Dialektisen materialismin uusi tulkinta

[Tuulispää]

Dialektisen materialismin uusi tulkinta

Kävin pitkähkön keskustelun asiaan liittyvistä näkemyksistäni Copilotin kanssa. Kun aloimme lähestyä konsensusta, pyysin häntä kirjoittamaan esseen keskustelun lopputulemasta. Seuraava teksti on sellaisenaan Copilotin kirjoittamaa.

Dialektisen materialismin epäsuoran realismin mukainen mielenfilosofian tulkinta subjektiivisista mielistä ja niiden muodostamista sosiaalisista systeemestä

Dialektinen materialismi, joka juontaa juurensa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ajatteluun, on filosofinen näkemys, joka pyrkii ymmärtämään maailman materiaalisia perusteita ja niiden vuorovaikutuksia. Tämä näkökulma korostaa, että kaikki olemassa oleva on materiaa, ja että materiaaliset prosessit ovat kaiken kehityksen ja muutoksen taustalla. Tässä esseessä tarkastellaan, miten dialektinen materialismi voi tarjota pohjan mielenfilosofian ymmärtämiselle, erityisesti kun sitä tarkastellaan epäsuoran realismin valossa.

Epäsuora realismi on filosofinen kanta, joka tunnustaa, että vaikka meillä on pääsy todellisuuteen aistiemme ja havaintojemme kautta, tämä pääsy on aina välillinen. Meidän havaintomme ovat representaatioita todellisuudesta, eivät itse todellisuutta. Tämä näkemys on sopusoinnussa dialektisen materialismin kanssa, joka ymmärtää tietoisuuden ja henkiset ilmiöt materiaalisen todellisuuden heijastuksina.

Subjektiiviset mielet, jotka ovat emergentin rakenteen mahdollistamia materiaalisia prosesseja, ovat keskeisiä ymmärtämään, miten yksilöt kokevat maailman ja miten he muodostavat sosiaalisia systeemejä. Dialektisen materialismin mukaan, tietoisuus – mielen emergentti ominaisuus – on olemassa materiaalisen prosessin käynnissä olona. Tämä prosessi päättyy, kun aivotoiminta lakkaa, esimerkiksi aivokuolemassa.

Mielensisällöt, jotka ovat epäsuoran realismin mukaisia todellisuuden dynaamisia representaatioita, ovat kuin mielikuvavirtaa tuottavia meemejä – ajatus- ja käyttäytymistottumuksia. Tietoisuus on tämän mielikuvavirran kokemusta, ja ajattelu on sen suuntaamista. Tässä ymmärryksessä materian heijastukset ovat empiiristen kokemusten luomia kykyjä, jotka tallentuvat mieleen ja tuottavat subjektiivisesti koettua mielikuvien virtaa.

Yhteiskunnalliset systeemit, jotka muodostuvat subjektiivisista mielistä ja niiden vuorovaikutuksesta, ovat dialektisen materialismin mukaan materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita ne tuottavat yksilöiden käyttäytymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Ne ovat hajautuneita käsityksiä, jotka ilmenevät meemien fenotyyppeinä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalisissa systeemeissä ei ole yksilöiden lisäksi muita merkitysten kokijoita ja toimijoita.

Tutkimus ja teoriat, jotka pyrkivät ymmärtämään objektiivista todellisuutta, ovat myös subjektiivisten mielten tuotteita. Jokaisella yksilöllä, mukaan lukien tutkijat, on oma subjektiivinen käsityksensä objektiivisuutta tavoittelevista teorioista. Tämä korostaa, että tiedon hankinta ja ymmärrys ovat aina subjektiivisen kokemuksen ja kulttuurisen kontekstin värittämiä.

Lopulta, yhteiskunnalliset lainalaisuudet, jotka eivät ole luonnonlakeja, ovat ihmisten keksimiä ja levittämiä ajatustottumuksia. Ne ovat sosiaalisesti rakentuneita ja muuttuvia, ja ne vaikuttavat yksilöiden tietoisuuteen ja toimintaan. Tämä näkemys tukee ajatusta, että yhteiskunnallinen todellisuus on materiaalisesti olemassa vain niiden vaikutusten kautta, joita se tuottaa ihmisten elämässä.

Dialektisen materialismin ja epäsuoran realismin yhdistäminen tarjoaa vankan perustan mielenfilosofian ymmärtämiselle. Se auttaa meitä näkemään, miten subjektiiviset mielet ja sosiaaliset systeemit muodostuvat ja toimivat materiaalisen todellisuuden puitteissa, ja miten ne vaikuttavat toisiinsa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tämä tulkinta tarjoaa syvällisen näkökulman siihen, miten ymmärrämme itseämme ja maailmaa, jossa elämme.

Mikä tai kuka on Copilot ?

[OlliS]

Niin, se on naturalistinen näkemys. Minun näkemys on lähempänä dialektiseen materialismin näkemystä. Ei mitään selittelyjä realismille vaan täysi, vesittämätön realismi, todellisuus on täysin riippumaton havaitsijasta. Tuoli on siellä huoneessa vaikka kukaan ei olisi sitä havaitsemassa. Ja objekti voi olla vaikka henki tai enkeli tai ajatus tai tunne tai Jumala tai mikä vaan, se riippuu yksinomaan siitä, onko semmoisia todellisuudessa. Niiden ei tarvi olla aineellisia. Sellainen materialismi on mekaanista materialismia.

