RKP:n puliveivaukset

Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Perussuomalaisten kansaedustaja Lea Mäkipää on huolissaan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kansalaisten eriarvoisesta asemasta.

– Manner-Suomen kansalaiset ovat selvästi eriarvoisessa asemassa Ahvenanmaalaisiin verrattuna. Väkilukuun suhteutettuna valtion menot ovat Ahvenanmaalla suurin piirtein kaksinkertaiset muun Suomen keskiarvoon verrattuna, Mäkipää huomauttaa.

– Ahvenanmaalla ei kerätä kiinteistöveroa vakituisesta asunnosta eikä Yle-veroa, lisäksi julkinen liikenne on ilmainen. Manner-Suomessa lapsilisien leikkauksia kompensoitiin lapsivähennyksellä verotuksessa, ahvenanmaalaiset saavat lapsivähennyksen vaikka jo ennestään suurempia lapsilisiä ei leikattu.

Muut säästävät, yksi pääse vähemmällä

Manner-Suomen kansalaiset ovat ottaneet Mäkipäähän yhteyttä ja kummastelleet miten ihmiset voidaan asettaa näin eriarvoiseen asemaan, kun kuitenkin itsehallinnosta huolimatta Ahvenanmaa on suomalainen maakunta.

– On ymmärrettävää, että mannersuomalaiset eivät hyväksy, että taloudellisesti huonona aikana palveluista säästetään ja yksi maakunta näyttää pääsevän vähemmällä.

Verrokkiperheiden erotus 7 000 euroa vuodessa

Mäkipään vertailukohteissa viisilapsiset verrokkiperheet asuvat omakotitalossa, molemmat vanhemmat käyvät työssä ja molempien tulot yhteensä ovat n. 60 000 €. Savonlinnalaisperhe maksaa kunnallisveroa (22,5 %) 13 500 €, kiinteistöveroa 395 €, Yle-veroa 280 €, työmatkakustannuksia julkisella liikenteellä 880 €. Nämä pakolliset menot yhteensä 15 055 €. Savonlinnalaisperheen lapsilisät ovat 7 985,64 €.

– Maarianhaminalaisperhe maksaa kunnallisveroa (17,75 %) 10 650 €, ei kiinteistöveroa, ei Yle-veroa eikä työmatkakustannuksia. Lapsilisät ovat 10 932 €. Näin ollen jää viimeksi mainitulle vuositasolla yli 7 000 euroa enemmän käteen, Mäkipää laskee.


Verohyvitystä ja ylimääräisiä tukia

Mäkipää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Ahvenanmaalle suuntautuvien kohtuuttomien varainsiirtojen rajoittamisesta Manner-Suomen ja Ahvenanmaan kansalaisten yhdenvertaiseen asemaan saattamiseksi.

– Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtio kantaa veroja ja muita maksuja Ahvenanmaalta samoin perustein kuin muualtakin maasta. Tasoituksena Ahvenanmaa kuitenkin saa vuosittain maakunnan omaan käyttöön 0,45 % valtion tuloista. Tasoituksen lisäksi Ahvenanmaa saa verohyvitystä, jos maakunnan maksettavaksi määrättävät verot nousevat yli 0,5 prosenttia vastaavien verojen määrästä koko maassa, Mäkipää summaa.

– Ahvenanmaan maakunnalle voidaan itsehallintolain mukaan myöntää myös ylimääräistä määrärahaa ja erityistä avustusta. Lisäksi Manner-Suomi antaa useita vuosittaisia tukia Suomen valtiolta Ahvenanmaalle, esimerkkinä tuulivoimaloiden syöttötariffien kustannukset. Vuosittaisten tukiaisten lisäksi Ahvenanmaa nauttii laajaa alv-verovapautta, joka vähentää valtion tuloja ja tarkoittaa laajamittaista piilotettua yritystukea ahvenanmaalaisille yrityksille.

https://www.suomenuutiset.fi/makipaa-ah ... -ilmaista/
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005336588.html

Ahvenanmaa oli ylivoimaisesti ”alijäämäisin” maakunta, sillä se sai jokaista asukastaan kohden valtiolta lähes 4 500 euroa enemmän kuin toi valtiolle tuloja.

