Valehtelun merkitys sosiaalisissa suhteissa?

[Purdue]

Valehtelun merkitys sosiaalisissa suhteissa?


Aloitetaanpa tällainen topikki, jossa voi pohtia valehtelun merkitystä ihmiselämässä. Onko valehtelu ihmislajille tyypillinen adaptiivinen ominaisuus?


Valehtelun muotoja voisi tyypitellä seuraavasti:
- Suora valehtelu (eli tarkoituksena harhauttaa toista)
- Valkoiset valheet (eli yleensä ne pienet jutut, joilla ei esim. haluta loukata toista)
- Tiedon epääminen (eli se ettei vain kerro toiselle kaikkea itsestään)

Valehteluun voi puolestaan reagoida monella tavalla. Ensinnäkin valehtelijan voi kyseenalaistaa, taikka sitten antaa hänelle eräänlaisen luottamuksen. Englannissa on sanonta "give someone the benefit of the doubt", ja se tarkoittaa sitä että kun ollaan tilanteessa jossa ei olla varmoja toisen rehellisyydestä, niin uskotaan sitä toista ja annetaan hänelle mahdollisuus.

Sosiologi Erving Goffman puolestaan näki sosiaalisen vuorovaikutuksen teatterina, jossa itsestä esitetään ja ylläpidetään haluttua vaikutelmaa muille. Ja oletan että tässä teatterissa joudutaan myös turvautumaan valehtelun eri muotoihin.

Goffman loi myös "kasvotyön" käsitteen eli sen, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa osapuolille on tärkeää molemminpuolinen kasvojen suojelu. Ja tähän saumaan eri asteinen valehtelu ja sen benefit of doubtin antaminen istuu hyvin.


Mutta siis. Voimmeko tulla toimeen ihmisten kanssa ilman jonkin asteista valehtelua? Suora valehtelu, valkoiset valheet ja tiedon epääminen kuuluvat kaikki ihmiselämään. Kuinka sosiaalinen elämä muuttuisi jos kaikki tietäisivät toisistaan kaiken?

Ja se toinen relevantti kysymys kuuluu: kuinka reagoit siihen kun huomaat keskustelukumppanisi valehtelevan sinulle päin naamaa? Ajatteletko että hitto mikä idiootti ja haastat hänet kertomalla että nyt puhut kuule paskaa, vai annatko hänen pysyä tarinassaan ja pistät hänen valehtelunsa vain omaan muistiisi ylös jatkoa ajatellen?

[MooM]

Mutta siis. Voimmeko tulla toimeen ihmisten kanssa ilman jonkin asteista valehtelua? Suora valehtelu, valkoiset valheet ja tiedon epääminen kuuluvat kaikki ihmiselämään. Kuinka sosiaalinen elämä muuttuisi jos kaikki tietäisivät toisistaan kaiken?

Jos tiedon kertomatta jättäminen asketaan, niin ei. Ei ole mitään järkeä hölöttää kaikkia fiiliksiään muiden kuultavaksi. Varsinkaan noepasti syntyviä mielipiteitään tapahtumista, ihmisistä yms. Yleensä niiden kertomiselle ei ole mitään tarvetta ja ne voivat olla jopa loukkaavia.

Aktiivisessa valehtelussa minusta määräävää on välittömät seuraukset ja pitemmän aikavälin vuorovaikutus ja muut seuraukset. Läheisten kanssa kannattaa olla rehellinen, mutta ei tietysti tarpeettoman loukkaava (mikä menee enemmän siihen sanomatta jättämiseen). Vieraampien kanssa ei kannata vääntäää turhaan, ellei kyse ole jostain asiasta, jolla on oikeaa merkitystä jatkossa.

Ja se toinen relevantti kysymys kuuluu: kuinka reagoit siihen kun huomaat keskustelukumppanisi valehtelevan sinulle päin naamaa? Ajatteletko että hitto mikä idiootti ja haastat hänet kertomalla että nyt puhut kuule paskaa, vai annatko hänen pysyä tarinassaan ja pistät hänen valehtelunsa vain omaan muistiisi ylös jatkoa ajatellen?

