Tiedepalsta.fi

Pilvipouta kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 08:51 Eniten huolestuttaa kaikki.

Kissatäti kirjoitti: ↑16 Kesä 2025, 20:46
Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?
a yksilötasolla - henkilökohtaisessa elämässäsi
b. kansallisella tasolla - Suomea ajatellen
c. globaalisti - koko maailmassamme
d. koko maailmankaikkeudessa

Purdue kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 15:37

Kissatäti kirjoitti: ↑16 Kesä 2025, 20:46
Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?
a yksilötasolla - henkilökohtaisessa elämässäsi
b. kansallisella tasolla - Suomea ajatellen
c. globaalisti - koko maailmassamme
d. koko maailmankaikkeudessa

a) Kait se henkilökohtaisella tasolla on terveys.

b) Suomen kohtalonkysymys keskipitkällä aikavälillä on talous ja erityisesti valtion velkaantuminen.

c) Se ettei maailman kansat ja valtiot osaa tulla toimeen keskenään. Se ei pelkästään johdu ihmisistä, vaan siitä millainen maailma on ja millaista logiikkaa maailma noudattaa. Älä siis osoita syyttävällä sormella pelkkiä pelaajia, vaan huomioi myös itse peli!

d) Ei tällä hetkellä juuri mikään.

Goswell kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 17:53

Purdue kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 15:37

Kissatäti kirjoitti: ↑16 Kesä 2025, 20:46
Mikä sinua huolestuttaa eniten tulevaisuudessa?
a yksilötasolla - henkilökohtaisessa elämässäsi
b. kansallisella tasolla - Suomea ajatellen
c. globaalisti - koko maailmassamme
d. koko maailmankaikkeudessa

a) Kait se henkilökohtaisella tasolla on terveys.

b) Suomen kohtalonkysymys keskipitkällä aikavälillä on talous ja erityisesti valtion velkaantuminen.

c) Se ettei maailman kansat ja valtiot osaa tulla toimeen keskenään. Se ei pelkästään johdu ihmisistä, vaan siitä millainen maailma on ja millaista logiikkaa maailma noudattaa. Älä siis osoita syyttävällä sormella pelkkiä pelaajia, vaan huomioi myös itse peli!

d) Ei tällä hetkellä juuri mikään.

Peli syntyy ihimisistä ja siinäpä se suurin huoli onkin, ihmiskunta kusipäistyy vauhdilla.

Purdue kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 18:24 Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Märkäruuti kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 22:25

Purdue kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 18:24 Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

Purdue kirjoitti: ↑18 Kesä 2025, 12:20

Märkäruuti kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 22:25

Purdue kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 18:24 Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

Toki itsekin toivoisin, että saataisiin aikaan pysyvä maailmanrauha, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. En usko, että suurvallat kuten USA, Venäjä taikka Kiina tulevat koskaan hyväksymään mitään sellaista auktoriteettia, joka ne voisi pakottaa toimimaan yhteisillä pelisäännöillä.

Kansainvälisen politiikan tutkimus akateemisena oppiaineena sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan vanavedessä, ja se peruskysymys josta koko tieteenala sai alkunsa oli se, että mitkä ovat sotien syyt, ja kuinka niitä voitaisiin ehkäistä.


Tarjolla on kolme mallia.

Ensimmäinen on "realistinen" malli, joka perustuu voimatasapainoon, eli siihen että kun joku suurvalta kasvaa liian voimakkaaksi, niin muut suurvallat liittoutuvat tätä yhtä vastaan luoden vastavoiman. Tätä sovellettiin 1800-luvulla, mutta eipä se estänyt ensimmäistä maailmasotaa.

Toinen on "liberaali" malli, jossa keskiöön nousevat kansainväliset instituutiot, taloudellinen keskinäisriippuvuus kaupankäynnin kautta, ja se että demokratiat eivät juuri sodi toisiaan vastaan. Lisätään tähän "kollektiivisen turvallisuuden" käsite.

Kollektiivista turvallisuutta yritettiin soveltaa Kansainliiton kautta maailmansotien välisenä aikana, mutta se epäonnistui, ja kaatui utopistisena viritelmänä. Silti, YK:ssa on joitakin piirteitä tästä, mutta käytännössä se YK:n kollektiivisen turvallisuuden aspekti on jäänyt aika laihaksi.

