[TM] Tutkimus: Elämää maapallolla ei kaikella todennäköisyydellä pitäisi olla olemassa

[Vän]

Mutta vähän kyllä jatkaisin tuosta että jos ei ole yhteistä jaettavaa resurssia niin ihan turha tuhlata aikaa toisten sivilisaatioiden hävittämiseen?

Jos niin lähellä toisiaan on kaksi samalle tasolle kehittynyttä teknistä sivilisaatiota, että jatkuva kanssakäyminen on mahdollista, niin yhteisiä intressejä resurssien suhteen on varmasti. Jos ei sitten kehityksen taso ole sellainen, että ei olla enää riippuvaisia luonnonvaroista, vaan kaikki tarvittava kyetään syntetisoimaan.

Tällaisia utopioita on kiva kehitellä, mutta ne taitavat olla paperin ohuita siihen nähden, mitä erilaisten älyllisten lajien kanssakäyminen vaatisi, jos kaksi sellaista törmäisivät oikeasti. Me edustamme maapallolla samaa muka älykästä H. sapiens sapiens lajia, mutta miten rationaalisella tasolla meidän kanssakäymisemme edes saman lajin edustajien kanssa on? Sitä voi miettiä, kun lukee uutisia Gazasta tai Ukrainasta.
Jotta kaksi korkean teknisen tason saavuttanutta lajia voisi elää samalla alueella, niiden pitäisi olla henkisiltä ja moraalisilta ominaisuuksiltaan selvästi meidän lajiamme kehittyneempiä.

Peräkaneetti:
Jos laji ei ole vähintäänkin positiivisella tavalla kilpailuhenkinen, se tuskin kehittyy kovin korkealle. Jos se on liian kilpailuhenkinen, se on myös agressiivinen, eikä suvaitse muita kilpailijoita samalla alueella. H. sapiens sapiens taitaa kuulua jälkimmäisiin.

Positiivinen kilpailuhenkisyys on hyvä huomio. Ymmärhän sen kilpailuna, jossa ei kampiteta vaan esitetään parempia vaihtoehtoja. Tällainen kilpailu toimii parhaimmillaan yhteisön kehityksen moottorina, ei esteenä.

Optimistinen uteliaisuus on vielä voimakkaampi kehityksen ajuri. Kun joku yhteisön jäsen uskaltaa kokeilla totutusta poikkeavaa ratkaisua ja onnistuu, se voi tartuttaa optimismia ja kokeilunhalua myös muihin.

Muistan lukeneeni tutkimuksesta, jossa mehiläiset alkoivat seurata yksilöä, joka löysi mettä epätavallisesta paikasta – uteliaisuus ja onnistuminen levisivät. Miksei sama voisi päteä myös älyllisiin lajeihin?

Tässä ketjussa keskustelijat näyttävät jakautuvan karkeasti seuraaviin ryhmiin:

- Konfliktirealistit: Näkevät älyllisten lajien kohtaamiset väistämättä kilpailuna ja konfliktina. Viittaavat ihmiskunnan historiaan ja nykyisiin sotiin. Korostavat moraalisen kehityksen puutetta.
- Teknoutopistit: Uskovat teknologian mahdollistavan resurssien synteesin ja rauhanomaisen rinnakkaiselon. Pitkällä tähtäimellä sivilisaatioiden kohtaaminen nähdään mahdollisuutena.
- Evoluutiostrategit: Korostavat kilpailun roolia kehityksessä, mutta erottavat negatiivisen ja positiivisen kilpailun. Kehitys on mahdollista, jos kilpailu perustuu parempien ratkaisujen esittämiseen.
- Utopiakriitikot: Suhtautuvat epäillen teknisiin ja moraalisiin utopioihin. Korostavat, ettei ihmiskunta ole vielä kypsä kohtaamaan toisia sivilisaatioita.

Arvioisin itse sijoittuvani parhaiten evoluutiostrategien ryhmään – mutta painotuksella, jossa kilpailu ei ole itseisarvo vaan väline. Ihmisten kohdalla kehitys tapahtuu ennen kaikkea käsitteellisten kehysten muutoksen kautta, ei pelkän resurssikilpailun. Optimistinen uteliaisuus ja yhteisöllinen oppiminen ovat avaimia myös memeettisessä evoluutiossa – eli siinä, miten sivilisaatiot ja niiden välinen vuorovaikutus voivat kehittyä.

Unohdit yhden ryhmän pois.
- Kohtaamisskeptikot: Eivät pidä uskottavana, että koskaan kohtaamme älykästä elämää muualla universumissa joko sen takia, että sellaista ei ole, tai sen takia, että etäisyydet vain ovat liian pitkiä minkäänlaiseen mielekkääseen kommunikointiin tai edes havaitsemaan älykästä elämää muualla.
Laskisin itseni lähinnä tähän ryhmään.

Nyt kun muualla universumissa olevan älykkään elämän empiirinen todentaminen näyttää mahdottomalta, voiko sen kohtaamisen pohtimista edes pitää tieteellisesti mielekkäänä? Jos älykkäästä elämästä muualla ei saada koskaan empiiristä varmuutta, onko sen kohtaamisen pohtiminen vain filosofinen ajatusleikki ja spekulatiivista viihdettä, jolla ei ole mitään muuta vaikutusta meidän elämään?

