Wisti kirjoitti: ↑15 Maalis 2024, 17:20
Raksa anna askar
Ihan maukas ensipalindromi.
Mielestäni osuva palindromi voi olla myös hyvin ytimekäs.
Kuuluisa "saippuakauppias", edustanee tyylillisesti juuri tällaista klassista palindromirealismia.
Eusahan tekee ilmeisen kokeneena palindrominiekkana, todella pitkiä ja teknisesti virtuoosimaisia - lähes pienen tilannekuvauksen kaltaisia palindromitarinoita.
Ulottuvuuksia on monia. Huumori on myös ilman muuta yksi ulottuvuus.
Wisti kirjoitti: ↑15 Maalis 2024, 15:58
Vähänkö Jussi hankki jättiytyä
Tuo oli hyvä alku. Siinä oli tavoitettu hyvin palindromien tyyli, mutta hiomista riittää.
En ollut eläissäni keksinyt yhtään palindromia. Kun kävelin äsken ulkona ajattelin, kysyä Eusalta, että onko hänelle itsestään selvää hahmottaa saman tien sanan kirjaimet takaperin luettuna. Onko?
Jostain syystä mieleeni tuli sana askar, jonka vaivalla osasin lukea raksa. En ollut hahmottanut koko ideaa, vaan miettinyt sanoja, jotka ovat palindromeja. Eihän se niin mene. Niinpä keksin elämäni ensimmäisen ja ainoan lyhyen palindromin, joka on työnhaku:
Raksa anna askar
Kai aivot prosessoi jatkuvasti vaihtoehtoja. Kaikkiaan olen valmentanut aivotoimitaani niin, että siellä on varattuna laajasti kapasiteettia ihan tausta-ajoon ja pyrin pitäämään havaintoihin sitoutuneen tietoisuuden erillään häiritsemästä. Tuo loogisen toiminnan kapasiteetti saa kyllä havaintosyötettä, mutta "minäni" ei ole kiinnostunut mitä siellä tapahtuu. Eli en huomaa, että lukisin tekstejä jotenkin samalla vaistomaisesti nurinperin - kaikki tapahtuu piilossa ja esiin tulostuu koko lailla valmiita ideoita.
Hauska haaste on syöttää harmaille soluille jotain akuuttia palstakeskustelua ja katsoa tulisiko siihen soveltuvaa palindromishaibaa...
En oikein ymmärtänyt. Se on sinänsä hyvä merkki. Kun jollain on joku erityinen aivotoimintaan liittyvä kyky vaikkapa laskimeen verrattava laskutaito ja he alkavat kertoa tavastaan laskea, putoaa kärryltä välittömästi ja niin kaiketi pitääkin olla!
Tällainen laskimen nopeudella päässään laskeva selitti tapaansa laskea. Hän puhui numeroista väreinä yms. Eipä siitä paljon kostunut. Olisi mukava kuulla kahden laskinpään juttelevan. Kiinnostaisi kuulla, puhuisiko se toinenkin väreistä vai vaikkapa geometrisista kuvioista.

Onko noille palindromivirkkeille jotain vakiintuneita sääntöjä? Eivät nuo kuitenkaan ole kirjakielisiä lauseita tai sanoja, mutta kuitenkin sanat jotenkin ymmärrettävissä ja jotain muodollisesti oikeaa lauserakennettakin. Mutta lauseilta ei ilmeisesti vaadita järjellistä merkityssisältöä.
Kuinka kauan aikaa menee noin pitkän ja objektiivisesti laadukkaan palindromin keksimiseen?
Olettaisin että noin pitkän palindromin tekemiseen vaaditaan hyvin laaja ”materiaaliarkisto” pääkopassa, ja vuosien, ehkä kymmenien aktiivista harrastamista. Suomi lienee aika palkitseva kieli palindromien luomisen suhteen.
Lyhyempi aika eusalta kuin sulta oikea giffin etsiminen.