10 kysymystä. Älkää googlettako tai luntatko toisilta tai netistä. Oman kodin apujoukkoja saa käyttää ja arvata saa ja tietää ja muistaa. Jokaisesta täysin oikeasta vastauksesta saa 10 pistettä ja hieman oikeasta 5 pistettä. Yksikin oikein on hyvä! Aikaa vastailla on klo 22 sitten annan oikeat vastaukset
1. Millä nimellä kutsutaan runoa, jossa on 17 tavua järjestettynä kolmeen riviin, joista ensimmäisessä on 5, toisessa 7 ja kolmannessa 5 tavua, ja joka on ollut hyvin suosittu Japanissa 1600-luvulta lähtien?
2. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo?
3. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ja on edelleen tuotannossa. Minkä lentokoneyhtiön '172 Skyhawk' on monilukuisin kaikista moottorilentokoneista, koska niitä on rakennettu enemmän kuin mitään muuta lentokonetta historiassa?
4.Tämän elokuvan yksi kohtaus on saanut aikaan lukemattomia parodioita joissa näyttelijä Bruno Ganz esiintyy muutetuin tekstein. Niissä hänen raivoamisensa syy on kameran puuttuminen iPod Touchista, Second Lifen huono menestys, kykenemättömyys löytää Wally, Oasiksen hajoaminen tai Brett Favren siirto Minnesota Vikingsiin. Minkä elokuvan kohtaukseen kaikki nämä parodiat perustuvat?
5.Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle?
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta?
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa?
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin.
9.Kuka oli kreikkalaisen mytologian mukaan ensimmäinen kuolevainen nainen, jonka Hefaistos muovaili savesta ja jonka neljä tuulta herättivät henkiin?
10. Vuonna 1975 sukellusveneen torjunta-aluksella Storozhevoy (СторожевойStoroževoj) tapahtunut kapina antoi sysäyksen 1984 julkaistulle romaanille, josta ensin tehtiin videopeli vuonna 1987 ja sitten elokuva vuonna 1990. Mikä oli tämä elokuva, jolle myönnettiin vuonna 1991 parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinto?
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 21 Loka 2025, 11:16
Kirjoittaja Teddy
Vastaan niihin, jotka luulen tietäväni.
1. Millä nimellä kutsutaan runoa, jossa on 17 tavua järjestettynä kolmeen riviin, joista ensimmäisessä on 5, toisessa 7 ja kolmannessa 5 tavua, ja joka on ollut hyvin suosittu Japanissa 1600-luvulta lähtien?
Haiku
2. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo?
Feeniksin kilta
5.Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle?
Akvavitix
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta?
Voisi arvata 40.
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa?
White Russian
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin.
Voodoo
9.Kuka oli kreikkalaisen mytologian mukaan ensimmäinen kuolevainen nainen, jonka Hefaistos muovaili savesta ja jonka neljä tuulta herättivät henkiin?
Pandora
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 21 Loka 2025, 14:37
Kirjoittaja Ertsu
Kissatäti kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 10:58
10 kysymystä. Älkää googlettako tai luntatko toisilta tai netistä. Oman kodin apujoukkoja saa käyttää ja arvata saa ja tietää ja muistaa. Jokaisesta täysin oikeasta vastauksesta saa 10 pistettä ja hieman oikeasta 5 pistettä. Yksikin oikein on hyvä! Aikaa vastailla on klo 22 sitten annan oikeat vastaukset
3. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ja on edelleen tuotannossa. Minkä lentokoneyhtiön '172 Skyhawk' on monilukuisin kaikista moottorilentokoneista, koska niitä on rakennettu enemmän kuin mitään muuta lentokonetta historiassa?
3. Cessna.
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 21 Loka 2025, 17:57
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Kissatäti kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 10:582. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo? MI6
3. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ja on edelleen tuotannossa. Minkä lentokoneyhtiön '172 Skyhawk' on monilukuisin kaikista moottorilentokoneista, koska niitä on rakennettu enemmän kuin mitään muuta lentokonetta historiassa? Cessna
4.Tämän elokuvan yksi kohtaus on saanut aikaan lukemattomia parodioita joissa näyttelijä Bruno Ganz esiintyy muutetuin tekstein. Niissä hänen raivoamisensa syy on kameran puuttuminen iPod Touchista, Second Lifen huono menestys, kykenemättömyys löytää Wally, Oasiksen hajoaminen tai Brett Favren siirto Minnesota Vikingsiin. Minkä elokuvan kohtaukseen kaikki nämä parodiat perustuvat? Perikato
5.Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle? Akvavitix
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta? 40 päivää
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa? Valkovenäläinen
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin. Legba ainakin liittyy johonkin Voodoo-uskomuksiin, eli vastaan Voodoo
10. Vuonna 1975 sukellusveneen torjunta-aluksella Storozhevoy (СторожевойStoroževoj) tapahtunut kapina antoi sysäyksen 1984 julkaistulle romaanille, josta ensin tehtiin videopeli vuonna 1987 ja sitten elokuva vuonna 1990. Mikä oli tämä elokuva, jolle myönnettiin vuonna 1991 parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinto? Punaisen Lokakuun Metsästys
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 21 Loka 2025, 17:58
Kirjoittaja anarkistialkuasukas
Teddy kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 11:16
Vastaan niihin, jotka luulen tietäväni.