Riippuu taas seurauksista ja tlanteesta. Jos tilanteessa on tarkoitus keskustella, väärät väitteet on hyvä oikoa, jotta keksustelu pysyy järkevänä. Jos taas joku vain brassailee jollain hölmöllä, sen voi ohittaa. Mutta jos valheella tai väärinymmärryksellä on seurauksia (esim töissä tai perheessä joku päätös), se pitää oikaista.

Täällä usein suhtaudun joko niin, että oikaisen, jotta keskustelu pysyy faktapohjalla. Tai ohitan, jos valhe on ihan posketon ja lähinnä nolaa esittäjäänsä.

[Kohina]

Valehtelua kannattaa välttää. Katsokaa vaikka paniikkihäiriöstä kärsiviä. Ne jauhavat paskaa ja valehtelevat jatkuvasti. Toki osaltaan kypsymättömyyttä, eli toivoakin on. Ja siis kausaliteetin esitin väärinpäin.

[Deimos]

On pakko valehdella. Ei hyvä seuraa jos puhut tai kirjoitat aina totta. Ja jos mietitte niin valehtelettoko tietäen vai tiedostamatta? Eli ette edes osaa aavistaa että valehtelette vaikka luulette puhuvanne totta? Myös minun kohdallani. Luulen kirjoittavani totta ja puhuvani totta mutta kaikki saattaa olla pelkkää valetta. Ja se vielä olenko edes olemassa?

[Keijona]

Valehtelu on aina jonkun toisen ihmisen todellisuuden vahingoittamista. Ei pidä vahingoittaa todellisuutta, sillä todellisuus iskee todnäk. takaisin.

Voi voi naisparat, kun meikkifeikkaamiselta tuon ymmärrätte.

[Purdue]

Joo, mua kanssa kiinnostaa tuo Goffmanin ajattelu siinä suhteessa, että hän näki sosiaalisen elämän eräänlaisena teatterina, jossa ihmiset pyrkivät ylläpitämään itsestään tiettyä kuvaa.

Tuo ylläpito ei välttämättä tarkoita suoraa valehtelua, mutta mikä on se ihminen oikeasti siellä taustalla, ja kuinka paljon se eroaa siitä performanssista, jolla sitä julkisuuskuvaa ylläpidetään?

Meillä kaikilla on tarve näyttäytyä toisille jonkin näköisenä, ja tämä julkisuuskuva liittyy läheisesti yksilön identiteettiin, ja siihen millaiseksi yksilö kuvittele itsensä ja miten hän haluaa muiden kohtelevan häntä.

Ja tämä itseen liittyvien mielikuvien hallinta, niin sitäkin esiintyy varmasti eri asteisena. Jokainen meistä harrastaa sitä, mutta toisilla se homma menee siihen pisteeseen asti, että se ulkoinen kuva on ainakin jollakin tasolla feikki. Vai onko? Mitä jos se henkilö oikeasti ilmentää sitä feikkiyttä ja on luomansa mielikuvan kaltainen?

[Purdue]

On pakko valehdella. Ei hyvä seuraa jos puhut tai kirjoitat aina totta. Ja jos mietitte niin valehtelettoko tietäen vai tiedostamatta? Eli ette edes osaa aavistaa että valehtelette vaikka luulette puhuvanne totta? Myös minun kohdallani. Luulen kirjoittavani totta ja puhuvani totta mutta kaikki saattaa olla pelkkää valetta. Ja se vielä olenko edes olemassa?

Mä sanoisin, että suora valehteleminen ja paskan puhuminen ei ole se juttu, vaan nimenomaan valkoiset valheet ja se ettei itsestä kerrota kaikkea ulospäin.

Eli itsestä annetaan toisille siloiteltu kuva, ja toisaalta valkoiset valheet auttavat meitä toimimaan hienovaraisesti toisia kohtaan.

[MooM]

Mä sanoisin, että suora valehteleminen ja paskan puhuminen ei ole se juttu, vaan nimenomaan valkoiset valheet ja se ettei itsestä kerrota kaikkea ulospäin.

