Ego, Id ja Superego

[siili suhonen]

Totesit: "Mitä jos sanoisin, että tästä tarkastelijasta jota voidaan nimetä egoksi, ei ole koskaan tarkoitus päästä eroon. (...) Pystytkö kuvittelemaan tilanteen, että ymmärrät tietoisuuden luonteen tai vain koet sen että tietoisuus 'on' ".

Tästä herää kysymys: Mikä on se, joka kokee tuon olemisen? Eikö tuo passiivinen oleminen pitäisi korvata dynaamisen kokevan prosessin käynnissä olemisena? Tämä sama prosessi, joka tuottaa todellisuuden representaation myös kokee sen. Tästä tullaankin sitten siihen mielen (dialektiseen) tilakonehypoteesiin, johon ehkä päädymme joskus myöhemmin.

Siis tiivistetysti: voiko tuon staattisen (mielen) olemisen korvata dynaamisen mielen prosessin käynnissä olemisena? Tästä tietysti seuraa se ikävä asia, että mielen olemassaolo päättyy prosessin pysähtyessä.

Nimenomaan näin.
Hyvä että nostit tuon staattisen ja dynaamisen käsitteen esiin.
Koska meillä on tapana ajatella dynaamisista ilmiöistä, että ne jotenkin materialistisessa mielessä "eivät ole".

Tulee mieleen buddhalainen opetus siitä, mikä on joki.
Jokihan on uoma jossa virtaa vettä. Täysin materialistinen ilmiö siis. Mutta dynaaminen. Siinä mielessä että joessa ei koskaan virtaa sama vesi. Se on tavallaan joka hetki eri joki. Kun taas "kivi" on ilmiönä staatinen, se on ja pysyy. Ainakin ihmisen aikaikkunan näkökulmasta. Toki sekin tuhoutuu universumin prosessissa lopulta,.kuten jokikin. Kaikki oleva on tietenkin muutoksen tilassa. Mitään staattista ei ole.

Otin neuvosta vaarin ja kokeilin itsekin tuota peräänkuuluttamaasi mielern tarkkailua ja tuo kyl auttoi ehkä ymmärrystäni hieman ja avaan kokemustani tuon jokiesimerkin avulla.
Kun sain rauhoitettua mieleni tuohon peräänkuuluttamaasi olemisen tilaan oli kokemus hyvin samakaltainen kuin joen rantatörmällä istuttaessa. Katselin kun kehon kihelmöinnit ja kireydet, tunteenpoikaset, ympäristön äänet, ajatukset jne. virtasivat kokemukseeni ja sieltä ulos omaan rauhalliseen tahtiin.(vaikka kokemuksellisesti nuo tietoisuuden sisällöt enemmän kun virtasivat ilmestyivät ja katosivat eri puolella tietoisuuden avaruutta. Jokatapauksessa olo oli hyvin kevyt ja auvoisa kunnes..
Ikäväkseni havaitsin että joku kokemukseen ilmesrtyvä ajatuksen pätkä tai tunne tempaisi minut huomaamattani mukaansa virran vietäväksi. Tuota virran vietävänä rimpuiluani saattoi kestää useitakin minuutteja kunnes yhtäkkiä havahduin ja kiskaiswin itseni pois virrasta takaisin rantatörmälle istumaan. Oudointa oli etten koskaan pystynyt havaitsemaan tuota hetkeä kuin mieleni tempaistiin virran mukaan. Tuossa mieleni ikäänkuin minun tahdostani riippumatta vaihteli kahden perspektiivin välillä. Virran mukaan tempaantunut egomielen perspektiivi ja rantatörmäällä istuvan katselijan perspektiivi. Tuo tosiaan tuntui kuin olisin nukahtanut ja sitten herännyt paianjaisunesta.
Aina kun kauhukseni havaitsin taas tippuneeni virran vietäväksi yritin epätoivoisesti kiinnittää kaiken huomioni hengityksen mukana ylähuulessani värisevään viiksikarvaan estääkseni mieltäni taas putoamasta tuonne ajatusten paskavirran vietäväksi. Mutta monesti ei auttanut tuokaan vaan taas keskittyminen herpaantui ja saatoin huomata uinuneeni tuossa mielen painajaisvirrassa pitkiä aikoja.
Yksi konsti huomasin oli tuijottaa silmät selällään tuolla pihalla, ei objekteja kuten puita ja tahi pilviä vaan avaruutta objektien välillä. Tuo tuntui auttavan itseäni rauhoittamaan mieleni mihinkään tarrautumattoman tarkkailijan tilaan.
Ehkäpä tietoisuus materian sijasta tulisi ymmärttä enemmänkin avaruutena jossa kaikki tapahtuu. Äänet, hajut, ajatukset ilmestyvät tyhjästä kuin virtuaalihiukkaset vain kadotakseen taas tyhjyyteen mistä tulivatkin.
Eli kaksi edestakaisin vaihuvaa perspektiiviä, tarrautuneen egon ja rantatörmällä istuvan itsen perspektiivin tunnistin kokemuksestani. Vastaako tuo omaa mielentarkkailuusi perustuvaa kokemustasi suurinpiirtein?
Ja onko meille tarjolla vielä muita perspektiivejä? Kokemukseni ei kai kuitenkaan missään nimessävastannut peräänkuuluttamaasi tyhjyyttä vaan kokemuksestani lölytyi rannan törmällä istuva subjekti ja kokemusten virta jota tarkkailtiin. Kokemukseni siis oli tuota subjekti-objekti muotoa edelleen. Onko mahdollista että tuo kokemus rajasta minun ja maailman välillä, subjektista ja objektista tippuu pois ja olisiko tuo ei-dualistinen kokemus se tyhjyyden perspektiivi sitten? Onko sinulla tuosta kokemusta tai oletko löytänyt sen suuntaisia vihjeitä tutkimuksissasi?

