Mitä ja miten havaitsemme?

[Naturalisti]

Mitä ja miten havaitsemme?

Tämän tekstin inspiraationa on käytetty artikkelia: IEP: Objects of Perception: https://iep.utm.edu/perc-obj/

Esitän tässä (stilisoimattomassa artikkeliluonnoksessa) joitakin reduktiivinseen emergentismiin perustuvia näkemyksiä havaitsemisesta.

Aistimme ympäristömme objektien lähettämiä ja heijastamia fysikaalisia signaaleja. Liskoaivot tuottavat näistä aistimuksista massiivisesti rinnakkaisen prosessoinnin avulla mielikuvien virtana koetun perustietoisuuden. Se on olemassa ihmisten lisäksi myös monilla muillakin eläimillä.

Ihmisistä poiketen muut perustietoiset eläimet reagoivat tähän tapahtumavirtaan lähinnä geneettisesti määräytyvillä lajityypillisillä reaktiioilla. Liskoaivojen lisäksi fylogeneesi on tuottanut meille “meemikoneen”, joka prosessoi uudella emergentillä tasolla kulttuurista informaatiota (ajatus- ja käyttäytymistottumuksia). Se on mielikuva-ajattelun tasolla ihmisen lisäksi myös joillakin muilla eläimillä. Meemikone suorittaa ajatteluun ja käyttäytymiseen liittyvien tapahtuma sekvenssien prosessointia. Meemikoneen “tausta-ajossa” voi olla muutamia rinnakkaisia skeemoja, mutta vain yksi kerrallaan voi olla kognitiivisessa tietoisuudessa. Tarkempi kuvaus meemi koneen toiminnasta on esitetty artikkelissa mielen tilakone hypoteesi.

Liskoaivojen tuottama perustietoisuus ilmenee jatkuvana mielikuvien ja tuntemusten (qualia) virtana. Meemikone täydentää tätä kognitiivisella ajattelulla. Sen evoluutio käynnistyi siinä fylogeneesin vaiheessa, kun saimme kyvyn muistella menneitä ja pohtia sen avulla tulevaa. Näitä koettuja tapahtumasekvenssejä ei kuitenkaan talleteta sellaisenaan minnekään. Mieleen tallentuu niiden sijaan kykyjä tuottaa koettujen kaltaisia tapahtumasekvenssejä uudelleen vastaavan kaltaisissa uusissa tilanteissa.

Tämä kyky mahdollistaa mielikuva-ajattelun eli menneiden tapahtumien toistamisen mielikuvituksessa ja niiden muokkaamisen uusiksi toimintasuunnitelmiksi. Nämä kyvyt tallentuvat subjektiivisiin mieliin meemeinä jokaiselle yksilölle omalla tavallaan. Meemeillä ei ole “genotyyppiä”; niillä on vain fenotyyppi eli tapa miten ne ilmenevät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Fenotyyppien ilmentymät ovat ainutkertaisia tapahtumia, mutta ne voivat aiheuttaa muutoksia sekä omiin että toisten yksilöiden meemeihin ja siten vaikuttaa memeettiseen evoluutioon.

Vaikka liskoaivojen toiminta on pitkälle geneettisesti määräytynyt, tarvitsee sen kehittymiseen sosiaalista tukea. Tämä on erityisen tärkeää ihmisen kehitykselle, koska lajimme “geneettinen esiohjelmointi” on muihin verrattuna hyvin puutteellista. Tämän puutteellisuuden hyvä puoli on, ettei ihminen ole siksi liian fiksaantunut toimimaan missään määrätyssä ekolokerossa, vaan voi sopeutua elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä.

Lajimme kognitiivinen kulttuurinen evoluutio on perustunut memeettiseen evoluutioon. Havainnot ovat kaiken empiirisen tietomme perusta. Se on ainoa tapa, millä voimme hankkia tietoa todellisuudesta. Myös logiikka, matematiikka ja kaikki muut a priorilta tuntuvat rationaalisen mielen tuotokset ovat memeettisessä evoluutiossa kehittyneitä hyödyllisiksi osoittautuneita ajatustottumuksia eli sellaisia meemejä, joilla ei ole vastinetta mielten ulkopuolisessa materiaalisessa todellisuudessa. Ne ovat materiaalisina prosesseina olemassa samalla tavalla kuten mielen ulkopuoliset materiaalisen todellisuuden entiteettien representaatiot.

Kaikki tietomme todellisuudesta perustuu siihen, että muut tai me itse olemme havainnoineet maailmaa käyttäen meidän viittä aistia: näkö, kuulo, kosketus, maku ja haju. Suoritamme mielemme ulkopuoliseen todellisuuteen kohdistuvia akteja, havainnoimme niiden seurauksia ja muodostamme käsityksiä (efektiivisiä teorioita) todellisuuden toiminnasta.

Epäsuoran realismin (representationalismin) mukaan emme koe todellisuutta suoraan, vaan muodostamme siitä representaatioita eli meemejä, joiden toiminta tuottaa yhdessä aistimusten kanssa kokemamme mielikuvien virran. Sen kokeminen on tietoisuutta ja suuntaaminen on ajattelua.

Tämän artikkelin näkemykset perustuvat reduktiivinseen emergentismiin, materialiseen ontologiseen realismiin ja epäsuoraan realismiin (representationalismiin).

Tämän pohdinnan perimmäisenä tavoitteena on edistää mahdollisimman pitkälle todellisten aivojen toimintaa imitoivan vahvan tekoälyn filosofista viitekehystä. Koska todellisten aivojen toiminnasta ei ole vielä olemassa kokonaisvaltaista toiminnallista viitekehystä, vahvan tekoälyn kehittäminen on varsin haasteellinen tehtävä ehkä (toistaiseksi vielä scifiä).

1. Suora realismi
Ontologinen realismi on “terveen järjen” näkemys siitä, että pöydät, tuolit ja kahvikupit ovat olemassa havainnoijasta riippumatta. Edellä sanotun lisäksi suorat realistit väittävät, että näemme, haistamme, kosketamme, maistamme ja kuuntelemme niitä suoraan sellaisena kuin ne ovat.

