Blogeista kalasteltuja

[Eusa]

Miksihän S. Räsäsellä on hinku hylätä vähänkin pohtivat uteliaat kommentit blogissaan?

Ehkäpä hän ei halua puppulausegeneraattorin tuotoksia omalle palstalleen?

Niin. Tuskinpa haluaa. En minä ainakaan haluaisi.

[Eusa]

Miksihän S. Räsäsellä on hinku hylätä vähänkin pohtivat uteliaat kommentit blogissaan?

--

18.11.23

Vaikuttaa siltä kuin Donoghue ei tekisi eroa aineellisen itseisajan ja aika-avaruuden erillisyyden kesken. Jälkimmäinen "aika" on vain projektio aineellisiin nopeuskehyksiin niiden itseisajan suhteen.

Joskus aiemmin kuvasin täällä kuinka aika-avaruudessa ei voi kulkea kuin kausaalisesti eteenpäin, etäisyys- ja aikaprojektiossa tasavertaisesti. Taaksepäin suunnan vaihtaminen on illuusio johtuen ikääntyvistä samoilta vaikuttavista ainerakenteista, mutta fundamentaalisti aika-avaruudessa on neljä transition vapausastetta mutta ei neljää ulottuvuutta. Yleinen otaksuma siitä, että avaruudessa voisi liikkua myös taaksepäin, ajassa vain eteenpäin, tarkoittaisi 7 fundamentaalia transition vapausastetta, mutta niitä on siis vain 4.

On kiehtovaa tutkia itseisajallisen kappaleen fundamentaaleja asetelmia. Sen näkökulmasta löytyy sähkömagnetismi, jota voi mallintaa usein tavoin. Menemättä enempää omiin tutkimuksiini, väläytän vain aiheesta kuinka spinorin mukaisesti voidaan nähdä vastakkaisesti ajan kulkusuunnat, niihin liittyen vastakkaiset sähkövaraukset ja magneettinen emergenssi. Sähköinen monopoli ainerakenteen aikakehyksessä voitaisiin mallintaa magneettisena monopolina pelkkää avaruudellisuutta käsittävässä kehyksessä = valonlaatuisen suhteen.

Aihe on erityisen tärkeä ja mielestäni Donoghuella on kyllä filosofisesti ansiokas johtopäätös. Hyvinkin gravitaation (tai fysikaalisten vuorovaikutuskiihtyvyksien nosteisen kentän) kvantittaminen saattaa kuitenkin johtaa meidät aika-avaruuden intervallirakenteen löytämiseen fysikaalisena, ei vain geometrisena koordinaatiston korjausartefaktina. Silloin puhutaan laajasti tyhjön itseisvuorovaikutuksista eikä pelkästään meille niin ilmeisistä aineen viritystilojen mitattavista muutoksista.

Olisiko sun fysiikka niin haastavaa että ei Räsäsellä kompetenssi riitä?

En usko. Luulen, että vaikka hänkin on selkeästi kirjoittanut kuinka gravitaatio on näennäisvoima, yleisen suhteellisuusteorian ottaminen tosissaan paikallisuus- ja aika-avaruuden muotorakenneperiaattein vaatii yllättävästi näkökulmavaihdoksen loppuun viemistä.

On esim. ristiriitaista yhtä aikaa nähdä kuinka yleinen laajeneminen on metristä eli ei tapahdu minkään suhteen ja silti tulkita, että gravitaatio, joka on pohjimmiltaan liikemääräsuureen ilmiö, voisi jotenkin laajenemista hidastaa. Toisaalta käsitetään kuinka Big Bang on harhaanjohtava nimitys - mikään ei räjähtänyt ja saattanut aineksia pakenemaan toisiaan - mutta kuitenkin heti seuraavaksi kohdellaan laajenemista ikään kuin se olisi sellaista liikemäärää.

Laajeneminen on kompensaatiota klimppiytymisestä ja jatkuvasta törmäilystä, nostetta, joka enimmäkseen puskee kaarelle massattomia aaltomuotoja, toki puskee myös hitaita hiukkasia. Se on todellisen vuorovaikutusvoiman antigravitaatiota, jollaiseen kiinnitetyssä koordinaatistossa vapaasti putoaviin kohteisiin on huomioitava koordinaatistokorjauksena näennänen hitausvoima, painovoima. Muunlaista antigravitaatiota kuin nostetta ei voi olla olemassa. Kiertoradalla oleva kappale on pohjimmiltaan nostetasapainossa puskevan kentän suhteen.

