Fundamentalismi ja terrorismi
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Johan alkoi tapahtumaan! Oikeat natsit ovat nyt paljastuneet.
Saksassa poliisi ratsasi antisemitististä vihapuhetta levittäneiden asuntoja
Saksassa viranomaiset ovat tiistaina ratsanneet antisemitististä vihapuhetta ja uhkauksia esittäneiden henkilöiden asuntoja. Suurin osa ratsioista tehtiin Etelä-Saksan Münchenissa.
Yhteensä 17 ihmisen, 15 miehen ja kahden naisen, kodit tutkittiin. Heitä kuulusteltiin ja heiltä takavarikoitiin esimerkiksi läppäreitä ja kännyköitä todistusaineistoksi.
Osa epäillyistä oli juhlistanut julkisesti Hamas-terrorijärjestön Israeliin tekemää terrori-iskua 7. päivä lokakuuta.
Yksi epäillyistä oli lähettänyt koululuokkansa viestiryhmään Kaasuttakaa juutalaiset -tarran. Yksi Turkin kansalainen oli julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan Adolf Hitleristä ja kirjoittanut kuvatekstiksi ”Voisin tappaa kaikki juutalaiset, mutta jätin joitakin eloon näyttääkseni, miksi tapoin heidät”.
Saksan viranomaisten mukaan poliisioperaatiolla oli osittain tarkoitus viestiä tukea maan juutalaisyhteisölle.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-192924

"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Milloin Vasemmistoliiton puoluetoimistoon tehdään ratsia?
Saksassa Hamasiin liittyviä ratsioita
Saksan sisäministeriö kertoo, että neljässä osavaltiossa viranomaiset ovat tänään torstaina tehneet ratsioita ihmisten koteihin liittyen terroristijärjestöksi luokitellun Hamasin toimintaan.
Sisäministeri Nancy Fraeserin mukaan Saksa jatkaa ratsioilla toimenpiteitään ääri-islamistisia järjestöjä vastaan, jotka se kielsi marraskuun alussa. Ratsioita on tänään tehty myös palestiinalaisen Samidoun-järjestön toimintaan liittyen.
Fraeserin mukaan Hamasin kannattajat eivät ole tähän mennessä suunnitelleet väkivaltaisuuksia Saksassa, mutta ovat keränneet rahaa Hamasille ja yrittäneet ”vaikuttaa Saksan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun”.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-193337

Tulemme näkemään vielä mahtavia juhannuskokkoja lähitulevaisuudessa.
Rikosoikeuden professori haluaa poistaa laista säännöksen, joka kieltää Koraanin polton Suomessa
Suomessa rikoslain säännös uskonrauhan rikkomisesta kieltää Koraanin polttamisen, mutta asiantuntijoiden mielestä lain kohta on tarpeeton.
https://yle.fi/a/74-20059300
Rikosoikeuden professori haluaa poistaa laista säännöksen, joka kieltää Koraanin polton Suomessa
Suomessa rikoslain säännös uskonrauhan rikkomisesta kieltää Koraanin polttamisen, mutta asiantuntijoiden mielestä lain kohta on tarpeeton.
https://yle.fi/a/74-20059300
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Milloin noihin terrorismirikoksiin puututaan? Miksi yliopistot tukevat terrorismia veronmaksajien rahoilla?
Helsingin yliopistoissa palestiinalaisia tukevia protesteja
Espoossa Aalto-yliopistolla on alkanut mielenilmaus palestiinalaisten puolesta, kertoo järjestäjätaho Students for Palestine Finland tiedotteessaan. Sen on määrä kestää kello kahteen iltapäivällä.
Järjestäjien mukaan Aalto-yliopisto on kieltänyt kokoontumisen yliopiston edessä. Yliopiston tiloissa olleet palestiinalaisia tukevat banderollit on myös poistettu useampaan otteeseen, tiedotteessa sanotaan.
Myös Helsingin yliopiston opiskelijoita aikoo tänään marssia ulos luennoilta ja kokoontua Helsingin yliopiston päärakennukselle osoittamaan mieltään palestiinalaisten puolesta. Protestin on määrä alkaa kello kolmelta iltapäivällä.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-194644
Helsingin yliopistoissa palestiinalaisia tukevia protesteja
Espoossa Aalto-yliopistolla on alkanut mielenilmaus palestiinalaisten puolesta, kertoo järjestäjätaho Students for Palestine Finland tiedotteessaan. Sen on määrä kestää kello kahteen iltapäivällä.
Järjestäjien mukaan Aalto-yliopisto on kieltänyt kokoontumisen yliopiston edessä. Yliopiston tiloissa olleet palestiinalaisia tukevat banderollit on myös poistettu useampaan otteeseen, tiedotteessa sanotaan.