Suorasta realismista on olemassa kaksi versiota: naiivi suora realismi ja tieteellinen suora realismi. Ne tekevät eron sen suhteen, mitä ominaisuuksia objekteilla oletetaan olevan, kun niitä ei havaita. Naiivi realismi väittää, että niillä on edelleen kaikki samat ominaisuudet, jotka havaitsemme niillä olevan. Tieteellinen realismi taas väittää, että jotkin ominaisuudet ovat riippuvaisia havaitsijasta, eikä näitä ole olemassa ilman havaitsijaa. Tällaisella asenteella on pitkä historia:

Sopimuksen mukaan makea ja sopimuksen mukaan karvas, sopimuksen mukaan kuuma, sopimuksen mukaan kylmä, sopimuksen mukaan väri; todellisuudessa atomeja ja tyhjyyttä. (Demokritos, n. 460-370 eaa.)

Tieteellinen suora realismi puhuu Locken primääristen ja toissijaisten ominaisuuksien eroista. Esineen primääristen ominaisuuksien olemassaolo on riippumaton havaitsijan olemassaolosta. Locken primäärisiä ominaisuuksia olivat muoto, koko, sijainti, lukumäärä, liike tai lepo ja lujuus. Tieteellinen suoran realismin mukaan primäärisiä ominaisuuksia ovat myös varaus, spin ja massa. Toissijaiset ominaisuudet riippuvat havaitsijasta; niitä ei objekteilla itsellään ole. Nämä dispositiiviset ominaisuudet havaitsija lisää havaintoon havaintoprosessin osana. Ne ovat olemassa vain, kun objekteja tarkastellaan.

Tieteellisen suoran realismin tulkinnan mukaan esineellä itsellään ei ole väriä, vaan sen sijaan pinnan tapa, jolla se heijastaa valonsäteitä, aiheuttaa meissä värin näkemisen kokemisen. Naiivit realistit sen sijaan ajattelevat, että objekti säilyttää kaikki havaitsemamme ominaisuudet, vaikka kukaan ei olisi niitä havainnoimassa.

Tieteelliset realistit taas ajattelevat, että esineillä on vain osa havaitsemistamme ominaisuuksista ja osan ominaisuuksta muodostamme havaintoprosessissa (eli sittenkin epäsuorasti).

Epäsuoran realismin mukaan muodostamme kaikista niin ensisijaisista kuin toissijaista ominaisuuksista käsityksemme samalla tavalla eli epäsuorasti. Osalla niistä on vastine mielemme ulkopuolisessa todellisuudessa ja osalla ei, joten jälkimmäiset ovat olemassa vain mielikuvituksessa.

2. Epäsuora realismi
Epäsuora realisti on samaa mieltä kuin ontologinen realisti siitä, että reaalimaailman objekti on olemassa havaitsijasta riippumatta., mutta ei hyväksy suoran realismin kantaa, että objekti koetaan suoraan sellaisena kuin se on; sen sijaan havaittavan objektin ja havainnon välillä on havainnon muodostaja (liskoaivot). Emme näe objektia suoraan, vaan koemme siitä liskoaivojen aistimuksista muodostaman representaation.

Epäsuoran realismin mukaan koemme tieteellisen suoran realismin erottelemat primäärit ja toissijaiset ominaisuudet samalla tavalla liskoaivojen muodostamina representaatioina, joka ei ole sama kuin todellisuu, vaan sen malli. Epäsuora realismi mahdollistaa representaation luomisen toissijaisten ominaisuuksien tavoin myös matematiikan entiteettien kaltaisista mielikuvituksen luomista olioista (joita fikktionalistit kutsuvat hyödyllisiksi fiktioiksi) ja erilaisista muista enemmän tai vähemmän hyödyllistä kuvitelmista. Kaikki nämä ovat mielen virtuaalitodellisuudessa olemassa samalla tavalla kuin reaalimaailman representaatio, mutta niillä ei ole olemassaoloa subjektiivisten mielten ulkopuolella.

Näköaistimuksen muodostuminen on paljon tutkittu monimutkainen prosessi. Silmien sakkadiset liikkeet skannaavat koko ajan näkökenttää. Jokaisesta pysähdyksestä saamme kaksiulotteisen keskeltä laitaosia tarkemman still kuvan, joka päivittää mielen kolmiulotteista virtuaalitodellisuutta (kontekstiprosessit) ja sen sisältämää “kalustusta” (objektiprosessit). Toiminta kuvataan tarkemmin artikkelissa mielen tilakonehypoteesi. Siinä kuvataan kuinka aivokuoren pylväät (tilakoneet) muodostavat monikerroksisen hierarkkisen rakenteen, jonka alaosan muodostaa liskoaivot (perustietoisuus sekä tässä ja nyt reagointi) ja yläosan meemikone (kognitiiviset ajatus- ja käyttäytymis tottumukset).

Koemme mielen perustietoisuuden mielikuvavirran näköaistimuksen tuottamasta vilinästä huolimatta suhteellisen vakaana vartalon asentojen muutoksista ja muista liikkeistämme huolimatta. Meillä on mielikuva myös tämän virtuaalitodellisuuden niistä osista, jotka eivät ole näköpiirissä ja tähän kokonaisuuteen integroituu myös muiden aistien tuottamat täydennykset ja emotionaaliset tuntemukset. Tämä kokemuksellinen tapahtumavirta on olemassa jo liskoaivojen tuottamassa tässä ja nyt perustietousuudessa.

Memeettinen evoluutio alkoi siinä fylogeneesin vaiheessa kun saimme kyvyn muistella menneitä ja harkita sen avulla tulevaa. Tämän seurauksena kehittyi sitten puhekieli, kirjoitustaito, symbolinen ajattelu ja kaikki tämä kulttuurinen enemmän tai vähemmän todellisuuden toiminnan kanssa yhtäpitävä satuilu, jota itsekin tässä parhaillaan harjoitan. Nämä kulttuuriset tarinat uskonnoista tieteellisiin teorioihin ovat merkityksellisinä ja toimijuutta aiheuttavana olemassa vain subjektiivisissa mielissä, kullakin tavallaan jos mitenkään.

