Pandat

Punkero
Reactions:
Viestit: 977
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:27

Pandat

Viesti Kirjoittaja Punkero »

"Ähtärin eläintarhan jättilaispandat ovat maksaneet tähän mennessä ainakin 13 miljoonaa euroa, Iltalehti kertoo.
Pandat saapuivat Ähtärin eläinpuistoon tammikuussa 2018 kuljetuksella, joka maksoi noin 218 000 euroa.

Vuonna 2021 päättyneen tilikauden jälkeen Ähtärin eläinpuiston kassa oli yli kolme miljoonaa euroa tappiollinen. Pelkästään Pandatalo on maksanut noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Pandojen syömiin bambuihin on käytetty viidessä vuodessa miljoona euroa ja pandojen vuokriin noin neljä miljoonaa euroa.

Ähtärin eläinpuisto on vuokrannut pandat yhteensä 15 vuodeksi, mutta sopimuksen jatko on tällä hetkellä epäselvä. Julkisuudessa olleiden ja tilinpäätöksissä näkyvien tietojen mukaan kahden karhun vuokraaminen 15 vuodeksi Kiinasta maksaa yhteensä noin 12,5 miljoonaa euroa. Maltillistenkin arvioiden mukaan 15 vuokravuoden aikana pandoihin tulisi kulumaan noin 20 miljoonaa euroa."
https://yle.fi/a/74-20019997?origin=rss

Aika järjetöntä sijoittaa 8 miljoonaa johonkin pandataloon, varmaan halvemmallakin olisi saanut mestan väsättyä.
Toiminta on erittäin tappiollista mutta onneksi valtiolla on rahaa.

"Ähtärin pandat voivat edelleen saada valtion tukea.
Ministeriöistä kootun virkatyöryhmän selvitys on viivästynyt, mutta maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sanoo, että valtion tuki on vielä täysin mahdollinen.
Tammikuussa valtiovarainministeriön pohjaesityksessä Ähtärin pandoille varattiin viisi miljoonaa euroa. Myöhemmin summa tarkentui kolmeen miljoonaan. Asia herätti kuitenkin runsaasti kritiikkiä, ja rahoitus lopulta peruttiin."
https://yle.fi/a/74-20019997?origin=rss
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 18394
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Punkero kirjoitti: 28 Helmi 2023, 04:45 "Ähtärin eläintarhan jättilaispandat ovat maksaneet tähän mennessä ainakin 13 miljoonaa euroa, Iltalehti kertoo.
Pandat saapuivat Ähtärin eläinpuistoon tammikuussa 2018 kuljetuksella, joka maksoi noin 218 000 euroa.

Vuonna 2021 päättyneen tilikauden jälkeen Ähtärin eläinpuiston kassa oli yli kolme miljoonaa euroa tappiollinen. Pelkästään Pandatalo on maksanut noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Pandojen syömiin bambuihin on käytetty viidessä vuodessa miljoona euroa ja pandojen vuokriin noin neljä miljoonaa euroa.

Ähtärin eläinpuisto on vuokrannut pandat yhteensä 15 vuodeksi, mutta sopimuksen jatko on tällä hetkellä epäselvä. Julkisuudessa olleiden ja tilinpäätöksissä näkyvien tietojen mukaan kahden karhun vuokraaminen 15 vuodeksi Kiinasta maksaa yhteensä noin 12,5 miljoonaa euroa. Maltillistenkin arvioiden mukaan 15 vuokravuoden aikana pandoihin tulisi kulumaan noin 20 miljoonaa euroa."
https://yle.fi/a/74-20019997?origin=rss

Aika järjetöntä sijoittaa 8 miljoonaa johonkin pandataloon, varmaan halvemmallakin olisi saanut mestan väsättyä.
Toiminta on erittäin tappiollista mutta onneksi valtiolla on rahaa.

"Ähtärin pandat voivat edelleen saada valtion tukea.
Ministeriöistä kootun virkatyöryhmän selvitys on viivästynyt, mutta maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio sanoo, että valtion tuki on vielä täysin mahdollinen.
Tammikuussa valtiovarainministeriön pohjaesityksessä Ähtärin pandoille varattiin viisi miljoonaa euroa. Myöhemmin summa tarkentui kolmeen miljoonaan. Asia herätti kuitenkin runsaasti kritiikkiä, ja rahoitus lopulta peruttiin."
https://yle.fi/a/74-20019997?origin=rss
Tuossa on taustalla #Sannan hallituksen poliittiset päätökset "lähentyä" Kiinan kanssa. Jälleen yksi ääliömäinen päätös kaikkien aikojen ääliömäisimmältä hallitukselta.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Paikalla
ID10T
Reactions:
Viestit: 11013
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 19:41

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja ID10T »

Pandat vai Hurstin ruokajakelu? Luulisi ettei näiden välillä olisi kovin vaikeaa valita kummalle rahaa annetaan, mutta Hurstin säätiölle ei taannoin herunut edes vajaan puolen miljoonan avustusta.

