Mielen representaatiot ja kategorisaatio

[Purdue]

Mielen representaatiot ja kategorisaatio


Elikkä, puhetta "konsepteista". Konseptien voi sanoa olevan mentaalisia representaatioita, jotka edustavat ideoita, ja joiden avulla yksilöt ymmärtävät maailmaa. Sanat viittaavat sekä objekteihin että konsepteihin, ja konseptien välityksellä yksilöt ymmärtävät sanojen ja niihin liittyvien objektien merkityksen.


Konseptit liittyvät siihen kuinka yksilöt kategorisoivat maailman objekteja, ja perinteisiä teorioita tässä mielessä ovat klassinen näkökanta, prototyyppi teoria sekä esimerkki (exemplar) teoria.

Klassinen teoria lähtee siitä, että yksilöt kategorisoivat maailman objektit mielessään määritelmien avulla, ja objektit joko kuuluvat kategoriaan taikka eivät kuulu siihen. Prototyyppi teoria taas lähtee siitä, että prototyyppi on paras esimerkki jostakin kategoriasta. Ja prototyyppien kohdalla yksilö siis pohtii sitä kuinka tyypillinen jokin objekti on verrattuna esimerkkiin. Ja kolmantena on esimerkki teoria, jonka mukaan henkilön konsepti jostakin objektista on se joukko oikean maailman esimerkkejä, joita yksilö muistaa omasta kokemuksestaan.

Prototyyppi ja esimerkki teorioiden ero on se, että prototyyppi teorian kohdalla yksilö vertaa objektia vain yhteen prototyyppiin, kun taas esimerkkiteorian kohdalla vertailukohtia on useita.


Mutta näissä kaikissa teorioissa on omat ongelmansa, ja tässä avauksessa esitänkin vaihtoehtoisen tulkinnan sille kuinka käsitteellinen ajattelu ja kategorisaatio toimii.

Tämä vaihtoehtoinen tulkinta on nimeltään "konseptien pluralistinen teoria", koskapa se lähtee siitä ettei yksilöillä ole mielessään vain yhtä konseptia maailman objekteista, vaan on olemassa "konseptuaalinen avaruus", ja tiettyjen objektien merkitys on siis sidoksissa siihen kontekstiin, jossa tuota objektia tarkastellaan, ajatellaan ja kategorisoidaan.

Tätä mallia kuvaa seuraava idea:

KONSEPTI = IDENTITEETTI (objekti) + NÄKÖKULMA (aspekti)


Idea on siis siinä, että ensiksi objekti tunnistetaan prototyyppi taikka esimerkki teorian mukaisesti tietyksi objektiksi. Ja tämän jälkeen objektille annetaan kontekstuaalinen merkitystulkinta.

Esimerkiksi niin, että henkilö tunnistaa koiran ja tämän jälkeen identifioi koiran attribuuteista sen, joka parhaiten sopii kyseiseen tilanteeseen. Tämä jälkimmäinen identifikaatio siis viittaa tietyllä tavalla klassiseen teoriaan, mutta nostaa vain yhden attribuutin esiin lukemattomien joukosta.

Koira voisi saada merkityksensä näin: Identiteetti (koira) + Näkökulma (haukkuu)

Tässä siis näkökulma on rajattu haukkumiseen, mutta yhtä lailla koiran konseptuaaliseen avaruuteen saattaisi kuulua näkökulmat: on lemmikki, heiluttaa häntää, pureskelee luita, jne.


Pointti siis tässä pluralistisessa näkemyksessä on se, että konseptit ja niiden merkitys on aina tilannekohtaisia. Ja kun me puhumme, kommunikoimme ja ymmärrämme sanojen välityksellä, ja sanat viittaavat sekä objekteihin että konsepteihin, niin se on nimenomaan kontekstiin sidoksissa oleva näkökulma, joka rajaa jonkin objektin konseptuaalisen merkityksen sillä hetkellä.

Toinen pointti on se, että prototyyppi ja esimerkki teoriat tarjoavat vain mahdollisuuden yllä mainittuun objektin identifiointiin, mutta ei sen kontekstuaaliseen merkityksen ymmärtämiseen. Mutta kun mukaan liitetään näkökulma (aspekti), eli viittaus toiseen konseptiin, joka kuvaa sitä millainen se objekti on, niin sen objektin konseptuaalinen merkitys on mahdollista ymmärtää.

Tämä pluralistinen malli siis yhdistelee näiden aiempien teorioiden eri puolia, mutta niin että kullakin objektilla on kontekstisidonnainen tarkka rajoitettu konseptuaalinen merkitys siinä tilanteessa. Jossakin tilanteessa se koira saattaa liittyä siihen että se haukkuu, toisaalta taas viitataan koiraan lemmikkinä, ja kolmannessa tapauksessa se merkitys saattaa liittyä hännän heiluttamiseen.

Elikkä objektilla nimeltä "koira" ei ole yhtä ainoaa konseptia taikka konseptuaalista merkitystä, vaan koiraan objektina liittyy "konseptuaalinen avaruus" jonka puitteissa koira saa eri merkityksiä riippuen siitä kontekstista jossa koirasta puhutaan taikka koiraa ajatellaan.


Mutta joo, tuossa yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä. Ja tässä on lanka, jossa voi keskustella siitä kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.

[Jalo Arkkivalo]

Mielen representaatiot ja kategorisaatio


Elikkä, puhetta "konsepteista". Konseptien voi sanoa olevan mentaalisia representaatioita, jotka edustavat ideoita, ja joiden avulla yksilöt ymmärtävät maailmaa.

