Tiedepalsta.fi

Mitä kaikkea mieleen sisältyykään..mutta tunteet on sitä mielestäni olennainen osa. Tunteet tuntuu kehossa. Eri tunteille kehossa on omat alueensa. Tunteet näkyy siis myös ryhdissä...hengityksessä.

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:29 Mitä kaikkea mieleen sisältyykään..mutta tunteet on sitä mielestäni olennainen osa. Tunteet tuntuu kehossa. Eri tunteille kehossa on omat alueensa. Tunteet näkyy siis myös ryhdissä...hengityksessä.

Nummenmaa on tutkinut tätä kysymällä ihmisltä, missä mikäkin tunne tuntuu ja tekemällä siitä heatmappeja:



https://www.aalto.fi/fi/uutiset/aalto-y ... at-kehossa

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:33 Nummenmaa on tutkinut tätä kysymällä ihmisltä, missä mikäkin tunne tuntuu ja tekemällä siitä heatmappeja:

Se, että miten/millä mekanismilla tunteet tuntuvat kehossa..onko niin, että aivoissa tunnekeskus hermottaa eri tunteet (keskus)hermoston kautta tietyille alueille??? Jos joku tietää jotain tarkempaa, niin kerro.

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:42

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:33 Nummenmaa on tutkinut tätä kysymällä ihmisltä, missä mikäkin tunne tuntuu ja tekemällä siitä heatmappeja:

Se, että miten/millä mekanismilla tunteet tuntuvat kehossa..onko niin, että aivoissa tunnekeskus hermottaa eri tunteet (keskus)hermoston kautta tietyille alueille??? Jos joku tietää jotain tarkempaa, niin kerro.

Ei sellaista suoraan ole. Luulisin, että tuo tulos on sekoitus autonomisen hermoston ohjaamaa reagointia eri tunnetiloihin ja kulttuurillisesti opittua kuvausta siitä, miten tunteet tuntuvat. Hermoston reaktioilla tarkoitan sitä, että esimerkiksi pelkoreaktio aiheuttaa tiettyjä kehollsia ilmiöitä, kuten raajojen hiussuoniston supistumista ja sydämen sykkeen muutosta, jotka voi havaita. Ja esim äkillinen inhotus saattaa jopa aiheuttaa oksennusreaktion, joten on oletettavaa, että se koetaan lievempänäkin reaktiona vatsan alueella. Häpeään liittyy poskien kuumotus, joka johtuu hiussuoniston reaktiosta jne.

Nähdäkseni mielen ja kehon näkeminen jotenkin eri asioina on hieman keinotekoinen. Samoin mielen ja kehon ja niiden välittömän ympäristön ja laajemman sosiokulttuurisen kontekstin näkemine eri asioina on keinotekoinen, kun tarkastelemme asiaa nykytutkimuksen valossa.

Aivot ja keho muodostavat yhtenäisen neuroendokrinologisen järjestelmän, joka toimii mielen biologisena perustana. Tämä järjestelmä ei ole kuitenkaan staattinen kaiken muun ulkopullella operoiva rakenne vaan dynaaminen prosessi, jossa hermoverkot, hormonit ja keho ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kun pelästymme, kehomme reagoi välittömästi – adrenaliini nousee, sydän lyö nopeammin ja lihakset jännittyvät. Nämä fyysiset reaktiot puolestaan vaikuttavat mielentiloihimme, vahvistaen pelkokokemustamme. Tämä osoittaa, kuinka mieli ja keho ovat erottamattomasti kytköksissä toisiinsa.

Väitän, että tätä neuroendokrinologista järjestelmää ei voi sitäkään irrottaa mielekkäästi ympäristöstään. Se on jatkuvassa vuorovaikutuksessa sekä välittömän fyysisen ympäristön että laajemman sosiokulttuurisen kontekstin kanssa. Esimerkiksi krooninen stressi sosiaalisessa ympäristössä muuttaa konkreettisesti aivojen rakennetta ja geenien ilmentymistä, mikä puolestaan vaikuttaa käyttäytymiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Tämä kaikki muodostaa jatkumon, jossa geenit, keho, mieli ja kulttuuri vaikuttavat toisiinsa kaksisuuntaisesti.

