Sivu 1/64

Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 13:28
Kirjoittaja Keijona
Vaikea kuvitella että rasismi olisi yksipuolista pahaa, ja koska rasismia nyt on mollattu ja haukuttu valtavia määriä, niin tasapuolisuuden ja objektiivisuuden nimissä katsellaan löytyisikö rasismista myös positiivisia puolia.

Rasismi on eriarvoistamista ja syrjintää, tietyt ominaisuudet aiheuttaa sen että Ihmisen tai ryhmän oikeudet eivät ole tasa-arvoisia, joillakin on etuoikeuksia ja joillain taas ei. Mutta järjestykselle ja arvomaailmalle eriarvoisuus on välttämätöntä, jos kaikki ovat saman arvoisia ei arvojärjestystä ole, kuitenkin ihmisen mieli pyrkii hahmottamaan todellisuutta, lokeroimaan, ja laittamaan asiat järjestykseen kategorioimaan. Ihmisellä on tarve selviytyä, ja siihen se pyrkii ymmärryksen, järjestyksen avulla. Kaaoksessa ei ole eriarvoisuutta, rasismia.

Otetaanpa esimerkki ihan palstalta. Jos meillä on kaksimhyvin erilaista ihmistä tai ryhmää, jotka elävät täysin eri maailmassa ja puhuvat tavallaan ihan eri kieltä, ja siksi heidän on lähes mahdotonta ymmärtää toisiaan. Ja nyt jos halutaan ymmärrystä levittää ja kasvattaa, niin onko hyvä päästä ekaluokkalaiset yläasteen luokkaan älämölöttämään? Kyllä eri luokat ja rasismi on järjestykselle ymmärrykselle välttämätöntä. Selkosuomella tarkoitetaan ja kysytään sitä, että onko se täysin väärin, jos joitain ihmisiä rajoitetaan ja sensuroidaan, heiltä evätään päästy tiettyyn luokkaan tai keskusteluun, jonka tavoitetta ja päämäärää se hankaloittaa?

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 13:45
Kirjoittaja Susa
Keijona kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:28 Kyllä eri luokat ja rasismi on järjestykselle ymmärrykselle välttämätöntä.
edit, ad-hominem
kaksi aivan eri asiaa. :aiai:
Armeijassakin on eri luokat, sotilasarvot, mutta ei se ole rasismia.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 13:47
Kirjoittaja Raspu
Minä ainakin olen suwakkien mielestä pienimunainen rasisti, köyhä, läski ja ruma mies, joka ei muulta naista saa kuin thaimaasta rahalla.🤣

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 13:54
Kirjoittaja Wisti
Raspu kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:47 Minä ainakin olen suwakkien mielestä pienimunainen rasisti, köyhä, läski ja ruma mies, joka ei muulta naista saa kuin thaimaasta rahalla.🤣
Kaiketi olet rasisti omastakin mielestäsi.
Omaat kertomasi mukaan isohkon elimen, joten sinun haukkumisesi ”pienimunaiseksi” on väärin.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:01
Kirjoittaja KultaKikkare
Rasismi on liian epämääräinen ja abstrakti käsite että sen hyötyjä ja haittoja voisi sinällään arvioida. Mut jos miettii konkreettisten rasismiksi luokiteltujen keinojen kautta voi ehkä löytyä jotain mihin tarttua.

Eläinten rodunjalostukaesta on kiistatonta hyötyä ihmisille jotka eläimiä omistavat. Hyöty eläimille itsessään onkin kimurantimpi kysymys.

Ihmisten tapauksessa rodunjalostuksesta olisi varmaankin hyötyä niille jotka ovat geenilotossa voittajia? Sekä niille jotka hyödyntävät näiden ihmisten parantunutta työpanosta johonkin.

Haittoja taitaa kuitenkin olla enemmän, mm. geenipoolin supistuminen. Tuo ei olisi kovin kauaskantoinen strategia vaikka voisi hetkellisesti toimiakin. Eläimillähän pyritään jalostamaan synnynnäisiä sairauksia pois, mutta silti ne ovat yleisempiä vaikka jalodtetuilla koiraroduille?

