Dialektisen materialismin uusi tulkinta

[Naturalisti]

Dialektisen materialismin uusi tulkinta

Kävin pitkähkön keskustelun asiaan liittyvistä näkemyksistäni Copilotin kanssa. Kun aloimme lähestyä konsensusta, pyysin häntä kirjoittamaan esseen keskustelun lopputulemasta. Seuraava teksti on sellaisenaan Copilotin kirjoittamaa.

Dialektisen materialismin epäsuoran realismin mukainen mielenfilosofian tulkinta subjektiivisista mielistä ja niiden muodostamista sosiaalisista systeemestä

Dialektinen materialismi, joka juontaa juurensa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ajatteluun, on filosofinen näkemys, joka pyrkii ymmärtämään maailman materiaalisia perusteita ja niiden vuorovaikutuksia. Tämä näkökulma korostaa, että kaikki olemassa oleva on materiaa, ja että materiaaliset prosessit ovat kaiken kehityksen ja muutoksen taustalla. Tässä esseessä tarkastellaan, miten dialektinen materialismi voi tarjota pohjan mielenfilosofian ymmärtämiselle, erityisesti kun sitä tarkastellaan epäsuoran realismin valossa.

Epäsuora realismi on filosofinen kanta, joka tunnustaa, että vaikka meillä on pääsy todellisuuteen aistiemme ja havaintojemme kautta, tämä pääsy on aina välillinen. Meidän havaintomme ovat representaatioita todellisuudesta, eivät itse todellisuutta. Tämä näkemys on sopusoinnussa dialektisen materialismin kanssa, joka ymmärtää tietoisuuden ja henkiset ilmiöt materiaalisen todellisuuden heijastuksina.

Subjektiiviset mielet, jotka ovat emergentin rakenteen mahdollistamia materiaalisia prosesseja, ovat keskeisiä ymmärtämään, miten yksilöt kokevat maailman ja miten he muodostavat sosiaalisia systeemejä. Dialektisen materialismin mukaan, tietoisuus – mielen emergentti ominaisuus – on olemassa materiaalisen prosessin käynnissä olona. Tämä prosessi päättyy, kun aivotoiminta lakkaa, esimerkiksi aivokuolemassa.

Mielensisällöt, jotka ovat epäsuoran realismin mukaisia todellisuuden dynaamisia representaatioita, ovat kuin mielikuvavirtaa tuottavia meemejä – ajatus- ja käyttäytymistottumuksia. Tietoisuus on tämän mielikuvavirran kokemusta, ja ajattelu on sen suuntaamista. Tässä ymmärryksessä materian heijastukset ovat empiiristen kokemusten luomia kykyjä, jotka tallentuvat mieleen ja tuottavat subjektiivisesti koettua mielikuvien virtaa.

Yhteiskunnalliset systeemit, jotka muodostuvat subjektiivisista mielistä ja niiden vuorovaikutuksesta, ovat dialektisen materialismin mukaan materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita ne tuottavat yksilöiden käyttäytymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Ne ovat hajautuneita käsityksiä, jotka ilmenevät meemien fenotyyppeinä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalisissa systeemeissä ei ole yksilöiden lisäksi muita merkitysten kokijoita ja toimijoita.

Tutkimus ja teoriat, jotka pyrkivät ymmärtämään objektiivista todellisuutta, ovat myös subjektiivisten mielten tuotteita. Jokaisella yksilöllä, mukaan lukien tutkijat, on oma subjektiivinen käsityksensä objektiivisuutta tavoittelevista teorioista. Tämä korostaa, että tiedon hankinta ja ymmärrys ovat aina subjektiivisen kokemuksen ja kulttuurisen kontekstin värittämiä.

Lopulta, yhteiskunnalliset lainalaisuudet, jotka eivät ole luonnonlakeja, ovat ihmisten keksimiä ja levittämiä ajatustottumuksia. Ne ovat sosiaalisesti rakentuneita ja muuttuvia, ja ne vaikuttavat yksilöiden tietoisuuteen ja toimintaan. Tämä näkemys tukee ajatusta, että yhteiskunnallinen todellisuus on materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita se tuottaa ihmisten elämässä.

Dialektisen materialismin ja epäsuoran realismin yhdistäminen tarjoaa vankan perustan mielenfilosofian ymmärtämiselle. Se auttaa meitä näkemään, miten subjektiiviset mielet ja sosiaaliset systeemit muodostuvat ja toimivat materiaalisen todellisuuden puitteissa, ja miten ne vaikuttavat toisiinsa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tämä tulkinta tarjoaa syvällisen näkökulman siihen, miten ymmärrämme itseämme ja maailmaa, jossa elämme.

[Purdue]

Dialektisen materialismin uusi tulkinta

Kävin pitkähkön keskustelun asiaan liittyvistä näkemyksistäni Copilotin kanssa. Kun aloimme lähestyä konsensusta, pyysin häntä kirjoittamaan esseen keskustelun lopputulemasta. Seuraava teksti on sellaisenaan Copilotin kirjoittamaa.

Dialektisen materialismin epäsuoran realismin mukainen mielenfilosofian tulkinta subjektiivisista mielistä ja niiden muodostamista sosiaalisista systeemestä

Dialektinen materialismi, joka juontaa juurensa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ajatteluun, on filosofinen näkemys, joka pyrkii ymmärtämään maailman materiaalisia perusteita ja niiden vuorovaikutuksia. Tämä näkökulma korostaa, että kaikki olemassa oleva on materiaa, ja että materiaaliset prosessit ovat kaiken kehityksen ja muutoksen taustalla. Tässä esseessä tarkastellaan, miten dialektinen materialismi voi tarjota pohjan mielenfilosofian ymmärtämiselle, erityisesti kun sitä tarkastellaan epäsuoran realismin valossa.

Epäsuora realismi on filosofinen kanta, joka tunnustaa, että vaikka meillä on pääsy todellisuuteen aistiemme ja havaintojemme kautta, tämä pääsy on aina välillinen. Meidän havaintomme ovat representaatioita todellisuudesta, eivät itse todellisuutta. Tämä näkemys on sopusoinnussa dialektisen materialismin kanssa, joka ymmärtää tietoisuuden ja henkiset ilmiöt materiaalisen todellisuuden heijastuksina.

