Millainen profeetta olisit?

[Deimos]

Ja tämä pohdintani on osaltaan sisäistä jonka nyt tänne satun kirjoittamaan. Eikä mitään pahaa siinä jos keskustelua syntyy.

Nyt kuulemma alkaa pizzan teko, saunominen ja ehkä oluttakin? Ehkä siis parempi vetää kaapelit irti.

[Purdue]

Uskoa voi kai ilmaan mitään kirkkoja uskontojakin?

Ja mun mielipide on että itse siitä on vastuussa onko tämä helvetti vai taivas. Voimme kai vaikuttaa kanssaihmisiimmekin siinä ja miten kohtelemme heitä. Jo pelkästään tämä mun tila tekää tästä helvetin ja paratiisin ja vieläpä yhtä aikaa. Ei siinä etteikö meillä jokaisella ole omat demonimme. Jing/Jang (Ying/Yang), musta ja valkoinen, harmaansävyt ja sitten ehkä koko spektri. Miten parhaaksi näkee.

Odotan ja etsin. En tiedä mitä ja varmasti lopun elämääni. Mutta sillä tiellä en ole yksin.

Toki. Tuo vastuukysymys siitä, että onko yksilön asema itsestä vai yhteiskunnasta kiinni, niin on aika lailla yksipuolinen. Joissakin tapauksissa yksilö on itse vastuussa omista ongelmistaan, mutta jos työpaikka lähtee alta kun firma menee vaikkapa konkurssiin, niin siitä on ihan turha syyttää sitä metalliverstaan Reiskaa.

Ehkäpä tuo Ying/Yang idea sopisi tähän koska sehän lähtee siitä että kumpikin prinsiippi on yhtä aika olemassa, ja kummassakin on ripaus toista.

Eli kysymys siitä, että onko yksilön vaikeuksien taustalla itse yksilö vaiko ulkoiset tekijät kuten yhteiskunta, niin vaihtelee tilanteen mukaan. Joskus sisäiset tekijät ovat ongelmien syy, joskus ulkoiset, ja joskus sekä että.

Mutta lopulta yksilö on tietty vastuussa itsestään ja teoistaan.

[Deimos]

Taitaa olla syy miksi aika useassa uskonnossa vaikeudet, kärsimys ja vastoinkäymiset kirkastavat. Luovat sen timantin. Samalla myös selitys sille miksi asia on näin ja miksi ne täytyy kestää.

Kuten elokuvassa Matrix niin ensimmäinen yritys meni pieleen. Ihanne Matrix jossa kaikki oli täydellistä. Ihmiset eivät sitä kestäneet. Joten sitten nykyinen Matrix. Osaako ihminen olla onnellinen jatkuvasti? Vai menettääkö siinäkin lopulta järkensä?

Sen puoleen mitä todellisuus nyt on niin se on aika masentava. Vain ehkä minun mielipiteeni ja tarkoitan sillä mitä maailmassa nyt on menossa.

Yksi syy uskonnoille on tietenkin valta jonka usein eräs nimerkki on tuonut esiin. Uskonto antaa myö lopullisia totuuksia ja varmuutta epävarmaan maailmaan. Lohtua tähän järjettömyyteen. En tuomitse ketään joka sen tien valitsee. Ei sekään välttämättä niin auvoinen ole. Riskinä synnit mutta onneksi on syntienpalautusautomaatti. onkohan mulla se Tapiiri vielä jossain jonka sarjakuvassa loistavasti käytiin läpi tämä? Ensiksi harrastetaan oman lapsen kanssa seksiä, sitten katumus ja ajatellaan itsemurhaa, sitten syntien katumus ja ei kun rinki uudelleen käyntiin. Täällä oli loistava sarjakuvakulttuuri. Voi olla vieläkin. Mutta miten monet suomalaisistakin tuotoksista ovat vieläkin ajankohtaisia, ehkä ajankohtaisempia kuin silloin 1980-luvun puolessa välissä.

