Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Keskustelua uutisista ja kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista.
Rere
Reactions:
Viestit: 2015
Liittynyt: 01 Joulu 2022, 15:43

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja Rere »

Lyde19 kirjoitti: 03 Helmi 2023, 16:50
Lyde19 kirjoitti: 03 Helmi 2023, 13:54 Erillaiset ihmiset tuovat uutta kulttuuria, työtapoja ja asenteita joilla Suomalaistenkin työteho kasvaa. Tämä on nähty parhaiten USA:n kasvukautena. USA olisi pieni englannin siirtomaa ilman maahanmuuttajia ja näiden tuomia kulttuureja.
Erillainen kulttuuripohja pitäisi huomioida laskuissa kertoimella 1,5. Ts erillainen kulttuuri hyödyttää Suomalaista yhteiskuntaa pitkässä juoksussa kertoimella 1,5 verrattuna kantikseen.
Toistaiseksi ainakin Mena-maista tulevan erilaisen "kulttuurin" hyöty on ainakin taloudellisesti ns persneton puolella. Tämän uskaltaa sanoa vaikkei Suomessa mitään oikeaa perusteellista tutkimusta ole tehty koska tilanne on sellainen nykyään Ruotsissakin vaikka siellä maahanmuuttajat työllistyvät paremmin. Melko pitkään saa kipittää nykymenolla, jotta mahdolliset hyödyt alkavat näkyä. PISA-tutkimuksessa ero kantisten ja maahanmuuttajien välillä on suurin tutkimukseen osallistuneista maista, joten hyvältä ei näytä toisenkaan sukupolven kohdalla.

Näin Ruotsissa ennen ja nyt:
https://eso.expertgrupp.se/wp-content/u ... n-webb.pdf

Pisa:
https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutise ... tamisessa/

Koivistoa lainaten voi sanoa, että jotain tarttis tehdä. Eihän tuo tilanne ole kenenkään edun mukainen. Kun en ole opetusalan ammattilainen, en osaa kyllä sanoa mitä. Eikös täällä ole jokunen opettajakin. Olisiko heillä ehdotuksia.
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4847
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

Lyde19 kirjoitti: 03 Helmi 2023, 16:50
Lyde19 kirjoitti: 03 Helmi 2023, 13:54 Erillaiset ihmiset tuovat uutta kulttuuria, työtapoja ja asenteita joilla Suomalaistenkin työteho kasvaa. Tämä on nähty parhaiten USA:n kasvukautena. USA olisi pieni englannin siirtomaa ilman maahanmuuttajia ja näiden tuomia kulttuureja.
Erillainen kulttuuripohja pitäisi huomioida laskuissa kertoimella 1,5. Ts erillainen kulttuuri hyödyttää Suomalaista yhteiskuntaa pitkässä juoksussa kertoimella 1,5 verrattuna kantikseen.
Voitko avata vähän yksityiskohtaisemmin miten tuohon 1.5 kertoimeen on päädytty?
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Paikalla
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 7810
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Siinä on huomioitu erilaisen kulttuurin yhteiskuntaan tuoma hyöty. Kerroin voi olla myös lähempänä 1,8 :aa.
Avatar
KultaKikkare
Reactions:
Viestit: 4847
Liittynyt: 28 Marras 2022, 22:30

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja KultaKikkare »

Lyde19 kirjoitti: 03 Helmi 2023, 18:45 Siinä on huomioitu erilaisen kulttuurin yhteiskuntaan tuoma hyöty. Kerroin voi olla myös lähempänä 1,8 :aa.
Millä tavalla?
Jos tuntuu ettei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa.
Avatar
Toope
Reactions:
Viestit: 3625
Liittynyt: 05 Joulu 2022, 17:50

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja Toope »

Suomi ei tarvitse aktiivista maahanmuuttoa. Suomen tulee selvittää omat työvoimapoliittiset ongelmat itse.
Niin muidenkin maiden tulee tehdä.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 18358
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Toope kirjoitti: 03 Helmi 2023, 19:59 Suomi ei tarvitse aktiivista maahanmuuttoa. Suomen tulee selvittää omat työvoimapoliittiset ongelmat itse.
Niin muidenkin maiden tulee tehdä.
Maassamme on satojatuhansia työttömiä ihmisiä ja myös yli 50 000 työtöntä maahanmuuttajaa, niin miksi heitä pitäisi lisää tänne hilata kun kyse on kohtaanto-ongelmasta, eikä työvoiman puutteesta?
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Rere
Reactions:
Viestit: 2015
Liittynyt: 01 Joulu 2022, 15:43

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja Rere »

KultaKikkare kirjoitti: 03 Helmi 2023, 18:46
Lyde19 kirjoitti: 03 Helmi 2023, 18:45 Siinä on huomioitu erilaisen kulttuurin yhteiskuntaan tuoma hyöty. Kerroin voi olla myös lähempänä 1,8 :aa.
Millä tavalla?
Siillä samalla tavalla, jolla voi myös vaittää että kerroin on -100 tai oikeastaan mitä tahansa.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 18358
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Kelan tukien perusteella oikea kerroin on n. -2.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9546
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Kyllähän tuo kasvu aivopesun massiivisuus on aika kattavaa. Kun ratkaisun katsotaan aina olevan lisää. Lisää maahanmuuttajia, lisää koulutusta, lisää demokratiaa, lisää tasa-arvoa, lisää naisvaltaa, lisää rokotuksia. Aikamoinen nymfomaani emokratia on, kun mikään ei riitä...
Same same but different

