Mitä on woke ?

Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17690
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Tähän on tultu. Kehitys on erittäin huolestuttavaa tällä Ruotsin tiellä, jos emme äänestä oikein tulevissa vaaleissa. Valtamedia vaikenee aiheesta täysin.
Raivo yltyy, media vaikenee
Kuvan julkaisun jälkeen ei hetkeen tapahtunut mitään.

Sitten vähän kommentteja.

Sitten enemmän.

Ja kun tovi oli kulunut, sosiaalisessa mediassa oli valtava määrä kirjoituksia. Osassa painettiin menemään tavalla, jossa raivokilari on liioittelua alaspäin.

Jokela on lauantaille mentäessä saanut osakseen useita tappouhkauksia ja valtavan määrän jäsentymätöntä raivoa. Hän on julkaissut Twitterissä joitain saamiaan viestejä. Niiden sävy on äärimmäisen synkkä. Kuoleman toivotuksia, halventavia kirosanoja, kehotuksia bussin alle jäämisestä, veitsen kuvia. Onpa joku kertonut jo tekevänsä rikosilmoituksenkin.

On sinänsä kuvaavaa, että islamin vähemmän hehkeitä puolia esiin nostamalla saa osakseen väkivaltaisia uhkauksia.

Suomalainen media on toistaiseksi vaiennut asiasta kokonaan, vaikka tapaus on noteerattu jopa ulkomailla saakka. Euronews haastatteli Jokelaa tapauksen johdosta.

Eipä siinä. Kun perinteinen media vaikenee, muut mediamuodot nousevat sen paikalle. Hyvän koosteen aiheesta on rakentanut vaikkapa nimimerkki Rivien välistä.

Raija Toiviaisen ajojahti
Islamin nurjien puolien kritisointissa on monenlaisia riskejä, ja yksi niistä on arvaamaton suomalainen valtakunnansyyttäjäjärjestelmä.

Sitä voisi kuvitella, että naisten oikeuksilla ja tasa-arvolla profiloituneessa Suomessa voisi vapaasti puhua islamin äärivanhoillisten muotojen totalitaristisista piirteistä. Mutta niin vain usein käy, että tällaisesta puheesta joutuukin itse syytettyjen penkille.

Burkan käyttökieltoa ajanut pirkanmaalainen perussuomalainen Auri Saarelainen väänsi vuosien ajan kättä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviasta vastaan. Saarelainen voitti. Toiviainen hävisi.

Kyse oli eurovaalien alla julkaistusta kuvasta, jossa näkyi kaksi burkhaan pukeutunutta naista. Suomen Uutisten tapauksesta kertova juttu täällä.
https://www.suomenuutiset.fi/laura-julk ... vo-repesi/
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Paikalla
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5044
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Mitä, jos otat parhaiden persujen vaalilehtisiä ja kopioit niitä meille ojennukseksi? Ehkäpä me sitten tajuaisimme oman etumme.
Huomasitko muuten, että Suomen Uutisten artikkelista puuttui kokonaan sinun lempi huomautuksesi, kuinka seuraava hallitus käy oikeusviranomaisten kimppuun.
Paikalla
Avatar
John Carter
Reactions:
Viestit: 17690
Liittynyt: 30 Marras 2022, 07:46

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja John Carter »

Wisti kirjoitti: 19 Maalis 2023, 11:26 Mitä, jos otat parhaiden persujen vaalilehtisiä ja kopioit niitä meille ojennukseksi? Ehkäpä me sitten tajuaisimme oman etumme.
Huomasitko muuten, että Suomen Uutisten artikkelista puuttui kokonaan sinun lempi huomautuksesi, kuinka seuraava hallitus käy oikeusviranomaisten kimppuun.
Enpä ole vielä yhteenkään vaalilehtiseen törmännyt. Erästä Kokoomuksen naista vain olen morjestanut kun satuin törmäämään häneen torin läpi matkalla, kun olin menossa hakemaan pitkäripaisesta punaista muutaman potun. Vaihdoin muutaman sanan, en sen enempää. Jokunen kuukausi sitten tosin törmäsin torilla myös Vihreiden edustajaan koronan ollessa pahassa vaiheessa ja hän tuli naaman eteen ilman maskia julistamaan, niin kehotin vaihtamaan puoluetta ja painumaan vattuun.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."- Albert Einstein.
Avatar
Keijona
Reactions:
Viestit: 9462
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 12:39