Eli itsestä annetaan toisille siloiteltu kuva, ja toisaalta valkoiset valheet auttavat meitä toimimaan hienovaraisesti toisia kohtaan.

Yleensä ihmiset, jotka mielestään ovat ihanan suoria todenpuhujia, ovat sietämättöiä, itsekeskeisiä moukkia, jotka kokevat oikeudekseen töräytellä mielipiteinään "totuuksia" asioista ja toisista ihmisistä. Mutta auta armias, jos heille sanoo mitään samalla tyylillä. Sitten on joko sotatila tai marttyyrim uhriutuminen välittömästi.

Se, miten paljon ihminen puhuu suoraan ja käyttäytyy muutenkin fiiliksensä mukaan, liittyy tilanteeseen. Kotona pitäisi voida olla oma itsensä, mutta ei tietysti tahallaan loukata jne. Töissä, vieraiden kanssa kotona, juhlissa jne jne odotukset ja rooli on erilainen ja käyttäytymistä säädellään enemmän. Ei se tarkoita toisenaliseksi muuttumista (tai ei pitäisi tarkoittaa), vaan isompaa huomaavaisuutta ja varovaisuutta vahvojen mielipiteiden ilmaisussa, ellei sitä nimenomaan odoteta. Ihan normaalia sosiaalisen eläimen toimintaa.

[Keijona]

On hyvä muistaa että totuus ja valhe ovat ristiriidassa. Joten se että harhainen valehtelija inhoaa totuudenpuhujia ei ole mikään valinta, vaan harhan puolustusrefleksi.

Ikävä asiahan se todellisuus harhaisille on, koska oikeasti harha ei loukkaa todellisuutta, mutta todellisuus loukkaa harhaa.
Harha ja valhe vaatii jatkuvaa ylläpitoa, ponnistelua ja pönkittämistä, todellisuus sensijaan säilyy ilman ihmisen ponnistelua.

[Purdue]

Mä sanoisin, että suora valehteleminen ja paskan puhuminen ei ole se juttu, vaan nimenomaan valkoiset valheet ja se ettei itsestä kerrota kaikkea ulospäin.

Eli itsestä annetaan toisille siloiteltu kuva, ja toisaalta valkoiset valheet auttavat meitä toimimaan hienovaraisesti toisia kohtaan.

Yleensä ihmiset, jotka mielestään ovat ihanan suoria todenpuhujia, ovat sietämättöiä, itsekeskeisiä moukkia, jotka kokevat oikeudekseen töräytellä mielipiteinään "totuuksia" asioista ja toisista ihmisistä. Mutta auta armias, jos heille sanoo mitään samalla tyylillä. Sitten on joko sotatila tai marttyyrim uhriutuminen välittömästi.

Se, miten paljon ihminen puhuu suoraan ja käyttäytyy muutenkin fiiliksensä mukaan, liittyy tilanteeseen. Kotona pitäisi voida olla oma itsensä, mutta ei tietysti tahallaan loukata jne. Töissä, vieraiden kanssa kotona, juhlissa jne jne odotukset ja rooli on erilainen ja käyttäytymistä säädellään enemmän. Ei se tarkoita toisenaliseksi muuttumista (tai ei pitäisi tarkoittaa), vaan isompaa huomaavaisuutta ja varovaisuutta vahvojen mielipiteiden ilmaisussa, ellei sitä nimenomaan odoteta. Ihan normaalia sosiaalisen eläimen toimintaa.

Toki. Kukaan ei ole kaikissa tilanteissa aivan samanlainen.

Mutta varmaankin on ihmisten ja läheistenkin suhteiden välillä aikamoisia eroja. Joissakin parisuhteissa suhteen osapuolet voivat olla hyvinkin avoimia toisilleen, ja toisaalta toisissa suhteissa etäisiä ja muodollisia.

Jos ajattelen vaikkapa omaa faijaa, niin ei hänkään ole koskaan itsestään mitään kovin syvällistä mulle paljastanut. Ehkäpä se vaan johtuu siitä ettei miehet puhu henkilökohtaisuuksia toisilleen taikka lapsilleen? Mutta eipä tämä tiedon puute ole mua myöskään koskaan häirinnyt.

