Sivu 1/2

Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 09:26
Kirjoittaja Rere
Vanhanaikaiset parisuhteet ovat niin last season, nyt on polyamorian aikakausi koittanut.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eb60 ... 7e8674dfbf

Parasuskoisissa maissahan tuota polyamoriaa on harjoitettu ihan virallisestikin pitkälti toista tuhatta vuotta ja samalla alueella varmasti jo ennen parasuskoisuuttakin. Tosin siinä on ollut rajoitteita. Varsinaisia vaimoja on saanut olla vain neljä, mutta onneksi on ollut oikean käden omistuksia lisänä ja shiioilla sitten vielä väliaikaisia "avioliittoja". Sellainenkin rajoitus on ollut ja on edelleen, että vain miesoletetulla voi olla näitä vaimoja, "vaimoja" ja oikean käden omistuksia ja niiden pitää olla vastakkaista sukupuoltakin.

Mutta nyt uudella aikakaudella moisista rajoituksista voidaan ainakin liberaaleissa demokraattisissa länsimaissa luopua. Kuitenkin samalla olisi pikaisesti ryhdyttävä muuttamaan lakeja niin että saadaan niihin polyamoristen suhteiden rekisteröintimahdollisuus ja myös pykälät siitä miten toimitaan erotilanteissa ja jonkin osapuolen kuollessa (perinnönjako ym). Tätä tutkimaan tulisi hallituksen nimittää työryhmä. Yhä edelleen moni avioliittoon aikova haluaa liitolle myös uskonnollisen siunauksen. Kristittyjen osalta siunauksen voi varmaan antaa ex-piispa Irja Askola. Mutta entäs parasuskoisten liittojen siunaaminen? Ehkä antitoksisen miehen malli imaami Bahmanpour voisi siunata ne?

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 09:36
Kirjoittaja John Carter
Aikamoista. Kiuru juuri vastusti asian tutkimista?
Suomen poliisilla ”aivan naurettavia tilanteita” – Ben Zyskowicz vaatii puuttumista, Krista Kiuru reagoi heti: ”Vilunkipeliä”
Kokoomuskonkari Zyskowicz vetoaa perustuslakivaliokuntaan, jotta se väljentäisi tulkintaansa terveystietojenkulusta vaitiolovelvollisten viranomaisten kesken. Myös sosiaaliturvan väärinkäyttö nousi esiin eduskunnassa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomen ... 45bf9075f8
Vihreät haluavat laillistaa muslimimiehille 4 vaimoa

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 09:41
Kirjoittaja Keijona
Naisvaltaisemman uskonnon juutalaisuuden lanseeriamia ajatuksiaan nuo on, yksijumalaisuus, yhdelle uskollisuus ja yksinkertaisuus, sellainen piru-saatana dikotomia ja vastakkainasettelu, joka heijastuu tänne palstallekin, ateististen yksilökeskeisten tarpeena käydä yksilöön kiinni.

Ja taustalla naisten vallan ahneus, tutkimukset kun osoittaa että yksiavioisuus on haitallista testosteronille siis mieshormonille. Siksi yksiavioisissa, "yksi mies yksi nainen perhejärjestelmän" maissa miehillä, pojilla ja spermalla menee huonosti.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 09:48
Kirjoittaja MooM
Keijona kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:41 Naisvaltaisemman uskonnon juutalaisuuden lanseeriamia ajatuksiaan nuo on, yksijumalaisuus, yhdelle uskollisuus ja yksinkertaisuus, sellainen piru-saatana dikotomia ja vastakkainasettelu, joka heijastuu tänne palstallekin, ateististen yksilökeskeisten tarpeena käydä yksilöön kiinni.

Ja taustalla naisten vallan ahneus, tutkimukset kun osoittaa että yksiavioisuus on haitallista testosteronille siis mieshormonille. Siksi yksiavioisissa, "yksi mies yksi nainen perhejärjestelmän" maissa miehillä, pojilla ja spermalla menee huonosti.
Vihreät lienee Suomen naisvaltaisin puolue. Ja se haluaa moniavioisuuden hyväksymistä, ainakin Carterin väitteen mukaan.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 09:51
Kirjoittaja John Carter
MooM kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:48

Tarkkuutta hieman väitteisiin please. Anter Yasan väitteen mukaan, ei Carterin.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 09:55

Ahdistuneet vihreät nyt haluaa kiihtyvää muutosta kaikkeen, välittämättä oikeastaan siitä mitä se muutos on.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:00
Kirjoittaja MooM
John Carter kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:51
MooM kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:48
Keijona kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:41 Naisvaltaisemman uskonnon juutalaisuuden lanseeriamia ajatuksiaan nuo on, yksijumalaisuus, yhdelle uskollisuus ja yksinkertaisuus, sellainen piru-saatana dikotomia ja vastakkainasettelu, joka heijastuu tänne palstallekin, ateististen yksilökeskeisten tarpeena käydä yksilöön kiinni.