Robert Sapolskyn argumentti teoksissaan "Behave" ja "Determined" tukee tätä näkemystä. Hän esittää, että tieteenalat eivät tutki eri asioita vaan samaa fysikaalista todellisuutta eri mittakaavoissa ja erilaisin metodologioin. Neurotiede, psykologia, sosiologia ja kulttuurintutkimus kaikki valottavat saman jatkumon eri osia. Kun neurobiologi tutkii serotoniinijärjestelmän toimintaa ja sosiologi tutkii ryhmäkäyttäytymistä, he tarkastelevat samaa ilmiötä eri tasoilla.

Havainnollistava esimerkki: kun ihminen kokee sosiaalista häpeää, voimme tarkastella tapahtumaa monella tasolla. Molekyylitasolla näemme kortisolin ja muiden stressihormonien erittymisen. Hermostotasolla näemme amygdalan aktivoitumisen. Psykologisella tasolla koemme häpeän ja ahdistuksen tunteet. Sosiaalisella tasolla näemme muutokset käyttäytymisessä ja statuksessa. Kulttuurisella tasolla voimme analysoida, miksi juuri tietty asia aiheuttaa häpeää tietyssä kulttuurissa. Kaikki nämä tasot kuvaavat samaa tapahtumaa, eivät eri asioita.

Tätä voisi verrata karttaan, jossa sama maasto esitetään eri mittakaavoissa: satelliittikuva, maastokartta ja kaupungin pohjapiirros kuvaavat samaa fyysistä todellisuutta, mutta eri tarkkuudella ja eri näkökulmista. Samoin eri tieteenalat tarjoavat toisiaan täydentäviä näkökulmia yhtenäiseen mieli-keho-ympäristö-jatkumoon.

Mieltä ja kehoa voi toki tutkia niille periteisesti rajatuilla tieteenaloilla, mutta minusta mieltä sisältäessään mielensisältöjä ei voi erottaa mielekkäästi kehosta, jota ei puollestaan voi erottaa mielekkäästi välittömästä ympäristöstään eikä mielekkäästi laajemmasta sosiokulttuurisesta ympäristöstään, jos haluamme ymmärtää mitä mieli on eli mille kokonaisuudelle kehon neuroendokrinologinen järjestelmä toimii alustana.

Kulttuuriset erot muovaavat perustavanlaatuisesti mieltämme – havaintojamme ja ongelmanratkaisutapojamme. Erityisen merkittävä on ero itäaasialaisten ja länsimaalaisten välillä: länsimaalaiset kiinnittävät huomiota yksittäisiin objekteihin ja ratkovat ongelmia analyyttisesti pilkkoen, kun taas itäaasialaiset tarkastelevat kokonaisuuksia, kontekstia ja elementtien välisiä suhteita.

Toinen keskeinen ero ilmenee aikakäsityksissä. Monokhronisissa kulttuureissa (Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka) aika nähdään lineaarisena resurssina, jota voidaan jakaa ja mitata tarkasti. Polykhronisissa kulttuureissa (Välimeren maat, Latinalainen Amerikka) aika koetaan joustavampana, ihmissuhteet priorisoidaan aikataulujen edelle, ja useita asioita hoidetaan samanaikaisesti.

Kommunikaatiotyylien erot luovat kolmannen merkittävän kulttuuriulottuvuuden. Matalan kontekstin kulttuureissa (kuten Saksa) arvostetaan suoraa, eksplisiittistä viestintää. Korkean kontekstin kulttuureissa (kuten Japani) viestinnän merkitys välittyy enemmän kontekstin, nonverbaalisen viestinnän ja jaetun ymmärryksen kautta, mikä aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä kulttuurien kohdatessa.

