Kosmologia on tiedettä.
Filosofian, maailmankatsomuksen ja uskonnon saat työntää sinne, mihin päivä ei paista, kun on puhe kosmologiasta.
Esim. ikuisuus ei koskaan todistu mitenkään, siksi se ei kelpaa teorian lähtökohdaksi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:03Nämä vaikuttavat suoraan siihen, minkälaisia teorioita kannattaa tehdä ja testata.Neutroni kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 17:53Ikuinen universumi spekulaationa voi olla tieteellinen spekulaatio. Mutta väite "tiedämme, että universumi on ikuinen" on uskonnollinen dogmi.
Voi olla, voi olla olematta, joten on ihan turha spekuloida sillä, että meidän tuntema universumi olisi suurin olemassaoleva järjestelmä. Ja vielä turhempaa on tehdä sellaisesta uskonnollinen opinkappale omaan maailmankuvaan. Ja suorastaan idioottimaista on alkaa julistaa sellaista maailmankuvaa saarnamiehen lailla.Voidaan päätyä siihen, että on löydetty se suurin järjestelmä. Se voi olla tämä nyt keksitty, tunnettu galaksien verkosto. Se voi olla ikuinen perustila kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että varmaa se ei vielä ole. Voi olla jokin vielä suurempi systeemi.
Jonkinlaista dogmaattisuutta, jälkijättöisyyttä ja luovan ajattelun puutetta on havaittavissa tieteessä. Luovasta ajattelusta suorastaan rangaistaan.
Tietysti sanotaan, että kaikki tällainen ajattelu on vain spekulaatiota, harhaista ja valehtelua. Sitä saa kuulla alvariinsa.
Tietysti universumi jatkuu tunnetun, havaittava universumin ulkopuolella! Juuri siitä on kysymys. Mitä siellä on Neutronin ja BBn mielestä, mitä siellä on Gossun mielestä ja mitä minun mielestä.Vän kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 17:00Ikuinen universumi ei ole tieteellinen teoria, vaan idea, väite, hypoteesi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa. Ikuinen universumi ei vielä ole uskontoa, vaan tieteellinen teoria ja filosofiaa. Materialistinen, uskonnoton teoria.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Voidaan tietää kaikkeudesta paljonkin, empiirisesti ja rationaalisesti. Kaikkea ei voi tietää, siinä olet oikeassa, siitä on lähdettävä, nöyrryttävä. Hybris pois, että luullaan tiedettävän.
Voidaan päätyä siihen, että on löydetty se suurin järjestelmä. Se voi olla tämä nyt keksitty, tunnettu galaksien verkosto. Se voi olla ikuinen perustila kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että varmaa se ei vielä ole. Voi olla jokin vielä suurempi systeemi.
On hyvin epätodennäköistä, että tunnettu galaksien verkosto olisi se suurin järjestelmä. Lähes varmasti universumi jatkuu tunnetun, havaittavan universumin ulkopuolella. Ikuinen perustila on sinun kummallisia ideoita. Sellaista tuskin on olemassa. Kaikki muuttuu, kaikella on alku ja kaikella on loppu.
Se on hyvä, että olet vihdoin ymmärtänyt asian. Niin varmaan muutkin sitten, että se ei sitten enää pidäkään paikkaansa.asdf kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 16:10Tuota valetta olet jankuttanut toista sataa kertaa. Ja jos olet yhtään järjissäsi sinun on pakko tietää tuo paskapuheeksi itsekin. Miten kosmologia voisi olla yksi kosmologiaan kuuluva teoria?OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 15:11Niin se nykyään käsitetään, jopa vielä kapeammin: Kosmologia on BB teoria.ID10T kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:57Kosmologia on pelkästään tiedettä. Saatte toki kaltaistesi kanssa muodostaa vaikka "kaikkeusopin", mihin sitten filosofia, maailmankatsomus ja uskontokin sopii.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Kaikki luova ajattelu, josta osaa kirjoittaa tieteellisen artikkelin, joka läpäisee puolueettoman vertaisarvioinnin, hyväksytään tieteeksi. Reilu peli ja samat säännöt kaikille. Jos yrittää tuputtaa tieteeseen huuhaata tai uskontoa, ei mene läpi, ja vaikka sitä kutsuisi dogmaattisuudeksi, jälkijättöisyydeksi ja luovan ajattelun puutteeksi, ei auta itku markkinoilla. Tieteessä on tietyt säännöt, joita kaikkien on noudatettava. Voit tietysti antaa esimerkkejä dogmaattisuudesta, jälkijättöisyydestä tai kuinka luovasta ajattelusta on rangaistu. Mutta en muista, että sinulta olisi koskaan saatu esimerkkejä väitteillesi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:03Nämä vaikuttavat suoraan siihen, minkälaisia teorioita kannattaa tehdä ja testata.Neutroni kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 17:53Ikuinen universumi spekulaationa voi olla tieteellinen spekulaatio. Mutta väite "tiedämme, että universumi on ikuinen" on uskonnollinen dogmi.
