Tietysti arviointien tulokset voivat riippua siitä, tekeekö aidot tiedotuelijat ne vai Trumpin kampanjatiimi.Stadin öljylanne kirjoitti: ↑07 Syys 2024, 01:17Tiedustelutiedot Trumpin yhteyksistä Venäjään antavat ymmärtää miehen narsismista ja liian alhaisesta älykkyydestä. Eli että häntä olisi turhamaisuutensa ja tyhmyytensä vuoksi helppo ohjailla. Pitäisi arvioida mitkä hänen jutuistaan pitävät ulkovaltasuhteiden osaltakaan paikkansa ja mitkä eivät pidä. Tiedustelutietojen mukaan hän on jakanut arkaluonteista tietoa Putinille.Wade kirjoitti: ↑06 Syys 2024, 23:06Putin toimi vakoojana Itä-Saksassa silloin, kun Reagan kävi kylmää sotaa pahan valtakuntaa vastaan. Kyllähän republikaanipuolueessa on ollut myöskin tiukka kanta nykyisen pahan akselin maihin. Trumpin aikana mm. Iranin vastaisia pakotteita haluttiin tiukentaa ja kaasuputkimiesten hanke painostettiin laittamaan jäihin (Biden tosin ensitöikseen avasi hankkeen uudelleen). Ehkä Trump on myöskin Putinin mielestä arvaamaton. Harris varmaan jatkaisi Ukrainan tukemista Bidenin hallinnon malliin. Republikaanipresidentin valtaan tulo voisi tuoda mukanaan odottamattomia suunnanmuutoksia USA:n Ukrainan politiikassa.Pattinero kirjoitti: ↑06 Syys 2024, 21:10 Putin kannattaa tosiaan Harrisia. Siis ainakin julkisissa puheissaan. Eipä tunnu muistelevan Trumpia mitenkään erityisen hyvällä. Outoa on vain se, ettei Harris ole todellakaan mikään Putin, tai edes Venäjä-fani.Trump:
– En tiedä, pitäisikö minun olla loukkaantunut vai tekikö hän minulle palveluksen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/977 ... 3cd16b5526
Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
-
Stadin öljylanne
- Reactions:
- Viestit: 2582
- Liittynyt: 05 Joulu 2022, 23:47
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
-
Stadin öljylanne
- Reactions:
- Viestit: 2582
- Liittynyt: 05 Joulu 2022, 23:47
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
tiedotuelijat = tiedustelijat
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Aika varmasti olet toiminut täysin oikein. Jos kirjoitat ja puhut ja se ei vastaa sitä mitä ajattelet? Niin mitäs sitten olet? Oliko se niin että ihmiset eivät riitele? Asiat ja mielipiteet ovat ne jotka riitelevät ja joiden verukeella sitten aletaan tositoimiin eli lahtaamaan toisinajattelijoita.Brainwashed kirjoitti: ↑04 Syys 2024, 00:21 Jaa, olen kait ymmärtänyt asian jotenkin väärin, kun olen koko ikäni sanonut ja kirjoittanut niinkuin todella ajattelen...
![]()
Olemme yksilöitä ja jokaisella on omat mielipiteensä. Niin sinulla kuin minulla. Toisinsanoen ei ole mitään oikeaa mielipidettä. Mutta ilman perusteluja mielipide on vain mielipide.
En pidä politiikasta koska se väistämättä perustuu yksinomaan mielipiteisiin. Sen näkee kotimaan politiikassa ja myös ulkomailla. Voi jopa olla että Trump uskoo todellakin siihen mitä kirjoittaa ja ajattelee. Tai Purra tai Orpo.
Hankalampi Putinin kannalta on Kamala Harris. Hän tukee Ukrainaa toisin kuin Trump. Tottakai sodan voi lopettaa vaikka heti mutta se tehtäisiin täysin Venäjän ehdoilla. Eli alueluovutukset kuten Suomelle jatkosodan päätyttyä. Trump on kuitenkin uhannut keskittyä vain ja ainoastaan Yhdysvaltojen ongelmiin jopa silläkin uhkauksella terästettynä että Yhdysvallat eroaa NATOsta jolloin NATOsta tulee vain paperitiikeri. Euroopan puolustus lukuunottamatta harvoja maita alueen puolustaminen on hyvissä kantimissa. Suomi on yksi joka täyttää NATOn, Trumpin ja Eurooppalaiset vaatimukset. Saattaa jopa olla että pärjäisimme Venäjää vastaan hetken yksin, omillamme. Tosin miehiä ja naisia uhraus vaatisi ehkä kymmeniä tuhansia.