[marjatta1]

Jumala valitsee profeettansa, ja profeetta tekee ja sanoo, mitä Jumala kehoittaa ja käskee. Jos tekee jotain muuta, ei ole profeetta vaan väärä profeetta, eli kysymys on vähän väärä. Ei siinä tehdä, mitä itse katsoo parhaaksi, vaan mitä Jumala käskee. Johdetaan Jumalan kansaa Jumalan edustajana. Ja ennustetaan mitä Jumala käskee ennustamaan, ja vahvistetaan ne profetiat, mitkä Jumala käskee vahvistamaan. Muut ovat vääriä profeettoja. Sen tiedämme uskontojen moninaisuudesta, että maailma on niitä täynnä.

Ei kannata ruveta vääräksi profeetaksi, vaikka kuinka luulisi ajatustensa olevan oikeita.

Nyt täytyy sitten vielä sanoa, mitä Jumala tänään sanoo. Samaa kuin aina ennenkin, pitää uskoa Israelin Jumalaan, jonka nyt tiedämme olevan Jeesus Kristus ja hän tulee pian takaisin.

Sitten pitää tutkia ja etsiä, kuka on tämän päivän Mooses ja Pietari ja sitten seurata häntä, eikä ruveta itse profeetaksi.

Muslimit ja juutalaiset ovat eri mieltä, mutta samaa Aabrahamin Jumalaa kaikki kolme yrittävät palvella.

Niin, onko sitä Jumalaa edes olemassa ja mihin me sitä tarvitaan?

"Jumala on ihmisen keksintöä. Niinpä Jumalan luonne on vain pintapuolinen mysteeri. Ihmisen luonne on syvällinen mysteeri."

-Nanrei Kobori, buddhistimunkki

Jumala on olemassa ja hengellisesti siitä jokainen voi saada todistuksen. Tieteellistä todistusta tai loogista, varmaa todistusta kumpaankaan suuntaan ei ole. Tiede ja filosofia ovat pakotettuja olemaan agnostisia asian todistamisen suhteen. Kaikki todisteet puolesta tai vastaan voidaan pitävästi kumota.

Jumala on salaisuus. Profeetta on sellainen kuin Mooses ja Pietari. Kuka tänään, on uskonnollisen kilvoittelun kysymys tietää. Kuka tahansa ei voi olla Jumalan profeetta, vaan siihen tarvitaan valtuus Jumalalta. Uskovalla voi olla profetian lahja Pyhän Hengen lahjana. Sitä tarvitaan Pyhien Kirjoitusten ja niiden sisältämien profetioiden ymmärtämisessä.

Pääennustus on, että Jeesus tulee takaisin, ja siitä tuhannen vuoden päästä tulee kaikkien ihmisten ylösnousemus ja Viimeinen Tuomio, jolloin luodaan Uusi Taivas ja Uusi Maa. Se on selvästi eri asia kuin nyt tieteen pohjalta ennustetaan. Auttaa myös ymmärtämään, että luomiskertomuskin on tästä taivaasta ja tästä maasta, ei universumista.

Profeetta- sanaa käytetään muussakin merkityksessä. Hyvä silti tietää nämäkin.

En kuitenkaan ole tullut siihen ns. uskovaisten "herätettyyn tilaan", joten sitä uskonnollista kutsumusta en ole kokenut, enkä edes ole sitä kaivannut. Tätäkö te uskovaiset uskotte ja toivotten Juhanneksen ilmestyksen myötä??? Kultaa, kunniaa ja jalokiviä...???Tätäkö se tarkoittaa sen Jeesuksen toinen tuleminen???

"17Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. 18Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista. 19Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi, 20viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti. 21Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia. 22Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. 23Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. 24Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. 25Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole, 26ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet. 27Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan."

[AimoJortikka]

Osaako ihminen olla onnellinen jatkuvasti? Vai menettääkö siinäkin lopulta järkensä?

Toikin on sellainen mielenkiintoinen kysymys tuo onnellisuus. Eräs tuntemani dippa-inssi möi kavereidensa kanssa perustaman firman jenkkeihin. Kaveri oli silloin 4-kymppinen ja sai niin paljon rahaa, että ei olisi tarvinnut päivääkään enää töitä tehdä. Edes Suomessa saati sitten jossakin Thaimaassa. Ja niin siinä menikin kymmenkunta vuotta. Nyt kouluttautuu oppisopimuskoulutuksella sähkömieheksi. Eihän nyt sähkötekniikan dippa-inssille uskalleta kaapeleiden kytkemistä antaa. Kun ei se niistä mitään ymmärrä. Viimeksi kiipeili lumisella katolla asentamassa aurinkopaneeleita. Kehui vain että eka kerta elämässään kun näkee oikeasti työnsä tuloksen.

