marjatta1 kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 06:25
Kiinassa on ollut kaikkea kummallista ja julmaa systeemiä perhepolitiikassa ja ei ole pitkä aika siitäkään, kun oli uutisia tyttövauvojen surmaamisista.
Syy on siinä että eräissä kulttuureissa kun rajoitetaan lasten saantia alkaa ero näkymään. Koska tyttövauvalla ei ole mitään arvoa sen voi "Poistaa", eli abortoida ennen syntymää. Mutta sitten saadaankin armeija poikamiehiä joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oma käsi. Naista ei löydykkään kun yhtä naista kohden on vaikka 20 miestä. Life is a bitch. En tiedä Suomesta? Lähteekö joku laitokselle poistamaan sikiön jos sukupuoli ei olekaan toivottu? I don't know. Koska en lisäänny.
Kiina ainakin alkaa saamaan sitä mitä on tilannut tuolla väestöpolitiikallaan ja tulokset väärästä ja julmasta väestöpolitiiklasta osuu heidän omaan nilkkaansa.
Et ole tutustunut miten Suomessa säännöstellään väestönkasvua? Hyvinkin tehokkaasti. Lapsi maksaa ikävuoteen 18 mennessä miljoona euroa? Ei ihan köyhien hommaa.
Ei se nyt ihan noin mee...siinä huumassa, kun lapsi on alulle pantu ei siinä kustannuksia lasketa! Köyhillä ihmisillä aikoinaan oli suuria perheitä ja paljon lapsia...
Elämä
on kuin tiimalasin hiekka
se pysähtyy
ellet käänny ympäri
marjatta1 kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 06:25Kiinassa on ollut kaikkea kummallista ja julmaa systeemiä perhepolitiikassa ja ei ole pitkä aika siitäkään, kun oli uutisia tyttövauvojen surmaamisista.
"Ihminen kykenee hienoihin tieteellisiin ja kulttuurisiin tekoihin, mutta osaa myös kääntää luonnonlait päälaelleen ja perustella tekoja perinteillä, käytännön pakolla, kunnialla ja ties millä. Naista pidetään lähes kaikkialla maailmassa miestä vähäarvoisempana, mikä on merkillistä, onhan elämän jatkuvuus ennen kaikkea naisesta kiinni.
Kiinalainen Xinran kertoo maailmasta, jossa tyttö ei ole vain poikaa arvottomampi, vaan niin arvoton, että hänet kuuluu ”pakahduttaa” heti syntymän jälkeen, heittää jäteastiaan, hylätä kadulle tai orpokodin surkeuteen. Äiti saattaa joutua tappamaan monta tytärtä peräkkäin omin käsin, ja viranomaiset katsovat yhteisöön juurtunutta tapaa sormien läpi.
Parin viime vuosikymmenen aikana kiinalaisia tyttöjä on adoptoitu ulkomaille, missä moni on saanut elämän, jollaista Kiinan köyhä maaseudun väki ei osaa edes kuvitella. Silti yleisin adoptoitujen tyttöjen kysymys on: miksi äiti ei halunnut pitää minua? Tähän kysymykseen Xinran etsii vastausta. Äitien ja lasten yhteyttä on mahdoton jäljittää, sillä mitään kortistoja ei ole. Oma tarina jää ainaiseksi pimentoon. Vastaukset on kuviteltava muiden tarinoiden kautta, mikä tekee tuskasta diffuusimman ja kaipauksesta kipeämmän.
Myös Xinran itse joutui luopumaan pienestä Lumi-tytöstä. Hän asuu nykyisin Lontoossa ja on perustanut The Mother’s Bridge of Love -hyväntekeväisyysjärjestön. Hän työsti aihetta pitkään, keräsi tarinoita eri puolilta Kiinaa, yritti ymmärtää ilmiötä, joka tuntuu paitsi hirvittävältä, täysin luonnonvastaiselta: miten ihminen, joka on muka muita eläimiä älykkäämpi, sosiaalisempi ja tunne-elämältään rikkaampi, voi tuhota järjestelmällisesti tyttölapset ja hoitaa pelkät pojat?
Ilmiöön löytyy monia selityksiä. Vanhojen lakien mukaan perhe saa palan maata vain, jos syntyy poika. Poika tekee raskaat maatyöt ja hoitaa vanhempansa, ja vain poika saa polttaa suitsukkeita esi-isille. Pojan syntymä tuo kunniaa, kun taas tytär on häpeä miehen koko suvulle. Mies voi lähteä kaupunkiin aloittamaan uutta elämää, ellei vaimo synnytä poikaa, vaimolla ei ole mitään mahdollisuutta paeta. Ehkä siksi Kiinan naisten itsemurhaluvut ovatkin korkeammat kuin miesten.