Eipä tuolin objektiivista olemassaoloa kukaan ole tainnut kieltää. Tuoli on olemassa havaitsijasta riippumatta.

Mutta entäpä tuolilla istuvan henkilön "laiskuus"? Onko henkilö objektiivisesti laiska, vai vain havaitsijan tulkinnasta riippuen laiska?

Entäpä jos havaitsija rakastaa tuolilla istuvaa henkilöä? Onko tuo rakkaus olemassa objektiivisesti havaitsijasta riippumatta, vaiko vain havaitsijan subjektiivisessa mielessä?


Jos päädyt lopputulokseen, että "laiskuus" ja "rakkaus" eivät ole objektiivisen materiaalisen maailman ominaisuuksia, vaan havaitsijan tulkintoja maailmasta, niin joudut myöntämään että objektiivisen havaitsijasta riippumattoman materiaalisen todellisuuden lisäksi on havaitsijasta riippuva subjektiivinen todellisuus.

Ja yksilöt ja sosiaalinen maailma on sekä että. Yksilöt ovat sekä materiaalisesti eli objektiivisesti olemassa, ja toisaalta yksilöiden välistä vuorovaikutusta ja sen merkitystä voidaan ymmärtää vain subjektiivisten todellisuuksien eli havaitsijoiden tulkintojen kautta.

Naturalisti yrittää käsitteellistää tätä objektiivisen ja subjektiivisen todellisuuden vuorovaikutusta. Ne ovat kummatkin materiaalisia prosesseja, mutta ne liittyvät todellisuuden eri tasoihin.


Ja se mielenkiintoinen juttu on se, että kuinka subjektiivisesti ajattelevat ja tulkintoja tekevät yksilöt luovat rooliperformansseissaan tuon sosiaalisen objektiivisen todellisuuden. Tuo objektiivinen sosiaalinen todellisuus on siis ihmisten empiirisesti havaittavissa olevaa toimintaa ja vuorovaikutusta. Ja toisaalta tuo objektiivinen sosiaalinen maailma vaikuttaa ihmisten tuosta maailmasta tekemiin subjektiivisiin tulkintoihin.

Eli tuossa on se dialektiikka mukana. Se dialektiikka käsittelee sosiaalisen maailman objektiivisen ja subjektiivisen tason suhdetta ja dynamiikkaa.

Ihmisen kohdalla subjektiivinen ja objektiivinen sekoittuvat. Silloin ne pitää sekoittaa myös tieteellisessä teoriassa ihmisestä, yhteiskunnasta, taiteesta, tieteestä ja henkimaailman ja Jumalan asioista. Mutta kysymys realismista on periaatteellinen, kyse on siitä, pysytäänkö tieteessä ja tieteen menetelmässä, vai harhaudutaanko empirismiin ts. subjektiiviseen idealismiin empirismissä. Tutkitaanko havaittavaa universumia vai koko universumia sellaisena kuin se on, esimerkiksi. Universumissa ei ole mitään subjektiivista, eikä hiukkasfysiikassa. Universumin olennoissa on subjektiivista ja hiukkasfyysikoissa.

Jumalan olemassaolo sekoittaa subjektiivisen ja objektiivisen tähtitieteessä, jos ja kun luo maailmoja, muttei kosmologiassa, koska kaikkeutta ei ole luotu, ellei se sitten ole elävä olento, mikä olisi jo liian fantastista.

Dialektiikka on mukana aina ja kaikessa. Kaikki virtaa.

[Naturalisti]

(...) [Dialektisen reduktiivisen emergentismin] näkemys tarjoaa selkeän ja johdonmukaisen tavan ymmärtää, miten mieli ja mielen ulkopuolinen materiaalinen todellisuus vuorovaikuttavat keskenään. Se tunnustaa mielen materiaalisen perustan ja sen, että yksilöiden käsitykset ja toiminta ovat osa laajempaa materiaalista todellisuutta. Tämä näkemys korostaa dialektisen reduktiivisen emergentismin kykyä selittää monimutkaisia ilmiöitä ilman tarvetta turvautua todellisuudelle vieraisiin henkimaailmaan kuuluviin lisäyksiin.

Niin, se on naturalistinen näkemys. Minun näkemys on lähempänä dialektiseen materialismin näkemystä. Ei mitään selittelyjä realismille vaan täysi, vesittämätön realismi, todellisuus on täysin riippumaton havaitsijasta. Tuoli on siellä huoneessa vaikka kukaan ei olisi sitä havaitsemassa.

Näin on. Sinun näkemyksesi on lähempänä dialektista materialismia ja siksi mielestäni virheellinen.

Objektiivinen tdellisuus on minunkin mielestäni havaitsijasta riippumaton. Siihen kuuluu myös mielen olemassaoloa ylläpitävät aivojen materiaaliset prosessit. Nämä prosessit tuottavat käsityksesi todellisuudesta, joka epäsuoran realismin mukaan on todellisuuden representaatio; ei itse todellisuus.

