Kosmiset säikeet

Ajatuksia luonnontieteiden eri osa-alueilta.
Avatar
Varaktori
Reactions:
Viestit: 3166
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

Minusta ja myös monen muun mielestä Tom Kibblen olisi pitänyt jakaa 2013 vuoden Nobel-palkinto Englertin ja Higgsin kanssa. No näin ei käynyt, mutta kosmiset säikeet ovat toinen Kibblen lempilapsi ja nyt niille saattaa olla jopa havaintoihin perustuvaa vahvistusta. Kosmiset säikeet ovat veikeitä veikkoja joiden leveys kulkee alkeishiukkasten kokoskaalassa, mutta pituus saa sitten kosmisia mittasuhteita.

LIGO on tuttu kaikille ja se onkin jo havainnut gravitaatioaaltoja. Silläkin vain on rajoitteensa esimerkiksi niiden maksimi aallonpituuden suhteen, mutta nyt on pulsarien avulla onnistuttu havaitsemaan aallonpituudeltaan huomattavasti pidempiä gravitaatioaaltoja. Nämä saattaisivat sopia kosmiseen inflaatioon tai sitten noihin kosmisiin säikeisiin. Toki löytyy myös se tylsä vaihtoehto jossa näitä tuottaa kahden supermassiivisen mustan aukon yhteentörmäys. Aiheesta on hyvä video, niin jätän omat selitykset vähän vähemmälle.



Itse niin soisin Kibblen saavan vielä oman palkintonsa, mutta en tietysti hengitystäni pidättele. Siksi äänestän kosmisten säikeiden puolesta. :mrgreen: Ed Copeland on myös samoilla linjoilla Kibblen suhteen ja osaa selittää kosmiset säikeet paljon paremmin kuin minä. Veikkaan, että myös hän äänestää niiden puolesta. :mrgreen:



Syksy Räsänen on myös käsitellyt tätä aihetta.

https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-ki ... kkuamista/

EDIT:
Kibble ei enää ole palkintoa vastaanottamassa. Oli mennyt minulta poismenonsa ihan ohi.
Avatar
Varaktori
Reactions:
Viestit: 3166
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

cosmicstrings.jpg
https://arxiv.org/pdf/0911.1345.pdf
Tässä vielä molemmat edellä mainitut herrat vauhdissa.
Avatar
Varaktori
Reactions:
Viestit: 3166
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

Forbes kirjoitti:The announcement last week of the discovery of the gravitational wave background has rocked astronomy, but work has already begun on how this new window to the universe can be used to tease apart how the universe works.
https://www.forbes.com/sites/jamiecarte ... 0ae39638e4
Tästähän on alettu vetää otsikoita. Tuo "gravitational wave background" kuulostaa vähintäänkin yhtä hienolle kuin "cosmic microwave background". :)
avaruus.fi kirjoitti:Painovoima-aallot paljastavat pimeän aineen olemuksen
Seuraavan sukupolven observatoriot voivat kertoa, vuorovaikuttaako pimeä aine muiden hiukkasten kanssa. Näin ehkä viimeinkin ratkeaa, mistä pimeä aine muodostuu.
https://www.avaruus.fi/uutiset/kosmolog ... uksen.html
Meidän oma avaruus.fi sivusto myöskin vetää kaniinin hatusta. Olisihan se hienoa löydettäisiin se 85% materiasta joka on meiltä vielä hukassa. :)

On tästä selkeästi innostuttu.
https://arxiv.org/search/?query=pulsar+ ... st&size=50
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4969
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

ChatGPT
Kosmiset säikeet ovat teoreettisia rakenteita, jotka liittyvät kosmologiaan eli maailmankaikkeuden rakenteen ja kehityksen tutkimukseen. Ne ovat ajatusmalli, joka tarjoaa mahdollisen selityksen sille, miten ja miksi maailmankaikkeuden rakenne muodostui sellaiseksi kuin se nykyään on.

Kosmiset säikeet liittyvät erityisesti aikaan, jolloin maailmankaikkeus oli hyvin nuori ja kuumuuden ja tiheyden ollessa valtavia. Tässä varhaisessa vaiheessa uskotaan tapahtuneen niin kutsuttu kosminen inflaatio eli nopea laajeneminen. Tämä inflaatiojakso jätti jälkeensä pieniä tiheyseroja maailmankaikkeuden varhaisessa rakenteessa.

Kosmiset säikeet ovat ajatusmalli, jossa nämä tiheyserot laajenevat ja muodostavat pitkiä ja ohuita säikeitä maailmankaikkeuden suuressa mittakaavassa. Nämä säikeet olisivat ikään kuin kosmisen verkoston lankojen kaltaisia, jotka yhdistävät eri osia maailmankaikkeuden rakenteessa.

Miksi kosmiset säikeet ovat merkittäviä? Ne voisivat tarjota meille tärkeää tietoa maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä. Jos säikeet havaittaisiin tai jos niiden olemassaolo vahvistettaisiin, se tukisi tiettyjä kosmologisia teorioita ja auttaisi meitä ymmärtämään paremmin, miten maailmankaikkeus on kehittynyt nykyiseen muotoonsa.

