Miltä syvä masennus tuntuu?

[JeeSe]

Toivon vain että Kohina jättää rauhaan. Jos ei niin poistun.

Paina "Dolby NR"!

Juuri näin. Huumorilla kaikki pitää ottaa. Elämä ei ole haudanvakava asia.

No ehkä se sitten ihan lopulta on, mutta toisaalta silloin se on jo jonkun elämää itse asiassa. Huumorilla loppuun asti siis.

[Deimos]

Mutta:

[KultaKikkare]

Suhtaudun hyvin skeptisesti tuon kaltaisiin ihmisiin kuten Jordan Peterson. Ihmisiin jotka ovat varmoja mikä on parasta sinulle ja miten sinun tulisi elää. Ainakin minulle on tehty selväksi ettei sairauteni ole omaa syytäni (Mistä olen hieman eri mieltä) ja en voi depressiossa vain yksinkertaisesti ottaa itseäni niskasta kiinni.

Mä suhtaudun lähinnä vitsinä Jordan Petersoniin mut ymmärrän kyllä että se voi jossain tilanteissa olla hyödyttömän sijaan haitallinen.

Miltä osin oot eri mieltä lääkäreiden kanssa? Tarkotan siis millä tavoin tai miltä osin sairautesi on sun omaa syytä?

Olin kai siinä 20-vuotias kun erosin. Sen jälkeen aloin tekemään töitä kuin hullu, treenaamaan kuin hullu ja ryyppään kuin hullu ja lisäksi jätin unen vähäiselle. Luulen että viisi vuotta sitä riitti kunnes psykoosi oikeasti laukesi. Lisäksi minulla oli epileptisiä taipumuksia joka tuli hyvin eroon ryypätessä. Ennen kuin otin 1994 lokakuussa lopputilin olin viikon lomalla burn outin takia. Oireilin jo vahvasti ennen sitä pitkän aikaa. Sen tajusi vasta vuosia myöhemmin kun analysoin sairauden alkua. Lisäksi isäni oli jo sairastunut pari vuotta ennnen minua kaksisuuntaiseen (Joka myös saattoi ollakin skitsofrenia, ei kaksisuuntainen). Eli viimeiset kuukaudet töissä kuuntelin hänen historiaansa ja vuodatuksiaan elämästä. En siis nukkunut vaan kuuntelin yöt häntä ja päivät töissä. Myös kovia treenejä.

Sitten kun töissä alkoi tapahtumaan kummia otin lopputilin luullen että ongelma on ratkaistu sillä. Oireet seurasivat kotiin. En muista tarkkaan mutta kai yli puoli vuotta eristyksissä omassa huoneessa käymättä oikeastaan missään. Kävin mielenterveystoimistossa mutta eivät oikein ottaneet vakavasti. Samaan aikaan alkoivat äänet ehkä vuoden vaihteessa 1994. Ja vasta huhtikuussa 1995 kun äänet käskivät minut tappamaan itseni sairaalaan.

Se että ajoin itseni loppuun ei ollut sattumaa vaan tietoinen teko. Rankaisu itsenäni kohtaan pieleen menneestä suhteesta, erosta. Ehkä siihen päälle tavallista herkempi mieli eli altis psykoosille. Eivät kaikki tuossakaan tilanteessa ajaudu psykoosiin. Tai osa selviää olan kohautuksella ja jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos olisin toiminut toisin ja tuntenut ja ajatellut toisin en ehkä olisi sairastunut. Paljon ehkiä ja jossittelua. Kuten kaikki tietävät se on aika turhanpäiväistä.

Miksi purkautuminen täällä? Ehkä ajattelen kun puran ajatukseni jonnekin pääsen nyt vähemmällä. Manaan pahan pois. Parempi tämä kuin ei mitään. Julkinen foorumi tosin aina on riski. Mutta ehkä joku lukija on samankaltaisessa tilanteessa ja voi ottaa opiksi.

En tiedä voiko psykoosia koskaan väistää. Käsittääkseni nämä asiat eivät ole tahdonalaisia. Eivät depressiot, skitsofreniat, kaksisuuntaiset, burn outit... Ja sen takia ajatukset joita Peterson monien muiden tapaan esittää ovat vaarallisia koska ihmiset kuvittelevat että ilman tukea tulet toimeen omillasi. Eli kaikki oli omaa syytäsi ja ratkot ongelmat myös itse koska ne ovat hallittavia tunteita ja mielentiloja. En usko että terveelle ihmiselle jolla on normaalia alakuloa Petersonin ohjeet ovat vaarallisia ja voivat toimiakin.

Aika monet parikymppiset tekee eron jälkeen kaikenlaista hullunlailla eikä niille silti puhkea skitsofreniaa.

Sen jälkeen kun se alkaa niin hyvin moni eristäytyy aluksi kotiinsa.

Vaikea mun on keksiä miten tosta pitäisi syyttää itseään.

Purkautuminen julkisesti voi olla hyvä juttu kunhan ei odota liikoja sympatioita vastapuolelta. Mut Siperia karaisee eikä se ole huono asia.

[Deimos]

Suhtaudun hyvin skeptisesti tuon kaltaisiin ihmisiin kuten Jordan Peterson. Ihmisiin jotka ovat varmoja mikä on parasta sinulle ja miten sinun tulisi elää. Ainakin minulle on tehty selväksi ettei sairauteni ole omaa syytäni (Mistä olen hieman eri mieltä) ja en voi depressiossa vain yksinkertaisesti ottaa itseäni niskasta kiinni.

Mä suhtaudun lähinnä vitsinä Jordan Petersoniin mut ymmärrän kyllä että se voi jossain tilanteissa olla hyödyttömän sijaan haitallinen.

