Tiedepalsta.fi

Ulkona riehuu myrsky, nurkassa ulvoo tuuli ja pimeys kietaisee metsän hiljaiseen peittoonsa.

On hetkiä, jolloin luonto paljastaa myös pelottavan puolensa.

Siksi ei ole tavatonta, että luonnon helmassa aistitaan välillä myös eriskummallisia asioita. Tarinoita oudoista sattumuksista löytyy riittämiin: Milloin autiotuvissa on huhuttu kummittelevan, metsässä on nähty erilaisia hahmoja, tai uskottu paikkojen, kuten lähteiden tai rotkojen parantaviin voimiin.

Entä, oletko sinä kuullut tarinoita tai kokenut itse jotain kummallista metsäretkellä tai muuten luonnossa oleskellessasi?

https://suomenluonto.fi/uutiset/oletko- ... -tarinasi/?

Olin jo syvässä psykoosissa. Menin yöllä rappusille tupakalle. Täysin pimeää. Ehkä vaikea selittää ihmisille jotka eivät ole psykoosia kokeneet minkälainen mielentila silloin on ja mitä on menossa.

Olin hieman varpaillani ja aika arka siinä mielentilassa. Noin 50 metrin päästä kuului pöllön huhuilu. Huuhkaja. Se tuntui selkäpiin karmivalta. Pöllöillä on tietty piilotajuinen merkitys ja huuhkajalla taitaa olla vielä oma syvempi. Mutta siinä mielentilassa se vain sattui yksiin monen muun asian kanssa.

Ei huuhkaja sinänsä yllätys ollut. Näin sen istuvan koivujen latvoissa myöhemmin siitä eteenpäinkin. Jotenkin ajattelen ehkä huuhkajan kuoleman sanansaattajana. En nyt muista tarkempia mytologisia ja piilotajuisia merkityksiä mitä pöllöillä ja huuhkajalla on. Nyt kirjoitan vain näppituntumalta.

Olen ollut viisimetrisellä purjeveneellä ukkosmyrskyssä. Keskellä päivää tuli säkkipimeää ja jossain vaiheessa vene kippasi nurin. Sitä ennen mentiin pelkällä mastolla (purje alas reivattuna) kokka kohisten.

Mulla on ehkä vähän erityinen metsäsuhde. Samoillessa menee joskus sellasiin tiloihin mihin ei muualla pääse. Jos en olis ateisti joka ajattelee noita muuttuneina tietoisuuden tiloina, olisin uuspakana.

Aloitin metsästystoiminnassa mukana olemisen todella nuorena, 5vuotiaana. Siihen kuuluu oleellisena osana metsässä oleskelu aistit herkkänä. Veikkaan että osittain seurausta siitä. Toinen syy on vilkas mielikuvitus ja voimakkaat mielikuvat.

Pidän tota hyvänä ja antoisana ominaisuutena. Harvoin mitään pelottavaa. Joskus kyllä kun liikkunu kuunvalossa metsässä se aistiherkkyys voi mennä hetkellisesti epämiellyttävän puolelle, se on tuntemattoman ja pimeän pelkoa. Yleensä kuitenkin uteliaisuus on voimakkaampi tunnetila ja alan tarkkaileen mikä siellä rasahti.

Erikoisin yksittäinen sattumus mikä tulee mieleen on kun olin yöllä kyttäämässä peuraa korkealla olevassa majassa, ja huuhkaja laskeutui piipun päälle. Meinas kivääri pudota kädestä sen painosta, toljotin epäuskoisena huuhkajan naamaa puolen metrin päästä sen ehkä sekunnin ajan ennenkö se tajus erehtyneensä oksasta ja lähti meneen.

Kerran sai sykkeet korkealle kun törmäsin kuunvalossa hakkuuaukolla n. 50m päässä seisovaan karhuun. Tarkkailin sitä pitkään paikallaan jähmettyneenä, mut se ei hievahtanutkaan.
Sit siirryin vähän sivulle ja huomasin että se oli kaatuneen puun pystyssä törröttävä juurrakko jonka profiili näytti juuri siitä kulmasta hämärässä ihan karhulta.

Aina joskus on pelästynyt, kun hirvieläin tai iso lintu on lähtenyt hämärässä metsässä (ja joskus valoisassakin) vierestä. Mutta aika pian nuo saavat selityksensä. En osaa pelätä metsässä, edes pimeässä. Enemmän pelkään paikoissa joissa on tuntemattomia ihmisiä.

Korkean paikan kammo tuli tutuksi Kolin korkeimmalla laella...yllätyin siitä itsekkin, vaikka mitään älyllistä vaaraa siinä ei ollut.