Liberaalia mallia on yritetty myös suhteessa Venäjään Kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta eipä kaupalliset seikat taikka kansainväliset säännöt ja instituutiot juurikaan estäneet Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan.

Kolmas malli on sitten "konstruktivistinen" eli siinä kiinnitetään huomiota valtioiden identiteettiin ja arvoihin. Alexander Wendt on esimerkiksi erotellut anarkian kulttuureista hobbesilaisen, lockelaisen ja kantilaisen anarkian, joita leimaavat vihollisuus, kilpailu ja ystävyys.


Olisi hienoa, jos valtiot voisivat nähdä toisensa ystävinä tai edes kilpailijoina, mutta eivät vihollisina. Mutta tämän esteenä on monta asiaa.

Ensinnäkin maailma on todellakin anarkkinen, eli valtioiden yläpuolella ei ole hallitusta, joa ne voisi pakottaa rauhaan. Valtiot ovat itsenäisiä suvereeneja toimijoita, ja tästä nousee "self-help" logiikka.

Toisekseen ainakin kaikilla suurvalloilla on sotilaallinen kyky toimia aggressiivisesti toisia valtioita vastaan.

Ja kolmanneksi valtiot eivät voi koskaan olla varmoja toisten valtioiden intentioista ja päämääristä. Tämän päivän kumppani ja ystävä voi olla huomisen vihollinen.


Kun siis elämme tällaisessa maailmassa, niin sota tulee jatkossakin olemaan tekijä, josta ihmiskunta tulee kärsimään.

Itse uskon kuitenkin siihen, että ydinaseet ovat se tekijä joka pidättelee nimenomaan suurvaltoja käymästä toisiaan vastaan. Emme ole nähneet toisen maailmansodan jälkeen ensimmäistäkään sotaa, jota olisivat käyneet keskenään kaksi ydinasein varustettua suurvaltaa.

Sen sijaan tulemme jatkossakin näkemään sotia, joita käyvät suurvallat pienempiä valtioita vastaan (Venäjä vs Ukraina) tai pienemmät valtiot toisiaan vastaan (Israel vs Iran).


Muutama sana vielä politiikasta, ja kuinka kansallisen tason politiikka eroaa kansainvälisestä politiikasta.

Politiikka voidaan määritellä toiminnaksi, jota määrittävät:
- Päätöksenteko
- Konflikti päämääristä
- Valta

Politiikassa siis tehdään päätöksiä, ja eri ryhmät haluaisivat niiden päätösten sisällön olevan erilaisia perustuen kunkin ryhmän etuihin, arvoihin, päämääriin ja ideologiaan. Ja jotta niitä päätöksiä voidaan tehdä tarvitaan valtaa eli vaikutusvaltaa, jonka avulla niitä päätöksiä voidaan tehdä.

Kansallisella tasolla demokraattisissa vaaleissa valitaan erilaisista päämääristä, ja annetaan tietyille puolueille valta tehdä päätöksiä, jotka ovat sitovia ja jotka valtio voi tarvittaessa saattaa pakkokeinoin toimeen.

Kansainvälisellä tasolla ei ole mitään tällaista. Päätökset ovat sopimuksia valtioiden välillä, ja jos ne sopimukset eivät ole jonkin suurvallan edun mukaisia, niin se suurvalta pyrkii muuttamaan niitä sopimuksia taikka lakkaa noudattamasta niitä.

Ja sitten on se puoli, että niitä päämääriä ja päätöksiä ajaakseen valtiot tarvitsevat valtaa (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, diplomaattinen, jne.), ja tästä syntyy kilpailu valtioiden välille.

Ja tässä kilpailussa turhan usein käy myös niin, että niitä omia päämääriä ja itselle mieluisia päätöksiä ajetaan sotilaallisesti.

Tämä juontaa juurensa siitä, kun ei ole sellaista legitiimiä tahoa joka voisi sanella ne päätökset ja panna ne toimeen, vaan valtiot kilpailevat vallasta, niin valtiot ajautuvat eturistiriitoihin, jotka pitkittyessään ovat hyvinkin vaikeita ratkaista.


Eli tuossa lyhyt yhteenveto siitä, että miksi sodat tulevat jatkossakin olemaan osa kansainvälistä todellisuutta.