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:11
Kirjoittaja Raspu
Wisti kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:54
Raspu kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:47 Minä ainakin olen suwakkien mielestä pienimunainen rasisti, köyhä, läski ja ruma mies, joka ei muulta naista saa kuin thaimaasta rahalla.🤣
Kaiketi olet rasisti omastakin mielestäsi.
Omaat kertomasi mukaan isohkon elimen, joten sinun haukkumisesi ”pienimunaiseksi” on väärin.
En omasta mielestäni.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:14
Kirjoittaja AimoJortikka
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:01 Eläinten rodunjalostukaesta on kiistatonta hyötyä ihmisille jotka eläimiä omistavat. Hyöty eläimille itsessään onkin kimurantimpi kysymys.

Eläimillähän pyritään jalostamaan synnynnäisiä sairauksia pois, mutta silti ne ovat yleisempiä vaikka jalodtetuilla koiraroduille?
Olet osittain oikeassa. Nimittäin tuotantoeläimillä se on ollut noin jo kauan. On keskitetyt rekisterit ja raaka karsinta. Koirilla tilanne on toinen. Siellä oikeistolainen ajattelu ja häpeällinen omanvoitonpyynti ylittää eläinten hyvinvoinnin. Eli jalostukseen saatetaan käyttää eläimiä, joilla on mahdollisesti perinnöllinen sairaus. Koska jokaisesta pennusta saa rahaa. Jos tehdään raakaa karsintaa, jää rahaa saamatta. Ja puuttuu keskitetty rekisteri ja ohjaus joka löytyy tuotantoeläinpuolelta, liikaa oikeistolaisia omaa voittoa tavoittelevia toimijoita.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:50
Kirjoittaja KultaKikkare
AimoJortikka kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:14

Sä sekotat nyt pahasti asioita, mm. oikeistolaisuuden ja huijarit, joita tietääkseni on kuitenkin enemmän tuola vasemmiston puolella. Säkin vaikutat vähän kierolta tyypiltä, harvoin olet avauksissasi suora vaan kiero provokikkailija, ja ymmärtääkseni olet vasuri?

Koirien kanssa kannattaa suosia hyvämaineisia rehellisiä kasvattajia, niitäkin löytyy kyllä Suomesta.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:52
Kirjoittaja AimoJortikka
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:50
AimoJortikka kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:14
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:01 Eläinten rodunjalostukaesta on kiistatonta hyötyä ihmisille jotka eläimiä omistavat. Hyöty eläimille itsessään onkin kimurantimpi kysymys.

Eläimillähän pyritään jalostamaan synnynnäisiä sairauksia pois, mutta silti ne ovat yleisempiä vaikka jalodtetuilla koiraroduille?
Olet osittain oikeassa. Nimittäin tuotantoeläimillä se on ollut noin jo kauan. On keskitetyt rekisterit ja raaka karsinta. Koirilla tilanne on toinen. Siellä oikeistolainen ajattelu ja häpeällinen omanvoitonpyynti ylittää eläinten hyvinvoinnin. Eli jalostukseen saatetaan käyttää eläimiä, joilla on mahdollisesti perinnöllinen sairaus. Koska jokaisesta pennusta saa rahaa. Jos tehdään raakaa karsintaa, jää rahaa saamatta. Ja puuttuu keskitetty rekisteri ja ohjaus joka löytyy tuotantoeläinpuolelta, liikaa oikeistolaisia omaa voittoa tavoittelevia toimijoita.
Sä sekotat nyt pahasti asioita, mm. oikeistolaisuuden ja huijarit, joita tietääkseni on kuitenkin enemmän tuola vasemmiston puolella.

Koirien kanssa kannattaa suosia hyvämaineisia rehellisiä kasvattajia, niitäkin löytyy kyllä Suomesta.
Yleensä yksityisyrittäjät (joita kai 99,9% koirien kasvattajista on?) pakkaavat olemaan oikeistolaisia? Vai ovatko oikeistolaiset yrittäjät rehellisiä ja vasemmistolaiset yrittäjät huijareita?