Vastaavalla tavalla kuin solun elämä on soluelinten vuorovaikutusprosessi, myös kulttuuri on aivojen materiaalisten prosessien tuottamien subjektiivisten mielten vuorovaikutusprosessi, jossa subjektiiviset mielet kommunikoivat meemien fenotyypeillä.

Kulttuuriin kuuluu tietysti myös materiaaliset kulttuuriset tuotteet, mutta ne saavat merkityksiä ja aiheuttavat toimijuutta vain subjektiivisissa mielissä. Kulttuuriset systeemit koostuvat siis lihaa ja verta olevista yksilöistä, jotka sisältävät myös heidän materiaaliset mielet tuottavat aivot. Ne eli niiden materiaaliset prosessit kommunikoivat keskenään subjektiivisten meemien fenotyypeillä. Sosiaaliset systeemit ovat täten olemassa näiden materiaalisten prosessien toimintana, eikä niihin sisälly yksilöiden lisäksi mitään muita toimijoita.

Filosofia on rationaalista esitieteellistä pohdiskelua, joka ei itsessään tuota mitään tietoa todellisuudesta. Ollakseen hyödyllistä filosofian tulee tukeutua tieteen tuottamaan empiiriseen tietoon. Valitettavasti monet filosofit keskittyvät edelleen vain filosofiasta itsestään nouseviin metafyysisiin pohdiskeluihin. Kahvikupin katseluun ja taivaalle tuijotteluun. Kaikille ei tule edes mieleen se tosiasia, että taivaalla näkyvä tähti on saattanut jo lakata olemasta. Kuinka suoran realismin käsitys tähdestä voisi olla totta, kun sitä ei ehkä enää ole? Valon kulkeminen jo lähietäisyydeltä silmään vie aikaa muutaman millisekunnin murto-osa ja valon saapuminen tähdestä vie vuosia. Myös havainnon prosessointi aivoissa vie oman aikansa. Täten havaitsemamme mielen virtuaalitodellisuuden tapahtumat ovat aina menneisyyden representaatioita.

Epäsuoran realismin mukaan todellisuuden tapahtumat ilmenevät havaintona mielen virtuaalitodellisuudessa aina sekä viivästyneitä että myös todellisuuden pelkistetyneitä representaatiota; ei itse todellisuutta.

Argumentti illuusioista
Illuusioita siis syntyy, kun maailma ei ole sellainen kuin sen näemme: esimerkiksi veteen upotettu keppi näyttää taipuneelta ja pyöreä lautanen useimmista suunnista soikiolta. Illuusioiden lisäksi meillä voi olla myös hallusinaatioita, joilla ei ole mitään mielen ulkoista havainnon lähdettä. Nämä molemmat ilmiöt ovat selitettävissä epäsuoralla realismilla. Todellisuus ja mielen virtuaalitodellisuudessa koettu havainto poikkeavat toisistaan enemmän tai vähemmän; illuusion tapauksessa havainto on virheellinen ja hallusinaation tapauksessa havainnolla ei ole lainkaan reaalista vastinetta. Joka tapauksessa sekä reaalitodellisuuden representaatio, illuusio ja hallusinaation ilmenevät mielen virtuaalitodellisuuden tapahtuma virrassa samalla tavalla: "Mieli... ei havaitse mitään muuta kuin omat ideansa" (Locke, 1690). Ideat samaistuvat epäsuoran realismin dynasmisiksi representaatioiksi, jotka ilmenevät kognitiivisina ja emotionaalisina mentaalisina entiteetteinä tietoisuuden tapahtumavirrassa.

Muita näkökulmia
Reduktiivinen emergentismi ratkaisee dualismin psykofyysisen ongelman (miten mentaalinen ja materiaalinen voivat olla keskenään vuorovaikutuksessa) sekä myös perinteisen emergentismin ongelman (miten emergentti ominaisuus on materiaalisesti olemassa).

Perinteisen emergentismin mukaan mieli on materian objektijoukon tietyn rakenteen emergentti ominaisuus, mutta jättää määrittelemättä, miten tämä ominaisuus on materiaalisesti olemassa.

Eliminoivan reduktionismin mukaan mieli voidaan redusoida kokonaisuuden rakenneosien ominaisuuksiksi. Reduktiivinen emergentismi puolestaan määrittelee, että mieli on tietyn rakenteen mahdollistaman prosessin käynnissä olemista. Jos tämä rakenne rikkoutuu, päättyy mielen olemassaolo ja kokonaisuus redusoituu materian kiertokulkuun. Mieli on täten kokonaisuuden aidosti emergentti ominaisuus (prosessi), jota ei kokonaisuuden osilla erillisinä ole. Samalla tavalla kuin solun elämä on emergentti ominaisuus, jota ei sen rakenteen osilla (soluelimillä) erillisinä ole.

Reduktiivinen emergentismi ratkaisee sekä perinteisen emergentismin ongelman määrittelemällä emergentin ominaisuuden materian rakenteen mahdollistaman prosessin käynnissä olemiseksi että dualismin psykofyysinen ongelman määrittelemällä, että mieli on materiaalisen prosessin käynnissä olemista, joten mitään psykofyysistä ongelmaa ei ole olemassa.

Aivojen materiaaliset prosessit rakentavat aistien välittämästä informaatiosta tietoisuutemme virtuaalitodellisuuden tapahtumien virrassa kokemamme dynaamisesti muuttuvat mentaaliset entiteetit, jotka voivat olla joko reaalisen todellisuuden representaatioita, illuusioita tai hallusinaatioita. Mielen mekanismien kannalta nämä kaikki ovat kokemuksellisesti samanlaisia. Reduktiivisen emergentismin mukaisessa epäsuoran realismin tulkinnassa ei täten ole perinteisen emergentismin eikä dualismin ongelmia.