Myös Helsingin yliopiston opiskelijoita aikoo tänään marssia ulos luennoilta ja kokoontua Helsingin yliopiston päärakennukselle osoittamaan mieltään palestiinalaisten puolesta. Protestin on määrä alkaa kello kolmelta iltapäivällä.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-194644
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Eiköhän tuon Demlan loru ala kohta olemaan lopussa? Joutuvat ehkä myös itse vankilaan?John Carter kirjoitti: ↑14 Marras 2023, 11:07 Tuon ämmän ja Raija Toiviaisen kuuluisi olla syytettyjen penkillä.
Syyttäjä Ylelle: Harkitsen vakavasti valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta – Räsänen syytteet nurin hovioikeudessa
https://yle.fi/a/74-20060035
Tuomioistuinvirasto saa moitteet merkittävän tiedon salaamisesta
Oikeustoimittajat ry on antanut vuosittaisen Sumuverho-”palkinnon” Tuomiostuinvirastolle riita-asioiden pimittämisestä.
Tuomioistuinten asiainhallintajärjestelmästä ei enää vuosiin ole saatu toimitettua tiedotusvälineille tietoa vireille tulleista siviiliasioista, joten yhteiskunnallisesti merkittäviä riitajuttuja jää pimentoon yleisöltä.
Valokeilapalkinnon puolestaan saa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitkästä ja ansiokkaasta yhteistyöstä median kanssa.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-194816
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Liittolaisemme Turkki saattaa suuttua. Ruotsi ei ole vieläkään Naton jäsen. Syynä on juutalaisten masinoimat Ruotsissa tapahtuneen koraanin poltot.John Carter kirjoitti: ↑28 Marras 2023, 11:51 Tulemme näkemään vielä mahtavia juhannuskokkoja lähitulevaisuudessa.
Rikosoikeuden professori haluaa poistaa laista säännöksen, joka kieltää Koraanin polton Suomessa
Suomessa rikoslain säännös uskonrauhan rikkomisesta kieltää Koraanin polttamisen, mutta asiantuntijoiden mielestä lain kohta on tarpeeton.
https://yle.fi/a/74-20059300

Viimeksi muokannut Mesimäyrä, 30 Marras 2023, 16:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Perussuomalainen äärioikeisto muodostaa tällä hetkellä Suomen ainoan konkreettisen terrorismiuhan: https://yle.fi/a/74-20058829
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Anteeksi vaan, mutta koraanin poltot Ruotsissa järjesti Iran liittolaisensa Russan kanssa yhteistyössä. Iran on Israelin arkkivihollinen ja kuuluu Pahan Akseliin, eli USA:n, Israelin, Suomen, EU:n ja länsimaisten demokratioiden vihollisiin nykyään.Mesimäyrä kirjoitti: ↑30 Marras 2023, 15:56Liittolaisemme Turkki saattaa suuttua. Ruotsi ei ole vieläkään Naton jäsen. Syynä on juutalaisten masinoimat Ruotsissa tapahtuneen koraanin poltot.John Carter kirjoitti: ↑28 Marras 2023, 11:51 Tulemme näkemään vielä mahtavia juhannuskokkoja lähitulevaisuudessa.
Rikosoikeuden professori haluaa poistaa laista säännöksen, joka kieltää Koraanin polton Suomessa
Suomessa rikoslain säännös uskonrauhan rikkomisesta kieltää Koraanin polttamisen, mutta asiantuntijoiden mielestä lain kohta on tarpeeton.
https://yle.fi/a/74-20059300
Sweden Blames Russia "Disinformation", Intel Rues "Changed Image" In Muslim World Over Quran Burning
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Juuri noin juutalaiset haluavat sinun ajattelevan. Totuus on kuitenkin toinen. Erittäin ovelaa vehkeilyä siionisteilta.John Carter kirjoitti: ↑30 Marras 2023, 16:01Anteeksi vaan, mutta koraanin poltot Ruotsissa järjesti Iran liittolaisensa Russan kanssa yhteistyössä.Mesimäyrä kirjoitti: ↑30 Marras 2023, 15:56Liittolaisemme Turkki saattaa suuttua. Ruotsi ei ole vieläkään Naton jäsen. Syynä on juutalaisten masinoimat Ruotsissa tapahtuneen koraanin poltot.John Carter kirjoitti: ↑28 Marras 2023, 11:51 Tulemme näkemään vielä mahtavia juhannuskokkoja lähitulevaisuudessa.
Rikosoikeuden professori haluaa poistaa laista säännöksen, joka kieltää Koraanin polton Suomessa
Suomessa rikoslain säännös uskonrauhan rikkomisesta kieltää Koraanin polttamisen, mutta asiantuntijoiden mielestä lain kohta on tarpeeton.
https://yle.fi/a/74-20059300

Perussuomalainen äärioikeisto muodostaa tällä hetkellä Suomen ainoan konkreettisen terrorismiuhan: https://yle.fi/a/74-20058829
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Tilastot auttavat tässäkin väittelyssä ja kannattaakin hieman tutkiskella tilastoja viime vuosilta Euroopasta ja länsimaista, että kummatko ovat enemmän syyllistyneet terroristiseen toimintaan ja rikoksiin läntisiä demokratioita vastaan, juutalaiset vai muslimit?