Subjektiiviset mielet, jotka ovat emergentin rakenteen mahdollistamia materiaalisia prosesseja, ovat keskeisiä ymmärtämään, miten yksilöt kokevat maailman ja miten he muodostavat sosiaalisia systeemejä. Dialektisen materialismin mukaan, tietoisuus – mielen emergentti ominaisuus – on olemassa materiaalisen prosessin käynnissä olona. Tämä prosessi päättyy, kun aivotoiminta lakkaa, esimerkiksi aivokuolemassa.

Mielensisällöt, jotka ovat epäsuoran realismin mukaisia todellisuuden dynaamisia representaatioita, ovat kuin mielikuvavirtaa tuottavia meemejä – ajatus- ja käyttäytymistottumuksia. Tietoisuus on tämän mielikuvavirran kokemusta, ja ajattelu on sen suuntaamista. Tässä ymmärryksessä materian heijastukset ovat empiiristen kokemusten luomia kykyjä, jotka tallentuvat mieleen ja tuottavat subjektiivisesti koettua mielikuvien virtaa.

Yhteiskunnalliset systeemit, jotka muodostuvat subjektiivisista mielistä ja niiden vuorovaikutuksesta, ovat dialektisen materialismin mukaan materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita ne tuottavat yksilöiden käyttäytymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Ne ovat hajautuneita käsityksiä, jotka ilmenevät meemien fenotyyppeinä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalisissa systeemeissä ei ole yksilöiden lisäksi muita merkitysten kokijoita ja toimijoita.

Tutkimus ja teoriat, jotka pyrkivät ymmärtämään objektiivista todellisuutta, ovat myös subjektiivisten mielten tuotteita. Jokaisella yksilöllä, mukaan lukien tutkijat, on oma subjektiivinen käsityksensä objektiivisuutta tavoittelevista teorioista. Tämä korostaa, että tiedon hankinta ja ymmärrys ovat aina subjektiivisen kokemuksen ja kulttuurisen kontekstin värittämiä.

Lopulta, yhteiskunnalliset lainalaisuudet, jotka eivät ole luonnonlakeja, ovat ihmisten keksimiä ja levittämiä ajatustottumuksia. Ne ovat sosiaalisesti rakentuneita ja muuttuvia, ja ne vaikuttavat yksilöiden tietoisuuteen ja toimintaan. Tämä näkemys tukee ajatusta, että yhteiskunnallinen todellisuus on materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita se tuottaa ihmisten elämässä.

Dialektisen materialismin ja epäsuoran realismin yhdistäminen tarjoaa vankan perustan mielenfilosofian ymmärtämiselle. Se auttaa meitä näkemään, miten subjektiiviset mielet ja sosiaaliset systeemit muodostuvat ja toimivat materiaalisen todellisuuden puitteissa, ja miten ne vaikuttavat toisiinsa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tämä tulkinta tarjoaa syvällisen näkökulman siihen, miten ymmärrämme itseämme ja maailmaa, jossa elämme.

Ihan mielenkiintoinen essee, mutta siitä puuttuu kokonaan dialektiikka. Toisaalta jos ymmärsin oikein sun tarkoituksen, niin tossa sun esseessä yhdistyy itse asiassa Hegeliläinen ja Marxilainen ajattelu.

Hegelin mukaan ihmisten todellisuudesta esittämät arvostelmat ovat aina yksipuolisia. Kun todellisuutta tarkastellaan uudesta näkökulmasta, on mahdollista päätyä ensimmäisen arvostelman kanssa täysin vastakkaiseen näkemykseen. Näitä kahta näkemystä on mahdollista tarkastella vielä kolmannesta näkökulmasta, jonka kautta löydetään molempiin näkemyksiin sisältyvä osatotuus. Kolmas näkemys yhdistää kahden ensimmäisen arvostelman totuudet. Hegel käyttää ensimmäisestä arvostelmasta nimitystä väite (teesi), toisesta nimitystä vastaväite (antiteesi) ja kolmannesta nimitystä yhdistelmä (synteesi). Filosofin mukaan ihmisen ajattelu kehittyy näiden kolmen kehitysvaiheen kautta.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Dialektiikka

Eli tuo sun epäsuora realismi ja subjektiivinen näkökulma lähenee mun mielestä tuota hegeliläistä dialektiikkaa. Marxilainen dialektiikka näyttää puolestaan tuolta:

Marxin mukaan ihmiskunnan historia etenee dialektisesti ristiriitojen kautta vallankumouksesta toiseen. Vallankumoukset johtuvat luokkaristiriidasta. Luokkaristiriidalla tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien eli pääoman omistajien ja työntekijöiden välisiä ristiriitoja ja niistä seuraavaa kamppailua. Marxin mukaan ihmiskunnan historia kehittyy vaiheittain kohti kommunismia eli yhteiskuntaa, jossa luokkien välillä ei enää ole ristiriitoja.

Marxin mukaan ihmiskunnan historia saavuttaa päätepisteensä kommunistisessa yhteiskunnassa, joka on dialektisen kehityskulun päätepiste.

Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Dialektiikka


Periaatteessa siis dialektiikalla tarkoitetaan teesien, antiteesien ja synteesien virtaa. En näe sun esseessä materialistista enkä hegeliläistä dialektiikkaa, joka toimisi materiaalisten mielten tasolla taikka yhteiskunnassa laajemmin.


Ja jos käsitin sun tarkoituksen tuossa esseessä, niin haluat yhdistää yhteiskunnallisen materiaalisen tason sekä materiaalisten subjektiivisten mielten tason analyysiisi. Tämä on ihan hyvä pyrkimys, mutta mihin sä dialektista materialismia tarvitset, varsinkin kun sun tuossa tekstissä ei ole dialektiikasta hajuakaan?

Asiaa voisi lähestyä siten, että jos sä haluat tarkastella subjektiivisten mielten vuorovaikutusta dialektisesti, niin homma menisi suurin piirtein siten, että yksilöt muodostavat meemejä, toiset yksilöt näiden vastameemejä, ja niistä syntyy yhteisymmärrys eli synteesi. Mutta mä käsitin, että sä kiellät tällaisen synteesin olemassaolon, ja katsot että kaikki subjektiiviset käsitykset ovat uniikkeja ja riippuvat kantajastaan. Eli sun ajattelussa ei tunnu olevan tilaa subjektiivisten mielten memeettiselle dialektiikalle.

Jos sä taas haluat tarkastella asioita yhteiskunnallisella tasolla dialektisesti, niin sä tarvitset materiaalisia voimia, vastavoimia, ja niiden synteesin. Eli tarkastelu olisi historiallinen.