Niin ja sattuneesta syystä satun tietämään koirien(kin) jalostuksesta ja kasvattajista keskimääräistä enemmän.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:57
Kirjoittaja KultaKikkare
AimoJortikka kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:14
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:01 Eläinten rodunjalostukaesta on kiistatonta hyötyä ihmisille jotka eläimiä omistavat. Hyöty eläimille itsessään onkin kimurantimpi kysymys.

Eläimillähän pyritään jalostamaan synnynnäisiä sairauksia pois, mutta silti ne ovat yleisempiä vaikka jalodtetuilla koiraroduille?
Olet osittain oikeassa. Nimittäin tuotantoeläimillä se on ollut noin jo kauan. On keskitetyt rekisterit ja raaka karsinta. Koirilla tilanne on toinen. Siellä oikeistolainen ajattelu ja häpeällinen omanvoitonpyynti ylittää eläinten hyvinvoinnin. Eli jalostukseen saatetaan käyttää eläimiä, joilla on mahdollisesti perinnöllinen sairaus. Koska jokaisesta pennusta saa rahaa. Jos tehdään raakaa karsintaa, jää rahaa saamatta. Ja puuttuu keskitetty rekisteri ja ohjaus joka löytyy tuotantoeläinpuolelta, liikaa oikeistolaisia omaa voittoa tavoittelevia toimijoita.
Mitä olet mieltä olisiko rodunjalostus hyödyllistä myös ihmisillä, jos se tehdään asianmukaisesti perinnöllisiä sairauksia karsien?

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 14:59
Kirjoittaja KultaKikkare
AimoJortikka kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:52
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:50
AimoJortikka kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:14
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:01 Eläinten rodunjalostukaesta on kiistatonta hyötyä ihmisille jotka eläimiä omistavat. Hyöty eläimille itsessään onkin kimurantimpi kysymys.

Eläimillähän pyritään jalostamaan synnynnäisiä sairauksia pois, mutta silti ne ovat yleisempiä vaikka jalodtetuilla koiraroduille?
Olet osittain oikeassa. Nimittäin tuotantoeläimillä se on ollut noin jo kauan. On keskitetyt rekisterit ja raaka karsinta. Koirilla tilanne on toinen. Siellä oikeistolainen ajattelu ja häpeällinen omanvoitonpyynti ylittää eläinten hyvinvoinnin. Eli jalostukseen saatetaan käyttää eläimiä, joilla on mahdollisesti perinnöllinen sairaus. Koska jokaisesta pennusta saa rahaa. Jos tehdään raakaa karsintaa, jää rahaa saamatta. Ja puuttuu keskitetty rekisteri ja ohjaus joka löytyy tuotantoeläinpuolelta, liikaa oikeistolaisia omaa voittoa tavoittelevia toimijoita.
Sä sekotat nyt pahasti asioita, mm. oikeistolaisuuden ja huijarit, joita tietääkseni on kuitenkin enemmän tuola vasemmiston puolella.