Vastaan tähän sivuhuomautuksena, ja henkilö jolle viestin osoitit, niin vastaa sulle varmaankin myös kunhan kerkeää.

Toki tuossa sun tekniikassa taisi olla kyse jostakin mindfulness tyyppisestä jutusta, mutta itse siis olen kokeillut juurikin sitä että keskittämällä mieli johonkin asiaan, kuten hengitys, sana, objekti ja niin edelleen, niin se mielen prosessi hiljenee.

Eli tietyssä mielessä sä istut siellä rannalla, mutta se kokemusten virta, tai se ajatusten virta tyhjenee, ja on olemassa vain se joki joka ei virtaa mihinkään. Tätä tarkoittaa Patanjalin "citta vritti nirodha".


Eli annan tässä sulle vaihtoehtoisen homman jota kokeilla:

Menet sängylle makuulle silmät kiinni, ja tarkastelet niitä kehon tuntemuksia ja mielen liikkeitä hetken aikaa ihan vaan rauhassa ja rentoudut. Sitten joka sisään hengityksellä lausut mielessäsi jonkin yksitavuisen sanan, kuten "om" (ooooommm) taikka jotakin, ja keskityt siihen hengitykseen. Idea siis siinä, että kun hengität sisään, niin ajattelet mielessäsi tuota sanaa, ja ulos hengittäessäsi mielesi on tyhjä. Kun tämä alkaa sujumaan, niin jätät sen sanan pois ja keskityt vain hengittämään sisään ja ulos niin että samalla hiljennät mielesi ajatuksista. Kun ajatuksia pulppuaa mieleen, niin tyhjennät taas mielesi, ja jatkat hengitystä. Ja lopulta voit keskittää tietoisuutesi yhteen pisteeseen pääsi sisään. Olet se kokija kaiken keskellä, pääsi sisässä, ja mielessäsi ei liiku mikään.

Tätä tarkoittaa mun käsittääkseni "citta vritti nirodha" ja se on Patanjalin joogan päämäärä, ja myös yhden Tiibetin buddhalaisen meditaatio tyylin päämäärä.

