Sivu 1/73

Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 30 Marras 2022, 16:27
Kirjoittaja John Carter
Tämä threadi on varmaan ainakin Homerin mieleen. Avaan threadin USA:n uudella kuudennen sukupolven taistelukoneella.
Northrop Grumman paljastaa perjantaina yleisölle Yhdysvaltain ilmavoimien tulevan häivepommikoneen. B-21 Raiderin on määrä korvata tulevaisuudessa paljon ilmavoimien nykyisistä kyvyistä. Yhtiön tehtaalla Palmdalessa järjestettävää tilaisuutta pääsee seuraamaan livenä tämän linkin takaa.

NG:n tiedotteessa todetaan, että kyseessä on ensimmäinen niin sanotun kuudennen sukupolven taistelukone, jonka suuri yleisö on koskaan saanut nähdä.

B-21:n valmistuksessa on mainospuheiden mukaan sovellettu täysin uusia kehitys- ja valmistusteknologioita ja kone on suunniteltu sellaiseksi, että sitä voidaan päivittää mahdollisimman helposti läpi sen koko elinkaaren. Tämän kuvataan varmistavan, että pommittaja kykenee toimimaan myös tulevaisuudessa kaikissa uhkaympäristöissä.

Itse koneen ominaisuuksista on kerrottu tähän mennessä vain yleisluontoisesti. Erilaiset julkiset asiakirjat ovat kuitenkin paljastaneet joitakin tiedonmurusia koneen mahdollisista ominaisuuksista. Verkkouutiset kertoo alla esimerkiksi vuonna 2017 julki tulleista tilintarkastusraporteista, joiden perusteella kone saattaisi kyetä toimimaan myös miehittämättömänä.
https://www.verkkouutiset.fi/a/usalta-h ... /#dc3a85b4

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 30 Marras 2022, 19:46
Kirjoittaja Tuulispää
Payen Arbalete !
arbalete.jpg
arbalete.jpg (5.86 KiB) Katsottu 3899 kertaa

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 02 Joulu 2022, 11:09
Kirjoittaja Solarfields
Tämä tulee koskemaan myös Suomea, sillä reiteistä usea tulee suuntautumaan meille. Ruotsi näköjään jo pitkällä lentokoneiden sähköistämisessä - hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Syksyllä tuolla alkoi jo sähkölentokonelentäjien koulutus.

Pohjois-Ruotsiin suunnitellaan sähkölentokoneiden kehitys-, koulutus- ja yrityskeskittymää
https://yle.fi/a/74-20006735

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 02 Joulu 2022, 11:45
Kirjoittaja Tuulispää
On hienoa, että Ruotsi ottanut tässä askeleen.

Siellä on myös Heart Aerospace.

https://heartaerospace.com/

Kone on kovasti muuttunut....kun ajattelivat akut siihen mukaan.

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 02 Joulu 2022, 11:53
Kirjoittaja John Carter
Suomessa on panostettu tuohon huomattavasti vähemmän ja näyttääkin siltä, että olemme asian suhteen tipahtamassa Ruotsin kelkasta? Juuri pari viikkoa sitten hallitus perui veroporkkaehdotuksensa tutkimusrahoituksen osalta.

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 02 Joulu 2022, 12:47
Kirjoittaja Tuulispää
John Carter kirjoitti: 02 Joulu 2022, 11:53 Suomessa on panostettu tuohon huomattavasti vähemmän ja näyttääkin siltä, että olemme asian suhteen tipahtamassa Ruotsin kelkasta? Juuri pari viikkoa sitten hallitus perui veroporkkaehdotuksensa tutkimusrahoituksen osalta.
Sähkölentämiseen ?

Lähetetty: 02 Joulu 2022, 13:57
Kirjoittaja John Carter
Innovaatioiden tutkimusrahoituksen osalta. Alalle on varmasti syntymässä startuppeja kun hallitus vaihtuu ja tutkimusrahoitusta lisätään jälleen.