Koko Suomen keskiarvo oli 1 150 euroa, ja valtion budjetti oli siten vuonna 2012 yli 6 miljardia miinuksella.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
Avatar
Tuulispää
Reactions:
Viestit: 6743
Liittynyt: 30 Marras 2022, 09:24

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Tuulispää »

Käsittämätöntä vaikka siellä asuvat Suomen rikkaimmat.
Aerodynamics is highly educated guessing, worked out to 5 decimal places.

Fred Lindsey
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8 ... 68fe8a7cf7

Sanna Marin syyti lisää rahaa pakkoruotsiin ja pakkoruotsitunteja enemmän.

Hallitus on päättänyt budjettiriihen yhteydessä lisätä yhden vuosiviikkotunnin B1-kieltä perusopetuksen kieliohjelmaan. Hallituksen puheenvuorot ja uutisointi ovat keskittyneet sähköön ja muihin helpotuksiin inflaatiotilanteessa, mutta riihessä päätettiin paljon muustakin.


Pakollisen ruotsin oppitunnin lisääminen ilmenee hallituksen budjettiriihen pöytäkirjamerkinnöistä.

B1-kielen opiskelu alkaa yleisimmin 6. luokalta. B1-kieli on suomenkielisessä opetuksessa ruotsi tai englanti, suurimmalla osalla oppilaista ruotsi. Ruotsinkielisessä opetuksessa B1-kieli on yleisimmin suomi.

Hallitus on kirjannut, että lisätään yksi vuosiviikkotunti B1-kieltä perusopetuksen kieliohjelmaan. Lisääminen tarkoittaa B1-kielen opetussuunnitelman uudistamista koko perusopetuksen oppimäärän osalta.

RKP:n eduskuntaryhmä on kertonut, että sen tavoitteena on ajaa toisen kotimaisen kielen opetukseen enemmän opetustunteja peruskouluun vuosiluokille 6–9.

– Suomenkielisissä kouluissa B1-oppimäärän alkamisajankohdan aikaistaminen 6. luokalle 7. luokan sijasta on käytännössä johtanut ruotsin viikkotuntien määrän vähenemiseen 7.–9. luokilla, koska opetustunnit jaetaan neljälle luokalle kolmen sijasta. Tämä on suuri puute, ja siihen on puututtava. Haluamme, että jokaisessa vuosiluokassa on vähintään yksi viikkotunti enemmän. RKP edellyttää, että tälle tarvittavat resurssit turvataan ensi viikon budjettiriihessä, puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi eduskuntaryhmän ulostulossa elokuussa.

Tuntimäärän lisääminen edellyttää sekä perusopetusasetuksen että valtioneuvoston tavoite- ja tuntijakoasetuksen muuttamista. Tarkoitus on, että uudistus astuu voimaan mahdollisimman pian, ja viimeistään syksyllä 2024.

Hallitus päätti tänään budjettiriihessä valtion budjetista vuodelle 2023.

Hallituksen päätöksestä ruotsin opiskelun lisäämisestä kertoi ensin Ilta-Sanomat.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Tuulispää kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:35 Käsittämätöntä vaikka siellä asuvat Suomen rikkaimmat.
Niinpä, ja mihin he tarvitsevat ilmaisen joukkoliikenteen?
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
Avatar
Tuulispää
Reactions:
Viestit: 6743
Liittynyt: 30 Marras 2022, 09:24

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Tuulispää »

Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:38
Tuulispää kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:35 Käsittämätöntä vaikka siellä asuvat Suomen rikkaimmat.
Niinpä, ja mihin he tarvitsevat ilmaisen joukkoliikenteen?
Nämä ovat niitä "bättre folken" vanhoja ikiaikaisia etuisuuksia. :lol:
Aerodynamics is highly educated guessing, worked out to 5 decimal places.

Fred Lindsey
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:29 https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005336588.html

Ahvenanmaa oli ylivoimaisesti ”alijäämäisin” maakunta, sillä se sai jokaista asukastaan kohden valtiolta lähes 4 500 euroa enemmän kuin toi valtiolle tuloja.