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Keijona »

Woke, eikös se tarkoita että olisi herännyt ja nyt yrittävät muita herätellä, saada lahkooonsa jäseniä, niillä on se lehtikin , herätkää.

g_FI_201712_lg.jpg
g_FI_201712_lg.jpg (40.86 KiB) Katsottu 147 kertaa
Same same but different
syytinki
Reactions:
Viestit: 149
Liittynyt: 15 Joulu 2022, 18:45

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja syytinki »

John Carter kirjoitti: 19 Maalis 2023, 10:14 On hyvä myös huomioida, että Vihreän liikkeen perustajiin kuului nimenomaan entisiä natseja, terroristeja ja kommunisteja. Woke ajattelu on ollut nähtävissä jo pitkään Vihreän langan kolumnistin kirjoituksissa.
Haitari-natsit hurmasivat Linkolan

Pentti Linkola ei päässyt huhtikuun alussa Tampereella järjestettävään filosofitapahtumaan. Kutsu peruttiin, koska Linkola innostui ylistämään natseja joulukuun Aikalainen-lehdessä.

Linkola toimitti Aikalaiseen pitkän vastineen, jota ei julkaistu. Lukijoiden iloksi Aviisi (5/06) tarjoaa haarukkapaloja ekofilosofilta: "Hitler-Jugendin nuorissa, jotka kansallispuvuissa vaelsivat vuorilla vaalea arjalainen tukka hulmuten ja haitarin soidessa tiivistyy se, mitä pidän natsismissa loistavana. --Ei voi ihmetellä, että Pohjolan naiset hurmaantuivat pitkistä, komeista, iloisista ja kohteliaista vuoristojääkäreistä, vastakohtina heidän omille länkisäärisille, tuhnuisille, lässähtäneille äijänjässiköilleen."
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004383127.html
Pentti Linkola olisi hyvin voinut olla mukana 612-kulkueessa. Hän oli yksi niistä hyvin harvoista ihmisistä, joka toistuvasti ja täysin avoimesti kertoi ihailevansa natsismia ja totalitaarista yhteiskuntamallia. ”Mitkä tahansa diktatuurit ovat demokratioita parempia. Suurelta osin kansallissosialismi oli erittäin hieno filosofia”, Pentti tiivisti maailmankatsomuksensa.

Olisi ollut riemastuttavaa kuunnella Linnan juhlien kutsuvieraiden ja kommentaattorien arvostavia kommentteja ”elämänpuolustajaksi” kutsutun Linkolan ”tinkimättömästä” ajattelusta. Ja seuraavaksi näyttäkäämme suoraa lähetystä äärioikeiston marssista. Pelottavaa katseltavaa, tällaisen me tuomitsemme.

Ei natseja Helsinkiin, ei natseja Suomeen – paitsi Linkola.
Mitäpä jos tämä vihreän liikkeen syntyvaiheen suuri vaikuttaja olisi sattunut Linnan juhlissa yhteen Saksan tai Israelin suurlähettilään kanssa? Mitä mieltä he olisivat olleet arvostetun ajattelijan vaatimuksesta antaa tunnustus natsien elonkehälle tekemästä palveluksesta. Näin Päijänteen profeetta lausui natsismista jo vuonna 1972: ”On tunnustettava se palvelus, minkä tuo filosofia jo 30 vuotta sitten teki vapauttaessaan maapallon kymmenien miljoonien ylensyövien eurooppalaisten kuormituksesta, niistä kuuden miljoonan lähes ihanteellisen kivuttomalla, ympäristöä haittaamattomalla tavalla.”
Kun Linkola vuonna 2011 vertaili natsien, Stalinin ja Britannian ja Yhdysvaltojen pommitusten tuloksia toisessa maailmansodassa, natsit ja erityisesti Auschwitzin tuhoamisleiri sai suurelta luonnonsuojelun esitaistelijalta korkeimman arvosanan. Kaikki ihmisten murhaaminen on hänen mielestään toki ihailtavaa. Suomen Rousseauksi kutsutun suurmiehen mukaan natsien teot olivat kuitenkin ekologisimpia ja inhimillisimpiä.
https://www.verkkouutiset.fi/a/pentti-l ... /#dc3a85b4
Mikähän siinä, että Linkolalle eivät partiolaiset kelvanneet. Piti ottaa ihanteeksi natsien propagandajärjästö.