Tietyssä mielessä kun pääset tuon harjoituksen loppuun, niin se sun subjekti-objekti kokemus, josta yllä mainitsit, niin sulautuu yhteen. Olet siis subjekti joka keskittää mielensä itseensä, oman pään sisällä olevaan kuvitteellisen keskipisteeseen, jolloinka subjekti on oma objektinsa.

Silloin sinä olet se joki, mutta se joki ei liiku mihinkään. Siinä ei virtaa mikään. Mutta tänä jokena joka olet niin myös itse tarkkailet tätä liikkumatonta jokea. Tässä tulee siis esiin tuo idea, että ego on sekä tuo kokija että tuo kokemus yhtä aikaa.

Kiitos vinkistä. Kokeilin tuota keskittymistä. Perkule että on haastavaa. Mieleni harhautuu jatkuvasti ajatusten virran vietäväksi ja monesti huomaan että vaikka kuvittelin keskittyväni olinkin ajatusten virran vietävänä. Aion ehdottomasti jatkossakin harjoittaa tätä kuvaamaasi tekniikkaa.

Ja lopulta voit keskittää tietoisuutesi yhteen pisteeseen pääsi sisään. Olet se kokija kaiken keskellä, pääsi sisässä, ja mielessäsi ei liiku mikään.

Tästä tein mielenkiintoisia huomioita. EN millään muotoa kokenut olevani päänis sisällä vaan propioseptiiviset kihelmöinnin paineen lämmön ja muut tuntemukset jotka kertoivat minulle missä pääni on näyttivät sijaitsevan tietoisessa kokemuksesani ei niinpäin että tietoinen kokemus olisi sijainnut päässäni.

Tietyssä mielessä kun pääset tuon harjoituksen loppuun, niin se sun subjekti-objekti kokemus, josta yllä mainitsit, niin sulautuu yhteen. Olet siis subjekti joka keskittää mielensä itseensä, oman pään sisällä olevaan kuvitteellisen keskipisteeseen, jolloinka subjekti on oma objektinsa.

Mä en perkule löytänyt päästäni mitään keskipistettä enkä onnistunut sellaista kuvittelemaankaan. Löysin Noita kehollisia/päällisiä kokemuksia ja ajatuksia jotka ilmenivät siellä täällä. Välillä tuntui että ajatukset ilmenivät leuakni kohdalla, välillä ylempänä päätäni ja välillä ihmetyksekseni jopa rinnasta. Mut joo tosiaan en mitään keskipistettä ja subjektia onnistunut löytämään.
Tos kun istuin parvekkeella pilviä katselemassa kävi mielenkiintoinen juttu pääni kanssa kun huomioni siirtyi äkillisesti pilvistä sisäänpäin. Huomasin yhtäkkiä ettei minulla ollut päätä laisinkaan. Siieltä missä kuvittelin pääni sijaitsevan löysin vain maailmaa ja avaruutta. Mut täytyy jatkaa tutkimuksia. Tuo sulautuminen kyl kuullostaa hauskalta. Ehkä joku päivä vielä.

[Purdue]

Totesit: "Mitä jos sanoisin, että tästä tarkastelijasta jota voidaan nimetä egoksi, ei ole koskaan tarkoitus päästä eroon. (...) Pystytkö kuvittelemaan tilanteen, että ymmärrät tietoisuuden luonteen tai vain koet sen että tietoisuus 'on' ".

Tästä herää kysymys: Mikä on se, joka kokee tuon olemisen? Eikö tuo passiivinen oleminen pitäisi korvata dynaamisen kokevan prosessin käynnissä olemisena? Tämä sama prosessi, joka tuottaa todellisuuden representaation myös kokee sen. Tästä tullaankin sitten siihen mielen (dialektiseen) tilakonehypoteesiin, johon ehkä päädymme joskus myöhemmin.