Joo, tuo on hyvä täydennys ja hyväksyn täysin myös sen näkemyksen. Itseasiassa tämän asia kiinnostaa minua lähinnä ajatuskokeena, jolla voi tarkastella ihmisten ajatteluun liittyviä kummallisuuksia – miksi esimerkiksi uudet ja oudot asiat – kuten maan ulkopuolinen älykäs elämä tai ihmisen itsensä luoma autonominen keinoäly – koetaan heti uhkina?

Ne koetaan uhkina, koska projisoimme oman asenteemme heihin. Me olisimme epäilyksettä uhka vieraalle sivilisaatiolle, joten meidän on luonnollista olettaa, että hekin olisivat uhka meille.

Mutta onko meillä järkevää syytä olettaa, että uhka olisi todennäköisempää kuin yhteistyön hyödyt?

Kuten sanoit, pelko vierasta älyä kohtaan kumpuaa siitä, että projisoimme omaa ajatteluamme toiseen. Me olemme kokemustemme mukaan olleet uhka toisillemme – miksi emme olisi uhka myös muille, ja miksi muut eivät olisi uhka meille? Tämä ajatus on intuitiivinen, mutta ei välttämättä rationaalinen.

Jos kohtaamamme olento on todella älykäs, sen toimintaa ei ohjaa pelkkä vaisto tai resurssinälkä, vaan kyky arvioida vaihtoehtoja, rakentaa malleja ja ennakoida seurauksia. Tällöin myös yhteistyö voi olla strategisesti järkevämpää kuin konflikti – aivan kuten ihmistenkin välillä usein on. Onko siis perusteltua olettaa, että uhka olisi todennäköisempi kuin hyöty?

Oletus uhasta voi myös olla kognitiivinen vinouma: negatiivisuusvaikutus saa meidät painottamaan riskejä enemmän kuin mahdollisuuksia. Tämä on ollut biologisen evoluution kannalta ymmärrettävää, mutta onko se enää järkevääö rationaalisten olentojen toimintaa.

Yhteistyö voi olla todennäköisempää, jos molemmat osapuolet kykenevät tunnistamaan sen pitkän aikavälin edut. Ja jos toinen osapuoli on meitä kehittyneempi, se saattaa nähdä konfliktin irrationaalisena – aivan kuten me saatamme pitää väkivaltaa huonona strategiana omassa yhteiskunnassamme.

Ehkä meidän ei pitäisi kysyä, "mitä he aikovat tehdä meille", vaan "mitä me paljastamme itsestämme, kun oletamme heistä pahinta". Tämä tekee kohtaamisen pohdinnasta paitsi filosofisesti kiinnostavaa, myös peilin omalle lajillemme.

Sama vinouma lienee syynä mahdollisesti kehitettävän superälyn pelkoon.

Juuri niin. Kun koemme heidät ja superälyn uhaksi, se ei kerro mitään heistä tai superälystä, vaan meistä. Kun kerromme, mitä ajattelemme, se kertoo, millaisia olemme.

Toisinsanoen heille ei olisi mitään hyötyä meidän tuhoamisesta.

Voisi olla. Jos kohtaisimme heidät ja aina tavatessamme vangitsisimme heidät ja kiduttaisimme heitä saadaksemme kaikki heidän tiedot, leikkeleisimme heidät kappaleiksi tutkiaksemme heitä ja alkaisimme valmistella invaasiota heidän kotiplaneetalleen tuhotaksemme heidät, heille saattaisi olla hyötyä meidän tuhoamisestamme.

[Neutroni]

Siinä pisteessä kun (lue->jos) teknologia on ihmisen jälkeläisillä olemassa, tiedekin on todennäköisesti sekin jouduttu keksiä nollasta ehkä kymeniä kertoja uudestaan.

Se on täysin mahdollista, että kohtaamme globaaleja romahduksia, joiden seurauksena unohtuu tieteellistä ja teknistä tietoa. Ei tiedettä tarvitse ihan nollasta keksiä, romahduksista jää artifakteja ja tietoja, joita tulevat sukupolvet voivat tutkia ja päästä nopeammin samalle tasolle, mutta varmasti monia tieteellisiä tietoja tullaan löytämään uudelleen ja teknisiä keksintöjä keksimään. Ei ihmisen kehitys ole suoraviivaista, vaan aaltoilevaa ja poukkoilevaa.

[Neutroni]

Toisinsanoen heille ei olisi mitään hyötyä meidän tuhoamisesta.

Emme me voi sitä tietää mitä sellainen supersivilisaatio tavoittelee tai pitää hyötynä. Sanotaan nyt, että jos ne vaikka haluaisivat perustaa aurinkokuntaamme jonkun erikoisen laitoksen. Vaikka tehdä jonkun superhavaintolaitteen tai naapurigalaksien olentojen kanssa kommunikoivan linkkiaseman, joka vaatii biljoonia yksittäisiä satelliitteja jotka suunnataan samaan kohteeseen ja tietenkin siinä sivussa Aurinko ympäröidään Dysonin pallolla laitoksen tarvitseman energian tuottamiseksi, niin me voimme olla sellaisille vaikka samanlainen ärsytys kun ampiaispesä marjapensaassa, josta hankkiuduttaisiin eroon suihkauttamalla vähän jotain sopivaa kamaa Maan ilmakehään. Maa ei välttämättä ole biologisesti sen arvokkaampi kuin joku talon alta raivattava pensaikko meille. Galaksissa on sopivaksi katsottu määrä suojeltuja aurinkokuntia, joissa "eliötieteellisillä puutarhaplaneetoilla" kasvatetaan ja tutkitaan erityyppisiä elämänlaatuja.