Voi olla, voi olla olematta, joten on ihan turha spekuloida sillä, että meidän tuntema universumi olisi suurin olemassaoleva järjestelmä. Ja vielä turhempaa on tehdä sellaisesta uskonnollinen opinkappale omaan maailmankuvaan. Ja suorastaan idioottimaista on alkaa julistaa sellaista maailmankuvaa saarnamiehen lailla.Voidaan päätyä siihen, että on löydetty se suurin järjestelmä. Se voi olla tämä nyt keksitty, tunnettu galaksien verkosto. Se voi olla ikuinen perustila kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että varmaa se ei vielä ole. Voi olla jokin vielä suurempi systeemi.
Jonkinlaista dogmaattisuutta, jälkijättöisyyttä ja luovan ajattelun puutetta on havaittavissa tieteessä. Luovasta ajattelusta suorastaan rangaistaan.
Tietysti sanotaan, että kaikki tällainen ajattelu on vain spekulaatiota, harhaista ja valehtelua. Sitä saa kuulla alvariinsa.
Tuo oli sinun oma aivopierusi ja kukaan muu ei ole koskaan noin ajatellut, trollaava paviaani.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:18Se on hyvä, että olet vihdoin ymmärtänyt asian. Niin varmaan muutkin sitten, että se ei sitten enää pidäkään paikkaansa.asdf kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 16:10Tuota valetta olet jankuttanut toista sataa kertaa. Ja jos olet yhtään järjissäsi sinun on pakko tietää tuo paskapuheeksi itsekin. Miten kosmologia voisi olla yksi kosmologiaan kuuluva teoria?OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 15:11Niin se nykyään käsitetään, jopa vielä kapeammin: Kosmologia on BB teoria.ID10T kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:57Kosmologia on pelkästään tiedettä. Saatte toki kaltaistesi kanssa muodostaa vaikka "kaikkeusopin", mihin sitten filosofia, maailmankatsomus ja uskontokin sopii.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Ehdottomasti hyvä niin! Olen asiasta hyvin onnellinen jos se noin jo on.
Hyvä!
Tästä olemme eri mieltä. Se oli suuri virhe filosofiassa ja tieteessä, että kosmologian fysiikan suuren kehityksen jälkeen kosmologia erotettiin filosofiasta pelkäksi erityistieteeksi. Sitä olisi ehdottomasti pitänyt jatkaa ennen kaikkea filosofian puolella myös enemmän kuin sitten tehtiin.Märkäruuti kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:07Kosmologia on tiedettä.
Filosofian, maailmankatsomuksen ja uskonnon saat työntää sinne, mihin päivä ei paista, kun on puhe kosmologiasta.
No mutta kun se nyt kumminkin on erityistiede, niin filosofia, maailmankatsomus ja uskonto eivät siihen kuulu.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:23Tästä olemme eri mieltä. Se oli suuri virhe filosofiassa ja tieteessä, että kosmologian fysiikan suuren kehityksen jälkeen kosmologia erotettiin filosofiasta pelkäksi erityistieteeksi. Sitä olisi ehdottomasti pitänyt jatkaa ennen kaikkea filosofian puolella myös enemmän kuin sitten tehtiin.Märkäruuti kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:07Kosmologia on tiedettä.
Filosofian, maailmankatsomuksen ja uskonnon saat työntää sinne, mihin päivä ei paista, kun on puhe kosmologiasta.
Jos universumi jatkuu havaittavan ja tunnetun universumin ulkopuolella, silloin tunnettu galaksiverkosto ei voi olla se suurin järjestelmä, vaan on jotain sen lisäksi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:13Tietysti universumi jatkuu tunnetun, havaittava universumin ulkopuolella! Juuri siitä on kysymys. Mitä siellä on Neutronin ja BBn mielestä, mitä siellä on Gossun mielestä ja mitä minun mielestä.Vän kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 17:00Ikuinen universumi ei ole tieteellinen teoria, vaan idea, väite, hypoteesi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa. Ikuinen universumi ei vielä ole uskontoa, vaan tieteellinen teoria ja filosofiaa. Materialistinen, uskonnoton teoria.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Voidaan tietää kaikkeudesta paljonkin, empiirisesti ja rationaalisesti. Kaikkea ei voi tietää, siinä olet oikeassa, siitä on lähdettävä, nöyrryttävä. Hybris pois, että luullaan tiedettävän.
