Sanna Marinin hallitus teki kaikkien aikojen hillotolppa puliveivauksen. Kovat tuomiot paikallaan!
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 11 Syys 2024, 10:26
Kirjoittaja Tuomari Hurmio
Vaikuttaa tosiaankin sille, että tuo SOTE on vasta jäävuoren huippu vihvasfemwoken puliveivauksissa.
Tere Sammallahti: Hankintalain kiertämisestä on tullut maan tapa
Kansanedustaja ihmettelee, kenen asialla in-house -yhtiöt ovat.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti on pöyristynyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kertomista tiedoista, joiden mukaan se epäilee julkisten in-house -yhtiöiden edunvalvontajärjestön Kustos ry:n ohjailleen jäsentensä vastauksia KKV:n vaikutusarviointikyselyyn. KKV kertoo epäselvyyksien välttämiseksi poistaneensa kaikki tähän kyselyyn viittaavat kohdat ja kyselyn pohjalta tehdyt johtopäätökset tutkimuksesta.
– Hallituksen tavoitteena on hankintalakia uudistamalla lisätä kilpailua ja säästää julkisia varoja kilpailulakia uudistamalla. Nyt verovaroin pyörivät in-house -yhtiöt lobbaavat verovaroin hallitusohjelmaa vastaan ja suojelevat omaa asemaansa veronmaksajan kustannukselle. On pakko kysyä, kenen asiaa nykyiset in-house -yhtiöt oikein ajavat, Sammallahti sanoo tiedotteessa. https://www.verkkouutiset.fi/a/tere-sam ... /#b2c4a266
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 11 Syys 2024, 20:38
Kirjoittaja Tuomari Hurmio
Ei voi kyllä todeta muuta, kuin että LOLLIN paikka. Pöysti alkaa tutkimaan myös ulkoministeriön toimintaa.
USU: Oikeuskansleri on käynnistänyt tutkinnan tuoreen sote-valvontalain toimivuudesta
STT
20:25
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on alkanut tutkia omasta aloitteestaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa koskevan lain toimivuutta. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.
Valvontalaki astui voimaan kuluvan vuoden alussa. Laki edellyttää sote-alan ammatinharjoittajien rekisteröitymistä. Oikeuskanslerin mukaan rekisteröinti on kuitenkin pahoin ruuhkautunut.
Uutissuomalainen kertoo, että tuhannet sote-alan pienyrittäjät ovat odottaneet rekisterihakemuksensa käsittelyä kuukausia eivätkä ole voineet työskennellä yrittäjinä. https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20111045
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 11 Syys 2024, 20:56
Kirjoittaja Henry Borat
Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑11 Syys 2024, 20:38
Ei voi kyllä todeta muuta, kuin että LOLLIN paikka. Pöysti alkaa tutkimaan myös ulkoministeriön toimintaa.
USU: Oikeuskansleri on käynnistänyt tutkinnan tuoreen sote-valvontalain toimivuudesta
STT
20:25
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on alkanut tutkia omasta aloitteestaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa koskevan lain toimivuutta. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.
Valvontalaki astui voimaan kuluvan vuoden alussa. Laki edellyttää sote-alan ammatinharjoittajien rekisteröitymistä. Oikeuskanslerin mukaan rekisteröinti on kuitenkin pahoin ruuhkautunut.
Uutissuomalainen kertoo, että tuhannet sote-alan pienyrittäjät ovat odottaneet rekisterihakemuksensa käsittelyä kuukausia eivätkä ole voineet työskennellä yrittäjinä. https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20111045
Niin ,ei kannattaisi vetää viraston resursseja niin pieneksi, että se ei enää toimi.
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 12 Syys 2024, 13:31
Kirjoittaja Tuomari Hurmio
Hienoa, että Venäjän virkamiehet torpataan ja saadaan selville Kiurun, Pekonin ja vihvasfemwoken puliveivaukset korona- kriisin ajalta.
Krista Kiuru suuttui Pelttarin toiminnasta
Krista Kiuru (sd) korostaa, että valiokunnassa valiokuntaneuvoksesta olivat päättämässä Liike Nyttiä lukuun ottamatta kaikkien puolueiden edustajat. Nyt päätös tehdäänkin kokoomuksen ja perussuomalaisten enemmistöllä. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a ... ceb781bc52
Jos Wallinheimo ei olisi ehtinyt osallistua kokoukseen, valiokuntaneuvoksesta pääsisi päättämään kansliatoimikunnan varajäsen Fatim Diarra (vihr), joka on Tuomisen valinnan kannalla.
OPPOSITIOPUOLUEISSA poikkeuksellinen valiokunnan esityksen jyräämisaikeet ovat raivostuttaneet. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ryöpytti torstaiaamuna viestipalvelu X:ssä pääsihteeri Pelttaria kovin sanoin. Pelttari on puoluetaustaltaan kokoomuslainen.
– Tämä on aivan käsittämätöntä ja todella paheksuttavaa! Pääsihteeri murentaa eduskunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan arvovaltaa! En voi mitenkään hyväksyä tällaista toimintaa, Pekonen paheksui.
EDUSKUNNAN puhemies Jussi Halla-aho (ps) paheksui puolestaan omassa X-viestissään Pekosen ulostuloa.
Joku asiosta perillä oleva voisi kertoa paljonko tähän Sotesekoiluun on palanut rahaa matkan varrella ja mitä hyötyä siitä on seurannut.
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 12 Syys 2024, 14:12
Kirjoittaja Tuomari Hurmio
Goswell kirjoitti: ↑12 Syys 2024, 13:33
Joku asiosta perillä oleva voisi kertoa paljonko tähän Sotesekoiluun on palanut rahaa matkan varrella ja mitä hyötyä siitä on seurannut.