Ja taustalla naisten vallan ahneus, tutkimukset kun osoittaa että yksiavioisuus on haitallista testosteronille siis mieshormonille. Siksi yksiavioisissa, "yksi mies yksi nainen perhejärjestelmän" maissa miehillä, pojilla ja spermalla menee huonosti.
Vihreät lienee Suomen naisvaltaisin puolue. Ja se haluaa moniavioisuuden hyväksymistä, ainakin Carterin väitteen mukaan.
Tarkkuutta hieman väitteisiin please. Anter Yasan väitteen mukaan, ei Carterin.
Sinä sen siihen viestiisi kirjoitit, ilman mitään mainintaa Yasasta tai lainauksia.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:01
Kirjoittaja Rere
MooM kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:48
Keijona kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:41 Naisvaltaisemman uskonnon juutalaisuuden lanseeriamia ajatuksiaan nuo on, yksijumalaisuus, yhdelle uskollisuus ja yksinkertaisuus, sellainen piru-saatana dikotomia ja vastakkainasettelu, joka heijastuu tänne palstallekin, ateististen yksilökeskeisten tarpeena käydä yksilöön kiinni.

Ja taustalla naisten vallan ahneus, tutkimukset kun osoittaa että yksiavioisuus on haitallista testosteronille siis mieshormonille. Siksi yksiavioisissa, "yksi mies yksi nainen perhejärjestelmän" maissa miehillä, pojilla ja spermalla menee huonosti.
Vihreät lienee Suomen naisvaltaisin puolue. Ja se haluaa moniavioisuuden hyväksymistä, ainakin Carterin väitteen mukaan.
Kyllä vihreiden nuoriso-osasto on moniavioisuuden virallista hyväksymistä ajanut ohjelmassaan, mutta toistaiseksi toksinen aikuisosasto ei ole sitä tavoiteohjelmiin sisällyttänyt. Tuo toksisuus on todella vaarallinen ilmiö, se kun vaanii näköjään sielläkin missä sen viimeiseksi uskoisi piileskelevän.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000658036.html

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:02
Kirjoittaja John Carter
MooM kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:48
Keijona kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:41 Naisvaltaisemman uskonnon juutalaisuuden lanseeriamia ajatuksiaan nuo on, yksijumalaisuus, yhdelle uskollisuus ja yksinkertaisuus, sellainen piru-saatana dikotomia ja vastakkainasettelu, joka heijastuu tänne palstallekin, ateististen yksilökeskeisten tarpeena käydä yksilöön kiinni.

Ja taustalla naisten vallan ahneus, tutkimukset kun osoittaa että yksiavioisuus on haitallista testosteronille siis mieshormonille. Siksi yksiavioisissa, "yksi mies yksi nainen perhejärjestelmän" maissa miehillä, pojilla ja spermalla menee huonosti.
Vihreät lienee Suomen naisvaltaisin puolue. Ja se haluaa moniavioisuuden hyväksymistä, ainakin Carterin väitteen mukaan.
Tarkkuutta hieman väitteisiin please, sillä teksti lukee Anter Yasan videon otsikossa. Lainaus ei ole oma kirjoitus, eikö sitä yliopistossa opetettu?

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:06
Kirjoittaja MooM
John Carter kirjoitti: 21 Maalis 2024, 10:02
MooM kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:48
Keijona kirjoitti: 21 Maalis 2024, 09:41 Naisvaltaisemman uskonnon juutalaisuuden lanseeriamia ajatuksiaan nuo on, yksijumalaisuus, yhdelle uskollisuus ja yksinkertaisuus, sellainen piru-saatana dikotomia ja vastakkainasettelu, joka heijastuu tänne palstallekin, ateististen yksilökeskeisten tarpeena käydä yksilöön kiinni.