Puskeva kenttä muodostaa aika-avaruudelle rakenteen, joka antaa kaikissa sen pisteissä vuorovesivomat, jotka määrittävät geodeesit - ei suinkaan niin päin, että gravitaatiovuorovaikutus kappaleiden välillä vetovoimaisena jatkuvasti aineista asti ylläpitäisi virtuaalisia geodeeseja, kuten laajalti näkyy tulkittavan; puskua se on läpi tyhjön.

[Eusa]

Niin. Muistan harmitelleeni siinä yhteydessä, että viittauksesi painovoiman kasaan romahduttavaan vaikutukseen ei ollut kontektissaan perusteltu. Yleisen laajenemisen keskimääräinen liikemäärättömyys ja tosiasia, että gravitaationieluun korreloituneella gravitaatiokaarevuudella on nielun kanssa yhteinen liikemäärä, sulkevat pois gravitaation voimavuorovaikutuksena - se on vain aika-avaruuden intervallirakenteen antamaa geometriaa. Mieluummin kappaleita ja säteilyä kiihdyttävä "antigravitaatio" eli noste on alueellisissa rakenteissa vaikuttava vuorovaikutusvoima, jolla on kauaskantoiset merkityksensä myös avaruudelliselle laajenemiselle ja valon kululle.

--

Jos tarkoitat tätä merkintääsi, eikä se ole sinulla tallessa, tässä olisi – ole hyvä:

Rakennemuutosta maailmankaikkeudessa

Maailmankaikkeus on alkuperältään tasainen ja yhtenäinen, mutta ajan myötä siitä on tullut epätasainen ja monimutkainen. Tämän epätasaisuuden kasvun taustalla ovat gravitaatio ja pimeä aine.

Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä noin 13,8 miljardia vuotta sitten. Alkuräjähdyksessä maailmankaikkeus oli hyvin tasainen ja yhtenäinen. Kaikki aine ja energia olivat tasaisesti jakautuneet koko maailmankaikkeuteen.

Alkukaikkeuden aikana aine alkoi kuitenkin kerääntyä yhteen gravitaation vaikutuksesta. Pimeä aine puolestaan vaikutti gravitaatiota vahvistavasti, mikä nopeutti epätasaisuuden kasvua.

Gravitaatio saa aineen kerääntymään yhteen. Mitä suurempi massa tai energiatiheys aineella on, sitä voimakkaammin se vetää muita aineita puoleensa. Tämän seurauksena aine alkaa kerääntyä kohti tiettyjä pisteitä.

Pimeä aine on salaperäinen aine, joka ei vuorovaikuta valon kanssa. Pimeä aine vaikuttaa gravitaatiota vahvistavasti, mikä myös johtaa epätasaisuuden kasvuun.

Maailmankaikkeuden epätasaisuuden kehitystä voidaan kuvata matemaattisesti Friedmannin yhtälöillä. Nämä yhtälöt ottavat huomioon gravitaation, pimeän aineen ja pimeän energian vaikutuksen.

Friedmannin yhtälöt johtavat siihen, että maailmankaikkeuden epätasaisuus kasvaa ajan myötä. Epätasaisuus kasvaa kuitenkin eri tavoin eri alueilla. Alueet, joissa on paljon massaa tai energiaa, keräävät aineen puoleensa ja muodostavat galakseja ja galaksijoukkoja. Alueet, joissa on vähän massaa tai energiaa, jäävät tyhjiksi.

Maailmankaikkeuden rakenteen kehitystä tutkitaan aktiivisesti. Tutkijat pyrkivät selvittämään, miten epätasaisuus on syntynyt ja miten se tulee kehittymään tulevaisuudessa.

Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että maailmankaikkeuden epätasaisuus on kasvanut tasaisesti ajan myötä. Epätasaisuus on kasvanut niin paljon, että se on johtanut galaksien ja galaksijoukkojen muodostumiseen.

Tutkijoiden mukaan maailmankaikkeuden epätasaisuus tulee jatkamaan kasvuaan tulevaisuudessa. Epätasaisuus tulee kuitenkin kasvamaan hitaammin.