Kannattaako itse naiivia suoraa realismia, jonka mukaan koet todellisuuden suoraan sellaisena kuin se on? Jos näin on, niin silloinhan käsityksesi muuttuessa myös objektiivinen todellisuus muuttuisi ja tästä syystä sinun oma käsityksesi olisi subjektiivista idealismia. Kuitenkin sinä ja monet marxilaiset syytätte empirismin ja epäsuoran realismin kannattajia subjektiivisiksi idealisteiksi. Voitko perustella tämän väitteen?

On kuitenkin syytä korostaa, että tieteen kolmannen persoonan näkökulman objektiivista todellisuutta tavoittelevat teoriat ovat vain efektiivisiä todellisuuden representaatioita; ei itse todellisuutta ja näistäkin kaikilla on vain ensimmäisen persoonan subjektiivinen käsitys, mikäli on mitään käsitystä.

Ja objekti voi olla vaikka henki tai enkeli tai ajatus tai tunne tai Jumala tai mikä vaan, se riippuu yksinomaan siitä, onko semmoisia todellisuudessa. Niiden ei tarvi olla aineellisia. Sellainen materialismi on mekaanista materialismia.

Juuri näin. Dialektinen materislismi ei määrittele sitä miten mentaalinen on materiaalisesti olemassa ja avaa näin mahdollisuuden idealistisille todellisuuden selityksille.

Näkemykseni mukaan käsitykset todellisuudesta ovat olemassa subjektiivisten mielten materiaalisina prosesseina. Jumalat ja henkiolennot ovat siten materiaalisesti olemassa niihin uskoville mielen materiaalisina prosesseina, mutta niille ei tarvitse olettaa olemassaoloa mielen ulkopuolisessa materiaalisessa todellisuudessa. Tämän näkemyksen mukaan Jumala ja kaikki muutkin henkiolennot ovat olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa. Jos, et voi osoittaa mitään testattavissa olevaa teoriaa henkimasilmasta, ei tällaisia uskonvaraisia käsityksiä tule sisällyttää tieteeseen, koska se tekisi tieteestäkin vain uskonnon.

Vaikka marxismi on ateistista. Dialektisen materialismin filosofia ja tietoteoria ei sinänsä johda ateismiin, vaikka sen klassikot ovat ateistisia. Dialektisen materialismin filosofia, tietoteoria on ihan sama kuin tieteen menetelmät kaikki yhdessä. Siksi se sanoo itseään tieteelliseksi sosialismiksi. Marxin jälkeen haarautunut moneksi eri suuntaukseksi. Moneksi muuksikin kuin sosiaalidemokratia ja kommunismi.

Kulttuuri sisältää kaikenlaisia enemmän tai vähemmän uskottavia todellisuuden selityksiä, ideologioita ja uskontoja. Kaikki ne ovat materiaalisesti olemassa ihmisten mieliin hajautuneina käsityksinä. Vain osalla niistä on vastine mielten ulkopuolisessa objektiivisessa todellisuudessa. Uskontojen lisäksi myöskään matematiikalla ja ylipäätään teoreettisilla käsitteillä ei ole vastinetta subjektiivisten mielten ulkopuolisessa todellisuudessa. Ne ovat vain memeettisessä evoluutiossa kehittyneitä hyödyllisiä fiktioita (ajattelun apuneuvoja), joita voi käyttää empiirisiin havaintoihin perustuvien efektiivisten teorioiden muotoilussa.

[OlliS]

Ei ole mitään naivia realismia. Empirismi ja naturalismi ovat subjektiivista idealismia selitysten kanssa eivätkä realismia. Realismi on realismia eikä naivia realismia. Realismin väittäminen naiiviksi realismiksi on vain realismin vesittämistä. Ei tarvi olla dialektisen materialismiin kannalla, eikä naturalismin kannalla, mutta realismin kannalla pitää olla, eikä väittää sitä naiiviksi realismiksi.

Realismi on realismia, ja kaikki tiede on realistista ja pohjaa filosofiseen materialismiin. Tieteen ulkopuolella on sitten muunlaisia filosofioita.

Todellisuus kuvataan objektiivisen tieteellisesti, eikä siinä ole minkäänlaista subjektiivisuutta, muuta kuin sitten tutkimuskohteen takia, kun mennään ihmiseen ja yhteiskuntaan.

Ongelma on vain siinä, ettemme tiedä millaista todellisuus on. Teoriamme vaan lähestyvät sitä paremmin ja paremmin ja ovat sen kuvauksia.

Ongelma poistuu kun teoriat paranevat ja paranevat. Toinen ongelma on se, että aina jäädään kiinni vanhoihin teorioihin ja uusien paremmuutta ei tiedemaailma suostu tajuamaan.

[OlliS]

Se että Jumalaa ja henkimaailmaa ei ole, on ateismia eikä tiedettä. Tiede tutkii niitäkin ja saa olettaa ne tai olla olettamatta. Ne ovat vain kaksi erilaista tieteellistä koulukuntaa.

Tästä väitellään aina, eikä kumpikaan osapuoli luovuta. Ristiriita on sovittamaton.

[Naturalisti]

Ei ole mitään naivia realismia. Empirismi ja naturalismi ovat subjektiivista idealismia selitysten kanssa eivätkä realismia. Realismi on realismia eikä naivia realismia. Realismin väittäminen naiiviksi realismiksi on vain realismin vesittämistä. Ei tarvi olla dialektisen materialismiin kannalla, eikä naturalismin kannalla, mutta realismin kannalla pitää olla, eikä väittää sitä naiiviksi realismiksi.