Aistidatan käsite siinä mielessä, että se välittää mieleemme objektin ominaisuuksia, on harhaanjohtava. Aistinelimet eivät ota vastaan objektien ominaisuuksia edustavaa aisti dataa vaan ylipäätään ympäristön fysikaalisia signaaleja, joita tulkiten vasta aivot muodostavat uusia representaatioita ja päivittävät olemassa olevia. Käsityksemme ja kuvitelmmme todellisuudesta muodostuvat vasta subjektiivisten mieltemme tulkintana.
Adverbialismin mukaan havaintomme tulee kuvata havainnolle tyypillisten eri verbien adverbimuunnoksilla eikä objekteilla, joihin havaintotoimintamme kohdistuvat. Kuten Wittgenstein huomautti, monet filosofiset ongelmat ovat yksinkertaisesti seurausta kieliopillisesta sekaannuksesta. Sekä siitä, että kukin pelaa kielipeliä omilla säännöillä.

Myös kielestä meillä kaikilla on subjektiivinen enemmän tai vähemmän muiden kanssa toiminnallisesti yhteensopiva mielenkieli, jolla yritämme välittää käsityksiämme toisillemme siinä vaihtelevalla menestyksellä onnistuen. Mielikuva-ajattelu toimii edelleen kielellisen sen symbolisen ajattelun taustalla. Kuulemamme ja lukemamme tuottaa mielikuvia ja tekstiä tai puhetta tuottaessamme yritämme välittää mielikuvia. Koska telepatiaa ei ole, on tyydyttävä tähän epätäydellinen kieleen. Sitä parempaa välinettä tähän meillä ei ole olemassa.

Havaintomme eivät siis kuvaa objektien lähettämää “aistidataa” vaan aivot rakentavat havaintoja aistien ympäristöstä keräämäämästä informastiosta uusia representaatioita rakentaen ja olemassaolevia päivittäen. Koemme todellisuuden näiden mielemme muodostamien representaatioiden välityksellä epäsuorasti. Subjektiiviset mielet eivät koe todellisuutta suoraan ei naiivin eikä suoran tieteellisen suoran realismin mukaisesti.

Elämme ajatuksissamme mielen virtuaalitodellisuudessa: puhumme ja ajattelemme mielen virtuaalitodellisuuden konteksteista (sisältä päin tarkastellut kontekstiprosessit) ja niiden sisältämistä objekteista (ulkopuolelta tarkastellut objektiprosessir), jotka mielemme rakentaa aistinelinten vastaanottamasta informaatiosta. Ajattelu on näiden subjektiivisten dynaamisten representaatioiden eli meemien toimintaa. Tämän mielikuva-ajattelun jälkeen kehittyi ensin puhekieli, sitten kirjoitettu kieli, symbolinen ajattelu ja koko memeettinen kulttuuri.

Epäsuoraa realismia luonnehditaan toisinaan myös havainto-verho-metaforalla. Kaikki, mitä todella havaitsemme, on maailman peittävä verho, jonka mieli muodostaa aistimuksista. Mikä oikeuttaa uskomme, että tuon verhon takana on maailma? Kuten jo todettiin, illuusiot ja hallusinaatiot esiintyvät mielen virtuaalitodellisuudessa samalla tavalla kuin reaalisen todellisuuden representaatiot. Eron näiden välillä voidaan tehdä vain empiirisesti. Mitään muuta keinoa skeptisismin torjuntaan ei ole. Joka tapauksessa käsityksemme todellisuudesta on aina enemmän tai vähemmän virheellinen ja joskus pelkkä kuvitelma, jolla ei ole mitään vastinetta reaalitodellisuudessa.

3. Idealismi ja fenomenalismi
Jotkut ajattelijat eivät tyydy epäsuoraan realismiin vaan ovat sen sijaan omaksuneet äärimmäisen skeptisyyden ja hyväksyneet antirealistisen kannan, jonka mukaan olemassa ei ole havaitsijasta riippumatonta maailmaa. Tällaisia kantoja ovat idealismi ja fenomenalismi.

Berkeley (1710) oli idealisti, joka ajatteli fyysisiä esineitä ideakokoelmina (aistidata). Hänen mukaansa vain tästä esineiden aistidatasta voi saada tietoa. Koska sitä ei ilman havaitsijaa ole olemassa, ei myöskään "fyysisiä" objekteja ole ilman havaitsijaa olemassa; esineiden olemassaolossa on näin aukkoja. Berkeley yritti välttää ongelman väittämällä, että Jumala "täyttää aukot".

Kanta, että kaikella on olemassaolo vain ne havaitsevan olennon mielessä on ongelmallinen, mutta kuitenkin tällainen idealistinen näkemys omaksuttiin ehkä yllättävän laajalti 1900-luvun alussa. Idealistit siis käsittävät maailman peristuvan kokemukseemme (ja Berkeley aukkojen osalta Jumalan kokemukseen). Fenomenalismin mukaan fyysistä maailmaa koskevat väitteet tuli nähdä kokemusten mahdollisuuksina; aineelliset esineet ovat vain "pysyviä aistimisen mahdollisuuksia". Fenomenalismin klassinen teesi on: väitteillä fyysisistä objekteista on sama merkitys kuin väitteillä, jotka kuvaavat aistitietoa.

Suositeltavaa lisälukemista

• UTU: Tietoisuus haastaa tieteen
https://blogit.utu.fi/elavaa/2018/05/07 ... a-tieteen/

• IEP: Qualia
https://iep.utm.edu/qualia/

• Sosiaalisen tietoisuuden evoluutiosta
https://www.duodecimlehti.fi/duo15976

• Wikipedia: Heterophenomenology
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Heterophenomenology

[ID10T]

Havaitsemme paljon myös havaitsemattomia asioita. Nähdessämme auton kuvittelemme sen sisään kuskin, vaikka emme häntä näkisikään. Emme kuitenkaan kuvittele auton liikkuvan ilman kuskia. Myös näin keväisin ilmojen lämmetessä ja vaatetuksen keventyesä moni mies kuvittelee näkevänsä vastaantulevat naiset vieläkin vähäisemmissä pukeissa

[Purdue]

Mitä ja miten havaitsemme?

