Ukrainan sota

Keskustelua uutisista ja kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista.
Avatar
Neutroni
Reactions:
Viestit: 5875
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:09

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja Neutroni »

Goswell kirjoitti: 24 Touko 2023, 20:41 Meidän mielestä olisi, ei Venäläisten mielestä ja tuo on ainut mikä merkitsee.
Tarkoitat varmaan Putlerin klikin mielestä. Tuskin rivivenäläinen olisi lähtenyt moisen mitättömyyden takia sotaan tai lähettänyt poikiaan. Yksi Ukraina sinne tai tänne. Ja on selvää, että Putlerkin sortui virhearvioon. Hän aliarvioi Ukrainan puolustustahdon ja kyvyn ja länsimaiden yhtenäisyyden. Parin viikon paraatimarssi Kiovaan on muuttunut kansantalouden tuhoavaksi kulutussodaksi, jonka pitkittyminen ja suosion romahtaminen uhkaa omaa valtaa ja on jo vienyt luksuselämästä rotan elämään bunkkereihin murhaajien pelossa, mutta josta ei pääse mitenkään ulos menettämättä päätään. Veikkaanpa, että jos olisi omistanut vuoden päähän näyttävän kristallipallon, olisi tyytynyt murjottamaan tai purkanut turhaumansa johonkin heikompaan etelän naapuriin.
Tästä olisi ollut hyvä tie ulos, antaa Ukrainan olla vapaa EU maa mutta irti Natosta, Venäjämieliset alueet olisi saatettu oman hallinon alle, osana Ukrainaa.
Ei tuollainen mitään vapautta ole vaan vasallivaltion orjuutta ylemmälleen. Vapaa maa liittoutuu kenen kanssa haluaa.
Sota olisi vältetty ja rauha palautettu.
Kuulostaa houkkamaiselta toiveajattelulta. Putinin mielestä Ukraina on osa Venäjää ja ukrainalaiset natseja, jotka pitää tuhota.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 4238
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja Goswell »

Neutroni kirjoitti: 24 Touko 2023, 22:28

Niin, ihannemaailmassa se menee noin, emme elä sellaisessa. Nyt on täysin turhaa tuhottu valtavia alueita, tapettu satoja tuhansia ihmisiä vammautettu vielä suurempaa määrää, ja mitä vielä tapahtuu, jopa WW3 on täysin mahdollinen, vain muutaman idiootin tähden.
Minun mielestä noin.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 4238
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja Goswell »

Tästä voi kuunnella sellaisia jamppoja jotka tietävät mistä puhuvat.

Minun mielestä noin.
OlliS
Reactions:
Viestit: 10872
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Prigotskyn antoi aika kummallisen haastattelun. Kertoi ihan tarkkaan mikä on pielessä, ja kuinka käy, jos Venäjä jatkaa kuten nyt: Ukraina voittaa ja Venäjällä tulee vallankumous.

https://www.verkkouutiset.fi/a/jevgeni- ... /#fcb82ecb

Hän ehdottaa ratkaisuksi sotaponnistelujen voimistamista ja kaiken energian siirtämisen siihen. Se on äärisotapuolueen ratkaisu.

Ei myönnä, että Venäjä on umpikujassa, myös se ratkaisu aiheuttaa kapinan Venäjällä ja Ukrainan voiton.

Ei ole muuta ratkaisua kuin että Venäjä lopettaa ja vetäytyy, niin käy teki mitä teki. Ehkä Prigotskyn tietää sen, ja valmistautuu jo oligarkkien ja valtion eri tahojen yksityisarmeijoiden välienselvittelyyn. Vetää joukkonsa siihen ja säästää ne siihen. Kasvattaa armeijansa venäläisillä tyytymättömillä ja omat miehet, 6000 upseerina, kuten hän suositteli armeijan tekevän rintamalla.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
OlliS
Reactions:
Viestit: 10872
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Goswell kirjoitti: 24 Touko 2023, 23:09 Tästä voi kuunnella sellaisia jamppoja jotka tietävät mistä puhuvat.

https://www.youtube./watch?v=lQzRtyqyIUk
Fox Newsin äärioikeistolainen taas suoltamassa suoraa ja täsmällistä lännen yleisölle tarkoitettua Putinin propagandaa. Että ovatkin Trump, trumpilaiset ja Putin täysin samassa veneessä! Ja Gossu hyödyllisenä idioottina.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Slava Ukraini!
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

UKRAINE TAKES FLANKS! Current Ukraine War Footage And News With The Enforcer (Day 455)
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Pattinero
Reactions:
Viestit: 3959
Liittynyt: 30 Marras 2022, 06:14

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja Pattinero »

Prigožin puhuu koko ajan suorempaan ja suorempaan. Jos Hitleriä ei joskus aikoinaan haluttu hengiltä, niin Venäjän kohdalla se vastaava henkilö voi nyt olla juuri tämä Prigožin. Hänestä saattaa olla paljon hyötyä Ukrainalle. Nämä oman pesän likaajat ovat aina voima viholliselle. Enkä usko oikein siihenkään, että Prigožinille on merkitystä sillä, että millä puolella hänen lapsentappaja sontajoukkonsa taistelee. Kyse on rahasta, ei mistään muusta.