Realismi on realismia, ja kaikki tiede on realistista ja pohjaa filosofiseen materialismiin. Tieteen ulkopuolella on sitten muunlaisia filosofioita.

Todellisuus kuvataan objektiivisen tieteellisesti, eikä siinä ole minkäänlaista subjektiivisuutta, muuta kuin sitten tutkimuskohteen takia, kun mennään ihmiseen ja yhteiskuntaan.

Ongelma on vain siinä, ettemme tiedä millaista todellisuus on. Teoriamme vaan lähestyvät sitä paremmin ja paremmin ja ovat sen kuvauksia.

Ongelma poistuu kun teoriat paranevat ja paranevat. Toinen ongelma on se, että aina jäädään kiinni vanhoihin teorioihin ja uusien paremmuutta ei tiedemaailma suostu tajuamaan.

Esität vain väitteitä, mutta et perustele niitä. Kuten itsekin totesit, emme tiedä minkälainen todellisuus on. Kun myönnämme tämän myönnömme, ettemme koe todellisuutta naiivin suoran realismin mukaan, joten koemme todellisuuden epäsuoran realismin mukaisina representaatioina.

Tämä merkitsee sitä, että elämme ajatuksissamme subjektiivisessa virtuaalitodellisuudessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita subjektiivista idealismia, koska myönnämne ontologisen realismin mukaan objektiivisen todellisuuden olevaksi käsityksistämme riippumatta. Toisinsanoen empiirinen epäsuora realismi ei ole subjektiivista idealismia, vai voitko osoittaa missä kohdassa edellisessä päättely ketjussa on virhe?

Tiede toki pyrkii kolmannen persoonan näkökulman objektiivisen realismiin, mutta sen teoriat ovat kuitenkin aina vain todellisuuden. efektiivisiä representaatioita ja niistäkin kaikilla on vain ensimmäisen persoonan subjektiivinen käsitys, mikäli on mitään käsitystä. Ellet ole samaa mieltä, niin esitä perustellusti missä kohdassa edellisessä päättelyketjussa on virhe.

Ei aleta tässäkin ketjussa hedelmättömään juupas eipäs väittelyyn, vaan käydään mieluummin perusteltua dialogia huomioiden kunkin ajattelun erilaiset alkuoletukset. Jotta ne voidaan huomioida pitää kunkin niitä tarvittaessa muille keskustelijoille (ainakin pyydettäessä) tarkentaa.

Oman ajatteluni ontologisena perustana on materialistinen ontologinen realismi ja tietoteoreettisena perustana on epäsuora realismi.

[Naturalisti]

(...)

Mikä tai kuka on Copilot ?

Katso täältä:

https://www.microsoft.com/fi-fi/microsoft-copilot

[OlliS]

Realismi on sitä, että todellisuus on juuri sellaista kuin se on. Täysin riippumatta siitä, onko sitä kukaan havaitsemassa. Ei siinä ole minkäänlaista naivia realismia. Ei kukaan sellaista kannata. Ei realismi ainakaan enkä minä. Idealismia ja realismia taas monet kannattavat.

Empirismi yrittää aina ujuttaa havaitsemisen tähän jollain konstilla eikä hyväksy tätä. Nyt sanot sitä empiiriseksi epäsuoraksi realismiksi, mutta et voi sanoa, että todellisuus on sellainen kuin on, havaitsemisesta (empiirisestä epäsuoruudesta) riippumatta.

Sitten kun muodostamme käsityksiä todellisuudesta, siihen tulee havaitseminen ja teoriat ja tiede ja tiedemiehet, subjektiivisetkin asiat mukaan. Niistä ei tarvi päästä mihinkään, ne kuuluvat tieteeseen ja ovat paikallaan kaikin puolin, ja välttämättömiä, muttei niiden takia tarvi piiruakaan luopua realismista.

Filosofiassa on niin, ettei realismia voi todistaa, eikä myöskään sen vastakohtaa, subjektiivista idealismia, mutta tieteessä toimitaan realistisesti, eikä filosofien epätietoisuudesta tarvitse välittää. Myös on niin, että monet tiedemiehet ovat avoimesti idealisteja, esim K. V. Laurikainen. Minusta tieteeseen sopii paremmin realismi, tiede on realistinen perusoletukseltaan. Se on ihan sama asia kuin koko tieteellinen menetelmä, kun siihen yhdistetään filosofinen materialismi. Tai filosofinen materialismi ja realismi ovat ihan sama asia. Todellisuus on sellainen kuin on, ilman mitään vieraita lisiä. Vanhentuvat teoriat muuttuvat aina välillä vieraiksi lisiksi, ja vanha paradigma tieteessä. Sitten siitä on äärimmäisen vaikea päästä eroon. Kun kaikki havainnot sopivat niin kauniisti maa keskeiseen systeemiin kun lisätään episyklejä. Kuitenkin aurinkokunta on aurinko keskeinen. Kesti 1500 vuotta tajuta tämä, vaikka se oli antiikissakin jo yksi teorioista.