Tämän tekstin inspiraationa on käytetty artikkelia: IEP: Objects of Perception: https://iep.utm.edu/perc-obj/


2. Epäsuora realismi
Epäsuora realisti on samaa mieltä kuin ontologinen realisti siitä, että reaalimaailman objekti on olemassa havaitsijasta riippumatta., mutta ei hyväksy suoran realismin kantaa, että objekti koetaan suoraan sellaisena kuin se on; sen sijaan havaittavan objektin ja havainnon välillä on havainnon muodostaja (liskoaivot). Emme näe objektia suoraan, vaan koemme siitä liskoaivojen aistimuksista muodostaman representaation.


Argumentti illuusioista
Illuusioita siis syntyy, kun maailma ei ole sellainen kuin sen näemme: esimerkiksi veteen upotettu keppi näyttää taipuneelta ja pyöreä lautanen useimmista suunnista soikiolta. Illuusioiden lisäksi meillä voi olla myös hallusinaatioita, joilla ei ole mitään mielen ulkoista havainnon lähdettä. Nämä molemmat ilmiöt ovat selitettävissä epäsuoralla realismilla.

Ensinnäkin, niin tuossa sun käyttämässä ja laajasti lainaamassa IEP:n artikkelissa on pieni sekaannus, jonka takia teet virhepäätelmän epäsuoran realismin kytköksestä illuusioihin veteen upotetun kepin tapauksessa. (Stanford Encyclopedia of Philosophyn artikkeli samasta aiheesta on paljon parempi: https://plato.stanford.edu/entries/perception-problem/)

Tuo veteen upotetun kepin taipuminen ei ole sen kepin ominaisuus, mutta se ei myöskään ole aivojen luoma illuusio, joten sillä ei ole mitään tekemistä epäsuoran realismin kanssa. Valolla on se ominaisuus, että kun se kulkee pois vedestä, niin se taittuu veden ja ilman rajapinnassa. Tuo kepin näennäinen taittuminen vedessä siis johtuu mediasta elikkä siitä välittäjästä joka välittää informaatiota ulkoisen objektin ja aistielimien välillä. Tuo pääasiallinen media tässä tapauksessa on näkyvä valo, ja näkyvä valo tässä tapauksessa itse kulkee vedessä ja ilmassa.

Eli tuo IEP:n artikkeli jota tässä käytät johtaa harhaan tuossa asiassa.


Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.


Lopuksi pari sanaa sun meemikäsityksestä, jota tuot esiin artikkelissasi. Olisin kysynyt, että mikä suhde sun meemikäsitteellä on psykologian piirissä tutkittuun "konseptin" käsitteeseen? Ja toisaalta mikä suhde sun meemikäsitteellä on sosiaalipsykologian piirissä tutkittuun "skeeman" taikka representaation käsitteeseen?

Jotenkin tuntuu, että kaikki nämä pyörivät samalla apajalla. Eli tarvitaanko laajennettua meemikäsitettä mihinkään?

[Jalo Arkkivalo]

Argumentti illuusioista
Illuusioita siis syntyy, kun maailma ei ole sellainen kuin sen näemme: esimerkiksi veteen upotettu keppi näyttää taipuneelta ja pyöreä lautanen useimmista suunnista soikiolta. Illuusioiden lisäksi meillä voi olla myös hallusinaatioita, joilla ei ole mitään mielen ulkoista havainnon lähdettä. Nämä molemmat ilmiöt ovat selitettävissä epäsuoralla realismilla. Todellisuus ja mielen virtuaalitodellisuudessa koettu havainto poikkeavat toisistaan enemmän tai vähemmän; illuusion tapauksessa havainto on virheellinen ja hallusinaation tapauksessa havainnolla ei ole lainkaan reaalista vastinetta. Joka tapauksessa sekä reaalitodellisuuden representaatio, illuusio ja hallusinaation ilmenevät mielen virtuaalitodellisuuden tapahtuma virrassa samalla tavalla: "Mieli... ei havaitse mitään muuta kuin omat ideansa" (Locke, 1690). Ideat samaistuvat epäsuoran realismin dynasmisiksi representaatioiksi, jotka ilmenevät kognitiivisina ja emotionaalisina mentaalisina entiteetteinä tietoisuuden tapahtumavirrassa.

Ensinnäkin lautasen soikeasta muodosta sivuprojektiosta tarkasteltuna, saadaan myös oma paikkatieto koska ihmisellä on stereonäkö. Saamme tarkkaa ja hyvää tietoa omasta sijainnistamme suhteessa lautaseen. Stereonäön takia kykenemme myös tulkitsemaan 3D-objektin muodon ylhäältä päin katsottuna, vaikka näkisimme sen vain sivulta.
Samoin valon taittuminen vedessä antaa meille myös tiedon siitä, että kepin toinen pää sijaitsee sisällä aineessa joka taittaa valoa.
Nämä todistelut ovat siis aivan täydellistä potaskaa ja esimerkkien todistusarvo ja merkitys vaihtelee ihan filosoovin oman näkemyksen mukaan. Eikä näillä ole yhtään mitään tekemistä tietoisuuden mahdollisesti tuottamien illuusioiden kanssa. Kaikkein vähiten nämä todistavat mitään "epäsuoraa kokemista" todellisuudesta.

[Kohina]

Reduktiivisen emergentismin Jumalan on kaiken järjen mukaan oltava e, eli neperin luku, sillä se on luonnollisen logaritmin kantaluku ja koostuu äärettömään poksahtavasta osasta ja äärettömän pieneksi sujahtavasta osasta jonka kompositio on The Napier.

[apetteri]

Nämä fysikaaliset signaalit on siis niitä ikuisesti laajenevia tihentymiä?

[Naturalisti]

Mitä ja miten havaitsemme?