Lopuksi

Maailmankaikkeuden epätasaisuuden kasvu on keskeinen ilmiö, joka on vaikuttanut maailmankaikkeuden kehitykseen. Epätasaisuus on johtanut galaksien ja galaksijoukkojen muodostumiseen, ja se tulee vaikuttamaan maailmankaikkeuteen myös tulevaisuudessa.

[Eusa]

Niin. Muistan harmitelleeni siinä yhteydessä, että viittauksesi painovoiman kasaan romahduttavaan vaikutukseen ei ollut kontektissaan perusteltu. Yleisen laajenemisen keskimääräinen liikemäärättömyys ja tosiasia, että gravitaationieluun korreloituneella gravitaatiokaarevuudella on nielun kanssa yhteinen liikemäärä, sulkevat pois gravitaation voimavuorovaikutuksena - se on vain aika-avaruuden intervallirakenteen antamaa geometriaa. Mieluummin kappaleita ja säteilyä kiihdyttävä "antigravitaatio" eli noste on alueellisissa rakenteissa vaikuttava vuorovaikutusvoima, jolla on kauaskantoiset merkityksensä myös avaruudelliselle laajenemiselle ja valon kululle.

--

Jos tarkoitat tätä merkintääsi, eikä se ole sinulla tallessa, tässä olisi – ole hyvä:

Rakennemuutosta maailmankaikkeudessa

Maailmankaikkeus on alkuperältään tasainen ja yhtenäinen, mutta ajan myötä siitä on tullut epätasainen ja monimutkainen. Tämän epätasaisuuden kasvun taustalla ovat gravitaatio ja pimeä aine.

Maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä noin 13,8 miljardia vuotta sitten. Alkuräjähdyksessä maailmankaikkeus oli hyvin tasainen ja yhtenäinen. Kaikki aine ja energia olivat tasaisesti jakautuneet koko maailmankaikkeuteen.

Alkukaikkeuden aikana aine alkoi kuitenkin kerääntyä yhteen gravitaation vaikutuksesta. Pimeä aine puolestaan vaikutti gravitaatiota vahvistavasti, mikä nopeutti epätasaisuuden kasvua.

Gravitaatio saa aineen kerääntymään yhteen. Mitä suurempi massa tai energiatiheys aineella on, sitä voimakkaammin se vetää muita aineita puoleensa. Tämän seurauksena aine alkaa kerääntyä kohti tiettyjä pisteitä.

Pimeä aine on salaperäinen aine, joka ei vuorovaikuta valon kanssa. Pimeä aine vaikuttaa gravitaatiota vahvistavasti, mikä myös johtaa epätasaisuuden kasvuun.

Maailmankaikkeuden epätasaisuuden kehitystä voidaan kuvata matemaattisesti Friedmannin yhtälöillä. Nämä yhtälöt ottavat huomioon gravitaation, pimeän aineen ja pimeän energian vaikutuksen.

Friedmannin yhtälöt johtavat siihen, että maailmankaikkeuden epätasaisuus kasvaa ajan myötä. Epätasaisuus kasvaa kuitenkin eri tavoin eri alueilla. Alueet, joissa on paljon massaa tai energiaa, keräävät aineen puoleensa ja muodostavat galakseja ja galaksijoukkoja. Alueet, joissa on vähän massaa tai energiaa, jäävät tyhjiksi.

Maailmankaikkeuden rakenteen kehitystä tutkitaan aktiivisesti. Tutkijat pyrkivät selvittämään, miten epätasaisuus on syntynyt ja miten se tulee kehittymään tulevaisuudessa.

Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että maailmankaikkeuden epätasaisuus on kasvanut tasaisesti ajan myötä. Epätasaisuus on kasvanut niin paljon, että se on johtanut galaksien ja galaksijoukkojen muodostumiseen.

Tutkijoiden mukaan maailmankaikkeuden epätasaisuus tulee jatkamaan kasvuaan tulevaisuudessa. Epätasaisuus tulee kuitenkin kasvamaan hitaammin.

Lopuksi

Maailmankaikkeuden epätasaisuuden kasvu on keskeinen ilmiö, joka on vaikuttanut maailmankaikkeuden kehitykseen. Epätasaisuus on johtanut galaksien ja galaksijoukkojen muodostumiseen, ja se tulee vaikuttamaan maailmankaikkeuteen myös tulevaisuudessa.