Tässä vaiheessa minun näkemykseni mukaan voittaja Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa voi olla kumpi tahansa, Trump tai Harris. Miten Venäjä tulee tällä kertaa vaikuttamaan vaalien tulokseen jää nähtäväksi. Make America Great Again on hieno ja ylevä lause. Mutta jos Yhdysvallat eristäytyy muusta maailmasta ja käpertyy itseensä maailmassa on valtioita jotka ilomielen ottavat vapautuvan tilan käyttöönsä (Kiina, Pohjois-Korea, Venäjä, Intia).
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Ja pääpaino Yhdysvalloilla on Tyynenmeren Aasian alue, ei enää Eurooppa. Paska juttu mutta Neuvostoliitto/Venäjä kusetti taitavasti Euroopan maita että nyt koittaa rauhan aika. Ja mitä tekivät Euroopan maat? Ajoivat puolustuksensa täysin alas.
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Noinhan siinä kävi. Vladimir-ystävä puolestaan piti rauhan ohjuksensa - varmaankin erään luotetun suomalaisen neuvonantajansa kehotuksesta.
- Tuomari Hurmio
- Reactions:
- Viestit: 1244
- Liittynyt: 13 Elo 2024, 10:04
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Eipä kyllä yllätä yhtään, että Tarza oli juuri SETA:n johtaja ja antoi presidenttinä Suomen korkeimpia arvomerkkejä ja mitaleja juuri noille tyranneille, sekä diktaattoreille.
Trump on täysin oikeassa siinä, että Euroopan pitää itse satsata enemmän puolustukseensa, jotta se kykenisi vastaamaan Kiinan, Venäjän, Iranin, ym. Pahan Akselin valtioiden uhkaan. Kannattaa myös katsoa Trumpin kohdalla tekoja, eikä puheita, sillä mies tekee yleensä ihan muuta mitä kertoo tekevänsä ja onkin tehnyt esimerkiksi meidän hyväksemme, sekä Euroopan hyväksi huomattavasti enemmän kuin Biden. Trump on myös ensimmäinen presidentti USA:ssa yli 70 vuoteen, joka ei ole aloittanut ainoatakaan sotaa.
-
Naturalisti
- Reactions:
- Viestit: 6817
- Liittynyt: 19 Helmi 2023, 10:36
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Joo, Trump tekee asioita, jotka ovat kansalle hyväksi, vaikkei he sitä ymmärtäisikään! Jälkikäteen voidaan sitten selittää, tätähän Trump tarkoitti, tai väittää, että se selviää sitten vasta myöhemmin. Osoittaa melko ktitiikitöntä uskoa.Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑07 Syys 2024, 07:08Eipä kyllä yllätä yhtään, että Tarza oli juuri SETA:n johtaja ja antoi presidenttinä Suomen korkeimpia arvomerkkejä ja mitaleja juuri noille tyranneille, sekä diktaattoreille.
Trump on täysin oikeassa siinä, että Euroopan pitää itse satsata enemmän puolustukseensa, jotta se kykenisi vastaamaan Kiinan, Venäjän, Iranin, ym. Pahan Akselin valtioiden uhkaan. Kannattaa myös katsoa Trumpin kohdalla tekoja, eikä puheita, sillä mies tekee yleensä ihan muuta mitä kertoo tekevänsä ja onkin tehnyt esimerkiksi meidän hyväksemme, sekä Euroopan hyväksi huomattavasti enemmän kuin Biden. Trump on myös ensimmäinen presidentti USA:ssa yli 70 vuoteen, joka ei ole aloittanut ainoatakaan sotaa.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
- Tuomari Hurmio
- Reactions:
- Viestit: 1244
- Liittynyt: 13 Elo 2024, 10:04
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Trump lupasi ensitöikseen poistaa woken yliopistoista ja taitaa tehdä saman myös valtion virastoihin Muskin avustuksella, jotta USA ja länsimaat eivät tuhoutuisi. Järkevä teko Trumpilta ilman muuta ja täysin tietoinen sellainen.Naturalisti kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:03Joo, Trump tekee asioita, jotka ovat kansalle hyväksi, vaikkei he sitä ymmärtäisikään! Jälkikäteen voidaan sitten selittää, tätähän Trump tarkoitti, tai väittää, että se selviää sitten vasta myöhemmin. Osoittaa melko ktitiikitöntä uskoa.Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑07 Syys 2024, 07:08Eipä kyllä yllätä yhtään, että Tarza oli juuri SETA:n johtaja ja antoi presidenttinä Suomen korkeimpia arvomerkkejä ja mitaleja juuri noille tyranneille, sekä diktaattoreille.