Pointti lähinnä se, että suht läheisetkin ihmissuhteet voi perustua sille, että vaikka saisikin olla "oma itsensä", niin se suhde on kuitenkin jollakin tasolla muodollinen.

[Purdue]

On hyvä muistaa että totuus ja valhe ovat ristiriidassa. Joten se että harhainen valehtelija inhoaa totuudenpuhujia ei ole mikään valinta, vaan harhan puolustusrefleksi.

Ikävä asiahan se todellisuus harhaisille on, koska oikeasti harha ei loukkaa todellisuutta, mutta todellisuus loukkaa harhaa.
Harha ja valhe vaatii jatkuvaa ylläpitoa, ponnistelua ja pönkittämistä, todellisuus sensijaan säilyy ilman ihmisen ponnistelua.

Toki. Ja aika moni harhojensa kanssa elävä menee sekaisin jossakin vaiheessa, ja tulee paljastaneeksi valheensa.

Joskus on toki törmännyt ihmisiin, jotka valehtelevat ihan suoraan päin naamaa ja kuvittelevat vielä olevansa sen verran fiksuja ettei toinen ymmärrä tätä valhetta. En välttämättä tollaisessa tilanteessa väitä vastaan, vaan ajattelen että viddu mikä idiootti, ja saatan ihan mielenkiinnosta kysellä lisää.

Mutta näitä tapauksia sattuu kyllä harvemmin. Ja loppujen lopuksi niissäkin tilanteissa on usein kyse siitä, ettei se toinen osapuoli saa kerrotuksi sitä totuutta, koska kokee sen itselleen sosiaalisesti vaikeaksi. Eli sitten pienellä hätävalheella yritetään saada tilanne haltuun.

[MooM]

Mä sanoisin, että suora valehteleminen ja paskan puhuminen ei ole se juttu, vaan nimenomaan valkoiset valheet ja se ettei itsestä kerrota kaikkea ulospäin.

Eli itsestä annetaan toisille siloiteltu kuva, ja toisaalta valkoiset valheet auttavat meitä toimimaan hienovaraisesti toisia kohtaan.

Yleensä ihmiset, jotka mielestään ovat ihanan suoria todenpuhujia, ovat sietämättöiä, itsekeskeisiä moukkia, jotka kokevat oikeudekseen töräytellä mielipiteinään "totuuksia" asioista ja toisista ihmisistä. Mutta auta armias, jos heille sanoo mitään samalla tyylillä. Sitten on joko sotatila tai marttyyrim uhriutuminen välittömästi.

Se, miten paljon ihminen puhuu suoraan ja käyttäytyy muutenkin fiiliksensä mukaan, liittyy tilanteeseen. Kotona pitäisi voida olla oma itsensä, mutta ei tietysti tahallaan loukata jne. Töissä, vieraiden kanssa kotona, juhlissa jne jne odotukset ja rooli on erilainen ja käyttäytymistä säädellään enemmän. Ei se tarkoita toisenaliseksi muuttumista (tai ei pitäisi tarkoittaa), vaan isompaa huomaavaisuutta ja varovaisuutta vahvojen mielipiteiden ilmaisussa, ellei sitä nimenomaan odoteta. Ihan normaalia sosiaalisen eläimen toimintaa.

Toki. Kukaan ei ole kaikissa tilanteissa aivan samanlainen.

Mutta varmaankin on ihmisten ja läheistenkin suhteiden välillä aikamoisia eroja. Joissakin parisuhteissa suhteen osapuolet voivat olla hyvinkin avoimia toisilleen, ja toisaalta toisissa suhteissa etäisiä ja muodollisia.

Jos ajattelen vaikkapa omaa faijaa, niin ei hänkään ole koskaan itsestään mitään kovin syvällistä mulle paljastanut. Ehkäpä se vaan johtuu siitä ettei miehet puhu henkilökohtaisuuksia toisilleen taikka lapsilleen? Mutta eipä tämä tiedon puute ole mua myöskään koskaan häirinnyt.

