Sivu 1/14

Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 09 Loka 2025, 16:52
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Reutersin lähteen mukaan Yhdysvallat olisi ostamassa Suomelta neljä jäänmurtajaa.

Lisäksi Yhdysvallat olisi rakentamassa omilla telakoillaan seitsemän uutta jäänmurtajaa suomalaisten osaamista hyödyntäen. Kolme jäänmurtaja aiotaan valmistaa Teksasissa ja neljä Louisianassa.

Tavoitteena on, että ensimmäinen jäänmurtaja toimitetaan vuoteen 2028 mennessä, lähde kertoo Reutersille.

Virkamiehen mukaan kaupan hinnan odotetaan olevan noin 6,1 miljardia dollaria, eli noin 5,4 miljardia euroa.

– Suomi on maailman johtava jäänmurtajien valmistaja, Reutersissa hehkutetaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e ... d90c04b51d

Tämäkään onnistuminen ei mennyt hallituksen piikkiin. No mutta, tämä on sitä teknologista osaamista mitä Suomessa on, vaikka aidanseipäillä istuvat varikset yrittävät alvariinsa muuta raakkua.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 09 Loka 2025, 17:17
Kirjoittaja Elämänsankari
Kunhan diiliin ei kuulu sen osaamisen vienti mennessään, tosin eräällä toisella foorumilla joku sanoi että edellinen jäänmurtaja olisi suomessa rakennettu 2016 joten kovin vilkkaasta bisneksestä ei ole kysymys mikäli tuo totta on.

Hyvä jos toteutuu mutta suomalaisten sopimuksien tekemisen suhteen olen aina epäileväinen..

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 05:42
Kirjoittaja Deimos
Trump: US Partnering with Finland for Icebreakers Made for Arctic Region

https://www.newsweek.com/donald-trump-f ... n-10855911

President Donald Trump and Finnish Prime Minister Alexander Stubb announced the deal Thursday at the White House, calling it a landmark partnership that will boost U.S. shipbuilding and deepen ties between the NATO allies. The two leaders signed a memorandum of understanding outlining plans for Finland to construct four “Arctic security cutters” at Finnish shipyards, followed by the U.S. building up to seven more vessels domestically using Finnish designs and expertise.

😅🤣😂😅

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 05:53
Kirjoittaja Pattinero
Newsweekin uutisessa on myös tämä maininta. Toivottavasti sitä ei tarvitse testata, kuten esimerkiksi sitä tietoa, että kuka on pääministerimme ja kuka ei. Orpoa ei ole mielestäni mainittu koko juttussa nimellä. Johtuu ehkä siitä, ettei ole tiedetty, että kuka toi edes on.

Trump also reaffirmed the U.S. commitment to defend Finland, which joined NATO in 2023, saying that “if Russia ever made the mistake of attacking Finland, the United States would stand by its ally.” He added that he does not believe Russian President Vladimir Putin would take such action.

https://www.newsweek.com/donald-trump-f ... n-10855911

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:03
Kirjoittaja Deimos
Pattinero kirjoitti: 10 Loka 2025, 05:53 Newsweekin uutisessa on myös tämä maininta. Toivottavasti sitä ei tarvitse testata, kuten esimerkiksi sitä tietoa, että kuka on pääministerimme ja kuka ei. Orpoa ei ole mielestäni mainittu koko juttussa nimellä. Johtuu ehkä siitä, ettei ole tiedetty, että kuka toi edes on.