Trump on täysin oikeassa siinä, että Euroopan pitää itse satsata enemmän puolustukseensa, jotta se kykenisi vastaamaan Kiinan, Venäjän, Iranin, ym. Pahan Akselin valtioiden uhkaan. Kannattaa myös katsoa Trumpin kohdalla tekoja, eikä puheita, sillä mies tekee yleensä ihan muuta mitä kertoo tekevänsä ja onkin tehnyt esimerkiksi meidän hyväksemme, sekä Euroopan hyväksi huomattavasti enemmän kuin Biden. Trump on myös ensimmäinen presidentti USA:ssa yli 70 vuoteen, joka ei ole aloittanut ainoatakaan sotaa.![]()
-
Naturalisti
- Reactions:
- Viestit: 6817
- Liittynyt: 19 Helmi 2023, 10:36
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Näin lupasi tehdä ja tekee myös paljon muutakin, mitä hänen tehtäväkseen on valmiiksi kirjoitettu. Lue lisää esimerkiksi täältä: Project 2025Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:22Trump lupasi ensitöikseen poistaa woken yliopistoista ja taitaa tehdä saman myös valtion virastoihin Muskin avustuksella, jotta USA ja länsimaat eivät tuhoutuisi. Järkevä teko Trumpilta ilman muuta ja täysin tietoinen sellainen.Naturalisti kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:03Joo, Trump tekee asioita, jotka ovat kansalle hyväksi, vaikkei he sitä ymmärtäisikään! Jälkikäteen voidaan sitten selittää, tätähän Trump tarkoitti, tai väittää, että se selviää sitten vasta myöhemmin. Osoittaa melko ktitiikitöntä uskoa.Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑07 Syys 2024, 07:08Eipä kyllä yllätä yhtään, että Tarza oli juuri SETA:n johtaja ja antoi presidenttinä Suomen korkeimpia arvomerkkejä ja mitaleja juuri noille tyranneille, sekä diktaattoreille.
Trump on täysin oikeassa siinä, että Euroopan pitää itse satsata enemmän puolustukseensa, jotta se kykenisi vastaamaan Kiinan, Venäjän, Iranin, ym. Pahan Akselin valtioiden uhkaan. Kannattaa myös katsoa Trumpin kohdalla tekoja, eikä puheita, sillä mies tekee yleensä ihan muuta mitä kertoo tekevänsä ja onkin tehnyt esimerkiksi meidän hyväksemme, sekä Euroopan hyväksi huomattavasti enemmän kuin Biden. Trump on myös ensimmäinen presidentti USA:ssa yli 70 vuoteen, joka ei ole aloittanut ainoatakaan sotaa.![]()
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Project_2025
Todellisuudessa Trumpista tulisi, jos voittaisi, vain imartelun avulla ohjailtu nukkehallitsija eli marionetti, jonka naruja Musk taustajoukkoineen nyppisi.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Tuo olisi sikäli mielenkiintoinen tilanne, että Musk tempoisi siihen suuntaan, että teknologinen kehitys vapautetaan täysin miljardöörien temmellyskentäksi ja kaikki ympäristö-, terveys- tai eettiset näkökohdat unohdetaan ja konservatiivihihhulit, joiden suosiolla Trump tulee valituksi jos tulee, tempoisi kehitystä amish-maailman suuntaan, koska tieto ja teknologia on uskonnollisen tyrannian pahin este. Toivon kuitenkin, etten tule koskaan näkemään mitä siinä tapahtuisi.Naturalisti kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:49 Todellisuudessa Trumpista tulisi, jos voittaisi, vain imartelun avulla ohjailtu nukkehallitsija eli marionetti, jonka naruja Musk taustajoukkoineen nyppisi.
-
Naturalisti
- Reactions:
- Viestit: 6817
- Liittynyt: 19 Helmi 2023, 10:36
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Joo, olisi tosi kamalaa, jos Kamala ei voittaisi!Neutroni kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 16:09Tuo olisi sikäli mielenkiintoinen tilanne, että Musk tempoisi siihen suuntaan, että teknologinen kehitys vapautetaan täysin miljardöörien temmellyskentäksi ja kaikki ympäristö-, terveys- tai eettiset näkökohdat unohdetaan ja konservatiivihihhulit, joiden suosiolla Trump tulee valituksi jos tulee, tempoisi kehitystä amish-maailman suuntaan, koska tieto ja teknologia on uskonnollisen tyrannian pahin este. Toivon kuitenkin, etten tule koskaan näkemään mitä siinä tapahtuisi.Naturalisti kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:49 Todellisuudessa Trumpista tulisi, jos voittaisi, vain imartelun avulla ohjailtu nukkehallitsija eli marionetti, jonka naruja Musk taustajoukkoineen nyppisi.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
-
AimoJortikka
- Reactions:
- Viestit: 4861
- Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Niin.Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:22Trump lupasi ensitöikseen poistaa woken yliopistoista ja taitaa tehdä saman myös valtion virastoihin Muskin avustuksella, jotta USA ja länsimaat eivät tuhoutuisi. Järkevä teko Trumpilta ilman muuta ja täysin tietoinen sellainen.