Aika mielenkiintoista jos näin on.
Konseptin luonne on yleensä kovien tieteiden puolella täysin toisenlainen.

Konsepti on usein sillä puolella hypoteesin tai uuden idean luontoinen luonnos. Joka voi olla täysin tuulesta temmattu. Se voi toki koostua olemassa olevista asioista, mutta itse konsepti on silloinkin aina merkittävällä tavalla poikkeuksellisen ja uusi yhdistelmä tietoa ja asioita. Voisiko sanoa että hypoteesia epämuodollisempi luonnos siitä, miten asiat voisivat olla. Ainakin soveltavien tieteiden puolella.
Myös sanaa "idea" käytetään eri tavalla kovien tieteiden puolella. Idea on vähän kuin uusi, toistaiseksi todentamaton ja testaamaton ajatuksen raakile.
Samoin prototyyppi on eri luontoinen. Uuden ilmiön, objektin tai ehkä jopa uuden tiedon synty menee suurin piirtein näin:

Kasa ideoita -> Konsepti -> Prototyyppi

Ja tämän aikana rutkasti ajattelua, pohdintaa ja havaintoja, kokemista ja uuden tiedon sisäistämistä. Uuden tiedon syntymistä suoran havaitsemisen kautta.

Yhtäkaikki, keskeisimpänä erona tähän luovaan prosessiin kuuluu olennaisena osana uuden tiedon syntyminen ajattelun, tekemisen, kokemisen ja harrasteen kautta.
Ei siis niin että kaikki olisi poimittavissa valmiista lähteistä tai ideoiden avaruudesta.
Ideoiden avaruuden voi tosiaan olettaa olevan ihmismielissä ja kirjoissa ja kansissa. Mutta se ei omasta mielestäni kata koko luovaa prosessia, joka siis on omasta mielestäni - mielekkään elämän luonne itsessään.

[Purdue]

Aika mielenkiintoista jos näin on.
Konseptin luonne on yleensä kovien tieteiden puolella täysin toisenlainen.

Konsepteja on psykologian puolella tutkittu jo varmaankin sata vuotta ja tuo alatieteenala kulkee nimellä "Psychology of Concepts".

Tossa pari linkkiä Wikipediaan, jossa käsitellään aihetta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept_learning

Tossa taas pari linkkiä artikkeleihin, joissa aihetta käsitellään:
Four Psychological Theories about Concepts
Stanford Encyclopedia of Philosophy: Concepts

Ja tossa linkki sivulle, josta voi ladata pdf-muotoisen tiedoston, joka käsittelee tuota konseptuaalista pluralismia, jonka ideaa yritin tuoda esiin aloituksessa:
The Plurality of Concepts


Ja onhan tällä psykologisella tavalla nähdä konseptien luonne myös vastineensa semantiikassa, jossa Ogden & Richardsin merkityskolmio 1920-luvulta voidaan nähdä sanojen, konseptien ja objektien suhteen erittelynä. Tuon ajatuksen mukaan ihminen ei koskaan pysty ymmärtämään objekteja pelkkien sanojen välityksellä, vaan tarvitaan konsepteja jotta niiden objektien merkitys voidaan ymmärtää.

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

[Jalo Arkkivalo]

Aika mielenkiintoista jos näin on.
Konseptin luonne on yleensä kovien tieteiden puolella täysin toisenlainen.

Konsepteja on psykologian puolella tutkittu jo varmaankin sata vuotta ja tuo alatieteenala kulkee nimellä "Psychology of Concepts".

Tossa pari linkkiä Wikipediaan, jossa käsitellään aihetta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept_learning

Tossa taas pari linkkiä artikkeleihin, joissa aihetta käsitellään:
Four Psychological Theories about Concepts
Stanford Encyclopedia of Philosophy: Concepts

Ja tossa linkki sivulle, josta voi ladata pdf-muotoisen tiedoston, joka käsittelee tuota konseptuaalista pluralismia, jonka ideaa yritin tuoda esiin aloituksessa:
The Plurality of Concepts


Ja onhan tällä psykologisella tavalla nähdä konseptien luonne myös vastineensa semantiikassa, jossa Ogden & Richardsin merkityskolmio 1920-luvulta voidaan nähdä sanojen, konseptien ja objektien suhteen erittelynä. Tuon ajatuksen mukaan ihminen ei koskaan pysty ymmärtämään objekteja pelkkien sanojen välityksellä, vaan tarvitaan konsepteja jotta niiden objektien merkitys voidaan ymmärtää.

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

Tämä on mielenkiintoista siinäkin mielessä, että katson itse maailmaa täysin kovien tieteiden konseptikäsitteen luonteen läpi. Siis sikäli mikäli, jos pohdiskelen vaikkapa jotain filosofista teemaa.
Näin se käsitteellistäminen ohjaa ihmisen ajattelua.
Ja aiheeseen liittyen, se vaikuttanee myös siihen miten käsitämme ja käsittelemme ilmiöitä kuten representaatio.
Aika hurjaa, jos pohtii miten paljon eri tavalla sisäistetyt käsitteet voivat vaikuttaa siihen miten me ihmiset ymmärrämme toisiamme. Ja lopulta, onko mielekäs ja hyveellinen elämä ylipäätään mahdollista, jos vaikka kognitiivinen kapasiteettimme ei riitä riittävän tarkkojen representaatioiden luomiseen. Jotta voi elää oikein.
Tällainen maailma olisi kauhistuttavan armoton ja kylmä.

