Onko sinulla irrationaalisia pelkoja?

[Wisti]

Naapurin Onni oli urheilullinen tyyppi, joka asensi mastoihin ja piippuihin, mitä niihin tarvittiin. Hän pyysi lankoaan samoihin hommiin. Tämä lähtikin sitten ” apumieheksi”. Onni näytti, miten piippuun kiivettiin ja mitä otettiin mukaan. Lanko huusi alhaalta, että mistäs tiedät, että tapit ovat lujassa. Onni kiskaisi tapin irti reijästään ja huusi, että irtihän nämä kaikki ovat! Oli kuulemma lankoa viety, kuten hänen asemassaan jokseenkin jokaista.

[asdf]

Kummallista kyllä, lentokoneessa minua ei pelota. Voin jopa istua ikkunan vieressä ja katsella maisemia allani.

Minulla oli nuorena purjelentoa harrastava kaveri, joka kertoi potevansa korkean paikan kammoa. kun ihmettelin asiaa, hänen selityksensä oli se, että purjekoneessa ollaan sisällä. Joo. Sentti lasikuitua penkin ja tyhjyyden välissä.
Mutta kuten otsikkokin sanoo, on kyse irrationaalisista peloista.

Laskuvarjokurssin vetäjä väitti, että korkeuskammoinen pystyy hyppäämään laskuvarjolla. Tiedä häntä, mutta on siinä tietty logiikka.

[KultaKikkare]

Testasin samaa lääkettä eli nostin itseni niin korkealle kun vehkeellä pääsi, n. 20metriä ja olin siellä kunnes polvet lakkas tärräämästä. Sen.jälkeen varsinainen työ noin 6-8m korkeudella sujui jo ilman ongelmia.

Pelkoihin on vain yksi lääke ja se on pelottavaa.

Kyseenalaistan korkeanpaikan kammosi tai ainakin sen vakavuuden. Minulla oli alaisena nuori kaveri, jolle mastotyöt olivat mahdottomia. Hän yritti kerta toisensa jälkeen kauhavalaisen nuoren miehen sisukkuudella, mutta kiipeäminen pysähtyi aina kolmeen- neljään metriin. Toinen kaveri kykeni kiipeämään pitkän harjoittelun jälkeen, mutta työnteosta ei tullut koskaan mitään. Nyrkkisääntö on, että jos kykenee kiipeämään puiden latvojen yläpuolelle, kykenee menemään miten ylös tahansa. Korkeuden tuntu ei juurikaan kasva. Esineet alhaalla vaan näyttävät pienemmiltä.

Olen itse työskennelyyt radiomastoissa paljonkin, mutta talvella emme kiivenneet, jos ei ollut pakko. Kun keväällä silpasi ensimmäistä kertaa mastoon, käsivarren lihakset olivat alas tultua kovat. Puristusta löytyi liikaakin, kunnes korkeuteen taas tottui.

On sitä varmasti eri vakavuusasteilla.

Toi ei kuitenkaan ole ihan sama asia kun yritti itse kiivetä. Paremmin voisi toimia että korkeuskammoinen nostetaan isolla nostolavalla johonkin 50metriin samalla kun se voi maata velttona korin pohjalla.

Sitten oleskelee siellä kunnes toimintakyky palautuu.

Ite istuin korin lattialla ja pidin nostokahvaa pohjassa. Ylhäällä sit nousin jossain vaiheessa seisomaan.

Noissa ei pelkkä päätös kiivetä vielä riitä kun kroppa lakkaa toimimasta.

[Kohina]

Korkeanpaikan kammo kait tulee lähes kaikille vanhemmiten. Nuorena tuli kiipeiltyä paikoissa joihin en enää menisi.

[Susa]

Minä työskentelin nuorena -70 luvulla torninosturin kuljettajana rakennuksilla. Alkuun se korkeus yhdistettynä nosturin heilumiseen pelotti, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeasti.

Kuinka paljon tuollainen nosturi heiluu?
Kuinka täyteen voi vaikkapa juomalasin täyttää ilman että se läikkyy yli?

En koskaan kokeillut täyttää juomalasia tai kahvimukia nosturissa, mutta kyllä se sen verran heiluu, ettei kannata kokeilla.

Ymmärsinkö oikein, että siellä nosturissa ei oikein voi kahvituntia viettää, paitsi jostain nokkamukista?

[Ertsu]

Minä työskentelin nuorena -70 luvulla torninosturin kuljettajana rakennuksilla. Alkuun se korkeus yhdistettynä nosturin heilumiseen pelotti, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeasti.

Kuinka paljon tuollainen nosturi heiluu?
Kuinka täyteen voi vaikkapa juomalasin täyttää ilman että se läikkyy yli?

En koskaan kokeillut täyttää juomalasia tai kahvimukia nosturissa, mutta kyllä se sen verran heiluu, ettei kannata kokeilla.