Se, että tuntemattomia ilmiöitä pidetään potentiaalisesti vaarallisina on erittäin rationaalinen strategia. Eikä se muutu muuksi sillä, että se tuntematon ilmiö on jonkinlainen tietoinen superolento. Niillä voi olla hyvin monta täysin rationaalisesti perusteltua syytä kohdella meitä vain ärsyttävinä tuhoeläiminä niin kuin me hyönteisiä.

[Stadin öljylanne]

Siinä pisteessä kun (lue->jos) teknologia on ihmisen jälkeläisillä olemassa, tiedekin on todennäköisesti sekin jouduttu keksiä nollasta ehkä kymeniä kertoja uudestaan.

Se on täysin mahdollista, että kohtaamme globaaleja romahduksia, joiden seurauksena unohtuu tieteellistä ja teknistä tietoa. Ei tiedettä tarvitse ihan nollasta keksiä, romahduksista jää artifakteja ja tietoja, joita tulevat sukupolvet voivat tutkia ja päästä nopeammin samalle tasolle, mutta varmasti monia tieteellisiä tietoja tullaan löytämään uudelleen ja teknisiä keksintöjä keksimään. Ei ihmisen kehitys ole suoraviivaista, vaan aaltoilevaa ja poukkoilevaa.

Minulta puuttuu usko myös siihen, että suuntana pysyisi tähtienvälinen matkailu. 700-1200 välisenä aikana tieteellinen kehitys korvattiin islamilaisessa maailmassa uskonnollisella kehityksellä. Länsimaiden kristilliskonservatisoituminen antaa ymmärtää että sama kehitys on meillä länsimaissakin käynnissä. Tähtienvälisestä matkailusta haaveilevat tälläkin palstalta oikeasti ehkä vain sinä, meidän muiden pitäessä Trumpin kykyä sikailla sivilisaatiomme todellisena kehityksellisenä huipentimana, ja enää vain pitäisi päästä eroon antifasta.

Tosin en usko että ilmastonmuutos ja kuudes joukkosukupuuttoaalto pitävät planeettamme suurempia nisäkkäitä hengissä enää 2100-luvulla.

[ROOSTER]

Oletetaan, että ulkoavaruuden supersivilisaatiolla on joku erityiskäyttötarkoitus maapallolle mutta he haluavat vielä kuulla alkuperäistä maan asukasta, olisiko maapallon sivistys sitä tasoa että väki kannattaisi kuitenkin säästää.

He tempaavat alukseensa haastateltavaksi yhden ihmisen joka voi sattua olemaan kengänkiilloituskonemyyjä Pohjanmaalta tai maailman mahtavimman valtakunnan päämies. Hänen kanssaan he sitten vaihtavat ajatuksia kehittämänsä lajirajat ylittävän kommunikaattorin avulla - mitkä lienevät selviämismahdollisuutemme?

[Neutroni]

Minulta puuttuu usko myös siihen, että suuntana pysyisi tähtienvälinen matkailu. 700-1200 välisenä aikana tieteellinen kehitys korvattiin islamilaisessa maailmassa uskonnollisella kehityksellä. Länsimaiden kristilliskonservatisoituminen antaa ymmärtää että sama kehitys on meillä länsimaissakin käynnissä. Tähtienvälisestä matkailusta haaveilevat tälläkin palstalta oikeasti ehkä vain sinä, meidän muiden pitäessä Trumpin kykyä sikailla sivilisaatiomme todellisena kehityksellisenä huipentimana, ja enää vain pitäisi päästä eroon antifasta.

Juu, elämme nyt taantuman ja rappion aikaa. Mutta tähdet eivät katoa mihinkään. Tuskin myöskään ihmisen kulttuurien yleinen tarve monumentaalisiin projekteihin. Mikä muu kuin tähtien välinen tutkimus ja levittäytyminen voisi olla erittäin kehittyneen sivilisaation monumentti? Sitten kun ovat levittäytyneet koko aurinkokuntaansa, tutkineet planeetat, ratkaisseet yhteiskunnalliset ongelmat jne.

Itse luulen, että nykyinen tuhokapitalismin aika on äkillisen teollistumisen aiheuttamaa kriisiä. Siihen liittyi yksilöiden ennen näkemätön resurssien rohmuaminen ja se ottaa vielä monta sukupolvea ennen kuin sopeudumme siihen kunnolla, ettei tarvita orjalaumoja kaiken tekemiseen. Mutta ihmisellä on kymmenen tuhannen vuoden historia siitä, että yhteisöt rakentavat niin mahtavia monumentteja kuin voivat näyttääkseen mahtiaan ja pönkittääkseen yhteisöllisyytä ja moraalia. On varsin luultavaa, että kun teollistumiseen sopeudutaan, palataan siihen ja sitten on tieteen ja tekniikan aika. Nyt niitä kehitetään vain toisten tappamiseen tai hyväksikäyttöön, mihin tietenkään avaruustekniikkaa ei tarvita vakoilusatelliitteja ja mannerten välisiä ohjuksia enempää. Ensin levittäydytään aurinkokuntaan, siirretään saastuttava materiaalien kerääminen ja massajalostus avaruusasemille jne. ja sen jälkeen voi olla tähtien välisen tutkimuksen aika. Toki matkalle mahtunee monenlaisia katastrofeja ja romahduksia, minkä yhteydessä pistetään pystyyn tappotalkoot ja opetellaan sorvaamaan pyöriä uudelleen.