Nämä kulttuurierot näkyvät konkreettisesti aivojen toiminnassa neuroplastisuuden kautta. Kulttuuriset kokemukset muokkaavat sitä, mihin kiinnitämme huomiota ja miten prosessoimme informaatiota, eli kulttuuri määrää keskeisesti millainen mieli voi olla tai ei voi olla.

Voidaan ottaa esimerkkinä psykopaatti; heidän autonominen hermosto reagoi laiskasti tai ei juuri ollenkaan tilanteissa jossa nk. normaali ihminen kokee "tilanteeseen sopivan" tunnereaktion, mikä auttaa häntä selviytymään tästä tilanteesta. Psykopaatit pysyvät kylmän rauhallisina koska kun vaan ei tunnu miltään, vaikka heille näytettäisiin kuinka kauheita asioita.

Tuo esimerkkinä kehon ja mielen yhteydestä - tai paremminkin sen puuttumisesta.

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 18:11 Voidaan ottaa esimerkkinä psykopaatti; heidän autonominen hermosto reagoi laiskasti tai ei juuri ollenkaan tilanteissa jossa nk. normaali ihminen kokee "tilanteeseen sopivan" tunnereaktion, mikä auttaa häntä selviytymään tästä tilanteesta. Psykopaatit pysyvät kylmän rauhallisina koska kun vaan ei tunnu miltään, vaikka heille näytettäisiin kuinka kauheita asioita.

Tuo esimerkkinä kehon ja mielen yhteydestä - tai paremminkin sen puuttumisesta.

En tiedä, onko se yhteysongelma, vai vain sitä, että tosiaan he eivät tunne normaaleja tunteita, joita syntyy esim. sympatian kautta. Silloinhan keholla ei ole mitään syytäkään reagoida (olen siis koulukuntaa, joka näkee aivot tunteiden fysiologisten reaktioiden synnyttäjänä; toisinkin päin on asiaa ajateltu) ja kytkentä on ihan kunnossa. Psykopaatit kyllä pystyvät kokemaan tunteita, ilahtumaan, pettymään ja raivostumaan. Tunteiden aiheuttajat/syyt vain eivät ole samat kuin ns. normaaleilla.

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:53

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:42

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:33 Nummenmaa on tutkinut tätä kysymällä ihmisltä, missä mikäkin tunne tuntuu ja tekemällä siitä heatmappeja:

Se, että miten/millä mekanismilla tunteet tuntuvat kehossa..onko niin, että aivoissa tunnekeskus hermottaa eri tunteet (keskus)hermoston kautta tietyille alueille??? Jos joku tietää jotain tarkempaa, niin kerro.

Ei sellaista suoraan ole. Luulisin, että tuo tulos on sekoitus autonomisen hermoston ohjaamaa reagointia eri tunnetiloihin ja kulttuurillisesti opittua kuvausta siitä, miten tunteet tuntuvat. Hermoston reaktioilla tarkoitan sitä, että esimerkiksi pelkoreaktio aiheuttaa tiettyjä kehollsia ilmiöitä, kuten raajojen hiussuoniston supistumista ja sydämen sykkeen muutosta, jotka voi havaita. Ja esim äkillinen inhotus saattaa jopa aiheuttaa oksennusreaktion, joten on oletettavaa, että se koetaan lievempänäkin reaktiona vatsan alueella. Häpeään liittyy poskien kuumotus, joka johtuu hiussuoniston reaktiosta jne.

Se, että mikä ohjaa esim. pelkoreaktion kehotuntemukset tuntumaan aina juuri samoilla alueilla samoin kuin muidenkin tunteiden tuntemukset aina niille ominaisilla kehoalueilla?

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 18:40

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:53

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:42

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:33 Nummenmaa on tutkinut tätä kysymällä ihmisltä, missä mikäkin tunne tuntuu ja tekemällä siitä heatmappeja:

Se, että miten/millä mekanismilla tunteet tuntuvat kehossa..onko niin, että aivoissa tunnekeskus hermottaa eri tunteet (keskus)hermoston kautta tietyille alueille??? Jos joku tietää jotain tarkempaa, niin kerro.