Siis tiivistetysti: voiko tuon staattisen (mielen) olemisen korvata dynaamisen mielen prosessin käynnissä olemisena? Tästä tietysti seuraa se ikävä asia, että mielen olemassaolo päättyy prosessin pysähtyessä.

Nimenomaan näin.
Hyvä että nostit tuon staattisen ja dynaamisen käsitteen esiin.
Koska meillä on tapana ajatella dynaamisista ilmiöistä, että ne jotenkin materialistisessa mielessä "eivät ole".

Tulee mieleen buddhalainen opetus siitä, mikä on joki.
Jokihan on uoma jossa virtaa vettä. Täysin materialistinen ilmiö siis. Mutta dynaaminen. Siinä mielessä että joessa ei koskaan virtaa sama vesi. Se on tavallaan joka hetki eri joki. Kun taas "kivi" on ilmiönä staatinen, se on ja pysyy. Ainakin ihmisen aikaikkunan näkökulmasta. Toki sekin tuhoutuu universumin prosessissa lopulta,.kuten jokikin. Kaikki oleva on tietenkin muutoksen tilassa. Mitään staattista ei ole.

Otin neuvosta vaarin ja kokeilin itsekin tuota peräänkuuluttamaasi mielern tarkkailua ja tuo kyl auttoi ehkä ymmärrystäni hieman ja avaan kokemustani tuon jokiesimerkin avulla.
Kun sain rauhoitettua mieleni tuohon peräänkuuluttamaasi olemisen tilaan oli kokemus hyvin samakaltainen kuin joen rantatörmällä istuttaessa. Katselin kun kehon kihelmöinnit ja kireydet, tunteenpoikaset, ympäristön äänet, ajatukset jne. virtasivat kokemukseeni ja sieltä ulos omaan rauhalliseen tahtiin.(vaikka kokemuksellisesti nuo tietoisuuden sisällöt enemmän kun virtasivat ilmestyivät ja katosivat eri puolella tietoisuuden avaruutta. Jokatapauksessa olo oli hyvin kevyt ja auvoisa kunnes..
Ikäväkseni havaitsin että joku kokemukseen ilmesrtyvä ajatuksen pätkä tai tunne tempaisi minut huomaamattani mukaansa virran vietäväksi. Tuota virran vietävänä rimpuiluani saattoi kestää useitakin minuutteja kunnes yhtäkkiä havahduin ja kiskaiswin itseni pois virrasta takaisin rantatörmälle istumaan. Oudointa oli etten koskaan pystynyt havaitsemaan tuota hetkeä kuin mieleni tempaistiin virran mukaan. Tuossa mieleni ikäänkuin minun tahdostani riippumatta vaihteli kahden perspektiivin välillä. Virran mukaan tempaantunut egomielen perspektiivi ja rantatörmäällä istuvan katselijan perspektiivi. Tuo tosiaan tuntui kuin olisin nukahtanut ja sitten herännyt paianjaisunesta.
Aina kun kauhukseni havaitsin taas tippuneeni virran vietäväksi yritin epätoivoisesti kiinnittää kaiken huomioni hengityksen mukana ylähuulessani värisevään viiksikarvaan estääkseni mieltäni taas putoamasta tuonne ajatusten paskavirran vietäväksi. Mutta monesti ei auttanut tuokaan vaan taas keskittyminen herpaantui ja saatoin huomata uinuneeni tuossa mielen painajaisvirrassa pitkiä aikoja.
Yksi konsti huomasin oli tuijottaa silmät selällään tuolla pihalla, ei objekteja kuten puita ja tahi pilviä vaan avaruutta objektien välillä. Tuo tuntui auttavan itseäni rauhoittamaan mieleni mihinkään tarrautumattoman tarkkailijan tilaan.
Ehkäpä tietoisuus materian sijasta tulisi ymmärttä enemmänkin avaruutena jossa kaikki tapahtuu. Äänet, hajut, ajatukset ilmestyvät tyhjästä kuin virtuaalihiukkaset vain kadotakseen taas tyhjyyteen mistä tulivatkin.
Eli kaksi edestakaisin vaihuvaa perspektiiviä, tarrautuneen egon ja rantatörmällä istuvan itsen perspektiivin tunnistin kokemuksestani. Vastaako tuo omaa mielentarkkailuusi perustuvaa kokemustasi suurinpiirtein?
Ja onko meille tarjolla vielä muita perspektiivejä? Kokemukseni ei kai kuitenkaan missään nimessävastannut peräänkuuluttamaasi tyhjyyttä vaan kokemuksestani lölytyi rannan törmällä istuva subjekti ja kokemusten virta jota tarkkailtiin. Kokemukseni siis oli tuota subjekti-objekti muotoa edelleen. Onko mahdollista että tuo kokemus rajasta minun ja maailman välillä, subjektista ja objektista tippuu pois ja olisiko tuo ei-dualistinen kokemus se tyhjyyden perspektiivi sitten? Onko sinulla tuosta kokemusta tai oletko löytänyt sen suuntaisia vihjeitä tutkimuksissasi?

