Huonoa ja hyvää tuuria

Kontra
Reactions:
Viestit: 2773
Liittynyt: 05 Maalis 2023, 21:29

Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Kontra »

Huonoa ja hyvää tuuria

Minulle oli varattu eilen vastaanotto erikoislääkärille klo 10.00 vasemman korvan heikentyneen kuulon vuoksi koronan seurauksena syyskuulta.

Lähdin kotoa klo 9.20. Mutta autolle käveltyäni huomasin, että avaimet oli jääneet sisälle toisen puseron taskuun (huono tuuri). Soitin vaimolle, joka oli lähtenyt kauppaan - ei vastannut. Mitäs tehdä, kun talossa ei kenelläkään ollut yleisavainta, eikä huoltofirman puhelinnumeroa ollut (huono tuuri).

Lähdin kiireesti kohti entistä purettua bussi-taksiasemaa, kun ajattelin siellä jossakin olevan tolpassa tai jossakin taksin numero. Matkalla näin taksikuskin juuri nousemassa autoonsa (käsittämättömän hyvä tuuri). Huusin ja heilutin kättä, ja kuski vihdoin huomasi minut. Hän sanoi tilatun lyhyen kyydin terveysasemalta klo 9.45. Hän totesi, ettei muita takseja ei ollut mailla halmeilla (huono tuuri). Hetken neuvoteltuamme, hyppäsin takapenkille ja lähdimme kohti terkkaria.

Kuski selitti hänelläkin olevan krooninen avainten unohtamisongelma, olleensa lapsesta saakka hajamielinen – vähän samaa vaivaa minulla. Funtsittiin, millä konstilla vaivasta voisi vapautua. Ehdotin, että laitetaan oven kahvan viereen avain roikkumaan, mutta kuski oli sitä mieltä, ettei sekään auta kun huono tuuri piinaa.

Terkkarin ovella Juteltiin niitä näitä kyytiläistä odotellessamme. Hän sanoi joskus kuulonsa heikenneen Lapin itikoiden riesasta kesäisin, kun ne olivat menneet korviin, ja tukkineet korvakäytävät. Sanoi, ettei Lapissa nykyisin ole enää itikkaongelmaa, kun ilmastomuutos on kuivannut maaston, eikä itikoille ole kasvuvettä enää läheskään niin kuin aikaisemmin.

Kyytiläinen tuli etuajassa (hyvä tuuri). Hänet vietyämme lähdimme Pihlajalinnaa kohti, jonka oven edessä olimme klo 10.02 (hyvä tuuri).

Painelin sisälle ja ilmoittauduin - sanottiin lääkärin ottavan vastaan huoneessa nro 10 toisessa kerroksessa. Kiireesti raput ylös. Huonenumeroita reilusti yli 10, joten suunta alaspäin. Löytyi numeroita 11 ylöspäin ja 9 alaspäin (huonoa tuuri). Missäs oli numero 10? Takaisinpäin ja taas takaisinpäin, ei missään nro 10 (huono tuuri). Aikani haahuiltuani labyrintissa, huomasin yhden kummallisen syvennyksen. Eikö mitä, siellä oli piilossa ovi, jossa numero 10 (hyvä tuuri). Samalla hetkellä ovi avautui, ja nuori klanipää valkotakki ilmoitti nimeni (hyvä tuuri).

Sisällä vastaanotolla lääkäri katsoi ensin korvien ja nenän sisälle - sanoi kuivia olevan ja kehotti öljyämään. Sitten veti kieleni ulos ja totesi: ”Nielurisat leikattu, milloin?” Minä: ”Kuusivuotiaana toinen puoli ja aikuisena toinen puoli, kun lapsena lääkärin hermot ei enää kestäneet toista leikkausta. Itse pitelin metallista kaukaloa leuan alla, johon roippeet tippuivat”. Lääkäri pudisteli päätään: ”Että semmoista hoitoa siihen aikaan?” Käski sanoa perässä hassun äänteen ja minä sitten matkin sitä.

Lääkäri otti noin 30 senttiä pitkän ääniraudan, kopautti sitä pöydän reunaan, ja kosketti päälaelle muualle pään alueelle ja kaulaan ja kysyi missä kuuluu. Kuului vain viallisessa korvassa - kummallista kun ei terveessä korvassa ollenkaan. Keskusteltiin vähän tuosta fysiikasta. Jotakin tavaraa siellä sisäkorvassa oli, kun ääni johtui pään luita pitkin korvaan.

Sanoi, että näitä kuulo-ongelmia on alkanut esiintyä koronan jälkeen, mutta onneksi vain toisessa korvassa, ja ettei kuulon menetys liene pysyvä (kumpaa tuuria tulossa?) Kirjoitti lähetteen kuulotutkimukseen.

Maksoi vain 142,80 € (hyvä tuuri).

Vaimo oli jo kotona kun soitin ja tuli hakemaan (hyvä tuuri).
Justis
Reactions:
Viestit: 1619
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 14:21

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Justis »

Tuuria on kahdenlaista, huonoa ja helvetin huonoa
Kohina
Reactions:
Viestit: 2745
Liittynyt: 28 Touko 2023, 00:20

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Kohina »

Ei kun hyvää, huonoa ja hyvin huonoa.
Make Keke Great Again
Avatar
Minimus Yahves
Reactions:
Viestit: 2794
Liittynyt: 15 Joulu 2022, 18:46
Paikkakunta: Tellus

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Minimus Yahves »

Avaimet ei jää kotiin jos sulkee ulko-oven niin että pitää avainta kädessä ja katsoo sitä.