Että onnellisuus?

Mutta itse otsikossa esitettyyn kysymykseen vastaus kahdella sanalla: Helevetin huono!

[Deimos]

Rippileirillä meinasi käydä kalpaten. Nyt ymmärrän miksi rippileiri ja koulu ovat siinä iässä. Kun ihminen tai lapsi on täysin ymmällään joka tavoin niin mikä olisi parempi aika istutella uskon siementä?

En tiennyt että se on valintakysymys. Tunsin että "Päälleni" "Valui" jotakin, ei aineellista. Sitten pyristelin itseni irti siitä. Ajatus oli että ei nyt, täytyy miettiä ja tutkia enemmän. En tiedä voiko tuollaista vastustaa? Olo oli hyvin outo kun se tapahtui. Olen kokenut aika monen moista. Tavallaan rikkaus ja antaa pohjaa ymmärrykselle. Luulen että tuota on todella vaikea vastustaa, ainakin itselleni oli. Se vaati päättäväisyyttä ja voimia.

Eli toisin sanoen. Musta olisi tullut harras hihhuli jos prosessi olisi (Tai olisin) antanut sen edetä loppuun. Tästä olen 100% varma.

[AimoJortikka]

Rippileirillä meinasi käydä kalpaten. Nyt ymmärrän miksi rippileiri ja koulu ovat siinä iässä. Kun ihminen tai lapsi on täysin ymmällään joka tavoin niin mikä olisi parempi aika istutella uskon siementä?

Se vähän riippuu. Molemmat tyttäreni kävivät rippileirin tuolla Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen leirillä. Siis sen porukan, joka vastustaa naispappeutta ja kiivaasti homojen vihkimistä ja homoja muutenkin. Nuorempi oli tuolla vielä äitinsä kuoleman jälkeen eli varsin haavoittuvassa tilassa. Mutta hyvä että ei tullut potkituksi pois leiriltä. Kun uskaltautui esittämään omia mielipiteitään asioista. Tullut selvästi äitiinsä. Itsepäinen ja ajatteleva.

[Raspu]

Rippileirillä meinasi käydä kalpaten. Nyt ymmärrän miksi rippileiri ja koulu ovat siinä iässä. Kun ihminen tai lapsi on täysin ymmällään joka tavoin niin mikä olisi parempi aika istutella uskon siementä?

En tiennyt että se on valintakysymys. Tunsin että "Päälleni" "Valui" jotakin, ei aineellista. Sitten pyristelin itseni irti siitä. Ajatus oli että ei nyt, täytyy miettiä ja tutkia enemmän. En tiedä voiko tuollaista vastustaa? Olo oli hyvin outo kun se tapahtui. Olen kokenut aika monen moista. Tavallaan rikkaus ja antaa pohjaa ymmärrykselle. Luulen että tuota on todella vaikea vastustaa, ainakin itselleni oli. Se vaati päättäväisyyttä ja voimia.

Eli toisin sanoen. Musta olisi tullut harras hihhuli jos prosessi olisi (Tai olisin) antanut sen edetä loppuun. Tästä olen 100% varma.

Ehkä "se" tarjos sulle pelastusta sun tuskasta. Meissä on joku korjausmekanismi joka voi muuttaa kaiken.

[Toope]

Emme tarvitse profeettoja, tarvitsemme Birmarckeja ja Churchilleja.

[Deimos]

Rippileirillä meinasi käydä kalpaten. Nyt ymmärrän miksi rippileiri ja koulu ovat siinä iässä. Kun ihminen tai lapsi on täysin ymmällään joka tavoin niin mikä olisi parempi aika istutella uskon siementä?

En tiennyt että se on valintakysymys. Tunsin että "Päälleni" "Valui" jotakin, ei aineellista. Sitten pyristelin itseni irti siitä. Ajatus oli että ei nyt, täytyy miettiä ja tutkia enemmän. En tiedä voiko tuollaista vastustaa? Olo oli hyvin outo kun se tapahtui. Olen kokenut aika monen moista. Tavallaan rikkaus ja antaa pohjaa ymmärrykselle. Luulen että tuota on todella vaikea vastustaa, ainakin itselleni oli. Se vaati päättäväisyyttä ja voimia.