Miljardeja veronmaksajien rahoja ja kohta alkaa selviämään, että montako miljardia on puliveivattu. Hienoa PerusKokoomus!
"Analyysi: Suomalaisia odottaa lohduton tilanne
Palveluiden uudistaminen näin nopeasti samalla, kun haetaan valtavia säästöjä, uhkaa johtaa lopputulokseen, joka ei täytä sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita, kirjoittaa Iltalehden politiikan toimittaja Hanna Gråsten-Lahtinen."
Joo, eipä tässä enää itkut ja ulinat auta, sillä puliveivaamisesta joutuu vastuuseen.
Mikko Kärnä pyytää anteeksi
Entinen kansanedustaja Mikko Kärnä on kyllästynyt politiikan vastakkainasetteluun ja harmittelee omaa osallisuuttaan siinä.
”Kuvittelin, että on OK”
Yle-keskustelun lisäksi Kärnä on kyllästynyt politiikan vastakkainasetteluun ja jatkuvaan pöyristymiseen, suuttumiseen ja ”kikkailuun”. Sen tulisi hänen mielestään loppua.
Hänen mielestään jokaisessa puolueessa tulisi herätä ongelmaan.
Kärnä itse on tunnettu kärkkäästä kielestään sosiaalisessa mediassa ja etenkin eduskunta-aikanaan vuosina 2015–2023 hän oli juurikin niitä, jotka pöyristyivät milloin mistäkin.
– Olen aikoinaan kuvitellut, että on OK trollata ja kärjistää, kun on kyse niin sanotusta turvallisesta kysymyksestä, hän myöntää.
Turvallisia aiheita olivat esimerkiksi VR:n lihapiirakoiden alkuperä. Sellaiset aiheet, jotka eivät kohdistu yksittäisin ihmisiin tai vähemmistöihin, Kärnä tarkentaa.
Palkkakuningas on Varsinais-Suomen hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen, joka ansaitsee 18 756,14 euroa kuussa. Lähelle pääsee Pirkanmaan Marina Erhola, jonka kuukausipalkka on 18 750,09 euroa. Yli 18 000 euroa maksetaan myös Pohjois-Pohjanmaan Ilkka Luomalle, joka tienaa 18 701,34 euroa kuussa.
Varsinaisia vihervassareita. Mutta eivät poliittisesti sitoutuneita:
Martikainen on dippainssi https://yle.fi/a/3-12420649. Aiemmin hän on työskennellyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajana 2019–2022 ja tekonivelsairaala Coxan toimitusjohtajana 2009–2019
Luoma on sitoutumaton, mutta oli 2019 EK-vaaleissa Väyrysen Puavon porukan ehdokkaana https://www.kaleva.fi/sairaanhoitopiiri ... uu/1853532
Luoma on johtanut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä vuodesta 2018. Sote-uudistuksen valmistelun aikana hän on työskennellyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen muutosjohtajana ja väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Soiten toimitusjohtajana ja Kokkolan kaupungin terveyspalvelujohtajana.
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 16 Syys 2024, 14:29
Kirjoittaja MooM
Tuomari Hurmio kirjoitti: ↑16 Syys 2024, 13:46
Joo, eipä tässä enää itkut ja ulinat auta, sillä puliveivaamisesta joutuu vastuuseen.
Mikko Kärnä pyytää anteeksi
Entinen kansanedustaja Mikko Kärnä on kyllästynyt politiikan vastakkainasetteluun ja harmittelee omaa osallisuuttaan siinä.
”Kuvittelin, että on OK”
Yle-keskustelun lisäksi Kärnä on kyllästynyt politiikan vastakkainasetteluun ja jatkuvaan pöyristymiseen, suuttumiseen ja ”kikkailuun”. Sen tulisi hänen mielestään loppua.
Hänen mielestään jokaisessa puolueessa tulisi herätä ongelmaan.
Kärnä itse on tunnettu kärkkäästä kielestään sosiaalisessa mediassa ja etenkin eduskunta-aikanaan vuosina 2015–2023 hän oli juurikin niitä, jotka pöyristyivät milloin mistäkin.
– Olen aikoinaan kuvitellut, että on OK trollata ja kärjistää, kun on kyse niin sanotusta turvallisesta kysymyksestä, hän myöntää.
Turvallisia aiheita olivat esimerkiksi VR:n lihapiirakoiden alkuperä. Sellaiset aiheet, jotka eivät kohdistu yksittäisin ihmisiin tai vähemmistöihin, Kärnä tarkentaa.
Jätit pois oleellisen, eli persujen Mäkelän älyttömän kommentin kritisoinnin:
Kärnän kupin sai vihdoin nurin perussuomalaisten Jani Mäkelän kommentti siitä, että Ylen suunnitelmat aloittaa arabian- ja somaliankieliset uutiset olisivat Yleisradioon kohdistuvien leikkausten kostotoimia. Kärnän mielestä Ylen ratkaisu on fiksu ja auttaa maahanmuuttajia sopeutumaan.
– Näyttää siltä, että mikään ei kelpaa, hän täsmentää näkemystään Mäkelän kommentista puhelimessa.
Re: Sote-uudistus
Lähetetty: 18 Syys 2024, 12:29
Kirjoittaja Tuomari Hurmio
Aika epäilyttävä on kyllä tuo vihvasfemwoken tekemä SOTE- uudistus.
Hus leikkasi työntekijöiden etuja – Johtajille maksettiin tavoite- ja tulospalkkioita
Säästöjä hakeva Hus leikkasi työntekijöiden hyvinvoinnista 220 euroa henkilöä kohti, mutta maksoi 26 johtajalle tavoite- ja tulospalkkioita satoja tuhansia euroja vuosina 2023 ja 2024. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4 ... 99944c30c0