"Ai juu, miksen mä itse huomannut", sanottiin sitten vihdoin Keplerille, Galileille ja Giordano Brunolle. Ja siitä lähtien kaikkeus on tajuttu ikuiseksi ja äärettömäksi saman tien. Ja tajutaan edelleenkin, paitsi kosmologit.

[Naturalisti]

Realismi on sitä, että todellisuus on juuri sellaista kuin se on. Täysin riippumatta siitä, onko sitä kukaan havaitsemassa. Ei siinä ole minkäänlaista naivia realismia. Ei kukaan sellaista kannata. Ei realismi ainakaan enkä minä. Idealismia ja realismia taas monet kannattavat.

Empirismi yrittää aina ujuttaa havaitsemisen tähän jollain konstilla eikä hyväksy tätä. Nyt sanot sitä empiiriseksi epäsuoraksi realismiksi, mutta et voi sanoa, että todellisuus on sellainen kuin on, havaitsemisesta (empiirisestä epäsuoruudesta) riippumatta.

Sitten kun muodostamme käsityksiä todellisuudesta, siihen tulee havaitseminen ja teoriat ja tiede ja tiedemiehet, subjektiivisetkin asiat mukaan. Niistä ei tarvi päästä mihinkään, ne kuuluvat tieteeseen ja ovat paikallaan kaikin puolin, ja välttämättömiä, muttei niiden takia tarvi piiruakaan luopua realismista.

Filosofiassa on niin, ettei realismia voi todistaa, eikä myöskään sen vastakohtaa, subjektiivista idealismia, mutta tieteessä toimitaan realistisesti, eikä filosofien epätietoisuudesta tarvitse välittää. Myös on niin, että monet tiedemiehet ovat avoimesti idealisteja, esim K. V. Laurikainen. Minusta tieteeseen sopii paremmin realismi, tiede on realistinen perusoletukseltaan. Se on ihan sama asia kuin koko tieteellinen menetelmä, kun siihen yhdistetään filosofinen materialismi. Tai filosofinen materialismi ja realismi ovat ihan sama asia. Todellisuus on sellainen kuin on, ilman mitään vieraita lisiä. Vanhentuvat teoriat muuttuvat aina välillä vieraiksi lisiksi, ja vanha paradigma tieteessä. Sitten siitä on äärimmäisen vaikea päästä eroon. Kun kaikki havainnot sopivat niin kauniisti maa keskeiseen systeemiin kun lisätään episyklejä. Kuitenkin aurinkokunta on aurinko keskeinen. Kesti 1500 vuotta tajuta tämä, vaikka se oli antiikissakin jo yksi teorioista.

"Ai juu, miksen mä itse huomannut", sanottiin sitten vihdoin Keplerille, Galileille ja Giordano Brunolle. Ja siitä lähtien kaikkeus on tajuttu ikuiseksi ja äärettömäksi saman tien. Ja tajutaan edelleenkin, paitsi kosmologit.

Puolustan näkemystäni dialektisesta reduktiivisestä emergentismistä seuraavilla argumenteillä:

1. Todellisuuden monimuotoisuus: Vaikka todellisuus on objektiivinen ja riippumaton havainnoistamme, meidän ymmärryksemme siitä on aina subjektiivisten kokemusten ja havaintojen kautta välittynyt. Tämä subjektiivisuus ei tee kokemuksestamme vähemmän todellista, vaan se korostaa, että on olemassa erilaisia tapoja lähestyä ja ymmärtää todellisuutta. Tämä väistämätön subjektiivisuus ei vähennä tieteellisen menetelmän arvoa, vaan pikemminkin korostaa kriittisen ajattelun ja jatkuvan tarkastelun merkitystä.

2. Tieteen ja filosofian suhde: Tiede pyrkii objektiiviseen realismiin, mutta sen teoriat ovat silti ihmismielen tuottamia representaatioita todellisuudesta. Tämä ei tarkoita, että tiede olisi subjektiivista idealismia, vaan että tiede tunnustaa sekä subjektiivisen että objektiivisen todellisuuden merkityksen. Tieteelliset teoriat ovat parhaita saatavilla olevia selityksiä havaintojemme perusteella, mutta ne ovat aina avoimia uudelle tarkastelulle ja mahdolliselle korjaamiselle uuden tiedon valossa. Subjektiivinen todellisuus on materiaalisesti olemassa aivojen materiaalisina prosesseina.

3. Käsitysten ja havaintojen rooli: Käsityksemme todellisuudesta muodostuvat havaintojemme ja teorioidemme kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että luopuisimme realismista, vaan että tunnustamme havaintojen ja teorioiden olevan välttämättömiä työkaluja todellisuuden ymmärtämiseksi. Havaintojemme avulla muodostamme käsityksemme todellisuudesta, mutta se ei ole itse todellisuus. Vaikka havaintomme ovat subjektiivisia, ne ovat silti todellisuuden kanssa yhteydessä olevia ja niitä voidaan objektiivisesti tutkia.