Eli toisin sanoen. Musta olisi tullut harras hihhuli jos prosessi olisi (Tai olisin) antanut sen edetä loppuun. Tästä olen 100% varma.

Ehkä "se" tarjos sulle pelastusta sun tuskasta. Meissä on joku korjausmekanismi joka voi muuttaa kaiken.

En vain tiedä miltä pelastuin. Aivottomuudelta? En osaa sanoa. Tilanne oli valinta. Muuta en tiedä. En loppujen lopuksi tiedä olisiko se olut parempi vaihtoehto. Ehkä. Elämä on monimutkaista. Ja on tienhaarjoja joissa valinta on joko toinen tai se toinen. Palata et voi tilanteeseen.

Sain pizzan uuniin joten voiton puolella ollaan. Kaikki ovat aika sekaisin oluesta mikä on kai hyvä? Spinal Tap.

[Deimos]

Emme tarvitse idiootteja vaan ihmisiä. Sorry, Bismark ja Churchill.

[Deimos]

Rippileirillä meinasi käydä kalpaten. Nyt ymmärrän miksi rippileiri ja koulu ovat siinä iässä. Kun ihminen tai lapsi on täysin ymmällään joka tavoin niin mikä olisi parempi aika istutella uskon siementä?

Se vähän riippuu. Molemmat tyttäreni kävivät rippileirin tuolla Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen leirillä. Siis sen porukan, joka vastustaa naispappeutta ja kiivaasti homojen vihkimistä ja homoja muutenkin. Nuorempi oli tuolla vielä äitinsä kuoleman jälkeen eli varsin haavoittuvassa tilassa. Mutta hyvä että ei tullut potkituksi pois leiriltä. Kun uskaltautui esittämään omia mielipiteitään asioista. Tullut selvästi äitiinsä. Itsepäinen ja ajatteleva.

Kysymys on. Onko tuossa edes olemassa oikeaa valintaa? Jos olisi omaa jälkikasvua ja hänen pitäisi valita vaikka noiden välillä niin mikä min olisin sanomaan yhtään mitään? Tietysti tuollainen kuvailemasi maailma on itselleni hyvin vieras.

Itsepäinen ja ajatteleva. Kuulostaa helvetin hienolta. Tie voi olla kivisempi kuin että mukaudut muiden tahtoon. Se elämä ei tule olemaan helppo. Mutta toisaalta se rikkaus (Vain oma mieleipiteeni ja miten asian näen) on jotakin mitä ei rahalla koskaan tule saamaan. Se että sanot mitä ajattelet on vaikea tie eikä miellytä kaikkia. Ja pitäiskö? Toinen tie on hyvin helppo. Mukaudut ja nuolet toisten takapuolia vailla selkärankaa joka on omasi.

Takaan ettei tuo tie jossa kyseenalaistat vallitsevat arvot ja käsitykset ei tule olemaan helppo. Kaikki eivät kestä sitä koska systeemi murskaa kaiken joka poikkeaa valtavirrasta. Sano tytölle että hyvä mutta vaikea tie.

Aika känässä. Toinen kykenee suraamaan NHL:llää kanssani ja toinen levyttää. Pizzan syönti voi olla raskasta. Myös kohta itse nukkumaan koska alkoholi on loppu.

[Deimos]

Niin, ja AimoJortikka. Jos viestini tuli perille niin tarkoitan myös mitä kirjoitin. Joskus asiat satuttavat minua vaikka eivät oikeastaan minulle kuulu.

Luulen ja epäilen että tämä maailma on liian kova paikka minulle. Olen instrumentti ja liian herkkä soitettavaksi. Ei tämä ole minun maailmani. Liikaa epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyksiä. Ehkä näen asiat väärin.

[Deimos]

Enhän edes tiedä mikä on totta ja mikä ei.

[siili suhonen]

Tuomioksenne arvon Deimos määrään teidät lukemaan Kadonnutta aikaa etsimässä. Mutta et lue. Ja paskasi on oikeasti kusta.