Partiolaiset ovat aina olleet "luontoimmeisiä" ja ovat sitä edelleen. On myös järjästönä vanhempaa perua kuin natsit ja vihreät. Aloitti v. 1907 ja Suomen suuriruhtinas (Venäjän tsaari) lakkautti tai kielsi eli ainakin yritti lopettaa. Partiolaiset palasivat sitten lopullisesti 1917, jolloin järjästivät valtakunnalliset partiopäivät.

Voimme tästä tehdä jopa päätelmän, että woke -kansa ja vihreät ovat piilonatseja.
Brainwashed
Reactions:
Viestit: 5790
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Brainwashed »

Jeltsin oli äijä!

Kuva

Kuva

8-)
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”

- anonymous admirer
AimoJortikka
Reactions:
Viestit: 3080
Liittynyt: 11 Joulu 2022, 13:14

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja AimoJortikka »

John Carter kirjoitti: 18 Maalis 2023, 12:40 Ihmisellä on lupa käyttäytyä lainsäädännön puitteissa miten haluaa. Vai miksi ei olisi? Luuletko, että #Sannan hallituksella on oikeus määritellä tuo asia oman poliittisen ideologiansa perusteella?
AimoJortikka kirjoitti: 18 Maalis 2023, 16:51 Saahan sitä halutessaan olla vaikka millainen ääliö juntti, eihän sitä mikään estä. Saa vaikka piereskellä estottomasti ja äänekkäästi häissä ja hautajaisissa, sitähän ei mikään laski estä.
Brainwashed kirjoitti: 19 Maalis 2023, 00:42 Aimolta on lähtenyt jortikka lapasesta, big time.
Moilanen kirjoitti: 19 Maalis 2023, 08:12 Todellakin Big Time! Mitään ei saa sanoa, missään ei saa piereskellä.
Voi olla. Lähtenyt lapasesta. Mutta jos ette ymmärrä pointtia niin ei voi mitään. Tietysti on olemassa laki, mikä määrittelee mitä saa tehdä ja mitä ei. Mutta jos se on ainoa käytöstämme määräävä tekijä, niin aika heikosti on asiat. On olemassa ns hyvä käytös ja jonkunlaiset moraalisäännöt ja käyttäytymissäännöt. Tai ainakin pitäisi olla. Persuilla ei aina tunnu olevan. Mutta esimerkkinä tuo, että häissä ei piereskellä. Samoin setämies ei ahdistele nuoria neitokaisia. Ei lääppimällä eikä puheillaan. Se kuuluu itsestäänselvänä asiana hyvään käytökseen. Tai pitäisi kuulua. Kaikesta päätellen kaikilla persu junteilla ei kuulu.

Ja ei tämä ole mikään nykyajan woke ilmiö. Siitä on jo 40 vuotta kun muistan pikkusiskoni olleen hyvin närkästynyt. Oli ollut tilaisuus, jossa oli ollut läsnä mm entinen opettajani. Joka oli mennyt naimisiin oppilaansa kanssa, parikymmentä vuotta nuorempi. Tilaisuudessa oli nautittu alkoholia riittävästi. Sen verran että tämä entinen opettajani oli intoutunut kehumaan, miten hyvin vaimonsa ottaa suihin. Se oli saanut lähes kaikki tilaisuudessa olleet aika vaivaantuneiksi, varsinkin kun tunsivat vaimon.