Ymmärsinkö oikein, että siellä nosturissa ei oikein voi kahvituntia viettää, paitsi jostain nokkamukista?

Ei se nosturi tietenkään silloin heilu, kun kuski pitää kahvitaukoa. Se heiluu vain työskennellessä ja silloin kuskin kädet on ohjaussauvoilla. Toinen juttu, että kyllä mää tulin aina alas kahvitauolle.

[Susa]

Minä työskentelin nuorena -70 luvulla torninosturin kuljettajana rakennuksilla. Alkuun se korkeus yhdistettynä nosturin heilumiseen pelotti, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeasti.

Kuinka paljon tuollainen nosturi heiluu?
Kuinka täyteen voi vaikkapa juomalasin täyttää ilman että se läikkyy yli?

En koskaan kokeillut täyttää juomalasia tai kahvimukia nosturissa, mutta kyllä se sen verran heiluu, ettei kannata kokeilla.

Ymmärsinkö oikein, että siellä nosturissa ei oikein voi kahvituntia viettää, paitsi jostain nokkamukista?

Ei se nosturi tietenkään silloin heilu, kun kuski pitää kahvitaukoa. Se heiluu vain työskennellessä ja silloin kuskin kädet on ohjaussauvoilla. Toinen juttu, että kyllä mää tulin aina alas kahvitauolle.

Okei, mä luulin että tuuli sitä huojuttaisi niin, ettei kaffea voi kupista juoda.

[Jäärä]

Mulla on korkeanpaikan kammo edennyt ns. nextille levelille. Ennen sitä ei mainittavasti ollut, mutta sitten eräs filosofinen kaverini kysyi, että tiedänkö mistä sellainen korkeanpaikan kammo kumpuaa? No? Siitä, että ihminen ei ihan satasella luota itseensä, etteikö hyppäisi tai pudottautuisi. Käskytin hänet silloin vulvan vienojen äärelle, koska tajusin että sitä ei olisi tarvinnut kuulla. Olin pari vuotta sitten olin korkean terassin kaiteen vieressä, josta katseltiin katuvilinää ja voi perse että oli lähdettävä pois kun alkoi kropassa polttelemaan kaikenlaiset hyppyvisiot ja miete siitä, että mitä tuo aivo vielä saa päähänsä jos jään tähän sitä härnäämään. Näin sohvalla maatessa se kuulostaa absurdilta ja naurettavalta, mutta ei sen kaiteen äärellä kyllä enää. Perkele mää sanon: perkele!

[Kissatäti]

Mulla on korkeanpaikan kammo edennyt ns. nextille levelille. Ennen sitä ei mainittavasti ollut, mutta sitten eräs filosofinen kaverini kysyi, että tiedänkö mistä sellainen korkeanpaikan kammo kumpuaa? No? Siitä, että ihminen ei ihan satasella luota itseensä, etteikö hyppäisi tai pudottautuisi. Käskytin hänet silloin vulvan vienojen äärelle, koska tajusin että sitä ei olisi tarvinnut kuulla. Olin pari vuotta sitten olin korkean terassin kaiteen vieressä, josta katseltiin katuvilinää ja voi perse että oli lähdettävä pois kun alkoi kropassa polttelemaan kaikenlaiset hyppyvisiot ja miete siitä, että mitä tuo aivo vielä saa päähänsä jos jään tähän sitä härnäämään. Näin sohvalla maatessa se kuulostaa absurdilta ja naurettavalta, mutta ei sen kaiteen äärellä kyllä enää. Perkele mää sanon: perkele!

Minulla oli ystävä Sini jonka kanssa opiskelimme media alaa. Sini ei uskaltanut tulla kameravarastoon jossa oli kalliita laitteita koska pelkäsi että saa jonkun kohtauksen ja alkaa hajottamaan ja heittelemään kuvausjuttuja Sini pelkäsi myös lentämistä. Lennettiin sen kanssa Saksaan niin puristi minun kättä tosi lujaa ja piti silmiä kiinni melkein koko matkan. Sitten tuli hulvaton tilanne Espanjassa kun meidän täytyi mennä köysiratavaunulla vuorelle kuvaamaan. Samassa vaunussa oli joku espanjalainen vanha mies ja se ei pystynyt lopettamaan nauramista koska Sini pelkäsi ja vapisi niin. Aluksi olin närkästynyt Sinin puolesta mutta sitten huomasin että nauru auttoi Siniä hillitsemään pelkonsa. Avasi jopa silmänsä.

[Märkäruuti]

Näin sohvalla maatessa se kuulostaa absurdilta ja naurettavalta, mutta ei sen kaiteen äärellä kyllä enää. Perkele mää sanon: perkele!