Yhden lapsen politiikka on ollut tehokas väestönkasvun hillitsijä. Synnyttäjien määrän jatkuva väheneminen lisää sen tehoa, mutta inhimillinen hinta on kova. Xinran ei kerro miehistä, joille ei riitä puolisoa. Lapsimorsiamet ja ryöstetyt tytöt vain vilahtavat kirjassa. Kiina on yhteiskunta, jossa tunteita ei sovi näyttää. Pidättyväisyys ja kasvojen säilyttämisen tarve tulevat hyvin esille, samoin pelko, jonka alla totalitaarisessa yhteiskunnassa eletään.
Järkyttävistä kohtaloista huolimatta tuska ei vyöry kirjan sivuilta päälle, vaan tihkuu läpi pieninä pisaroina. Xinran kirjoittaa selkeästi ja kiinnostavasti, ei mässäile kauheuksilla, eikä kirja aiheestaan huolimatta ole synkkä. Se kertoo käsittämättömästä ilmiöstä, jolta emme globaalissa maailmassa voi sulkea silmiämme."
Kiinan kadotetut tyttäret. Xinran. Suom. englannista Taina Wallin. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2013. ISBN 978-951-796-901-7. Sivuja 304. Hinta 31 e.
Joo panee miettimään...mulla on myös kiinalainen naisystävä...joka arvostaa laatuaikaa jota jaan tyttäreni kanssa.
Melkoinen kulttuuriero mahtanee olla sulla kiinalaisen naisystävän kanssa? Ainakin mitä olen joistakin uutislähteistä lukenut miten kiinalaisten kanssa on keskusteltava ja tarkoitan nyt lähinnä virallisia tai valtiollisia kohtaamisia??? Voin tietysti olla väärässäkin ja henkilökohtaiset suhteet tietysti ovat oman laisiaan ja yksilökeskeisiä ja poikkeus säännöistä...
Paljon kiinalaisia on ollut...yleensä niitä liikkeen johtajia...joilla erivapaudet. Yksi ilmeisesti menehtyi koronaan... Häneltä tuli itkupotkunaurua 2020 paikkeilla kun sanoin olevani CEO firmassani jossa on 3 työntekjää...me myself and I. Hänellä oli 5 000 työntekijää.
Tämä kapu on Pekingissä...mutta jotain perää asiassa lienee...sillä tämä ei vastaa tiettyihin kysymyksiin.
Viimeksi muokannut Tuulispää, 25 Helmi 2024, 07:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kulttuurierossahan on paljon hyviä puolia. Sen lisäksi että elämään tulee uusi ihminen niin sen lisäksi mausteena uutta kulttuuria. Vaikka filippiiniläisistä sanotaan että ovat iloisia niin hymyn takana piilee kyllä muutakin. Itse olisin varuillani hymyilevän ihmisen kanssa.
Mutta nättihän tämä on kuin piru itse, siis oli. Yhtä aito kuin väärä raha. Luultavasti ensimmäisellä kuvahaulla löytynee parilla sadalla eri nimellä.
Liitteet
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
marjatta1 kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 06:25
Kiinassa on ollut kaikkea kummallista ja julmaa systeemiä perhepolitiikassa ja ei ole pitkä aika siitäkään, kun oli uutisia tyttövauvojen surmaamisista.
Syy on siinä että eräissä kulttuureissa kun rajoitetaan lasten saantia alkaa ero näkymään. Koska tyttövauvalla ei ole mitään arvoa sen voi "Poistaa", eli abortoida ennen syntymää. Mutta sitten saadaankin armeija poikamiehiä joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oma käsi. Naista ei löydykkään kun yhtä naista kohden on vaikka 20 miestä. Life is a bitch. En tiedä Suomesta? Lähteekö joku laitokselle poistamaan sikiön jos sukupuoli ei olekaan toivottu? I don't know. Koska en lisäänny.
Kiina ainakin alkaa saamaan sitä mitä on tilannut tuolla väestöpolitiikallaan ja tulokset väärästä ja julmasta väestöpolitiiklasta osuu heidän omaan nilkkaansa.
Et ole tutustunut miten Suomessa säännöstellään väestönkasvua? Hyvinkin tehokkaasti. Lapsi maksaa ikävuoteen 18 mennessä miljoona euroa? Ei ihan köyhien hommaa.