Voidaan päätyä siihen, että on löydetty se suurin järjestelmä. Se voi olla tämä nyt keksitty, tunnettu galaksien verkosto. Se voi olla ikuinen perustila kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että varmaa se ei vielä ole. Voi olla jokin vielä suurempi systeemi.
On hyvin epätodennäköistä, että tunnettu galaksien verkosto olisi se suurin järjestelmä. Lähes varmasti universumi jatkuu tunnetun, havaittavan universumin ulkopuolella. Ikuinen perustila on sinun kummallisia ideoita. Sellaista tuskin on olemassa. Kaikki muuttuu, kaikella on alku ja kaikella on loppu.
Mitä siellä on?
Osaatko hahmottaa sen kaikkien eri teorioiden kohdalla?
Vasta se suurin kokonaisuus on sitten ikuisessa perustilassa, eikä se ole mikään kummallinen idea. Se on toinen mahdollisuus. Toinen on, että niitä suurempia ja suurempia kokonaisuuksia on ikuisesti. Kolmas on, että tämä menee kuitenkin yli ihmisen hilseen, näissä on jotain ihmiselle vielä käsittämätöntä emmekä voi niitä tietää.
Et siis ymmärtänyt mitä sanoin. Ei pidä enää paikkaansa, että kosmologia olisi BB. On siis väärin, jos sanon niin, sellaista ajatusta ei tieteessä ole, ja olit oikeassa mitä sanoit.asdf kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:21Tuo oli sinun oma aivopierusi ja kukaan muu ei ole koskaan noin ajatellut, trollaava paviaani.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:18Se on hyvä, että olet vihdoin ymmärtänyt asian. Niin varmaan muutkin sitten, että se ei sitten enää pidäkään paikkaansa.asdf kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 16:10Tuota valetta olet jankuttanut toista sataa kertaa. Ja jos olet yhtään järjissäsi sinun on pakko tietää tuo paskapuheeksi itsekin. Miten kosmologia voisi olla yksi kosmologiaan kuuluva teoria?OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 15:11Niin se nykyään käsitetään, jopa vielä kapeammin: Kosmologia on BB teoria.ID10T kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:57Kosmologia on pelkästään tiedettä. Saatte toki kaltaistesi kanssa muodostaa vaikka "kaikkeusopin", mihin sitten filosofia, maailmankatsomus ja uskontokin sopii.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Ehdottomasti hyvä niin! Olen asiasta hyvin onnellinen jos se noin jo on.
Hyvä!
Onko tätäkin taas jankutettava? Se ei ole mikään mielipidekysymys, mitä kosmologia on. Monen vuoden häiriköinti riittää jo. Olet vauhdilla menossa kohti uusia banneja.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:23Tästä olemme eri mieltä. Se oli suuri virhe filosofiassa ja tieteessä, että kosmologian fysiikan suuren kehityksen jälkeen kosmologia erotettiin filosofiasta pelkäksi erityistieteeksi. Sitä olisi ehdottomasti pitänyt jatkaa ennen kaikkea filosofian puolella myös enemmän kuin sitten tehtiin.Märkäruuti kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:07Kosmologia on tiedettä.
Filosofian, maailmankatsomuksen ja uskonnon saat työntää sinne, mihin päivä ei paista, kun on puhe kosmologiasta.
Voi jatkua niin, että se verkosto on ikuinen perustila kaikkialla, eli universumi, kaikkeus siis, jatkuu vaan sellaisena samanlaisena verkostona havaittavan universumin ulkopuolella. Se on se minun ehdotus erotukseksi Gossusta ja neutronista.Vän kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:29Jos universumi jatkuu havaittavan ja tunnetun universumin ulkopuolella, silloin tunnettu galaksiverkosto ei voi olla se suurin järjestelmä, vaan on jotain sen lisäksi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:13Tietysti universumi jatkuu tunnetun, havaittava universumin ulkopuolella! Juuri siitä on kysymys. Mitä siellä on Neutronin ja BBn mielestä, mitä siellä on Gossun mielestä ja mitä minun mielestä.Vän kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 17:00Ikuinen universumi ei ole tieteellinen teoria, vaan idea, väite, hypoteesi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa. Ikuinen universumi ei vielä ole uskontoa, vaan tieteellinen teoria ja filosofiaa. Materialistinen, uskonnoton teoria.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Voidaan tietää kaikkeudesta paljonkin, empiirisesti ja rationaalisesti. Kaikkea ei voi tietää, siinä olet oikeassa, siitä on lähdettävä, nöyrryttävä. Hybris pois, että luullaan tiedettävän.