Tarkennettakoon lähdeviittaus, että ylläoleva kirjoitelma "Rakennemuutoksista" on Syksyltä hukassa ollut blogikirjoitus, jonka kaivoin vastauksena hänen toteamaansa "Kirjoitin siitä aikoinaan Tiede-lehden blogiin, mutta sen blogit on poistettu verkosta, eikä kirjoitusta ole arkistoitu Wayback Machineenkaan."

[Eusa]

Samanlaista on osunut kohdalle.

Selvästi ostetun tai agendaan perustuvan näkyvyyden tuottaminen on lisääntymään päin. Ei se todellisia tieteellisiä tuloksia ehkäise, mutta hidastaa tiedeyhteisön vuorovaikutusta sekavuudellaan, kun palstatilaa jaetaan muun kuin argumentaation kestävyyden perusteella.

Mikä neuvoksi? Jonkinlainen markkinavapaus ja kilpailevat vertaisarviointiverkostot voisi olla idea. Luonteva ostajataho eli rahoitusmekanismi olisi kyllä tunnistettava kunnolla – ehkä julkisrahoituksesta tiedelaitoksille tulisi korvamerkitä vertaisarviointihankintaan laitoksen julkaisuille jotain; ja kestävin asiantuntemusta pisteyttävin periaattein. Vertaisarvioinnin laatuakin pitäisi voida (vertais-)arvioida.

Nykyiset julkaisumafiat näyttävät tulleen tiensä päähän. Pitkä ja kunniakaskin julkaisuhistoria saattaa tahriutua nopeasti korruptoituneiden päätoimittajien jäljiltä.

Jotain kertoo preprinttien määrän kehitys. Tuolla rintamalla covid-pandemia saattoi muodostaa sen terveellisen paineen, joka voisi rakentaa jotain kestävää: https://www.universityaffairs.ca/featur ... preprints/ Yllättävästi preprintteihin saatetaan ottaa vakavammin suhteellisuudentajua kuin sinänsä vertaisarvioituihin papereihin, joista kyetään estoitta repimään täysin virheellisiä johtopäätöksiä ainakin otsikkotasolla…

[Toope]

Kirjoittaako Syksy Räsänen siis juttuja, joita "Uljas universumi" 6-kanavalla on esittänyt pari vuotta sitten...?
Melekoinen tiäremiäs on...

[Eusa]

Martti V kysyi: "Voiko riittävän voimakas gravitaatioaalto teoriassa repiä kiinteän kappaleen rikki?"

Vastaukseni:

Esim. LIGOn mittaamat gravitaatioaallot ovat lyhyttaajuisia ja siten niitä saadaan luotettavasti mitattua. Tuollaisten aaltojen voimakkuus näin kaukana lähteestään ei käytännöllisesti jätä mitään jälkiä aineeseen. Tutkimuksissa puhutaan mikromittakaavan muistijäljistä.

Sen sijaan esimerkiksi Kuun aiheuttama gravitaatiomuutos on valtavan pitkäaaltoista gravitaatioaaltoa, mutta kun kompensoidaan pois Maan pyöriminen, jää kuitenkin jäljelle hyvinkin havaittava vaikutus, joka "rikkoo" ainakin nestemäisten rakenteiden muotoja.

Mitä pitempiaaltoista gravitaatiomuutoksen aalto sitä kauemmin sen poolit ehtivät aineeseen vaikuttaa. Toisaalta, syntysijoillaan esim. neutronitähtiparien inspiraalissa vaikkakin on lyhtytaaltoinen vaikutus, se on niin voimakas, että saattaa ehtiä repiä aineen rakenteita rikki.

On erotettava ilmiö aika-avaruuden kaarevuudesta, joka lähellä voimakasta massatihentymää on niin jyrkkää, että ihan vuorovesivoimien johdosta sinne saapuva ainerakenne hajoaa.

En ole ihan tarkasti tutkinut kuinka eksoottisissa oloissa voi sanoa, että täällä LIGOn havaitsema aalto olisi voinut jossain jotain atomirakennetta hajottaa aika-avaruuden paikallisen tapahtuman kaarevuudesta riippumatta, mutta tietysti teoria ei aseta siihen rajoituksia.

[Eusa]

Martti V kysyi: "Voiko riittävän voimakas gravitaatioaalto teoriassa repiä kiinteän kappaleen rikki?"

