Sivu 34/34

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:27
Kirjoittaja xXx
Vartijoilla ei ole mitään tarvetta kanniskella "varustevyössään" muuta kuin vyötä itsessään. Se mihin vartijoilla on oikeus, on painaa nappia sulkeakseen ovet, mutta sekin tehdä niin, ettei kukaan [muu] loukkaannu.

Voimankäyttö Ison Omenana lahtaamis tapauksessa ei ollut mitenkään oikeutettu ja voimankäyttö jatkui kauemmin kuin pikaustuksissa tehty päätös, jolloin tappaminen oli harkittua. Teko oli tehty vakaasti harkiten ja teko oli törkeä 4 miehen yhteistyössä tekemä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e9 ... 813c5baf2
Vartijoiden oikeus puuttua perusoikeuksiin on lopulta hyvin rajattu
Hän kertoo olleensa töissä paikassa, jossa oli useampia liiketiloja, kuten apteekki ja hampurilaisravintola.

– Sieltä (ravintolasta) tuli jatkuvasti sellaista viestiä, että miksi en voi vain paimentaa näitä nuoria sieltä pois.

Fakta on, että oikeus tiloihin pääsyn estämiseen ja poistamiseen perustuu joko toimeksiantajaan tai tämän omaisuuteen tai henkilökuntaan kohdistuvaan uhkaan.

– Ketään ei siis voi poistaa yleisistä tiloista vain siksi, että ihminen tai joukko ärsyttää muita, Iltalehden haastattelema entinen vartija muistuttaa.

Vartija sanoo, ettei ymmärrä miksi tiettyjen ihmisryhmien, kuten teinien oleskeluun puututaan, jos he käyttäytyvät asiallisesti.

– Jos esimerkiksi samalle penkille (kuin teinit) tulisi eläkeläinen kahvimukin kanssa, niin ei sille tule kukaan sanomaan, että lähdepäs tästä kun nämä penkit täytyy pitää tyhjinä, vartija miettii.

– Saavathan kaikki tällaiset ihmiset olla kaduillakin vapaasti eikä heitä voida sieltä poistaa, entinen vartija toteaa.
Pelkkä äänekkyys, päihtyneenä oleminen tai edes lievä häiritseminen eivät ole riittäviä syitä kenenkään poistamiselle.

– Meillä oli esimerkiksi sellainen koekysymys, jossa on esimerkkinä ohikulkevia ihmisiä normaalilla puheäänellä solvaava henkilö. Hän ei ole päihtynyt tai äänekäs. Mutta se että häiritsee yksittäistä tai muutamia henkilöitä, ei ole yleisen järjestyksen häiritsemistä.
Toimenpiteen kohteelle on myös tarvittaessa annettava mahdollisuus ottaa yhteyttä vartijoiden vastaavaan hoitajaan toimenpiteen oikeellisuuden toteamiseksi. Samalla on yhteydenottoa varten kerrottava vastaavan hoitajan nimi ja yhteystiedot.

Vastaavalla hoitajalla tarkoitetaan turvallisuusalalla henkilöä, joka vastaa, että vartioimisliike toimii laissa olevien säännösten mukaisesti.

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:31
Kirjoittaja xXx
Brainwashed kirjoitti: 18 Tammi 2023, 23:19 Tuosta tapauksesta huolimatta ei pidä demonisoida koko ammattikuntaa,
Niin, syylliset tiilenpäitä lukemaan ja loput ammattikunnasta jatkaa niinkuin heidän kuuluu, niin ei tässä demonisointia tapahdu.

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:34
Kirjoittaja KultaKikkare
xXx kirjoitti: 25 Tammi 2023, 15:27 Vartijoilla ei ole mitään tarvetta kanniskella "varustevyössään" muuta kuin vyötä itsessään. Se mihin vartijoilla on oikeus, on painaa nappia sulkeakseen ovet, mutta sekin tehdä niin, ettei kukaan [muu] loukkaannu.