[Naturalisti]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

[Jalo Arkkivalo]

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Pidän itse tästä prosessin käsitteestä.
Eli ihminen kehittyessään käynnistelee mielessään erilaisia prosesseja.

Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija. Vähän kuin koneen käyttäjä (meemikone, jos haluat?), joka vain säätää ja ohjailee prosessia. Mutta ei ole koskaan täydellisesti puikoissa ja kontrollissa.

Väittäisin kutenkin että joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti. Eli esimerkiksi jonkinlainen orastava egon rakenne, joka sitten alkaa tutustumaan koneeseen nimeltä aivot. Ja alkaa opetella niiden käyttöä. Tästä jalostuu hienosyisempi tietoisuus ja täten tietoisuus ei lopulta siis ole pelkkä "minä" tai "ego".

Täten meditointi, itsetutkiskelu ja omien ajatusten tarkkailun harjoitukset arjessa, ovat siis nekin vain tätä jumppaa jolla tullaan tietoisemmaksi näistä eri prosesseista. Itse asiassa kaikki ihmiset tekevät tätä reflektointia varttuesaan ja kehittäessään ymmärrystään.
Meditointi-traditiossa onkin kyse vain erilaisia harjoitusmenetelmistä. Ja ne voidaan jopa kohdistaa johonkin mielen prosessiin. Vaikka myötätuntoon tai rauhoittumiseen. Tai pelkkään aivojen lepuuttamiseen.
Näistä jotkut voivat auttaa ja nopeuttaa tietä parempaan ymmärrykseen. Ikään kuin mielen treeniohjelma. Ei sen kummempaa.

[Stadin öljylanne]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Kysyin ChatGPT:ltä ja näkemystensä perusteelle vaikuttaisi siltä, että esittämäsi voisi toimia mekanismina sille, kuinka avaukusessa käsitelty psykologia voisi toimia. Avaus puhuu konseptuaalisesta avaruudesta, joka muuttuu riippuen kontekstista, ja vastauksesi esittää kontekstin osana minäprosessia, joka mallintaa ympäröivää maailmaa. Avaus esittää pluralistisen lähestymistavan, jossa useat konseptit vaikuttavat objektin kategorisointiin. Vastauksesi puolestaan keskittyy yksilön sisäisiin prosesseihin ja henkilökohtaiseen käsityskykyyn, joka muovaa kategorisointia. Avaus perustuu enemmän tunnettuihin psykologisiin teorioihin (klassinen, prototyyppi, esimerkki), kun taas vastauksesi tuo uuden näkökulman - neuromorfisen kategorisoinnin, joka yhdistää neurotieteellisen ja kognitiivisen psykologian elementtejä. Yhdessä nämä voisivat antaa kattavan kuvan siitä, miten yksilöt voivat käsitellä ja kategorisoida tietoa monipuolisesti ja kontekstisidonnaisesti. Ei huono.

[Purdue]

Aika mielenkiintoista jos näin on.
Konseptin luonne on yleensä kovien tieteiden puolella täysin toisenlainen.

Konsepteja on psykologian puolella tutkittu jo varmaankin sata vuotta ja tuo alatieteenala kulkee nimellä "Psychology of Concepts".

Tossa pari linkkiä Wikipediaan, jossa käsitellään aihetta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept
https://en.wikipedia.org/wiki/Concept_learning

Tossa taas pari linkkiä artikkeleihin, joissa aihetta käsitellään:
Four Psychological Theories about Concepts
Stanford Encyclopedia of Philosophy: Concepts

Ja tossa linkki sivulle, josta voi ladata pdf-muotoisen tiedoston, joka käsittelee tuota konseptuaalista pluralismia, jonka ideaa yritin tuoda esiin aloituksessa:
The Plurality of Concepts


Ja onhan tällä psykologisella tavalla nähdä konseptien luonne myös vastineensa semantiikassa, jossa Ogden & Richardsin merkityskolmio 1920-luvulta voidaan nähdä sanojen, konseptien ja objektien suhteen erittelynä. Tuon ajatuksen mukaan ihminen ei koskaan pysty ymmärtämään objekteja pelkkien sanojen välityksellä, vaan tarvitaan konsepteja jotta niiden objektien merkitys voidaan ymmärtää.

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

Tämä on mielenkiintoista siinäkin mielessä, että katson itse maailmaa täysin kovien tieteiden konseptikäsitteen luonteen läpi. Siis sikäli mikäli, jos pohdiskelen vaikkapa jotain filosofista teemaa.
Näin se käsitteellistäminen ohjaa ihmisen ajattelua.
Ja aiheeseen liittyen, se vaikuttanee myös siihen miten käsitämme ja käsittelemme ilmiöitä kuten representaatio.
Aika hurjaa, jos pohtii miten paljon eri tavalla sisäistetyt käsitteet voivat vaikuttaa siihen miten me ihmiset ymmärrämme toisiamme. Ja lopulta, onko mielekäs ja hyveellinen elämä ylipäätään mahdollista, jos vaikka kognitiivinen kapasiteettimme ei riitä riittävän tarkkojen representaatioiden luomiseen. Jotta voi elää oikein.
Tällainen maailma olisi kauhistuttavan armoton ja kylmä.

Tuo on nimenomaan noin, että me kaikki sisäistämme erilaiset konseptit ja niiden merkitykset hieman eri tavoin, jolloinka kun me kommunikoidaan ja puhutaan samoilla sanoilla, niin me ei kuitenkaan tarkoiteta välttämättä 100% ihan samoja asioita. Näin varsinkin mitä abstrakteimmista käsitteistä on kyse.