Mutta kuis se nyt näin?
https://www.hs.fi/maailma/art-2000010680706.html
"Venäjä rahoitti amerikkalaismediaa, väittää oikeusministeriö – oikeistovaikuttajat sanovat tulleensa huijatuiksi
Yhdysvaltain presidentinvaalit|Kremlin väitetään masinoineen mediakampanjan, jonka avulla se pyrki saamaan enemmän näkyvyyttä Donald Trumpille presidentinvaaleissa."
"Kreml suunnitteli mediakampanjan, jonka avulla se pyrki vaikuttamaan tuleviin presidentinvaaleihin, Yhdysvaltain oikeusministeriö sanoo. Ministeriön mukaan yhdysvaltalaisyritys sai rahaa Venäjältä. Asiasta uutisoi muun muassa yhdysvaltalaismedia CNN.
CNN on selvittänyt, että rahat saanut yhdysvaltalaisyritys on nimeltään Tenet Media. Yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan kyseinen media on yhdistetty sosiaalisessa mediassa suosittuihin oikeistokommentaattoreihin.
Vaikutuskampanjassa ovat mukana muun muassa oikeistolaiset sosiaalisen median vaikuttajat Benny Johnson, Tim Pool ja Dave Rubin. Pelkästään videopalvelu Youtubessa heillä on yhteensä noin kuusi miljoonaa seuraajaa. Omien sanojensa mukaan amerikkalaisvaikuttajat kokevat tulleensa huijatuksi mukaan Tenet Median toimintaan.
Joillekin sisällöntuottajista sanottiin CNN:n mukaan, että heidän Tenetille tekemänsä sisällön rahoitti Eduard Grigoriann -niminen mies. Syytteen mukaan Grigoriann oli kuitenkin keksitty henkilö, CNN kertoo.
Syyttäjien mukaan operaatiossa oli tarkoituksena suosia muun muassa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpia. Näin Venäjäkin saisi positiivista huomiota, syyttäjät kertovat, sillä Trump on suhtautunut myötämielisemmin Venäjään."
"Yhdelle vaikuttajista luvattiin 400 000 dollarin kuukausipalkka ja sadantuhannen dollarin bonus, CNN kertoo. Kuukausipalkkaa vastaan vaikuttaja lupasi tehdä neljä videota viikossa.
Kahta Venäjän valtio-omisteisen Ria-median työntekijää vastaan on nostettu syyte. Heitä syytetään miljoonien dollarien ohjaamisesta yhdysvaltalaisyrityksen käyttöön.
Tenet Mediaan liitetään Lauren Chen ja Liam Donovan -nimiset henkilöt. Chen on kirjoittanut useita juttuja venäläismedia Riaan vuonna 2021 ja 2022. Youtuben tiedottajan mukaan Tenet Median kanava on poistettu videopalvelusta. Myös neljä muuta Chenin kanavaa on hänen mukaansa poistettu."
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Täysin osaamaton ja absurdi kommentti.Naturalisti kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:49 Todellisuudessa Trumpista tulisi, jos voittaisi, vain imartelun avulla ohjailtu nukkehallitsija eli marionetti, jonka naruja Musk taustajoukkoineen nyppisi.
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
EUrooppa mokasi pahasti, kun Saksan mallin myötä ajoivat puolustuksensa alas ja loisivat USA:sta. Onneksi tilanne muuttuu. Esim. Puola vahvistaa suuresti puolustuskykyään Venäjän arvaamattomuuden vuoksi, kuten moni muukin EU:n NATO-valtio. Muiden muassa Suomi.
Tuosta kehityksestä saamme pitkälti kiittää Trumpia, joka ärähti EUroopan vaillinaisesta puolustuskyvystä 2017-2019.
Taantuvassa yhteiskunnassa tuloerot ovat minimissä.
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
https://sarastuslehti.com/2016/12/19/20 ... dystopian/
Suomalainen sisu:
https://www.youtube.com/watch?v=7WXuejg7fwU
Re: Olisko kamalaa jos Harrisista tulisi USAn pressa ?
Et vain sattumalta tykkää Naturalistin kommentista vaikka se on aika todennäköinen tulevaisuus, jos tollo Trumpista taas presidentti tulisi ja öljyteollisuus ja Musk ajavat vain omia pikavoittojaan Trumpin avustuksella.Toope kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 16:52Täysin osaamaton ja absurdi kommentti.Naturalisti kirjoitti: ↑08 Syys 2024, 15:49 Todellisuudessa Trumpista tulisi, jos voittaisi, vain imartelun avulla ohjailtu nukkehallitsija eli marionetti, jonka naruja Musk taustajoukkoineen nyppisi.
Elämä
on kuin tiimalasin hiekka
se pysähtyy
ellet käänny ympäri
— Sari Virlander
on kuin tiimalasin hiekka
se pysähtyy
ellet käänny ympäri
— Sari Virlander

