Sitä, että tuo 3 millin vuotuinen meriveden nousu on mitätön. Vuodessa merestä haihtuu n metrin paksu kerros vettä ja tietysti sama määrä sataa takaisin.
Ilmastonmuutos
Re: Ilmastonmuutos
Re: Ilmastonmuutos
Koulussa oli ennen vanhaan tarkastaja, joka esitti seuraavanlaisen kysymyksen koulukkaille: Kuopion torilla maksavat muikut 3 mk kilolta. Varkaudessa silakat maksavat 2 mk kilo. Kuinka vanha minä olen?
Ainoastaan yksi oppilas viittasi ja vastasi, että 48 vuotta. Tarkastaja naurahti ja kertoi vastauksen olevan oikein ja kysyi minkä laskun oppilas suoritti. Tämä kertoi, että heillä on puolihullu renki, joka on 24 vuotta.
Kertomuksen opetus oli, ettei kannata vertailla keskenään asioita, jotka eivät liity toisiinsa mitenkään.
Re: Ilmastonmuutos
Vilkaisin tuossa NSIDC:n raporttia pohjoisen merijään laajuudesta ja yllätyin aika suuresti koska 1.5. jään laajuus oli pienempi vuosina 2014-2023 ja 2004, 2006 ja 2007 vaikka talven laajuus oli pienimmillään virallisen satelliittimittaushistorian aikana! Aika erikoiselta tuntui mutta onhan tuohon ilmeisesti ihan luonnollinen selitys kun asiaa hieman funtsii.
Re: Ilmastonmuutos
Tänä talvena oli huonot jäät Jäämeren ulkopuolisilla merillä kuten St Lawrencenlahdella, Ohotanmerellä ja Barentsinmerellä. Barentsinmeri on noista alkanut petraamaan:Justis kirjoitti: ↑02 Touko 2025, 16:28 Vilkaisin tuossa NSIDC:n raporttia pohjoisen merijään laajuudesta ja yllätyin aika suuresti koska 1.5. jään laajuus oli pienempi vuosina 2014-2023 ja 2004, 2006 ja 2007 vaikka talven laajuus oli pienimmillään virallisen satelliittimittaushistorian aikana! Aika erikoiselta tuntui mutta onhan tuohon ilmeisesti ihan luonnollinen selitys kun asiaa hieman funtsii.
https://osisaf-hl.met.no/archive/osisaf ... 2years.png
Aika kylmää ollut tuolla päin Lappia myöten. Pohjois-Atlantti on jäähtynyt puoli astetta helmikuun alusta lukien viime vuoteen verrattuna. Taitaa AMO alkaa yskimään ainakin tilapäisesti.
-
Märkäruuti
- Reactions:
- Viestit: 10391
- Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22
Re: Ilmastonmuutos
Seuraan säännöllisesti, enkä muista ikinä nähneeni tuollaista ilmiötä, että jään pinta-ala ei pienene pitkään aikaan, kun sulamisen pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa. Vieläkään käyrän kulmakerroin ei ole aivan normaali.
Re: Ilmastonmuutos
Yritän saada viestiä läpi uudella käyttäjätunnuksella.
Taisi tulla. Ostin uuden tabletin enkä päässyt kirjautumaan millään ilveellävanhoin tunnuksin.
Taisi tulla. Ostin uuden tabletin enkä päässyt kirjautumaan millään ilveellävanhoin tunnuksin.
Re: Ilmastonmuutos
No ei tuo kyllä oikein yleistä ole varmaan ollut tai ainakaan noin selkeä. Wadehan sen tuossa yllä selitti, harmi vain kun hänen linkkinsä ei auennut ainakaan minulla. Ilmeisesti se AMO on nyt vaihtamassa tilaa ja kyllähän sen käänteen pitäisi olla käsillä syklinsä mukaan.Märkäruuti kirjoitti: ↑02 Touko 2025, 17:04Seuraan säännöllisesti, enkä muista ikinä nähneeni tuollaista ilmiötä, että jään pinta-ala ei pienene pitkään aikaan, kun sulamisen pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa. Vieläkään käyrän kulmakerroin ei ole aivan normaali.