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 03 Joulu 2022, 05:33
Kirjoittaja Solarfields
John Carter kirjoitti: 02 Joulu 2022, 13:57 Innovaatioiden tutkimusrahoituksen osalta. Alalle on varmasti syntymässä startuppeja kun hallitus vaihtuu ja tutkimusrahoitusta lisätään jälleen.
Marinin hallitus on nimenomaisesti pyrkinyt määrätietoisesti lisäämään niin koulutus- kuin tutkimusrahoitusta. Edellinen Sipilän hallistus, joka koostui Kok, Pers, Kesk, otti sieltä huomattavasti pois.

Hallitus leikkasi tuntuvasti tutkimus- ja kehitysrahoituksesta.
Katso jättilista: Sipilän hallitus toteutti kovat leikkaukset - silti moni tärkeistä tavoitteista jäi saavuttamatta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... b494b5f9e6

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoite on nostaa Suomen tutkimus- ja kehitysrahoituksen tasoa siten, että se vastaa neljää prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2030.
https://www.metsateollisuus.fi/uutishuo ... janteisyys

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 03 Joulu 2022, 09:12
Kirjoittaja Tuulispää
Joo 2014 lopetetiin koko tukijärjestelmä keksijöille.

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 08 Joulu 2022, 13:15
Kirjoittaja Tuulispää
SR-71...uudehko dokkari:

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 08 Joulu 2022, 15:59
Kirjoittaja John Carter
Solarfields kirjoitti: 03 Joulu 2022, 05:33
John Carter kirjoitti: 02 Joulu 2022, 13:57 Innovaatioiden tutkimusrahoituksen osalta. Alalle on varmasti syntymässä startuppeja kun hallitus vaihtuu ja tutkimusrahoitusta lisätään jälleen.
Marinin hallitus on nimenomaisesti pyrkinyt määrätietoisesti lisäämään niin koulutus- kuin tutkimusrahoitusta. Edellinen Sipilän hallistus, joka koostui Kok, Pers, Kesk, otti sieltä huomattavasti pois.

Hallitus leikkasi tuntuvasti tutkimus- ja kehitysrahoituksesta.
Katso jättilista: Sipilän hallitus toteutti kovat leikkaukset - silti moni tärkeistä tavoitteista jäi saavuttamatta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b ... b494b5f9e6

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoite on nostaa Suomen tutkimus- ja kehitysrahoituksen tasoa siten, että se vastaa neljää prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2030.
https://www.metsateollisuus.fi/uutishuo ... janteisyys
Joo-o. Populistista öyhötystä vain jälleen kerran kun sanat ja teot eivät kohtaa.
Marin puhui Slushissa tuote­kehityksen tärkeydestä, samana päivänä hallitus hautasi vero­kannustimen
Hallitus tiedotti torstaina, että se ei toteutakaan aiemmin kertomaansa tuotekehityksen verokannustinta yrityksille.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009208136.html

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 09 Joulu 2022, 18:03
Kirjoittaja Tuulispää
Kehitin kokonaan aiemmin tuntemattoman lentokonekonseptin...joka mahdollistaa huokean sähkölentämisen.

Tarkoitus on tehdä 1/3 kokoinen pienoismalli ensin.

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 09 Joulu 2022, 19:54
Kirjoittaja Toope
John Carter kirjoitti: 02 Joulu 2022, 13:57 Innovaatioiden tutkimusrahoituksen osalta. Alalle on varmasti syntymässä startuppeja kun hallitus vaihtuu ja tutkimusrahoitusta lisätään jälleen.
Suomen osuus ilmailun kehityksessä... No onhan sitä, mutta aika vaatimatonta.

Re: Lentokoneet ja ilmailu

Lähetetty: 09 Joulu 2022, 20:14
Kirjoittaja Tuulispää
Erittäin vaatimatonta....yksi yrittäjä saastutti koko keskustelun eräällä kotimaisella saitilla.