Ja kas kummaa. Tuo Prigožinkin puhuu nimenomaan tästä saatanan elitismistä, joka on siis vähän joka helkkarin paikassa se kaikista suurin vaiva. Aivan samoin kuin on Suomessakin. Meiltä puuttuu vain tuo sota, jota venakkojen sontaeliitti käy muiden kustannuksella. Ja vain totaalisen tyhmä sotii sellaisten paskojen puolesta.
Venäjää voi uhata jopa sisällissota, jos maan eliitti ei osallistu Ukrainaan kohdistettuun hyökkäyssotaan, sanoo venäläisen yksityisarmeija Wagnerin johtaja Jevgeni Prigožin.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009598686.html
The faster you go, the shorter you are.
Albert Einstein
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Hyvät tavoitteet ainakin ovat. Toivottavasti onnistuvat pian, niin sota loppuu.
Tiedustelujohtaja nimeää Prigožin yhdeksi pääkohteista: "Yritämme tappaa hänet"
klo 04:10: Ukrainalainen tiedustelujohtaja sanoo saksalaisen Weltin haastattelussa, että Wagner-ryhmän johtaja Jevgeni Prigožin on yksi Ukrainan tiedusteluosaston pääkohteista.

- Yritämme tappaa hänet, apuolaispuolustustiedustelupäällikkö Vadym Skybytskyi vastasi Weltin kysymykseen, miten Skybytskyin johtama tiedusteluyksikkö suhtautuu Prigožiniin.

- Prioriteettime on tuhota yksikön komentaja, joka käskee miehiään hyökkäämään.

Pentagonin vuotaneiden asiakirjojen mukaan Prigožin on ollut "useita kertoja" yhteydessä Ukrainan tiedustelupalveluun. Prigožin on väitetysti tarjonnut tietoja venäläisten joukkojen sijainnista Ukrainalle vastineeksi siitä, että Ukrainan joukot vetäytyvät Bah'mutin alueelta.

Skybytskyi jatkaa, että tiedusteluyksikön tärkein kohde on edelleen Vladimir Putin.

- Hän huomaa, että pääsemme lähemmäs häntä, mutta ehkä häntä pelottaa myös tulla omien kansalaistensa tappamaksi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/943 ... e6e241c31f
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Joo, ei täällä mikään pala. :lol:
Venäjän puolustus­ministeriössä tulipalo? Ministeriö kiistää, valtionmedia perui puheensa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009598881.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Sanoman FAKENEWSEJA ei kannata seurata, vaan rehellistä TIEDEPALSTA.fi- uutisointia tapahtumista.
Update from Ukraine | Belgorod Operation is Over | More Operations to Come | Ruzzian Border is Weak
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Ertsu
Reactions:
Viestit: 781
Liittynyt: 08 Joulu 2022, 08:55

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja Ertsu »

Goswell kirjoitti: 24 Touko 2023, 20:33
Ei olisikaan hyökännyt, mutta kun Ukraina ei ollut Natomaa, kohta se ei ole maa ensinkään, kannattiko? Länsi ei todellakaan katsele vain sivusta, jos länsi lopettaa suoran ja epäsuoran tukemisen, Ukraina romahtaa heti. Siellä on lännen sotilaita vaikka kuinka paljon.
Tämä sota on täysin Jenkkien typerän politiikan aikaansaama, Venäjä reagoi tuohon Natouhkaan miten suurvalta reagoi, poistaa uhkan ja luo neutraalin alueen Naton ja Venäjän väliin.

Suomi teki todella typerän liikkeen liittyessään Natoon, ikävä kyllä näin on. Tämä sota loppuu aikanaan ja kauppasuhteet luodaan uudelleen, nyt se on pirun paljon vaikeampaa ellei mahdotonta kun ollaan Venäjälle vihollismaa. Nyt tässä on sekin vaarana että kun sota eskaloituu, minkä se hyvin todennäköisesti tekee, olemme maali heti.
Missä ihmeen umpiossa sää elät, kun et seuraa uutisia lainkaan? Venäjä hyökkäsi Ukrainaan eikä Ukraina ollut Naton jäsenmaa. Eikä jenkit ole sotaan syypäitä, vaan Putin ja Venäjä. Suomi teki viisaasti liittyessään Natoon ja se oli käytännössä ainut järkevä vaihtoehto. Putinin Venäjä suorastaan painosti ja kannusti Suomen liittyvän Natoon. Eikä Venäjällä ollut mitään Natouhkaa, kun Ukraina ei ollut Naton jäsenmaa.
Avatar
Ertsu
Reactions:
Viestit: 781
Liittynyt: 08 Joulu 2022, 08:55

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja Ertsu »

Piti vielä lisätä, että Nato ei ole uhka Venäjälle eikä kenellekään muillekaan. Nato on puolustusliitto. Nyt kun Venäjä painosti Suomen liittyvän Natoon, niin Suomi ei ole uhka Venäjälle, vaan Venäjä on uhka Suomelle.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Hyvä pätkä kuunneltavaksi palstalaisille.
Why Ukraine Will Win: Interview with Gen. Ben Hodges
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17694
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Ukrainan sota

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Pitäisikö verovaroin kustannetussa mediassa käyttää jatkossa puolustusvoimiemme asiantuntijoita pelkästään?
Yhdysvaltain tiedustelu uskoo Ukrainan olleen Kremlin lennokki-iskun takana
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kiistänyt Ukrainan osallisuuden.
https://yle.fi/a/74-20033443
ISW: Kremlin lennokki-isku toden­näköisesti lavastettu – suomalais­asian­tuntijat samoilla linjoilla
Ajatushautomon mukaan kaksi onnistunutta lennokki-iskua Kremlin sydämeen olisi sotateknologinen nöyryytys Venäjälle.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009562833.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Vastaa Viestiin