HuuHaata
Reactions:
Viestit: 1716
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

Tämä keskusteluaihe osoittaa miten nololla tasolla suomalainen yhteiskunta yleisesti on.

https://yle.fi/a/74-20016382
Peliyhtiö Supercellin yhteiskuntasuhdejohtajan Markku Ignatiuksen mukaan huippuosaajista käydään maailmalla äärimmäisen kovaa kilpailua, ja myös Suomella on hänen mielestään parantamisen varaa tekijöiden houkuttelussa maahan.

– Jos haluat kilpailla maailman parhaiden kanssa, niin pitää olla maailman parhaat tekijät. Se ei katso passin kantta, vaan osaamista, Ignatius sanoo. Hänen mukaansa työperäinen maahanmuutto on yhtiölle kohtalon kysymys.

Supercellin leivissä työskentelevistä 40 prosenttia on kotoisin muualta kuin Suomesta. Työntekijät tulevat neljästäkymmenestä eri maasta ympäri maailmaa.
Supercellillä on 340 työntekijää. Niistä siis noin 150 on Suomen ulkopuolelta. Kun otetaan ne, jotka ovat EU alueen ulkopuolelta voisin veikata, että noita tapauksia on alle sata. Niistäkin osa lienee käynyt syystä tai toisesta esimerkiksi yliopistoa Suomessa.

Sitten kerta kerran jälkeen tuo yritys kehtaa nostaa itsensä esimerkiksi maahanmuuttajien työllistäjänä... Aivan todella alhaista.

Mikäli noita omia lukujaan esittävä olisi edes joku oikea suuryritys, niin olisi edes jotain uskottavuutta. Siis sellainen, joka joka ikinen vuosi palkkaa enemmän EU:n ulkopuolelta tulevaa työvoimaa, kuin mitä koko Supercellin työntekijäkunta on. Sellainenkin työllistäminen vastaisi vain reilusti alle prosenttia siitä, mitä ETLA on pakottamassa miniminä suomelle taakanjakona EU:n ulkopuolisen halpatyövoiman maahan saamiseksi.
HuuHaata
Reactions:
Viestit: 1716
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

Sinänsä itseäni kiinnostaa millä tavalla jotkut Markku Ignatiukset, tai Ilkka Paanaset ovat räjähtäneet? Jutut viittaisivat hyvin alhaiseen älykkyyteen, mutta selkeästi noin ei ole. Eli siis kyseessä on joko armoton kusetus, tai jonkinlainen vammaisuus. Varmaan joku narsismin ja psykopatian kombo voisi kuulostaa järkevimmältä.
HuuHaata
Reactions:
Viestit: 1716
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

https://www.etla.fi/ajankohtaista/uutis ... hanmuutto/
Jos nykyinen matala syntyvyys ja Tilastokeskuksen ennustama maahanmuutto jatkuvat, vähenee työikäinen väestö vuoteen 2070 mennessä edelleen lähes 20 prosenttia.
Kiinnostaisi ETLA:n tieto siitä, mikä estää teknologian tähän asti jatkuneen eksponenttiaalisen kehityksen niin, että viidenkymmenen vuoden päästä ylipäätään työtä olisi nykymuodossaan olemassa edes skenaariossa missä ydinsotia jne. ei olisi.
Paikalla
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 7810
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Erillaiset ihmiset tuovat uutta kulttuuria, työtapoja ja asenteita joilla Suomalaistenkin työteho kasvaa. Tämä on nähty parhaiten USA:n kasvukautena. USA olisi pieni englannin siirtomaa ilman maahanmuuttajia ja näiden tuomia kulttuureja.

Suomessa tarvitaan samanlainen kultuuribuustaus.
HuuHaata
Reactions:
Viestit: 1716
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: Etla: Suomi tarvitsee 44 tuhatta maahanmuuttajaa vuodessa

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

Lyde19 kirjoitti: 04 Helmi 2023, 05:34 Erillaiset ihmiset tuovat uutta kulttuuria, työtapoja ja asenteita joilla Suomalaistenkin työteho kasvaa. Tämä on nähty parhaiten USA:n kasvukautena. USA olisi pieni englannin siirtomaa ilman maahanmuuttajia ja näiden tuomia kulttuureja.

Suomessa tarvitaan samanlainen kultuuribuustaus.
USA:ssa lähes kaikki maahantulijat osaavat englantia, tai espanjaa. Mikäli Suomeen saapuu suomen, tai edes ruotsin osaajia voi olla järkevää ottaa niitä.

Koskee erityisesti, koska toisin kuin propagandassa esitetään niin pääosa halutusta työvoimastahan halutaan olevan vanhusten vaipanvaihtajia. Jolloin kielitaitovaatimus on erityisen merkittävä.
Vastaa Viestiin