Mutta että jos ei ymmärrä, mitä kuuluu hyvään käytökseen ja miten kuuluu käyttäytyä, niin sitä on aika vaikea opettaa. Kun tietynlaisten asioiden pitäisi olla kaikille itsestään selviä. Mutta kun eivät valitettavasti ole. Siksi woke on enemmän kuin tarpeen.
OlliS
Reactions:
Viestit: 10872
Liittynyt: 30 Marras 2022, 10:59
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja OlliS »

Kyllä meillä on aika hyvä yhteiskunta ja paremmaksi yritetään tehdä. Jumalattomuus ja moraalittomuus vaan leviää ja rikkinäiset perheet. Eikä tätä tilannetta oikeistolainen laki ja järjestys paranna. Sivistys, koulutus, vapaus ja demokratian kehittäminen vaan. Muukalaisissa ei ole yhtään mitään vikaa, meidän systeemiä vaan pitää parantaa ja parantaa.
http://www.santavuori.com kotisivuni, kirjani ja artikkelini
Brainwashed
Reactions:
Viestit: 5790
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Brainwashed »

AimoJortikka kirjoitti: 19 Maalis 2023, 14:01
John Carter kirjoitti: 18 Maalis 2023, 12:40 Ihmisellä on lupa käyttäytyä lainsäädännön puitteissa miten haluaa. Vai miksi ei olisi? Luuletko, että #Sannan hallituksella on oikeus määritellä tuo asia oman poliittisen ideologiansa perusteella?
AimoJortikka kirjoitti: 18 Maalis 2023, 16:51 Saahan sitä halutessaan olla vaikka millainen ääliö juntti, eihän sitä mikään estä. Saa vaikka piereskellä estottomasti ja äänekkäästi häissä ja hautajaisissa, sitähän ei mikään laski estä.
Brainwashed kirjoitti: 19 Maalis 2023, 00:42 Aimolta on lähtenyt jortikka lapasesta, big time.
Moilanen kirjoitti: 19 Maalis 2023, 08:12 Todellakin Big Time! Mitään ei saa sanoa, missään ei saa piereskellä.
Voi olla. Lähtenyt lapasesta. Mutta jos ette ymmärrä pointtia niin ei voi mitään. Tietysti on olemassa laki, mikä määrittelee mitä saa tehdä ja mitä ei. Mutta jos se on ainoa käytöstämme määräävä tekijä, niin aika heikosti on asiat. On olemassa ns hyvä käytös ja jonkunlaiset moraalisäännöt ja käyttäytymissäännöt. Tai ainakin pitäisi olla. Persuilla ei aina tunnu olevan. Mutta esimerkkinä tuo, että häissä ei piereskellä. Samoin setämies ei ahdistele nuoria neitokaisia. Ei lääppimällä eikä puheillaan. Se kuuluu itsestäänselvänä asiana hyvään käytökseen. Tai pitäisi kuulua. Kaikesta päätellen kaikilla persu junteilla ei kuulu.

Ja ei tämä ole mikään nykyajan woke ilmiö. Siitä on jo 40 vuotta kun muistan pikkusiskoni olleen hyvin närkästynyt. Oli ollut tilaisuus, jossa oli ollut läsnä mm entinen opettajani. Joka oli mennyt naimisiin oppilaansa kanssa, parikymmentä vuotta nuorempi. Tilaisuudessa oli nautittu alkoholia riittävästi. Sen verran että tämä entinen opettajani oli intoutunut kehumaan, miten hyvin vaimonsa ottaa suihin. Se oli saanut lähes kaikki tilaisuudessa olleet aika vaivaantuneiksi, varsinkin kun tunsivat vaimon.

Mutta että jos ei ymmärrä, mitä kuuluu hyvään käytökseen ja miten kuuluu käyttäytyä, niin sitä on aika vaikea opettaa. Kun tietynlaisten asioiden pitäisi olla kaikille itsestään selviä. Mutta kun eivät valitettavasti ole. Siksi woke on enemmän kuin tarpeen.
Kuva

On vissin todettava että MOT...

8-)
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”

- anonymous admirer
Avatar
Moilanen
Reactions:
Viestit: 1437
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 14:42

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Moilanen »

Yritin sarkastisesti kommentoida BWn höpökommenttia. Olen kanssasi samaa mieltä. Laki ei todellakaan ole mikään käytöksen mittari.
Brainwashed
Reactions:
Viestit: 5790
Liittynyt: 29 Marras 2022, 23:28

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Brainwashed »

Moilanen kirjoitti: 19 Maalis 2023, 14:33

En ole mitään semmoista missään vaiheessa väittänytkään.