Voidaan päätyä siihen, että on löydetty se suurin järjestelmä. Se voi olla tämä nyt keksitty, tunnettu galaksien verkosto. Se voi olla ikuinen perustila kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että varmaa se ei vielä ole. Voi olla jokin vielä suurempi systeemi.
On hyvin epätodennäköistä, että tunnettu galaksien verkosto olisi se suurin järjestelmä. Lähes varmasti universumi jatkuu tunnetun, havaittavan universumin ulkopuolella. Ikuinen perustila on sinun kummallisia ideoita. Sellaista tuskin on olemassa. Kaikki muuttuu, kaikella on alku ja kaikella on loppu.
Mitä siellä on?
Osaatko hahmottaa sen kaikkien eri teorioiden kohdalla?
Vasta se suurin kokonaisuus on sitten ikuisessa perustilassa, eikä se ole mikään kummallinen idea. Se on toinen mahdollisuus. Toinen on, että niitä suurempia ja suurempia kokonaisuuksia on ikuisesti. Kolmas on, että tämä menee kuitenkin yli ihmisen hilseen, näissä on jotain ihmiselle vielä käsittämätöntä emmekä voi niitä tietää.
Siellä on todennäköisesti ainakin jonkin verran samaa kuin täälläkin. Sen lisäksi siellä voi olla jotain muuta.
Osaan hahmottaa sen kaikkien niiden teorioiden kohdalla, jotka tunnen. Osaatko sinä?
Ikuinen perustila on kummallinen idea. Kaikki muuttuu, kaikella on alku ja kaikella on loppu. Ei ole mitään ikuista. Sinun hilseesi yli se varmasti menee, mutta minulle on päivänselvää, että universumi, kaikkeus on alkanut.
Sinä olet eri mieltä tiedettä ammatikseen tekijöiden kanssa. Tiedemaailma määrittää omat sääntönsä, eikä sen tarvitse huomioida erillistieteessä puolivillaisia filosofisia- tai uskonnollisia ajatuksia. Ja hyvä niin.
Tiedän. Se on minusta huono ehdotus, joka ei voi pitää paikkaansa. Se on vastoin havaintoja ja tunnettua ja testattua fysiikkaa. Ikuinen perustila on kummallinen ideasi, jolla ei ole vastinetta reaalitodellisuudessa.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:34Voi jatkua niin, että se verkosto on ikuinen perustila kaikkialla, eli universumi, kaikkeus siis, jatkuu vaan sellaisena samanlaisena verkostona havaittavan universumin ulkopuolella. Se on se minun ehdotus erotukseksi Gossusta ja neutronista.Vän kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:29Jos universumi jatkuu havaittavan ja tunnetun universumin ulkopuolella, silloin tunnettu galaksiverkosto ei voi olla se suurin järjestelmä, vaan on jotain sen lisäksi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 20:13Tietysti universumi jatkuu tunnetun, havaittava universumin ulkopuolella! Juuri siitä on kysymys. Mitä siellä on Neutronin ja BBn mielestä, mitä siellä on Gossun mielestä ja mitä minun mielestä.Vän kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 17:00Ikuinen universumi ei ole tieteellinen teoria, vaan idea, väite, hypoteesi.OlliS kirjoitti: ↑04 Huhti 2025, 14:52Kosmologia on tiedettä, filosofiaa, maailmankatsomusta ja uskontoa. Ikuinen universumi ei vielä ole uskontoa, vaan tieteellinen teoria ja filosofiaa. Materialistinen, uskonnoton teoria.Neutroni kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 13:36On se uskonnollista. Filosofisesti tullaan aina siihen päätelmään, kun sanoin. Emme voi tietää kaikkeudesta koskaan mitään. Sinun "loogiset päättelysi" ovat pelkkää uskonnollista hömppää. Et voi mitenkään todistaa, että meidän maailmankaikkeus ei ole yksi mitätön alkeishiukkanen jossain ihmeellisessä hypermaailmassa, jossa on tasoja enemmän kuin ihminen pystyy määrittelemään lukuna paperille, ja josta me emme voi saada koskaan mitään tietoa. Voit vain uskoa siihen, koska sinusta tuntuu, että se olisi hassua ja ristiriidassa sinun uskonnollisten käsitysten kanssa, mutta ei se ole mitään logiikkaa vaan silkkaa hihhulointia.OlliS kirjoitti: ↑07 Maalis 2025, 12:56 Ei ole välttämättä uskonnollista, vaan filosofista ja maailmankatsomuksellista. Kuten tiedät, minä olen tullut siihen ajatukseen, että kokonaisuudesta, kaikkeudesta, voidaan päätellä jotain jo puhtaan loogiselta pohjalta, kun taas pienemmissä asioissa logiikasta ei seuraa mitään todellisuuteen. Ja olen eritellyt niitä, mitä ne loogiset totuudet kaikkeudesta voisivat olla.