1. Millä nimellä kutsutaan runoa, jossa on 17 tavua järjestettynä kolmeen riviin, joista ensimmäisessä on 5, toisessa 7 ja kolmannessa 5 tavua, ja joka on ollut hyvin suosittu Japanissa 1600-luvulta lähtien?
Haiku
2. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo?
Feeniksin kilta
5.Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle?
Akvavitix
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta?
Voisi arvata 40.
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa?
White Russian
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin.
Voodoo
9.Kuka oli kreikkalaisen mytologian mukaan ensimmäinen kuolevainen nainen, jonka Hefaistos muovaili savesta ja jonka neljä tuulta herättivät henkiin?
Pandora
Ai se olis ollu se haiku. No, enpä vastannut
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 21 Loka 2025, 18:04
Kirjoittaja Brainwashed
Tiesin kaikki muut paitsi minkä salaseuran nimeä kysytään ja mitä on karanteenin pituus vuorokausissa.
Joo, haiku on kolmerivinen, tanka viisirivinen. Olen niitä joskus harrastanut.
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 22 Loka 2025, 08:37
Kirjoittaja Kissatäti
Teddy kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 11:16
Vastaan niihin, jotka luulen tietäväni.
1. Millä nimellä kutsutaan runoa, jossa on 17 tavua järjestettynä kolmeen riviin, joista ensimmäisessä on 5, toisessa 7 ja kolmannessa 5 tavua, ja joka on ollut hyvin suosittu Japanissa 1600-luvulta lähtien?
Haiku
2. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo?
Feeniksin kilta
5.Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle?
Akvavitix
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta?
Voisi arvata 40.
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa?
White Russian
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin.
Voodoo
9.Kuka oli kreikkalaisen mytologian mukaan ensimmäinen kuolevainen nainen, jonka Hefaistos muovaili savesta ja jonka neljä tuulta herättivät henkiin?
Pandora
Hienosti tiedetty!!! Kaikki vastaamasi oikein. 70 pistettä!!!
Kissatäti kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 10:58
10 kysymystä. Älkää googlettako tai luntatko toisilta tai netistä. Oman kodin apujoukkoja saa käyttää ja arvata saa ja tietää ja muistaa. Jokaisesta täysin oikeasta vastauksesta saa 10 pistettä ja hieman oikeasta 5 pistettä. Yksikin oikein on hyvä! Aikaa vastailla on klo 22 sitten annan oikeat vastaukset
3. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ja on edelleen tuotannossa. Minkä lentokoneyhtiön '172 Skyhawk' on monilukuisin kaikista moottorilentokoneista, koska niitä on rakennettu enemmän kuin mitään muuta lentokonetta historiassa?
Kissatäti kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 10:582. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo? MI6
3. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ja on edelleen tuotannossa. Minkä lentokoneyhtiön '172 Skyhawk' on monilukuisin kaikista moottorilentokoneista, koska niitä on rakennettu enemmän kuin mitään muuta lentokonetta historiassa? Cessna
4.Tämän elokuvan yksi kohtaus on saanut aikaan lukemattomia parodioita joissa näyttelijä Bruno Ganz esiintyy muutetuin tekstein. Niissä hänen raivoamisensa syy on kameran puuttuminen iPod Touchista, Second Lifen huono menestys, kykenemättömyys löytää Wally, Oasiksen hajoaminen tai Brett Favren siirto Minnesota Vikingsiin. Minkä elokuvan kohtaukseen kaikki nämä parodiat perustuvat? Perikato
5.Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle? Akvavitix
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta? 40 päivää
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa? Valkovenäläinen
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin. Legba ainakin liittyy johonkin Voodoo-uskomuksiin, eli vastaan Voodoo
10. Vuonna 1975 sukellusveneen torjunta-aluksella Storozhevoy (СторожевойStoroževoj) tapahtunut kapina antoi sysäyksen 1984 julkaistulle romaanille, josta ensin tehtiin videopeli vuonna 1987 ja sitten elokuva vuonna 1990. Mikä oli tämä elokuva, jolle myönnettiin vuonna 1991 parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinto? Punaisen Lokakuun Metsästys
Hienosti tiedetty!! 70 pistettä!