Ei sellaista suoraan ole. Luulisin, että tuo tulos on sekoitus autonomisen hermoston ohjaamaa reagointia eri tunnetiloihin ja kulttuurillisesti opittua kuvausta siitä, miten tunteet tuntuvat. Hermoston reaktioilla tarkoitan sitä, että esimerkiksi pelkoreaktio aiheuttaa tiettyjä kehollsia ilmiöitä, kuten raajojen hiussuoniston supistumista ja sydämen sykkeen muutosta, jotka voi havaita. Ja esim äkillinen inhotus saattaa jopa aiheuttaa oksennusreaktion, joten on oletettavaa, että se koetaan lievempänäkin reaktiona vatsan alueella. Häpeään liittyy poskien kuumotus, joka johtuu hiussuoniston reaktiosta jne.

Se, että mikä ohjaa esim. pelkoreaktion kehotuntemukset tuntumaan aina juuri samoilla alueilla samoin kuin muidenkin tunteiden tuntemukset aina niille ominaisilla kehoalueilla?

Jos kiinnostaa, tässä saman tutkijaporukan jalostetumpaa (uudempaa) pohdintaa aiheesta:
https://www.degruyter.com/document/doi/ ... -0087/html

Central emotion circuits are thus tightly coupled with the visceral signaling pathways and the autonomic nervous system (ANS). Although ANS activity patterns are not always emotion-specific, self-reported bodily sensations and pattern recognition analysis of functional magnetic resonance imaging data suggest discrete bodily and neural basis of emotions.

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 18:32

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 18:11 Voidaan ottaa esimerkkinä psykopaatti; heidän autonominen hermosto reagoi laiskasti tai ei juuri ollenkaan tilanteissa jossa nk. normaali ihminen kokee "tilanteeseen sopivan" tunnereaktion, mikä auttaa häntä selviytymään tästä tilanteesta. Psykopaatit pysyvät kylmän rauhallisina koska kun vaan ei tunnu miltään, vaikka heille näytettäisiin kuinka kauheita asioita.

Tuo esimerkkinä kehon ja mielen yhteydestä - tai paremminkin sen puuttumisesta.

En tiedä, onko se yhteysongelma, vai vain sitä, että tosiaan he eivät tunne normaaleja tunteita, joita syntyy esim. sympatian kautta. Silloinhan keholla ei ole mitään syytäkään reagoida (olen siis koulukuntaa, joka näkee aivot tunteiden fysiologisten reaktioiden synnyttäjänä; toisinkin päin on asiaa ajateltu) ja kytkentä on ihan kunnossa. Psykopaatit kyllä pystyvät kokemaan tunteita, ilahtumaan, pettymään ja raivostumaan. Tunteiden aiheuttajat/syyt vain eivät ole samat kuin ns. normaaleilla.

Minä olen (ollut) siinä käsityksessä, että aivot tietenkin tulkitsevat tilanteet ja alullepanevat tunntereaktion. Mutta vasta sitten kun kun tunne on käynyt kehon kautta (autonominen hermosto on kyennyt reagoimaan) - syntyy tunne. Tavallaan voisi sanoa, että ihmisen on tunnettava omassa kehossaan tunne, ennenkuin tietää miltä toisesta tuntuu jossakin tilanteessa. Eli vasta kun keho on reagoinut, kokee tunteen.

Ja psykopaateilla aivoissa olevan poikkeavuden vuoksi autonominen hermosto ei ole oikein virittäytynyt ja tästä syystä torppaa tunnereaktion etenemisen.

Stadin öljylanne kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 16:32 Mieltä ja kehoa voi toki tutkia niille periteisesti rajatuilla tieteenaloilla, mutta minusta mieltä sisältäessään mielensisältöjä ei voi erottaa mielekkäästi kehosta, jota ei puollestaan voi erottaa mielekkäästi välittömästä ympäristöstään eikä mielekkäästi laajemmasta sosiokulttuurisesta ympäristöstään, jos haluamme ymmärtää mitä mieli on eli mille kokonaisuudelle kehon neuroendokrinologinen järjestelmä toimii alustana.