Vastaan tähän sivuhuomautuksena, ja henkilö jolle viestin osoitit, niin vastaa sulle varmaankin myös kunhan kerkeää.

Toki tuossa sun tekniikassa taisi olla kyse jostakin mindfulness tyyppisestä jutusta, mutta itse siis olen kokeillut juurikin sitä että keskittämällä mieli johonkin asiaan, kuten hengitys, sana, objekti ja niin edelleen, niin se mielen prosessi hiljenee.

Eli tietyssä mielessä sä istut siellä rannalla, mutta se kokemusten virta, tai se ajatusten virta tyhjenee, ja on olemassa vain se joki joka ei virtaa mihinkään. Tätä tarkoittaa Patanjalin "citta vritti nirodha".


Eli annan tässä sulle vaihtoehtoisen homman jota kokeilla:

Menet sängylle makuulle silmät kiinni, ja tarkastelet niitä kehon tuntemuksia ja mielen liikkeitä hetken aikaa ihan vaan rauhassa ja rentoudut. Sitten joka sisään hengityksellä lausut mielessäsi jonkin yksitavuisen sanan, kuten "om" (ooooommm) taikka jotakin, ja keskityt siihen hengitykseen. Idea siis siinä, että kun hengität sisään, niin ajattelet mielessäsi tuota sanaa, ja ulos hengittäessäsi mielesi on tyhjä. Kun tämä alkaa sujumaan, niin jätät sen sanan pois ja keskityt vain hengittämään sisään ja ulos niin että samalla hiljennät mielesi ajatuksista. Kun ajatuksia pulppuaa mieleen, niin tyhjennät taas mielesi, ja jatkat hengitystä. Ja lopulta voit keskittää tietoisuutesi yhteen pisteeseen pääsi sisään. Olet se kokija kaiken keskellä, pääsi sisässä, ja mielessäsi ei liiku mikään.

Tätä tarkoittaa mun käsittääkseni "citta vritti nirodha" ja se on Patanjalin joogan päämäärä, ja myös yhden Tiibetin buddhalaisen meditaatio tyylin päämäärä.

Tietyssä mielessä kun pääset tuon harjoituksen loppuun, niin se sun subjekti-objekti kokemus, josta yllä mainitsit, niin sulautuu yhteen. Olet siis subjekti joka keskittää mielensä itseensä, oman pään sisällä olevaan kuvitteellisen keskipisteeseen, jolloinka subjekti on oma objektinsa.

Silloin sinä olet se joki, mutta se joki ei liiku mihinkään. Siinä ei virtaa mikään. Mutta tänä jokena joka olet niin myös itse tarkkailet tätä liikkumatonta jokea. Tässä tulee siis esiin tuo idea, että ego on sekä tuo kokija että tuo kokemus yhtä aikaa.