Tosin en usko että ilmastonmuutos ja kuudes joukkosukupuuttoaalto pitävät planeettamme suurempia nisäkkäitä hengissä enää 2100-luvulla.

Tuo on jo aika pessimistinen katastrofiskenaario jopa minun mielestä. Mitään sellaista globaalia joukkotuhoa ei kuitenkaan ole näkyvissä. Enemmän meitä uhkaa ihmisten yhteiskuntien taloudellinen romahdus ja ruuantuotanto-ongelmat kuin koko maailman muuttuminen elinkelvottomaksi.

[Naturalisti]

Nuo pelkoreaktiot perustuvat ensisijaisesti geneettisen evoluution muovaamiin primitiivisiin vasteisiin. Ne ovat hyödyllisiä selviytymismekanismeja tuntemattoman uhan varalta, mutta eivät välttämättä sovellu arviointiperusteiksi, kun kyseessä on oletettavasti älykäs ja pitkälle kehittynyt olento.

En näe mitään rationaalisesti perusteltua motiivia sille, että tänne asti saapuva sivilisaatio suhtautuisi meihin tuhoisasti. Mikä sellainen motiivi voisi olla? Mitä hyötyä heille olisi meidän tuhoamisesta – varsinkin, jos heillä on jo käytössään resurssit, teknologia ja tieto, joita me emme voi tarjota?

He eivät välttämättä toimi rationaalisesti. Sellaiset olennot ovat samanlaisen kilpailullisen evoluutionh tuloksia kuin ihmisetkin ja voivat käyttäytyä ihan yhtä epärationaalisesti. Heillä voi olla ideologioita, uskontoja ja kaikenlaisia läpityperiä syitä hyökätä, tuhota tai alistaa muita. Siinä ei ole mitään rationaalista, että oletetaan olentojen, joista emme tiedä yhtään mitään, olevan rationaalisia.

Kehittyneempi sivilisaatio voisi nähdä tiedon jakamisen tai kontaktin rakentamisen arvokkaana itsessään, tai osana laajempaa strategiaa, jossa konflikti ei ole rationaalinen vaihtoehto.

Tietysti tuollaisiakin ideologioita voi olla. Mutta niidenkin toteuttaminen voi olla konservatiivisempien ja eläimellisempien ihmisten mielestä alistamista ja orjuuttamista, joka puuttuu ihmisten vapauteen törttöillä omat törttöilynsä, ja moni pitäisi sellaisia suorana vihollisuutena. Ja tietenkin se voi johtaa ihan samanlaiseen kuin vaikka lähetyssaarnaajien toiminta kehitysmaissa. He voivat hyvin tuntea olevansa hyviä ja jumalan asialla, vaikka onat kohteiden näkökulmasta julmia valloittajia.

Sama vinouma – taipumus olettaa pahinta – lienee taustalla myös pelossa, joka liittyy mahdollisesti kehitettävään superälyyn. Se ei välttämättä kerro mitään siitä, mitä toinen osapuoli on, vaan siitä, mitä me pelkäämme olevamme.

Tai mitä me tiedämme olevamme.

Hyvä huomio tuo, ettei ole rationaalista olettaa vieraiden olentojen olevan rationaalisia – mutta toisaalta ei ole rationaalista olettaa heidän olevan irrationaalisiakaan. Meillä ei ole evidenssiä kumpaankaan suuntaan, joten molemmat oletukset kertovat enemmän meistä kuin heistä.

Olemme kehityshistoriallisesti vielä niin lähellä lajimme alkukantaisia vaiheita, että jopa rationaalinen ajattelumme on usein sidottu oikeauskoisuuden kahleisiin – uskonnollisiin, ideologisiin tai kulttuurisiin dogmeihin. Tämä rajoittaa kykyämme hahmottaa toiseutta ilman pelkoa. Siksi tarvitsemme kipeästi sekulaaria ajattelua: jokaisella tulisi olla vapaus ajatella ja toimia kuten parhaaksi näkee – kunhan samalla sallii muille saman vapauden.

On myös tärkeää muistaa, ettei ole olemassa mitään metafyysistä, universaalia moraalin mittaa. Moraali ei ole ikuisesti annettu totuus, vaan biologisen ja kulttuurisen (memeettisen) evoluution muovaama, historialliseen tilanteeseen sidottu joukko subjektiivisia käsityksiä. Se, mitä pidämme oikeana tai vääränä, muuttuu ajassa ja kontekstissa – ja siksi meidän on syytä suhtautua varauksella oletuksiin siitä, miten toiset olennot moraalisesti toimisivat.

Jos kohtaamamme sivilisaatio on todella kehittynyt, sen on täytynyt ratkaista monimutkaisia ongelmia, hallita teknologiansa ja ylläpitää jonkinlaista yhteiskunnallista järjestystä. Se ei takaa moraalia, mutta viittaa ainakin kykyyn strategiseen ajatteluun. Tässä mielessä irrationaalinen tuhoaminen – ilman resurssihyötyä, ilman selkeää motiivia – olisi ristiriidassa sen kanssa, mitä kehityksestä yleensä seuraa.

Tuo vertaus lähetyssaarnaajiin on osuva. Hyväntahtoinen interventio voi näyttäytyä alistamisena, jos kohde ei jaa samaa arvopohjaa. Mutta sekin kertoo enemmän vuorovaikutuksen vaikeudesta kuin siitä, että toinen osapuoli olisi lähtökohtaisesti vihamielinen. Ehkä suurin uhka ei ole heidän intentiossaan, vaan meidän kyvyssämme tulkita sitä.