Mutta mä näkisin, että mielekkään ja hyveellisen elämän esteenä ei ole konseptuaalinen kapasiteettimme, vaan ongelmat on ihan jossakin muualla.

[Naturalisti]

Kommunikaatio ja ajattelu toimii sanojen välityksellä ja varassa. Mutta mieli toimii ja tulkitsee puhuttua kieltä konseptuaalisesti. Sanat siis viittaavat konsepteihin, ja sanat itsessään eivät merkitse mitään; niiden merkitys avautuu vasta sanoihin liitettyjen konseptien avulla.

(1) Tuosta lihavoimastani kohdasta voi saada käsityksen, että ajattelu on pelkästään kielellistä. Näin ei mielestäni ole, vaan se oli alunperin mielikuva-ajattelua ja kielellinen symbolinen ajattelu kehittyi vasta sen jälkeen. Tuo mielikuva-ajattelu toimii edelleen kielellisen ajattelun taustalla ja kaikki emotionasliset tuntemukset (qualiat) koetaan edelleen liskoaivojen avulla, jonne heijastuu myös meemikoneen niille lisäämä kulttuurinen kuorrutus.

(2) Luulen oman ajatteluni muistuttavan nykyisistä ajsttelutavoista lähinnä teoriateoriaa, mutta en ole tätä asiaa kovin paljon tonkinut.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Theory-theory

(3) Aivojen toiminnan näkökulmasta on mielestäni tärkeää, ettei sotke keskenään ajattelua ja jonkun teorian mukaista ajattelua. Aivojen toimintaperiaatteen on kyettävä selvittämään niin "oikea" kuin "väärä" ajattelu. Tämä on tärkeää myös neuraalisten tason kategorisoinnin näkökulmasta. On kysyttävä, niille kaikille teorioille on yhteistä?

[Purdue]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Joo, ihan mielenkiintoinen luokittelu sulla mielen prosesseista, vaikka liikutkin aika abstraktilla tasolla. Voisitko avata hiukan enemmän tuota minäprosessien, kontekstiprosessien ja objektiprosessien sisältöä ja keskinäisiä suhteita? Olisi mielenkiintoista lukea tästä lisää?

Ja sitten se kuinka nuo sun kolme mainitsemaasi prosessia liittyvät ja suhteutuvat tällaisiin mielen prosesseihin, joita listaan seuraavassa:
- yleinen aistihavaintoprosessi
- kuvallinen ajattelu
- kielellinen prosessointi
- ongelmanratkaisu
- muistaminen
- kuvittelu
- ennakointi
- intuitio
- keskittyminen (awareness)

Lisäksi Ego käyttää yllä mainittuja prosesseja näiden prosessien käsittelyssä mielen sisällä:
- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius)
- Introspektio (Minä)
- Järkeily (Uskomukset)
- Arvottaminen (Arvot)
- Arvostelu (Normit)
- Evaluaatio (Esteettinen)


Mä näkisin, että jotenkin nuo sun kolme prosessia myös liittyvät näihin yllä esitettyihin prosesseihin. Mutta siis, tässä hiukan laajempi näkökulma mielen eri prosesseihin. Ja tuo eka lista siis kuvaa sellaisia yleisiä prosesseja siellä taustalla, joita Ego käyttää hyväkseen näissä toisen listan prosesseissa.

[Naturalisti]

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Pidän itse tästä prosessin käsitteestä.
Eli ihminen kehittyessään käynnistelee mielessään erilaisia prosesseja.

Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija. Vähän kuin koneen käyttäjä (meemikone, jos haluat?), joka vain säätää ja ohjailee prosessia. Mutta ei ole koskaan täydellisesti puikoissa ja kontrollissa.

Väittäisin kutenkin että joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti. Eli esimerkiksi jonkinlainen orastava egon rakenne, joka sitten alkaa tutustumaan koneeseen nimeltä aivot. Ja alkaa opetella niiden käyttöä. Tästä jalostuu hienosyisempi tietoisuus ja täten tietoisuus ei lopulta siis ole pelkkä "minä" tai "ego".

Täten meditointi, itsetutkiskelu ja omien ajatusten tarkkailun harjoitukset arjessa, ovat siis nekin vain tätä jumppaa jolla tullaan tietoisemmaksi näistä eri prosesseista. Itse asiassa kaikki ihmiset tekevät tätä reflektointia varttuesaan ja kehittäessään ymmärrystään.
Meditointi-traditiossa onkin kyse vain erilaisia harjoitusmenetelmistä. Ja ne voidaan jopa kohdistaa johonkin mielen prosessiin. Vaikka myötätuntoon tai rauhoittumiseen. Tai pelkkään aivojen lepuuttamiseen.
Näistä jotkut voivat auttaa ja nopeuttaa tietä parempaan ymmärrykseen. Ikään kuin mielen treeniohjelma. Ei sen kummempaa.

Kirjoitin tuolla Ego, Id ja Superego -keskustelussa näin:

Freudin Ego, Id ja Superego -kolmijaon tarjoama näkökulma on ollut arvokas psykoanalyysin historiassa, mutta nykytiede pyrkii yhä enemmän ymmärtämään mieltä suhteessa aivojen toimintaan. Liskoaivot tuottavat perustietoisuuden, joka ilmenee 'tässä ja nyt' -mielikuvavirtana ja sisältää geneettisesti määräytyvät reagointitavat. Tämä perustietoisuus käsittää myös emotionaalisen komponentin, joka juontaa juurensa liskoaivojen toiminnasta.