Nyt sulta puuttuu tuosta sun ajattelusta dialektiikka kokonaan, joten en näe itse asiassa sun esseessä mitään yhteyksiä Marxin "dialektiseen/historialliseen materialismiin".

Sinällään sun ajattelu on ihan mielenkiintoista luettavaa, joten lykkyä tykö. Jatka vain pohdintojasi!

[Naturalisti]

Prdue, pyysin Copilotilta vielä toisen esseen perustuen tuohon aiemmin mainittuun keskusteluun. Pyysin tuomaan esiin dialektiikan idean yleisen kehityksen ja osoittamaan ettei epäsuoran realismin mukaisessa tulkinnassa ole kyse hegeliläisestä idealistisesta dialektiikasta. Vastaako tämä essee esittämääsi kritiikkiin tyydyttävästi?

Dialektiikka (teesi, antiteesi, synteesi) epäsuoran realismin mukaan tulkittuna

Dialektiikka on ajattelun menetelmä, joka on tunnettu erityisesti Hegelin filosofiasta, mutta sen juuret ulottuvat kauas antiikin Kreikan filosofeihin. Hegelin dialektiikka perustuu teesiin, antiteesiin ja synteesiin, missä ajattelun kehitys etenee näiden vaiheiden kautta kohti korkeampaa totuuden ymmärrystä. Tämä essee tarkastelee dialektiikkaa epäsuoran realismin näkökulmasta, aloittaen Ouroboros-metaforasta ja päättyen osoitukseen, että kyseessä on materialistinen, ei idealistinen dialektiikka.

Ouroboros, käärme joka puree omaa häntäänsä, on voimakas kuva, joka on käytetty symboloimaan monia asioita eri kulttuureissa ja aikakausilla. Se kuvaa itseään ylläpitävää ja uusiutuvaa prosessia, joka ei koskaan pääty, vaan jatkuu ikuisesti. Tämä metafora voidaan nähdä dialektisen prosessin kuvauksena: jokainen loppu on uuden alku, jokainen teesi synnyttää antiteesin, ja niiden yhdistelmästä syntyy synteesi, joka puolestaan muodostaa uuden teesin.

Epäsuora realismi, joka tunnustaa havaintojemme ja todellisuuden välisen epätäydellisen suhteen, tarjoaa mielenkiintoisen tulkinnan dialektiikalle. Sen mukaan todellisuus on olemassa itsenäisesti havainnoistamme, mutta me ymmärrämme ja tulkitsemme sitä aina subjektiivisten ja kulttuurisesti muovautuneiden linssien kautta. Tämä tarkoittaa, että jokainen teesi (väite todellisuudesta) on vain lähestymistapa, joka heijastaa tiettyä näkökulmaa, ei absoluuttista totuutta.

Antiteesi syntyy, kun teesi kohtaa vastustusta tai kritiikkiä, joka haastaa sen oletukset ja tuo esiin sen rajoitukset. Tämä vastakkainasettelu on välttämätön osa totuuden etsintää, sillä se pakottaa meidät tarkastelemaan olettamuksiamme uudelleen ja tunnistamaan mahdolliset virheemme tai puutteemme ymmärryksessämme.

Synteesi on prosessi, jossa teesi ja antiteesi yhdistyvät luoden uuden, monipuolisemman ja syvällisemmän käsityksen todellisuudesta. Tämä ei ole lopullinen totuus, vaan väliaikainen lepopaikka ajattelun jatkuvassa kehityksessä. Synteesi on uusi teesi, joka jälleen kerran altistuu kritiikille ja vastakkainasettelulle, ja näin prosessi jatkuu.

Tämä epäsuoran realismin mukainen dialektiikan tulkinta eroaa Hegelin idealistisesta dialektiikasta. Hegel näki idean, hengen tai käsitteen olevan todellisuuden perimmäinen perusta. Materialistinen dialektiikka, jota Marx ja Engels kehittivät edelleen, kääntää tämän päälaelleen. Se näkee materiaalisen todellisuuden – aineen ja energian – olevan kaiken perusta. Ajatukset, ideat ja tietoisuus ovat materiaalisen todellisuuden emergenttejä ilmiöitä, eivät sen lähtökohtia.

Materialistinen dialektiikka näkee kehityksen ja muutoksen syntyvän materiaalisen todellisuuden sisäisistä ristiriidoista, ei ideoiden tai käsitteiden abstraktista kehityksestä. Tämä tarkoittaa, että jokainen synteesi, joka saavutetaan dialektisessa prosessissa, on materiaalisen todellisuuden uusi järjestäytyminen, ei pelkästään ideoiden tai käsitteiden uudelleenmuotoilu.

Näin ollen, kun tarkastelemme dialektiikkaa epäsuoran realismin valossa, näemme, että se ei ole pelkästään ajattelun menetelmä, vaan se heijastaa myös todellisuuden materiaalista luonnetta. Se on työkalu, joka auttaa meitä ymmärtämään, miten materiaalinen maailma muovaa ajatteluamme ja miten ajattelumme vuorostaan pyrkii ymmärtämään ja muokkaamaan materiaalista maailmaa. Tämä on materialistisen dialektiikan ydin: todellisuuden ja ajattelun välinen jatkuva vuoropuhelu, joka etenee loputtomasti kohti syvempää ymmärrystä ja parempaa maailmaa.

[Purdue]

Prdue, pyysin Copilotilta vielä toisen esseen perustuen tuohon aiemmin mainittuun keskusteluun. Pyysin tuomaan esiin dialektiikan idean yleisen kehityksen ja osoittamaan ettei epäsuoran realismin mukaisessa tulkinnassa ole kyse hegeliläisestä idealistisesta dialektiikasta. Vastaako tämä essee esittämääsi kritiikkiin tyydyttävästi?

Dialektiikka (teesi, antiteesi, synteesi) epäsuoran realismin mukaan tulkittuna

Dialektiikka on ajattelun menetelmä, joka on tunnettu erityisesti Hegelin filosofiasta, mutta sen juuret ulottuvat kauas antiikin Kreikan filosofeihin. Hegelin dialektiikka perustuu teesiin, antiteesiin ja synteesiin, missä ajattelun kehitys etenee näiden vaiheiden kautta kohti korkeampaa totuuden ymmärrystä. Tämä essee tarkastelee dialektiikkaa epäsuoran realismin näkökulmasta, aloittaen Ouroboros-metaforasta ja päättyen osoitukseen, että kyseessä on materialistinen, ei idealistinen dialektiikka.