Jos eri selitystasoja pyritään yhdistämään, on vaarana että jokin taso eliminoituu pois, ja ymmärryksemme kaventuu. Psyykkistä näkökulmaa ei saa redusoida neurologiseen,
koska ymmärrys psyyken toiminnasta on korvaamaton osa ihmisen itseymmärrystä. Osin psyykkinen näkökulma onkin korvautunut neurologisella mielenterveyshoidossa, kun häiriöiden syitä etsitään aivokemiasta. Kehityksestä voi olla montaa mieltä, mutta jonkinlainen tasapaino psyykkisten ja biologisten selitysmallien kesken olisi varmaan parasta. Monta selitystasoa toki tarvitaan, koska sosiaalisten suhteiden taso on myös tärkeä mt-hoidoissa.

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:29 Mitä kaikkea mieleen sisältyykään..mutta tunteet on sitä mielestäni olennainen osa. Tunteet tuntuu kehossa. Eri tunteille kehossa on omat alueensa. Tunteet näkyy siis myös ryhdissä...hengityksessä.

Tältä se kyl tuntuu. Ehkä jopa välttämätön osa? Ainakin jos tietoisuudella ja mielellä tarkoitetaan samaa asiaa. Ehkä kuitenkin parempi jos emme tarkottaisi. Tekoälylläkin on mieli mutta ei tunnetta joka liittäisi tuon mielen kokijaansa ja tekisi mielestä tietoisen? No en tiedä onko turhaa diskriminointia. Ehkä, ehkä ei. Kun tässä istuu ja fiilistelee niin kyllä se on tuo tunne joka liittää kaiken kokemani minuun. Se tietoisuuden kvalitatiivinen puoli. Ilman tuota tunnekomponenttia on vaikea kuvitella kuinka voisin olla tietoinen. Mitä tietoisuus ilman tunnetta edes tarkoittaisi. Eivät kai silmäni muuta olisi kuin kamerat ilman ketään joka tuota filmiä katselisi, tuosta näytelmästä liikuttuisi.
Ja mikä tuo tunne on jos ei kehollinen kokemus. Missä se tuntuu. Ei se tunnu tuntuvan ainakaan tuossa tiekoneen näytöksi kutsumassani havaintokokemuksessa jota tuijotan. Ei myöskään hotellihuoneen ilmastointilaitteen hurinassa. Se on kaikki kehoani.Tuo tunne. No tunnehan ei ole todiste mutta näillä spekseillä kyllä sanoisin että keho ja mieli, sikäli kun tietoisuutta mieleksi kutsumme ovat erottamaton parivaljakko.

Purdue kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:24

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:01

Jalo Arkkivalo kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 13:46 Aloin nyt pähkimään että mitä tarkoittaa tämä "työkalu", tässä kontekstissa. Voiko se olla myös ei mekaanisesti kosketettava. Esim. tietokoneen näyttö. Tai voimmeko mieltää tilan, vaikkapa oman kotimme, kehomme jatkeeksi samalla tavalla. Nämä palvelevat meitä materialistisessa mielessä samalla logiikalla, mutta jotenkin luonne tilanteessa on eri.
Liittynee siihen että voimmeko manipuloida kohdetta, vai onko kohde passiivinen hyödyke?
Kehossahan on myös passiivisa osia. Kallo suojaa aivoja samoin kuin kypärä. Kypärän käyttöä ei tarvitse sillä tavalla oppia, että olisi vaikkapa kypäränkäytön mestari.

Yhä hullummaksi menee.

Varmaan työkalulle voi kehitellä nasevan määritelmän. Itse näkisin että ainakin sen pitää sisältää ajatus, että työkalu on meistä itsestämme erillinen objekti ja sitä käytetään tarkoituksessa saada aikaan jotain muutosta maailmassa tai tuottaa joku tuotos. Esim. kodilla ei ehkä ole sellaista yleistä tavoitetta?