Ja kyllä – ehkä pelko ei kerro vain siitä, mitä me pelkäämme olevamme, vaan siitä, mitä me tiedämme olevamme. Jos emme luota itseemme, miten voisimme luottaa toisiin? Kohtaamisen pohdinta on siksi myös moraalinen koe: olemmeko valmiita kohtaamaan toisen – ilman että vaadimme sen olevan meidän kuvamme mukainen.

[Naturalisti]

Tässä ketjussa tulee nyt niin paljon kiinnostavia kommentteja, että tekisi mieli vastata moneen suuntaan – mutta aika ei riitä. Niinpä tyydyn tällä erää vain täsmentämään omaa kantaani ketjun sivuilla 10 ja 11 esitettyihin näkemyksiin.

Olennaista minulle ei ole se, kuinka epätodennäköiseltä elämän synty tilastollisesti vaikuttaa, vaan se, mitä tämä keskustelu paljastaa ajattelumme taustaoletuksista. Omaksumani fiktionalismin mukaan todennäköisyyslaskenta, logiikka ja kaikki muukin rationaalisuus eivät ole a priori annettuja rakenteita, vaan kumuloitunutta empiriaa. Aivomme – kuten oletettavasti muidenkin älykkäiden olentojen ajattelumekanismit – eivät perustu algoritmisuuteen vaan heuristiseen, kokemukseen perustuvaan mallintamiseen.

Jos oletetaan, että kaikkialla universumissa vallitsevat samat luonnonlait, niin materian evoluution täytyy ensin tuottaa biologinen elämä, ja sen kautta olento, joka kykenee omaksumaan elämänsä aikana kuvitteellisia sosiaalisia yhteisöjä ja maailmanselityksiä. Näistä selityksistä empiriaan perustuva tiede lienee se, joka on kaikkien älyllisten olentojen kesken yhteisesti ymmärrettävissä – ja siksi myös kiinnostava.

Tässä valossa rationaalisuus ei ole universaali kieli siksi, että se olisi metafyysisesti tosi, vaan siksi, että se on evolutiivisesti konvergentti. Kaikki a priori -rakenteet ovat lopulta vain yleistettyä kokemusta. Ja juuri siksi uskon, että jos muualla on älyllistä elämää, se ei ole meille käsittämätöntä – vaan todennäköisesti kiinnostunut samoista tavoista ymmärtää todellisuutta kuin mekin.

Kohtaamisen pohdinta ei siis ole vain spekulatiivista viihdettä, vaan ikkuna siihen, millaisia ajattelun rakenteita evoluutio voi tuottaa – ja miten ne voivat kohdata toisensa.

[Vän]

Tässä ketjussa tulee nyt niin paljon kiinnostavia kommentteja, että tekisi mieli vastata moneen suuntaan – mutta aika ei riitä. Niinpä tyydyn tällä erää vain täsmentämään omaa kantaani ketjun sivuilla 10 ja 11 esitettyihin näkemyksiin.

Olennaista minulle ei ole se, kuinka epätodennäköiseltä elämän synty tilastollisesti vaikuttaa, vaan se, mitä tämä keskustelu paljastaa ajattelumme taustaoletuksista. Omaksumani fiktionalismin mukaan todennäköisyyslaskenta, logiikka ja kaikki muukin rationaalisuus eivät ole a priori annettuja rakenteita, vaan kumuloitunutta empiriaa. Aivomme – kuten oletettavasti muidenkin älykkäiden olentojen ajattelumekanismit – eivät perustu algoritmisuuteen vaan heuristiseen, kokemukseen perustuvaan mallintamiseen.

Jos oletetaan, että kaikkialla universumissa vallitsevat samat luonnonlait, niin materian evoluution täytyy ensin tuottaa biologinen elämä, ja sen kautta olento, joka kykenee omaksumaan elämänsä aikana kuvitteellisia sosiaalisia yhteisöjä ja maailmanselityksiä. Näistä selityksistä empiriaan perustuva tiede lienee se, joka on kaikkien älyllisten olentojen kesken yhteisesti ymmärrettävissä – ja siksi myös kiinnostava.

Tässä valossa rationaalisuus ei ole universaali kieli siksi, että se olisi metafyysisesti tosi, vaan siksi, että se on evolutiivisesti konvergentti. Kaikki a priori -rakenteet ovat lopulta vain yleistettyä kokemusta. Ja juuri siksi uskon, että jos muualla on älyllistä elämää, se ei ole meille käsittämätöntä – vaan todennäköisesti kiinnostunut samoista tavoista ymmärtää todellisuutta kuin mekin.

Kohtaamisen pohdinta ei siis ole vain spekulatiivista viihdettä, vaan ikkuna siihen, millaisia ajattelun rakenteita evoluutio voi tuottaa – ja miten ne voivat kohdata toisensa.

Tuosta olen täysin eri mieltä. Jos rationaalisuus ei ole metafyysisesti tosi, vaan ainoastaan evolutiivisesti konvergentti, ei ole mitään syytä olettaa, että meidän rationaalisuutemme olisi ainoa evolutiivisesti konvergentti rationaalisuus. Mielestäni olisi erittäin todennäköistä, jopa lähes välttämätöntä, että tuossa tapauksessa Maan ulkopuolisen älykkyyden rationaalisuus olisi niin erilainen meidän rationaalisuudestamme, että meidän olisi mahdotonta ymmärtää toisiamme. He olisivat kiinnostuneet aivan eri tavoista ymmärtää todellisuutta kuin me.