Goswell kirjoitti: ↑18 Kesä 2025, 12:32

Purdue kirjoitti: ↑18 Kesä 2025, 12:20

Märkäruuti kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 22:25

Purdue kirjoitti: ↑17 Kesä 2025, 18:24 Kansainvälisessä maailmassa ei ole jäähyjä ja jäähyaitioita, vaan se peli on juuri niin kovaa kuin millä tavalla ne pelaajat päättävät pelata sitä peliä.

Vaan kun pitäisi olla.
Tämä on tietenkin utopiaa, mutta jospa joskus tulisi aika, jolloin osaisimme laatia kansainväliset pelisäännöt kattavasti ja sitoutua riittävän laajasti niitä noudattamaan.
Sillon "maailmanhallitus" voisi valvoa sääntöjen noudattamista ja jos joku rikkoo niitä räikeästi, niin määräenemmistön päätöksellä maa voitaisiin julistaa jäähylle, eli esimerkiksi täydelliseen kauppasaartoon. Kyllä ihmiset tietävät, että sodat ovat pahinta perseilyä, on tekosyy mikä tahansa. Riittävän kattavalla sopimuksilla uskottavin sanktioin ne voitaisiin estää.

Haaveilin joskus työporukan saunaillassa ääneen YK:n alaisista joukoista, jotka voisivat pakottaa sotivat osapuolet rauhaan. Työkaverit sanoivat ajatusta mahdottomaksi. Mutta kun NL kaatui ja Venäjä oli heikko, entisen Jugoslavian alueella suoritettiin "rauhaan pakottaminen". En sano, että se olisi hoidettu mallikelpoisesti, mutta silloin toteutui jossain muodossa se, mitä skapparituttavani pitivät mahdottomana haaveiluna. Nykyisessä tilanteessa se kai taas olisi sitä; mahdotonta haaveilua. Mutta jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunta viisastuisi kollektiivisesti. Ei tarvittaisi aseellista rauhaan pakottamista, kun totaalinen taloudellinen ja sosiaalinenkin eristys riittäisi edellyttäen, että se olisi pitävä.

Toinen viinilasi jo puolessa ja henkioppaani Wahva Henki eli itse Spititus Fortis kuiskii korvaani utopistisia ajatuksia paremmasta maailmasta, missä valtioidenkin tasolla paha saisi palkkaansa maan ydinasearsenaalista huolimatta.
Juicen sanoin se kehottaa minua uskomaan maailmanrauhaan ja Joulupukkiin. Uskoni on vaan kovin heikko sen suhteen. Mutta ainahan saa haaveilla....

Toki itsekin toivoisin, että saataisiin aikaan pysyvä maailmanrauha, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. En usko, että suurvallat kuten USA, Venäjä taikka Kiina tulevat koskaan hyväksymään mitään sellaista auktoriteettia, joka ne voisi pakottaa toimimaan yhteisillä pelisäännöillä.

Kansainvälisen politiikan tutkimus akateemisena oppiaineena sai alkunsa ensimmäisen maailmansodan vanavedessä, ja se peruskysymys josta koko tieteenala sai alkunsa oli se, että mitkä ovat sotien syyt, ja kuinka niitä voitaisiin ehkäistä.


Tarjolla on kolme mallia.

Ensimmäinen on "realistinen" malli, joka perustuu voimatasapainoon, eli siihen että kun joku suurvalta kasvaa liian voimakkaaksi, niin muut suurvallat liittoutuvat tätä yhtä vastaan luoden vastavoiman. Tätä sovellettiin 1800-luvulla, mutta eipä se estänyt ensimmäistä maailmasotaa.

Toinen on "liberaali" malli, jossa keskiöön nousevat kansainväliset instituutiot, taloudellinen keskinäisriippuvuus kaupankäynnin kautta, ja se että demokratiat eivät juuri sodi toisiaan vastaan. Lisätään tähän "kollektiivisen turvallisuuden" käsite.

Kollektiivista turvallisuutta yritettiin soveltaa Kansainliiton kautta maailmansotien välisenä aikana, mutta se epäonnistui, ja kaatui utopistisena viritelmänä. Silti, YK:ssa on joitakin piirteitä tästä, mutta käytännössä se YK:n kollektiivisen turvallisuuden aspekti on jäänyt aika laihaksi.

Liberaalia mallia on yritetty myös suhteessa Venäjään Kylmän sodan päättymisen jälkeen, mutta eipä kaupalliset seikat taikka kansainväliset säännöt ja instituutiot juurikaan estäneet Venäjää hyökkäämästä Ukrainaan.

