Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Paikalla
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 3074
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 05 Maalis 2023, 08:09Taidan kyl mielummin uskoa Luke asiantuntijoita, kuin nettikiusaajaa, sorry.
Ja josko ne sanoo, et rahoitusta pitäisi mulle antaa, nii sitku sitä haen: varmasti saankin.
Niin. Poikkesin nettisivuillasi.

Minullahan ei ole kuin 40+ vuoden kokemus yritysmaailmasta joko palkollisena tai yrittäjänä. Niin että voi olla väärässäkin. Mutta minusta nettisivuillasi käyttämä taktiikka. Jossa siis rinnastetaan itsensä neroon (ei keisari Neroon) ja haukutaan kaikki muut toistaitoisiksi mistään mitään ymmärtämättömiksi idiooteiksi. Niin se ei mielestäni ole paras taktiikka silloin kun pyritään etsimään yhteistyökumppaneita tai asiakkaita tai rahoittajia. Tai toimitusjohtajia. Varsinkin sellaisia toimitusjohtajia, jotka tulevat töihin ilman palkkaa.

Mutta kuten sanottu, voin olla väärässäkin.

Alkavat olla jo eläkkeellä valitettavasti mutta tunnen opiskelujen tai työn kautta jonkun verran Luken asiantuntijoita. Henkilökohtaisesti. Oikein hyvinkin kotieläintuotannon asiantuntijoita ja maaperäkemian asiantuntjoita, entisiä tai nykyisiä Lukelaisia. Pääsääntöisesti he ovat järkevää porukkaa. Jalat tukevasti maassa mutta innostuvat kyllä uusista ideoista, kunhan niissä on edes joku olennainen asia, joka voisi edes etäisesti olla järkevän tuntuinen tutkittava. Mutta jos tuo kirje on tullut jo 2020 ja vieläkään ei ole käytännön toteutusta ja tai rahoitusta niin on ilmeisesti pidetty ne jalat tukevasti maassa ja tutkittu laskennallisesti ja teoreettisesti onnistumisen mahdollisuudet ensin. Ja jos rahoitusta ei ole vieläkään niin todennäköisesti on nyt mappi-Ö:ssä. Vai mitä itse luulet?
Punkero
Reactions:
Viestit: 977
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:27

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Punkero »

Ei ole mitään investointitarpeita, nasan tutkimuksen mukaan suomi on jo hiilinielu, viherkusetus on päättynyt.
viewtopic.php?f=7&t=1093
Avatar
Moilanen
Reactions:
Viestit: 1437
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 14:42

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Moilanen »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 14 Maalis 2023, 21:34 Haters gonna hate. Vaan jospa valtion hessut ois järkeviä, niin ei ne tarviisi mun apuani. Tai tehdä Suomen suurinta investointia vihreään siirtymään about 250 miljardia jopa parinkytä vuoden sisällä. Ja senkin olen jo sanonut, että en ole yhtäkään rahoitusta hakenut. Ei täs rahaa tarvita maatalousreformiin, vaan ihmisiä jolla on tahtotila tehdä asioiden eteen jotain. Täälläkin aikaa ja energiaa riittää juorukerhoon, mut ei sit rehelliseen työhön miehet taivu. Talkoissa kaikille kyl keksitään jotain tekemistä.

Saman kokeneet varmaan kaikki historian suuret keksijät kuten Tesla. Sitäkin pilkattiin ja sitku se delas, ni ihmiset rottaili sen keksinnöt hyötykäyttöön. Nyt vaan ei taida olla aikaa rottailuun, koska näil näkymin tää planeetta tulee elinkelvottomaksi tän sukupolven aikana, jos ei asioita muuteta. Kai se vaan nii vaikeeta ihmisille hyväksyä, et on olemassa alfoja jotka onsyntyneet johtamaan ja luomaan uusia asioita. Pilkan sijasta, teidän tulisi olla kiitollisia ja auttaa, koska ilman meitä: koko ihmiskunta asuisi yhä luolassa.

Huomen tulee uus levätilaus, niin näitä toisia leviä voi testata maatalousreformin lisäksi biopolttoaineisiin.

Kuva

Kuva

Lähde:

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164478
Myös Tuulispää on kokenut saman kohtalon ja hänellä oli sentään tulilla kolmen triljoonan bisnes. Ja sekin vain yhdestä tuulivoimainnovaatiosta. Superluminaalisesta marspotkurikoneesta varmaan kehittyy toinen mokoma.
Avatar
Stalker
Reactions:
Viestit: 1620
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 12:43

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Stalker »

Korkit auki niin kontaminoituvat huushollisi pöpöistä, vai onko sinulla puhdastila?
Avatar
Stalker
Reactions:
Viestit: 1620
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 12:43

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Stalker »

https://yle.fi/a/74-20022615

"Hänen mukaansa poistovesistä halutaan jatkossa saada ravinteet talteen vielä tehokkaammin,
ja jopa hyödyntää niitä kiertolannoitteissa, levän kasvatuksessa ja hyönteisravintona."

Tuon yhteyteen voisi rakentaa spiruliina- ja vesikirpputehtaan.
Tonttu
Reactions:
Viestit: 2984
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:33

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Tonttu »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 17 Maalis 2023, 14:44 Ei näitä ole tarkoitus myydä elintarvikkeiksi, niin ei ole niin tarkkaa hygienian kanssa. Nyt ei ole erikseen puhdastilaa.