Aina suurin tunnettu systeemi on "voinut olla kaikkeus" sen hetkisen tiedon mukaan, koska muusta ei ollut tietoa.Mutta nyt ensimmäistä kertaa tämä galaksiavaruus voikin olla jo kaikkeus.
Ei se voi ratketa. Jos emme löydä mitään suurempaa järjestelmää, ei ole mitään keinoa todistaa, että sellaista ei ole meidän havaitokykyjen ulottumattomissa. Jos taas löydämme, sitten tiedämme, että olemme osa jotain suurempaa, mutta ei ole mitään keinoa todistaa, että sekään taso on "kaikkeus". Kaikkeus on tieteessä ja filosofiassa aina käytännöllinen termi, joka joudutaan sitomaan kullakin hetkellä tiedettyihin asioihin.Minun mielestä asia voi ratketa tulevaisuudessa ajattelulla ja tutkimuksella, joidenkin mielestä asian tutkiminen on mahdotonta.
Voidaan tietää kaikkeudesta paljonkin, empiirisesti ja rationaalisesti. Kaikkea ei voi tietää, siinä olet oikeassa, siitä on lähdettävä, nöyrryttävä. Hybris pois, että luullaan tiedettävän.
Voidaan päätyä siihen, että on löydetty se suurin järjestelmä. Se voi olla tämä nyt keksitty, tunnettu galaksien verkosto. Se voi olla ikuinen perustila kaikkialla. Siinä olet oikeassa, että varmaa se ei vielä ole. Voi olla jokin vielä suurempi systeemi.
On hyvin epätodennäköistä, että tunnettu galaksien verkosto olisi se suurin järjestelmä. Lähes varmasti universumi jatkuu tunnetun, havaittavan universumin ulkopuolella. Ikuinen perustila on sinun kummallisia ideoita. Sellaista tuskin on olemassa. Kaikki muuttuu, kaikella on alku ja kaikella on loppu.
Mitä siellä on?
Osaatko hahmottaa sen kaikkien eri teorioiden kohdalla?
Vasta se suurin kokonaisuus on sitten ikuisessa perustilassa, eikä se ole mikään kummallinen idea. Se on toinen mahdollisuus. Toinen on, että niitä suurempia ja suurempia kokonaisuuksia on ikuisesti. Kolmas on, että tämä menee kuitenkin yli ihmisen hilseen, näissä on jotain ihmiselle vielä käsittämätöntä emmekä voi niitä tietää.
Siellä on todennäköisesti ainakin jonkin verran samaa kuin täälläkin. Sen lisäksi siellä voi olla jotain muuta.
Osaan hahmottaa sen kaikkien niiden teorioiden kohdalla, jotka tunnen. Osaatko sinä?
Ikuinen perustila on kummallinen idea. Kaikki muuttuu, kaikella on alku ja kaikella on loppu. Ei ole mitään ikuista. Sinun hilseesi yli se varmasti menee, mutta minulle on päivänselvää, että universumi, kaikkeus on alkanut.
Tämä on enemmän kuin todennäköistä nykyisen tietämyksen mukaan. Vaikka valokartiosta ei enää paljoa ole puhuttu, se on faktaa, jota ei käy kieltäminen. Näemme alkuräjähdyksen jälkeen laajentuneesta universumissa vain sen osan, mistä valo on ehtinyt alkuräjähdyksen jälkeen tänne. BB-avaruus on laajempi.