Tähän keho/mieli asetelmaan ja käyttäytymiseen sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyen, niin sillä keholla juurikin vuorovaikutetaan ulkoisen objektiivisen materiaalisen todellisuuden kanssa.

Kun me toimimme maailmassa, niin me teemme "tekoja" kehomme välityksellä (aktit sekä puheaktit), ja näillä teoilla on yleensä tarkoitus saada aikaan jotakin maailmassa; jokin reaktio, tuotos tai muutos kuten asian ilmaiset. Kehomme on siis tärkein "työkalumme" tässä maailmassa.

Tässä mielessä työkalut ovat "kehomme jatkeita" kuten Jalo Arkkivalo tuossa edellä pähkäilee. Mutta niin ovat kaikki muutkin objektit, kuten vaikkapa setelit ja pankkikortit. Kun vingutan korttia ruokakaupan kassalla, niin oletan sillä olevan sellainen seuraus, että saan kantaa ostoskassini mukanani kotiini.

Sosiaalinen vuorovaikutus ja toiminta on juurikin hyvin pitkälle kehollista toimintaa; puheenkin voi mieltää keholliseksi toiminnaksi tietyllä tapaa.

Mutta kotia en miellä kehoni jatkeeksi, vaan se on osa rakennettua fyysistä ympäristöä (erotuksena fysikaaliselle ja biologiselle ympäristölle). Kotini on siis yksi niistä "kulisseista" joissa elämäni eli toimintani ja vuorovaikutukseni tapahtuu.


Tällaisia ajatuksia heräsi teidän kummankin teksteistä.

Itselleni luonnollisinta on ehkä ajatella tätä työkalukysymystä elämän näkökulmasta. Elämähän yksinkertaisimmillaan on metabolismia. Määritelmällisesti. Historian saatossa sitten metabolismi on rakentanut erilaisia työkaluja tarpeitansa varten ja hermoston noita työkaluja koordinoimaan. Metaforisesti mieli olisi tässä skenaariossa applikaatio joka sekä kartoittaa kehon tilaa ja ympäristöä ja käskyttää ulokkeita toimimaan käyttäjänsä eli metabolismin inputin pohjalta.

Kun vingutan korttia ruokakaupan kassalla, niin oletan sillä olevan sellainen seuraus, että saan kantaa ostoskassini mukanani kotiini.

Tämä hyvä esimerkki siitä miten metabolismi hyödyntää mieli-aplikaatiota omiin tarpeisiinsa.

jester kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 19:47

Stadin öljylanne kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 16:32 Mieltä ja kehoa voi toki tutkia niille periteisesti rajatuilla tieteenaloilla, mutta minusta mieltä sisältäessään mielensisältöjä ei voi erottaa mielekkäästi kehosta, jota ei puollestaan voi erottaa mielekkäästi välittömästä ympäristöstään eikä mielekkäästi laajemmasta sosiokulttuurisesta ympäristöstään, jos haluamme ymmärtää mitä mieli on eli mille kokonaisuudelle kehon neuroendokrinologinen järjestelmä toimii alustana.

Jos eri selitystasoja pyritään yhdistämään, on vaarana että jokin taso eliminoituu pois, ja ymmärryksemme kaventuu. Psyykkistä näkökulmaa ei saa redusoida neurologiseen,
koska ymmärrys psyyken toiminnasta on korvaamaton osa ihmisen itseymmärrystä. Osin psyykkinen näkökulma onkin korvautunut neurologisella mielenterveyshoidossa, kun häiriöiden syitä etsitään aivokemiasta. Kehityksestä voi olla montaa mieltä, mutta jonkinlainen tasapaino psyykkisten ja biologisten selitysmallien kesken olisi varmaan parasta. Monta selitystasoa toki tarvitaan, koska sosiaalisten suhteiden taso on myös tärkeä mt-hoidoissa.