Koko Suomen keskiarvo oli 1 150 euroa, ja valtion budjetti oli siten vuonna 2012 yli 6 miljardia miinuksella.
Toi on asukasluvulla kerrottuna 135.000.000 2012 vuonna nyt varmasti paljon enemmän.
RKP ostaa ahvenanmaalaisten ääniä rahalla muun suomen piikkiin. Kyseessä todellinen mafia ja loispuolue.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 2234
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

Tuosta Ahvenanmaasta. Niin voi siinä olla RKPn puliveivaustakin.
Mutta tuntematta tarkkoja lukuja voisin silti veikata, että suurin osa tuosta erosta selittyy merenkulun tukemisella.
Ja miksi taas merenkulkua tuetaan?
Jostakin ihme (turvallisuus?)poliittisesta syystä on katsottu, että laivojen pitäisi olla Suomen lipun alla. Suomi kun on tietyllä tavalla saari, koska toisella puolella Itämeri ja toisella puolella Venäjän rannikko. Tai raja.
Kyseessä on siis sellainen poliittinen päätös, josta käsittääkseni vallitsee kaikkien puolueiden kesken kohtalainen yksimielisyys, ei RKPn vedätys.
Kokonaan toinen juttu on se, että ahvenanmaalaiset ehkä hyötyvät tuosta kohtuuttomasti mutta RKP ei liene siihen syyllinen.
Viimeksi muokannut AimoJortikka, 19 Heinä 2023, 15:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:23
– Maarianhaminalaisperhe maksaa kunnallisveroa (17,75 %) 10 650 €, ei kiinteistöveroa, ei Yle-veroa eikä työmatkakustannuksia. Lapsilisät ovat 10 932 €. Näin ollen jää viimeksi mainitulle vuositasolla yli 7 000 euroa enemmän käteen, Mäkipää laskee.


Verohyvitystä ja ylimääräisiä tukia


– Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtio kantaa veroja ja muita maksuja Ahvenanmaalta samoin perustein kuin muualtakin maasta. Tasoituksena Ahvenanmaa kuitenkin saa vuosittain maakunnan omaan käyttöön 0,45 % valtion tuloista. Tasoituksen lisäksi Ahvenanmaa saa verohyvitystä, jos maakunnan maksettavaksi määrättävät verot nousevat yli 0,5 prosenttia vastaavien verojen määrästä koko maassa, Mäkipää summaa.

– Ahvenanmaan maakunnalle voidaan itsehallintolain mukaan myöntää myös ylimääräistä määrärahaa ja erityistä avustusta. Lisäksi Manner-Suomi antaa useita vuosittaisia tukia Suomen valtiolta Ahvenanmaalle, esimerkkinä tuulivoimaloiden syöttötariffien kustannukset. Vuosittaisten tukiaisten lisäksi Ahvenanmaa nauttii laajaa alv-verovapautta, joka vähentää valtion tuloja ja tarkoittaa laajamittaista piilotettua yritystukea ahvenanmaalaisille yrityksille.

https://www.suomenuutiset.fi/makipaa-ah ... -ilmaista/
Tuolla 7000 laskettuna nykyisin 210.000.000 muun suomen piikkiin.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Nämä on ilmiselvästi rahalla ostettuja ääniä joilla RKP pysyy hallituksessa ja pakkoruotsia tuputetaan kouluissa.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 2234
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:45Tuolla 7000 laskettuna nykyisin 210.000.000 muun suomen piikkiin.
Ja laskit tämän miten? 7.000 * 30.000 = 210.000.000?

Eli 30.000 asukkaan Ahvenanmaalla on 30.000 viisilapsista perhettä?
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Perussuomalaiset avasivat suomalaisuusohjelmassaan keskustelun pakkoruotsin järjettömyydestä. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri ei usko, että ruotsinkielen opiskelun pakollisuus edistäisi kenenkään kaksikielistä identiteettiä.

Vaikka peruskoulussa ja jatko-opinnoissa aina yliopistoon saakka opiskellaan pakolla ruotsin kieltä, niin tosiasia on, että suurella osalla nämä ponnistelut valuvat täysin hukkaan johtuen siitä, että kielitaitoa ei tarvitse. Lisäksi monille ylimääräinen ruotsin kielen opiskelu on tuskaisaa, kun kielitaito ei meinaa yrittämisestä huolimatta tarttua.

– Suomalaisuusohjelmassa puhumme vapaaehtoisuudesta ja oikeudesta valita, opiskeleeko ruotsia vai ei. Pakollisen ruotsin pänttäämisen sijasta ajan voisi käyttää esimerkiksi oman äidinkielen, englannin tai sellaisen vapaavalintaisen kielen opiskeluun, josta opiskelija on aidosti kiinnostunut, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri toteaa.