Ouroboros, käärme joka puree omaa häntäänsä, on voimakas kuva, joka on käytetty symboloimaan monia asioita eri kulttuureissa ja aikakausilla. Se kuvaa itseään ylläpitävää ja uusiutuvaa prosessia, joka ei koskaan pääty, vaan jatkuu ikuisesti. Tämä metafora voidaan nähdä dialektisen prosessin kuvauksena: jokainen loppu on uuden alku, jokainen teesi synnyttää antiteesin, ja niiden yhdistelmästä syntyy synteesi, joka puolestaan muodostaa uuden teesin.

Epäsuora realismi, joka tunnustaa havaintojemme ja todellisuuden välisen epätäydellisen suhteen, tarjoaa mielenkiintoisen tulkinnan dialektiikalle. Sen mukaan todellisuus on olemassa itsenäisesti havainnoistamme, mutta me ymmärrämme ja tulkitsemme sitä aina subjektiivisten ja kulttuurisesti muovautuneiden linssien kautta. Tämä tarkoittaa, että jokainen teesi (väite todellisuudesta) on vain lähestymistapa, joka heijastaa tiettyä näkökulmaa, ei absoluuttista totuutta.

Antiteesi syntyy, kun teesi kohtaa vastustusta tai kritiikkiä, joka haastaa sen oletukset ja tuo esiin sen rajoitukset. Tämä vastakkainasettelu on välttämätön osa totuuden etsintää, sillä se pakottaa meidät tarkastelemaan olettamuksiamme uudelleen ja tunnistamaan mahdolliset virheemme tai puutteemme ymmärryksessämme.

Synteesi on prosessi, jossa teesi ja antiteesi yhdistyvät luoden uuden, monipuolisemman ja syvällisemmän käsityksen todellisuudesta. Tämä ei ole lopullinen totuus, vaan väliaikainen lepopaikka ajattelun jatkuvassa kehityksessä. Synteesi on uusi teesi, joka jälleen kerran altistuu kritiikille ja vastakkainasettelulle, ja näin prosessi jatkuu.

Tämä epäsuoran realismin mukainen dialektiikan tulkinta eroaa Hegelin idealistisesta dialektiikasta. Hegel näki idean, hengen tai käsitteen olevan todellisuuden perimmäinen perusta. Materialistinen dialektiikka, jota Marx ja Engels kehittivät edelleen, kääntää tämän päälaelleen. Se näkee materiaalisen todellisuuden – aineen ja energian – olevan kaiken perusta. Ajatukset, ideat ja tietoisuus ovat materiaalisen todellisuuden emergenttejä ilmiöitä, eivät sen lähtökohtia.

Materialistinen dialektiikka näkee kehityksen ja muutoksen syntyvän materiaalisen todellisuuden sisäisistä ristiriidoista, ei ideoiden tai käsitteiden abstraktista kehityksestä. Tämä tarkoittaa, että jokainen synteesi, joka saavutetaan dialektisessa prosessissa, on materiaalisen todellisuuden uusi järjestäytyminen, ei pelkästään ideoiden tai käsitteiden uudelleenmuotoilu.

Näin ollen, kun tarkastelemme dialektiikkaa epäsuoran realismin valossa, näemme, että se ei ole pelkästään ajattelun menetelmä, vaan se heijastaa myös todellisuuden materiaalista luonnetta. Se on työkalu, joka auttaa meitä ymmärtämään, miten materiaalinen maailma muovaa ajatteluamme ja miten ajattelumme vuorostaan pyrkii ymmärtämään ja muokkaamaan materiaalista maailmaa. Tämä on materialistisen dialektiikan ydin: todellisuuden ja ajattelun välinen jatkuva vuoropuhelu, joka etenee loputtomasti kohti syvempää ymmärrystä ja parempaa maailmaa.

No niin. Nyt sulla on dialektiikka mukana tuossa sun ajattelussa.

Ja tuo viimeinen kappale, jonka lihavoin on kyllä erinomaisen hyvä. Siinä kun se dialektiikka ei toimi yhteiskunnan materiaalisella tasolla mutta ei myöskään yksilön subjektiivisella tasolla, vaan on näiden tasojen välistä vuoropuhelua ja dialektiikkaa. Vähän ajattelinkin että lopulta tämä on se näkökulma jota olit hakemassa alun perinkin.

Ja tämä on hyvä näkökulma. Mä itse määrittelin siinä meidän aiemmassa tekoälyä koskevassa keskustelussa sosiaalisen todellisuuden ensinnäkin materiaalisten yksilöiden vuorovaikutukseksi, sekä toisaalta tulkintoja tekeviksi yksilöiksi. Eli mun käsittääkseni sosiaalinen todellisuus siis muodostuu objektiivisesta ja subjektiivisesta todellisuudesta.

Ja näyttäisi siltä, että tuo yllä oleva luonnehdinta dialektiikasta nimenomaan kiinnittää huomionsa materiaalisen objektiivisen todellisuuden ja toisaalta materiaalisten yksilöiden subjektiivisten todellisuuksien vuorovaikutukseen ja dialektiikkaan.

Tämä näkökulma puolestaan on erittäin mielenkiintoinen, ja se kysymyksen asettelu, että kuinka tuo vuorovaikutus ja dialektiikka näiden tasojen välillä toimii käytännössä, on erittäin relevantti.


Mutta en ehkäpä kutsuisi tuota sun näkökulmaa nimellä "dialektisen materialismin uusi tulkinta", koska se viittaa vahvasti marxilaisuuteen ja vain yhteiskunnan materiaalisen vuorovaikutteisen tason ristiriitoihin.

Joku muu nimi kuten "reduktiivinen emergentti dialektiikka" tai vastaava voisi olla parempi. Lyön vetoa, että keksit paremman termin tuolle!

Tai no, onhan tässä toisessa kirjoituksessa "dialektinen materialismi" joka viittaa marxilaisuuteen käännetty muotoon "materialistinen dialektiikka" joka antaa heti eri merkityksen tuolle sisällöllisesti.

[Kohina]

Se alkaa sekoilemaan kun sen kanssa juttelee pitempään. Joku 3000 sanaa on aika maksimi. Sun pitäis osata jakaa työsarka, mutta toisaalta muistan kun yritit laittaa minut väittelemään tekoälyn kanssa ja huomasin samantien koiruutesi, joten ei sillä varmaan ole sulle merkitystä.