Mä kuuntelin sitä yhtenä kesänä varmaan jotain 20 tuntia. Siten luovutin. Aika laahautuvaa tarinaa, vaikka samalla jotenkin kiehtovaa.

Edit: voi kokeilla: https://areena.yle.fi/podcastit/ohjelmat/30-658

Se olikin rangaistus.
Vähän kuten edesmennyt kaverini sanoi kerran kun häntä ruoskin että luulenko minä ettei hän ole jo itseään ruoskinut. Sanoin hänelle että ei se kuule mene niin.
Ei olisi järkeä ruoskia ihmistä joka ei sitä nahoissaan tunne. Hän vain itseruoskinnalla parkiinnutti itseään menettäen yhteyden muihin ihmisiin josta hän itseään ruoski. Aika paha, mutta ei täysin.

Franklin mukaan todellisen ihmisyyden ydin on kyky suuntautua itsensä ulkopuolelle. Logoterapian perustana on oletus, että elämällä on aina tarkoitus. Näkemyksen mukaan ihminen tavoittelee elämäntarkoitusta, jonka voisi toiminnallaan toteuttaa tai jota voisi edistää (toiminnan tie ihmisten tai yhteisen hyvän puolesta). Toinen vaihtoehto on, että ihminen omistautuu antoisiin, syviin elämyksiin esimerkiksi luonnosta, taiteesta tai toisesta ihmisestä (yhteys itsensä ulkopuolelle). Kanssaihminen, jota ihminen voi rakastaa, voi tarjota tien elämäntarkoituksen täyttämiseen. Kolmas mahdollisuus on elämän tarkoituksen täyttäminen valitsemalla arvokas suhtautuminen toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen. Tällöinkin ihminen voi valita asennoitumistavan tilanteeseen.[1][2]

Logoterapia luetaan kuuluvaksi humanistisen psykologian piiriin ja sitä pidetään kolmantena wieniläisenä psykoterapian koulukuntana. Siinä missä Sigmund Freud näki ihmisten ongelmaksi seksuaalisen turhautumisen (psykoanalyysi), Alfred Adler alemmuudentunteen (individuaalipsykologia), näki Frankl ihmisten suurimmaksi ongelmaksi elämän mielettömäksi kokemisen eli eksistentiaalisen ahdistuksen. Logoterapian mukaan olemassaolon tyhjyyteen on syynä se, ettei ihminen tiedä, mitä hän haluaa. Vaistot (jotka ihmiseltä puuttuvat) eivät sano, mitä ihmisen on pakko tehdä, eivätkä traditiot kerro, mitä hänen kuuluu tehdä. Tämä johtaa siihen, että ihminen haluaa sitä, mitä muutkin tai sitä mitä muut häneltä haluavat.

Minun kiimalimakolmioni (joo, ei ole kolmio) yhdistää kaikki edellä mainitut ja ohittaa feminismin. Toki naiset ovat kateellisempia ja surullisempia kuin miehet, ja miehet iloisempia ja vihaisempia kuin naiset, mutta erottelua ei tarvitse tehdä, joten päädytään universalismiin.

Joo, itse en oikeastaan tunne psykoterapiaa tarkemmin, mutta Freudin ajatuksiin olen aina suhtautunut hieman epäillen, koska hän tulkitsi ilmeisesti kaiken juurikin tuon seksuaalisuuden kautta. Mutta moderni psykoterapia on ilmeisesti edistynyt aika lailla noista Freudin ajoista?

Tosta Franklin näkemyksestä, että elämä koetaan mielettömäksi josta juontaa tuo eksistentiaalinen ahdistus sanoisin, ettei sekään oikein soita kelloja mun päässä.

Toisaalta tuo logoterapian ajatus, että elämällä on aina jokin tarkoitus, niin sekin tuntuu ettei se sovi ihan kaikkiin ihmisiin ja tilanteisiin.


Mutta jos ajatellaan yksilön turhautumista, niin mä näkisin että se saattaa yleisellä tasolla johtua siitä ettei yksilö koe elämäänsä tyydyttäväksi. Tämä on hiukan eri asia kuin se että elämällä olisi tarkoitus.