Ja taustalla naisten vallan ahneus, tutkimukset kun osoittaa että yksiavioisuus on haitallista testosteronille siis mieshormonille. Siksi yksiavioisissa, "yksi mies yksi nainen perhejärjestelmän" maissa miehillä, pojilla ja spermalla menee huonosti.
Vihreät lienee Suomen naisvaltaisin puolue. Ja se haluaa moniavioisuuden hyväksymistä, ainakin Carterin väitteen mukaan.
Tarkkuutta hieman väitteisiin please, sillä teksti lukee Anter Yasan videon otsikossa. Lainaus ei ole oma kirjoitus, eikö sitä yliopistossa opetettu?
Lainaukset merkitään lainaukseksi.
En kiinnitä huomiota noiden videoiden sisältöön, ohitan ne automaattisesti samoin kuin mainokset

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:08
Kirjoittaja Keijona
Mutta eihän ne vihreätkään yksipuolista pahaa ole, heillä nyt sattuu olemaan mahdollisuus naisvaltaisimpina puolueena, naisvallassa radikaalimpia ajatuksia julki tuoda.
Jos persut ehdottaisi jotain niin radikaalia kuin moniavioisuutta, niin siitähän se paskamyrsky nousisi.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:26
Kirjoittaja Keijona
Jos katsotaan ihmisen lähimpiä sukulaisia, esim. bonoboja, jotka ovat seksuaalisesti hyvin liberaaleja, niin paljastuu varsin selkeästi ei lisääntymistarkoituksessa harjoitetun seksin motiivi, sehän ei ole se yksilön oma nautinto vaan yhteisön suhteiden vahvistaminen. Ja jos pikkasen kurkistellaan tuonne monoteismin taakse historiaan, niin löytyy tietoja siitä miten esimerkiksi täällä Pohjolassa on toimittu. Viikinkien puolisot ovat olet mukana lujittamasta ja tukemassa miesten välisiä liittoja myös seksin avulla. Sama traditio on nähtävässä lähes kaikkialla maailmassa ja alkuperäisten isokirjasivistymättömien kulttuurien käyttäytymismalleissa. Eskimot tai intiaanit tarjosivat arvokkaille vieraille yöpaikan vaimonsa vierestä, tai hindulaisuudessa veljekset jakoivat vaimon. Tuo ajatus henkilökohtaisen suhteen priorisoinnista ja yhdelle uskollisuus on selkeästi monoteisminen oppi, joka on johtanut vittumaiseen naisten ylivaltaan.
Epäluonnollistahan se on myös lisääntymismielessä, koska miehen ja naisen seksuaaliset kyvyt poikkeavat toisistaan niin paljon.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:33
Kirjoittaja Wisti
Käsittelemme polyamoriaa helposti liian ahtaasta näkökulmasta ja unohdamme, että imaami Bahamurjan kivittäisi homot hengiltä ja Halonen oli Putinin hyvä ystävä.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:34
Kirjoittaja Rere
Keijona kirjoitti: 21 Maalis 2024, 10:08 Mutta eihän ne vihreätkään yksipuolista pahaa ole, heillä nyt sattuu olemaan mahdollisuus naisvaltaisimpina puolueena, naisvallassa radikaalimpia ajatuksia julki tuoda.
Jos persut ehdottaisi jotain niin radikaalia kuin moniavioisuutta, niin siitähän se paskamyrsky nousisi.
Se on vain osoitus vihreiden tai tarkemmin vihreiden nuorisojärjestön antitoksisuudesta. Onhan vihreillä ollut paljon muitakin erinomaissia ehdotuksia kuten Helsingin seudun pyöräteiden vastamäkien muuttaminen myötämäiksi ja Espan palmuttaminen. Palmuttaminen on jo toteutettukin sillanrakentaja Sinnemäen toimesta, mutta toistaiseksi palmut viedään talvehtimaan sisätiloihin ilmastonmuutosta odotellessa.

Vihreäthän kävivät luontoretkelläkin, jolloin Iiiris näki puun ja sieniä. Lienevät olleet taikasieniä, joita ovat samalla reissulla keräilleet ja popsivat vieläkin. Sellaisella vauhdilla nimittäin pukkaa luovia ideoita nyt vihreiltä, että pakko on ollut tehostaa korvien välisen ideapankin toimintaa luomutuotteilla. Ei tuollaista idearikkautta muuten voi selittää.

Re: Nyt kaikki polyamorisoimaan!

Lähetetty: 21 Maalis 2024, 10:45
Kirjoittaja Rere
Wisti kirjoitti: 21 Maalis 2024, 10:33 Käsittelemme polyamoriaa helposti liian ahtaasta näkökulmasta ja unohdamme, että imaami Bahamurjan kivittäisi homot hengiltä ja Halonen oli Putinin hyvä ystävä.
Ei suinkaan ole noin käynyt. Minäkin muistutin että imaami on antitoksinen. Myös Vladimir-ystävä vaikuttaa antitoksiselta kun on samoilla linjoilla imaamin kanssa tosin tuomioista on eri mieltä. Siperiaan tarvitaan uusgulageihin työvoimaa kaivelemaan mineraaleja ja LGBT-porukasta saadaan ilmaisia työläisiä. Vanikan ja vodkan avulla työt sujuvat ripeästi. CV:ssäkin tuollainen työkokemus tekee varmasti positiivisen vaikutuksen.