[Neutroni]

Tuosta olen täysin eri mieltä. Jos rationaalisuus ei ole metafyysisesti tosi, vaan ainoastaan evolutiivisesti konvergentti, ei ole mitään syytä olettaa, että meidän rationaalisuutemme olisi ainoa evolutiivisesti konvergentti rationaalisuus. Mielestäni olisi erittäin todennäköistä, jopa lähes välttämätöntä, että tuossa tapauksessa Maan ulkopuolisen älykkyyden rationaalisuus olisi niin erilainen meidän rationaalisuudestamme, että meidän olisi mahdotonta ymmärtää toisiamme. He olisivat kiinnostuneet aivan eri tavoista ymmärtää todellisuutta kuin me.

Rationaalisuus viittaa yleensä jonkinlaiseen objektiiviseen empiriaan perustuvaa järkeilyä. Koska avaruusolennoilla on samat luonnonlait ja oletettavasti hyvin samanlaiset tarpeet (ravintoa, hapetinta, olosuhteet ym.), niin on oletettavaa, että ne ja niihin liittyvä tekniikka ym. ovat ihan hyvin ymmärrettävissä. Eroja voi tulla sitten ideologioissa tai uskonnollisissa käsityksissä, jotka eivät ole kiinni rationaalisesta ajattelusta. Niissä erilaisten näkemysten ymmärtäminen on hyvin vaikeaa ihmistenkin välillä, joten alienien hihhulointi voisi olla jotain todella erikoista sekoilua.

[Tauko]

uskon, että jos muualla on älyllistä elämää, se ei ole meille käsittämätöntä – vaan todennäköisesti kiinnostunut samoista tavoista ymmärtää todellisuutta kuin mekin.

"Meillä" tarkoittanet ihmistä.
Mutta mikä on rajaus älyllinen elämä?
Onhan maapallollakin älyllistä elämää vaikka minkä verran, mutta ei ne ole suurestikaan kiinnostuneita "meistä" tai meidän kiinnostuksistamme.

Kohtaamisen pohdinta ei siis ole vain spekulatiivista viihdettä, vaan ikkuna siihen, millaisia ajattelun rakenteita evoluutio voi tuottaa – ja miten ne voivat kohdata toisensa.

No, mitä jos kohtaamisen aloittaisi maapallon älykkäistä olioista, delfiinit, simpanssit, norsut,,,
Miten olemme ne kohdanneet?

Tai ehkä ihmiselle helpompi - miten olemme kohdanneet eri ihmiskansat.

[Vän]

Tuosta olen täysin eri mieltä. Jos rationaalisuus ei ole metafyysisesti tosi, vaan ainoastaan evolutiivisesti konvergentti, ei ole mitään syytä olettaa, että meidän rationaalisuutemme olisi ainoa evolutiivisesti konvergentti rationaalisuus. Mielestäni olisi erittäin todennäköistä, jopa lähes välttämätöntä, että tuossa tapauksessa Maan ulkopuolisen älykkyyden rationaalisuus olisi niin erilainen meidän rationaalisuudestamme, että meidän olisi mahdotonta ymmärtää toisiamme. He olisivat kiinnostuneet aivan eri tavoista ymmärtää todellisuutta kuin me.

Rationaalisuus viittaa yleensä jonkinlaiseen objektiiviseen empiriaan perustuvaa järkeilyä. Koska avaruusolennoilla on samat luonnonlait ja oletettavasti hyvin samanlaiset tarpeet (ravintoa, hapetinta, olosuhteet ym.), niin on oletettavaa, että ne ja niihin liittyvä tekniikka ym. ovat ihan hyvin ymmärrettävissä. Eroja voi tulla sitten ideologioissa tai uskonnollisissa käsityksissä, jotka eivät ole kiinni rationaalisesta ajattelusta. Niissä erilaisten näkemysten ymmärtäminen on hyvin vaikeaa ihmistenkin välillä, joten alienien hihhulointi voisi olla jotain todella erikoista sekoilua.

Näin ehdottomasti, kun rationaalisuus viittaa jonkinlaiseen objektiiviseen empiriaan perustuvaan järkeilyyn. Naturalistin ehdotuksessa se ei viittaa, vaan se on vain yksi, ihmisen keksimä tapa, järkeillä. Se ei ole tosi eikä oikea tapa, jolloin oletettavasti erilaisia tapoja on monia. Jos ei olisi, silloinhan meidän tapamme olisi vähintään de facto tosi ja oikea. Jos tapoja on monia, on oletettavaa, että Maan ulkopuolisien älyn rationaalisuus olisi tyystin erilainen kuin meidän.

[Neutroni]

Jos kohtaamamme sivilisaatio on todella kehittynyt, sen on täytynyt ratkaista monimutkaisia ongelmia, hallita teknologiansa ja ylläpitää jonkinlaista yhteiskunnallista järjestystä. Se ei takaa moraalia, mutta viittaa ainakin kykyyn strategiseen ajatteluun. Tässä mielessä irrationaalinen tuhoaminen – ilman resurssihyötyä, ilman selkeää motiivia – olisi ristiriidassa sen kanssa, mitä kehityksestä yleensä seuraa.