Vastaukseni:

Esim. LIGOn mittaamat gravitaatioaallot ovat lyhyttaajuisia ja siten niitä saadaan luotettavasti mitattua. Tuollaisten aaltojen voimakkuus näin kaukana lähteestään ei käytännöllisesti jätä mitään jälkiä aineeseen. Tutkimuksissa puhutaan mikromittakaavan muistijäljistä.

Sen sijaan esimerkiksi Kuun aiheuttama gravitaatiomuutos on valtavan pitkäaaltoista gravitaatioaaltoa, mutta kun kompensoidaan pois Maan pyöriminen, jää kuitenkin jäljelle hyvinkin havaittava vaikutus, joka "rikkoo" ainakin nestemäisten rakenteiden muotoja.

Mitä pitempiaaltoista gravitaatiomuutoksen aalto sitä kauemmin sen poolit ehtivät aineeseen vaikuttaa. Toisaalta, syntysijoillaan esim. neutronitähtiparien inspiraalissa vaikkakin on lyhtytaaltoinen vaikutus, se on niin voimakas, että saattaa ehtiä repiä aineen rakenteita rikki.

On erotettava ilmiö aika-avaruuden kaarevuudesta, joka lähellä voimakasta massatihentymää on niin jyrkkää, että ihan vuorovesivoimien johdosta sinne saapuva ainerakenne hajoaa.

En ole ihan tarkasti tutkinut kuinka eksoottisissa oloissa voi sanoa, että täällä LIGOn havaitsema aalto olisi voinut jossain jotain atomirakennetta hajottaa aika-avaruuden paikallisen tapahtuman kaarevuudesta riippumatta, mutta tietysti teoria ei aseta siihen rajoituksia.

Mahtaakohan Martti V käydä täällä lukemassa vastauksen, jota Räsänen ei blogialustallaan julkaissut?...

[Eusa]

Julkaisematon vastaus Räsäsen blogiin aiheeseen "Sattuman sormenjäljet":

Ei-lokaalit lomittuneet korrelaatiot ovat varteen otettava vaihtoehto inflaatiolle. Idea on noussut pinnalle, koska JWST:n havainnot tukevat nopeampaa rakenteiden kehitystä mitä inflaatiomalliin luontevasti voidaan sisällyttää.

On tosi, että tuollainen korrelaatio ei olisi kuvaamasi kaltainen klassinen tilastollisuus, jossa lähellä tiettyä tapahtumaa on kohonnut todennäköisyys vastaaviin tapahtumiin. Kyseessä voisi pikemminkin olla kvanttimekaanisen logiikan mukainen kaikkialle levittäytynyt korrelaatio. Ehkä niitä vähäisiä toisistaan poikkeavia heilahduksia voisi lomittumisselityksessä pitää kausaation aiheuttamina klassisina paikallisina eroavuuksina levittyneen korrelaation sallimissa rajoissa...

[Eusa]

Julkaisematon vastaus Räsäsen blogiin aiheeseen "Sattuman sormenjäljet":

Ei-lokaalit lomittuneet korrelaatiot ovat varteen otettava vaihtoehto inflaatiolle. Idea on noussut pinnalle, koska JWST:n havainnot tukevat nopeampaa rakenteiden kehitystä mitä inflaatiomalliin luontevasti voidaan sisällyttää.

On tosi, että tuollainen korrelaatio ei olisi kuvaamasi kaltainen klassinen tilastollisuus, jossa lähellä tiettyä tapahtumaa on kohonnut todennäköisyys vastaaviin tapahtumiin. Kyseessä voisi pikemminkin olla kvanttimekaanisen logiikan mukainen kaikkialle levittäytynyt korrelaatio. Ehkä niitä vähäisiä toisistaan poikkeavia heilahduksia voisi lomittumisselityksessä pitää kausaation aiheuttamina klassisina paikallisina eroavuuksina levittyneen korrelaation sallimissa rajoissa...

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-ki ... menjaljet/

Tuossa ko blogikirjoitus.

https://arxiv.org/html/2403.15742v1

Tässä eräs tutkielma kvanttifluktuaatioiden alkuperästä. Korvaamalla inflaatio aika-avaruuden fluktuoivan rakenteen synnyllä voidaan saada ihan konsistenttia kosmologiaa.