Re: Ilmastonmuutos
Onhan tuo vain niin hupaisaa, että joku jään sulamisesta tullut milli meriveden korkeuteen saa jonkun ilmastosäikähtäneen melkein paskomaan housuunsa.Wisti kirjoitti: ↑01 Touko 2025, 22:58Koulussa oli ennen vanhaan tarkastaja, joka esitti seuraavanlaisen kysymyksen koulukkaille: Kuopion torilla maksavat muikut 3 mk kilolta. Varkaudessa silakat maksavat 2 mk kilo. Kuinka vanha minä olen?
Ainoastaan yksi oppilas viittasi ja vastasi, että 48 vuotta. Tarkastaja naurahti ja kertoi vastauksen olevan oikein ja kysyi minkä laskun oppilas suoritti. Tämä kertoi, että heillä on puolihullu renki, joka on 24 vuotta.
Kertomuksen opetus oli, ettei kannata vertailla keskenään asioita, jotka eivät liity toisiinsa mitenkään.
- anarkistialkuasukas
- Reactions:
- Viestit: 5791
- Liittynyt: 10 Kesä 2024, 17:58
- Paikkakunta: Linnunrata
Re: Ilmastonmuutos
Kokeilitko vanhalla salasanalla..
"Tie epäonnistumisiin on katettu hyvillä yrityksillä"
-
Märkäruuti
- Reactions:
- Viestit: 10391
- Liittynyt: 19 Touko 2024, 20:22
Re: Ilmastonmuutos
On se hupaisaa, ettei joku tajua vieläkään, että se nousu on jatkuvaa ja nopeasti kiihtyvää.
Äitini tapasi sanoa: "Vähä päiväs. Äijä viikos."
Ps. Tuo housuihin paskominen kuuluu lähinnä alakouluikäisten pokien vessahuumoriin; ei aikuisten kirjoitteluun.
Re: Ilmastonmuutos
Kyllä siinä kaikkea kokeiltiin. Jossain välissä tuli sellaista herjaa, että salasana pitää vaihtaa. Se ei kuitenkaan onnistunut.
Re: Ilmastonmuutos
Joo, joo. Helppohan sinun on minua pilkata. Älä kuitenkaan ylpisty.Tonttu kirjoitti: ↑04 Touko 2025, 17:51Onhan tuo vain niin hupaisaa, että joku jään sulamisesta tullut milli meriveden korkeuteen saa jonkun ilmastosäikähtäneen melkein paskomaan housuunsa.Wisti kirjoitti: ↑01 Touko 2025, 22:58Koulussa oli ennen vanhaan tarkastaja, joka esitti seuraavanlaisen kysymyksen koulukkaille: Kuopion torilla maksavat muikut 3 mk kilolta. Varkaudessa silakat maksavat 2 mk kilo. Kuinka vanha minä olen?
Ainoastaan yksi oppilas viittasi ja vastasi, että 48 vuotta. Tarkastaja naurahti ja kertoi vastauksen olevan oikein ja kysyi minkä laskun oppilas suoritti. Tämä kertoi, että heillä on puolihullu renki, joka on 24 vuotta.
Kertomuksen opetus oli, ettei kannata vertailla keskenään asioita, jotka eivät liity toisiinsa mitenkään.![]()
Re: Ilmastonmuutos
Viimeisen 30 vuoden aikana ei ole kiihtynyt. https://climate.nasa.gov/vital-signs/se ... intent=121Märkäruuti kirjoitti: ↑04 Touko 2025, 17:56 On se hupaisaa, ettei joku tajua vieläkään, että se nousu on jatkuvaa ja nopeasti kiihtyvää.
-
Näinon0070
- Reactions:
- Viestit: 2641
- Liittynyt: 18 Joulu 2022, 18:07
Re: Ilmastonmuutos
Täällä se vedenpinta laskee, ei taatusti ole noussut. Olen kertonut ennenkin, minne vene kiinnitettiin 1950 luvulla ja minne nyt, hirveä ero.
Minun mielestä noin.