Tämän tekstin inspiraationa on käytetty artikkelia: IEP: Objects of Perception: https://iep.utm.edu/perc-obj/


2. Epäsuora realismi
Epäsuora realisti on samaa mieltä kuin ontologinen realisti siitä, että reaalimaailman objekti on olemassa havaitsijasta riippumatta., mutta ei hyväksy suoran realismin kantaa, että objekti koetaan suoraan sellaisena kuin se on; sen sijaan havaittavan objektin ja havainnon välillä on havainnon muodostaja (liskoaivot). Emme näe objektia suoraan, vaan koemme siitä liskoaivojen aistimuksista muodostaman representaation.


Argumentti illuusioista
Illuusioita siis syntyy, kun maailma ei ole sellainen kuin sen näemme: esimerkiksi veteen upotettu keppi näyttää taipuneelta ja pyöreä lautanen useimmista suunnista soikiolta. Illuusioiden lisäksi meillä voi olla myös hallusinaatioita, joilla ei ole mitään mielen ulkoista havainnon lähdettä. Nämä molemmat ilmiöt ovat selitettävissä epäsuoralla realismilla.

Ensinnäkin, niin tuossa sun käyttämässä ja laajasti lainaamassa IEP:n artikkelissa on pieni sekaannus, jonka takia teet virhepäätelmän epäsuoran realismin kytköksestä illuusioihin veteen upotetun kepin tapauksessa. (Stanford Encyclopedia of Philosophyn artikkeli samasta aiheesta on paljon parempi: https://plato.stanford.edu/entries/perception-problem/)

Tuo veteen upotetun kepin taipuminen ei ole sen kepin ominaisuus, mutta se ei myöskään ole aivojen luoma illuusio, joten sillä ei ole mitään tekemistä epäsuoran realismin kanssa. Valolla on se ominaisuus, että kun se kulkee pois vedestä, niin se taittuu veden ja ilman rajapinnassa. Tuo kepin näennäinen taittuminen vedessä siis johtuu mediasta elikkä siitä välittäjästä joka välittää informaatiota ulkoisen objektin ja aistielimien välillä. Tuo pääasiallinen media tässä tapauksessa on näkyvä valo, ja näkyvä valo tässä tapauksessa itse kulkee vedessä ja ilmassa.

Eli tuo IEP:n artikkeli jota tässä käytät johtaa harhaan tuossa asiassa.


Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.


Lopuksi pari sanaa sun meemikäsityksestä, jota tuot esiin artikkelissasi. Olisin kysynyt, että mikä suhde sun meemikäsitteellä on psykologian piirissä tutkittuun "konseptin" käsitteeseen? Ja toisaalta mikä suhde sun meemikäsitteellä on sosiaalipsykologian piirissä tutkittuun "skeeman" taikka representaation käsitteeseen?

Jotenkin tuntuu, että kaikki nämä pyörivät samalla apajalla. Eli tarvitaanko laajennettua meemikäsitettä mihinkään?

Kirjoitin, että olen käyttänyt linkkaamani artikkelia inspiraatiolähteenä. Tämä tarkoittaa sitä, etten varsinaisesti tukeudu siihen, vaan muokkaan siinä esitettyjä ajatuksia omaan ajatteluuni sopiviksi.

Esimerkiksi en kannata mitään sensedataan perustuvaa ajattelua (taisin sen tekstissä mainitakin). Havaittavan objektin ja subjektiivisen representaation välissä on sekä objektin ja aistinelimen väliset aineet ja niiden vaikutukset että aivojen aistimusten käsittely prosessit.

Ymmärrän illuusion laajasti kaikkien vääristävien tekijöiden yhteisvaikutukseksi ja hallusinaation representaatioiksi, jolla ei ole lainkaan mielen ulkopuolista lähdettä.

Tässä vaadit minua selittämään sellaista minkä nimenomaan kiellän:

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.

Representaation luoja ja kokija on yksi ja sama prosessi. Mitään erillistä kokijaa ei ole olemassa.

Mitä sitten tulee tuohon laajennetun meemikäsitteeseen, niin olen alkanut mieltyä siihen entistä enemmän. Mikä sen varsinainen ongelma sinun mielestäsi on?

[jester]

Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.

En tiedä onko kyse itse "sense-datum" teoriasta, mutta ainakin kielenkäytön näkökulmasta puhe representaatioiden havaitsemisesta on turhaa maailman kaksinkertaistamista. Havainto kohdistuu aina ulkomaailmaan, vaikka aistikokemuksesta ja representaatioista voikin puhua. Toinen hölmö sanonta on mielestäni puhe mielen virtuaalitodellisuudesta. Kyllä se aistien muodostama ilmiömaailma on ihan todellinen, ja virtuaalinen on jotain muuta, josta voi puhua vain suhteessa normaaliin arkikokemukseen.

[Purdue]

Representaation luoja ja kokija on yksi ja sama prosessi. Mitään erillistä kokijaa ei ole olemassa.

Mitä sitten tulee tuohon laajennetun meemikäsitteeseen, niin olen alkanut mieltyä siihen entistä enemmän. Mikä sen varsinainen ongelma sinun mielestäsi on?

Niin, epäsuora realismi kun tarkoittaa sitä että representaation luoja ja kokija eivät ole yksi ja sama prosessi!

Joko sun on muutettava käsitystäsi tuosta prosessista taikka ymmärrettävä tuo prosessi muutoin kuin tiukan epäsuoran realismin keinoin.


Olen tästä sen verran kuitenkin jo kirjoittanut, ja aina hetken päästä palaat samoihin lähtökuoppiin, joissa olit jo alun alkaenkin, jotta en taida jaksaa tästä aiheesta enää sun kanssa vääntää turhan päiten.


Ja mitä tulee meemikäsitteeseen, niin vastasit mun kysymyksiin omalla kysymyksellä ja jätit vastaamatta mun kysymyksiin.

[Purdue]

Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.