En luottaisi uutiseen. Oletettavasti jos Stubb on pääministeri niin Orpo on sitten presidentti Newsweekin mukaan. Mutta tuttua jenkkityyliä. Ei millään ole mitään väliä. Ei nyt pikku faktoilla kuten sekoittaa presidentin ja pääministerin. Varmasti myös Suomeen leviää kohta tuo kulttuuri. Ehkä muuten Purra onkin oikeasti pääministeri kuten olen epäillyt jo pitkään.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:06
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Elämänsankari kirjoitti: 09 Loka 2025, 17:17 Kunhan diiliin ei kuulu sen osaamisen vienti mennessään, tosin eräällä toisella foorumilla joku sanoi että edellinen jäänmurtaja olisi suomessa rakennettu 2016 joten kovin vilkkaasta bisneksestä ei ole kysymys mikäli tuo totta on. Hyvä jos toteutuu mutta suomalaisten sopimuksien tekemisen suhteen olen aina epäileväinen..
Polaris on tullut tosiaan liikenteeseen 2016. Täytyy kuitenkin huomioida se että edelleen aktiivikäytössä olevat murtajat Urho ja Sisu on otettu käyttöön 70-luvulla ja Kontio sekä Otso kymmenisen vuotta myöhemmin. Ei näitä tarvitse rakennella koko ajan uusia kun vanhat eivät mene rikki.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:09
Kirjoittaja Deimos
Ja eihän Trump edes tiedä missä maanosassa Suomi sijaitsee. Tästäkin taisi olla uutinen. Onneksi Suomen nimi englanniksi on aika helppo eikä Azer... Abzerbz ... joku joka oli Trumpille täysin mahdoton lausua. Onneksi vain nerot saavat Nobeleita.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:13
Kirjoittaja Deimos
Onneksi teillä on vahva luulo että Suomi pelastuu jäänmurtajakaupoilla. Tässä on vähän vain muustakin kysymys kuin muutamasta murtajasta. Tietenkin voittoa tulee murtajistakin. Onhan meillä alipalkattuja ukrainalaisia ja muitakin työntekijöitä Balkanin alueelta jos ukrainalaiset tulevat liian kalliiksi. Ja nyt kun asia tulikin ilmi niin kukaan ei enää palkkaa ukrainalaisia.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:15
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Deimos kirjoitti: 10 Loka 2025, 06:13 Onneksi teillä on vahva luulo että Suomi pelastuu jäänmurtajakaupoilla. Tässä on vähän vain muustakin kysymys kuin muutamasta murtajasta. Tietenkin voittoa tulee murtajistakin. Onhan meillä alipalkattuja ukrainalaisia ja muitakin työntekijöitä Balkanin alueelta jos ukrainalaiset tulevat liian kalliiksi. Ja nyt kun asia tulikin ilmi niin kukaan ei enää palkkaa ukrainalaisia.
Ei varmasti pelastu. Valtionvelan määrä on yli kymmenkertainen verrattuna murtajakauppojen liikevaihtoon.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:15
Kirjoittaja Pattinero
Deimos kirjoitti: 10 Loka 2025, 06:03
Pattinero kirjoitti: 10 Loka 2025, 05:53 Newsweekin uutisessa on myös tämä maininta. Toivottavasti sitä ei tarvitse testata, kuten esimerkiksi sitä tietoa, että kuka on pääministerimme ja kuka ei. Orpoa ei ole mielestäni mainittu koko juttussa nimellä. Johtuu ehkä siitä, ettei ole tiedetty, että kuka toi edes on.

Trump also reaffirmed the U.S. commitment to defend Finland, which joined NATO in 2023, saying that “if Russia ever made the mistake of attacking Finland, the United States would stand by its ally.” He added that he does not believe Russian President Vladimir Putin would take such action.

https://www.newsweek.com/donald-trump-f ... n-10855911
En luottaisi uutiseen. Oletettavasti jos Stubb on pääministeri niin Orpo on sitten presidentti Newsweekin mukaan. Mutta tuttua jenkkityyliä. Ei millään ole mitään väliä. Ei nyt pikku faktoilla kuten sekoittaa presidentin ja pääministerin. Varmasti myös Suomeen leviää kohta tuo kulttuuri. Ehkä muuten Purra onkin oikeasti pääministeri kuten olen epäillyt jo pitkään.
No ehkä USA:n lehdistölle on hiukan vaikea sisäistää näiden eurooppalaisten maiden poliittisten johtajien titteleitä. Suomihan on esimerkiksi Britteihin, Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna muutenkin erilainen, koska Suomi on tasavalta ja noi muut ovat kuningaskuntia.