Neokorteksi puolestaan toimii kuin 'meemikone', joka mahdollistaa menneiden muistelun ja tulevan suunnittelun. Muistot eivät ole staattisia, vaan ne ovat kykyjä tuottaa mielenvirtaa, joka on samankaltainen aiemmissa kokemuksissa. Sekä Ego että Superego ovat osa tätä meemikonetta; ne ovat meemeihin tallentuneita ajatus- ja käyttäytymistottumuksia. Ego liittyy yksilön uskomuksiin ja aikomuksiin, kun taas Superego heijastaa yksilön sisäistämiä yhteisön normeja ja odotuksia.

Vaikka Freudin kolmijako antaa historiallisen viitekehyksen, se ei vielä kytkeydy suoraan aivojen toiminnallisiin rakenteisiin. Kokonaisvaltainen aivojen toiminnallinen malli on vielä kehitteillä, ja tämä on alue, jossa kognitiivinen neurotiede, psykologia ja sosiologia voivat yhdessä edistää ymmärrystämme.

On tärkeää suunnata keskustelu teoreettisista malleista kohti neuromorfisempia malleja, jotka yhdistävät sosiologian, psykologian ja kognitiivisen neurotieteen yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Tämä yhteensovittaminen on välttämätöntä aivojen toiminnallisen viitekehyksen luomiseksi ja voi olla hyödyllistä myös psykologian ja sosiologian aloille.

Ehdotan, että laajennamme keskustelua siihen, miten voimme liittää nämä mallit todellisten aivojen toimintaan ja miten ne voivat auttaa meitä ymmärtämään mielen prosesseja syvällisemmin.

Tuolla todellusuus ja sen luonne -keskustelussa
viewtopic.php?p=205634#p205634
olen yriittänyt tehdä selkoa reduktiivisen emergentismin käsitteestä esimerkiksi näin:

Joo, yritän nyt vielä tarkentaa näitä käsitteitä. Emergenssistä on olemassa erilasia käsityksiä:
(1) Karkeistava emergenssi, joka pitää emergenssinä sitä, että se häivyttää näkyvistä kokonaisuuden yksityidkohtia; mitään uutta ominaisuutta, jota kokonaisuudella ei jo ole, ei täsdä emergenssissä synny.
(2) Perinteinen emergenssi sanoo, että kokonaisuuteen emergoutuu uusi ominaisuus, jota sen osilla ei erillisinä ole. Tämä jättää kuitenkin määrittelemättä miten emergentti ominaisuus on olemassa ja mitä sille tapahtuu kokonaisuuden rakenteen rikkoutuessa.
(3) Reduktiivinen emergenssi korjaa perinteisen emergenssin määrittelypuutteen määrittelemällä, että kokonaisuuden emergentti ominaisuus on sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista. Materiaaliseen todellisuuteen ei täten tule mitään uutta materiaa. Luonnonlakien ohjaamaan materian evoluutioon vain emergoutuu uudentyyppinen rakenne ja sen mahdollistama komponenttien vuorovaikutusprosessi käynnistyy. Kun emergentti rakenne rikkoutuu, prosessi pysähtyy eli emergentin ominaisuuden olemassaolo päättyy ja kokonaisuuden komponentit redusoituvat materian kiertokulkuun.

Termin reduktiivinen emergenssi nimessä on käytetty termiä reduktio tavallisuudesta poikkeavalla tavalla: reduktiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että rakenteen rikkoutuminen päättää emergentin ominaisuuden olemassaolon ja rakenteen komponentit hajaantuvat materian kiertokulkuun.

Kysyt: "Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija."

Edellä oleviin sitaatteihin viitaten ego tai minuus on aivojen emergentti ominaisuus eli sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista.

Tämä on tietysti semantiikkaa, mutta sanoisin, että ego on pikemminkin aivojen käynnissä olevaa toimintaa kuin aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija

Olen samaa mieltä, että "joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti." Nämä liittyvät liskoaivojen toimintaan; geneettisesti määräytyneisiin lajityypillisiin reaktioihin ja tuntemuksiin (qualiat) ja ne vaikuttavat edelleen meemikoneen toiminnan taustalla.

Meemikone syntyi siten, että alunperin vain yksi tässä ja nyt reagointiin kykenevä adaptiokykyinen toimintamekanismi alkoi monistumaan useammiksi vaihtoehtoisiksi toimintamekanismeiksi, joihin tallentuneita ajatus- ja käyttäytymistottumuksia oli mahdollista mielikuvituksessa vertailla ja muunnella ennen konkreettisiin toimiin ryhtymistä.

Olen samaa mieltä myös siitä, että "jonkinlainen orastava egon rakenne oli jo liskoaivoissa, joka sitten laajeni ja täydentyi meemikoneen toiminnoilla, mistä sitten "jalostuu hienosyisempi tietoisuus", joka lopulta on liskoaivojen ja sitä täydentävän kokonaisuuden käynnissä olemista; "mieli" tai "minä" tai "ego" on olemassa näiden prosessien käynnissä olemisena.

Meditoinnista en osaa sanoa mitään, mutta olen kiinnostunut kuulemaan siitä enemmän.

[Jalo Arkkivalo]

Kysyt: "Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija."

Edellä oleviin sitaatteihin viitaten ego tai minuus on aivojen emergentti ominaisuus eli sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista.

Tämä on tietysti semantiikkaa, mutta sanoisin, että ego on pikemminkin aivojen käynnissä olevaa toimintaa kuin aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija

Olen samaa mieltä, että "joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti." Nämä liittyvät liskoaivojen toimintaan; geneettisesti määräytyneisiin lajityypillisiin reaktioihin ja tuntemuksiin (qualiat) ja ne vaikuttavat edelleen meemikoneen toiminnan taustalla.