Pointti lähinnä se, että suht läheisetkin ihmissuhteet voi perustua sille, että vaikka saisikin olla "oma itsensä", niin se suhde on kuitenkin jollakin tasolla muodollinen.

Toki. Persoonan ja kokemusten pohjaltahan se suhteen toimintamallit muodostuvat. Ja jos se osapuolille sopii, mikäpä siinä.

Ennenwanhaan varmasti oli vielä enemmän etäisempiä avioliittosuhteita, kun miehen ja vaimon roolit olivat hyvin erilaiset eikä sellaista henkistä toveruutta edes odotetu, vaan elämät olivat erilliset. Ystävät olivat erikseen.

[Keijona]

On hyvä muistaa että totuus ja valhe ovat ristiriidassa. Joten se että harhainen valehtelija inhoaa totuudenpuhujia ei ole mikään valinta, vaan harhan puolustusrefleksi.

Ikävä asiahan se todellisuus harhaisille on, koska oikeasti harha ei loukkaa todellisuutta, mutta todellisuus loukkaa harhaa.
Harha ja valhe vaatii jatkuvaa ylläpitoa, ponnistelua ja pönkittämistä, todellisuus sensijaan säilyy ilman ihmisen ponnistelua.

Toki. Ja aika moni harhojensa kanssa elävä menee sekaisin jossakin vaiheessa, ja tulee paljastaneeksi valheensa.

Joskus on toki törmännyt ihmisiin, jotka valehtelevat ihan suoraan päin naamaa ja kuvittelevat vielä olevansa sen verran fiksuja ettei toinen ymmärrä tätä valhetta. En välttämättä tollaisessa tilanteessa väitä vastaan, vaan ajattelen että viddu mikä idiootti, ja saatan ihan mielenkiinnosta kysellä lisää.

Mutta näitä tapauksia sattuu kyllä harvemmin. Ja loppujen lopuksi niissäkin tilanteissa on usein kyse siitä, ettei se toinen osapuoli saa kerrotuksi sitä totuutta, koska kokee sen itselleen sosiaalisesti vaikeaksi. Eli sitten pienellä hätävalheella yritetään saada tilanne haltuun.

Muistisairauksien lisääntyessä lisääntyy valehteluista aiheutuneet ongelmat, tuossa on muutamiakin tapauksia missä muistisairas on vahingossa möläyttänyt seksiseikkailuistaan, ja erohan siitä on seurannut. Hirvittävä kohtalo valehtelijalle joutua hylätyksi sillä hetkellä kun on eniten niistä läheisistään riippuvainen.

[Purdue]

Mä sanoisin, että suora valehteleminen ja paskan puhuminen ei ole se juttu, vaan nimenomaan valkoiset valheet ja se ettei itsestä kerrota kaikkea ulospäin.

Eli itsestä annetaan toisille siloiteltu kuva, ja toisaalta valkoiset valheet auttavat meitä toimimaan hienovaraisesti toisia kohtaan.

Yleensä ihmiset, jotka mielestään ovat ihanan suoria todenpuhujia, ovat sietämättöiä, itsekeskeisiä moukkia, jotka kokevat oikeudekseen töräytellä mielipiteinään "totuuksia" asioista ja toisista ihmisistä. Mutta auta armias, jos heille sanoo mitään samalla tyylillä. Sitten on joko sotatila tai marttyyrim uhriutuminen välittömästi.

Se, miten paljon ihminen puhuu suoraan ja käyttäytyy muutenkin fiiliksensä mukaan, liittyy tilanteeseen. Kotona pitäisi voida olla oma itsensä, mutta ei tietysti tahallaan loukata jne. Töissä, vieraiden kanssa kotona, juhlissa jne jne odotukset ja rooli on erilainen ja käyttäytymistä säädellään enemmän. Ei se tarkoita toisenaliseksi muuttumista (tai ei pitäisi tarkoittaa), vaan isompaa huomaavaisuutta ja varovaisuutta vahvojen mielipiteiden ilmaisussa, ellei sitä nimenomaan odoteta. Ihan normaalia sosiaalisen eläimen toimintaa.