Tuskin sivilisaatio tuhoaisi meitä huvikseen. Tosin siitäkään ei voi olla mitenkään varma, voihan tänne tulla jotain öykkäreitä uudisraivaajia niin kuin esim. Amerikkaan aikanaan, jotka tappavat alkuperäiskansoja ja elämänmuotoja huvikseen. Mutta vaikka on epätodennäköistä, että ne ovat kiinnostuneita juuri meidän resursseista, niillä voi olla joku tekninen motiivi käyttää meidän Aurinkokuntaa omiin tarkoituksiinsa. Ja jos ihmisen kaltaiset alkeelliset sivilisaatiot ovat yleisiä, niin ei välttämättä mitään motiivia suojella meitä tutkimuskohteiksi tai eettisistä syistä sen enempää kuin me suojelemme rakennusprojektiemme alle jääviä eliöitä.

Ehkä suurin uhka ei ole heidän intentiossaan, vaan meidän kyvyssämme tulkita sitä.

Ei kyse ole vain tulkinnasta. Suuri osa ihmisistä ei halua luopua eläimellisyydestään, vaikka ymmärtäisi intervention olevan hyväntahtoinen.

Ja kyllä – ehkä pelko ei kerro vain siitä, mitä me pelkäämme olevamme, vaan siitä, mitä me tiedämme olevamme. Jos emme luota itseemme, miten voisimme luottaa toisiin? Kohtaamisen pohdinta on siksi myös moraalinen koe: olemmeko valmiita kohtaamaan toisen – ilman että vaadimme sen olevan meidän kuvamme mukainen.

Emme tietenkään ole mitenkään valmiita tuollaisiin kohtaamisiin. Sellainen on varmasti äärettömän epätodennäköinen kenenkään elinaikana. Tuossa on vielä se ongelma, että käytännössä "ihmiskunnan" reaktioista päättäisi pieni valtioita johtava eliitti, joka on erittäin pelokas oman etuoikeutetun asemansa säilyttämisestä suhteessa muihin ihmisiin. Eivätkä he varmasti luota siihen, että alaiset eivät pettäisi lukemattomia sukupolvia simputtaneita johtajiaan, jos alienit lupaisivat reilua kohtelua. Tuollainen kohtaaminen voisi hyvin johtaa suursotiin ihmisten kesken ja siinä alienit sitten ihmettelisivät, että mikä ihmeen kosminen hullujenhuone tämä oikein on.

[Naturalisti]

Tässä ketjussa tulee nyt niin paljon kiinnostavia kommentteja, että tekisi mieli vastata moneen suuntaan – mutta aika ei riitä. Niinpä tyydyn tällä erää vain täsmentämään omaa kantaani ketjun sivuilla 10 ja 11 esitettyihin näkemyksiin.

Olennaista minulle ei ole se, kuinka epätodennäköiseltä elämän synty tilastollisesti vaikuttaa, vaan se, mitä tämä keskustelu paljastaa ajattelumme taustaoletuksista. Omaksumani fiktionalismin mukaan todennäköisyyslaskenta, logiikka ja kaikki muukin rationaalisuus eivät ole a priori annettuja rakenteita, vaan kumuloitunutta empiriaa. Aivomme – kuten oletettavasti muidenkin älykkäiden olentojen ajattelumekanismit – eivät perustu algoritmisuuteen vaan heuristiseen, kokemukseen perustuvaan mallintamiseen.

Jos oletetaan, että kaikkialla universumissa vallitsevat samat luonnonlait, niin materian evoluution täytyy ensin tuottaa biologinen elämä, ja sen kautta olento, joka kykenee omaksumaan elämänsä aikana kuvitteellisia sosiaalisia yhteisöjä ja maailmanselityksiä. Näistä selityksistä empiriaan perustuva tiede lienee se, joka on kaikkien älyllisten olentojen kesken yhteisesti ymmärrettävissä – ja siksi myös kiinnostava.

Tässä valossa rationaalisuus ei ole universaali kieli siksi, että se olisi metafyysisesti tosi, vaan siksi, että se on evolutiivisesti konvergentti. Kaikki a priori -rakenteet ovat lopulta vain yleistettyä kokemusta. Ja juuri siksi uskon, että jos muualla on älyllistä elämää, se ei ole meille käsittämätöntä – vaan todennäköisesti kiinnostunut samoista tavoista ymmärtää todellisuutta kuin mekin.

Kohtaamisen pohdinta ei siis ole vain spekulatiivista viihdettä, vaan ikkuna siihen, millaisia ajattelun rakenteita evoluutio voi tuottaa – ja miten ne voivat kohdata toisensa.

Tuosta olen täysin eri mieltä. Jos rationaalisuus ei ole metafyysisesti tosi, vaan ainoastaan evolutiivisesti konvergentti, ei ole mitään syytä olettaa, että meidän rationaalisuutemme olisi ainoa evolutiivisesti konvergentti rationaalisuus. Mielestäni olisi erittäin todennäköistä, jopa lähes välttämätöntä, että tuossa tapauksessa Maan ulkopuolisen älykkyyden rationaalisuus olisi niin erilainen meidän rationaalisuudestamme, että meidän olisi mahdotonta ymmärtää toisiamme. He olisivat kiinnostuneet aivan eri tavoista ymmärtää todellisuutta kuin me.

Ymmärrän hyvin näkemyksesi, mutta haluan täsmentää omaani hieman. Kun sanon, että rationaalisuus on evolutiivisesti konvergentti, en tarkoita, että olisi vain yksi ainoa tapa olla rationaalinen. Päinvastoin – uskon, että rationaalisuuden muodot voivat vaihdella, mutta ne konvergoituvat tietyissä kohdissa, koska todellisuus toimii kaikkialla samojen luonnonlakien mukaan.