Ohitan nuo muut kohdat koska olemme aika samoilla linjoilla niistä, tästäkään detaljista en väitä vastaan, vaan kuvailen vain ehkä semanttisessa mielessä toisenlaista mallia, joka tulee mieleen.
Nyt ollaan mielestäni jo niin syvällä että yksi sana, ja toisen erilainen konseptuaalinen näkemys siitä, saattaa häiritä keskustelun luonnetta. Eli lyhyemmin, en siis opponoi vaan kuvailen toista perspektiiviä.

Minulle tulee jostain syystä mielen luonteesta vahvemmin kuitenkin automaatin/koneen kokemus. Eli tämä ego olisi ajattelina ja prosessina olemassa tällaisen ajattelukoneen rinnalla. Ja ego tulkitsee sitä, mitä tämä ajattelukone tulostaa pihalle. Kuitenkin niin että tietoisuuden olemassa olo edellyttää näitä kumpaakin. Sekä ajattelukonetta että tätä "tietoisempaa" egoa. Ajattelussani egolla on ehkä vähemmän kontrollia tietoisuuteen, kuin sinun mallissasi. Tämä on intuitio joka tekstistäsi tulee. Mutta en voi olla siitä varma. Koska analysoin ja kommentoin näkemystäsi tavallaan laadullisesta tulokulmasta enkä tartu yksittäiseen argumenttiin. Siis tarkoituksella, koska asia on varsin abstrakti.

Josta tullaan toiseen kysymykseen. Voiko tässä olla eroa yksilöiden välillä. Ja etenkin miten suuria nämä tietoisuuden kokemusten painotukset voivat suurimmillaan olla? Ajatellaan että laitamme ultra-analyyttisen ja ultra-luovan henkilön keskustelemaan miten he kokevat tietoisuutensa. Ja valitaan vielä henkilöt jotka ovat iäkkäämpiä niin, että mielen toiminnot ovat jalostuneet ja betonoituneet hyvin pitkälle omiin prosessimalleihinsa. Taustalla voi olla täysin sama materialistinen lähtöasetelma ja mekaniikka, mutta lopputulos näyttäytynee varmasti huomattavan erilaisena.

[Naturalisti]

Tämä on mielenkiintoinen avaus myös aivojen toiminnan näkökulmasta.

“[Avauksessa on] yksi tulkinta siitä kuinka mieli kategorisoi ja tulkitsee maailman objekteja konseptien välityksellä (...) kuinka mieli mahdollisesti kategorisoi ja käsitteellistää maailman objekteja.”

Seuraavassa on yksi hypoteesi, joka hahmottaa kategorisointia neuromorfisesta näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten se olisi yhteensovitettavissa avauksessa esitettyyn tai muiden keskustelijoiden esittämään teoreettiseen pohdintaan.

Ajattelen, että pieni lapsi suorittaa aluksi aisteja ja niiden prosessointia treenatessa vasta erilaisten hahmojen heuristista kategorisointia. Varsinainen kategorisointi alkaa vasta siinä ontogeneesin vaiheessa, kun yksilö saa mielen teorian, minä (minäprosessi) alkaa hahmottaa olevansa erilaisissa konteksteissa eli itsensä ympäröivissä spatiaalisissa tapahtumien tiloissa (kontekstiprosessit), joita hän tarkastelee sisältä päin. Nämä kontekstit hän kalustaa kontekstin tyypillisesti tai tilapäisesti sisältävillä asioilla (objektiprosessit), joita hän tarkastelee ukoapäin. Sekä konteksti, että objektiprosessit sisältävät myös toiminnallisuuden eli kyvyn tuottaa haarautuvia ja yhtyviä tapahtumatilojen sekvenssejä eli käyttäytymistä ja ajattelua.

Aktiivinen mielen tila koostuu näin minä prosessista, minää kulloinkin ympäröivästä kontekstiprosessista ja kontekstissa kulloinkin minäprosessin ympärillä olevista objektiprosesseista. Minäprosessi mallintaa (ennustaa) kaikkien muiden prosessien toimintaa projisoimalla itsensä niiden asemaan (tästä seuraa muun muassa empatia ja animismi ensimmäisenä todellisuuden selitysyrityksenä).

Minä prosessilla on myös erilaisten sosiaalisten systeemien kontekseihin liittyviä erilaisia rooleja.

Nämä kolme mielen prosesityyppiä: minäprosessi (rooleineen), kontekstiprosessit (myös käsitteelliset) ja objektiprosessit (kunkin kontekstin näkökulmassa) ovat myös kaiken mielen kategorisoinnin perustana. Ne kaikki ovat viime kädessä subjektiivisia ajatustottumuksia, jotka kehittyvät memeettisessä evoluutiossa ja ovat keskenään enemmän tai vähemmän yhteensopivia.
.

Joo, ihan mielenkiintoinen luokittelu sulla mielen prosesseista, vaikka liikutkin aika abstraktilla tasolla. Voisitko avata hiukan enemmän tuota minäprosessien, kontekstiprosessien ja objektiprosessien sisältöä ja keskinäisiä suhteita? Olisi mielenkiintoista lukea tästä lisää?

No, tämä on mulla itsellänikin työn alla (alkutaipaleella), mutta ideoiden kehittämiseksi tarjoan nämä ajatukset kritisoitavaksi jo raakileina.