Ei se nyt ihan noin mee...siinä huumassa, kun lapsi on alulle pantu ei siinä kustannuksia lasketa! Köyhillä ihmisillä aikoinaan oli suuria perheitä ja paljon lapsia...
Olihan tästä jo jossain ketjussa. Lapsella ei ole hintaa tietenkään. Koska on rakas lapsi
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
marjatta1 kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 06:25Kiinassa on ollut kaikkea kummallista ja julmaa systeemiä perhepolitiikassa ja ei ole pitkä aika siitäkään, kun oli uutisia tyttövauvojen surmaamisista.
"Ihminen kykenee hienoihin tieteellisiin ja kulttuurisiin tekoihin, mutta osaa myös kääntää luonnonlait päälaelleen ja perustella tekoja perinteillä, käytännön pakolla, kunnialla ja ties millä. Naista pidetään lähes kaikkialla maailmassa miestä vähäarvoisempana, mikä on merkillistä, onhan elämän jatkuvuus ennen kaikkea naisesta kiinni.
Kiinalainen Xinran kertoo maailmasta, jossa tyttö ei ole vain poikaa arvottomampi, vaan niin arvoton, että hänet kuuluu ”pakahduttaa” heti syntymän jälkeen, heittää jäteastiaan, hylätä kadulle tai orpokodin surkeuteen. Äiti saattaa joutua tappamaan monta tytärtä peräkkäin omin käsin, ja viranomaiset katsovat yhteisöön juurtunutta tapaa sormien läpi.
Parin viime vuosikymmenen aikana kiinalaisia tyttöjä on adoptoitu ulkomaille, missä moni on saanut elämän, jollaista Kiinan köyhä maaseudun väki ei osaa edes kuvitella. Silti yleisin adoptoitujen tyttöjen kysymys on: miksi äiti ei halunnut pitää minua? Tähän kysymykseen Xinran etsii vastausta. Äitien ja lasten yhteyttä on mahdoton jäljittää, sillä mitään kortistoja ei ole. Oma tarina jää ainaiseksi pimentoon. Vastaukset on kuviteltava muiden tarinoiden kautta, mikä tekee tuskasta diffuusimman ja kaipauksesta kipeämmän.
Myös Xinran itse joutui luopumaan pienestä Lumi-tytöstä. Hän asuu nykyisin Lontoossa ja on perustanut The Mother’s Bridge of Love -hyväntekeväisyysjärjestön. Hän työsti aihetta pitkään, keräsi tarinoita eri puolilta Kiinaa, yritti ymmärtää ilmiötä, joka tuntuu paitsi hirvittävältä, täysin luonnonvastaiselta: miten ihminen, joka on muka muita eläimiä älykkäämpi, sosiaalisempi ja tunne-elämältään rikkaampi, voi tuhota järjestelmällisesti tyttölapset ja hoitaa pelkät pojat?
Ilmiöön löytyy monia selityksiä. Vanhojen lakien mukaan perhe saa palan maata vain, jos syntyy poika. Poika tekee raskaat maatyöt ja hoitaa vanhempansa, ja vain poika saa polttaa suitsukkeita esi-isille. Pojan syntymä tuo kunniaa, kun taas tytär on häpeä miehen koko suvulle. Mies voi lähteä kaupunkiin aloittamaan uutta elämää, ellei vaimo synnytä poikaa, vaimolla ei ole mitään mahdollisuutta paeta. Ehkä siksi Kiinan naisten itsemurhaluvut ovatkin korkeammat kuin miesten.
Yhden lapsen politiikka on ollut tehokas väestönkasvun hillitsijä. Synnyttäjien määrän jatkuva väheneminen lisää sen tehoa, mutta inhimillinen hinta on kova. Xinran ei kerro miehistä, joille ei riitä puolisoa. Lapsimorsiamet ja ryöstetyt tytöt vain vilahtavat kirjassa. Kiina on yhteiskunta, jossa tunteita ei sovi näyttää. Pidättyväisyys ja kasvojen säilyttämisen tarve tulevat hyvin esille, samoin pelko, jonka alla totalitaarisessa yhteiskunnassa eletään.
Järkyttävistä kohtaloista huolimatta tuska ei vyöry kirjan sivuilta päälle, vaan tihkuu läpi pieninä pisaroina. Xinran kirjoittaa selkeästi ja kiinnostavasti, ei mässäile kauheuksilla, eikä kirja aiheestaan huolimatta ole synkkä. Se kertoo käsittämättömästä ilmiöstä, jolta emme globaalissa maailmassa voi sulkea silmiämme."