Ajattelumme ja sen sanoittaminen konvergoituvat siksi, että olemme vuorovaikutuksessa saman fysikaalisen todellisuuden kanssa. Totumme käyttämään kieltä niin, että se vastaa omaa mielenkieltämme – joka on jokaisella yksilöllä subjektiivinen. Kommunikoidessamme käännämme kaiken simultaanisti omalle mielenkielellemme. Mitään universaalia kielikykyä ei ole olemassa; pelaamme kaikki kielipelejä enemmän tai vähemmän omilla säännöillämme.

Silti kommunikaatiomme – ja sen kautta myös ajattelumme – lähenee toisiaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tässä prosessissa syntyy yhteisiä käsitteellisiä kehyksiä, vaikka niissä säilyy aina myös diversiteettiä. Mitään metafyysisiä totuuksia ei ole olemassa. Materialistisen ontologisen realismin mukaan todellisuus on olemassa sellaisena kuin se on, käsityksistämme riippumatta. Mutta tietoteoreettisesti emme koe todellisuutta suoraan, vaan muodostamme siitä empiiristen kokemustemme mukaisia subjektiivisia representaatioita.

On tietenkin selvää, että saman alan asiantuntijoiden käsitykset voivat olla varsin lähellä toisiaan – mutta eivät koskaan täysin identtisiä. Vaikka tieteelliset teoriat pyrkivät kuvaamaan todellisuutta mahdollisimman objektiivisesti, ne ovat silti vain toiminnallisia malleja todellisuudesta – eivät itse todellisuus.

Juuri siksi ajattelen, että jos muualla on älyllistä elämää, sen tapa hahmottaa todellisuutta ei ehkä ole identtinen omamme kanssa, mutta se voi silti olla meille ymmärrettävä – koska se on syntynyt samassa maailmassa, samojen lainalaisuuksien puitteissa. Ymmärrys ei edellytä identtisiä ajattelumalleja, vaan yhteistä kosketuspintaa todellisuuteen.

[Naturalisti]

uskon, että jos muualla on älyllistä elämää, se ei ole meille käsittämätöntä – vaan todennäköisesti kiinnostunut samoista tavoista ymmärtää todellisuutta kuin mekin.

"Meillä" tarkoittanet ihmistä.
Mutta mikä on rajaus älyllinen elämä?
Onhan maapallollakin älyllistä elämää vaikka minkä verran, mutta ei ne ole suurestikaan kiinnostuneita "meistä" tai meidän kiinnostuksistamme.

Kohtaamisen pohdinta ei siis ole vain spekulatiivista viihdettä, vaan ikkuna siihen, millaisia ajattelun rakenteita evoluutio voi tuottaa – ja miten ne voivat kohdata toisensa.

No, mitä jos kohtaamisen aloittaisi maapallon älykkäistä olioista, delfiinit, simpanssit, norsut,,,
Miten olemme ne kohdanneet?

Tai ehkä ihmiselle helpompi - miten olemme kohdanneet eri ihmiskansat.

Hyvä kysymys – ja täysin aiheellinen. Viimeaikaiset eläinten tietoisuustutkimukset ovat osoittaneet, että erot ihmisten ja muiden pitkälle kehittyneiden eläinten välillä eivät ole niin suuria kuin aiemmin on oletettu. On varsin todennäköistä, että monilla muillakin eläimillä on mielikuvatasoista symbolista ajattelua ja kenties myös symbolista kommunikaatiota. Esimerkiksi delfiineillä, variksilla ja simpansseilla on havaittu kykyjä, jotka viittaavat abstraktiin ongelmanratkaisuun ja jopa kulttuurisesti välittyviin teknisiin taitoihin.

Silti ihmisten tasoista teknistä kulttuuria ei maapallon muilla olennoilla vielä ole. Meidän kykymme rakentaa kumuloituvaa, eksplisiittistä tietoa ja abstrahoida maailmaa matemaattisten ja käsitteellisten mallien avulla on täällä poikkeuksellinen – mutta ei välttämättä ainutlaatuinen universumissa.

En myöskään pidä mahdottomana, että autonominen tekoäly voisi kehittyä sellaiseksi, että se kykenee toimimaan ihmisten ja muiden tekoälyjen muodostamien sosiaalisten yhteisöjen jäsenenä. Tällainen olento ei olisi vain laskentakone, vaan mahdollisesti myös kulttuurisesti orientoitunut toimija, joka kykenee osallistumaan yhteisiin merkitysrakenteisiin.

Kysyit myös, miksi emme aloita kohtaamista maapallon älykkäistä olennoista. Olemme kyllä yrittäneet – mutta kohtaaminen ei ole ollut tasa-arvoista. Usein olemme lähestyneet muita eläimiä joko tutkimuskohteina tai viihteenä, emme dialogin osapuolina. Sama pätee valitettavasti myös kansojen keskinäisiin kohtaamisiin: historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten toiseus on nähty uhkana tai alistettavana, ei ymmärrettävänä.

Siksi kohtaamisen pohdinta ei ole pelkkää vain spekulatiivista viihdettä. Se on peili, joka näyttää meille, miten suhtaudumme toiseuteen – oli se sitten toinen eläin, toinen kansa, toinen tekoäly tai toinen sivilisaatio. Ja jos haluamme joskus kohdata älyllistä elämää muualla, meidän on ensin opittava kohtaamaan älyllistä elämää täällä – erityisesti toisemme.