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Hybridimatut ja äärivasemmistolaiset woket eivät tottele viranomaisten määräyksiä. Kunnon pamputus ja koppiin heitto niskoittelusta voisi olla paikallaan?
POLIISILLE harmaita hiuksia aiheuttaa se, että äärioikeistoa vastustava Helsinki ilman natseja -porukka on ilmoittanut järjestävänsä mielenosoituksen Töölöntorilla kello 16–20 eli osittain samaan aikaan soihtukulkueen kanssa.
– Poliisi on ilmoittanut, että tämä ei käy, koska samassa paikassa on jo toinen, aiemmin ilmoitettu mielenilmaus. Haluaisimme tapahtuman järjestäjään keskusteluyhteyden, mutta he ovat ilmoittaneet, etteivät neuvottele poliisin kanssa, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010035014.html
POLIISILLE harmaita hiuksia aiheuttaa se, että äärioikeistoa vastustava Helsinki ilman natseja -porukka on ilmoittanut järjestävänsä mielenosoituksen Töölöntorilla kello 16–20 eli osittain samaan aikaan soihtukulkueen kanssa.
– Poliisi on ilmoittanut, että tämä ei käy, koska samassa paikassa on jo toinen, aiemmin ilmoitettu mielenilmaus. Haluaisimme tapahtuman järjestäjään keskusteluyhteyden, mutta he ovat ilmoittaneet, etteivät neuvottele poliisin kanssa, kertoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010035014.html
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Mesimäyrät ovat nyt jihadistien puolella, aiemmin sosialistien.
Aina väärässä toki.
Juutalaiset ovat heille aina vihollisia.
Aina väärässä toki.
Juutalaiset ovat heille aina vihollisia.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Terroristien puolustajat valehtelevat virkavallan toiminnasta. Aiemmin syyllistivät myös Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodasta. Kannattaisi ehkä kieltää tuollaisten vasemmistolaisten hybridijärjestöjen toiminta Suomessa?
Amnestyn tarkkailijatkaan eivät kuulleet Töölöntorilla poistumiskäskyä – poliisi: jokaiselle sanotaan ”lähde pois” ennen kuin siirretään
Amnesty kritisoi poliisin toimia Töölöntorilla itsenäisyyspäivänä. Paikalla oli 14 järjestön ihmisoikeustarkkailijaa itsenäisyyspäivänä.
Hän muistuttaa, ettei poliisi ole kenenkään puolella tai ketään vastaan, vaan tekee virkavastuulla yleistä järjestyksenvalvontaa ja yhteiskunnan turvaamista.
Poliisia on kritisoitu myös ratsupoliisien käytöstä. Porolan mukaan hevosten käytöstä ei ole aiheutunut mielenosoittajille vammoja.
– Sellaista tietoa meillä ei ole, että vammoja olisi tullut poliisin toiminnasta yleensäkään, hän toteaa.
https://yle.fi/a/74-20063962
Amnestyn tarkkailijatkaan eivät kuulleet Töölöntorilla poistumiskäskyä – poliisi: jokaiselle sanotaan ”lähde pois” ennen kuin siirretään
Amnesty kritisoi poliisin toimia Töölöntorilla itsenäisyyspäivänä. Paikalla oli 14 järjestön ihmisoikeustarkkailijaa itsenäisyyspäivänä.
Hän muistuttaa, ettei poliisi ole kenenkään puolella tai ketään vastaan, vaan tekee virkavastuulla yleistä järjestyksenvalvontaa ja yhteiskunnan turvaamista.
Poliisia on kritisoitu myös ratsupoliisien käytöstä. Porolan mukaan hevosten käytöstä ei ole aiheutunut mielenosoittajille vammoja.
– Sellaista tietoa meillä ei ole, että vammoja olisi tullut poliisin toiminnasta yleensäkään, hän toteaa.
https://yle.fi/a/74-20063962
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
- John Carter
- Reactions:
- Viestit: 14353
- Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
Terroristeille on syytä antaa opetus ja aloittaa heidän karkoituksensa myös Suomesta takaisin aavikolle.
MAJOR ESCALATION: US Warship Attacked in Red Sea. Tensions Rise between US & Iran
MAJOR ESCALATION: US Warship Attacked in Red Sea. Tensions Rise between US & Iran
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Re: Fundamentalismi ja terrorismi
On olemassa "wannabe-uhriutujia". Todellisuudessa nuo häirikköporukat tukien Antifaa, Hamasia, sosialisteja ovat se fasistinen suuntaus.John Carter kirjoitti: ↑07 Joulu 2023, 21:57 Terroristien puolustajat valehtelevat virkavallan toiminnasta. Aiemmin syyllistivät myös Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodasta. Kannattaisi ehkä kieltää tuollaisten vasemmistolaisten hybridijärjestöjen toiminta Suomessa?