https://www.suomenuutiset.fi/hurstin-le ... kaa-rahaa/
suomenuutiset kirjoitti:Viime vuonna Hurstin yhdistys haki STEA:lta 380 000 euron avustusta, joka olisi käytetty logistiikka- ja toimintakeskuksen hankinta- ja korjausmenoihin sekä kahden auton hankintaan. Järjestö tarvitsee autoja ruoka- ja tarvikelahjoitusten kuljettamiseen. Toissa vuonna hakemus koski logistiikka- ja toimintakeskuksen hankinta- ja korjausmenoja. Kummallakaan kerralla avustusta ei myönnetty.
Huom! Artikkeli on 3 vuoden takaa. Nykyhallitus oli kuitenkin jo olemassa.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 18394
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja John Carter »

ID10T kirjoitti: 28 Helmi 2023, 08:44 Pandat vai Hurstin ruokajakelu? Luulisi ettei näiden välillä olisi kovin vaikeaa valita kummalle rahaa annetaan, mutta Hurstin säätiölle ei taannoin herunut edes vajaan puolen miljoonan avustusta.

https://www.suomenuutiset.fi/hurstin-le ... kaa-rahaa/
suomenuutiset kirjoitti:Viime vuonna Hurstin yhdistys haki STEA:lta 380 000 euron avustusta, joka olisi käytetty logistiikka- ja toimintakeskuksen hankinta- ja korjausmenoihin sekä kahden auton hankintaan. Järjestö tarvitsee autoja ruoka- ja tarvikelahjoitusten kuljettamiseen. Toissa vuonna hakemus koski logistiikka- ja toimintakeskuksen hankinta- ja korjausmenoja. Kummallakaan kerralla avustusta ei myönnetty.
Huom! Artikkeli on 3 vuoden takaa. Nykyhallitus oli kuitenkin jo olemassa.
Sama asia kun katsotaan sairaanhoitajien, tai poliisien asioita, sillä tehohoitajien palkkaukseen tarvittiin n.20 miljoonaa euroa, jotta ne kykenisivät toimimaan edes rauhanoloissa nyt ja poliisi olisi tarvinnut suunnilleen saman verran, eli 20 miljoonaa euroa, jotta olisi voinut turvata edes nykyisen toimintakuntonsa, mutta rahaa ei löytynyt. Samaan aikaan velkaa on otettu yli 40 miljardia euroa ja Venäjänkätyri leopardihatuille lähetettiin viimekin vuonna 1343 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja Afrikkaan. Valtakunnanoikeus odottaa nykyisiä ministerejä, se on varma asia.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 3183
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

Tuo pandat on tyypillinen kepuvedätys. Rahaa syydetään periferiaan. Suokuokalla lapataan rahaa meiltä hyviltä alueilta täysin kannattamattomaan ja järjettömään toimintaan maakunnissa. Sannalla ole asian kanssa mitään tekemistä, selkeä kepun vedätys. Laitettiin vireille jo kauan ennen kuin Sannasta oli mitään tietoa.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 3624
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja Toope »

Suomella on rahaa. Melkein mihin tahansa. Juuri tämänlaiset rahareiät maksavat Suomelle pieninä virtoina miljardeja.
Ks. Liberaalien ohjelma - Leikattavaa löytyy.
Avatar
xXx
Reactions:
Viestit: 951
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 16:51

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja xXx »

Tyypillinen SDP komukoiden viritys tämä panda homma. Sanna jauhoissaan syö itsekin noita bambuja.
Susa
Reactions:
Viestit: 7612
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja Susa »

xXx kirjoitti: 03 Maalis 2023, 23:44 Tyypillinen SDP komukoiden viritys tämä panda homma.
On tämä jo aiemminkin sanottu,
Pandat tulivat Suomeen vuonna 2018, jolloin oli Keskusta puolue pääministeripuolue, muut hallituksessa olevat puolueet olivat Kokoomus ja Persut.
SDP oli oppositiossa.
Susa
Reactions:
Viestit: 7612
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Pandat

Viesti Kirjoittaja Susa »

Presidentti Sauli Niinistö korosti pandasopimusta presidenttien lausuntotilaisuuden lopussa.
– Haluan kiittää presidentti Xitä siitä luottamuksesta, jota pandojen suojelussa Suomea kohtaan tunnette. Me tiedämme, että pandat ovat Kiinan kansallista aarretta, ja me tulemme pitämään sitä kunniassa ja arvossa, Niinistö sanoi.

https://yle.fi/a/3-9547852

Jos oikein muistan, niin nallejen vuokra-ajaksi sovittiin 15-vuotta ja 1000 000€/vuosi. Vuokra on maksettava vaikka nallet palautettaisiin aikaisemmin.
Tällainen Keskustan perintö SDP:lle?
Vastaa Viestiin