Kolmas malli on sitten "konstruktivistinen" eli siinä kiinnitetään huomiota valtioiden identiteettiin ja arvoihin. Alexander Wendt on esimerkiksi erotellut anarkian kulttuureista hobbesilaisen, lockelaisen ja kantilaisen anarkian, joita leimaavat vihollisuus, kilpailu ja ystävyys.


Olisi hienoa, jos valtiot voisivat nähdä toisensa ystävinä tai edes kilpailijoina, mutta eivät vihollisina. Mutta tämän esteenä on monta asiaa.

Ensinnäkin maailma on todellakin anarkkinen, eli valtioiden yläpuolella ei ole hallitusta, joa ne voisi pakottaa rauhaan. Valtiot ovat itsenäisiä suvereeneja toimijoita, ja tästä nousee "self-help" logiikka.

Toisekseen ainakin kaikilla suurvalloilla on sotilaallinen kyky toimia aggressiivisesti toisia valtioita vastaan.

Ja kolmanneksi valtiot eivät voi koskaan olla varmoja toisten valtioiden intentioista ja päämääristä. Tämän päivän kumppani ja ystävä voi olla huomisen vihollinen.


Kun siis elämme tällaisessa maailmassa, niin sota tulee jatkossakin olemaan tekijä, josta ihmiskunta tulee kärsimään.

Itse uskon kuitenkin siihen, että ydinaseet ovat se tekijä joka pidättelee nimenomaan suurvaltoja käymästä toisiaan vastaan. Emme ole nähneet toisen maailmansodan jälkeen ensimmäistäkään sotaa, jota olisivat käyneet keskenään kaksi ydinasein varustettua suurvaltaa.

Sen sijaan tulemme jatkossakin näkemään sotia, joita käyvät suurvallat pienempiä valtioita vastaan (Venäjä vs Ukraina) tai pienemmät valtiot toisiaan vastaan (Israel vs Iran).


Muutama sana vielä politiikasta, ja kuinka kansallisen tason politiikka eroaa kansainvälisestä politiikasta.

Politiikka voidaan määritellä toiminnaksi, jota määrittävät:
- Päätöksenteko
- Konflikti päämääristä
- Valta

Politiikassa siis tehdään päätöksiä, ja eri ryhmät haluaisivat niiden päätösten sisällön olevan erilaisia perustuen kunkin ryhmän etuihin, arvoihin, päämääriin ja ideologiaan. Ja jotta niitä päätöksiä voidaan tehdä tarvitaan valtaa eli vaikutusvaltaa, jonka avulla niitä päätöksiä voidaan tehdä.

Kansallisella tasolla demokraattisissa vaaleissa valitaan erilaisista päämääristä, ja annetaan tietyille puolueille valta tehdä päätöksiä, jotka ovat sitovia ja jotka valtio voi tarvittaessa saattaa pakkokeinoin toimeen.

Kansainvälisellä tasolla ei ole mitään tällaista. Päätökset ovat sopimuksia valtioiden välillä, ja jos ne sopimukset eivät ole jonkin suurvallan edun mukaisia, niin se suurvalta pyrkii muuttamaan niitä sopimuksia taikka lakkaa noudattamasta niitä.

Ja sitten on se puoli, että niitä päämääriä ja päätöksiä ajaakseen valtiot tarvitsevat valtaa (sotilaallinen, poliittinen, taloudellinen, diplomaattinen, jne.), ja tästä syntyy kilpailu valtioiden välille.

Ja tässä kilpailussa turhan usein käy myös niin, että niitä omia päämääriä ja itselle mieluisia päätöksiä ajetaan sotilaallisesti.

Tämä juontaa juurensa siitä, kun ei ole sellaista legitiimiä tahoa joka voisi sanella ne päätökset ja panna ne toimeen, vaan valtiot kilpailevat vallasta, niin valtiot ajautuvat eturistiriitoihin, jotka pitkittyessään ovat hyvinkin vaikeita ratkaista.


Eli tuossa lyhyt yhteenveto siitä, että miksi sodat tulevat jatkossakin olemaan osa kansainvälistä todellisuutta.

Kehottaisin sinuakin miettimään miksi se Venäjä hyökkäsi, kenet pitäisi laittaa jäähyaitioon, mielellään ikuisesti.