Nykyään, kun mies kohtaa naisen tai kuvaa häntä esim. romaaneissa, hänellä voidaan sanoa olevan
mieskatse, mikä hieman hämmentää minua. Tässähän ilmeisesti kritisoidaan sitä, että naiset ovat kohteena miehen katseelle, joka pysyy aina keskiössä, kuten kirjailija Elif Safak sanoo Areenassakin nähtävillä olevassa dokumentissa Milan Kunderasta. No, oma vaimoni ainakin sanoo toivovansa, että minulla olisi tuo mieskatse kun katson häntä mutta muita naisia katsoessani ei. Leikki sikseen: William Faulknerin romaanissa Absalom, Absalom on jakso - 5. luku - jossa USA:n sisällissodan aikoihin Mississippin osavaltiossa elelevä vanhapiika Rosa Coldfield esittää pitkän monologin äärimmäisen runollisella tyylillä. Tämäkö nyt ei ole tuomittavaa mieskatsetta, kun Faulkner pistää tuollaista kaunopuheisuutta sellaisen naisihmisen suuhun, jolta moista ei odottaisi? Vai miten tuosta mieskatseesta voisi nimenomaan taiteessa päästä irti? Ainahan katseella kohde on.