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 22 Loka 2025, 08:42
Kirjoittaja Kissatäti
Vastaukset kysymyksiin:
1. Millä nimellä kutsutaan runoa, jossa on 17 tavua järjestettynä kolmeen riviin, joista ensimmäisessä on 5, toisessa 7 ja kolmannessa 5 tavua, ja joka on ollut hyvin suosittu Japanissa 1600-luvulta lähtien? HAIKU (hyväksytään myös vanhempi nimi HOKKO)
2. Minkä salaisen järjestön päämaja on osoitteessa Kalmanhanaukio 12, Lontoo? FEENIKSIN KILTA (Harry Potterissa)
3. Se lensi ensimmäisen kerran vuonna 1955 ja on edelleen tuotannossa. Minkä lentokoneyhtiön '172 Skyhawk' on monilukuisin kaikista moottorilentokoneista, koska niitä on rakennettu enemmän kuin mitään muuta lentokonetta historiassa? CESSNA
4. Tämän elokuvan yksi kohtaus on saanut aikaan lukemattomia parodioita joissa näyttelijä Bruno Ganz esiintyy muutetuin tekstein. Niissä hänen raivoamisensa syy on kameran puuttuminen iPod Touchista, Second Lifen huono menestys, kykenemättömyys löytää Wally, Oasiksen hajoaminen tai Brett Favren siirto Minnesota Vikingsiin. Minkä elokuvan kohtaukseen kaikki nämä parodiat perustuvat? PERIKATO/ Der UNTERGANG (alkuperäinen raivoaminen johtuu siitä, että Adolf Hitler tajuaa hävinneensä sodan)
5. Mikä on tämän useimmiten kultaista sirppiä pitelevän kylän tietäjän nimi? Hän valmistaa taikajuomaa, joka antaa Asterix-nimiselle päähenkilölle yliluonnolliset voimat. Tämä päähenkilön nimeä kantava piirrossarja on käännetty yli sadalle kielelle? AKVAVITIX (alkukielellä PANORAMIX, englanniksi GETAFIX)
6. Sana 'karanteeni' on saanut alkunsa 1300-luvun tiedosta, että rutto tuli laivojen mukana Levantista. Venetsia määräsi, että ihmisten ja tavaroiden mukanaan tuomien tartuntojen ja taudin puhkeamisen selvittämiseksi laivojen piti olla eristyksissä tietty aika. Sana 'karanteeni' kertoo kuinka monta päivää laivojen tuli olla eristyksissä, siis kuinka monta? 40
7. Uutislähteiden mukaan erään tunnetun juoman uusi suosio johtuu melkein kokonaan Coenin veljesten kulttielokuvasta "The Big Lebowski" – minkä juoman ainesosat ovat 2 cl vodkaa, 2 cl Kahluaa tai muuta kahvilikööriä ja 4 cl maitoa tai kevytkermaa? WHITE RUSSIAN / VALKOVENÄLÄINEN drinkki
8. Minkä uskonnon jumalhahmoja ovat mm. Legba ja Baron Samdi? Tässä uskonnossa jumaluuksiin viitataan myös niille tunnusomaisin värein ja tunnuskuvioin. Voodoo (vodun)
9. Kuka oli kreikkalaisen mytologian mukaan ensimmäinen kuolevainen nainen, jonka Hefaistos muovaili savesta ja jonka neljä tuulta herättivät henkiin? PANDORA
10. Vuonna 1975 sukellusveneen torjunta-aluksella Storozhevoy (СторожевойStoroževoj) tapahtunut kapina antoi sysäyksen 1984 julkaistulle romaanille, josta ensin tehtiin videopeli vuonna 1987 ja sitten elokuva vuonna 1990. Mikä oli tämä elokuva, jolle myönnettiin vuonna 1991 parhaiden äänitehosteiden Oscar-palkinto? PUNAISEN LOKAKUUN METSÄSTYS
Re: 10 kysymyksen tietokilpailu
Lähetetty: 22 Loka 2025, 08:53
Kirjoittaja Kissatäti
Brainwashed kirjoitti: ↑21 Loka 2025, 18:04