Koirien kanssa kannattaa suosia hyvämaineisia rehellisiä kasvattajia, niitäkin löytyy kyllä Suomesta.
Yleensä yksityisyrittäjät (joita kai 99,9% koirien kasvattajista on?) pakkaavat olemaan oikeistolaisia? Vai ovatko oikeistolaiset yrittäjät rehellisiä ja vasemmistolaiset yrittäjät huijareita?
Mä luulen että poliittinen suuntautuminen ei korreloi kovin vahvasti rehellisyyden kanssa. Vasurit kyllä saattavat huijata enempi sossua ja oikeistolaiset asiakkaita.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 15:01
Kirjoittaja Wisti
Raspu kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:11
Wisti kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:54
Raspu kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:47 Minä ainakin olen suwakkien mielestä pienimunainen rasisti, köyhä, läski ja ruma mies, joka ei muulta naista saa kuin thaimaasta rahalla.🤣
Kaiketi olet rasisti omastakin mielestäsi.
Omaat kertomasi mukaan isohkon elimen, joten sinun haukkumisesi ”pienimunaiseksi” on väärin.
En omasta mielestäni.
Arvelin, että henkilö, joka moneen kertaan on rinnastanut afrikkalaiset apinoiksi pitää itseään - kenties hyvänä sellaisena - mutta rasistina kuitenkin.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 15:05
Kirjoittaja Neutroni
Keijona kirjoitti: 23 Heinä 2023, 13:28 Rasismi on eriarvoistamista ja syrjintää, tietyt ominaisuudet aiheuttaa sen että Ihmisen tai ryhmän oikeudet eivät ole tasa-arvoisia, joillakin on etuoikeuksia ja joillain taas ei. Mutta järjestykselle ja arvomaailmalle eriarvoisuus on välttämätöntä, jos kaikki ovat saman arvoisia ei arvojärjestystä ole, kuitenkin ihmisen mieli pyrkii hahmottamaan todellisuutta, lokeroimaan, ja laittamaan asiat järjestykseen kategorioimaan. Ihmisellä on tarve selviytyä, ja siihen se pyrkii ymmärryksen, järjestyksen avulla. Kaaoksessa ei ole eriarvoisuutta, rasismia.
Rasismi on ollut hyödyllistä pienissä primitiivisissä yhteisöissä. Ihmisellä on tapana lokeroida ympärillä olevat meihin ja muihin ja se luo turvalisuudentunnetta ja auttaa hahmottamaan maailmaa. Silloin on ollut vaikea liikkua maasta toiseen ja vieraalla maalla on aina oltu varovaisia ja ymmärretty, että on se erilainen muukalainen, jonka muut kokevat uhkana.

Mutta modernissa globaalissa maailmassa jumittaminen rasismiin aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hyötyjä. Ihmiset ovat sopeutuvaisia ja suurin osa sopeutuu uudenlaiseen arvomaailmaan ilman sen suurempia ongelmia. Ja ne sopeutumattomat ovat olleet yhteisöjen riesana aina. Nyt heille enää vähän naureskellaan, ennen tapettiin julmasti noitina tai kapinallisian.

Selkosuomella tarkoitetaan ja kysytään sitä, että onko se täysin väärin, jos joitain ihmisiä rajoitetaan ja sensuroidaan, heiltä evätään päästy tiettyyn luokkaan tai keskusteluun, jonka tavoitetta ja päämäärää se hankaloittaa?
Yksityisillä selkääntaputteluporukoilla voi olla rajansa. Julkisissa porukoissa tuollainen on väärin, jos joku sensuroidaan syntyperän takia, ja sellaisten tavoitteiden ajaminen ei kuulu sivistyneeseen yhteisöön. Mutta huonon käytöksen takia sensurointi on eri asia ja tietenkin OK.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 15:12
Kirjoittaja KultaKikkare
Sen sijaan että kysyy, voiko rasismista olla hyötyä, olisi ehkä parempi kysyä onko rasismin totaalikiellosta jotain haittaa. Koska rasismista sinällään tuskin on mitään hyötyä, mutta rasismiin vedoten voidaan kieltää jotakin joka voi olla hyödyllistä. Asioiden miettimistä ei koskaan tulisi kieltää rasistisina, joitakin tekoja on hyvä kieltää kansainvälisillä sopimuksilla rasismiin vedoten mutta keskustelua ei.

Re: Rasismi

Lähetetty: 23 Heinä 2023, 15:13
Kirjoittaja KultaKikkare
KultaKikkare kirjoitti: 23 Heinä 2023, 14:59 Mä luulen että poliittinen suuntautuminen ei korreloi kovin vahvasti rehellisyyden kanssa. Vasurit kyllä saattavat huijata enempi sossua ja oikeistolaiset asiakkaita.
Niin ja eniten oikeistolaiset yrittäjät varmasti huijaavat verottajaa, se on yleisesti hyväksyttyä. :)