Toki. Kukaan ei ole kaikissa tilanteissa aivan samanlainen.

Mutta varmaankin on ihmisten ja läheistenkin suhteiden välillä aikamoisia eroja. Joissakin parisuhteissa suhteen osapuolet voivat olla hyvinkin avoimia toisilleen, ja toisaalta toisissa suhteissa etäisiä ja muodollisia.

Jos ajattelen vaikkapa omaa faijaa, niin ei hänkään ole koskaan itsestään mitään kovin syvällistä mulle paljastanut. Ehkäpä se vaan johtuu siitä ettei miehet puhu henkilökohtaisuuksia toisilleen taikka lapsilleen? Mutta eipä tämä tiedon puute ole mua myöskään koskaan häirinnyt.

Pointti lähinnä se, että suht läheisetkin ihmissuhteet voi perustua sille, että vaikka saisikin olla "oma itsensä", niin se suhde on kuitenkin jollakin tasolla muodollinen.

Toki. Persoonan ja kokemusten pohjaltahan se suhteen toimintamallit muodostuvat. Ja jos se osapuolille sopii, mikäpä siinä.

Ennenwanhaan varmasti oli vielä enemmän etäisempiä avioliittosuhteita, kun miehen ja vaimon roolit olivat hyvin erilaiset eikä sellaista henkistä toveruutta edes odotetu, vaan elämät olivat erilliset. Ystävät olivat erikseen.

Näin mäkin olen ajatellut, että entisaikaan monissa avioliitoissa oltiin enemmän muodollisia ja silti läheisiä?

Sillä pakostakin sitä vuosikymmeniä kestävässä liitossa oppii tuntemaan sen toisen aika hyvin, vaikkei se toinen syvimpiä ajatuksiaan toiselle paljastaisikaan.

[Purdue]

On hyvä muistaa että totuus ja valhe ovat ristiriidassa. Joten se että harhainen valehtelija inhoaa totuudenpuhujia ei ole mikään valinta, vaan harhan puolustusrefleksi.

Ikävä asiahan se todellisuus harhaisille on, koska oikeasti harha ei loukkaa todellisuutta, mutta todellisuus loukkaa harhaa.
Harha ja valhe vaatii jatkuvaa ylläpitoa, ponnistelua ja pönkittämistä, todellisuus sensijaan säilyy ilman ihmisen ponnistelua.

Toki. Ja aika moni harhojensa kanssa elävä menee sekaisin jossakin vaiheessa, ja tulee paljastaneeksi valheensa.

Joskus on toki törmännyt ihmisiin, jotka valehtelevat ihan suoraan päin naamaa ja kuvittelevat vielä olevansa sen verran fiksuja ettei toinen ymmärrä tätä valhetta. En välttämättä tollaisessa tilanteessa väitä vastaan, vaan ajattelen että viddu mikä idiootti, ja saatan ihan mielenkiinnosta kysellä lisää.

Mutta näitä tapauksia sattuu kyllä harvemmin. Ja loppujen lopuksi niissäkin tilanteissa on usein kyse siitä, ettei se toinen osapuoli saa kerrotuksi sitä totuutta, koska kokee sen itselleen sosiaalisesti vaikeaksi. Eli sitten pienellä hätävalheella yritetään saada tilanne haltuun.

Muistisairauksien lisääntyessä lisääntyy valehteluista aiheutuneet ongelmat, tuossa on muutamiakin tapauksia missä muistisairas on vahingossa möläyttänyt seksiseikkailuistaan, ja erohan siitä on seurannut. Hirvittävä kohtalo valehtelijalle joutua hylätyksi sillä hetkellä kun on eniten niistä läheisistään riippuvainen.

Joo, on kyllä kova kohtalo, jos muutoin hyvä ja pitkä suhde kariutuu muistisairaudesta johtuvaan möläyttelyyn.

Ja aika useinhan nämä valehtelut paljastuvat postuumisti. Siinä on sitten katkera leski.