Kiinan kadotetut tyttäret. Xinran. Suom. englannista Taina Wallin. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2013. ISBN 978-951-796-901-7. Sivuja 304. Hinta 31 e.
Joo panee miettimään...mulla on myös kiinalainen naisystävä...joka arvostaa laatuaikaa jota jaan tyttäreni kanssa.
Melkoinen kulttuuriero mahtanee olla sulla kiinalaisen naisystävän kanssa? Ainakin mitä olen joistakin uutislähteistä lukenut miten kiinalaisten kanssa on keskusteltava ja tarkoitan nyt lähinnä virallisia tai valtiollisia kohtaamisia??? Voin tietysti olla väärässäkin ja henkilökohtaiset suhteet tietysti ovat oman laisiaan ja yksilökeskeisiä ja poikkeus säännöistä...
Paljon kiinalaisia on ollut...yleensä niitä liikkeen johtajia...joilla erivapaudet. Yksi ilmeisesti menehtyi koronaan... Häneltä tuli itkupotkunaurua 2020 paikkeilla kun sanoin olevani CEO firmassani jossa on 3 työntekjää...me myself and I. Hänellä oli 5 000 työntekijää.
Tämä on Pekingissä...mutta jotain perää asiassa lienee...sillä tämä ei vastaa tiettyihin kysymyksiin.
marjatta1 kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 06:25Kiinassa on ollut kaikkea kummallista ja julmaa systeemiä perhepolitiikassa ja ei ole pitkä aika siitäkään, kun oli uutisia tyttövauvojen surmaamisista.
"Ihminen kykenee hienoihin tieteellisiin ja kulttuurisiin tekoihin, mutta osaa myös kääntää luonnonlait päälaelleen ja perustella tekoja perinteillä, käytännön pakolla, kunnialla ja ties millä. Naista pidetään lähes kaikkialla maailmassa miestä vähäarvoisempana, mikä on merkillistä, onhan elämän jatkuvuus ennen kaikkea naisesta kiinni.
Kiinalainen Xinran kertoo maailmasta, jossa tyttö ei ole vain poikaa arvottomampi, vaan niin arvoton, että hänet kuuluu ”pakahduttaa” heti syntymän jälkeen, heittää jäteastiaan, hylätä kadulle tai orpokodin surkeuteen. Äiti saattaa joutua tappamaan monta tytärtä peräkkäin omin käsin, ja viranomaiset katsovat yhteisöön juurtunutta tapaa sormien läpi.
Parin viime vuosikymmenen aikana kiinalaisia tyttöjä on adoptoitu ulkomaille, missä moni on saanut elämän, jollaista Kiinan köyhä maaseudun väki ei osaa edes kuvitella. Silti yleisin adoptoitujen tyttöjen kysymys on: miksi äiti ei halunnut pitää minua? Tähän kysymykseen Xinran etsii vastausta. Äitien ja lasten yhteyttä on mahdoton jäljittää, sillä mitään kortistoja ei ole. Oma tarina jää ainaiseksi pimentoon. Vastaukset on kuviteltava muiden tarinoiden kautta, mikä tekee tuskasta diffuusimman ja kaipauksesta kipeämmän.
Myös Xinran itse joutui luopumaan pienestä Lumi-tytöstä. Hän asuu nykyisin Lontoossa ja on perustanut The Mother’s Bridge of Love -hyväntekeväisyysjärjestön. Hän työsti aihetta pitkään, keräsi tarinoita eri puolilta Kiinaa, yritti ymmärtää ilmiötä, joka tuntuu paitsi hirvittävältä, täysin luonnonvastaiselta: miten ihminen, joka on muka muita eläimiä älykkäämpi, sosiaalisempi ja tunne-elämältään rikkaampi, voi tuhota järjestelmällisesti tyttölapset ja hoitaa pelkät pojat?
Ilmiöön löytyy monia selityksiä. Vanhojen lakien mukaan perhe saa palan maata vain, jos syntyy poika. Poika tekee raskaat maatyöt ja hoitaa vanhempansa, ja vain poika saa polttaa suitsukkeita esi-isille. Pojan syntymä tuo kunniaa, kun taas tytär on häpeä miehen koko suvulle. Mies voi lähteä kaupunkiin aloittamaan uutta elämää, ellei vaimo synnytä poikaa, vaimolla ei ole mitään mahdollisuutta paeta. Ehkä siksi Kiinan naisten itsemurhaluvut ovatkin korkeammat kuin miesten.