Miltä osin oot eri mieltä lääkäreiden kanssa? Tarkotan siis millä tavoin tai miltä osin sairautesi on sun omaa syytä?

Olin kai siinä 20-vuotias kun erosin. Sen jälkeen aloin tekemään töitä kuin hullu, treenaamaan kuin hullu ja ryyppään kuin hullu ja lisäksi jätin unen vähäiselle. Luulen että viisi vuotta sitä riitti kunnes psykoosi oikeasti laukesi. Lisäksi minulla oli epileptisiä taipumuksia joka tuli hyvin eroon ryypätessä. Ennen kuin otin 1994 lokakuussa lopputilin olin viikon lomalla burn outin takia. Oireilin jo vahvasti ennen sitä pitkän aikaa. Sen tajusi vasta vuosia myöhemmin kun analysoin sairauden alkua. Lisäksi isäni oli jo sairastunut pari vuotta ennnen minua kaksisuuntaiseen (Joka myös saattoi ollakin skitsofrenia, ei kaksisuuntainen). Eli viimeiset kuukaudet töissä kuuntelin hänen historiaansa ja vuodatuksiaan elämästä. En siis nukkunut vaan kuuntelin yöt häntä ja päivät töissä. Myös kovia treenejä.

Sitten kun töissä alkoi tapahtumaan kummia otin lopputilin luullen että ongelma on ratkaistu sillä. Oireet seurasivat kotiin. En muista tarkkaan mutta kai yli puoli vuotta eristyksissä omassa huoneessa käymättä oikeastaan missään. Kävin mielenterveystoimistossa mutta eivät oikein ottaneet vakavasti. Samaan aikaan alkoivat äänet ehkä vuoden vaihteessa 1994. Ja vasta huhtikuussa 1995 kun äänet käskivät minut tappamaan itseni sairaalaan.

Se että ajoin itseni loppuun ei ollut sattumaa vaan tietoinen teko. Rankaisu itsenäni kohtaan pieleen menneestä suhteesta, erosta. Ehkä siihen päälle tavallista herkempi mieli eli altis psykoosille. Eivät kaikki tuossakaan tilanteessa ajaudu psykoosiin. Tai osa selviää olan kohautuksella ja jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos olisin toiminut toisin ja tuntenut ja ajatellut toisin en ehkä olisi sairastunut. Paljon ehkiä ja jossittelua. Kuten kaikki tietävät se on aika turhanpäiväistä.

Miksi purkautuminen täällä? Ehkä ajattelen kun puran ajatukseni jonnekin pääsen nyt vähemmällä. Manaan pahan pois. Parempi tämä kuin ei mitään. Julkinen foorumi tosin aina on riski. Mutta ehkä joku lukija on samankaltaisessa tilanteessa ja voi ottaa opiksi.

En tiedä voiko psykoosia koskaan väistää. Käsittääkseni nämä asiat eivät ole tahdonalaisia. Eivät depressiot, skitsofreniat, kaksisuuntaiset, burn outit... Ja sen takia ajatukset joita Peterson monien muiden tapaan esittää ovat vaarallisia koska ihmiset kuvittelevat että ilman tukea tulet toimeen omillasi. Eli kaikki oli omaa syytäsi ja ratkot ongelmat myös itse koska ne ovat hallittavia tunteita ja mielentiloja. En usko että terveelle ihmiselle jolla on normaalia alakuloa Petersonin ohjeet ovat vaarallisia ja voivat toimiakin.

Aika monet parikymppiset tekee eron jälkeen kaikenlaista hullunlailla eikä niille silti puhkea skitsofreniaa.

Sen jälkeen kun se alkaa niin hyvin moni eristäytyy aluksi kotiinsa.

Vaikea mun on keksiä miten tosta pitäisi syyttää itseään.

Purkautuminen julkisesti voi olla hyvä juttu kunhan ei odota liikoja sympatioita vastapuolelta. Mut Siperia karaisee eikä se ole huono asia.

En käsittääkseni tarvitse kenenkään empatiaa tai sympatiaa yhtään mihinkään. Kuten huomautin tuossa on kyse ehkä enemmän siitä että ehkäisen oireita omalla tavallani. Koska esimerkiksi alkoi ilmaantua merkityselämyksiä.

Mitä nyt vaikka oven lukkoon ja sen raollaan oloon en osaa sanoa. Väsymykseni takia sekin voi olla ihan oma teko. En tiedä onko teillä päällekkäin useampi kuin yksi "Todellisuus" samaan aikaan? Voi olla ja sitten en olekaan poikkeus.

Myös sekin että on ihmisiä joilla voi olla hyvinkin suuri alttius vaikka skitsofreniaan mutta elämä on niin tasaista ja elämä kohtelee hyvin ettei skitsofrenia koskaan puhkea. Tämä voi olla omaa pohdiskelua vailla tieteellistä pohjaa.

Mikä eniten vaivaa kuitenkin on se että ketjun aloittajaa ei ole näkynyt. Ei ole tavatonta että tämä vuodenaika, ja myös kevät, laukaisevat depression ja vaikka psykoosinkin. Liikaa valoa tai liian vähän valoa. Itse pidän tästä "Pimeästä" vuodenajasta koska minusta tulee näkymätön. Hämärässä ja pimeässä on helppo käydä kävelemässä kun valitsee vielä ajankohdat niin ettei tarvitse törmillä lajitovereihin.

[asdf]

Mikä eniten vaivaa kuitenkin on se että ketjun aloittajaa ei ole näkynyt.

Kyllä Kissatäti on normaalin aktiivinen palstalla viime päivät ollut, vaikka juuri tänään ei ole näkynyt.