Kosmiset säikeet ovat edelleen teoreettinen käsite, eikä niiden olemassaoloa ole vielä pystytty varmistamaan suoraan havainnoilla. Tämä onkin aktiivisen tutkimuksen ala, ja tutkijat pyrkivät löytämään keinoja, joilla kosmiset säikeet voitaisiin havaita ja vahvistaa.
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4969
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

Tässä tekstissä puhutaan Tom Kibblestä, vuoden 2013 Nobel-palkinnon jakamisesta sekä kosmisista säikeistä ja gravitaatioaalloista. Tom Kibble oli brittiläinen fyysikko, joka teki merkittäviä tutkimuksia hiukkasfysiikan alalla. Vuonna 2013 Nobel-palkinto myönnettiin François Englertille ja Peter Higgsille heidän teoriastaan Higgsin hiukkasesta, joka selittää hiukkasten massan syntymisen mekanismin.

Kosmiset säikeet ovat teoreettisia rakenteita, joiden leveys vastaa alkeishiukkasten kokoskaalaa, mutta pituus ulottuu kosmisille mittakaavoille. Näitä säikeitä pidetään mahdollisina selityksinä universumin rakenteelle ja alkuperälle.

LIGO (Laser Interferometer Gravitational-Wave Observatory) on gravitaatioaaltojen havaitsemiseen käytetty laitos, joka on jo onnistunut havaitsemaan gravitaatioaaltoja. Kuitenkin LIGOn havainnot rajoittuvat tietyn aallonpituuden yläpuolelle. Pulsarit, nopeat pyörivät neutronitähdet, ovat mahdollistaneet huomattavasti pidempien gravitaatioaaltojen havaitsemisen. Nämä pidemmät aallot voivat liittyä esimerkiksi kosmiseen inflaatioon tai kosmisiin säikeisiin. Toisaalta näitä aaltoja voi myös syntyä, kun kaksi supermassiivista mustaa aukkoa törmäävät toisiinsa.

Kirjoittaja ilmaisee toivovansa, että Tom Kibble saisi vielä oman tunnustuksensa, mutta ei odota sitä tapahtuvan. Hän mainitsee äänestävänsä kosmisten säikeiden puolesta, koska ne ovat kiinnostavia ja hän uskoo, että myös Ed Copeland kannattaa niitä. Syksy Räsänen on myös käsitellyt aihetta.

On tärkeää huomata, että tässä tekstissä esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä heijasta yleistä tieteellistä konsensusta tai Nobel-palkintokomitean päätöksiä.
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Avatar
Molli
Reactions:
Viestit: 1123
Liittynyt: 30 Marras 2022, 18:51

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja Molli »

...minä olen luullut jotta säieteoria on haudattu hömppänä jo kaksikymmentä vuotta sitten ainakin, liekö ollut Feynmann joka totesi "onhan se surullista kun huomaa tehneensä innokkaana työikänsä turhan edestä", matemaattisesti säikeiden todettiin voivan olevan riveillä, vaan ei olevaisessa maailmassa..

Onko käynyt niin, että jotain matemaattista laskun osaa voi hyödyntää muualla?
"..noin yleisesti.. ..säkällä mennään.."
Avatar
Stalker
Reactions:
Viestit: 1715
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 12:43

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja Stalker »

Molli kirjoitti: 11 Elo 2023, 22:59 ...minä olen luullut jotta säieteoria on haudattu hömppänä jo kaksikymmentä vuotta sitten ainakin, liekö ollut Feynmann joka totesi "onhan se surullista kun huomaa tehneensä innokkaana työikänsä turhan edestä", matemaattisesti säikeiden todettiin voivan olevan riveillä, vaan ei olevaisessa maailmassa..

Onko käynyt niin, että jotain matemaattista laskun osaa voi hyödyntää muualla?
Matikka on hyötynyt M-teorian kehittelystä ainaski Fields-mitalin verran.
Avatar
Varaktori
Reactions:
Viestit: 3166
Liittynyt: 05 Tammi 2023, 21:36

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja Varaktori »

Molli kirjoitti: 11 Elo 2023, 22:59 ...minä olen luullut jotta säieteoria on haudattu hömppänä jo kaksikymmentä vuotta sitten ainakin, liekö ollut Feynmann joka totesi "onhan se surullista kun huomaa tehneensä innokkaana työikänsä turhan edestä", matemaattisesti säikeiden todettiin voivan olevan riveillä, vaan ei olevaisessa maailmassa..

Onko käynyt niin, että jotain matemaattista laskun osaa voi hyödyntää muualla?
Tässä on kyse vähän toisenlaisista säikeistä. Tarkoitat varmaan vähän pienempiä säikeitä, mutta ei niitäkään mihinkään ole haudattu.
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 18825
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Aikoinaan jo inkkarit puhuivat noista säikeistä Castanedalle.

"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
OlliS
Reactions:
Viestit: 11323
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Kosmiset säikeet

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Nuo universumin väitetyn alun tapahtumat ovat ihan samat kuin tapahtumat tietynlaisessa ydinräjähdyksessä.

Ennen räjähdystä oli tietysti koko universumi kuten aina ennenkin, ja sen jälkeen sumu.

Säieteoriat ovat matemaattista spekulointia.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Vastaa Viestiin