[Naturalisti]

Prdue, pyysin Copilotilta vielä toisen esseen perustuen tuohon aiemmin mainittuun keskusteluun. Pyysin tuomaan esiin dialektiikan idean yleisen kehityksen ja osoittamaan ettei epäsuoran realismin mukaisessa tulkinnassa ole kyse hegeliläisestä idealistisesta dialektiikasta. Vastaako tämä essee esittämääsi kritiikkiin tyydyttävästi?

Dialektiikka (teesi, antiteesi, synteesi) epäsuoran realismin mukaan tulkittuna

Dialektiikka on ajattelun menetelmä, joka on tunnettu erityisesti Hegelin filosofiasta, mutta sen juuret ulottuvat kauas antiikin Kreikan filosofeihin. Hegelin dialektiikka perustuu teesiin, antiteesiin ja synteesiin, missä ajattelun kehitys etenee näiden vaiheiden kautta kohti korkeampaa totuuden ymmärrystä. Tämä essee tarkastelee dialektiikkaa epäsuoran realismin näkökulmasta, aloittaen Ouroboros-metaforasta ja päättyen osoitukseen, että kyseessä on materialistinen, ei idealistinen dialektiikka.

Ouroboros, käärme joka puree omaa häntäänsä, on voimakas kuva, joka on käytetty symboloimaan monia asioita eri kulttuureissa ja aikakausilla. Se kuvaa itseään ylläpitävää ja uusiutuvaa prosessia, joka ei koskaan pääty, vaan jatkuu ikuisesti. Tämä metafora voidaan nähdä dialektisen prosessin kuvauksena: jokainen loppu on uuden alku, jokainen teesi synnyttää antiteesin, ja niiden yhdistelmästä syntyy synteesi, joka puolestaan muodostaa uuden teesin.

Epäsuora realismi, joka tunnustaa havaintojemme ja todellisuuden välisen epätäydellisen suhteen, tarjoaa mielenkiintoisen tulkinnan dialektiikalle. Sen mukaan todellisuus on olemassa itsenäisesti havainnoistamme, mutta me ymmärrämme ja tulkitsemme sitä aina subjektiivisten ja kulttuurisesti muovautuneiden linssien kautta. Tämä tarkoittaa, että jokainen teesi (väite todellisuudesta) on vain lähestymistapa, joka heijastaa tiettyä näkökulmaa, ei absoluuttista totuutta.

Antiteesi syntyy, kun teesi kohtaa vastustusta tai kritiikkiä, joka haastaa sen oletukset ja tuo esiin sen rajoitukset. Tämä vastakkainasettelu on välttämätön osa totuuden etsintää, sillä se pakottaa meidät tarkastelemaan olettamuksiamme uudelleen ja tunnistamaan mahdolliset virheemme tai puutteemme ymmärryksessämme.

Synteesi on prosessi, jossa teesi ja antiteesi yhdistyvät luoden uuden, monipuolisemman ja syvällisemmän käsityksen todellisuudesta. Tämä ei ole lopullinen totuus, vaan väliaikainen lepopaikka ajattelun jatkuvassa kehityksessä. Synteesi on uusi teesi, joka jälleen kerran altistuu kritiikille ja vastakkainasettelulle, ja näin prosessi jatkuu.

Tämä epäsuoran realismin mukainen dialektiikan tulkinta eroaa Hegelin idealistisesta dialektiikasta. Hegel näki idean, hengen tai käsitteen olevan todellisuuden perimmäinen perusta. Materialistinen dialektiikka, jota Marx ja Engels kehittivät edelleen, kääntää tämän päälaelleen. Se näkee materiaalisen todellisuuden – aineen ja energian – olevan kaiken perusta. Ajatukset, ideat ja tietoisuus ovat materiaalisen todellisuuden emergenttejä ilmiöitä, eivät sen lähtökohtia.

Materialistinen dialektiikka näkee kehityksen ja muutoksen syntyvän materiaalisen todellisuuden sisäisistä ristiriidoista, ei ideoiden tai käsitteiden abstraktista kehityksestä. Tämä tarkoittaa, että jokainen synteesi, joka saavutetaan dialektisessa prosessissa, on materiaalisen todellisuuden uusi järjestäytyminen, ei pelkästään ideoiden tai käsitteiden uudelleenmuotoilu.

Näin ollen, kun tarkastelemme dialektiikkaa epäsuoran realismin valossa, näemme, että se ei ole pelkästään ajattelun menetelmä, vaan se heijastaa myös todellisuuden materiaalista luonnetta. Se on työkalu, joka auttaa meitä ymmärtämään, miten materiaalinen maailma muovaa ajatteluamme ja miten ajattelumme vuorostaan pyrkii ymmärtämään ja muokkaamaan materiaalista maailmaa. Tämä on materialistisen dialektiikan ydin: todellisuuden ja ajattelun välinen jatkuva vuoropuhelu, joka etenee loputtomasti kohti syvempää ymmärrystä ja parempaa maailmaa.

No niin. Nyt sulla on dialektiikka mukana tuossa sun ajattelussa.

Ja tuo viimeinen kappale, jonka lihavoin on kyllä erinomaisen hyvä. Siinä kun se dialektiikka ei toimi yhteiskunnan materiaalisella tasolla mutta ei myöskään yksilön subjektiivisella tasolla, vaan on näiden tasojen välistä vuoropuhelua ja dialektiikkaa. Vähän ajattelinkin että lopulta tämä on se näkökulma jota olit hakemassa alun perinkin.

Ja tämä on hyvä näkökulma. Mä itse määrittelin siinä meidän aiemmassa tekoälyä koskevassa keskustelussa sosiaalisen todellisuuden ensinnäkin materiaalisten yksilöiden vuorovaikutukseksi, sekä toisaalta tulkintoja tekeviksi yksilöiksi. Eli mun käsittääkseni sosiaalinen todellisuus siis muodostuu objektiivisesta ja subjektiivisesta todellisuudesta.

Ja näyttäisi siltä, että tuo yllä oleva luonnehdinta dialektiikasta nimenomaan kiinnittää huomionsa materiaalisen objektiivisen todellisuuden ja toisaalta materiaalisten yksilöiden subjektiivisten todellisuuksien vuorovaikutukseen ja dialektiikkaan.

Tämä näkökulma puolestaan on erittäin mielenkiintoinen, ja se kysymyksen asettelu, että kuinka tuo vuorovaikutus ja dialektiikka näiden tasojen välillä toimii käytännössä, on erittäin relevantti.