Voimankäyttö Ison Omenana lahtaamis tapauksessa ei ollut mitenkään oikeutettu ja voimankäyttö jatkui kauemmin kuin pikaustuksissa tehty päätös, jolloin tappaminen oli harkittua. Teko oli tehty vakaasti harkiten ja teko oli törkeä 4 miehen yhteistyössä tekemä.
Voimankäyttö toivottavasti oli harkittua, se ei tietenkään tee kuoleman aiheuttamisesta harkittua eikä törkeää.

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:42
Kirjoittaja xXx
Jos esim hapurilaisravintolan omistaja ei pidä teineistä asiakkainaan tai jostain muusta ryhmästä, tapa torjua omistajan "harmitus" on olla perustamatta ko ravintolaa. Ala ei selvästikään ole se oikea ja syytä hakeutua ammattiin missä ei suurella todennäköisyydellä joudu näiden ryhmien läheisyyteen. Vähän sama homma, kuin matkustamista vihaava hakeutuisi työhön joka nimen omaan on matkustamista - ei olisi välttämättä edes lokaali optimi tuo. Mutta ihmisiä on monenlaisia, tyhmiä enemmän kuin viisaita.

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:46
Kirjoittaja ID10T
KultaKikkare kirjoitti: 25 Tammi 2023, 15:34
xXx kirjoitti: 25 Tammi 2023, 15:27 Vartijoilla ei ole mitään tarvetta kanniskella "varustevyössään" muuta kuin vyötä itsessään. Se mihin vartijoilla on oikeus, on painaa nappia sulkeakseen ovet, mutta sekin tehdä niin, ettei kukaan [muu] loukkaannu.

Voimankäyttö Ison Omenana lahtaamis tapauksessa ei ollut mitenkään oikeutettu ja voimankäyttö jatkui kauemmin kuin pikaustuksissa tehty päätös, jolloin tappaminen oli harkittua. Teko oli tehty vakaasti harkiten ja teko oli törkeä 4 miehen yhteistyössä tekemä.
Voimankäyttö toivottavasti oli harkittua, se ei tietenkään tee kuoleman aiheuttamisesta harkittua eikä törkeää.
Voimankäyttö ei missään nimessä ollut harkittua, sillä vartijoilla ei ole sen enempiä kiinniotto-oikeuksia kuin tavallisella kansalaisellakaan.

https://www.minilex.fi/a/kiinniotto-oikeus-ja-vartija
minilex kirjoitti:Vartijan kiinniotto-oikeus perustuu yleiseen kiinniotto-oikeuteen. Vartijalla ei siis pelkän vartijana toimimisen vuoksi ole erityistä kiinniotto-oikeutta.

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:49
Kirjoittaja John Carter
Lyde19 kirjoitti: 19 Tammi 2023, 05:13 Eilen näkyi tosi tv sarjassa kun poliisit raudoittivat vastaavasti huumeissa ja paljain jaloin olevan pyristelijän. Tämä vietiin maahan mahalleen mutta yksi poliisi totesi heti kun sätkiminen loppui että meni elottomaksi. Tämä ei mennyt elottomaksi mutta sitä kuitenkin seurattiin.
Poliiseille ja vartioille olisi hyvä kuulua varustukseen noita taktisia kumikuula aseita. Sellaisella kun lasauttaa, niin loppuu venkulointi, mutta ammuttu ei kuole.
Police vs Wizard.

https://teraasekeskus.com/tuote/glock-17-gen5-t4e/

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 25 Tammi 2023, 15:52
Kirjoittaja xXx
KultaKikkare kirjoitti: 25 Tammi 2023, 15:34
xXx kirjoitti: 25 Tammi 2023, 15:27 Vartijoilla ei ole mitään tarvetta kanniskella "varustevyössään" muuta kuin vyötä itsessään. Se mihin vartijoilla on oikeus, on painaa nappia sulkeakseen ovet, mutta sekin tehdä niin, ettei kukaan [muu] loukkaannu.

Voimankäyttö Ison Omenana lahtaamis tapauksessa ei ollut mitenkään oikeutettu ja voimankäyttö jatkui kauemmin kuin pikaustuksissa tehty päätös, jolloin tappaminen oli harkittua. Teko oli tehty vakaasti harkiten ja teko oli törkeä 4 miehen yhteistyössä tekemä.
Voimankäyttö toivottavasti oli harkittua, se ei tietenkään tee kuoleman aiheuttamisesta harkittua eikä törkeää.
Voimankäytön toivottu harkinnallisuus ei tee kuoleman aiheuttamisesta lähtökohtaisesti myöskään vahinkoa tai pikaistuksissa tai millään muullakaan tavoin tehtyö. Teko itsessään sen osoittaa.