Eikä tästä kauaa ole, kun enkkujen poliittinen päällikkö, eli pääministeri Starmer vieraili niin ikään Valkoisessa talossa. Voi olla, että tosta on jäänyt vähän moodi päälle. Kyseessä on vain ajatusvirhe siitä, että mikä Stubbin titteli oikeasti on. Täysin vaaraton ja jopa merkityksetön moka siis. Sekään ei olisi ihme, vaikka Orpoa olisi presidentiksi sanottukin. Niin ei kuitenkaan mielestäni ole tapahtunut. Ei ainakaan vielä.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:16
Kirjoittaja Pattinero
Tämäkin on aika hyvä. Trump on soittanut keskellä yötä Suomen aikaa, että hei, käytetty murtaja ei sitten kelpaa. Mikä sen tärkeämpää olisi kuin soittaa tollanen asia. No, aikaerot eivät aina tule mieleen, hahhah.
Yllättävä puhelu Trumpilta

Stubb kertoo yllättävästä hetkestä elokuussa. Hän kertoo saaneensa puhelun keskellä yötä.
– Valkoinen talo oli oppinut, että jos puhelin on [––] äänettömällä, niin kolme kertaa kun soittaa, pääsee läpi, Stubb sanoo.
Stubbin mukaan soittaja oli Trump, joka kertoi, ettei hän aio ostaa käytettyä jäänmurtajaa, koska se on liian vanha.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8c3 ... 4b67a94efe

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:21
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Pattinero kirjoitti: 10 Loka 2025, 06:16 Tämäkin aika hyvä. Trump on soittanut keskellä yötä Suomen aikaa, että hei, käytetty murtaja ei sitten kelpaa. Mikä sen tärkeämpää olisi kuin soittaa tollanen asia. No, aikaerot eivät aina tule mieleen, hahhah.

Eipä varmaan olisi kannattanut ostaa Trumpiakaan koska se vasta vanha onkin.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:22
Kirjoittaja Konemies
Osa murtajissa rakennetaan USA:ssa. Ja arvatkaa tuleeko Suomeen sen jälkeen vielä tilauksia?

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:23
Kirjoittaja Deimos
Pattinero kirjoitti: 10 Loka 2025, 06:16 Tämäkin aika hyvä. Trump on soittanut keskellä yötä Suomen aikaa, että hei, käytetty murtaja ei sitten kelpaa. Mikä sen tärkeämpää olisi kuin soittaa tollanen asia. No, aikaerot eivät aina tule mieleen, hahhah.
Yllättävä puhelu Trumpilta

Stubb kertoo yllättävästä hetkestä elokuussa. Hän kertoo saaneensa puhelun keskellä yötä.
– Valkoinen talo oli oppinut, että jos puhelin on [––] äänettömällä, niin kolme kertaa kun soittaa, pääsee läpi, Stubb sanoo.
Stubbin mukaan soittaja oli Trump, joka kertoi, ettei hän aio ostaa käytettyä jäänmurtajaa, koska se on liian vanha.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8c3 ... 4b67a94efe
Kello käy aina itärannikon aikaa. Se on globaali aika/aikavyöhyke. Jos Washington DC:ssä on päivä se on myös muuallakin maailmassa. Tulee mieleen hyvin Hot Shot-elokuvat ja niistä elokuvan presidentti. Fiktiosta ja komediasta on nyt tullut täyttä todellisuutta.

Re: Suomalaista jäänmurtajaosaamista vientiin Yhdysvaltoihin

Lähetetty: 10 Loka 2025, 06:26
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Konemies kirjoitti: 10 Loka 2025, 06:22 Osa murtajissa rakennetaan USA:ssa. Ja arvatkaa tuleeko Suomeen sen jälkeen vielä tilauksia?
Ei tule mutta ainahan sitä voi tilata uuden murtajat Temusta.