Mutta en ehkäpä kutsuisi tuota sun näkökulmaa nimellä "dialektisen materialismin uusi tulkinta", koska se viittaa vahvasti marxilaisuuteen ja vain yhteiskunnan materiaalisen vuorovaikutteisen tason ristiriitoihin.

Joku muu nimi kuten "reduktiivinen emergentti dialektiikka" tai vastaava voisi olla parempi. Lyön vetoa, että keksit paremman termin tuolle!

Tai no, onhan tässä toisessa kirjoituksessa "dialektinen materialismi" joka viittaa marxilaisuuteen käännetty muotoon "materialistinen dialektiikka" joka antaa heti eri merkityksen tuolle sisällöllisesti.

Joo, tuota käsitteen nimitystä on varmaan syytä vielä harkita, mutta tässä yhteydessä käytin tuota uusi tulkinta -viittausta lähinnä kritisoidakseni ainakin joidenkin marxilaisten väitettä, jonka mukaan epäsuora realismi olisi subjektiivista idealismia (mikä väite on esitetty joissakin näissä tiedepalstankin keskusteluissa).

Tietoteoreettinen käsite epäsuora realismi ei kiistä materialistista ontologista realismia. Mielen ulkopuolinen materiaalinen todellusuus (sen objektit ja prosessit) ovat olemassa subjektiivisten mielten käsityksistä (mielen materiaalisista prosesseista) riippumatta. Nämä käsitykset taas ovat materiaalisesti olemassa aivojen materiaalisina prosesseina.

Sosiaaliset systeemit koostuvat sekä intersubjektiivisista prosesseista (kielipeleistä, joita jokainen pelaa omilla säännöillään) ja subjektien vuorovaikutuksesta materiaalisen ympäristönsä kanssa, joissa subjekti ovat aktiivisina osapuolina kohdistaen akteja ympäristöönsä, havainnoiden niiden vasteita ja muodostaen ympäristön toimintaa mallintavia representaatioita (meemejä eli ajatus- ja käyttäytymistottumuksia).

[Naturalisti]

Se alkaa sekoilemaan kun sen kanssa juttelee pitempään. Joku 3000 sanaa on aika maksimi. Sun pitäis osata jakaa työsarka, mutta toisaalta muistan kun yritit laittaa minut väittelemään tekoälyn kanssa ja huomasin samantien koiruutesi, joten ei sillä varmaan ole sulle merkitystä.

Olet oikeassa siinä, että tämä chat GPT ja muut siihen perustuvat ilmaiset versiot (muista mulla ei ole kokemusta) alkavat sekoilemaan esimerkiksi joutuessaan umpikujaan ja alkavat sitkeästi vain toistamaan samoja väitteitä.

Copilotissa yhen kommentin pituus on rajoitettu 4000 merkkiin ja yhden keskustelun pituus 30 kommenttiin. Copilot kertoi, äsken, että keskustelua voi kuitenkin jatkaa viittaamalla uudessa keskustelussa, että se on jatkoa edelliseen keskusteluun.

En nyt muista, minkälaiseen keskusteluun viittaat, mutta näe mitä järkeä olisi yrittää keskusteluttaa jotakin toista tekoälyn vastaan. Luulen, että homma ajautuisi hyvin nopeasti umpikujaan. Sen sijaan suosittelen kaikkia hyödyntämään tekoälyä asioiden alustavassa pohdiskelussa.

[Kohina]

Puhun tokeneista. Se on hyvä renki, mutta sinä teet siitä isäntää. Hyvä isäntä tuntee rengin rajat.

[Naturalisti]

Puhun tokeneista. Se on hyvä renki, mutta sinä teet siitä isäntää. Hyvä isäntä tuntee rengin rajat.

Kun puhut 'tokeneista', viittaatko mielenfilosofian käsitteisiin tai termeihin? Onko näkemyksesi, että vahvan tekoälyn kehittämisessä ei tulisi pyrkiä mallintamaan ihmisaivojen toimintaa materialistisesta näkökulmasta? Kun mainitset, että 'hyvä isäntä tuntee rengin rajat', korostatko ihmismielen ja tekoälyn rajoitusten ymmärtämisen ja tunnustamisen tärkeyttä, jotta niiden roolit eivät sekoitu? Painotatko, että vaikka tekoäly on hyödyllinen työkalu, sen ei pitäisi korvata inhimillistä harkintaa tai uskonnollista maailmankatsomusta? Oletko sitä mieltä, että aidosti ajattelevan tekoälyn kehittämisen mahdollisuuksia ei pitäisi edes tutkia? Itse uskon, että kaikkia mahdollisuuksia tulisi tutkia, jotta voimme ennakoida mahdolliset ongelmat ja vaikuttaa demokraattisin keinoin kehityksen suuntaan.

[OlliS]

Oikein hyvää filosofointia. Mutta dialektinen materialismi on täyttä realismia, eikä mitään muuta realismia.

Ja materia on siinä kaikki todella olemassa oleva, missä ei ole mitään subjektiivista. Siis kaikki hengenelämäkin on materiaa, ei vain aine ja energia. Psyyke ja henget, jos niitä on, ovat materiaa, eikä vain aine ja energia.

Tämä on ero subjektiivisen idealismiin ja mekaaniseen materialismiin, joita molempia dialektiseen materialismin filosofia vastustaa, ja pitää empirismiä subjektiivisena idealismina, joka ei myönnä olevansa idealismia vaan aina väittää olevansa realismia. Siitä ei tule kuin sekaannusta.

Pitää olla realisti ja materialismi on vain filosofista: todellisuus on sellainen kuin on, ilman mitään todellisuudelle vieraita lisiä. Nämä minä hyväksyn paremmaksi kuin empirismin ja naturalismin, mutten marxismin ateismia. Jos Jumala on todellisuudessa, diamat hyväksyy Jumalan, jos ei ole niin sitten ei ole. Jos on vain ihmisen mielessä, sitten ei ole.

[Tuulispää]

WTF onko Raskolnikov herännyt todellisuuteen......copilot hukassa ?

[Naturalisti]

Oikein hyvää filosofointia. Mutta dialektinen materialismi on täyttä realismia, eikä mitään muuta realismia.

Ja materia on siinä kaikki todella olemassa oleva, missä ei ole mitään subjektiivista. Siis kaikki hengenelämäkin on materiaa, ei vain aine ja energia. Psyyke ja henget, jos niitä on, ovat materiaa, eikä vain aine ja energia.