Kiitos vinkistä. Kokeilin tuota keskittymistä. Perkule että on haastavaa. Mieleni harhautuu jatkuvasti ajatusten virran vietäväksi ja monesti huomaan että vaikka kuvittelin keskittyväni olinkin ajatusten virran vietävänä. Aion ehdottomasti jatkossakin harjoittaa tätä kuvaamaasi tekniikkaa.

Ja lopulta voit keskittää tietoisuutesi yhteen pisteeseen pääsi sisään. Olet se kokija kaiken keskellä, pääsi sisässä, ja mielessäsi ei liiku mikään.

Tästä tein mielenkiintoisia huomioita. EN millään muotoa kokenut olevani päänis sisällä vaan propioseptiiviset kihelmöinnin paineen lämmön ja muut tuntemukset jotka kertoivat minulle missä pääni on näyttivät sijaitsevan tietoisessa kokemuksesani ei niinpäin että tietoinen kokemus olisi sijainnut päässäni.

Tietyssä mielessä kun pääset tuon harjoituksen loppuun, niin se sun subjekti-objekti kokemus, josta yllä mainitsit, niin sulautuu yhteen. Olet siis subjekti joka keskittää mielensä itseensä, oman pään sisällä olevaan kuvitteellisen keskipisteeseen, jolloinka subjekti on oma objektinsa.

Mä en perkule löytänyt päästäni mitään keskipistettä enkä onnistunut sellaista kuvittelemaankaan. Löysin Noita kehollisia/päällisiä kokemuksia ja ajatuksia jotka ilmenivät siellä täällä. Välillä tuntui että ajatukset ilmenivät leuakni kohdalla, välillä ylempänä päätäni ja välillä ihmetyksekseni jopa rinnasta. Mut joo tosiaan en mitään keskipistettä ja subjektia onnistunut löytämään.
Tos kun istuin parvekkeella pilviä katselemassa kävi mielenkiintoinen juttu pääni kanssa kun huomioni siirtyi äkillisesti pilvistä sisäänpäin. Huomasin yhtäkkiä ettei minulla ollut päätä laisinkaan. Siieltä missä kuvittelin pääni sijaitsevan löysin vain maailmaa ja avaruutta. Mut täytyy jatkaa tutkimuksia. Tuo sulautuminen kyl kuullostaa hauskalta. Ehkä joku päivä vielä.

Eipä kestä! Tuo on muuten yllättävän vaikeaa noin niin kuin äkkiseltään.

Mä itse tykkään nimenomaan olla selin makuullaan, mutta voi tuota harrastaa lootus asennossakin taikka tuolilla/nojatuolilla istuen. Ja nimenomaan silmät kiinni, ettei visuaalinen kenttä aiheuta lisää häiriöitä keskittymiseen.

Mulla käy kanssa usein siten, että mieli lähtee virran mukaan automaattisesti, ja sitten sitä havahtuu taas että ei perskule täytyypä taas keskittyä siihen fokusointiin ja hiljentää mieli. Joskus toki pystyn olemaan pitkiäkin aikoja ajattelematta mitään, ja toisinaan taas en.

Ja noista sun muista kokemuksista joista kirjoitit, niin itse olen aina kokenut nimenomaan oman itseni tietoisuuden pääni sisässä, joten tuo tietoisuuden keskittäminen sinne onnistuu luontevasti.

Ja lopuksi, joskus varsinkin aamupäivisin mulle saattaa käydä tossa hommassa niin, että jos on yöunet jääneet lyhyiksi, niin saatan jopa nukahtaa kesken tuon meditaation.

[John Carter]

Tuo Purduen yliopisto saattaisi ollakin ihan mielenkiintoinen paikka tutkiskella aihetta tarkemmin.
NATO Deputy Secretary General in the United States: innovators are key to meet emerging security threats
Deputy Secretary General Mircea Geoană visited West Lafayette, Indiana on Thursday (25 April 2024), where he toured Purdue University and visited the Krach Institute for Tech Diplomacy (KITD).
https://www.nato.int/cps/en/natohq/news ... dLocale=en