KultaKikkare kirjoitti, että sitä (korkean paikan kammoa) on varmaan eri vakavuusasteilla. Niin on tuotakin. Luulen, että itsetuhoinen ajatus tuollaisessa tilanteessa on hyvinkin yleinen eri vahvuuksilla tosin. Ei itsellenikään lainkaan tuntematon.
Minulla on ainakin kerran vilahtanut jostain alitajunnasta, kuinka helppo olisi vahingoittaa pientä lasta, joka on uskottu hoitooni. Tunne oli kylmäävä, mutta vain hyvin nopeasti ohi menevän hetken. Tiesin heti, etten voisi oikeasti toteuttaa mitään sen kaltaista.

[Susa]

Minulla on ainakin kerran vilahtanut jostain alitajunnasta, kuinka helppo olisi vahingoittaa pientä lasta, joka on uskottu hoitooni. Tunne oli kylmäävä, mutta vain hyvin nopeasti ohi menevän hetken. Tiesin heti, etten voisi oikeasti toteuttaa mitään sen kaltaista.

Miten tuollainen voi terveen aikuisen ihmisen mieleen edes vilahtaa?

[Pattinero]

Minulla on ainakin kerran vilahtanut jostain alitajunnasta, kuinka helppo olisi vahingoittaa pientä lasta, joka on uskottu hoitooni. Tunne oli kylmäävä, mutta vain hyvin nopeasti ohi menevän hetken. Tiesin heti, etten voisi oikeasti toteuttaa mitään sen kaltaista.

Miten tuollainen voi terveen aikuisen ihmisen mieleen edes vilahtaa?

Aika monelle ei ole jäänyt pelkästää alitajuiseksi vilahdukseksi, vaan tilaisuus on todellakin tehnyt varkaan. Näitä tarinoita riittää vaikka kuinka paljon. Taannoista Eerikan tapausta ei viitsi edes esiin kaivella.

https://yle.fi/a/74-20076895

[Deedee]

Korkeanpaikan kammo kait tulee lähes kaikille vanhemmiten. Nuorena tuli kiipeiltyä paikoissa joihin en enää menisi.

En alleviivaisi tuota. Järkeä saattaa tulla vanhemmiten enemmän, joten en enää itsekään kiipeilisi huvikseni kerrostalojen katoille, vaikka varsinaista korkeanpaikan kammoa ikä ei ole minulle tuonut

[Märkäruuti]

Miten tuollainen voi terveen aikuisen ihmisen mieleen edes vilahtaa?

Samalla tavoin kuin kuvitelma itsestään hyppäämässä 7. kerroksen parvekkeelta. Jos ei itse ole ikinä kokenut anakrofobiaa, on hyvin vaikea ymmärtää, että aikuinen ihminen saattaa pelätä hämähäkkejä niin paljon, että lamaantuu.

[Jäärä]

Minulla on ainakin kerran vilahtanut jostain alitajunnasta, kuinka helppo olisi vahingoittaa pientä lasta, joka on uskottu hoitooni. Tunne oli kylmäävä, mutta vain hyvin nopeasti ohi menevän hetken. Tiesin heti, etten voisi oikeasti toteuttaa mitään sen kaltaista.

Miten tuollainen voi terveen aikuisen ihmisen mieleen edes vilahtaa?

Nuorena vilahteli kaikenlaisia ajatuksia eri tilanteissa, joista olisi syntynyt ihan perkeleellinen kaaos toteutuessaan. Vaikea sanoa, miksi aivo ruokkii jotain sellaisia skenaarioita ihan tajunnan tasolle asti. Monet skenaariot ovat "kiellettyjä" edes ajattelemasta, voidaan todeta, niin siksikö ne sitten tuuppaa väkisin mieleen, kun jotenkin on tiedossa, että sellaisia ei sopisi edes ajatella. Tai no, tästä päästään nyt toki siihen, että kaippa sitä ajatuksen tasolla voi maalailla vaikka mitä piruja kanssaihmisten kohtaloiksi itsensä toteuttamana ilman, että sellaisten ajatteleminen indikoisi mielenterveysongelmia. Tietääkö kukaan, onko sellaiset ajatukset kuinka yleisiä, harva niistä kahvipöytäkeskusteluissa varmaankaan avautuu. Muistan joskus lukeneeni jonkun artikkelin, joka oli nimeltään jotain sellaista kuin "Murha päivässä pitää mielen virkeänä" ja siinä kaveri kertoi, kuinka mielikuvituksissaan murhailee erilaisia tuttuja ihmisiä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, eli tyyppi oli varsin antautunut näille ajatuksille ja otti niistä kaiken ilon irti. Joku julkisuuden henkilö muistaakseni enempi vähempi, oliko kirjailija, en muista. Mutta ihan kaiketi sosiaalisesti kelpo ja hyväntuulinen tapaus oli hän arjessaan.