RKP:n puheenjohtaja älähti

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson älähti perussuomalaisten järkevämmän kielipolitiikan vaatimuksesta. Henrikssonin twiittauksen mukaan ”maamme kaksikielisyys on osa identiteettiämme ja tärkeä osa pohjoismaisuuttamme”. Meren mielestä kaksikielisyys ei edellytä pakkoruotsia eikä nykymuodossaan vaadittava pakkoruotsi edistä kenenkään kaksikielistä identiteettiä.

Edes ruotsinkielisten identiteetti ei ole pakkoruotsista riippuvainen. Mitä järkeä on siinä, että kaikki opiskelevat vähemmistökieltä, jota äidinkielenään puhuu noin viisi prosenttia suomalaisista? Kuulostaa itse asiassa kamalalta, että pakko ja pakottaminen olisivat osa suomalaista identiteettiä, Meri miettii
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 2234
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:47Nämä on ilmiselvästi rahalla ostettuja ääniä joilla RKP pysyy hallituksessa ja pakkoruotsia tuputetaan kouluissa.
Ahvenanmaan äänet? Ostettuja? RKPlle? Ahvenanmaalla on eduskunnassa yksi kansanedustajan paikka. Siihen valitaan Ahvenanmaan Fria Äland (?) puolueesta eniten ääniä saanut ehdokas, joka yleensä liittyy RKPn eduskuntaryhmään. Mutta systeemi on vastaava kuin kaikilla vaalipiireillä, asukasmäärä ratkaisee valittavien kansanedustajien määrän. Ahvenanmaalla se on yksi, muissa maakunnissa sitten mikä on.
Avatar
Tuulispää
Reactions:
Viestit: 6743
Liittynyt: 30 Marras 2022, 09:24

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Tuulispää »

Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:45
Raspu kirjoitti: 19 Heinä 2023, 14:23
– Maarianhaminalaisperhe maksaa kunnallisveroa (17,75 %) 10 650 €, ei kiinteistöveroa, ei Yle-veroa eikä työmatkakustannuksia. Lapsilisät ovat 10 932 €. Näin ollen jää viimeksi mainitulle vuositasolla yli 7 000 euroa enemmän käteen, Mäkipää laskee.


Verohyvitystä ja ylimääräisiä tukia


– Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan valtio kantaa veroja ja muita maksuja Ahvenanmaalta samoin perustein kuin muualtakin maasta. Tasoituksena Ahvenanmaa kuitenkin saa vuosittain maakunnan omaan käyttöön 0,45 % valtion tuloista. Tasoituksen lisäksi Ahvenanmaa saa verohyvitystä, jos maakunnan maksettavaksi määrättävät verot nousevat yli 0,5 prosenttia vastaavien verojen määrästä koko maassa, Mäkipää summaa.

– Ahvenanmaan maakunnalle voidaan itsehallintolain mukaan myöntää myös ylimääräistä määrärahaa ja erityistä avustusta. Lisäksi Manner-Suomi antaa useita vuosittaisia tukia Suomen valtiolta Ahvenanmaalle, esimerkkinä tuulivoimaloiden syöttötariffien kustannukset. Vuosittaisten tukiaisten lisäksi Ahvenanmaa nauttii laajaa alv-verovapautta, joka vähentää valtion tuloja ja tarkoittaa laajamittaista piilotettua yritystukea ahvenanmaalaisille yrityksille.

https://www.suomenuutiset.fi/makipaa-ah ... -ilmaista/
Tuolla 7000 laskettuna nykyisin 210.000.000 muun suomen piikkiin.
No niin sieltä 250 miljoonaa soteen heti.
Aerodynamics is highly educated guessing, worked out to 5 decimal places.

Fred Lindsey
Avatar
Raspu
Reactions:
Viestit: 5095
Liittynyt: 23 Maalis 2023, 13:22

Re: RKP:n puliveivaukset

Viesti Kirjoittaja Raspu »

Ruotsinkielisillä on omat oppilaitoksensa joihin ruotsinkieliset pääsee sisään helposti. (Suomenkielisissä kova ranking)
Oppilaitokset on rahoitettu muun suomenkielisen opetuksen kustannuksella.
Pohjolan neekeri ja paskat jutut.
Vastaa Viestiin