Katsoin tätä vähän tarkemmin. Ilmeisesti puhut tästä: https://www.tukiliitto.fi/diagnoosit/48xxyy/ Syndrooma on sen verran vakava, että tuskin sitä tarvitsee lattajalkojen kautta tunnistaa, eikä tyypillinen potilas edes pääsisi kutsuntoihin:
48XXYY-kromosomimuutos häiritsee murrosiän kehitystä. Lähes poikkeuksetta pojilla on sukupuolielinten vajaatoiminta, joka jatkuu aikuisuudessakin. Oirekuvaan liittyy tavallista heikompi testosteronin tuotanto, pienikokoiset sukupuolielimet, piilokiveksisyys sekä joskus myös gynekomastia eli poikien rintojen kasvu. Testosteronin vähyys tai puute heikentää myös esimerkiksi lihasmassan kasvua, yleistä energisyyttä sekä vähentää kasvojen ja kehon karvoitusta. Pituuskasvu on kuitenkin tavallista voimakkaampaa suhteutettuna muihin suvun jäseniin. Lääketieteellisessä kirjallisuudessa ei ole mainintoja, että miehet, joilla on 48XXYY-oireyhtymä, olisivat saaneet biologisia lapsia.
48XXYY-oireyhtymässä esiintyy erilaisia luustomuutoksia mm. selkärangassa ja raajoissa. Näitä voivat olla mm. kyfoosi eli rintarangan kyttyrä, skolioosi eli selkärangan sivuttainen vinouma tai näiden yhdistelmä eli kyfoskolioosi. Raajapoikkeavuuksiin voivat kuulua esimerkiksi kampurajalka, radioulnaarinen synostoosi eli värttinä- ja kyynärluun yhteenluutuminen sekä mahdollinen vinosormisuus. Kyynärpää voi olla korostuneen kookas ja ojennettuna sen kulma on suhteessa muuhun vartaloon usein normaalia suurempi (cubus varus).
Hammasmuutoksia kuvataan lähes jokaisella (90 %). Maitohampaiden sekä pysyvien hampaiden puhkeaminen voi tapahtua tavallista myöhemmin, ja erilaiset purentavirheet ovat mahdollisia. Lisäksi hammaskiille voi olla tavanomaista ohuempi.
Nuoruudesta alkaen useimmilla esiintyy etenkin käsien vapinaa (noin 60 % aikuisista). Tämä hankaloittaa usein käsien hienomotoriikkaa vaativien tehtävien suorittamista.
Myöhemmällä iällä voi esiintyä ääreisverisuonten tauteja. Jalkojen verisuonet voivat esimerkiksi kapeutua ja ihoon syntyä haavaumia. Joillekin (18 %) kehittyy jalkoihin syviä laskimotukoksia eli verihyytymän muodostamia laskimoveritulppia.
Astma tai allergiat (60 %) ovat yleisiä. Tyypin 2 diabetes, jossa elimistön herkkyys insuliinille on heikentynyt, ilmenee noin viidesosalla (20 %). Epilepsiaa ja silmien karsastusta on reilulla kymmenesosalla (15 %). Synnynnäiset sydämen rakennepoikkeavuudet ovat mahdollisia. Syömiseen ja ruuansulatukseen liittyviä pulmia voivat olla mm. ummetus ja refluksi eli mahansisällön nouseminen takaisin ruokatorveen.
EDIT:
48XXYY-oireyhtymän yleisyydeksi on arvioitu 1: 18 000 – 1: 50 000. On mahdollista, että oireyhtymä on alidiagnosoitu.
lattajalat ja kromosomipoikkeamat
Re: lattajalat ja kromosomipoikkeamat
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
D. Gabaldon
-
Riihitonttu2
- Reactions:
- Viestit: 126
- Liittynyt: 13 Joulu 2022, 20:38
Re: lattajalat ja kromosomipoikkeamat
Ei ole päinvastoin, korkea holvikaari tuottaa enemmän ongelmia marsiessa ja juostessa. Se, että lattajalkaisuus aiheuttasi ongelmia, oli joku virhetulkinta. Ei ollut mitään vaikeuksia marssia tai juosta kymmeniä kilometrejä. Mutta miten sukupuolielimet liittyvät tähä, toki kaikkiin ihmisten ominaisuuksiin vaikuttavat, geenit, kromosoimit ja ympäristötekijät.Poistettu kirjoitti: ↑30 Marras 2022, 13:49 Ei harmainta aavistusta.
