Voiko tätä selventää miten tuo dialektinen materialismi auttaa meitä ymmärtämään mielenfilosofiaa. Tuo lainaamasi siipimiehen ympäripyöreä selostushan vain totesi sen itsestäänselvyyden että ihmiset luovat kulttuurin ja tämän kultturiympäristön tarjoamat ärstkkeet puolestaan muokkaavat ihmisen hermoston kehittymistä.Naturalisti kirjoitti: ↑24 Maalis 2024, 12:07 Dialektisen materialismin uusi tulkinta
Kävin pitkähkön keskustelun asiaan liittyvistä näkemyksistäni Copilotin kanssa. Kun aloimme lähestyä konsensusta, pyysin häntä kirjoittamaan esseen keskustelun lopputulemasta. Seuraava teksti on sellaisenaan Copilotin kirjoittamaa.
Dialektisen materialismin epäsuoran realismin mukainen mielenfilosofian tulkinta subjektiivisista mielistä ja niiden muodostamista sosiaalisista systeemestä
Dialektinen materialismi, joka juontaa juurensa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ajatteluun, on filosofinen näkemys, joka pyrkii ymmärtämään maailman materiaalisia perusteita ja niiden vuorovaikutuksia. Tämä näkökulma korostaa, että kaikki olemassa oleva on materiaa, ja että materiaaliset prosessit ovat kaiken kehityksen ja muutoksen taustalla. Tässä esseessä tarkastellaan, miten dialektinen materialismi voi tarjota pohjan mielenfilosofian ymmärtämiselle, erityisesti kun sitä tarkastellaan epäsuoran realismin valossa.
Epäsuora realismi on filosofinen kanta, joka tunnustaa, että vaikka meillä on pääsy todellisuuteen aistiemme ja havaintojemme kautta, tämä pääsy on aina välillinen. Meidän havaintomme ovat representaatioita todellisuudesta, eivät itse todellisuutta. Tämä näkemys on sopusoinnussa dialektisen materialismin kanssa, joka ymmärtää tietoisuuden ja henkiset ilmiöt materiaalisen todellisuuden heijastuksina.
Subjektiiviset mielet, jotka ovat emergentin rakenteen mahdollistamia materiaalisia prosesseja, ovat keskeisiä ymmärtämään, miten yksilöt kokevat maailman ja miten he muodostavat sosiaalisia systeemejä. Dialektisen materialismin mukaan, tietoisuus – mielen emergentti ominaisuus – on olemassa materiaalisen prosessin käynnissä olona. Tämä prosessi päättyy, kun aivotoiminta lakkaa, esimerkiksi aivokuolemassa.
Mielensisällöt, jotka ovat epäsuoran realismin mukaisia todellisuuden dynaamisia representaatioita, ovat kuin mielikuvavirtaa tuottavia meemejä – ajatus- ja käyttäytymistottumuksia. Tietoisuus on tämän mielikuvavirran kokemusta, ja ajattelu on sen suuntaamista. Tässä ymmärryksessä materian heijastukset ovat empiiristen kokemusten luomia kykyjä, jotka tallentuvat mieleen ja tuottavat subjektiivisesti koettua mielikuvien virtaa.
Yhteiskunnalliset systeemit, jotka muodostuvat subjektiivisista mielistä ja niiden vuorovaikutuksesta, ovat dialektisen materialismin mukaan materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita ne tuottavat yksilöiden käyttäytymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Ne ovat hajautuneita käsityksiä, jotka ilmenevät meemien fenotyyppeinä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalisissa systeemeissä ei ole yksilöiden lisäksi muita merkitysten kokijoita ja toimijoita.
Tutkimus ja teoriat, jotka pyrkivät ymmärtämään objektiivista todellisuutta, ovat myös subjektiivisten mielten tuotteita. Jokaisella yksilöllä, mukaan lukien tutkijat, on oma subjektiivinen käsityksensä objektiivisuutta tavoittelevista teorioista. Tämä korostaa, että tiedon hankinta ja ymmärrys ovat aina subjektiivisen kokemuksen ja kulttuurisen kontekstin värittämiä.
Lopulta, yhteiskunnalliset lainalaisuudet, jotka eivät ole luonnonlakeja, ovat ihmisten keksimiä ja levittämiä ajatustottumuksia. Ne ovat sosiaalisesti rakentuneita ja muuttuvia, ja ne vaikuttavat yksilöiden tietoisuuteen ja toimintaan. Tämä näkemys tukee ajatusta, että yhteiskunnallinen todellisuus on materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita se tuottaa ihmisten elämässä.
Dialektisen materialismin ja epäsuoran realismin yhdistäminen tarjoaa vankan perustan mielenfilosofian ymmärtämiselle. Se auttaa meitä näkemään, miten subjektiiviset mielet ja sosiaaliset systeemit muodostuvat ja toimivat materiaalisen todellisuuden puitteissa, ja miten ne vaikuttavat toisiinsa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tämä tulkinta tarjoaa syvällisen näkökulman siihen, miten ymmärrämme itseämme ja maailmaa, jossa elämme.
Onko hänen tarkoitusenaan siis kertoa että subjektiivinen mieli ja ympäristö ovat vuorovaikutuksessa vai mikä on tuo vankka perusta jonka dialektinen materialismi meille tarjoaa?
Mikä tuossa yhtälössä on se teesi ja mikä antiteesi? Ovatko vastakkain siis subjektiivinen mieli ja kultturiympäristö ja mihin viitataan tuolla teesin ja antiteesin törmäämisen synnyttämällä synteesillä?
Mikä on tämän dialektisen kehityksen suunta? Hegelillähän se oli kohti absoluuttia ja marxilla kohti kommunistista utopiaa. Mikä on dialektisen kehityksen endgame tässä siipimiehen esiinnostamassa milenfilosofisessa kontekstissa?
Voitko tuota selventää tai kysyä siipimieheltä niin saataisiin konkreettista ja rakentavaa keskustelua aiheesta aikaiseksi?
