiikan mallinnuksessa. Vähemmän intohimoiset ja enemmän rahan perään olevat suuntautuvat sitten insinöörialoille tai talousmatemaatikoiksi, mutta niillä on tärkeämpää soveltaa matematiikkaa todellisen maailman ongelmien mallintamiseen eikä tutkia itse matematiikan loogista rakennetta.

En tiedä miksi ihmiset näin toimivat. Olisko syy siinä, että heittäytyminen johonkin ja itsensä täydellisesti likoon paneminen vaatii sen, että joudut kaiken maailman keskinkertaisuuksien halventamaksi julkisesti. Vaatii uskomista uskomattomaan, jotta jaksaa jatkaa sen paskasateen ja raakumisen keskellä eteenpäin.

Joillain ihmisillä on taipumus uskonnolliseen kokemiseen ja ajatteluun. Tutkijatkin ovat ihmisiä ja jotkut ovat uskonnollisia.

En tiedä. Olisi mielenkiintoista päästä näiden nerojen päiden sisään edes päiväksi.

Mahtaisiko sitä sekoamatta kestää olla tavallisemmankaan ihmisen pään sisällä päivää.

[OlliS]

Dogmatiikkaa pukkaa, jos filosofian määritelmän pitää olla vain naturalismin mukainen. Filosofian määritelmä on ensimmäinen suurista, ikuisista filosofisista kysymyksistä ja jokaisella filosofian suunnalla on siitä oma määritelmänsä.

Samoin spagettihirviö todistuksesta on teisteillä ja ateisteillä oma käsityksensä ja kumpikin osapuoli osaa olla hyvin dogmaattinen.

Filosofit eivät ole dogmaattisia muuta kuin kotiinpäin. Pitäisi ainakin olla: filosofia on kunkku, ei fysiikka ja matematiikka. Ei teologia.

Naturalismi on petos, filosofian kuninkuuden ja hegemonian myyminen fysiikalle, luonnontieteille ja matematiikalle.

Keskiaikana hegemonia myytiin Rooman sekulaarille valtiokirkolle. Renessanssissa se tuli takaisin taiteelle, tieteelle ja filosofialle. Valistuksessa kuninkuus myytiin tieteelle, ja se jatkuu. Marxismi alisti tieteen ja filosofian työväen luokkapolitiikalle. Nyt on aika palauttaa hegemonia tieteessä ja kulttuurissa filosofialle, jolle se kuuluu. Eikä millekään yhdelle filosofian suunnalle. Politiikassa on vallassa ne kuin ovat. Filosofialle on tärkeätä vain tieteen, taiteen ja filosofian vapaus. Siis sananvapaus ja Yliopistojen autonomía. Muotivirtauksille yliopistoissa ei voi mitään, ne tulee ja menee, ovat vähän aikaa hegeminiassa.

Aina puhutaan koulusta, joku ottaa sen esille puhutaan mistä vaan. Mutta kun puhutaan filosofiasta, pitää puhua Yliopistosta, kaikista akatemioista.