Yhden lapsen politiikka on ollut tehokas väestönkasvun hillitsijä. Synnyttäjien määrän jatkuva väheneminen lisää sen tehoa, mutta inhimillinen hinta on kova. Xinran ei kerro miehistä, joille ei riitä puolisoa. Lapsimorsiamet ja ryöstetyt tytöt vain vilahtavat kirjassa. Kiina on yhteiskunta, jossa tunteita ei sovi näyttää. Pidättyväisyys ja kasvojen säilyttämisen tarve tulevat hyvin esille, samoin pelko, jonka alla totalitaarisessa yhteiskunnassa eletään.
Järkyttävistä kohtaloista huolimatta tuska ei vyöry kirjan sivuilta päälle, vaan tihkuu läpi pieninä pisaroina. Xinran kirjoittaa selkeästi ja kiinnostavasti, ei mässäile kauheuksilla, eikä kirja aiheestaan huolimatta ole synkkä. Se kertoo käsittämättömästä ilmiöstä, jolta emme globaalissa maailmassa voi sulkea silmiämme."
Kiinan kadotetut tyttäret. Xinran. Suom. englannista Taina Wallin. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2013. ISBN 978-951-796-901-7. Sivuja 304. Hinta 31 e.
Joo panee miettimään...mulla on myös kiinalainen naisystävä...joka arvostaa laatuaikaa jota jaan tyttäreni kanssa.
Melkoinen kulttuuriero mahtanee olla sulla kiinalaisen naisystävän kanssa? Ainakin mitä olen joistakin uutislähteistä lukenut miten kiinalaisten kanssa on keskusteltava ja tarkoitan nyt lähinnä virallisia tai valtiollisia kohtaamisia??? Voin tietysti olla väärässäkin ja henkilökohtaiset suhteet tietysti ovat oman laisiaan ja yksilökeskeisiä ja poikkeus säännöistä...
Paljon kiinalaisia on ollut...yleensä niitä liikkeen johtajia...joilla erivapaudet. Yksi ilmeisesti menehtyi koronaan... Häneltä tuli itkupotkunaurua 2020 paikkeilla kun sanoin olevani CEO firmassani jossa on 3 työntekjää...me myself and I. Hänellä oli 5 000 työntekijää.
Tämä on Pekingissä...mutta jotain perää asiassa lienee...sillä tämä ei vastaa tiettyihin kysymyksiin.
Joka "Tavara" on yksillöllinen. Sen puoleen varmaan yksilöllisempi kuin sormenjälki. Joten passeihin voisikin laittaa kuvan "Tavarasta". Olen tehnyt jos vuosikymmeniä laajaa tutkimusta "Tavaroista" en vielä ole kyllästynyt joten jatkan. IMHO ei ne kinkkitavarat sen kummempia ole tai sitten ovat livenä erinäköisiä kuin kuvissa ja videoissa.
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Deimos kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 07:21
Joka "Tavara" on yksillöllinen. Sen puoleen varmaan yksilöllisempi kuin sormenjälki. Joten passeihin voisikin laittaa kuvan "Tavarasta". Olen tehnyt jos vuosikymmeniä laajaa tutkimusta "Tavaroista" en vielä ole kyllästynyt joten jatkan. IMHO ei ne kinkkitavarat sen kummempia ole tai sitten ovat livenä erinäköisiä kuin kuvissa ja videoissa.
Rumin tavara on semmonen missä sisemmät häppärit roikkuu ulkopuolella.
Ikinä en oo aasiassa semmosta pilluu nähny. Kaikki on ollu kauniita ja balanssissa. Persreijät yleensä myös karvattomia.
Raspu kirjoitti: ↑25 Helmi 2024, 07:22
Aikoinaan sain kiinassa paljon pillua nuorena miehenä. Asiakkaita ja työkavereitakin tuli nussittua.
Tokkohan lienet saanut? Vähän kyllä epäilen noita sinun juttujas ja tietysti kursiivilla sanottuna!
Kyllä miehet ihan oikeasti ovat pillua saaneet. Näin isot pojat ovat mulle kertoneet. Vrt. tuntematon Sotilas: Jos äiteensä on tullut niin suorastaan rukoilee
-"Being sane while your are insane is most difficult thing to do."
Köyhillä ihmisillä aikoinaan oli suuria perheitä ja paljon lapsia...
.
.