Tämä on ero subjektiivisen idealismiin ja mekaaniseen materialismiin, joita molempia dialektiseen materialismin filosofia vastustaa, ja pitää empirismiä subjektiivisena idealismina, joka ei myönnä olevansa idealismia vaan aina väittää olevansa realismia. Siitä ei tule kuin sekaannusta.

Pitää olla realisti ja materialismi on vain filosofista: todellisuus on sellainen kuin on, ilman mitään todellisuudelle vieraita lisiä. Nämä minä hyväksyn paremmaksi kuin empirismin ja naturalismin, mutten marxismin ateismia. Jos Jumala on todellisuudessa, diamat hyväksyy Jumalan, jos ei ole niin sitten ei ole. Jos on vain ihmisen mielessä, sitten ei ole.

Tuolla "uudella tulkinnalla" en siis puolusta dialektisen materialismin virheitä vaan kritisoin sitä, koska se ei kykene selittämään, miten mentaalinen on materiaalisesti olemassa. Puolustan sellaista materialistista ontologista realismia, jonka mukaan todellusuus koostuu vain materian objekteista ja niiden vuorovaikutusprosesseista.

Kuten Purdue jo ehti huomauttamaan, puolustamalleni näkemykselle parempi nimi olisi reduktiivinen emergentti dialektiikka.
viewtopic.php?p=193937#p193937
Otankin sen nyt käyttöön. .

Puolustamani reduktiivinen emergentti dialektiikka on filosofinen näkemys, joka tarjoaa kattavan ja koherentin tavan ymmärtää mielen ja sen ulkopuolisen materiaalisen todellisuuden suhdetta. Se tunnustaa mielen olevan aivojen materiaalisten prosessien emergentti tuote, joka on olemassa vain niin kauan kuin nämä prosessit ovat aktiivisia. Tämä näkemys ei laajenna materian käsitettä kattamaan mieltä itsenäisenä entiteettinä, vaan pitää mieltä aivojen toiminnan ilmentymänä.

Epäsuora realismi, joka on tämän näkemyksen tietoteoreettinen perusta, ei kiistä materiaalisen todellisuuden objektiivista olemassaoloa. Se tunnustaa, että mielen ulkopuolinen todellisuus on olemassa riippumatta siitä, miten yksilöt sen kokevat tai ymmärtävät. Tämä lähestymistapa välttää subjektiivisen idealismin ansan, jossa todellisuuden olemassaolo kytketään yksilön kokemukseen tai havaintoon. Todellisuus on olemassa kokemuksesta ja havainnosta riippumatta. Kokemukset ja havainnot eli mentaalinen puolestaan on materiaalisesti olemassa aivojen prosessien ilmentyminä.

Sosiaaliset systeemit nähdään reduktiivisen emergentin dialektiikan mukaan yksilöiden välisten intersubjektiivisten prosessien sekä yksilöiden ja materiaalisen ympäristön vuorovaikutuksen tuloksena. Kieli ja kommunikaatio ovat keskeisiä elementtejä näissä prosesseissa, ja ne mahdollistavat yksilöiden välisen ymmärryksen ja yhteistyön. Samalla yksilöt ovat aktiivisia toimijoita, jotka vaikuttavat materiaaliseen ympäristöönsä ja muodostavat siitä representaatioita, jotka ohjaavat heidän toimintaansa.

Tämä näkemys tarjoaa selkeän ja johdonmukaisen tavan ymmärtää, miten mieli ja mielen ulkopuolinen materiaalinen todellisuus vuorovaikuttavat keskenään. Se tunnustaa mielen materiaalisen perustan ja sen, että yksilöiden käsitykset ja toiminta ovat osa laajempaa materiaalista todellisuutta. Tämä näkemys korostaa reduktiivisen emergentin dialektiikan kykyä selittää monimutkaisia ilmiöitä ilman tarvetta turvautua todellisuudelle vieraisiin henkimaailmaan kuuluviin lisäyksiin.

[Naturalisti]

WTF onko Raskolnikov herännyt todellisuuteen......copilot hukassa ?

Rodion Romanovitš Raskolnikov on Fjodor Dostojevskin romaanin Rikos ja rangaistus fiktiivinen päähenkilö. En tiedä liittyykö se asiaan ollenkaan, mutta saattaa sekin tätä asiaa valaista. Sun ei kuitenkaan tartte lukea tätä kirjaa ymmärtääksesi, mistä puhutaan. Se selvinnee tästä Ollille tekemästäni kommentista.
viewtopic.php?p=194072#p194072
Kysy, jos tuon luettuasi jokin jää vielä vaivaamaan mieltäsi.

[OlliS]

Oikein hyvää filosofointia. Mutta dialektinen materialismi on täyttä realismia, eikä mitään muuta realismia.

Ja materia on siinä kaikki todella olemassa oleva, missä ei ole mitään subjektiivista. Siis kaikki hengenelämäkin on materiaa, ei vain aine ja energia. Psyyke ja henget, jos niitä on, ovat materiaa, eikä vain aine ja energia.

Tämä on ero subjektiivisen idealismiin ja mekaaniseen materialismiin, joita molempia dialektiseen materialismin filosofia vastustaa, ja pitää empirismiä subjektiivisena idealismina, joka ei myönnä olevansa idealismia vaan aina väittää olevansa realismia. Siitä ei tule kuin sekaannusta.

Pitää olla realisti ja materialismi on vain filosofista: todellisuus on sellainen kuin on, ilman mitään todellisuudelle vieraita lisiä. Nämä minä hyväksyn paremmaksi kuin empirismin ja naturalismin, mutten marxismin ateismia. Jos Jumala on todellisuudessa, diamat hyväksyy Jumalan, jos ei ole niin sitten ei ole. Jos on vain ihmisen mielessä, sitten ei ole.

Tuolla "uudella tulkinnalla" en siis puolusta dialektisen materialismin virheitä vaan kritisoin sitä, koska se ei kykene selittämään, miten mentaalinen on materiaalisesti olemassa. Puolustan sellaista materialistista ontologista realismia, jonka mukaan todellusuus koostuu vain materian objekteista ja niiden vuorovaikutusprosesseina.

Kuten Purdue jo ehti huomauttamaan, puolustamalleni näkemykselle parempi nimi olisi dialektinen reduktiivinen emergentismi. Otankin sen nyt käyttöön. .