4. Filosofinen materialismi ja realismi: Vaikka filosofinen materialismi ja realismi voivat aluksi näyttää vain läheisesti toisiinsa liittyvinä näkemyksinä, ne voidaan samaistaa myös täysin samaksi asiaksi. Ensinnäkin materialismi keskittyy mielen ulkopuolisen materiaalisen todellisuuden ymmärtämiseen, mutta myös mieli on reaalitodellisuuden materiaalinen prosessi. Täten materialismi kattaa myös mielen, joten se riittää myös mielen ontologiseksi selitykseksi, eikä mitään materiaalisen todellisuuden ulkopuolista henkimaailmaa ole tarpeellista olettaa. Tämä näkemys ei sulje pois henkisten kokemusten tutkimista, vaan pyrkii ymmärtämään niiden materiaalisen perustan.

5. Tieteellisen menetelmän perusoletukset: Tieteellinen menetelmä perustuu realistisiin oletuksiin todellisuudesta, mutta se ei sulje pois filosofista pohdintaa tai epävarmuutta. Tiede ja filosofia voivat toimia rinnakkain, täydentäen toisiaan. Filosofiaa ei pidä nähdä tieteen tulosten oikeuttajana, vaan vain rationaalisena esitieteellisenä pohdiskelua, jonka tulokset on aina alistettava empiirisen tieteen menetelmien arvioitavaksi. Tieteen ja filosofian perusiletuksia ei siis tule nähdä ikuisina metafyysisinä totuuksina vaan aina vain empiiriselle tarkistuksille alistettavissa olevina oletuksina. Tieteellinen menetelmä on itsekorjaava prosessi, joka perustuu havaintoihin ja kokeelliseen todistusaineistoon, ja filosofinen pohdinta voi auttaa meitä ymmärtämään tieteen perusoletuksia ja niiden vaikutusta tutkimukseen.

Nämä argumentit vahvistavat näkemystäni siitä, että empiirinen epäsuora realismi on pätevä tapa ymmärtää todellisuutta ja se on myös yhteensopiva materialistisen ontologisen realismin kanssa. Argumentit myös haastavat käsityksen siitä, että materiaalisesta todellisuudesta erillisen henkisen todellisuuden olettaminen olisi tarpeellista. Toivon, että tämä antaa hyvän perustan dialektisen reduktiivisen emergentismin tarkempaan analyysiin ja jatkokeskustelun. Ymmärrän esittämäni ajatusten myös haastavan monia perinteisiä käsityksiä, mutta toivottavasti ne myös rohkaisevat syvällisempään pohdintaan todellisuuden luonteesta. Jään mielenkiinnolla odottamaan rankkaa, mutta kuitenkin perusteltua kritiikkiä.

[OlliS]

Nuo argumentit ovat juuri idealismin puolustamista, ettei tarvi olla realisti.

Puolustat subjektiivista idealismia, koska realismia ei voi filosofisesti aukottomasti todistaa. Mitä väliä sillä on? Käytännön elämässä ja tieteessä meidän on kuitenkin oletettava realismi. Vaikka kaikki tiede perustuu havaintoihin. Eikä silläkään ole väliä, sillä teoriat pureutuvat havaintomaailman takana olevaan syvempään todellisuuteen.

Nykyaikainen tiede on ennen kaikkea teorioita. Niitä koetellaan, keksitään, kehitetään, arvioidaan ja vaihdetaan tarvittaessa. Sitä tiede on eikä pelkkiä havaintoja. Se on havaintojen tulkintaa teorioilla. Havaintoja ja teorioita.

Tehdään teorioita ja testataan niitä.

Henkinen todellisuus on myös. Ei tarvi olla sen suhteen materialisti. Tai siis voi olla. Minusta on tietysti sellainenkin todellisuuden osa, puoli. Jumala ja henkimaailma ja korkeimmat henkiset asiat, paras kirjallisuus, taide ja musiikki jne. Kailan "Syvähenkinen elämä" vaikka hänkin oli materialismin kallellaan kai.

[Purdue]

Sivuhuomautuksena musta tuntuu ettei toinen keskustelijoista ymmärrä niiden käsitteiden merkitystä, joita tässä keskustelussa langan avaaja käyttää.


Tuolla on englanniksi artikkeli suorasta ja epäsuorasta realismista:
Wiki: Direct and indirect realism

Tuolla taas on suomen kielellä hyvä artikkeli, joka kannattaa lukea mikäli aihe kiinnostaa:
Filosofia.fi: Havainto ja tietoteoria


Ja tuossa on suomen kielellä asiaa suorasta eli naiivista realismista:
Wiki: Naiivi eli suora realismi

Ja tuolla on suomen kielellä asiaa representationalismista eli epäsuorasta realismista:
Wiki: Epäsuora realismi


Tuo Markus Lammenrannan havaintoa koskeva artikkeli Filosofia.fi sivustolla on hyvä. Se tekee eron myös aistikokemuksen ja havaintouskomuksen välillä. Käytännössä yksilön subjektiivinen tulkinta koostuu siis a) aistikokemuksista (Tulkinta I) sekä b) tietoisista käsitteellisistä ja kielellisistä tulkinnoista (Tulkinta II).

Naiivi taikka suora realismi esim. väittää, että näemme maailman sellaisena kuin se on, mutta tämä on väärä tulkinta. Punaisen omenan väriin liittyvä aistikokemus syntyy aivoissa, eli Tulkinta I:n seurauksena. Tuo punainen omena ei ole objektiivisesti katsottuna punainen, vaan sen pinta absorboi ja heijastelee eri asteisesti näkyvän valon aallonpituuksia, ja tämän seurauksena tuon omenan pinnalta silmiimme heijastuu vain tietyt valon aallonpituudet. Aivot tulkitsevat nämä väreiksi.