Ihmiset tavoittelevat positiivisia kokemuksia ja välttelevät negatiivisia kokemuksia noin suuressa kuvassa, ja heillä on myös erilaisia tarpeita, kuten fyysisiä, psyykkisiä, seksuaalisia ja sosiaalisia tarpeita. Ja jos ajatellaan mielen vinoumia, niin uskoisin että monet ongelmat ihmisten elämässä juontavat siitä, että heillä on vaikeuksia tyydyttää erilaisia tarpeitaan sillä tavalla, että niistä muodostuisi terveellä tavalla positiivisia kokemuksia.

Eli erilaiset turhaumat, jotka voivat juontaa niin lapsuudesta taikka aikuisuudesta, voivat sitten näkyä mielen vinoutumina ja erilaisina psyykkisinä sairauksina myöhemmällä iällä.


Toisaalta tätä yllä mainittua prosessia ei tule sekoittaa psykoosisairauksiin, joiden kohdalla olen taipuvainen uskomaan, että kyse on enemmän elimellisestä viasta. Joku henkilö joka kokee harhoja, niin uskoisin että ne harhat tässä tapauksessa aiheuttaa ne mielen vinoumat eikä toisin päin. Eli kun se kokemusmaailma alkaa olemaan kummallinen, niin silloin ne omat selitykset niille kummallisille kokemuksille myös vinoutuvat ja niihin alkaa uskomaan, ja silloin henkilö on vahvasti irrallaan siitä todellisuudesta jossa hän elää.


Mutta siis, mä näkisin että psykoterapia olisi juurikin sellainen hoitomuoto, jonka avulla niitä omia tyydyttämättömiä tarpeita ja niistä johtuvia mielen vinoutumia pääsee analysoimaan ja työstämään?

Ja en siis itse ole koskaan ollut psykoterapiassa, joten nää on vaan mun omia ajatuksia näistä asioista.

Ei psykoterapia edisty. Yhtä hyvin voi lyödä lekalla päähän. Joitain se varmastikin auttaa kuten ECkin. Juuri tapasin skitsofreenikon jota hoidetaan sähköllä.

Joo. En ole itse asiassa pätevä arvioimaan psykoterapiaa hoitomuotona, kun ei ole omakohtaista kokemusta asiasta.

Mutta se käsitys mulla on, että on potilaita, joilla on tiettyjä mielen vinoutumia, tyydyttämättömiä tarpeita, sekä turhautumia, joita psykoterapialla tai jollakin vuorovaikutteisella itseanalyysillä voitaisiin hoitaa.

Skitsofreenikot psykoosisairaina taitavat kuitenkin olla sellaisia potilaita, että vaikka psykoterapia auttaisikin heitä ymmärtämään tilaansa paremmin, niin jos se psykoosi on päällä niin ei mikään määrä psykoterapiaa paranna siitä sairaudesta. Kenties lääkehoito voi auttaa.

Minä paranin äänistä ilman lääkkeitä. Olen siitä jo puhunut. Jouduin kasvamaan aikuiseksi jollain tasolla. Ensimmäiseksi pitää ymmärtää kuinka mitätön paska on. Sen sivuvaikutukset ovat kaikkien polvien antipsykootteja pienemmät, sillä siinä missä antipsykootit tekevät kompulsiivisen ja keskittymiskyvyttömän, itsensä minimointi (ilman verbiä) lisää keskittymiskykyä ja vähentävät kompulsiivisuutta ja obsessiivisuutta. Koko buddhalaisuus hakee sitä ja Yin ja Yang sivuaakin sanomaani. (Ei ole joo buddhalaisuutta; kännykkä..)

Mä näkisin, ettei itsensä kutistaminen auta pidemmän päälle.


Kyse on tietoisen Minän ja sen kuuluisan Alitajunnan suhteesta. Alitajunta suoltaa kaikenlaisia ajatuksia meidän mieleen, mutta tietoisella Minällä on veto-oikeus niihin alitajunnan tuotoksiin.

Lapsi menee paljoltikin alitajunnan ohjaamana ja tekee mielitekoja. Skitsofreenikolla se alitajunta saattaa syöttää mieleen kummallisia ajatuksia, joita se tietoinen Mieli ei kykene kontrolloimaan.


Silloin henkilö tarvitsee avukseen standardeja. Standardi on jokin ajattelun taikka käyttäytymisen ohjenuora, jota pyritään tietoisesti ylläpitämään.