Mikä tuon tarkoitus on. Miksi kasvattelet levää muovipulloissa?
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4767
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 05 Maalis 2023, 09:45 Jotkut saa sisältöä elämäänsä maatalousreformista, jotkut taas nettikiusaamisesta.
Ja jotkut uhriutumisesta.
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Tonttu
Reactions:
Viestit: 2984
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:33

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Tonttu »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 18 Maalis 2023, 11:30 Niin, eipä täs vuosien varrella ole tainnut yksikään nettikiusaaja luonneviastaan parantua sillä, että asiasta antaa palautetta. Ja harvoinpa kai oikeudessakaan rikolliset kokee mitään moraalinmuutosta.

En vastaa tyhmiin kysymyksiin kuten miksi kasvatan mikrolevää, maatalousreformi on varsin kattavasti selitetty aloitusviestissä.
Ei tuosta muovipullosta kovin suurta maatalousreformia saa. Eikös noita leviä ole jo tutkittu ja kasvatettu maailmalla. Miksi käytät edelleen aikaasi noihin muovipullokokeiluihin? Miksi et ala oikeasti kasvattamaan sitä levää?
Punkero
Reactions:
Viestit: 977
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:27

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Punkero »

Spiruliinasta löytyy runsaasti tutkimuksia googlettamalla, ne lukemalla oppii aika paljon enemmän kuin läträämällä itse litkujen kanssa 8 vuotta.
Onhan se kuitenkin hyvä jos on harrastuksia ja kuvitelma siitä että sillä voi jotain tienata tulevaisuudessa.
Tonttu
Reactions:
Viestit: 2984
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:33

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Tonttu »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 18 Maalis 2023, 19:57 Jos ei mun kaltaisia ihmisiä olisi, ihmiskunta asuisi yhä luolassa
Oho! Oletpa sinä etevä :lol:
Tonttu
Reactions:
Viestit: 2984
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:33

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Tonttu »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 18 Maalis 2023, 19:57 Jos ei mun kaltaisia ihmisiä olisi, ihmiskunta asuisi yhä luolassa
Jos kaikki ihmiset käyttäisivät aikansa kuten sinä muovipullojen ja levien kanssa tuhraten tekemättä tuottavaa työtä niin aika heikosti menisi. Nälkään olisimme kuolleet.
Avatar
Isaac Asimovin pulisongit
Reactions:
Viestit: 364
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 07:24

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Isaac Asimovin pulisongit »

Voisin muutaman tontun sijoittaa riskirahastostani. Miten on, kelpaako juutalainen raha?
"Tiskihanska paljasti kuusalaliiton!"
Avatar
Stalker
Reactions:
Viestit: 1620
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 12:43

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Stalker »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 22 Maalis 2023, 11:45 Mikroleville vanha kunnon hehkulamppu tuottaan lämpöä

Tuli kans eilen valmiiks kiljut, tänää uudet tulille et saavat lisähiilidioksidia

Joten inb4 späm ku alotin juomaan kiljuja
Kuva
Tuo prototuotantolaitos näyttää hieman pieneltä, tietenkin jostainhan on aloitettava.
Eräs tapa olisi saada vuosien ajan valtion tukea koelaitokseen, saada ainakin yksi asiakas ja myydä yritys hyvällä voitolla, kuten CHEMPOLIS.
https://chempolis.com/tiedote-chempolis ... ppumuotia/
En tiedä soveltuisiko spiruliina kuivattuna huippumuodikkaiden vaatteiden materiaaliksi, kai siitä voisi tehdä jonkinlaista kangasta?
Tonttu
Reactions:
Viestit: 2984
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:33

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Tonttu »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 22 Maalis 2023, 11:45 Mikroleville vanha kunnon hehkulamppu tuottaan lämpöä

Tuli kans eilen valmiiks kiljut, tänää uudet tulille et saavat lisähiilidioksidia

Joten inb4 späm ku alotin juomaan kiljuja
Kuva
Sinun kannattaisi keskittyä siihen kiljun tekoon. Myisit sitä mehukattipulloista tarvitseville. Tulisi parempi tuotto kuin tuosta levästä.
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 5849
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Etsitään yhteistyökumppaneita bisnekseen

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

[:] The Tiikeri [:] kirjoitti: 27 Maalis 2023, 20:58 Vesiputous fotobioreaktorimalli v.2

Ei oo spirulinaa, koska se menee rikki kalvopumpustakin, tilasin toisia mikroleviä, tääl aihees selitys lopussa viime tilauksesta

Elikkäs punaista ja valkoista lediä, sit folio ja päälle talouspaperia et pitää lämpöä
Tuo näytää siltä, että kerjäät tulipaloa tai sähköiskua.
Toinen pönttö on kiljua, joka tuottaa mikroleville hiilidioksidia
Eikä siinä vielä kaikki. Kilju tuottaa myös jälkisuisille etanolia. Se on köyhän miehen win-win -biotekniikkaa.
Fotobioreaktorin sisältöä en näytä koska se on SALAISUUS
Olen paha vakooja ja paljastan kaikelle kansalle, tai ainakin Tiedepalstan lukijoille, että pöntössä on pahalta haisevaa vihreää lientä.
Vastaa Viestiin