En tiedä onko kyse itse "sense-datum" teoriasta, mutta ainakin kielenkäytön näkökulmasta puhe representaatioiden havaitsemisesta on turhaa maailman kaksinkertaistamista. Havainto kohdistuu aina ulkomaailmaan, vaikka aistikokemuksesta ja representaatioista voikin puhua. Toinen hölmö sanonta on mielestäni puhe mielen virtuaalitodellisuudesta. Kyllä se aistien muodostama ilmiömaailma on ihan todellinen, ja virtuaalinen on jotain muuta, josta voi puhua vain suhteessa normaaliin arkikokemukseen.

Niin, tuo kaksinkertaistaminen on totta. Mutta kun olen näihin asioihin nyt perehtynyt kirjojen ja internet lähteidenkin kautta, niin tuo keskeinen ero suoran ja epäsuoran realismin välillä tuntuu olevan se, että jälkimmäinen nimenomaan kaksinkertaistaa asioita.

Asiaa voisi havainnollistaa dualismin ja dualiteetin käsittein. Dualismi lähtee siitä, että aivojen havaintoprosessi ja sen tekemä tulkinta on eri asia kuin kuin havainnon tulkitsija. Dualiteetin voisi taas ymmärtää kaksinaisuutena siten, että kyse on samasta prosessista; elikkä havainnon tulkitsija on havaintoprosessin tekemän tulkinnan päätepiste.


Toinen pointti, taikka pikemminkin kysymys, jonka voisi nostaa esiin niin on se, että mikä oikeuttaa meidät uskomaan ulkoiseen objektiiviseen todellisuuteen?

Mä sanoisin, että pelkkä havainto ei riitä, koska epäsuoran realismin ongelma on se, että koska havainto on vain ulkoisen maailman representaatio, niin meillä ei ole mitään syytä olettaa että tuo ulkoinen maailma on olemassa!

Eli pelkkä havainto taikka representaatio ei riitä! Se mitä tarvitaan on syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen. Ja tätähän fysiikka tieteenä tekee, elikkä tuo esiin empiirisiin havaintoihin perustuvia syy-seuraussuhteita.

Pelkkä ulkoisen maailman representaatio mielessä ei oikeuta uskomaan ulkoiseen objektiiviseen todellisuuteen, mutta empiirisesti todetut syy-seuraus suhteet, jotka toimivat tällä meidän ihmisen kokoluokan tasolla ovatkin sitten se asia, mikä oikeuttaa uskomaan että fyysinen maailma fyysisine objekteineen ja lakeineen on olemassa.

[Jalo Arkkivalo]

Toinen pointti, taikka pikemminkin kysymys, jonka voisi nostaa esiin niin on se, että mikä oikeuttaa meidät uskomaan ulkoiseen objektiiviseen todellisuuteen?

Mä sanoisin, että pelkkä havainto ei riitä, koska epäsuoran realismin ongelma on se, että koska havainto on vain ulkoisen maailman representaatio, niin meillä ei ole mitään syytä olettaa että tuo ulkoinen maailma on olemassa!

Millä tavoin elämämme tai ihmisenä olemisemme eroaisi toisistaan, näissä kahdessa vaihtoehtoisessa skenaariossa?

Eli:
1. Saamme tiedon siitä että mitään mitä aistimme, ei ole oikeasti olemassa
2. Saamme tiedon siitä, että kaikki mitä aistimme on olemassa

Mitä merkitystä tällä tiedolla on meille? Ja mihin voisimme sitä hyödyntää?

[Naturalisti]

Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.

En tiedä onko kyse itse "sense-datum" teoriasta, mutta ainakin kielenkäytön näkökulmasta puhe representaatioiden havaitsemisesta on turhaa maailman kaksinkertaistamista. Havainto kohdistuu aina ulkomaailmaan, vaikka aistikokemuksesta ja representaatioista voikin puhua. Toinen hölmö sanonta on mielestäni puhe mielen virtuaalitodellisuudesta. Kyllä se aistien muodostama ilmiömaailma on ihan todellinen, ja virtuaalinen on jotain muuta, josta voi puhua vain suhteessa normaaliin arkikokemukseen.

No, näitä hölmöjä termejä kuitenkin käyttää laajeneva joukko mielenfolosofeja ja aivotutkijoita. Omaksuin tuon mielen virtuaalitodellisuus- termin alunperin Antti Revonsuolta. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa kognitiotieteen filosofia, tajunta ja tietoisuus sekä kognitiivinen neurotiede.

Näköjään termiä käytetään myös tuossa Kai Kailan paperissa (henkilöesittely on paperin lopussa)

Sosiaalisen tietoisuuden evoluutiosta: https://www.duodecimlehti.fi/duo15976

[jester]

Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.

En tiedä onko kyse itse "sense-datum" teoriasta, mutta ainakin kielenkäytön näkökulmasta puhe representaatioiden havaitsemisesta on turhaa maailman kaksinkertaistamista. Havainto kohdistuu aina ulkomaailmaan, vaikka aistikokemuksesta ja representaatioista voikin puhua. Toinen hölmö sanonta on mielestäni puhe mielen virtuaalitodellisuudesta. Kyllä se aistien muodostama ilmiömaailma on ihan todellinen, ja virtuaalinen on jotain muuta, josta voi puhua vain suhteessa normaaliin arkikokemukseen.

Niin, tuo kaksinkertaistaminen on totta. Mutta kun olen näihin asioihin nyt perehtynyt kirjojen ja internet lähteidenkin kautta, niin tuo keskeinen ero suoran ja epäsuoran realismin välillä tuntuu olevan se, että jälkimmäinen nimenomaan kaksinkertaistaa asioita.

Asiaa voisi havainnollistaa dualismin ja dualiteetin käsittein. Dualismi lähtee siitä, että aivojen havaintoprosessi ja sen tekemä tulkinta on eri asia kuin kuin havainnon tulkitsija. Dualiteetin voisi taas ymmärtää kaksinaisuutena siten, että kyse on samasta prosessista; elikkä havainnon tulkitsija on havaintoprosessin tekemän tulkinnan päätepiste.