Eli kun alitajunta tuppaa mieleen aggressiivisia ajatuksia, niin tietoisen mielen tasolla ne pitää pyrkiä tukahduttamaan.


Ei ole helppo prosessi, ja saattaa viedä pitkänkin ajan, jotta se alitajunta vaikenee näiden epätoivottujen ajatusten lähtöpisteenä, ja tyytyy osaansa tietoisen mielen apurina.

Koska jos alitajunta on se joka on puikoissa, ja henkilö toimii impulsiivisesti, niin silloin ihminen ei ole herra omassa talossaan.

Toi tietoisuuden veto-oikeus on vähän tieteenvastaista. Kaikki mitä tietoisuuteen tulee on jo ehdollistettua ja alitajunnan manipuloimaa.

Tietoisuudella on korkeintaan näennäinen veto-oikeus. Vähän kuin johtaja joka joutuisi tekemään päätöksen vääristeltyjen tietojen perusteella tietämättä sitä itse. Valta on sillä joka vääristelee ja tietää tasan tarkkaan miten näennäinen johtaja tietoon reagoi. Tuo vääristelijä on alitajunta.

Lapsien tietoisuus lisääntyy, tajunta laajenee, kun ne kasvaa. Vietin valta vähentyy. Kunnes murrosiässä iskee uusi vietti. Samaa voi tapahtua toki läpi koko elämän.

Tiedon lisääntyminen opiskelun johdosta on kuitenkin ihan eri asia kuin tajunnan laajentuminen. Tossa sulla menee vikaan.

Tuo idea tietoisuuden veto-oikeudesta on lähtöisin noista Libetin ajoituskokeista, ja liittyy vapaan tahdon käsitteeseen ja tietoiseen kontrolliin. Tästä voi lukea vaikka Susan Blackmoren kirjasta "Consciousness: An Introduction". Tuo juttu veto-oikeudesta löytyy sivulta 141:

The idea, then, is that unconscious brain events start the process of a voluntary act but then, just before it is actually carried out, consciousness may say either 'yes' or 'no'; the action either goes ahead or not.

Ja ylipäätään voidaan ajatella niin, että alitajunta tuottaa tietoisen mielen sisällön, mutta varsinkaan aikuiset eivät käyttäydy siten, että toteuttaisivat kaikki mielitekonsa.

Jostakin saattaa putkahtaa päähän jokin ajatus, jonka tietoinen mieli sitten torjuu. Ei tässä ole sen kummempaa, kuin että tuo veto-oikeus liittyy vapaaseen tahtoon ja siihen että yksilö pystyy aina valitsemaan. Ilman tuota omien ajatustensa veto-oikeutta ei ole myöskään mahdollista valita erilaisista vaihtoehdoista.

Joo tätä varmaan kandee tarkastella empiirisesti että mitä siellä tietoisessa kokemuksessa veto-oikeuden käytön hetkellä tapahtuu ja mllä ehdoilla tuo veto-oikeus realisoituu.
Random esimerkki: tajuntaani tunkee ajatus: "lähdenpä metsään katselemaan eläinten touhuja. "
Millaisissa tilanteissa tämä metsään lähtö tulisi vedotuksi?
Yksi tilanne varmasti olisi että tajuntaan tunkeutuu uusi edellisen syrjäyttävä ajatus:" Jaa, en taida jaksaa lähteä telkkarista tulee hyvä ohjelma."
Onko tuon tyyppinen tilanne sinunkin kokemus veto-oikeuden toteutumisesta vai millaisissa tilanbteissa sinä huomaat tuota toteutumista tapahtuvan.
Vapaa tahto puolestaan ei liene mielestäni kovinkaan hyödyllinen termi veto-oikeutta pohdittaessa.Siinä vaan joudutaan projisoimaan valinnan kokemukselle kaikkia ihmeellisiä ja selittämättömiä kykyjä.
Siinä missä tunteet ovat aivojen tapa informoida organismia sen homeostaattisesta tilasta ja odotuksista niin tuo valinnan tunne on aivojen tapa informoida organismia siitä että se on on aloittamassa tiettyjen motoristen toimintojen sarjan. Tuskin tuossa sen kummemmasta magiasta on kyse?