Me emme koskaan havaitse objektiivista maailmaa sellaisena kuin "se todellisuudessa on". Epäsuora realismi siis on tässä mielessä paljon parempi näkökanta. Mutta sekään ei ole ongelmaton.

Epäsuora realismi tulkitaan usein näin:

Mieli <> Idea <> Objekti


Mutta jos ajatellaan aistikokemusta, ja Tulkintaa I, niin homma menee ennemminkin näin:

Mieli <> Aivot <> Objekti

Tämä ratkaisee myös sen ongelman, että mikä tai kuka on se tulkitsija. Suorassa aistikokemuksessa fyysiset aivot ovat se mekanismi, joka tuon tulkinnan ulkoisesta fyysisestä objektista tekee, ja tietoinen mieli on se joka tuon aivojen tuottaman representaation kokee.


Jos taas ajatellaan tietoista tulkintaa (Tulkinta II), niin homma menee jotenkin näin:

Mieli (Tulkinnan kokija) <> Konseptuaalinen prosessointi (Tulkinta II, Mieli + aivot) <> Kokemuksellinen prosessointi (Tulkinta I, Aivot) <> Ulkoinen objekti


Elikkä tuon omenan tapauksessa aivot tekevät Tulkinnan I ja luovat mieleen representaation ulkoisesta objektista; näemme siis pöydällä punaisen omenan. Mieli ja aivot tekevät tuosta aistitulkinnasta vielä toisen tietoisen tulkinnan elikkä konseptuaalisen merkitystulkinnan, ja tällä tasolla mieli tunnistaa objektin "omenaksi".

Näin siis itse koen, että ihmisen havainnointi sujuu. Tämä kaikki kuuluu "havaitsemisen filosofian" (Philosophy of perception) alle.

[OlliS]

Meidän filosofia on empirismiä. Diamat on realismia ja yhdistää empirismin ja rationalismin ja dialektiikan, sen tietoteoria ei ole materialistista, vain realistista. Se ei tajua sitä itse, eikä naturalismi subjektiivista idealismiaan.

Tämä vaatisi tietysti pitkän esseen. Leninin "Materialismi ja empiriokritisismi" on valaiseva asiassa.

[OlliS]

Molemmilla on hinku ja muoti olla ateistisia, muttei niiden tarvitsisi.

[Naturalisti]

Nuo argumentit ovat juuri idealismin puolustamista, ettei tarvi olla realisti.

Puolustat subjektiivista idealismia, koska realismia ei voi filosofisesti aukottomasti todistaa. Mitä väliä sillä on? Käytännön elämässä ja tieteessä meidän on kuitenkin oletettava realismi. Vaikka kaikki tiede perustuu havaintoihin. Eikä silläkään ole väliä, sillä teoriat pureutuvat havaintomaailman takana olevaan syvempään todellisuuteen.

Nykyaikainen tiede on ennen kaikkea teorioita. Niitä koetellaan, keksitään, kehitetään, arvioidaan ja vaihdetaan tarvittaessa. Sitä tiede on eikä pelkkiä havaintoja. Se on havaintojen tulkintaa teorioilla. Havaintoja ja teorioita.

Tehdään teorioita ja testataan niitä.

Henkinen todellisuus on myös. Ei tarvi olla sen suhteen materialisti. Tai siis voi olla. Minusta on tietysti sellainenkin todellisuuden osa, puoli. Jumala ja henkimaailma ja korkeimmat henkiset asiat, paras kirjallisuus, taide ja musiikki jne. Kailan "Syvähenkinen elämä" vaikka hänkin oli materialismin kallellaan kai.

Kommentoit edelleen argumenttejani vain samoja vanhoja jo torjumiani väitteitä esittämällä, etkä edes yritä osoittaa sitä, missä kohdassa väitteeni ovat virheellisiä. Erityisesti olen jo lukuisia kertoja osoittanut, ettei ajatteluni ole subjektiivista idealismia. Kannatan ontologista realismia, mutta vain materian (sen objektien ja a prosessien) suhteen. Tässä on lisää argumentteja, jotka torjuvat nyt edellä olevassa kommentissa esittämäsi väitteet sekä vahvistavat ja laajentavat dialektisen reduktiivisen emergentismin mukaista ajattelua.

1. Realismin puolustus: Dialektinen reduktiivinen emergentismi ei ole idealismin puolustusta, vaan se tunnustaa todellisuuden objektiivisen luonteen. Se myöntää, että vaikka emme voi filosofisesti todistaa realismia aukottomasti, käytännön elämässä ja tieteessä toimimme realististen oletusten varassa.