[Jalo Arkkivalo]

Julkaisematon vastaus Räsäsen blogiin aiheeseen "Sattuman sormenjäljet":

Ei-lokaalit lomittuneet korrelaatiot ovat varteen otettava vaihtoehto inflaatiolle. Idea on noussut pinnalle, koska JWST:n havainnot tukevat nopeampaa rakenteiden kehitystä mitä inflaatiomalliin luontevasti voidaan sisällyttää.

On tosi, että tuollainen korrelaatio ei olisi kuvaamasi kaltainen klassinen tilastollisuus, jossa lähellä tiettyä tapahtumaa on kohonnut todennäköisyys vastaaviin tapahtumiin. Kyseessä voisi pikemminkin olla kvanttimekaanisen logiikan mukainen kaikkialle levittäytynyt korrelaatio. Ehkä niitä vähäisiä toisistaan poikkeavia heilahduksia voisi lomittumisselityksessä pitää kausaation aiheuttamina klassisina paikallisina eroavuuksina levittyneen korrelaation sallimissa rajoissa...

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-ki ... menjaljet/

Tuossa ko blogikirjoitus.

https://arxiv.org/html/2403.15742v1

Tässä eräs tutkielma kvanttifluktuaatioiden alkuperästä. Korvaamalla inflaatio aika-avaruuden fluktuoivan rakenteen synnyllä voidaan saada ihan konsistenttia kosmologiaa.

Avasin mutta toistaiseksi ehdin vain silmällä. Ensimmäinen mikä tuli mieleen;
Kirjallisuudessa fluktuaatio edellyttää klassisessa mielessä, että törmäyksiä ja törmääjiä on rajallinen määrä. Ainakin jos puhutaan esim. Brownin liikkeestä. Muutoin satunnaisuuden luonne ei toteudu.
Oletetaanko kvanttifluktuaation yhteydessä nämä tilamuutosten tapahtumien määrät myös rajallisiksi?
Vai tuottaako kvanttifluktuoiva malli itsessään jonkin satunnais-luonteen, jolloin tapahtumien määrä voisi olla teoriassa ääretön?

[Eusa]

Julkaisematon vastaus Räsäsen blogiin aiheeseen "Sattuman sormenjäljet":

Ei-lokaalit lomittuneet korrelaatiot ovat varteen otettava vaihtoehto inflaatiolle. Idea on noussut pinnalle, koska JWST:n havainnot tukevat nopeampaa rakenteiden kehitystä mitä inflaatiomalliin luontevasti voidaan sisällyttää.

On tosi, että tuollainen korrelaatio ei olisi kuvaamasi kaltainen klassinen tilastollisuus, jossa lähellä tiettyä tapahtumaa on kohonnut todennäköisyys vastaaviin tapahtumiin. Kyseessä voisi pikemminkin olla kvanttimekaanisen logiikan mukainen kaikkialle levittäytynyt korrelaatio. Ehkä niitä vähäisiä toisistaan poikkeavia heilahduksia voisi lomittumisselityksessä pitää kausaation aiheuttamina klassisina paikallisina eroavuuksina levittyneen korrelaation sallimissa rajoissa...

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-ki ... menjaljet/

Tuossa ko blogikirjoitus.

https://arxiv.org/html/2403.15742v1

Tässä eräs tutkielma kvanttifluktuaatioiden alkuperästä. Korvaamalla inflaatio aika-avaruuden fluktuoivan rakenteen synnyllä voidaan saada ihan konsistenttia kosmologiaa.

Avasin mutta toistaiseksi ehdin vain silmällä. Ensimmäinen mikä tuli mieleen;
Kirjallisuudessa fluktuaatio edellyttää klassisessa mielessä, että törmäyksiä ja törmääjiä on rajallinen määrä. Ainakin jos puhutaan esim. Brownin liikkeestä. Muutoin satunnaisuuden luonne ei toteudu.
Oletetaanko kvanttifluktuaation yhteydessä nämä tilamuutosten tapahtumien määrät myös rajallisiksi?
Vai tuottaako kvanttifluktuoiva malli itsessään jonkin satunnais-luonteen, jolloin tapahtumien määrä voisi olla teoriassa ääretön?

Riittäneekö, että aika-avaruudella on diskreetiksi redusoituva topologia?