Puolustamani dialektinen reduktiivinen emergentismi on filosofinen näkemys, joka tarjoaa kattavan ja koherentin tavan ymmärtää mielen ja sen ulkopuolisen materiaalisen todellisuuden suhdetta. Se tunnustaa mielen olevan aivojen materiaalisten prosessien emergentti tuote, joka on olemassa vain niin kauan kuin nämä prosessit ovat aktiivisia. Tämä näkemys ei laajenna materian käsitettä kattamaan mieltä itsenäisenä entiteettinä, vaan pitää mieltä aivojen toiminnan ilmentymänä.

Epäsuora realismi, joka on tämän näkemyksen tietoteoreettinen perusta, ei kiistä materiaalisen todellisuuden objektiivista olemassaoloa. Se tunnustaa, että mielen ulkopuolinen todellisuus on olemassa riippumatta siitä, miten yksilöt sen kokevat tai ymmärtävät. Tämä lähestymistapa välttää subjektiivisen idealismin ansan, jossa todellisuuden olemassaolo kytketään yksilön kokemukseen tai havaintoon. Todellisuus on olemassa kokemuksesta ja havainnosta riippumatta. Kokemukset ja havainnot eli mentaalinen puolestaan on materiaalisesti olemassa aivojen prosessien ilmentyminä.

Sosiaaliset systeemit nähdään dialektisen reduktiivisen emergentismin mukaan yksilöiden välisten intersubjektiivisten prosessien sekä yksilöiden ja materiaalisen ympäristön vuorovaikutuksen tuloksena. Kieli ja kommunikaatio ovat keskeisiä elementtejä näissä prosesseissa, ja ne mahdollistavat yksilöiden välisen ymmärryksen ja yhteistyön. Samalla yksilöt ovat aktiivisia toimijoita, jotka vaikuttavat materiaaliseen ympäristöönsä ja muodostavat siitä representaatioita, jotka ohjaavat heidän toimintaansa.

Tämä näkemys tarjoaa selkeän ja johdonmukaisen tavan ymmärtää, miten mieli ja mielen ulkopuolinen materiaalinen todellisuus vuorovaikuttavat keskenään. Se tunnustaa mielen materiaalisen perustan ja sen, että yksilöiden käsitykset ja toiminta ovat osa laajempaa materiaalista todellisuutta. Tämä näkemys korostaa dialektisen reduktiivisen emergentismin kykyä selittää monimutkaisia ilmiöitä ilman tarvetta turvautua todellisuudelle vieraisiin henkimaailmaan kuuluviin lisäyksiin.

Niin, se on naturalistinen näkemys. Minun näkemys on lähempänä dialektiseen materialismin näkemystä. Ei mitään selittelyjä realismille vaan täysi, vesittämätön realismi, todellisuus on täysin riippumaton havaitsijasta. Tuoli on siellä huoneessa vaikka kukaan ei olisi sitä havaitsemassa. Ja objekti voi olla vaikka henki tai enkeli tai ajatus tai tunne tai Jumala tai mikä vaan, se riippuu yksinomaan siitä, onko semmoisia todellisuudessa. Niiden ei tarvi olla aineellisia. Sellainen materialismi on mekaanista materialismia.

Vaikka marxismi on ateistista. Dialektisen materialismin filosofia ja tietoteoria ei sinänsä johda ateismiin, vaikka sen klassikot ovat ateistisia. Dialektisen materialismin filosofia, tietoteoria on ihan sama kuin tieteen menetelmät kaikki yhdessä. Siksi se sanoo itseään tieteelliseksi sosialismiksi. Marxin jälkeen haarautunut moneksi eri suuntaukseksi. Moneksi muuksikin kuin sosiaalidemokratia ja kommunismi.

[Purdue]

Niin, se on naturalistinen näkemys. Minun näkemys on lähempänä dialektiseen materialismin näkemystä. Ei mitään selittelyjä realismille vaan täysi, vesittämätön realismi, todellisuus on täysin riippumaton havaitsijasta. Tuoli on siellä huoneessa vaikka kukaan ei olisi sitä havaitsemassa. Ja objekti voi olla vaikka henki tai enkeli tai ajatus tai tunne tai Jumala tai mikä vaan, se riippuu yksinomaan siitä, onko semmoisia todellisuudessa. Niiden ei tarvi olla aineellisia. Sellainen materialismi on mekaanista materialismia.

Eipä tuolin objektiivista olemassaoloa kukaan ole tainnut kieltää. Tuoli on olemassa havaitsijasta riippumatta.

Mutta entäpä tuolilla istuvan henkilön "laiskuus"? Onko henkilö objektiivisesti laiska, vai vain havaitsijan tulkinnasta riippuen laiska?

Entäpä jos havaitsija rakastaa tuolilla istuvaa henkilöä? Onko tuo rakkaus olemassa objektiivisesti havaitsijasta riippumatta, vaiko vain havaitsijan subjektiivisessa mielessä?


Jos päädyt lopputulokseen, että "laiskuus" ja "rakkaus" eivät ole objektiivisen materiaalisen maailman ominaisuuksia, vaan havaitsijan tulkintoja maailmasta, niin joudut myöntämään että objektiivisen havaitsijasta riippumattoman materiaalisen todellisuuden lisäksi on havaitsijasta riippuva subjektiivinen todellisuus.

Ja yksilöt ja sosiaalinen maailma on sekä että. Yksilöt ovat sekä materiaalisesti eli objektiivisesti olemassa, ja toisaalta yksilöiden välistä vuorovaikutusta ja sen merkitystä voidaan ymmärtää vain subjektiivisten todellisuuksien eli havaitsijoiden tulkintojen kautta.

Naturalisti yrittää käsitteellistää tätä objektiivisen ja subjektiivisen todellisuuden vuorovaikutusta. Ne ovat kummatkin materiaalisia prosesseja, mutta ne liittyvät todellisuuden eri tasoihin.


Ja se mielenkiintoinen juttu on se, että kuinka subjektiivisesti ajattelevat ja tulkintoja tekevät yksilöt luovat rooliperformansseissaan tuon sosiaalisen objektiivisen todellisuuden. Tuo objektiivinen sosiaalinen todellisuus on siis ihmisten empiirisesti havaittavissa olevaa toimintaa ja vuorovaikutusta. Ja toisaalta tuo objektiivinen sosiaalinen maailma vaikuttaa ihmisten tuosta maailmasta tekemiin subjektiivisiin tulkintoihin.

Eli tuossa on se dialektiikka mukana. Se dialektiikka käsittelee sosiaalisen maailman objektiivisen ja subjektiivisen tason suhdetta ja dynamiikkaa.