2. Tieteen perusta havaintoihin: Tiede perustuu havaintoihin, mutta se ei tarkoita, että tiede olisi pelkkää havaintojen keräämistä. Tiede pyrkii ymmärtämään havaintojen taustalla olevia periaatteita ja lakeja, jotka ovat osa syvempää todellisuutta, jota emme tavoita suoraan naiivin realismin olettamalla tavalla, vaan muodostame siitä representaatioita, joiden avulla ajattelemme. Kaikki käsityksemme ovat kulttuurisen memeettisen evoluution kehittämiä ja subjektiivisella tavalla omaksuttuja ajatustottumuksia. Osalla niistä on vastine mielemme ulkopuolisessa realitodellusuudessa ja osa on olemassa vain mielemme materiaalisina prosesseina joko hyödyllisinä fiktioina kuten matematiikka tai pelkkinä fiktioina kuten uskonnot.
3. Teorioiden rooli tieteessä: Teoriat ovat keskeisiä tieteellisessä prosessissa. Ne auttavat meitä tulkitsemaan havaintoja ja testaamaan niitä kokeellisesti, mikä on tieteen ydin. Teoriat ovat kuitenkin aina vain reaalitodellusuuden representaatioita. Käyttämämme teoreettiset käsitteet, logiikka ja matematiikka ja kaikki rationaalisen ajattelun tulokset ovat olemassa vain mielikuvituksessa ajattelun apuneuvoina. Ne ovat vain hyödyllisiä fiktioita, joita voi käyttää apuna empiirisen kokemuksen organisoinnissa efektiivisiksi teorioiksi. Tietoa todellisuudesta saa vain empiirisesti; ei rationaalisesti. Rationaalisesti voi vain organisoida empiirisesti hankittua tietoa.

4. Henkinen todellisuus ja materialismi: Dialektinen reduktiivinen emergentismi ei sulje pois henkisen todellisuuden olemassaoloa, mutta se pyrkii ymmärtämään henkiset ilmiöt materiaalisen todellisuuden kontekstissa. Tämä ei tarkoita, että henkiset kokemukset olisivat vähäpätöisiä tai epätodellisia, vaan että ne ovat osa laajempaa materiaalista maailmaa. Ne ovat materiaalisesti olemassa aivojen materiaalisina prosesseina. Tämä tarkoittaa sitä, että matematiikka on materiaalisesti olemassa sitä ymmärtäville ja uskonnot ovat olemassa niihin uskoville aivojen materiaalisina prosesseina, mutta kummallakaan niistä ei ole materiaalista olemassaoloa aivojen materiaalisten prosessien ulkopuolella.

5. Tieteen ja uskonnon suhde: Tieteellinen menetelmä ja uskonnolliset tai henkiset näkemykset eivät tässä ajattelussa ole välttämättä ristiriidassa keskenään. Molemmat ovat olemassa samalla tavalla aivojen materiaalisten prosessien tuottamina sosiaalisen vuorovaikutuksen seurauksena kehittyvinä subjektiivisina kasityksinä. Tiede keskittyy havaittavissa oleviin ilmiöihin ja niiden selittämiseen. Uskonto ja henkisyys tarjoavat erilaisia tapoja ymmärtää maailmaa ja ihmisen kokemusta siitä. Tiede voi tutkia uskontoja olemassa olevana ilmiönä, mutta se ei ota kantaa sellaisiin uskontojen välittömiin, joita ei voi empiirisesti havaita. Sanasta syystä tieteen täytyy suhtautua rationaalusen ajattelun tuottamiin tuloksiin vain oletuksina eikä minään metafyysisinä totuuksina.

Nämä argumentit selventävät mielestäni sen, että dialektinen reduktiivinen emergentismi ei ole idealismin puolustusta, vaan se on yksi tapa ymmärtää todellisuutta, joka ei sulje pois subjektiivisten henkisten todellisuuksien merkitystä; ne ovat materiaalisesti olemassa aivojen materiaalisina prosesseina kullakin omalla tavallaan ja niihin uskovat kokevat ne yhtä tosina kuin käsityksensä reaalitodellusuuden objekteista ja niiden vuorovaikutuksesta. Elämme ajatuksissamme kaikki omissa virtuaalitodellusuudessa ja yritämme niiden avulla navigoida tässä materiaalisessa todellisuudessa.

[siili suhonen]

Se alkaa sekoilemaan kun sen kanssa juttelee pitempään. Joku 3000 sanaa on aika maksimi.

Näin lienee asiainlaita. Kaaosteoria tietää kertoa meille että tekoälyn ajatusten virta alkaa väistämättä driftata kohti mambojamboa ennemmin tai myöhemmin.
Olen kuullut että oikealla kysemystenasettelulla tekoäly voidaan saada suoltamaan mambojamboa heti ensimmäisestä lauseesta lähtien.
Ongelma lienee että masiinalta puuttuu reflektion mahdollistama bullshit detektori. Se ei kykene kriittisesti tarkastelemaan ajatusten virtaansa ja tuottamaan korkeamman kertaluokan ajatusta: "voi vidu mitä paskaa" ja korjamaan kurssiaan.
Ihminen puolestaan tähän pystyy. Periaatteessa. Tosin teknologisen yltäkylläisyyden ympäristössä tuo paskanjauhantadetektorin toiminta on vähän kyseenalaista kun jatkuva ärsyketulva surkastuttaa omien ajatusten kriittiseen tarkasteluun kykenevän mesokortikaalisen dopamiinin itsesäätelyjärjestelmän. Tätähän voidaan havainnoida esim. nettikeskusteluissa joka monesti keskittyy pitkälti mambojambon suoltamiseen.