[Jalo Arkkivalo]

Julkaisematon vastaus Räsäsen blogiin aiheeseen "Sattuman sormenjäljet":

Ei-lokaalit lomittuneet korrelaatiot ovat varteen otettava vaihtoehto inflaatiolle. Idea on noussut pinnalle, koska JWST:n havainnot tukevat nopeampaa rakenteiden kehitystä mitä inflaatiomalliin luontevasti voidaan sisällyttää.

On tosi, että tuollainen korrelaatio ei olisi kuvaamasi kaltainen klassinen tilastollisuus, jossa lähellä tiettyä tapahtumaa on kohonnut todennäköisyys vastaaviin tapahtumiin. Kyseessä voisi pikemminkin olla kvanttimekaanisen logiikan mukainen kaikkialle levittäytynyt korrelaatio. Ehkä niitä vähäisiä toisistaan poikkeavia heilahduksia voisi lomittumisselityksessä pitää kausaation aiheuttamina klassisina paikallisina eroavuuksina levittyneen korrelaation sallimissa rajoissa...

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-ki ... menjaljet/

Tuossa ko blogikirjoitus.

https://arxiv.org/html/2403.15742v1

Tässä eräs tutkielma kvanttifluktuaatioiden alkuperästä. Korvaamalla inflaatio aika-avaruuden fluktuoivan rakenteen synnyllä voidaan saada ihan konsistenttia kosmologiaa.

Avasin mutta toistaiseksi ehdin vain silmällä. Ensimmäinen mikä tuli mieleen;
Kirjallisuudessa fluktuaatio edellyttää klassisessa mielessä, että törmäyksiä ja törmääjiä on rajallinen määrä. Ainakin jos puhutaan esim. Brownin liikkeestä. Muutoin satunnaisuuden luonne ei toteudu.
Oletetaanko kvanttifluktuaation yhteydessä nämä tilamuutosten tapahtumien määrät myös rajallisiksi?
Vai tuottaako kvanttifluktuoiva malli itsessään jonkin satunnais-luonteen, jolloin tapahtumien määrä voisi olla teoriassa ääretön?

Riittäneekö, että aika-avaruudella on diskreetiksi redusoituva topologia?

Mielestäni äkkiseltään nimenomaan ei. Koska fluktuaatio matemaattisessa mielessä, olettaa tapahtumien ja tekijöiden määrälle diskreetin, mutta nimenomaan myös äärellisen luonteen.
Ajattelin siis, että onko tässä kenties lähdetty heti liikkeelle olettamalla tällainen rajallinen systeemi.
Mutta tämä lipsahtaa nyt taas filosofisten äärettömyyksien pohdiskeluksi. Enkä ole siis lukenut paperia jonka jaoit, joten olisi töykeää alkaa tältä pohjalta esittämään teorioita.
Tämäkin pohdinta ampaisi liikkeelle lähinnä siitä, että sattumalta on tuossa pöydän kulmalla Carlo Rovell:in opas kvantti-gravitaatioon, jossa siinäkin sivuttiin jälleen sattumalta tätä teemaa. Otin kimmokkeen.
Ehkä parempi että lukaisen ensin tuota jakamaasi linkkiä ennen kuin esitän enempää teorioita hatusta. Varsinkin kun osaamiseni tällä alalla on nyt aika paperin ohutta tällä hetkellä.

[Eusa]

[Eusa]

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-ki ... -merkitys/

Syksyllä kiireitä? Kommenttini hyväksyntä on roikkunut jo toista viikkoa ja muitakaan kommentteja ei näy...

"Oletan, että halusit verrata hissin lattiaa ja kattoa – ei kattoa ja kattoa.

Tiedämme aineen jakautuvan kvantittuneisiin 3-elementteihin, alkeishiukkasiin ja viritystiloihin. Millainen olisi aika-avaruuden kvantittunut 4-elementti? Voisiko sillä yleensä olla mitään fysikaalisesti merkityksellisiä mittoja? Voiko valoa hitaammista elementeistä olla ollenkaan aika-avaruuden rakennuspalikoiksi? Kuinka jakaisi invariantin 4-intervallin kahden tapahtuman välillä diskreetisti osiin? Klein-Gordon -aaltopakettihilalla on äärellinen virheensä johtuen juurikin fysikaalisuusjumista… Jos spekulatiivinen aika-avaruuskvantti joskus konsistentisti löydettäisiin, voisiko kuitenkin valonlaatuisilla vaikutuksilla olla parhaat edellytykset toimia elementteinä?"