Tässä joutuu väkisin määrittelemään myös uusia käsitteitä ja vanhoille uusia käyttötapoja. Laajemman kokonaisuuden hahmotaminen tarvitsee myös uusia abstrakteja käsitteitä, jotka yritetään kuitenkin ankkuroida todellisten aivojen rakenteisiin.

Lähetin äsken Jaloille pitkän kommentin, joka valottaa tätä kokonaisuutta.

Kirjoitan lyhyitä kommentteja seuraavan sitaatin sisään hakasulkuihin.

Ja sitten se kuinka nuo sun kolme mainitsemaasi prosessia liittyvät ja suhteutuvat tällaisiin mielen prosesseihin, joita listaan seuraavassa:
- yleinen aistihavaintoprosessi [tämä on liskoaivojen tietoisuuden tason alapuolisten prosessien hommaa. Tietoiselle tasolle nousee vasta assisiotasolla ilmenevä mielikuvavirta.]
- kuvallinen ajattelu [Tämä on kaikkien aistimusten ja tuntemusten interattiona tuotetujen kokemusvirran toistamista ja muuntelua mielikuvituksessa, joka on jo meemikoneenkin hommaa quqlioiden osalta.]
- kielellinen prosessointi [Meemikoneen rationaslista symbolista prosessointia]
- ongelmanratkaisu [Myös meemikoneen hommia]
- muistaminen [kognitiivisen psykologian kaikki lukuisat muistityypit on syytä ajatella uudelleen. Aivoissa on vain kahden tyyppisiä muistavia elementtejä: neuronien aktivaatiotiat (lyhytaikainen muisti) ja synspsit (pitkäaikainen muisti)]
- kuvittelu [muistoja ei talleteta elokuvia vaan kykyinä tuottaa uudelleen vastaavan kaltaisia tapahtumasekvenssejä samankaltaisissa tilanteissa tai niitä muistellessa eli kuvitellessa.]
- ennakointi [Ennakointi sisältyy kaikkien "mielen mikropiirien" eli aivokuoren pylväiden muodostamien tilakoneiden tilansirtofuktioiden toimintaan. Seuraava tila riippuu tilakoneen informaatioympäristöstä ja nykyisestä toimintatilasta. Meemien ajattelu- ja käyttäytymistottumukset ovat tallentuneet näiden tilakoneiden erilaisten yhdidtemien tilansiirtomatriiseihin. Ennakointi tarkoittaa vain sitä, että toimitaan tottumukset mukaan; onnistumiset ja epäonnistumiset vahvistavat tai muuttavat tottumuksia.]
- intuitio [milakoneet muodostavat hippokampuksesta aivojen primäöritasolle ulottuvia haarautuvia rakenteita joissa on varsinkin hierarkkian alaisissa yhteisiä osia. Intuitio on näiden rakenteiden uudenlaista yhdistämistä
- keskittyminen (awareness) [en ole varma mitä tällä haet, mutta tämä mielen mekanismi pitää aktiivisesti tietoisessa mielenvirrassa vain yhden skeeman prosessointia. Sen lisäksi voi olla "tausta-ajossa" varsinkin tiedostamattoman tason aistimusten prosessoinnissa useita rinnakkaisia prosesseja, jotka saattavat keskeyttää tietoisen tason prosessoinnin ja käynnistää sen tilalle toisen. Konnitiivisen tason todelliseen multitadkasmiseen suhtaudun skeptisesti ]

Otan tähän seuraavaan listaan vähän lisää tuumausaikaa. Voisitko tämän tuumailun helpottamiseksi kuvata mietteitäsi vähän monisanaisemmin?

Lisäksi Ego käyttää yllä mainittuja prosesseja näiden prosessien käsittelyssä mielen sisällä:
- Valinta ja päätöksenteko (Agenttius)
- Introspektio (Minä)
- Järkeily (Uskomukset)
- Arvottaminen (Arvot)
- Arvostelu (Normit)
- Evaluaatio (Esteettinen)

Mä näkisin, että jotenkin nuo sun kolme prosessia myös liittyvät näihin yllä esitettyihin prosesseihin. Mutta siis, tässä hiukan laajempi näkökulma mielen eri prosesseihin. Ja tuo eka lista siis kuvaa sellaisia yleisiä prosesseja siellä taustalla, joita Ego käyttää hyväkseen näissä toisen listan prosesseissa.

Joo, niin liittyvät. Kysymykset ovat varsin laajoja. Voisitko vähän tuupata mua selittämisen alkuun, niin yritän sitten jatka; minkälaisiin näkökulmiin lähinnä haluat tarkennuksia?

[Naturalisti]

Kysyt: "Voisiko jopa luonnehtia, että ego tai minuus on aivojen käyttäjä. Ei itse ajattelija."

Edellä oleviin sitaatteihin viitaten ego tai minuus on aivojen emergentti ominaisuus eli sen rakenneosien organisoitumisen mahdollistaman vuorovaikutusprosessin käynnissä olemista.

Tämä on tietysti semantiikkaa, mutta sanoisin, että ego on pikemminkin aivojen käynnissä olevaa toimintaa kuin aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija

Olen samaa mieltä, että "joitain tietoisuuden osa-prosessien siemeniä on geneettisesti olemassa jo synnynnäisesti." Nämä liittyvät liskoaivojen toimintaan; geneettisesti määräytyneisiin lajityypillisiin reaktioihin ja tuntemuksiin (qualiat) ja ne vaikuttavat edelleen meemikoneen toiminnan taustalla.