Tarkoitukseni ei ollut tuolla kommentillani vähätellä ainuttakaan tieteenalaa tai tehdä niitä tarpeettomiksi. Päinvastoin yrittän alleviivata sitä, että vaikka eri tieteenalat näyttäivsivät tieteen viitekehyksessä tutkivan eri asioita niin se ei pidä paikkaansa. Ne tutkivat samaa asiaa, mutta erilaisilla "emergenttiyden" tasoilla. Ja tällä perusteella haluan nimienomaan väittää, että olisi melkein pakko tutustua niihin kaikkiin ainakin jossain määrin, jos haluaa todella ymmärtää, millaisesta luonnonilmiöstä on kyse kun puhutaan mielestä.

Olen toki huono ihminen tällaisia väitteitä esittämään, sillä en ole minkään noista aloista asiantuntija, enkä ole tuttustunut niihin kaikkiin itsekään.

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:53

Why kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 15:42

MooM kirjoitti: ↑25 Helmi 2025, 14:33 Nummenmaa on tutkinut tätä kysymällä ihmisltä, missä mikäkin tunne tuntuu ja tekemällä siitä heatmappeja:

Se, että miten/millä mekanismilla tunteet tuntuvat kehossa..onko niin, että aivoissa tunnekeskus hermottaa eri tunteet (keskus)hermoston kautta tietyille alueille??? Jos joku tietää jotain tarkempaa, niin kerro.

Ei sellaista suoraan ole. Luulisin, että tuo tulos on sekoitus autonomisen hermoston ohjaamaa reagointia eri tunnetiloihin ja kulttuurillisesti opittua kuvausta siitä, miten tunteet tuntuvat. Hermoston reaktioilla tarkoitan sitä, että esimerkiksi pelkoreaktio aiheuttaa tiettyjä kehollsia ilmiöitä, kuten raajojen hiussuoniston supistumista ja sydämen sykkeen muutosta, jotka voi havaita. Ja esim äkillinen inhotus saattaa jopa aiheuttaa oksennusreaktion, joten on oletettavaa, että se koetaan lievempänäkin reaktiona vatsan alueella. Häpeään liittyy poskien kuumotus, joka johtuu hiussuoniston reaktiosta jne.

Kuinkahan tarkka käsitys meillä(siis tieteellä) nykyään on siitä miten tuo homma käytännössä toimii? Ois mielenkiintoista tietää.
Aiheuttaako pelkoreaktio keholliset ilmiöt vai toisinpäin. Jos ajatellaan vaikka sitä savannilla puun takaa eteen hyppäävää, moottorisahaa heiluttavaa maskipäätä tai muuta pelkoreaktion tuottavaa havaintokokemusta.
Mihin nuo signaalit ensin lähtevät? Jos aivojen tunteenteko-osastolle niin eikö tuo ole aika hidas ratkaisu. Tärkeintä kai ensiksi olisi saada tuotettua ne vaadittavat sykkeen muutokset ja suonten supistelut jotta pakenemiseen tai taisteluun vaadittava glukoosi saataisiin mahdollisimman nopeasti tuutattua soluihin. Vielä kun otetaan huomioon että ne vaadittavat kehon toiminnot käynnistävät signaalit tuotetaan hormonien avulla ja tuo tiedonvälitys on huomattavasti hitaampaa kun neuraalinen signalointi. Vai kestääkö pelkokoemuksen tuottaminen liian kauan sit jos mennään kehon kautta. Voiko aivot signaloida samaan aikaan hypotalamukseen käskyttämään rauhasia ja toisaalta sinnepäin aivoja missä tuo pelkokokemus rakennetaan?
Kokemuksellisestikin tuo järjestys kyllä helposti pakenee analyysia, niin nopeista prosesseista on kyse ja tunteen syntyprosessia on muutenkin haastava observoida juuri koska tunteen vallassa observointikyky ei yleensä ole parhaimmillaan, mutta kyllä jos pitäs veikata niin monesti hymy heilahti huulille jo ennekun ilon tunne hiipi rintaan tai toisaalta hampaat ja hartiat kiristyivät ennenkun vitutuksen tunne pärähti päähän. Subjektiivista toki tuo. No olis kyllä kiva tietää miten tuo toimii.