Ylläpidon muokkaus: Poistettu valheellista provokaatiota.

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 07 Helmi 2023, 19:42
Kirjoittaja Punkero
"Länsi-Uudenmaan poliisi on kuulustellut toistamiseen miestä, joka pyysi turvallisuusalan työntekijät paikalle ennen 35-vuotiaan naisen menehtymiseen kauppakeskus Isossa Omenassa johtanutta tilannetta.
Mies on sanonut kokeneensa naisen toistuvat lähestymiset ahdistavaksi, mutta hän ei ollut pyytänyt naista poistettavaksi kauppakeskuksesta.
Mies kertoi, että nainen oli lähestynyt häntä kauppakeskuksessa lukuisia kertoja jo ennen päivän 7.1. tapahtumia.
He tiesivät toisensa nimenomaan näiden naisen aloitteesta eri päivinä tapahtuneiden lähestymisten kautta, Kallio sanoo.
Kauppakeskuksessa työskentelevät turvallisuusalan työntekijät olivat auttaneet miestä jo aiemmin muutamissa tilanteissa, joissa nainen ei ollut poistunut miehen luota, vaikka hän oli kokenut lähestymiset ahdistavina ja tuonut tämän hänelle esiin.
Poliisilla on tiedossa kaksi aiempaa tapausta, jossa nainen on kuluvan vuoden aikana poistettu Ison Omenan kauppakeskuksesta.

Mies on kertonut, että naisen toiminta ei ole ollut hänestä fyysisesti uhkaavaa. Miehen kertoman mukaan on ollut yksittäinen tilanne, jossa nainen oli ottanut häntä käsivarresta kiinni.
Tilanteesta ei aiheutunut miehelle minkäänlaisia vammoja.

Nainen oli liittynyt kutsumatta miehen seuraan myös kohtalokkaana päivänä. Mies oli kertomansa mukaan kääntynyt tilanteessa jälleen turvallisuusalan työntekijöiden puoleen, jotta he auttaisivat häntä poistumaan paikalta ilman, että nainen seuraa hänen perässään.
Mies ei ollut pyytänyt naisen poistamista kauppakeskuksesta, vaan ennen kaikkea sitä, että vartijat olisivat naisen seurassa vähintään sen ajan, että hän itse ehtii kauemmas paikalta.

Yksi turvallisuusalan työntekijä oli lähtenyt yhdessä miehen kanssa pois tilanteesta ja nainen käveli heidän perässään pienen välimatkan päässä.
Kaksi muuta turvallisuusalan työntekijää tulivat naista vastaan ja pysäyttivät naisen. Tästä käynnistyi nyt tutkinnan kohteena oleva tapahtumasarja.
Mies, jota poliisi on tutkinnassa kuullut todistajana, ei nähnyt mitä kiinniottotilanteessa tapahtui, kun hän itse jatkoi matkaa toisaalle."
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5709782

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 10 Heinä 2023, 21:13
Kirjoittaja Varaktori
Jaaha, se olisi sitten esitutkinta tästä valmistunut. Saapa nähdä mitä siitä sitten selviää kun tulee julkiseksi.

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-163620

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 12 Kesä 2024, 15:05
Kirjoittaja KultaKikkare
Nainen kuoli vartijoiden käsiin Isossa Omenassa – kaikki syytteet hylättiin

Viittä järjestyksenvalvojaa ja yhtä vartijaa syytettiin oikeudessa kuolemantuottamuksesta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010494314.html

Re: 4 vartijaa tappoi 35 vuotiaan naisen Ison Omenan kauppakeskuksessa

Lähetetty: 12 Kesä 2024, 15:32
Kirjoittaja Elmeri Sorsa
Nykyajan meininki, jos vartijoilla ei ole järkeä on voimakeinot sallittu?