Opetin tuon lapselleni 12v sitten kun unohti avaimen, eikä ole sittemmin unohtanut. Itselläni jäi kerran kun krapulassa pitelin työavainta kädessä.😎
Can I pet that dog?
Justis
Reactions:
Viestit: 1619
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 14:21

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Justis »

Minimus Yahves kirjoitti: 28 Marras 2023, 17:11 Avaimet ei jää kotiin jos sulkee ulko-oven niin että pitää avainta kädessä ja katsoo sitä.

Opetin tuon lapselleni 12v sitten kun unohti avaimen, eikä ole sittemmin unohtanut. Itselläni jäi kerran kun krapulassa pitelin työavainta kädessä.😎
tätä avaimien sisällejäämisongelmaa einole yleisesti maailmalla vaan se on suomalainen ominaisuus johtuen pitkälti siitä että perinteinen Abloyn lukkosylinteri joka on toteutettu levyhaitoilla pyörii vain myötäpäivään kun taas tappihaittasylinteri pyörii molempiin suuntiin. Jos oven lukitus voidaan tehdä ainoastaan avaimella niin silloin avainkaan ei jää sisälle.
Avatar
Goswell
Reactions:
Viestit: 4446
Liittynyt: 03 Joulu 2022, 12:22

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Goswell »

Justis kirjoitti: 23 Marras 2023, 09:44 Tuuria on kahdenlaista, huonoa ja helvetin huonoa
Niin, ja sitten on vielä päiviä kun kaikki menee päin helvettiä.
Minun mielestä noin.
Justis
Reactions:
Viestit: 1619
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 14:21

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Justis »

Goswell kirjoitti: 28 Marras 2023, 20:15
Justis kirjoitti: 23 Marras 2023, 09:44 Tuuria on kahdenlaista, huonoa ja helvetin huonoa
Niin, ja sitten on vielä päiviä kun kaikki menee päin helvettiä.
tai jopa viikkoja ellei kuukausia. Kun joku alkaa menemään perseelleen niin se myös menee. Kokemusta on.

Edit. Sillon kun huomaa että mikään ei onnistu niin on parempi keskittyä vaikka kaljan juontiin.
Tonttu
Reactions:
Viestit: 3310
Liittynyt: 28 Joulu 2022, 15:33

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Tonttu »

Justis kirjoitti: 28 Marras 2023, 20:13
Minimus Yahves kirjoitti: 28 Marras 2023, 17:11 Avaimet ei jää kotiin jos sulkee ulko-oven niin että pitää avainta kädessä ja katsoo sitä.

Opetin tuon lapselleni 12v sitten kun unohti avaimen, eikä ole sittemmin unohtanut. Itselläni jäi kerran kun krapulassa pitelin työavainta kädessä.😎
tätä avaimien sisällejäämisongelmaa einole yleisesti maailmalla vaan se on suomalainen ominaisuus johtuen pitkälti siitä että perinteinen Abloyn lukkosylinteri joka on toteutettu levyhaitoilla pyörii vain myötäpäivään kun taas tappihaittasylinteri pyörii molempiin suuntiin. Jos oven lukitus voidaan tehdä ainoastaan avaimella niin silloin avainkaan ei jää sisälle.
Juu ja kun lukko on lukitusasennossa eli vipu ylhäällä voi oven lyödä perässään kiinni esimerkiksi postia hakiessaan ja silloin jää ulos. Aina kannattaa säilyttää vara-avainta jossain varmassa paikassa.
Justis
Reactions:
Viestit: 1619
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 14:21

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Justis »

Tonttu kirjoitti: 28 Marras 2023, 20:31
Justis kirjoitti: 28 Marras 2023, 20:13
Minimus Yahves kirjoitti: 28 Marras 2023, 17:11 Avaimet ei jää kotiin jos sulkee ulko-oven niin että pitää avainta kädessä ja katsoo sitä.

Opetin tuon lapselleni 12v sitten kun unohti avaimen, eikä ole sittemmin unohtanut. Itselläni jäi kerran kun krapulassa pitelin työavainta kädessä.😎
tätä avaimien sisällejäämisongelmaa einole yleisesti maailmalla vaan se on suomalainen ominaisuus johtuen pitkälti siitä että perinteinen Abloyn lukkosylinteri joka on toteutettu levyhaitoilla pyörii vain myötäpäivään kun taas tappihaittasylinteri pyörii molempiin suuntiin. Jos oven lukitus voidaan tehdä ainoastaan avaimella niin silloin avainkaan ei jää sisälle.
Juu ja kun lukko on lukitusasennossa eli vipu ylhäällä voi oven lyödä perässään kiinni esimerkiksi postia hakiessaan ja silloin jää ulos. Aina kannattaa säilyttää vara-avainta jossain varmassa paikassa.
Ja jos asut kerrostalossa jossa on vain puolipainike eli ulkopuolella ei ole painiketta niin silloin ei auta sekään että takalukitus on poissa käytöstä. Nykyään ei vissiin enään näitä puolipanikkeita uusiin kohteisiin laiteta mutta kyllä niitä vielä paljon on.
Kohina
Reactions:
Viestit: 2745
Liittynyt: 28 Touko 2023, 00:20

Re: Huonoa ja hyvää tuuria

Viesti Kirjoittaja Kohina »

Ja tuskin on pysyvä haitta kun kuitenkin kuulee korvalla, eli se ei ole sökö.
Make Keke Great Again
Vastaa Viestiin