Ohitan nuo muut kohdat koska olemme aika samoilla linjoilla niistä, tästäkään detaljista en väitä vastaan, vaan kuvailen vain ehkä semanttisessa mielessä toisenlaista mallia, joka tulee mieleen.
Nyt ollaan mielestäni jo niin syvällä että yksi sana, ja toisen erilainen konseptuaalinen näkemys siitä, saattaa häiritä keskustelun luonnetta. Eli lyhyemmin, en siis opponoi vaan kuvailen toista perspektiiviä.

Minulle tulee jostain syystä mielen luonteesta vahvemmin kuitenkin automaatin/koneen kokemus. Eli tämä ego olisi ajattelina ja prosessina olemassa tällaisen ajattelukoneen rinnalla. Ja ego tulkitsee sitä, mitä tämä ajattelukone tulostaa pihalle. Kuitenkin niin että tietoisuuden olemassa olo edellyttää näitä kumpaakin. Sekä ajattelukonetta että tätä "tietoisempaa" egoa. Ajattelussani egolla on ehkä vähemmän kontrollia tietoisuuteen, kuin sinun mallissasi. Tämä on intuitio joka tekstistäsi tulee. Mutta en voi olla siitä varma. Koska analysoin ja kommentoin näkemystäsi tavallaan laadullisesta tulokulmasta enkä tartu yksittäiseen argumenttiin. Siis tarkoituksella, koska asia on varsin abstrakti.

Josta tullaan toiseen kysymykseen. Voiko tässä olla eroa yksilöiden välillä. Ja etenkin miten suuria nämä tietoisuuden kokemusten painotukset voivat suurimmillaan olla? Ajatellaan että laitamme ultra-analyyttisen ja ultra-luovan henkilön keskustelemaan miten he kokevat tietoisuutensa. Ja valitaan vielä henkilöt jotka ovat iäkkäämpiä niin, että mielen toiminnot ovat jalostuneet ja betonoituneet hyvin pitkälle omiin prosessimalleihinsa. Taustalla voi olla täysin sama materialistinen lähtöasetelma ja mekaniikka, mutta lopputulos näyttäytynee varmasti huomattavan erilaisena.

Pitkän pohdiskelunkaan jälkeen, en ymmärrä syytä siihen, miksi kone ja koneenkäyttäjä pitäisi ajatella erillisiksi asioiksi. Voisitko selittää tätä vähän tarkemmin?

Minusta tämä ajattelu muistuttaa dualismia. Rene Descartes hyväksyi sen, että koneen toiminta voidaan selittää luonnontieteellisesti, mutta koneenkäyttäjän hän sijoitti henkiseen subtanssiin. Tästä sikisi psykofyysinen ongelma: miten materiaalinen kone eli aivot voi vuorovaikuttaa henkisen substanssin koneenkäyttäjän eli mielen kanssa.

Reduktiivisen emergentismin perusidea on osoittaa, että mieli on aivojen materiaalinen prosessi, mikä ratkaisee psykofyysisen ongelman. Henkistä substanssia ei tarvitse olettaa olevaksi. Aivotoiminta ja mielen toiminta on yksi ja sama asia; ego on aivojen käynnissä olevaa toimintaa; ei aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija.

[Jalo Arkkivalo]

Pitkän pohdiskelunkaan jälkeen, en ymmärrä syytä siihen, miksi kone ja koneenkäyttäjä pitäisi ajatella erillisiksi asioiksi. Voisitko selittää tätä vähän tarkemmin?

Minusta tämä ajattelu muistuttaa dualismia. Rene Descartes hyväksyi sen, että koneen toiminta voidaan selittää luonnontietefllisesti, mutta koneenkäyttäjän hän sijoitti henkiseen subtanssiin. Tästä sikisi psykofyysinen ongelma: miten materiaalinen kone eli aivot voi vuorovaikuttaa henkisen substanssin koneenkäyttäjän eli mielen kanssa.

Reduktiivisen emergentismin perusidea on osoittaa, että mieli on aivojen materiaalinen prosessi, mikä ratkaisee psykofyysisen ongelman. Henkistä substanssia ei tarvitse olettaa olevaksi. Aivotoiminta ja mielen toiminta on yksi ja sama asia; ego on aivojen käynnissä olevaa toimintaa; ei aivojen käyttäjänä olemista. Ego on itse ajattelija ; sekä todellisuuden representaation luoja että sen kokija.

Tässä varmasti häiritsee nyt yksittäinen sana. Käytin sanaa "kone" tästä automaattisesta ajattelijasta.
Eli yhtä hyvin voitiasiin puhua useista prosesseista joita on menossa saman aikaisesti. Ego on näistä vain yksi. Ja egolla on tällainen koneen käyttäjän tyyppinen osa tässä kokonaisuudessa. Tästä kaikkien prosessien kokonaisuudesta syntyy tietoisuus. Yksin ego ei voi olla sama kuin tietoisuus ja ajattelija.

Itse taas en oikein osaa tehdä sellaista jakolinjaa, miksi automaattiset prosessit eivät olisi osa tietoisuutta ja ajattelua, vaikka ne automaattisia olisivatkin. Ja samoin osa minuutta ja egoa.
Toki ymmärrän jos asia halutaan sopia näin. Mutta onko meillä ylipäätään olemassa varmaa tietoa siitä että mikä prosessi milloinkin ovat automaattista, tietoista tai tiedostamatonta. Entä jos tämä liukuu eikä tarkkaa rajaa ole?

Klassinen esimerkki on autolla ajaminen jota voi tehdä varsin tietoisesti, tai ajaa kilometreja tiedostamattaan että "minä ajan".