8-)
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”

- anonymous admirer
Avatar
Moilanen
Reactions:
Viestit: 1437
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 14:42

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Moilanen »

Brainwashed kirjoitti: 19 Maalis 2023, 14:43
Moilanen kirjoitti: 19 Maalis 2023, 14:33
AimoJortikka kirjoitti: 19 Maalis 2023, 14:01
John Carter kirjoitti: 18 Maalis 2023, 12:40 Ihmisellä on lupa käyttäytyä lainsäädännön puitteissa miten haluaa. Vai miksi ei olisi? Luuletko, että #Sannan hallituksella on oikeus määritellä tuo asia oman poliittisen ideologiansa perusteella?
AimoJortikka kirjoitti: 18 Maalis 2023, 16:51 Saahan sitä halutessaan olla vaikka millainen ääliö juntti, eihän sitä mikään estä. Saa vaikka piereskellä estottomasti ja äänekkäästi häissä ja hautajaisissa, sitähän ei mikään laski estä.
Brainwashed kirjoitti: 19 Maalis 2023, 00:42 Aimolta on lähtenyt jortikka lapasesta, big time.
Moilanen kirjoitti: 19 Maalis 2023, 08:12 Todellakin Big Time! Mitään ei saa sanoa, missään ei saa piereskellä.
Voi olla. Lähtenyt lapasesta. Mutta jos ette ymmärrä pointtia niin ei voi mitään. Tietysti on olemassa laki, mikä määrittelee mitä saa tehdä ja mitä ei. Mutta jos se on ainoa käytöstämme määräävä tekijä, niin aika heikosti on asiat. On olemassa ns hyvä käytös ja jonkunlaiset moraalisäännöt ja käyttäytymissäännöt. Tai ainakin pitäisi olla. Persuilla ei aina tunnu olevan. Mutta esimerkkinä tuo, että häissä ei piereskellä. Samoin setämies ei ahdistele nuoria neitokaisia. Ei lääppimällä eikä puheillaan. Se kuuluu itsestäänselvänä asiana hyvään käytökseen. Tai pitäisi kuulua. Kaikesta päätellen kaikilla persu junteilla ei kuulu.

Ja ei tämä ole mikään nykyajan woke ilmiö. Siitä on jo 40 vuotta kun muistan pikkusiskoni olleen hyvin närkästynyt. Oli ollut tilaisuus, jossa oli ollut läsnä mm entinen opettajani. Joka oli mennyt naimisiin oppilaansa kanssa, parikymmentä vuotta nuorempi. Tilaisuudessa oli nautittu alkoholia riittävästi. Sen verran että tämä entinen opettajani oli intoutunut kehumaan, miten hyvin vaimonsa ottaa suihin. Se oli saanut lähes kaikki tilaisuudessa olleet aika vaivaantuneiksi, varsinkin kun tunsivat vaimon.

Mutta että jos ei ymmärrä, mitä kuuluu hyvään käytökseen ja miten kuuluu käyttäytyä, niin sitä on aika vaikea opettaa. Kun tietynlaisten asioiden pitäisi olla kaikille itsestään selviä. Mutta kun eivät valitettavasti ole. Siksi woke on enemmän kuin tarpeen.
Yritin sarkastisesti kommentoida BWn höpökommenttia. Olen kanssasi samaa mieltä. Laki ei todellakaan ole mikään käytöksen mittari.
En ole mitään semmoista missään vaiheessa väittänytkään.

8-)
Facepalm
Avatar
Lyde19
Reactions:
Viestit: 7595
Liittynyt: 02 Joulu 2022, 06:21

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Lyde19 »

Antiwoke on sitä kun persuja haukutaan natseiksi.
Paikalla
Avatar
Wisti
Reactions:
Viestit: 5044
Liittynyt: 30 Marras 2022, 20:48

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja Wisti »

Matti Ahde joutui eroamaan veikkauspomon pestistään liian pitkien jäähyväisten takia. Matti halasi innokkaana halaajana naisia liian pitkään. Carterille tiedoksi, ettei asian yhteydessä k u k a a n puhunut sanaakaan rikoksesta.
HuuHaata
Reactions:
Viestit: 1716
Liittynyt: 12 Joulu 2022, 09:51

Re: Mitä on woke ?

Viesti Kirjoittaja HuuHaata »

Woke on sitä, että Sanna Marin haluaa baila, bailaa ja pitää vallankahvaa tiukasti pihdeissään.
Vastaa Viestiin