Onko siitä jotain haittaa liikkuessa?
Re: lattajalat ja kromosomipoikkeamat
Käsittääkseni valtaosalla Homo Sapienseista ei ole lättäjalkoja. Tuskin korkeasta jalkaholvista on mitään kävelyhaittaa, siellä Sapiens on kävellyt Afrikasta ympäri maailmaa, Eli lättäjalkaisuus, josta on kävelyhaittaa (miksi sitä muuten kutsunnoissa etsittäisiin), on kehittynyt Euroopassa ennen Sapiensin tuloa sinne.Riihitonttu2 kirjoitti: ↑06 Tammi 2023, 19:52Ei ole päinvastoin, korkea holvikaari tuottaa enemmän ongelmia marsiessa ja juostessa. Se, että lattajalkaisuus aiheuttasi ongelmia, oli joku virhetulkinta. Ei ollut mitään vaikeuksia marssia tai juosta kymmeniä kilometrejä. Mutta miten sukupuolielimet liittyvät tähä, toki kaikkiin ihmisten ominaisuuksiin vaikuttavat, geenit, kromosoimit ja ympäristötekijät.Poistettu kirjoitti: ↑30 Marras 2022, 13:49 Ei harmainta aavistusta.
Onko siitä jotain haittaa liikkuessa?
-
Riihitonttu2
- Reactions:
- Viestit: 126
- Liittynyt: 13 Joulu 2022, 20:38
Re: lattajalat ja kromosomipoikkeamat
Olet täysin väärässä, lättäjalkaisuuden mukamas haitta perustui yhden kanadalaisen lääkärin lausuntoon ensimmäisen maailmansodan aikoihin, se on jo kumottu aikoja sitten. Mitä ihmettä höpötät homo sapiensista eli ihmisestä, ihmisillä eli homo sapienseilla on erilaisia jalkaholvin korkeuksia. Lättäjalkaisuus ei ole kävely haitta, mutta liian korkea holvikaari haittaa monia. Kyllä osoitat suurta tietämättömyyttä ihmisen kehityshistoriasta. Kutsunnoissa ei etsitä lättäjalkaisuutta, mistä tuollaista sait edes päähäsi.SHT kirjoitti: ↑07 Tammi 2023, 08:51Käsittääkseni valtaosalla Homo Sapienseista ei ole lättäjalkoja. Tuskin korkeasta jalkaholvista on mitään kävelyhaittaa, siellä Sapiens on kävellyt Afrikasta ympäri maailmaa, Eli lättäjalkaisuus, josta on kävelyhaittaa (miksi sitä muuten kutsunnoissa etsittäisiin), on kehittynyt Euroopassa ennen Sapiensin tuloa sinne.Riihitonttu2 kirjoitti: ↑06 Tammi 2023, 19:52Ei ole päinvastoin, korkea holvikaari tuottaa enemmän ongelmia marsiessa ja juostessa. Se, että lattajalkaisuus aiheuttasi ongelmia, oli joku virhetulkinta. Ei ollut mitään vaikeuksia marssia tai juosta kymmeniä kilometrejä. Mutta miten sukupuolielimet liittyvät tähä, toki kaikkiin ihmisten ominaisuuksiin vaikuttavat, geenit, kromosoimit ja ympäristötekijät.Poistettu kirjoitti: ↑30 Marras 2022, 13:49 Ei harmainta aavistusta.
Onko siitä jotain haittaa liikkuessa?
-
Brainwashed
- Reactions:
- Viestit: 13938
- Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28
Re: lattajalat ja kromosomipoikkeamat
Kutsunnoissa "etsittiin" tai yritettiin seuloa - en tiedä nykyisestä käytännöstä, mutta mitä olin havaitsevinani silloin kun itse osallistuin kutsuntoihin) 1980-luvun puolivälissä - suosimalla vahvoja ja tyhmähköjä "sventuuva" tyyppisiä yksilöitä, jotka ilmeisesti soveltuvat parhaiten ruotuväkeen. Muistan kyllä silloin lättäjalkaisuuden mainitun kavereiden kesken ja mitä "etuja" sellaisella olisi, mutta ei sellaista muistikuvani mukaan mitenkään tarkistettu, mutta kylläkin sitä onko kivekset laskeutuneet.
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”
- anonymous hater
- anonymous hater