Toinen pointti, taikka pikemminkin kysymys, jonka voisi nostaa esiin niin on se, että mikä oikeuttaa meidät uskomaan ulkoiseen objektiiviseen todellisuuteen?

Mä sanoisin, että pelkkä havainto ei riitä, koska epäsuoran realismin ongelma on se, että koska havainto on vain ulkoisen maailman representaatio, niin meillä ei ole mitään syytä olettaa että tuo ulkoinen maailma on olemassa!

Eli pelkkä havainto taikka representaatio ei riitä! Se mitä tarvitaan on syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen. Ja tätähän fysiikka tieteenä tekee, elikkä tuo esiin empiirisiin havaintoihin perustuvia syy-seuraussuhteita.

Pelkkä ulkoisen maailman representaatio mielessä ei oikeuta uskomaan ulkoiseen objektiiviseen todellisuuteen, mutta empiirisesti todetut syy-seuraus suhteet, jotka toimivat tällä meidän ihmisen kokoluokan tasolla ovatkin sitten se asia, mikä oikeuttaa uskomaan että fyysinen maailma fyysisine objekteineen ja lakeineen on olemassa.

Kyllä minusta pelkästään arkinen elämä ja siinä havaittu järjestys todistavat realismin puolesta. Tietenkin empiiriset havainnot voivat olla skeptikolle tärkeä lisä. Itse kuitenkin käsittäisin realismin laajasti niin, että myös idealistisempi näkemys voi olla realismin mukainen. Olen mieltynyt ajatukseen tietojärjestelmästä, joka on havaintotodellisuuden taustalla. Tuo tietojärjestelmä voisi olla materiaalinen, ideaalinen tai jotain muuta. Tietysti kvanttifysiikan materiakäsityskään ei ihan perinteinen ole, joten materialismin ja idealismin vastakkainasettelu on ehkä jo turhaa.

[Jalo Arkkivalo]

Toisekseen niin tuo standardi tulkinta epäsuorasta realismista kulkee "sense-datum" teorian nimellä, ja se on osoittautunut suurin piirtein yhtä ongelmalliseksi kuin naivi realismi.

Sen mukaan objektin ja havainnon välillä ei suinkaan ole havainnon muodostaja eli liskoaivot kuten kirjoitat, vaan epäsuoran realismin mukaan havaitsijan ja objektin välillä on havainto-data tai aistikokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää selittää se, kuinka sinun aivoissasi on sekä aistikokemus (representaatio) että erillinen "havaitsija" joka tuon aistikokemuksen kokee. Ja tämä havaitsija ei suinkaan ole se sinun meemikone. Se on ihan eri juttu.

Eli sun täytyy pystyä selittämään kuinka materiaalisten aivojen prosessointi luo tuon representaation ulkoisesta todellisuudesta, JA kuinka mielesi sisällä tietoisuudessa on erillinen KOKIJA joka tuon representaation kokee. Tässä tapauksessa tuo representaatio siis on sen KOKIJAN kokema objekti, kun taas suoran realismin tapauksessa se ulkoinen objekti on se minkä KOKIJA kokee. Suoran realismin tapauksessa representaatio ja KOKIJA ovat yksi ja sama asia.

En tiedä onko kyse itse "sense-datum" teoriasta, mutta ainakin kielenkäytön näkökulmasta puhe representaatioiden havaitsemisesta on turhaa maailman kaksinkertaistamista. Havainto kohdistuu aina ulkomaailmaan, vaikka aistikokemuksesta ja representaatioista voikin puhua. Toinen hölmö sanonta on mielestäni puhe mielen virtuaalitodellisuudesta. Kyllä se aistien muodostama ilmiömaailma on ihan todellinen, ja virtuaalinen on jotain muuta, josta voi puhua vain suhteessa normaaliin arkikokemukseen.

No, näitä hölmöjä termejä kuitenkin käyttää laajeneva joukko mielenfolosofeja ja aivotutkijoita. Omaksuin tuon mielen virtuaalitodellisuus- termin alunperin Antti Revonsuolta. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa kognitiotieteen filosofia, tajunta ja tietoisuus sekä kognitiivinen neurotiede.

Näköjään termiä käytetään myös tuossa Kai Kailan paperissa (henkilöesittely on paperin lopussa)

Sosiaalisen tietoisuuden evoluutiosta: https://www.duodecimlehti.fi/duo15976

Tottakai virtuaalitodellisuus -käsitettä käytää laajeneva tutkijoiden joukko. Onhan se käsitteenä aikamme keskeisimpiä kasvavia teemoja.
Se, mihin materialistis-represtatiiviseen totuushimmeliin se kytketään, onkin toinen tarina.
Jakaako auktoriteettireferenssinä käyttämäsi psykologian professori, myös kaikki käsityksesi meemeistä ja representaatioista sellaisenaan? Oletko kysynyt?
Suosittelen nöyryyttä ja argumentointia, "namedroppailun" sijaan. Tai sitten professorin tuomista paikalle keskustelua varten. Kunhan ensin varmistutaan, että hän on valmis toimimaan aatteesi käsikassarana.
Tämä on kuitenkin anonyymi epämuodollinen keskustelufoorumi.

Jos kuitenkin on halua painiskella, niin veli-Einstein totesi: "Reality is merely an illusion, albeit a very persistent one"
Tuota on syytä pohtia syvällisesti, erityisesti jos tulee kova tarve määritellä "todellisuus", omia filosofisia tarkoitusperiä tukevaksi kokonaisuudeksi.

[Deimos]

No, ehkä olen jäävi keskustelemaan koko aiheesta.

Neo otti sen vain yhden punaisen pillerin. Taisin ottaa pari kourallista punaisia pillereitä (Oli muuten punaisia pieniä pillereitä. Maksoivat ihan helvetisti valtiolle. Jos tarkoitus oli saada aikaiseksi parin viikon kusihädän jatkuva tunne niin onnistuivat siinä 100%:sesti). Ottakaa suosiolla sininen pilleri ja pitäytykää siinä. Se "Kanin pesäkolo" on pohjaton ja paluuta sieltä ei enää ole.